Eettisestä organisaatiokulttuurista on tehty niukasti laadullista tutkimusta.
Laadullisen tutkimuksen vähäisyyttä voidaan pitää puutteena, sillä teoriakirjal-lisuus esittää, että organisaatiokulttuuria tulisi tutkia ensisijaisesti laadullisin menetelmin. Esimerkiksi Schein (1990, 110) epäilee, voiko survey-metodeilla tutkia lainkaan niin abstraktia ilmiötä kuin kulttuuri. Hänen mukaansa parhaita työkaluja ovat laadulliset metodit, kuten etnografiset metodit yhdistettynä haastatteluihin ja observointiin. Organisaation syvätasojen tutkiminen vaatii yksityiskohtaisia haastatteluja, joiden kautta voidaan selvittää itsestään sel-vyyksinä pidettyjä, piileviä ja usein alitajuisia olettamuksia, jotka määrittelevät havaintoja, ajatusprosesseja, tunteita ja käyttäytymistä. (Schein 1990, 112, 118.) Myös johtamista opiskelevien ihmisten kokemuksia yritysetiikasta Badaracco ja Webb (1995) suosittelevat kyselyiden sijaan syvähaastatteluita, joiden avulla tutkittaisiin etiikkaa erityisesti organisaatioiden alemmilla tasoilla. Heidän mu-kaansa näin voitaisiin ymmärtää paremmin yritysetiikan roolia ja hyödyntää
sitä paremmin käytännön työelämässä. Huhtala ym. (2013a) käyttivät tutki-muksessaan mixed method -tutkimusotetta, joka mahdollisti henkilölähtöi-semmän lähestymistavan valmiiden luokitteluiden sijaan. Laadullisen metodin hyödyntämistä pidettiin hedelmällisenä toimintatapana.
Näillä perusteilla tutkimuksen teoreettis-metodologiseksi lähestymista-vaksi valittiin diskurssianalyysi. Diskurssianalyysiä pidetään yleisesti väljänä metodologisena sateenvarjona, joka kattaa alleen useita koulukuntia, joissa kus-sakin vallitsee omat metodologiset ja ontologiset käsityksensä. Tässä työssä seurataan väljästi suomalaiseen yhteiskuntatieteeseen omaksuttua diskurssi-analyysin suuntausta, jonka edustajia ovat muun muassa Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero Suoninen. He ovat töissään tukeutuneet ennen kaikkea Foucault’n kriittiseen diskurssianalyysiin, tiedonsosiologiseen diskurssitutkimukseen sekä diskursiiviseen psykologiaan. Tässä työssä kiinnitytään ennen kaikkea vii-meiseksi mainittuun, joskin ei täysin samassa muodossa, kuin Jokinen ym. Dis-kursiivisessa psykologiassa arkisia aiheita, kuten sosiaalinen representaatio, identiteetti ja emootio tarkastellaan sosiaalisissa prosesseissa diskursiivisesti rakentuvina ilmiöinä. (Jokinen ym. 1999, 35–36.)
Sosiaalisen konstruktionismin kivijalka on ajatus siitä, että emme voi koh-data tutkimaamme todellisuutta ”puhtaana”, vaan aina jostakin näkökulmasta käsin (Jokinen ym. 1999, 39–40). de Graaf kuvaa kielenkäytön arvolatautunutta luonnetta. Hänen mukaansa kieli ei ole koskaan neutraali viestinnän väline, vaan antaessamme nimen jollekin objektille, me samalla arvotamme sen. Siispä kielenkäyttömme ei kuvaa maailmaa neutraalisti, vaan hienovarainen kieli ja siihen liitetyt symbolit muokkaavat käsityksiämme ja olettamuksiamme. (de Graaf 2006, 250.) Noiden näkökulmien, tai merkitysten luomisessa on käynnissä kaksi prosessia; toisaalta merkitysten vakiinnuttaminen ja toisaalta merkitysten muuntuminen ja moninaisuus (Jokinen ym. 1999, 39–40.) Sosiaalisen konstruk-tionismin kiinnostus on suuntaututunut sosiaalisiin yhteisöihin ja niiden käyt-tämiin puhetapoihin. Perusoletuksena on, että kielenkäyttö on olennainen osa yhteisöjen toimintaa ja kieli rakentaa yhteisöjä ja niille ominaisia tapoja hahmot-taa maailmaa. Tutkimuksen keskiössä on siis kieli. (Luukka 2000.)
Tässä työssä tukeudutaan funktionaaliseen kielikäsitykseen, jossa kieli ymmärretään sosiaalisena ilmiönä ja vuorovaikutuksen välineenä ja kielen kes-keisenä ominaisuutena pidetään merkitysten luomista (Luukka 2000). Jokisen ym. (1999, 19) mukaan kielenkäyttöä tarkastellaan tekemisenä, eli ihmisten kat-sotaan olevan aina kieltä käyttäessään uusintamassa tai muuntamassa kulttuu-rin virtaa, jonka tarjoamilla välineillä kutakin ilmiötä tehdään ymmärrettäväksi.
Kielellä ei vain ilmaista vaan sillä myös tehdään ja luodaan asioita (Luukka 2000). Kielenkäytöllä nähdään olevan kahdenlaisia seurauksia: tilannekohtaisia ja ideologisia. Jonkin lausuman tilannekohtainen funktio saattaa olla esimerkik-si jonkinkin aesimerkik-sian oikeuttaminen, tunnelman keventäminen, päteminen, flirttai-lu, anteeksipyyntö tai kasvojen säilyttäminen. Ideologiset seuraukset ovat puo-lestaan laajoja, yksittäiset tilanteet ylittäviä funktioita. Nämä funktiot liittyvät diskurssien ja vallan yhteenkietoutumiseen ja esimerkkinä voi olla esimerkiksi
joidenkin alistussuhteiden legitimoiminen ja ylläpitäminen. (Jokinen ym. 1993 41–43.)
Funktioilla ei välttämättä tarkoiteta toimijan itsensä tarkoittamaa seuraus-ta, vaan huomio kiinnittyy siihen, mitkä funktiot ja tulkintamahdollisuudet ovat potentiaalisesti läsnä. Jokisen ym. mukaan tarkoituksellisia funktioita mie-lenkiintoisempia ovat monesti huomaamattomasti, luonnostaan toteutetut funktiot. Funktioita tulkittaessa on hyvä ottaa huomioon, että sama diskurssi voi olla seurauksiltaan ristiriitainen, eli tuottaa sekä kielteisiä että myönteisiä seurauksia. Diskurssianalyysin tehtävä on selvittää näitä moninaisia seurauksia.
(Jokinen ym. 1993, 42–43.) Tällöin kielen tutkimuksessa tärkeintä on selvittää, miten merkitykset rakentuvat vuorovaikutustilanteissa kielen avulla (Luukka 2000).
Tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu merkityssysteemeihin, joita nimite-tään diskursseiksi tai tulkintarepertuaareiksi. Tässä työssä näitä termejä käyte-tään synonyymeina. Diskurssilla tarkoitetaan verrattain eheää merkityssuhtei-den kokonaisuutta, joka rakentuu sosiaalisissa käytännöissä ja samalla rakentaa sosiaalista todellisuutta (Jokinen ym. 1993, 26–27, Jokinen ym. 1999, 21). Työssä tukeudutaan myös Parkerin määritelmään, jossa diskurssi on ”lausumien sys-teemi, joka rakentaa objektin” (Jokinen ym. 1993, 60). Diskurssit sisältävät jou-kon selontekoja, jotka tarjoavat tavan puhua ja ajatella jostakin, antaen täten merkityksen sosiaaliselle todellisuudelle (de Graaf 2006, 249). Tässä tutkimuk-sessa uskotaan että eettistä organisaatiokulttuuria konstruoidaan henkilöstön puheessa tavoilla, jotka rakentavat ilmiön. Organisaation eettinen kulttuuri syn-tyy siitä, miten henkilöstö sanoittaa eettiseksi mieltämiään käytäntöjä. Asiat luodaan puhumalla niistä.
Kuinka noita diskursseja sitten tutkitaan? Pietikäisen ja Mäntysen mukaan diskurssintutkimuksella tarkoitetaan tutkimusta ja teoretisointia kielen(käytön) sekä todellisuuden, maailman ja tilanteisen toiminnan välisestä suhteesta. Dis-kurssintutkimuksen tehtävä on tarkastella miten erilaisia todellisuuksia ja ta-pahtumia merkityksellistetään, millä ehdoilla se tapahtuu ja millaisia seurauk-sia sillä on. (Pietikäinen ja Mäntynen 2009, 13, 20.) Jokinen ym. selittävät samaa hieman eri sanoin. Diskurssianalyysissä lähtökohtaisesti oletetaan, että samaa ilmiötä voidaan tehdä ymmärrettäväksi monin eri tavoin, jolloin uskotaan, ettei olemassa ole yhtä yksiselitteistä totuutta. Diskurssintutkimuksen keskiössä on-kin selvittää, millaiset kuvaukset ovat erilaisissa tilanteissa ymmärrettäviä ja millaisia seurauksia noilla selityksillä kulloinkin rakennetaan. (Jokinen ym.
1999, 18–19.)
Keskeistä diskurssianalyyttisessä näkökulmassa on se, että kielellä ei ole yhtä ainutta pysyvää merkitystä, vaan merkitykset voivat muuttua ja ne neuvo-tellaan uudelleen kussakin käyttötilanteessa (Pietikäinen ja Mäntynen 2009, 12).
Diskurssianalyysi on työkalu, jonka avulla analysoidaan yksityiskohtaisesti sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä.
Tarkastelun kohde on näin ollen sosiaaliset käytännöt, eli yksilöiden kielen käyttö eri tilanteissa ja niin tuotetut laajemmat merkityssysteemit (Jokinen ym.
1993, 26–27, 37–38).