Kokemäen historia on osa sen hallinnollisten vaiheiden historiaa. Vallan tekijä ja sen koh
de ovat perimmältään aina ihmiset, paikallis
yhteisö, jonka jokapäiväisessä elämässä hal
linto on vain yksi elämän kehyksistä. Vallan ja arjen suhde on historiassa läsnä paitsi hallin
non muodoissa ja niiden kohteena kulloinkin olleessa yhteisössä, myös yhteisön sisäisessä elämässä, jota talous, kulttuuri, tavat ja normit määrittelevät. Vaikka Kokemäen ja Harjavallan hallinnolliset vaiheet ovat vain osa alueella eri aikoina asuneiden ihmisten ja heidän muodos- tamiensa yhteisöiden historiaa, juuri sen tu
loksena on syntynyt suurin osa niistä lähteistä, joihin tietomme menneisyydessä eläneistä ko
kemäkeläisistä ja harjavaltalaisista perustuvat.
Ruotsin ja Suomen hallintovallan ydin oli keskiajalla kuninkaan tuomiovalta, jonka pe
rusteet muotoutuivat rautakauden ja keskiajan välisessä murroksessa osittain kirkon oikeus- käsitysten vaikutuksesta. Kuninkaan valitsivat Upsalan luona olevilla Moran kivillä laaman
nit, joiden kanssa paikalla oli 12 edustajaa jo
kaisesta maakunnasta. Käytännössä kunin
kuus oli perinnöllinen, sillä maanlain mukaan kuninkaaksi oli mieluiten valittava kuninkaan poika, jos sellainen oli olemassa. Maakunnissa paikallista valtaa käyttäneet mahtisuvut järjes
täytyivät 1200-luvulla valtaneuvostoksi, joka keskiajalla pyrki kokoonpanostaan riippumatta määrittelemään sen, kuka ja miten kuninkaan valtaa valtakunnassa käytti. Koska valtaneuvos- toon kuuluivat myös piispat, keskiajan rälssi eli maallinen ylimystö ja kirkko takasivat toisten
sa oikeudet ja pitivät voimassa kuninkaan tuo
miovaltaan perustuvaa yhteiskuntajärjestystä.
Oikeastaan asia oli valtaa pitäneiden ryhmien sisäinen, sillä piispat olivat usein syntyisin sa
moista ylimyssuvuista suvuista kuin muutkin.
Olennainen muutos kuninkaan vallan perus
teluissa tapahtui Kustaa Vaasan aikana. Väster- äsin valtiopäivillä 1544 päätettiin, että Ruotsin kruunu kulkisi perinnöllisenä Vaasan suvussa ja siirtyisi Kustaan kuoltua hänen pojalleen
Erikille. Ylimystön asema perittyyn aatelis
arvoon etuoikeutettuna säätynä vakiintui, kun ensimmäiset aatelin privilegiot annettiin Ju
hana III:n kruunajaisten yhteydessä vuonna 1569, jolloin määrättiin, ettei aatelinen voinut menettää aatelisarvoaan, vaikka ei olisikaan enää kyennyt suorittamaan ratsupalveluaan.
Luodakseen vastapainon velipuoliensa saamille herttuakunnille Erik XIV oli vuodesta 1561 ni
mittänyt tärkeimpiä kannattajiaan kreiveiksi ja vapaaherroiksi. Vuonna 1569 Juhana III hyväk
syi kreivikunnat perinnöllisiksi, ja niiden hal
tijat saivat kantaa osuuden alueensa kruunulle kuuluvista kymmenyksistä ja sakoista. He saivat myös oikeuden nimittää kreivikuntansa kih
lakunnantuomarit, joiden langettamista tuo
mioista oli vedottava kreiviin eikä laamanniin.
Kymmenyksiä lukuun ottamatta samat oikeu
det annettiin vapaaherroille.30
Suomessa perinnöllisiä läänityksiä oli aluk
si vain kaksi, joista kumpikaan ei koskenut Kokemäkeä. Kuningatar Kristiinan hallitus
kauden lopulla noin 80 vuotta myöhemmin läänitettyjä kreivi- ja vapaaherrakuntia oli seitsemäntoista ja aateliston hallussa oli noin kaksi kolmannesta kaikesta maasta.31 Vaik
ka läänitykset vuonna 1681 toteutetussa reduk
tioissa peruutettiin, hallitsijan ja aatelin vallan ideologinen perusta oli sama: suvereenisuus, perinnöllisyys ja muuttamattomuus. Samal
la myös kokemäkeläisten kuva maailmasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta muuttui. Itseval
tiuden aikana aatelisvallan tilalle nousi virka
miesten ja säätyläisten paikallinen eliitti, jonka toimintakenttänä olivat lääninhallinnon lisäksi keskushallinnon keskusvirastojen eli kollegioi
den alaiset virat sekä armeija ja kirkko, joiden merkitys paikallisten asioiden käsittelyssä kas- voi. Yhä useamman talon vero tuli osaksi ja- kopalkkalaitosta ja sen sovellutuksia, niin että isännän tai emännän velvollisuuksiin kuului paitsi ylläpitää sotamiestä muutaman talon ruodussa, tehdä kyytejä kestikievariin, toimia rusthollina tai sellaisen aputalona, hoitaa osuu
tensa teistä, silloista ja kylän aidoista, lähettää kutsuttaessa joku yhteiseen susijahtiin, todis
taa taitonsa kristinopissa ja ulkoluvussa, mutta
Asutus ja maanomistus
Kokemäenkartanon omistukset Olof Mörtin kartassa 1680. Kiistanalai
nen Villiön sarka on merkitty alueen oikeaan reunaan.
Ulko-omistukset, kuten Frouvanluoto, on esitetty erillisinä kappaleina. MHA, Anb 24.
ennen kaikkea maksaa veronsa, jotka kruunun tilinpidossa oli osoitettu sen ja sen tehtävän tai viran palkaksi. Samaan aikaan Kokemäki jäi hallintokeskuksien ja kaupunkien takamaaksi, kauttakulkupaikaksi, jossa yhteisön oli selvit
tävä omin avuin.
Kokemäen ja koko Satakunnan hallinnolli
nen keskus oli viimeistään 1440-luvulta Koke
mäenkartano, joka keskiajalla oli lyhyitä lääni- tysjaksoja lukuun ottamatta suoraan keskus
hallinnon alainen, mutta tavallisesti niin, että voutikunnasta huolehti Turun linnan päällikön alainen vouti. Ensimmäisen kerran voutikuntaa
kutsutaan lähteissä Kokemäenkartanon läänik
si 1513. Jo 1400-luvun lopulla Kokemäenkarta
non hallinnolle oli tyypillistä, että kartano ja sen voutikunnan tulot läänitettiin elatukseksi entiselle kuninkaalle, valtionhoitajalle tai näi
den leskille, mikä käytäntö säilyi kartanon hal
linnossa pitkälle 1500-luvulle saakka. Viimei
nen varsinaisen hallitsijahuoneen ulkopuolinen läänityksen haltija oli Kustaa Vaasan vävy Hoi- jan kreivi Juhana, joka 1526 sai kaikkien mui
den Satakunnan pitäjien paitsi Närpiön rahave
ron ja 1.8.1529 koko Kokemäenkartanon läänin läänitykseksi itselleen. Läänitys peruutettiin
139
Pitäjä, yhteisöjä esivalta
kesäkuussa 1534, jonka jälkeen kartano ja vou
tikunta olivat vuoteen 1553 saakka itsenäinen, Turun linnasta ja voutikunnasta riippumaton kokonaisuus, jonka Ulvilan ja Porin kunin- kaankartanoiden perustaminen 1550-luvulla pirstoi. Ala-Satakunnan pitäjät asetettiin vuon
na 1553 Ulvilan kuninkaankartanon alaisuu
teen, mutta 1556 Kokemäestä, Huittisista, Loi
maasta ja Köyliön neljänneksestä muodostet
tiin oma Kokemäenkartanon kartanovouti- kuntansa, joka Köyliötä lukuun ottamatta säi
lyi vuoteen 1562. Sen jälkeen kartano oli Porin kuninkaankartanon alainen latokartano, joka yhdessä Ala-Satakunnan kanssa oli 1562-63 lää
nitetty Katarina Jagellonicalle. Vuodesta 1569 kartanossa ei enää ollut minkäänlaista voutia, ja 1576 lähtien Kokemäenkartanon maat, karja ja oikeudet olivat vuokralla talonpojilla, kun
nes se 1589 läänitettiin kuningatar Gunilla Biel- ken eläkelääniksi ja siitä huolehtivat kuninkaan ja sittemmin leskikuningattaren voudit. Vuo
desta 1597 lähtien kartano oli jälleen kruunun alainen ja paikallisen alivoudin valvonnassa tai vuokrattuna. Kartanosta muodostui 1560- luvulla tavallinen, oman maaomaisuutensa ja muutaman lampuotitilansa varassa elävä suur
tila, eikä Kokemäellä vuoden 1562 jälkeen ollut kruunun hallintokeskusta.32
Vuoden 1635 alusta entisten linna- ja kar- tanovoutikuntien tilalle aluehallinnon yksik
köinä tulivat läänit. Jo 1300-luvulla Suomen hallinto oli keskitetty usean voutikunnan so
tavoimasta vastanneille käskynhaltijoille, joi
hin hallinnossa palattiin uudelleen 1560-luvul- la ja sitä seuranneen sotakauden alussa, niin että käskynhaltijat vastasivat myös verovarojen käytön organisoimisesta. Sodan loppuvaiheessa Sigismund nimitti 1594 käskynhaltijaksi Klaus Flemingin, jolla verojen käytön lisäksi oli oikeus päättää veroja ja rasituksia koskeneista vali
tuksista. Kaarle IX:n hallituskaudella Suomeen muodostui neljä käskynhaltijakuntaa, joista läntisin käsitti Turun ja Hämeen läänit. Eteläi
sen Suomen verohallinto oli keskitetty Turussa sijaitsevaan omaan tili- ja laskukamariin, joka
ensimmäiseksi kamariviskaaliksi eli johtajaksi nimitettiin 1633 Kokemäen nimismiehen poika, entinen nimismies ja kruununvouti Anders Ja
kobsson Äimä. Kun käskynhaltijoiden virka ja hallinto 1634 organisoitiin uudelleen, käskyn
haltijoista tuli maaherroja, jotka olivat vastuus
sa lääniensä siviilihallinnosta ja joita avustivat lääninkansliaa johtanut kirjuri ja lääninka- marista vastannut kirjanpitäjä. Maaherroille siirtyi huomattava osa aiempien laamannien toimeenpanevasta vallasta, niin että vallan varsinaiseksi keskukseksi muodostui lopulta lääninkanslia, jonne verotusta ja siviiliasioita koskevat anomukset tehtiin.33
Vuodesta 1635 Kokemäki ja Harjavalta ovat kuuluneet Turussa istuneen maaherran alai
suuteen, mutta etenkin 1600-luvulla verohal
linnossa oli paljon tulojen läänittämisestä joh
tuneita kylä- ja talokohtaisia poikkeuksia.
Niistä merkittävin oli maaliskuussa 1651 muo
dostettu Porin kreivikunta, joka lahjoitettiin sotamarsalkka Gustaf Hornille ja joka Koke
mäellä käsitti lopulta noin 12 % pitäjän kaikista veromanttaaleista (25 5/6 yhteensä 208 5/6:sta), kruununtokeen sekä kruunun osuuden pitäjän lohen- ja siiankalastuksesta. Kalastamot peruu
tettiin neljänneksenperuutuksessa 1656, mutta kuninkaan antaman erioikeuden perusteella ne kuuluivat kreivikunnan haltijalle vuoteen 1680. Kreivikunnan keskus oli vuoteen 1675 Porin kuninkaankartano, ja pääosa sen talois
ta sijaitsi Ulvilassa ja Huittisissa. Läänitykseen kuului 1565 saakka myös Porin kaupunki. Kun kreivi 1657 kuoli, omistusoikeus vahvistettiin 1659 hänen leskelleen kreivitär Sigrid Bielkelle, joka kuoli 1679. Kreivikunnan tilat Ulvilassa ja Kokemäellä peruutettiin kruunulle 1681, mutta Huittisten osuus, jonka vävy Nils Bielke oli pan
tannut muualle 1677, peruutettiin vasta 1684.34 Porin kreivikuntaan 1651-81 kuuluneiden ta
lojen lisäksi Kokemäellä ehti 1500-luvun lopulta 1700-luvun alkuun mennessä olla monenlaisia muita läänityksiä ja lahjoituksia. Niistä tär
keimmät kuuluivat Kurki, De la Gardie ja Baranoff -suvuille. Harjavallassa lahjoitettuja
Asutus ja maanomistus
hallinnoitiin joko Anolan tai Köyliönkartanon kautta. Taustalla oli Juhana III:n 1574 aviotto
malle pojalleen Julius Gyllenhielmille tekemä lahjoitus, joka alun perin koski Köyliönkarta- noa ja joukkoa tiloja, jotka periytyivät sittem
min Johan De la Gardielle ja hänen kauttaan Jöns ja Katarina Kurjelle. Reduktion yhteydessä Katarina Kurki sai tiloihin 1683 elinikäisen hal
lintaoikeuden. Kokemäeltä lahjoitukseen kuu
luivat Hiirijärvi, Niuttula, Suomenkylä, Kau- rula ja Keipilä.35
Tärkeimmät Kokemäellä suurvaltakaudella olleet lahjoitukset olivat Kokemäenkartano ja Vitikkalan kartanon ympärille muodostettu Baranoffien lampuotilääni. Kokemäenkarta
no ja eräät entiset piispantilat olivat vuosina 1635-50 osa Turun hovioikeuden presidentin Jöns Kurjen palkkaa, kunnes kartano 1650 lahjoitettiin kenraalimajuri Arvid Forbusille, jonka vävyn Axel Julius De la Gardien ja tämän tyttären Sofia Juliana Forbusin sekä perillisten hallussa se oli vuoteen 1755. Kartano ja sen yh
teyteen kuulunut Meinikkala pysyivät suvulla, koska Arvid Forbus oli aikoinaan ostanut ne kruunulta ostorälssiksi. Ennen peruutuksia kompleksiin kuuluivat suurimmillaan 48 tilan verot. Raition neljänneksestä sekä Ylistaron neljännekseen kuuluneista Rudangosta ja Pirk- kinäisistä muodostettiin jo 1606 läänitys, joka 1610 lahjoitettiin Cassari (Kassjar) Baranoffille.
Baranoff oli 1583 Pliusmiinden rauhassa Ruot
sin hallintaan tulleella Inkerinmaalla vaikut
taneeseen Baranoffin sukuun kuulunut pajari, joka kolmen muun veljensä kanssa jäi Täyssi- nän rauhan 1595 jälkeen Ruotsin palvelukseen.
Suvun kantaisä oli 1430-luvulla Krimiltä Mos
kovan tsaarin alaiseksi siirtynyt tataariylimys Mursa-Ghan Baran. Cassari Baranoff sai jo 1590 läänitykseksi maata Väike-Keskkiillista Lää- nemaalta ja 1610 Leevren Raplamaalta Virosta.
Hänen kuoltuaan Kokemäellä sijainnut omai
suus periytyi Gotthard Baranoffille, jolla 1670 oli hallinnassaan Säpilänniemellä ja siitä ylä
virtaan sijainneista Kokemäen kylistä koostu
nut lahjoitusmaa. Jo Cassarin aikana lampuo- tiläänin keskuskartanoksi oli muodostettu Vi- tikkala, joka yhdessä sen latokartanona olleen
Rudangon kanssa jäi reduktiossa 1684 Gotthard Baranoffille elinajaksi. Gotthardin kuoltua Vi
rkkalasta muodostettiin 1690-luvulla säteri- rustholli. Baranoffit muodostivat lampuoti- alueelleen myös Säpilän Säterin. Lahjoitukseen alun perin kuuluneista Rakkulaisista ja Levan- pellosta Cassari Baranoff luopui 1629, jolloin hän sai niiden vastineeksi veroja Liivinmaalta.36