Mallin taustoitus

Luvussa 2 esitelty resurssimalli käsitteellistää ne materiaaliset, immateriaaliset ja tilalliset resurssit, joita kaupunkirakenteen kokonaisvaltaisen resurssitehokkuudesta keskusteltaessa ja suunnitelmia ja muita toimia arvioitaessa on syytä ottaa huomioon. Seuraava askel on hahmottaa se, miten resurssien käytön tehokkuus on järkevää kuvata ja liittää malliin.

Kolme periaatteellista reittiä parempaan resurssitehokkuuteen

Pohjautuen luvussa 4 esitettyyn Nakamuran ja Hayashin (2013) pohjalta tehtyyn malliin, jos-sa otsikot olivat ylimääräisen käytön vähentäminen, parannukset ja siirtymät, voidaan periaat-teellisella tasolla kaupunkirakenteen kokonaisvaltaista resurssitehokkuutta parantaa kolmella tavalla:

1. Vähennä ylimääräistä toimintaa ja sitä kautta luonnonvarojen kulutusta. Ylimääräisen toiminnan karsimisen ei ainakaan periaatteessa pitäisi huonontaa kaupunkitilan ja elämän laatua, mutta se vaatii elämäntapaan ja yksilöiden valintoihin puuttumista, ’niukkuuden eetos-ta’, jota ei ole helppoa ylhäältä pakottaa. Ongelmana voidaan nähdä myös se, että laaja kulu-tuksen supistaminen tarkoittaisi myös talouden reaalista supistumista ja sitä kautta yhteis-kunnan toimintaedellytysten ja tulevaisuushorisontin supistumista.

2. Paranna tekniikkaa ja tehosta tiloja niin, että saat vähemmillä resursseilla saman toi-minnan ja sen tulokset. Tämä menettely on tällä hetkellä varmasti eniten esillä: rakennusten lisäeristäminen, liikenteen uudet polttoaineet ja moottoritekniikat, toimistotilan käytön tiivistä-minen, led-valoihin siirtytiivistä-minen, sähköbussit jne. – esimerkkejä on erittäin paljon, ja paljon edistystä on jo tapahtunut.

Luvussa 6 esitellään WHOLE-hankkeessa luodut kokonaisvaltainen resurssitehokkuus-malli (seuraavassa myös ’resurssitehokkuusresurssitehokkuus-malli´ tai’ WHOLE-resurssitehokkuus-malli’) sekä liikenteen laa-dullinen arviointimalli ja modulaarinen laskentamalli M_x.

Kokonaisvaltaisen WHOLE-mallista tekee taustalla vaikuttavat resurssin laaja käsite ja resurssimalli (luku 2), kattavasti käsitellyt kaupunkirakenteeseen liittyvät resurssitehok-kuuden ulottuvuudet sekä resurssitehokresurssitehok-kuuden kolmitasoinen käytäntöön vieminen pää-töksenteon ja suunnittelun tueksi.

WHOLE-mallin kokonaisvaltaisuuden vuoksi mallitaulukko on laaja ja pitkä. Sen käyttö vaatii monitoimijaista yhteistyötä ja sitä voidaan räätälöidä kulloisenkin tarpeen mukaan.

Resurssitehokkuusmalli on parhaimmillaan strategisessa työssä sekä suunnittelun alku-vaiheen periaatteellisten vaihtoehtojen vertailussa. Juuri tähän monet nykyisin käytössä olevat tarkkaa määrätietoa ja laskentaa vaativat mallit soveltuvat huonosti.

3. Paranna laatua samalla kun kulutat vähemmän. Tämä yhtälön molempiin osiin vaikutta-va menettely tarkoittaa syvällisiä muutoksia, radikaaleja innovaikutta-vaatioita ja jopa systeemistä transitiota.

Näistä voidaan johtaa kolme praktista resurssitehokkuutta parantavan toiminnan suuntaa, jotka voivat olla sekä vaihtoehtoja että kaskadimaisesti toisiaan seuraavia kaupunkirakenteen tai toiminnan kehittämisen vaiheita. Nämä vastaavat kolme resurssitehokkuuteen tähtäävää toimintatapaa voidaan hahmottaa myös tilallisesti, osana kolmitasoisen kaupunkirakenteen (fyysinen infra; toiminnot; virrat) verkottunutta ja suhteissaan muodostuvaa kehitystä. Tällöin ideana on erotella toimijuus (agency) ja toiminnan rakenteelliset reunaehdot (structure). Yri-tykset, yksilöt ja muut toimijat ovat vapaita tekemään päätöksiä ja valintoja, mutta tämä va-paus toteutuu tietyssä yhteiskunnallisessa ja myös tilallisessa kehyksessä. Resurssitehok-kuuteen voidaan pyrkiä:

1. Muuttamalla toimintaa ja toimintatapoja, esimerkiksi motivoimalla ihmisiä, jakamalla tietoa, käyttämällä taloudellisia kannusteita tai luomalla sosiaalisia paineita toiminnan uudis-tamiseen vaikkapa yritysvastuun muodossa;

2. Parantamalla toiminnan tilallista kehystä, esimerkiksi rakentamalla pyöräteitä, mahdol-listamalla liityntäpysäköinti, tekemällä hidaskatuja ja vähentämällä autoille varattua alaa, tii-vistämällä fyysistä kaupunkirakennetta ja varmistamalla lähipalveluiden tilat;

3. Luomalla uudenlaisia resurssitehokkaita hybridejä, joissa tila ja toiminta nivoutuvat yhteen ennen näkemättömällä tavalla. Jakamistalous ja uusi urbaani tuotanto tarjoavat avaimia liikenteen, energiahuollon, ruoantuotannon ja monen muun ydinprosessin uudelleen-ajatteluun niin, että toiminta on sekä resurssitehokasta että elämän laatua ja paikallistaloutta parantavaa.

Kuva 6.1. esittää tämän hahmotuksen eräitä mahdollisuuksia. Näyttää lähes itsestään selväl-tä, että resurssitehokkaat hybridit olisi paras vaihtoehto. Käytännössä kuitenkin kaikkia kol-mea toimintatapaa tarvitaan, sillä radikaalit transitiot eivät ole helppoja ja kaikissa tilanteissa eivät ehkä edes mahdollisia. Kaupunkirakenne muuttuu hitaasti, minkä vuoksi myös tekninen parantaminen ja erilaiset kulutuksen ja toimintatapojen muutokset ovat tarpeellisia keinoja kohti nykyistä resurssitehokkaampaa kaupunkirakennetta.

Kuva 6.1.

Resurssite-hokkuutta edistävien kaupunkira-kenteen ja toiminnan &

käytäntöjen matriisi.

Olennaiset suhteet, joita muuttamalla voidaan parantaa kaupunkien resurssi-tehokkuutta

Kuten osaraportissa 1⁷ esitetään, resurssitehokkuutta itseään harvoin määritellään. Se johtu-nee siitä, että resurssitehokkuuden koetaan olevan helppo määritellä. Yleisin määritelmä lienee ”tuotetaan enemmän vähemmällä”. Näennäisen selvä resurssitehokkuuden määritel-mä saa erilaisia vivahteita sen mukaan, kenen tai minkä kannalta asiaa tarkastellaan. Tarkas-telu voi keskittyä mm. ympäristöön, talouteen, hyvinvointiin, yhteiskunnan muuttamiseen ja toisaalta konkreettisesti kierrätykseen ja myrkyllisten aineiden välttämiseen. – Resurssitehok-kuuden määritelmään voidaan rinnastaa ekotehokResurssitehok-kuuden ja resurssiviisauden määritelmät.

Kaupunkien ja erilaisten toimintojen hiilineutraalius, vähähiilisyys ja ilmastoneutraalius ovat myös viime aikoina paljon käytettyjä käsitteitä ja sivuavat omalta osaltaan resurssitehokkuut-ta. (Lehtovuori et al. 2017)

Kestävän kehityksen periaatteet taas sisältävät resurssit ja resurssitehokkuuden ainakin pe-rinteisesti ajatellen. Resursseihin ja resurssitehokkuuteen kannustetaan esimerkiksi vuonna 2015 asetetuissa Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteissa. Tavoitteet jaetaan viiteen osa-alueeseen: rauha, yhteistyö, ihmiset, planeetta ja hyvinvointi. Tavoitteissa on 17 päätavoitetta ja yhteensä 169 alatavoitetta. Resurssit tai resurssitehokkuus mainitaan jälkimmäisistä kymmenessä. Tiivistetysti näillä alatavoitteilla halutaan

• taata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet resursseihin asuinpaikkaan, tulotasoon tai su-kupuoleen katsomatta,

• parantaa resurssitehokkuutta ja tehostaa resurssien käyttöä paikallisesti, sekä

• kehittää ja parantaa resurssitehokkuutta edistäviä toimenpideohjelmia ja poliitikoita sektorirajat ylittäen ja eri toimijaryhmien yhteistyötä edistäen. (Suomen YK-liitto 2016;

Yhdistyneet kansakunnat 2016)

Resurssitehokkuusmallin ydin on löytää kaupunkirakenteen monimutkaisesta kokonaisuudes-ta ne suhteet, eli kaupunkirakenteen yksiköiden, toimintojen ja liikkumisdynamiikan väliset tunnistetut vuorovaikutukset, joita muuttamalla resurssitehokkuuteen voi vaikuttaa. Kutsum-me tärkeimpiä suhteita olennaisiksi suhteiksi.

Adriana Allenin urbaanin kestävyyden analyysin kautta (osaraportti 1) ja oheisen Wuppertal-instituutin tekemän kestävyystetraedrin tai ’prisman’ (kuva 6.2) avulla tunnistamme yleisellä tasolla kolmea tuttua kestävyyden osa-aluetta täydentävät alueet: Kaupunkitilallinen kestä-vyys (rakennetun ympäristön kestäkestä-vyys), johon liittyy erityisesti laadukas ja sosiaalisesti elä-vä lähiympäristö, asukkaiden omaehtoiset toimintamahdollisuudet ja kaupunkirakenteen vai-kutus paikallistalouteen. Kyseessä on siis elävän ja toimivan kaupunkitilan dimensio; sekä poliittinen ja institutionaalinen kestävyys, johon liittyy erityisesti laaja demokratia, avoin hallinto ja proaktiivinen osallistuminen ja yhteiskehittely.

7 Lehtovuori, Panu; Vanhatalo, Jaana; Rantanen Annuska ja Varna Georgiana. 2017. Resurssitehokkuuden käsite ja toimintatapojen kansainvälinen benchmarking. Whole-hankkeen väliraportti (osio 1). Arkkitehtuuri, Tampereen teknillinen yliopisto.

Kuva 6.2. Wuppertal-instituutin kestävyyden prisma (Spangenberg 1997, tekijän suomentama).

Lopputulemana pyrkimys resurssitehokkuuteen jakautuu ekologiseen, taloudelliseen, sosio-kulttuuriseen, kaupunkitilalliseen ja institutionaaliseen ulottuvuuteen, joiden sisäisiä ja laatuja ja vuorovaikutuksia tarkastellaan. Kuvassa 6.3 esitetään suhteet Wuppertalinin prisman laa-jentumana, ’WHOLE-timanttina’. Tämän kokonaisvaltaisen hahmotuksen vahvuus on se, että kaupunkitilan ja kaupunkirakenteen orgaaninen merkitys kestävyys- ja resurssitehokkuus-työssä tulee – ensimmäistä kertaa – selkeästi esille.

Ekotehokkuus

Sosiaalinen tavoite

Koheesion turvaaminen

Institutionaalinen tavoite

Osallistumisen vahvistaminen

Ympäristöllinen tavoite

Jätteiden vähentäminen

Taloudellinen tavoite

Kilpailukyvyn parantaminen

Sosiaalinen, terveydellinen ja kulttuurillinen ulottuvuus Institutionaalinen/

poliittinen ulottuvuus

Ympäristöllinen ulottuvuus Taloudellinen

ulottuvuus

Kaupunkitilallinen ulottuvuus

Suunnittelu&sääntely

Kaupunkitilan ulottuvuus yhdessä talouden, ympäristön, sosio-kulttuurisen ja politiikan ulottu-vuuksien kanssa tuottaa seuraavat uudet resurssitehokkaan toiminnan suhteet:

- Uusi urbaani talous

- Kaupunkiluonto ja urbaanit biotoopit - Elävä ja toimiva kaupunkitila - Suunnittelu ja sääntely

Yläpuolisen kestävyys-prisman tekijät teemoittavat osaltaan timantin esittämiä uusia vuoro-vaikutussuhteita. Ekotehokkuus linkittyy kaupunkiluontoon, ympäristövastuu ja taakan jako uuteen urbaaniin talouteen ja saavutettavuus puolestaan elävään ja toimivaan kaupunkiti-laan. Demokratia ja oikeudenmukaisuus voidaan nähdä kaupunkitilan suunnittelun ja säänte-lyn reunaehtoina.

Kaupunkitilan tarjoamat lähtökohdat ja yllä esitetyt vuorovaikutussuhteet – uusi urbaani ta-lous, kaupunkiluonto ja urbaanit biotoopit, elävä ja toimiva kaupunkitila sekä suunnittelu ja sääntely – muodostavat sen kentän, johon tulee vaikuttaa kaupunkirakenteen kokonaisvaltai-sen resurssitehokkuuden parantamiseksi.