Ahdistavien ja elämää hankaloittavien hetero- ja sukupuolinormatiivisten käytäntöjen lisäksi sateenkaarinuoret kohtaavat myös suoraa syrjintää. Nuoria saatetaan kohdella avoimesti eri tavalla esimerkiksi koulussa:
Tapasin seurustelukumppanini sattumalta koulussa ja loppujen lopuksi päädyimme vi-rallistamaan suhteen niin että se levisi myös opettajien ja muun henkilökunnan tietoon, vaikka yritimme pitää mahdollisimman matalaa profiilia asian suhteen. Lopulta samassa rakennuksessa toimineen yläasteen opettajat (eivät siis olleet enää edes tekemisissä kans-samme, olimme vain fyysisesti osittain samoissa tiloissa) päättivät että emme saa esimerkiksi pitää käsistä kiinni koulun alueella. Heteropareille tällaista käytäntöä ei sovittu ja olimme ainoa seksuaalivähemmistöön kuuluva pariskunta. Perusteluiksi meille sanottiin vain että meitä saatetaan alkaa kiusata jos olemme julkisesti yhdessä. Päätös tuntui kurjalta ja sen jälkeen oli ahdistavaa käydä koulussa, sillä ei voinut olla varma hyväksyvätkö kaikki minut ja kumppanini tai kuka edes virallisesti päätti tästä asiasta. (KYSELY)
Tässä esimerkissä julkisen hellyyden kieltoa perusteltiin kiusaamisen välttämisellä. Mo-nien sateenkaarinuorten kokemus onkin, että kiusaaminen siirretään heidän syykseen (Alanko 2014b, 28). Koulun tehtävä on puuttua kiusaamiseen, ei sen uhriksi joutunei-den elämän rajoittaminen (syrjintään puuttumattomuudesta ammattioppilaitoksissa ks.
Lehtonen 2013, 144).
Syrjintää voi kokea erilaisissa yhteiskunnan palveluissa ja esimerkiksi asuntoa haki-essa. Asunnonhakija – etenkin nuori ja pienituloinen – on vuokranantajan armoilla, eikä epätasa-arvoisesta kohtelusta valittamiseen ole juuri mahdollisuuksia. Tästä kertoo Tampereen vertaistutkijaryhmässä toiminut nuori. Samalla nuorella on myös positiivi-sempi kokemus:
Kokemukset suorasta syrjinnästä tai sen pelosta korostuvat nuorten kertomuksissa työ-elämästä. Nuoret pelkäävät, etteivät saa töitä, mikäli heidän sateenkaarevuutensa tulee esiin, tai pelkäävät työpaikan huonoa kohtelua tai irtisanomista. Aineistossa on myös kokemuksia epäasiallisesta kohtelusta ja jopa siitä, että työsuhde on irtisanottu seksuaa-lisen suuntautumisen vuoksi:
Viimeisin työsuhde jäi erittäin lyhyeksi koska työnantaja huomasi transihmisyyden hetun perusteella ja otti asian puheeksi erittäin epäasiallisella tavalla. Siitä lähtien käytti oikeaa nimeä mutta kutsui koko ajan tytöksi tai naiseksi. (KYSELY)
Minut on erotettu suuntautumiseni takia (KYSELY)
Seksuaalinen suuntautuminen tulee työpaikoilla esiin esimerkiksi tilanteissa, joissa puhu-taan omista perheistä tai seurustelusuhteista. Aiemmissa työelämää koskevissa tutkimuk-sissa on pohdittu, miten muista kuin heteroseksuaalisista suhteista kertominen näyttäytyy työpaikalla. Kati Mustolan ja Anna Vanhalan (2004, 37–42) mukaan heteroseksuaalisista suhteista kertominen nähdään normaalina, mutta muista suhteista kertominen saattaa tuntua vaikealta tai liian yksityiseltä. Omasta elämäntilanteesta kertominen tai sen pii-lottamien on hyvä esimerkki sateenkaarinuoria mietityttävästä asiasta, jota muut nuoret harvoin pohtivat. Nuoret saattavat varmistaa ennen julkisempaa kertomista, että asia on työnantajan näkökulmasta hyväksyttävä:
Nuoret pelkäävät, etteivät he voi työpaikalla kertoa avoimesti seurustelusuhteistaan.
Tämä voi olla raskasta, jos elämässä normaalisti onnellinen asia pitää piilottaa. Lisäksi kertominen muuttuu sitä hankalammaksi mitä pidempään asian salaa:
Pääsin heti koulusta töihin ja ollessani nykyisessä työpaikassani ensin harjoittelijana, ei tullut mieleenikään kertoa. Mielestäni elämäni ei ole sellainen asia, jonka haluaa kertoa heti tavatessa, kun ei vielä tunne toista. No, nyt aikaa vain kuluu ja harmittaa, kun en kertonut heti. En tiedä miten kertoisin. En puhu elämästäni mitään – vaikka kaikki tietävät, että olen kihloissa. (KYSELY)
Haaveilen, että pystyisin kertomaan yksityiselämästäni työkavereilleni. Uskon, että useat ottaisivat asian hyvin ja muiden mielipiteillä ei ole väliä. Eniten ahdistaa se, miksen ker-tonut heti ensimmäisenä päivänä. En tiedä pystynkö kertomaan ikinä, mutta vaihtoehtoni taitavat olla kaapista tulo tai masentuminen. (KERUU)
Aina edes kokemus siitä, että muita sateenkaari-ihmisiä kohdellaan töissä hyvin, ei riitä siihen, että nuoret kokisivat olonsa tarpeeksi turvalliseksi:
Eräs työkaverini on lesbo ja puhuu paljon tyttöystävästään. Kaikki ovat todella hyväksy-viä häntä kohtaan, mutta en silti itse uskalla kertoa kenellekään, että myös minulla on tyttöystävä. (KYSELY)
Lehtonen (2007, 149) arvioi, että ne nuoret, jotka kyseenalaistavat aktiivisesti heteromallia joko omalla olemuksellaan tai ottamalla kantaa syrjintään ja heteronormatiivisuuteen, saattavat kokea vaikeuksia myös työnhaussa, ja heitä voidaan pitää ”hankalina nuori-na”. Ruotsalaisen tutkimuksen (Hon hen han 2010, 56–57) mukaan sateenkaarinuoret kokevat työpaikoilla ulkopuolisuutta ja normien ahdistavuutta, mutta toisaalta ulko-puolelle jääminen voi olla myös oma valinta yhteisössä, joka ei tunnu sopivalta itselle.
Marja Kaskisaari (2004, 121) taas arvioi, että salailu, jota nuoret työntekijät eivät koe itse valitsemakseen, vaikuttaa työssä jaksamiseen negatiivisesti. Tämän vuoksi salailu on yleinen työhyvinvoinnin kysymys, joka saattaa vaikuttaa nuorten arkeen paljonkin.
Lehtosen (2004b) mukaan nuoret työntekijät salaavat vanhempia useammin sek-suaalisen suuntautumisensa työpaikalla. Ei-heteroseksuaaliset nuoret ovat työpaikoilla erityisen näkymättömiä, koska heillä on harvemmin sellaista pysyvää suhdetta, johon kuuluisi myös lapsia ja josta olisi luontevaa kertoa. Lehtosen (mt.) tutkimuksen mukaan nuoret miehet salasivat suuntautumisensa useimmin, mutta toisaalta nuoret naiset saivat kertoessaan torjuvinta palautetta esimieheltään. Nuorten työpaikoilla myös puhuttiin
paikoilla. Erityisen tyypillistä heterokeskeinen ilmapiiri oli nuorten naisten työpaikoilla.
Nuorten työsuhteet ovat useammin lyhytaikaisia ja harvemmin koulutusta vastaavia kuin vanhempien, ja Lehtosen (2004b, 137) tutkimuksessa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten työsuhteet olivat vielä muuta väestöä useammin määräaikaisia.
Kaskisaaren (2004, 119) mukaan nuorista lesbo- ja bi-naisista suurempi osa työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa kuin nuorista naisista yleisesti. Epävarmoissa työsuhteissa olevat kokevat Lehtosen (2004b, 139) arvion mukaan tarvetta välttää riskialtista kertomista omasta ei-heteroseksuaalisuudestaan.
Nuorten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien odotukset työelämältä ovat vastaavia kuin muidenkin työntekijöiden: oikeudenmukainen kohtelu, hyvä työilmapiiri sekä työkavereiden ja työn johdon tuki. Kun työhön liittyvä epävarmuus on yleistä kaikilla työntekijöillä ja nuorilla erityisesti, sateenkaarinuorten osalta tilanteesta tekee erityisen stressaavan koettu syrjinnän pelko ja epätietoisuus siitä, saako syrjintätilanteessa tukea.
Vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan se, että lainsäädäntö suojaa työelämässä syrjinnältä sukupuolen ilmaisun tai sukupuoli-identiteetin perusteella, ei ole laajasti suku-puolivähemmistöihin kuuluvien tiedossa (Mustola 2004, 75). Seksuaalivähemmistöihin kuuluvista reilu kymmenes ei tiennyt, että syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on kiellettyä (Mustola & Vanhala 2004, 54).
Lainsäädäntö on kymmenessä vuodessa kehittynyt, ja syrjintäsuojaa on parannettu.
Oman tutkimukseni perusteella näyttää silti, että edelleenkään monilla nuorilla työn-tekijöillä ei ole tietoa syrjinnän kiellosta tai siitä, kuka voi puuttua syrjintään. Kukaan kyselytutkimukseen vastannut ei kerro siitä, että työsyrjintään olisi puututtu.
Vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa kysyttiin, mihin sateenkaari-ihmiset ottaisi-vat yhteyttä, mikäli heitä syrjittäisiin työelämässä. Lainsäädäntö on muuttunut tämän tutkimuksen jälkeen, joten sen tuloksia ei voi enää pitää ajantasaisina. Yllättävää on kuitenkin se, miten harva ottaisi yhteyttä ammattijärjestöön tai luottamushenkilöön syrjintätilanteessa: näin tekisi sukupuolivähemmistöihin kuuluvista vastaajista alle puolet (Mustola 2004, 76) ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista vastaajista hieman yli puolet (Mustola & Vanhala 2004, 56).
Tuolloin tutkimukseen vastasi kattavasti eri-ikäisiä sateenkaari-ihmisiä, jotka myös kuuluivat laajasti omien alojensa ammattiliittoihin (Lehtonen 2004a, 78). Tutkimuksen mukaan sateenkaari-ihmiset kokivat, etteivät ammattijärjestöt tiedä tarpeeksi seksuaali-suuden ja sukupuolen moninaisuudesta, tai että liitot eivät pidä näihin asioihin liittyviä kysymyksiä riittävän keskeisinä (Lehtonen 2004a, 80–85). Nuoret työskentelevät usein väliaikaisilla työpaikoilla ja koulutustaan vastaamattomilla aloilla, ja heistä harvempi kuuluu ammattiliittoihin kuin kaikista palkansaajista (Lyly-Yrjänäinen 2014, 94). Voi arvella, että sateenkaarinuorten luottamus ammattiliittoihin siinä, miten ne huomi-oivat heidän asioitaan, on vanhempia työntekijöitä heikompi. Tätä olettamusta tukee ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan ei-heteroseksuaalisten ja transnuorten luottamus työelämän instituutioihin on merkittävästi heikompi kuin muiden nuorten (Hon hen han 2010, 46–47).
Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimuksessa ei kysytty nuorten suhtautumisesta
tauksia kirjoittanut maininnut mitään ammattiliitosta, luottamusmiehistä tai muista työntekijöiden etujen valvojista. Jukka Lehtonen (2004a) otsikoikin ammattiliittojen toimintaa käsittelevän artikkelinsa ”Työ tekijäänsä odottaa”. Vaikka eri liitot ovat esimerkiksi osallistuneet pride-tapahtumiin jo useita kertoja ja tukeneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä syrjintätilanteissa, voi edelleen sanoa, että Lehtosen otsikko on ajan tasainen. Etenkin sateenkaarinuorten osalta työntekijöiden edunvalvonta odottaa hoitajaansa.