Kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen heinä
kuussa 1367 antama Satakunnan linnaa koskeva valtuutus on osoitettu Tyderico Wereggis, Nico- lao Kaztilson ja Ernesto de Dotzom -nimisille ylimyksille, joiden tehtävänä oli linnan pur
kaminen, sen tontin kuolettaminen ja linnan siirtäminen sellaiseen kuninkaan tai kruunun regaalioikeuksiin kuuluvaan paikkaan, jossa se olisi paremmin hyödyksi valtakunnalle. Re- gaalioikeuksien mainitseminen tarkoittaa, että uudelle linnalle voitiin katsoa paikka jakokun
tien tai pitäjien yhteismaista, kuten rannikol
la tai joessa olevista saarista. Valtuutuksessa mainituista henkilöistä saksalainen Ernst van Dotzem oli kuningas Albrekt Mecklenburgi
laisen isän palveluksessa jo 1359. Viimeistään syksystä 1367 vuoteen 1374 hän oli kuninkaan alainen Turun linnan vouti, mihin tehtävään kuningas oli voinut asettaa hänet jo kesällä 1367. Kustaa Vaasan isoisän isoisä Nils Kettil- mundinpoika (Vaasa) oli 1350-luvun puolivä
lissä Maunu Eerikinpojan voutina Tukholman linnassa ja kuului tämän kannattajiin vielä 1361, mutta siirtyi sitten Albrekt Mecklenburgi
laisen puolelle. Vuoden 1367 jälkeen hänen toi
minnastaan on vain vähän lähteitä, mutta 1369 hän oli Ruotsissa, jossa hänen maaomaisuu
tensa sijaitsi. Luettelossa ensimmäisenä mai
nittu Dietrich Vieregge oli mecklenburgilaista alkuperää ollut palkkasoturipäällikkö, joka oli Maunu Eerikinpojan palveluksessa jo 1352, mutta ryhtyi sitten Albrekt Mecklenburgilaisen
Pitäjä, yhteisöjä esivalta
liittolaisen Holsteinin kreivin Henrikin palve
lukseen. Koska Albrekt erään myöhemmän kronikan perusteella pänttäsi Turun linnan ja Länsi-Suomen 1365 Henrikille, Vieregge on voinut olla Holsteinin kreivin Turun linnaan asettama päällikkö, jonka alueeseen Satakunta 1365-67 kuului.2/
Koska valtuutusta koskevaa kirjettä tai sen kopiota säilytettiin sittemmin Forsbyn Linna- luodon saannon merkkinä tuomiokirkon ar
kistossa, linna todella siirrettiin, mutta epäsel
vää on, miten kruunun omistukset Kokemäellä tämän jälkeen järjesteltiin ja oliko Kokemäel
lä jonkinlainen kruunun varustus uudelleen 1300-luvun lopulla. Albrekt Mecklenburgilai- sen aikana Suomesta muodostui kuninkaan luottomiehen Bo Joninpojan (Grip) panttilää- nitys, niin että hän sai 1370 hallintaansa Viipu
rin ja Hämeen linnat sekä Uudenmaan ja 1374 Turun linnan ja koko läntisen Suomen. Vuo
desta 1375 lähtien hän oli valtakunnan drotsi ja vuodesta 1379 Suomen laamanni. Kun Bo Joninpoika 1386 kuoli, hän omisti panttilääni- tyksinä koko Suomen ja suuren osan Ruotsia.
Testamenttinsa toimeenpanijaksi hän määräsi 12 ruotsalaista suurylimystä, jotka eivät pääs
seet linnojen luovuttamisesta Albrekt Meck- lenburgilaisen kanssa ratkaisuun, vaan neu- vottelivat 1387 Hakon Maununpojan lesken Margaretan kanssa Tanskan ja Norjan kunin
kaan Olavin ottamisesta Ruotsin kuninkaaksi.
Kun Olavi yllättäen 1388 kuoli, Margareta sai asemansa vahvistettua Tanskassa ja Norjassa, minkä jälkeen Ruotsin valtaneuvosto otti hänet myös Ruotsin hallitsijaksi. Helmikuussa 1389 Margareta ja valtaneuvosto voittivat kuningas Albrektin Falköpingin taistelussa, jossa Albrekt ja hänen poikansa Erik jäivät vangeiksi. Seu
rauksena oli Mecklenburgin herttuoiden kans
sa käyty sota, joka päättyi 1395, kun Mecklen
burg luopui vaatimuksista Ruotsin kruunuun.
Jo 1389 Margareta oli asettanut Norjan ku
ninkaaksi sisarentyttärensä pojan Eerik Pom- merilaisen, josta 1396 tuli myös Tanskan ja Ruotsin kuningas. Kesällä 1397 Kalmarissa hä
net julistettiin kolmen valtakunnan unionin kuninkaaksi.28
Vuoden 1367 jälkeen ensimmäinen tieto Sa
takunnassa olleista linnoista on elokuulta 1395, jolloin Bo Joninpojan voutina Länsi-Suomessa ollut Jakob Abrahaminpoika (Djäkn) luovut
ti hallussaan olleet linnat ja voutikunnat Bon pojalle Knutille. Sopimus koski Turun linnaa ja voutikuntaa, Uudellamaalla sijaitsevaa uutta Wartholman linnaa ja voutikuntaa, »Aborchia, joka sijaitsee Satakunnassa voutikuntilleen ja Vreghdenborchin linnaa»,29 Jakob oli vuonna 1387 sopinut kuningas Albrektin kanssa, että hän sai pitää Turun linnan ja voutikunnan sekä Satakunnan ja Porvoon voutikunnat Bo Jonin
pojan lesken Margareta Dumen ja lasten puo
lesta, kunnes Bon velat oli maksettu. Samassa yhteydessä Jakob sai oikeuden rakentaa varus
tuksia. Koska vuoden 1395 sopimus merkitsi ir
rottautumista Bo Joninpojan testamentin toi
meenpanijoista, linnoista tuli vitaliaaniveljiksi itseään kutsuneiden merirosvojen ja kunin
gatar Margaretan vastaisen ylimysopposition tukialuetta. Vitaliaanit olivat Mecklenburgin herttuoiden 1380-luvun lopulla organisoimia kaapparijoukkoja, jotka 1395 tehdyn rauhan jälkeen oleskelivat ensin vapaana merivoimana Gotlannissa, kunnes he keväällä 1398 siirtyivät Knut Bonpojan Suomessa ja Pohjanlahdella sijainneisiin linnoihin. Osa vitaliaaneista on saattanut käyttää Suomen linnoja tukikohta
naan jo 1390-luvulla. Lokakuussa 1398 vitaliaa- nien johtajat tekivät Margaretan kanssa rauhan ja luovuttivat hänelle Ruotsin puoleisella Poh
janlahden rannikolla sijainneet Faxeholmin ja Styresholmin linnat sekä Korsholman. Samoi
hin aikoihin Knut teki kuningatar Margaretan kanssa sopimuksen, jolla hän luopui Turun lin
nasta ja sitoutui luovuttamaan muut Suomessa olevat puiset linnansa kuningatarelle pääsiäi
seen 1399 mennessä. Margareta lähetti Turkuun ritari Abraham Broderinpojan, joka otti linnan ja voutikunnan haltuunsa, mutta vielä marras
kuun alussa 1398 osa entisistä Knut Bonpojan alueista oli vitaliaanien hallussa. Kun jäät ke
väällä lähtivät, pääosa vitaliaaneista siirtyi 1399 Pohjanmerelle, mutta osa jäi ammattisotilaina asepalvelijoiksi Suomen linnoihin, mitä kaut
ta heitä integroitui 1400-luvun ensimmäisellä
Kirkon ja kruunun pitäjät
vuosikymmenellä suomalaiseen rälssiin ja kau- punkien porvaristoon.
Koska Jakob Abrahaminpojan ja kuningas Albrektin vuonna 1387 tekemissä sopimuksissa mainitaan vain Turun linna, on tutkimuksessa lähdetty siitä, että vuonna 1395 mainitut Wart- holma, Aborch ja Vreghdenborch rakennet
tiin vasta vuoden 1387 jälkeen. Uudellamaalla sijainneen Wartholmin osalta asia oli näin, sillä linna oli 1395 uusi. Aborch sijaitsi Sata
kunnassa, ja siihen kuului voutikunta, mut
ta Vreghdenborchin sijainti on epäselvä eikä sen yhteydessä mainita voutikuntaa lainkaan.
Molemmat nimet ovat keskialasaksaa. Ä tar
koittaa vettä tai virtaa, joten Aborch oli joki- tai virtalinna. Kauko Pirinen esitti 1940, että Vreghdenborchin nimi perustuisi vuoden 1367 valtuutuksessa mainittuun Dietrich Viereg- geen, mistä on sittemmin tullut tutkimukses
sa yleisesti hyväksytty totuus. Niin ei kuiten
kaan ole, vaan kirjoitusasun perustella linnan nimen taustalla on jokin muu keskialasaksan sana, mahdollisesti jokin vapautta merkinneen sanan vrig muoto tai rauha (vreden). Koska Vreghdenborchin yhteydessä ei 1395 ollut var
sinaista voutikuntaa, kyseessä on saattanut olla vitaliaanien käyttöön ottama varustus, joka on saattanut perustua johonkin jo aiemmin käytössä olleeseen linnoitettuun paikkaan. Tut
kimuksessa Vreghdenborch on tavallisesti yh
distetty Eura- ja Lapijokien suiden edustalla sijainneeseen Liinmaan linnaan, jossa on ollut toimintaa sekä 1300-luvun viimeisellä neljän
neksellä että 1200-luvulla. Liinmaan linnakum- mun alapuolella olevan kivivallin alta kesällä 2004 kaivetusta hirsiperustuksesta on saatu puulustoajoitus, jonka mukaan ainakin yksi hirsistä on kaadettu 1370-90 -luvuilla, kun taas linnakummun päällä olleesta kuopasta saatu radiohiiliajoitus viittaa siihen, että paikalla on ollut toimintaa jo 1200-luvun lopulla.31
Jo J.A. Lindström esitti 1860, että vuonna 1367 purettavaksi määrätty kruunun linna oli
si sijainnut Forsbyn Linnaluodolla, mitä tuo
miokirkon arkistossa 1400-luvulla säilytetty repimiskäsky selvästi tukee. Yhtä yleinen, joskin vahvistamaton käsitys on, että Vreghdenborch
olisi sama kuin Liinmaan linna, joka vielä 1800-luvun lopulla esiintyi kansantaruissa me- riryöväreiden pesäpaikkana. Linnaan liittyy tunnettu kansaruno tai sellaisen katkelma, jonka Kemin kirkkoherra ja lääninrovasti Erik Frosterus kirjoitti muistiin ensimmäisen ker
ran 1736. Sen mukaan32 Eij silloin hyvin eletty, Cuin oli Linna Lijnamaisa, Cuisti Kumolan kedolla.
Silloin leipä lehmän maxoi, Murun muhinen vasicka, Carpion härkä Calosarvi.
Jos runo on autenttinen, se liittyy tilanteeseen, jossa Satakunnassa oli kaksi linnaa, Liinmaa sekä »Kumolan kedolla» sijainnut kuisti, va
rustus. Aika oli kallis ja elämä vaikeaa. Ru
non yhtymäkohdat Satakunnassa 1360-luvulla ja sen jälkeen vallinneeseen tilanteeseen ovat niin houkuttelevia, että kuisti on tulkittu joko Forsbyssä sijainneeksi linnaksi tai Aborchiksi.
Kuten Seppo Suvanto on todennut, runon pe
rusteella on kuitenkin hankala vetää johtopää
töksiä Satakunnassa olleiden linnojen määrästä tai samanaikaisuudesta, sillä runon tekniikka ja sen tyylille ominainen vaatimus toistosta on saattanut sekoittaa eriaikaisiin linnoihin ja linnoituksiin liittyneet muistot ja mieli
kuvat keskenään. Kuistilla on saatettu tarkoit
taa Kokemäenkartanon edustalla sijainnutta myöhempää kistua, joka vielä 1700-luvulla oli näkyvä merkki seudulla aikoinaan sijainneesta kruunun hallintokeskuksesta. Myös keto saat
taa olla runon tyylistä johtuva termi, joskin sekä Forsbyn Linnaluotoa että Kokemäenkar
tanon Isoluotoa on myöhemmin käytetty lai
dunmaana.33
Satakunnan keskiaikaisista linnoista tehdyis
sä tutkimuksissa Aborchin paikaksi on ehdo
tettu Forsbyn Linnaluotoa, Kokemäenkarta
non rannassa olleella kalliolla vielä 1800-luvun alussa sijainnutta kistua, kartanon edustalla joessa sijaitsevaa Isoluotoa, mutta myös Po
rin kohdalla Kokemäenjoen suun edustalla sijainnutta saarta ja Liikistöä.34 Kistu on lin
nan paikaksi mahdoton, mutta Isoluodolla oli
Pitäjä, yhteisö ja esivalta
KOKEMÄENKARTANON ISOLUOTO
Kokemäenkartanon Isoluodolla ja siitä alavirtaan kartanon nykyisen pääraken
nuksen edustalla sijainneella kalliolla olleita muinaisjäännöksiä ei ole koskaan tutkittu arkeologisin keinoin. Varhai
sin tieto Isoluodolla olleista rakenteista H. A. Reinholmin selostus heinäkuulta 1868, jolloin hänelle kerrottiin, että saa
rella oli muinoin ollut kuninkaan »kirs
tu». Reinholmin vieraillessa paikalla koko saari oli kylvetty täyteen perunaa ja keit- tiökasveja eikä siellä ollut havaittavissa rakenteita lukuun ottamatta saaren ylä
pään muusta luodosta erottavaa kaivan
toa, josta oli löydetty tiilimuurin jääntei
tä. Jo tuolloin huomattava osa kaivannon erottamasta niemekkeestä oli eroosion seurauksena kadonnut. Saaren pituus oli 358 askelta ja korkeus joesta viisi syliä (n.
8,9 m). Jokunen vuosi myöhemmin Koke
mäelle opettajaksi tulleen Kustaa Killisen mukaan (1877) tulvavesi ja jäät olivat ai
koinaan paljastaneet luodon päästä tiiliä, minkä seurauksena joku Kokemäenkar
tanon omistaneista von Knorringeista oli kaivattanut paikan auki. Alueelta oli löy
tynyt parin kyynärän (n. 1,2 m) syvyydes
tä kuuden kyynärän (n. 3,5 m) pituinen ja kolmen kyynärän (n. 1,8 m) levyinen tiilimuuraus, mutta rakennus, jonka tar
koituksesta ei ollut tietoa, oli jo Killisen aikaan pohjiaan myöten hävinnyt.
Luodolla olleen kaivannon näki myös siellä 1885 vieraillut J. R. Aspelin, jonka mukaan saaren katkaistun kaivamalla sen poikki hauta noin 60 askelta luodon yläpäästä alavirtaan. Luodon molemmat päät olivat joen kuluttamia, mutta ylä
pään eteen oli noin kymmenen vuotta aiemmin kasattu kiviraunio kulumisen estämiseksi. Samassa päässä oli sortuneen töyrään luona tiiliä, joista erään kokonai
sena säilyneen tiilen pitkiä sivuja reunusti uurre ja mitat olivat 30 x 14 cm. Tiilet ovat olleet kooltaan ja tyypiltään myöhäiskes- kiaikaisia. Seinämästä eteenpäin luoto oli savimaata, jonka päällä oli multa ja turvekerros, mutta ei tiilimurskaa. Koska
luodon pinta oli kivetön ja tasainen, As
pelin katsoi paikalla olleen puuraken
nuksia ja muurin sijainti viittasi hänen mielestään siihen, että luoto oli aikoinaan varustettu ylävirrasta tulevia hyökkäyksiä silmälläpitäen. Luodolta on löydetty kak
si keskiaikaista varsijousen nuolenkärkeä, jotka on ajoitettu väljästi 1300-luvun lo
pulle. Kesäkuussa 2007 luodon ylävirrassa oleva pää oli pahoin joen kuluttama, eikä luodolla tai sen rantatöyräissä ollut ha- vaittavaissa jäänteitä muuratuista, kaive
tuista tai muista rakenteista. Vuonna 1930 otettuun valokuvaan verrattuna huomat
tava osa ylävirran puoleisesta päästä ja molemmista sivuista oli syöpynyt pois ja 1960-luvulla rakennettu voimalinjan pylväs oli tuhonnut luodon sen keskeltä.
Luodon leveys päältä oli kapeimmillaan alle kaksi metriä, ylävirrassa alle kuusi ja alavirran puoleisessa päässä noin kym
menen metriä.
Vaikka luodon nykyinen leveys ja to
pografia on sellainen, ettei sen kumpaan
kaan päähän mahdu rakennuksia, Arvo Inkilä katsoi jo 1911, että Kokemäenkar
tanon keskiaikaisen ja 1500-luvun päära
kennuksen on täytynyt sijaita Isoluodolla.
Inkilän käsitys perustui luodolta
1800-luvulla löydettyihin jäänteisiin ja Olof Mörtin 1690 Kokemäenkartanon aluees
ta laatimaan karttaan, jonka perusteella kartanon talousrakennukset sijaitsivat tuolloin vastapäätä Isoluotoa joen etelä
rannalla paikassa, johon myös varhaisin alueelle tullut tie suuntautui. Kartanon rakennukset jakaantuivat 1500-luvulla asuin-, varasto- ja talousrakennuksiin, joista ainakin asuintilat ja osa varasto
rakennuksista sijaitsivat todennäköisesti Isoluodolla, mutta suurin osa talousra
kennuksista ja karjapiha luotoa vastapää
tä joen etelärannalla. Luodolla olleisiin rakennuksiin viittaavat myös 1800-luvun tiedot siellä olleista rakenteista ja alueelta löydetyt keskiaikaista tyyppiä olevat tiilet.
Luodon ja mantereen välissä oli nähtäväs
ti silta. Kokemäenkartanossa olleen sillan ylläpidosta on tietoja vuosilta 1552-1640.
Koska sillasta vastasivat ainakin Ulvilan, Huittisten ja Loimaan pitäjät, kyseessä on ollut verrattain suuri rakennelma. Kun Kokemäenkartanon läänitykseksi saanut Arvid Forbus osti kartanon 1651 itselleen, pitäjien velvollisuus sillan ylläpitoon päättyi. Seurauksena sillan ylläpito kävi kartanolle raskaaksi, minkä vuoksi uusi vuonna 1664 valmistunut päärakennus
Lehmiä laitumella Kokemäenkartanon Isoluodolla ylävirrasta katsottuna 1930. Kartanon myö
hempi päärakennus sijaitsee vasemmalla olevalla niemellä. Joen aiheuttama eroosio on aikojen kuluessa tuhonnut suuren osan sekä saaresta että mahdollisesta muinaisjäännöksestä. K u v a : Y.
A a rn e 1930. K okSA .
Kirkon ja kruunun pitäjät
tehtiin joen etelärannalle. Sitä edeltä
neen kartanon rakennuskanta tunnetaan verrattain hyvin, sillä Kokemäenkarta
non tileissä on 1550-luvun alusta lähtien useita mainintoja sekä rakennuksista että alueella tehdyistä rakennustöistä. Edus- tavimmissa tiloissa oli 1550-luvulla
lyijy-puitteiset lasi-ikkunat, joita korjailtiin ja uusittiin tarpeen mukaan sekä renessanssi- muodin mukainen panelointi. Kokemäen
kartanossa oli muurattuja rakenteita vii
meistään 1560, jolloin kahdeksaan tupaan rakennettiin uudet savupiiput ja korjail
tiin vanhoja. Pääosa talousrakennuksista
oli kuitenkin puisia. Kartanoon kuului porttirakennus, jossa oli portin yläpuo
lella sijaitseva puinen käytävä. Isoluodol- ta tavattujen tiilijäänteiden perusteella ainakin osa rakennuksista tai siihen liit
tyneistä puolustusjärjestelmistä on ollut tiilestä muurattuja.35
KISTU
Kokemäenkartanon alueella sijainneista rakennuksista ongelmallisin on karta
non myöhemmän päärakennuksen edus
talla joen rantakalliolla sijainnut torni.
J.A. Lindströmin (1860) mukaan paikalla oli ollut harmaakivinen torni, jonka sa
nottiin olleen vankila ja jota vielä hänen aikanaan kutsuttiin kistuksi, joka vanhas
sa ruotsissa tarkoitti vankilaa. Rakennuk
sen ala oli kolme neliösyltä (n. 10,7 m2) ja korkeus kahdeksan kyynärää (n. 4,8 m).
Osa tornista oli revitty jo aiemmin, mut
ta 1834 Kokemäenkartanon omistaja oli antanut hävittää sen perustuksiaan myö
ten. Kartanon edustalla joessa sijainnut rakennus ja sille vienyt silta on merkitty Olof Mörtin Kokemäenkartanosta 1690 laatimaan karttaan, jonka mukaan paik
ka on »kallio, jolle vankihuone on raken
nettu virtaan ja hakattu kallioon». Ulrik Rudenskiöldin mukaan kartanon alueella oli 1741 kivinen aitta, joka oli ollut vanki- torni. Osittain raunioitunut torni näkyy myös Johan Fredrik Weberin maalauk
sessa Kokemäenkartanosta vuodelta 1799, jonka perusteella sen pohjakaava on ollut neliön muotoinen. Tornin pohjoisseinällä on ikkuna, jonka yläreuna on ollut kaare
va. Tornin kohdalla oli kartanon pihasta rantaan johtava kuja. H. A Reinholmille kerrottiin 1870-luvun alussa, että »kistu»
oli ollut kivinen, kahdella ikkunalla va
rustettu vankihuone, joka sijaitsi pienellä luodolla muutama syli joen rannasta ja että sen seinällä oli roikkunut renkaisiin kiinnitettyjä kahleita. Luotoon vei hol
vattu silta. Eräs 50-vuotias mies muiste
li nähneensä vankihuoneen, joka sitten
»hajoitettiin ja kivet vietiin mantereelle muiksi tarpeiksi ja kevättulva vei sitten
koko luodon».
Myös Arvo Inkilä mainitsee perimätiedon, jonka mukaan kallion ja rannan välissä oli holvattu silta.
Kokemäenkartanon edustalla rannassa ollut harmaakivinen torni on ollut liian pieni ollakseen linna. Sen sijaan kysees
sä on ollut paikkakunnalla 1800-luvulla hyvin muistissa ollut entinen vankitorni, jonka yhdisti Kokemäenkartanon vuonna 1664 rakennettuun päärakennuksen pi
haan kuja ja kivinen holvisilta. Se, milloin vankitorni oli rakennettu on tuntema
tonta. Mahdollista on, että kyseessä on jo 1623 mainittu Kokemäenkartanon torni, johon Ala-Satakunnan vouti vangitsi Ko
kemäen kirkkoherran viran kaappausta yrittäneen Bartholdus Stephanin. Ensim
mäinen tieto Kokemäen pitäjän yhteisestä vankihuoneesta on vuodelta 1637, jolloin sellainen määrättiin rakennettavaksi Ko
kemäen lisäksi ainakin Ulvilaan. Sittem
min vankihuone sijaitsi kirkon luona. Ko
kemäenkartanon kistu ei ollut pitäjän yh
teinen vankihuone, vaan kruunun
keskus-kartanon alueelle rakennettu tyrmä. Kis- tun suhde alueen muuhun 1600-luvun alun rakennuskantaan on kuitenkin epä
selvä, sillä jos kartanon päärakennus siirrettiin Isoluodolta vasta 1664, torni olisi aikoinaan rakennettu jonkin verran erilleen kartanon varsinaisesta talouspi- hasta joen etelärannalla, mikä vaikuttaa omituiselta. Kistun paikalla olevalla kal
liolla ei kesäkuussa 2007 ollut havaittavia rakennusjäänteitä, mutta sitä vastapäätä joen etelärannalla ollut kartanon entisen päärakennuksen alue erottui ympäristös
tään laakeana tasanteena. Kalliolla to
dennäköisesti jo 1623 olleen kivisen van
kitornin perusteella onkin mahdollista, että osa kartanon päärakennuksista siir
rettiin Isoluodolta myöhemmän päära
kennuksen paikalle joen etelärannalle jo 1500-luvulla, mutta asian varmistaminen vaatisi perusteellisia arkeologisia tutki
muksia sekä Isoluodolla ja kartanon enti
sen karjapihan paikalla että myöhemmän päärakennuksen ja kistun alueella.36
Kokemäenkartanon alue Isoluodolta kesäkuussa 2007. Kivinen vankitorni eli kistu sijaitsi rannas
sa olevalla kalliolla. Kallion takana kartanon entisen päärakennuksen paikka. Kallion ja Isoluo- don välissä oleva saari on merkitty jo Olof Mörtin karttaan vuodelta 1690. K u va : Tapio Salm inen .
199
Pitäjä, yhteisöjä esivalta
Kokemäellä 4.5.1451 annettu perga- menttiasiakirja, jolla Villiön Oleff Naeffnissonvahvisti Villiön jakokunnan aikoinaan Klaus Ly- dekenpojan kanssa tekemän maanvaih
don ja jolla kuningas Kaarle Knuutinpoi- kaa edustaneet Pent
ti Lydekenpoika, Philippus Ivarsson, Hartvig Japsson ja Hans Lindener sopivat nk. Villiön metsäsaran kuulu
misesta kuninkaan
kartanolle. Neljästä sinetistä ainoastaan Hartvig Japsso- nin on säilynyt.
Alimmalla rivillä sinetin yläpuolella päiväys »Scriffuitj Kumo Antto Domini mcdlj ipso die corone Domini», »Kirjoi
tettu Kokemäellä Herran vuonna 1451 Herramme orjan
tappurakruunun muistojuhlana».
K K A L2 8.
vielä 1870-luvulla jäljellä tiilestä muurattuja ra
kenteita ja sieltä 1885 löydetty tiili oli myöhäis- keskiaikaista tyyppiä. Koska luodon löytöhin kuuluu myös kaksi mahdollisesti 1300-luvulle ajoittuvaa varsijousen nuolenkärkeä, siellä on voinut olla toimintaa jo 1300-luvun jälkim mäisellä puoliskolla. Jotta asiaa voisi selvittää lähemmin, onkin pohdittava sitä, millaisessa suhteessa Satakunnan voutikunnan keskuk
sena 1395 ollut Aborch ja myöhemmin 1400- luvulla saman voutikunnan keskuksena ollut Kokemäenkartano olivat toisiinsa.
Kun Aborchin ja Vreghdenborchin linnat 1400-luvun alussa revittiin, Aborchin vouti
kuntana olleesta Satakunnasta tuli hallinnol
lisesti jälleen Turun linnan alainen alue. Hal
lintopitäjien ja kihlakuntien muodostamisen jälkeen voutikunnan keskukseksi tuli Koke
mäenkartano. Se, milloin kartanosta lopullises
ti muodostettiin hallintokeskus, on epäselvää, mutta ensimmäinen tieto Turun linnan pääl
likön alaisesta Satakunnan voudista on vuo
delta 1441.37 Kokemäenkartano mainitaan en
simmäisen kerran 10.9.1445, jolloin siellä (/
konunkx gardin) istuttiin Kokemäen käräjät.
Se oli kuitenkin olemassa jo ennen vuotta 1435, sillä vuonna 1451 annetun pergamenttitodis- tuksen mukaan Klaus Lydekenpoika (Djäkn),
»joka aikoinaan oli täällä voutina», oli laillisesti
vaihtanut Villiön kylältä kartanon hevoshaak
si kappaleen rintamaata, joka kuului sarkaan, jonka Villiö omisti joen eteläpuolella Kunin
kaankartanon saran ja Ylistaron kylän välissä.
Kyseessä oli joen rannasta jakokunnan perälle ulottuva kaistale rintamaata ja raiviokelpoista metsää, josta metsä jäi Villiön omistukseen.
Klaus Lydekenpoika (k. n. 1435) mainitaan läh
teissä Turun linnan voutina 1411-34. Kartanon hevoshaka sijaitsi Haanojan varrella ja on anta
nut nimen paitsi ojalle myös sen takana olevalle Haanmäelle. Klausin aikoinaan tekemän vaih
don vahvisti 1451 neljä kuningas Kaarle Knuu- tinpoikaa edustanutta kihlakunnantuomaria ja voutia, jotka sopivat Villiön jakokuntaa edusta
neen Oleff Naeffnissomn kanssa, että hän ei rai- vaisi alueelta peltoa tai niittyä vaan että metsä
maa ja kaikki mitä siinä oli kuuluisi kartanolle, mitä vastaan Olavi saisi korvauksen muualta.
Villiössä vanha omistus kuitenkin muistettiin, sillä riidanalainen Villiön sarka on merkitty vielä Olof Mörtin Kokemäenkartanon aluees
ta vuonna 1690 piirtämään karttaan. Alueen omistussuhteista oli kiistaa vielä 1837. Joen ete
läpuolella oli keskiajalta lähtien myös Villiön kanssa samaan jakokuntaan 1447 kuuluneen Vuolteen omistuksia.38
Vuoden 1451 sopimuksen perusteella Klaus Lydekenpoika oli aikoinaan vain laajentanut
Kirkon ja kruunun pitäjät
kruunun aikaisempia omistuksia alueella, sil
lä hänen vaihtamansa hevoshaka oli osa Villiön sarkaa, joka sijaitsi Ylistaron kylän ja Koke- mäenkartanolle jo silloin kuuluneen saran vä
lissä. Itse kartano oli siis hevoshakaa vanhem
pi. Vuodelta 1417 onkin säilynyt tieto, jonka mukaan Bo Joninpoika (Grip) olisi kevättal
vella 1374 oleskellut kymmenen viikon ajan Ko
kemäen kruunun kartanossa (in manerio regali dicto Kunta). Mahdollista on, että kun Forsbyn Linnaluodolla sijainneesta linnasta 1367 luo
vuttiin, osa kruunun Kokemäellä sijainneesta maaomaisuudesta järjesteltiin uudelleen ku
ninkaankartanoksi, jota Klaus Lydekenpoika ryhtyi ennen vuotta 1435 laajentamaan vouti
kunnan keskuskartanoksi, jollaisena se 1440- luvulta lähtien toimi. Vuoden 1367 jälkeen perustetun kartanon päärakennus sijaitsi to
dennäköisesti Isoluodolla, mutta osa talousra
kennuksista sitä vastapäätä joen etelärannalla, johon vanhin kartanon alueelle yleiseltä maan
tieltä tullut tie päättyi.39 Villiön kylän tont
timaa sijaitsi keskiajalla joen pohjoispuolella Isoluodosta hieman itään siten, että Klaus Ly- dekenpojan Villiöltä hevoshaaksi vaihtama rin
tamaa sijaitsi suoraan sitä vastapäätä joen etelä
puolella. Kokemäenkartanon vanhan talouspi- han paikalla onkin ennen kartanon muodosta
mista voinut ollut kylä tai talo, jonka rintamaa ja osuus jakokunnan yhteismaasta joen etelä
puolella tulivat vuonna 1367 tapahtuneen Ko
kemäen linnan purkamisen jälkeen kruunulle, elleivät ne olleet sillä jo aiemmin. Kokemäen
kemäen linnan purkamisen jälkeen kruunulle, elleivät ne olleet sillä jo aiemmin. Kokemäen