Jos sateenkaarinuoria ei haluta jättää odottamaan parempaa aikuisuutta, mitä heidän kohtaamilleen ongelmille sitten voidaan tehdä? Miten nuorten ympäristöistä saadaan yhdenvertaisempia ja miten voidaan purkaa sellaisia rakenteita, jotka tekevät sateenkaa-rinuorten elämästä hankalaa?
Jukka Lehtonen (2003, 248–249) erittelee koulun osalta erilaisia tapoja suhtautua heteronormatiivisuuteen. Näitä voi soveltaa myös muuhun yhteiskuntaan ja myös muiden sukupuolen ja seksuaalisuuden normien kuin heteronormin osalta.
Ensimmäinen tavoista on kyseenalaistamaton normatiivisuus, joka ei huomioi mahdol-lisuutta hetero- tai sukupuolinormien rikkomiseen. Tällaisessa tilanteessa ei yleensä edes huomata normien ja syrjivien rakenteiden olemassaoloa. Tilanne voi olla pohjimmiltaan hyvää tarkoittava, ja tarkoituksena voi olla kaikkien nuorten kohteleminen samalla tavalla esimerkiksi sukupuolesta riippumatta. Lopputuloksena voi olla täydellinen näkymättömyys niille, jotka eivät sovi normeihin. Vallitsevia normeja on helppo olla huomaamatta, jos sopii niihin itse (vrt. Älä oleta – Normit nurin! 2013, 25). Tällaisesta asenteesta yksi esimerkki on sukupuolisokeus, jota eräs T-Chat-vertaistutkijaryhmässä mukana ollut kuvasi seuraavasti:
Lehtosen (2003, 248–249) kuvaamista malleista seuraavat lähtevät siitä, että havaitaan kyllä erilaisuuden olemassaolo, mutta sitä käsitellään joko poikkeavuutena tai vaihto-ehtona ilman, että heteronormatiivisuus kyseenalaistuu. Lehtonen arvioi tutkimiensa koulujen sopivan näihin kuvauksiin. Tähän ajatteluun liittyy usein se, että enemmistön ja vähemmistön välistä rajaa pidetään selkeänä ja ylittämättömänä, eli että nuoret ovat esimerkiksi joko hetero- tai homoseksuaalisia. Lisäksi vähemmistö kuvitellaan usein sellaiseksi, joka ei ole paikalla: esimerkiksi homoja ei ole omassa luokassa.
Lehtosen mallien viimeiset vaiheet kyseenalaistavat heteronormatiivisuuden ja näkevät muut vaihtoehdot sille rinnakkaisina ja yhtä arvostettuina. Lisäksi katse suunnataan hetero-normiin ja sen aiheuttamiin ongelmiin, ja niitä pyritään aktiivisesti purkamaan. Nämä tavat suhtautua hetero- ja sukupuolinormatiivisuuteen tulevat lähelle viime vuosina yleistynyttä normikriittistä ajattelua. Siinä katse suunnataan vähemmistöjen sijaan enemmistöön ja kysy-tään, mikä on tavallista ja miksi sitä pidetään ensisijaisena. Suomessa normikriittistä ajattelua on edistetty esimerkiksi Normit nurin -hankkeessa, jonka Älä oleta – Normit nurin! (2013) opaskirjaan viittaan seuraavassa. Opaskirja sisältää myös harjoituksia, joiden avulla normien tunnistamista voi opetella, sekä nuorten kertomuksia normien vaikutuksesta omaan elämäänsä.
Normikriittisyydessä normeilla tarkoitetaan sellaisia käyttäytymistä ohjaavia syrjiviä normeja, jotka sisältävät tiedostamattomia oletuksia tai stereotypioita. Normit toimivat yhteiskunnassa yhdenvertaisuutta vastaan ja asettavat toiset parempaan asemaan kuin toiset (Älä oleta – Normit nurin! 2013, 10). Lisäksi normikriittisyys kiinnittää huomi-ota valtaan. Yhteiskunnan valta-asemia ja syrjiviä rakenteita pidetään yllä osin normien avulla. (Älä oleta – Normit nurin! mt., 22–25.) Normit voivat näkyä suhtautumistavoissa:
esimerkiksi se, että koulussa ”homo” tai vammaisuuteen liittyvät sanat ovat haukku-masanoja, kertovat yhteiskunnassa vallitsevista normeista. Toisaalta normeilla voi olla hyvin konkreettisia vaikutuksia: koska on normien mukaista pystyä kävelemään portaita, rakennetaan rakennuksia, joissa kaikki eivät voi liikkua.
Normikriittisyydessä huomioidaan myös, että erilaiset normit ja stereotyyppiset käsi-tykset vaikuttavat yhtäaikaisesti ja toisinaan ristiriitaisesti. Sama ihminen voi olla normien mukainen eli etuoikeutettu joissakin asioissa, mutta kärsiä silti syrjivistä normeista jos-sakin muussa suhteessa. Esimerkiksi nuori, joka on valkoihoinen ja suomenkielinen, on näiden ominaisuuksiensa puolesta yhteiskunnan normien mukainen, vaikka hän olisikin esimerkiksi homo ja käyttäisi liikkumiseen pyörätuolia. Tällöin hän tuskin kokee itseään erityisen etuoikeutetuksi, kun esimerkiksi uuteen tilaan mennessä on aina selvitettävä, onko tilassa liikkumista hankaloittavia kynnyksiä ja portaita. Lisäksi normit vaikuttavat toisiinsa: esimerkiksi vammaisen nuoren voi olla vielä tavallista vaikeampaa kertoa omasta homoudestaan, koska vammaisilla ei välttämättä katsota olevan seksuaalisuutta ollenkaan.
Onkin tärkeää ymmärtää, että etuoikeus ei ole absoluuttista, vaan suhteessa johonkin tiettyyn normiin. Etuoikeuksista puhuminen aiheuttaa vastarintaa, jota on hyvä käsitellä:
etuoikeus ei ole yksilön vika, vaan nimenomaan mahdollisuus toimintaan. Omia etuoi-keuksiaan hyödyntämällä voi vaikuttaa ja tehdä yhteiskunnasta tasa-arvoisemman. Osin etuoikeuksiksi luetaan asioita, joiden pitäisi ja jotka aivan hyvin voisivat kuulua kaikille, kuten vaikka mahdollisuus kulkea kaupungilla pelkäämättä väkivaltaa. Etuoikeuksien
Sateenkaarinuorten kannalta keskeisimpiä normeja ovat heteronormi ja sukupuolinormit – muistaen tietysti, että myös sateenkaarinuorilla on muita ominaisuuksia, joiden suhteen he voivat olla yhteiskunnassa syrjityssä tai etuoikeutetussa asemassa. Kuopion vertaistut-kijaryhmä keskusteli siitä, mitä heteronormatiivisuudesta seuraa ja mitä sille voi tehdä:
Yhteiskunnan täyttävä heteronormatiivisuus ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ahtaalle. On ilmeisen selvää, että vanhempien, sukulaisten, opettajien, poliitikkojen esittämät heteronormatiiviset, arvottavat kannanotot perheistä, seurustelusuhteista ja yleensä menestymisestä elämässä yleensä aiheuttavat pahaa mieltä. Kaikkein paras tuki heteronormatiivisten rakenteiden yhteiskunnassa HLBTIQ-ihmisille on vertaistuki.
Silti yhteiskunnassa, jossa tunnustetaan monia arvoja juuri homoseksuaalisuus ja sukupuolivähemmistöt ovat tabu tai vitsin aihe. Ihmetystä ryhmässä aiheutti ihmisten yleinen tilannetajuttomuus. Homovitsit ovat edelleen yleisiä, mutta tietyissä ympäristöissä niitä esiintyy paljon, kuten juuri esimerkiksi armeijassa. Ryhmäläiset toivovat, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka loukkaavia sellaiset vitsit ovat ja ne voivat loukata myös niitä, jotka eivät vitsin kohteina oleviin vähemmistöihin kuulu, esimerkiksi homopojan vanhempia.
Ihmisten oletukset siitä, että heidän elämänpiirinsä kaikki ihmiset olisivat heteroja koetaan ahdistavaksi ja usein tällaisten ihmisten seuraa halutaan välttää.
Ryhmän mukaan vertaistukiryhmiä tulisi olla saatavilla ympäri Suomea ja niiden pitäisi olla helposti saavutettavissa. Liveryhmät sopivat toisille, toisille taas verkossa toimivat anonyymit keskustelutilat.
Median taipumus levittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ristiriitaista tietoa koetaan ongelmallisena. Ryhmä kokee, että internetissä olevia Setan ja muiden näiden ryhmien asiaa ajavien sivustoja tulisi kehittää niin, että puolueetonta ja paikkansapitävää tietoa olisi saatavilla helposti ja samasta paikasta. Tietoa moninaisuudesta tarvitsevat niin nuoret, jotka pohtivat omaa identiteettiään, kuin myös vanhemmat, jotka esimerkiksi syyllistävät itseään heidän lapsensa paljastuttua homoksi.
Kuitenkin median suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on positiivista ja tämä koetaan usein voimavarana. Media vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja heijastelee usein myös yhteisön arvomaailmaa. Ryhmäläiset ovat iloisia siitä, että esimerkiksi homo-vihamieliset kommentit asetetaan mediassa kyseenalaiseen tai jopa naurunalaiseen valoon ja jätetään näin omaan arvoonsa.
Erityisesti vanhempien tulisi saada tietää, että HLBTIQ-ihminen ei ole sairas, eikä kyseessä ole myöskään mikään vaihe. Vähemmistöön kuuluminen ei johdu kasvatuksesta, eikä esimerkiksi kaveripiiristä. Oman lapsen tulevaisuus ei myöskään ole pilalla, jos hän kuuluukin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Erityisesti ryhmä kiinnitti huomiota HLBTIQ-maahanmuuttajiin ja heidän vanhempiensa tukimuotojen puutteisiin. Samaa ha-vaittiin myös uskovaisten HLBTIQ-nuorten ja heidän vanhempiensa kohdalla. (RYHMÄ) Tässä näkyy, miten nuoret kokevat ilmapiirin muuttuneen huomattavasti aiempaa sallivammaksi, vaikka jotkin käsitykset elävät edelleen sitkeästi, kuten ajatus siitä, että homoseksuaalisuus olisi sairaus tai kasvatuksen tulosta. Ryhmän pohdinnat tiivistävät keskeisiä tuloksia nuorten kokemuksista: Positiiviset esikuvat ja vertaistuki ovat tärkeitä.
Asiallista tietoa tarvitsevat niin sateenkaarinuoret kuin heidän vanhempansa.
sateenkaaripiireissä syntyneitä hyviä käytäntöjä. Kun sateenkaari-ihmisiltä on puuttu-nut yhteiskunnan tukea, on syntynyt yhteisöllisiä ja vertaistuellisia toimintamuotoja.
Esimerkiksi Antu Sorainen (2013, 29) mainitsee, että Tukholman pride-tapahtumissa on puututtu siihen, miten vaikeaa nuorten naisten on saada naisten väliseen seksiin liittyvää turvaseksitietoa, ja järjestetty nuorille seksityöryhmiä.
Toinen esimerkki vähemmistölähtöisestä toiminnasta on Utopia Helsinki (http://
utopiahelsinki.wordpress.com/), joka järjestää kaikille avointa kulttuuritoimintaa, kuten kursseja ja tapahtumia. Utopia yhdistää esimerkiksi klubeillaan erilaiset esteettömyydet, sateenkaarimyönteisyyden ja myös päihteettömyyden. Utopia-toiminnan aloitti joukko nuoria, jotka saivat inspiraationsa vastaavasta toiminnasta Göteborgissa. Nykyisin Utopiaa tehdään yhteistyössä Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen kanssa.