Tämän tutkimuksen vertaistutkijaryhmissä toimineet nuoret korostivat oikean tiedon ja tuen merkitystä. Kun lisäksi sateenkaarinuorten monet ikävät kokemukset liittyvät kouluun, jossa nuoret viettävät suuren osan ajastaan, pitää kysyä, eikö koulua voisi muuttaa siten, että se antaisi tukea sateenkaarinuorille ja tietoa moninaisuudesta kaikille. Tällä hetkellä näin ei selvästikään ole, vaan monille sateenkaarinuorille koulu on syrjinnän, väkivallan ja vähättelyn paikka. Tämä ei sinänsä ole vain sateenkaarinuorten kokemus, vaan koulu on kokemuksena kielteinen hyvin monenlaisille nuorille. Nuorten syrjintää koskevassa tutki-muksessa on todettu, että kaikkien nuorten, ei vain erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien, kokemuksissa nimenomaan koulu on yleisin syrjinnän paikka (Kankkunen ym. 2010, 23).
Esimerkiksi kiusaaminen tai oppilaiden väliset suosituimmuushierarkiat (ks. esim.
Kankkunen ym. 2010, 28–29) ovat todellisia, koulun arjessa näkyviä ongelmia, joista monet nuoret kärsivät. Koulun pitäisi kuitenkin olla kaikille nuorille turvallinen ja tu-kea antava. Nuorilla on paljon ideoita siitä, miten koulujen artu-kea voisi muuttaa kaikille oppilaille ystävällisemmäksi ja hyväksyvämmäksi. Tämän tutkimuksen keskiössä eivät olleet muutokset, joita koulussa tarvitaan. Silti ajatuksia siitä, mitä kaikkea voisi muuttaa, syntyi vertaistutkijaryhmissä paljon. Tällaista keskustelua nuorten kanssa olisi mahdollista jatkaa ja kerätä ajatuksia siitä, miten koulu voisi olla toisenlainen.
Lehtonen (2003, 235–236) toteaa, että kaikkien koulun tilojen pitäisi olla myös sateenkaarinuorille turvallisia ja tukea antavia. Tähän päästäisiin hänen mukaansa usein hyvin pienillä ratkaisuilla. Esimerkiksi sillä, että koulun terveydenhoitajalla tai koulun kirjastossa on näkyvissä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvää mate-riaalia, tuotaisiin ilmi, että nämä ilmiöt ovat myös koulussa olemassa ja hyväksyttyjä.
Lisäksi koulun sukupuolitettuja tiloja, kuten pukuhuoneita tai vessoja, voisi muuttaa siten, että ne eivät ainakaan edistäisi sukupuolittunutta kiusaamista ja seksuaalista häirintää.
Samalla tiloista voisi tehdä turvallisempia myös muille kuin cissukupuolisille nuorille.
Koulussa on myös selvästi tapahtunut positiivista kehitystä: vuonna 2011 tehdyn
siitä, että kouluissa puhutaan myönteisellä tavalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, ovat yleistyneet – joskin edelleen etenkin sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokivat keskustelutavan negatiiviseksi. Positiivisena voi pitää myös sitä, että niitä kouluja, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä vaietaan kokonaan, on selvä vähemmistö.
Sateenkaarinuorten nettiryhmä -vertaistutkijaryhmässä ideoitiin, miten Elävä kirjasto -menetelmää voisi soveltaa kouluissa käyttäen apuna lähipaikkakuntien kouluttajia tai esimerkiksi videoyhteyksiä. Elävä kirjasto -menetelmä nähtiin hyvänä tapana tuoda eläviin kokemuksiin perustuvaa tietoa sekä tarjota mahdollisuus kysyä tyhmiäkin kysymyksiä:
menetelmän ideana on, että johonkin vähemmistöryhmään kuuluvalta vapaaehtoiselta,
”kirjalta”, saa kysyä itseään askarruttavia asioita. Tällöin myös vähenisi paine siihen, että kuka vain sateenkaarinuori joutuu tungettelevien kysymysten kohteeksi. Kysymykset ja tiedonhalu ovat sinänsä erittäin positiivisia asioita, mutta kenenkään velvollisuutena ei pitäisi olla valistaa muita omilla yksityisasioillaan:
Keskustelija1: Tai semmonen tilanne et on opiskelijoilla sellai mahdollisuus oikeesti keskustella jonku kanssa niistä kysymyksistä. Ja siinä pystyis sit kysyy niit vähän ”tyhmiä-kin” kysymyksiä. Kun ei ne usein oo mitään semmosia et tahalleen ois ilkeä vaan monesti ihmiset on silleen ”en nyt tiiä kehtaanko kysyä ja ei oo mitenkää pakko vastata mut...”
Keskustelija2: Oho, ois kyllä tosi hyvä idea kouluihin! Mut ehkä vähän eri konseptilla?
Kaikille yhteisesti? Koska siinäkin, jos valitset esim. juttelevasi homon kanssa, niin sit se oppilas voi leimautua.
Keskustelija1: http://www.keks.fi/elavakirjasto Tuolta löytyy enemmänkin tietoa!
Keskustelija3: Kiitti!
Keskustelija1: Nii no toi kaikille yhteisesti ois muuten hyvä mut siinä nousee kynnys kysyä oikeen mitään.
Keskustelija2: Niin, silloin pitäis kysyä esim. paperilla.
Keskustelija1: Mut sekin voi olla et voi mennä tavallaan eri huoneisiin ettei ihmiset nää kenen kanssa meet juttelemaan
Keskustelija1: Mut en tiiä, tässäki on monia vaihtoehtoja
Keskustelija2: Niin tai sit kaikkien pitäis käydä kaikkien kirjojen luona!
Keskustelija1: Nii! Se ois semmonen hyvä välimuoto :D
Keskustelija3: Nopeen vilkasun perusteella sanoisin, että olisi kyllä varmasti hyödyllinen monelle, mutta juuri tuo että kynnys kysyä on korkea ja varsinkin pienillä paikkakunnilla kaikki tuntee kaikki... kaikki tuntisi myös ”kirjan” eikä olisi kirjana olla kiva pienellä paikkakunnalla
Keskustelija1: Jokatapauksessa kouluissa pitäs näkyä moninaisuus muutenkin kun kir-joissa pienellä präntillä
Keskustelija3: Entäpä jos, kouluissa järjestettäisiin ihan opetussuunnitelmaan sisällytetty vaikka parina päivänä oleva elävä kirja tilaisuus
Keskustelija2: Olen samaa mieltä [Keskustelija1] kanssa. Että se on elämää ja normaalia, ei ”legendaa” ja epänormaalia.
Keskustelija3: MUTTA kirja olisikin toiselta paikkakunnalta
[…]Keskustelija3: taikka, nykytekniikalla ei ole temppu eikä mikään hoitaa asia
videoyh-Joskus vähemmistöjen ja enemmistöjen tarpeet asetetaan vastakkain siten, että jos huo-mioidaan esimerkiksi sateenkaarinuorten omassa arjessaan tarvitsemia asioita, se olisi jollain tapaa pois muilta nuorilta. Onkin kiinnostava kysymys, mitä seurauksia hetero- ja sukupuolinormatiivisten käytäntöjen purkamisesta on ”tavallisille cis-heteronuorille”?
Tosin kysymys on osin väärin asetettu, koska sateenkaarinuoret eivät ole erillinen ja sel-värajainen ryhmä, eikä selvää eroa sateenkaarinuorten ja muiden nuorten välille voi vetää.
Todennäköisesti heteroseksuaaliseksi ja cissukupuoliseksi aikuiseksi kasvavan nuorenkin nuoruutta helpottaisi, jos ei tarvitsisi pelätä esimerkiksi homoseksuaalisia tunteita tai toi-veita käytöksestä, jonka koetaan rikkovan sukupuolinormeja. Queer-ajattelua mukaillen voi myös kysyä, mitä on se normaali, johon kaikkien oletetaan sopivan. Ehkä täydellisen normin mukainen elämä on mahdoton tavoite, ja siinä mielessä kaikkien kasvaminen normaaliin aikuisuuteen epäonnistuu. (Sorainen 2013, 38.)
Sateenkaarinuorten kertomukset ovat usein kuvauksia vahvuudesta ja oman minuuden löytämisestä ja onnellisuutta siitä, että tietää, kuka on. Nämä kokemukset voisivat olla kaikkien nuorten kokemuksia. Jos kukaan ei saisi valmiina, mallien mukaan annettuna sitä, miten oma seksuaalisuus ja sukupuoli tulisi kokea, jokaisen pitäisi ehkä pohtia itseään enemmän, mutta mahdollisesti myös itsetuntemus paranisi ja nuorten varmuus omasta itsestään lisääntyisi. Kun esimerkiksi homous ei olisi pelottava, syrjintään johtava ja omasta itsestä torjuttava tunne, sen hyväksyminen myös muissa saattaisi helpottua.
Vaikka sateenkaarinuorten elämään liittyy esimerkiksi syrjintää ja muita sellaisia on-gelmia, joita muut nuoret eivät kohtaa, asialla on myös toinen puoli. Sateenkaarinuoruus saattaa suojella nuoria joiltakin tuhoisilta stereotyyppisiltä sukupuolittuneilta käyttäyty-mismalleilta. Kieltäytyminen kasvamisesta perinteiseen heteroseksuaaliseen naiseuteen saattaa suojella joiltakin ulkonäköpaineilta ja toisista riippuvaisen roolin omaksumi-selta. Samoin kieltäytyminen perinteisestä maskuliinisuudesta voi suojella sellaiselta itsetuhoiselta miehisyydeltä, jonka seuraukset näkyvät esimerkiksi nuorten miesten onnettomuustilastoissa. (Sorainen 2013, 26–27.) Kaavamaisten sukupuolikäsitysten laveneminen parantaisi sateenkaarinuorten liikkumavaraa, mutta se toisi myös kaikille muille nuorille enemmän valinnanmahdollisuuksia.