Loikkaajien ikä loikkaushetkellä Ikä Laji

Taulukko 5. Loikkaajien ikä loikkaushetkellä Ikä Laji

Yleis-urheilu Nyrkkeily Paini

Jalka-pallo

Talvi-lajit Yhteensä

5–9

6

0

9

0–

8

9

5

5–9 8 6 5

0+ 7 0 0 0

Tuntematon 0

Kaikki 0 6 7 77

Lähde: liite .

Loikkarit olivat useimmiten urheilu-uransa keskivaiheilla. Alle 0-vuotiaina loikkasi vain noin kymmenkunta huippuyksilöä. Ainakin 5 loikkaria oli loikatessaan noin 0–-vuotiaita. Suunnilleen saman verran oli 5–9-0–-vuotiaita. Yli 0-vuotiaita loikkareita oli vähintään kymmenen. Lisäksi kymmenen urheilijan kohdalla riittävän tarkan loikkaus-ajankohdan tai syntymäajan puute estää heidän sijoittamisensa mihinkään kategoriaan, mikä ei kuitenkaan vaikuta erittäin selkeään kokonaiskuvaan: työläisurheilijat siirtyivät porvariliittoon pääosin parhaina kilpailuvuosinaan.

Vuolteen tutkimusten mukaan huippu-urheilijoiden parhaat vuodet ajoittuivat tuol-loin keskimäärin ikävuosien ja 7 väliseen aikaan. Joukkuelajien urheilijat, kuten jal-kapalloilijat, olivat hänen tutkimustensa perusteella huipulla hiukan nuorempina kuin yksilölajien taiturit. Tästä voidaan siis päätellä, että suurin osa loikkareista oli

lähesty-mässä uransa huippua tai he olivat siellä jo loikatessaan. Vuolteen tutkimuksia sekä omaa aineistoani tarkastelemalla havaitaan, että suurimmalle osalle huippu-urheilijoista uran parhaat vuodet ajoittuivat tuolloin juuri noin 0 ja 0 ikävuoden välille. Nykyiset, mo-nesti reilusti yli 0-vuotiaat, veteraanihuiput, olivat tuolloin huomattavasti harvinaisem-pia. Toki poikkeuksia löytyi, kuten Väinö Muinonen.

Yleisurheilun parista paljastuivat varttuneimmat loikkarit. Kaikkiaan ainakin seitse-män yleisurheiluloikkaria oli ylittänyt 0 ikävuoden merkittävän rajapyykin. Nämä oli-vat pääosin maratonjuoksijoita, kuten Ville Kyrönen ja Iivari Rötkö tai voimailulajien urheilijoita, kuten Uuno Veirilä.⁵ Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä perinteisesti juuri näissä lajiryhmissä urheilijoiden ura jatkuu yleensä nykyisinkin vanhemmalle iälle kuin esimerkiksi hyppylajien edustajilla. Kyseisten lajiryhmien edustajat myös monesti kyp-syivät hitaammin huipulle. Heillä oli siis aikaa käyttää parhaita urheiluvuosiaan TUL:n puolella kauemmin.

Yleisurheilijoiden suhteelliseen iäkkyyteen verrattuna muiden lajiryhmien edustajiin vaikutti tuolloin, että yleisurheilu oli käytännössä ainut amatöörilaji, jossa liikkui jonkin verran rahaa näennäisesti amatöörihenkisten kulissien takana. Tästä syystä yleisurheilijat kykenivät jatkamaan uraansa kauemmin kuin muiden lajien huipputekijät, joille harras-tuksen jatkaminen aikuisiällä oli – työelämän vaatimusten vuoksi – vielä kannattamatto-mampaa kuin huippuluokan yleisurheilijoiden kohdalla.

Kaiken kaikkiaan yleisurheiluloikkareiden ikäjakauma kertoo pääosin kokemuksesta.

Alle 0-vuotiaana loikkasi vain huippulupaava Aki Tammisto. Ainakin kolme loikkaria oli 0–-vuotiaita, mutta kaikkiaan kahdeksan loikkaria mahtui 5 ja 9 ikävuoden välille. Yleisurheilijat olivat lajin suosion takia halutuimpia ja tunnetuimpia loikkareita.

Siksi suurin osa heistä loikkasi uransa parhaina urheiluvuosina, ääriesimerkkeinä huippu-juoksijat ja kansansuosikit Eino Borg ja Lauri Virtanen.

Nyrkkeilijät loikkasivat poikkeuksetta todella nuorina. Ainakin kuusi nyrkkeilijää oli loikatessaan alle 0-vuotiaita ja kahdeksan hiukan yli parikymppisiä. Loput kaksi, joiden loikkausiästä löytyy varma tieto, olivat loikatessaan 5-ja 6-vuotiaita. Nyrkkeilyssä me-nestyttiin tutkimanani ajanjaksona jo varsin nuorella iällä: esimerkiksi Bruno Ahlberg, Gunnar Bärlund ja Urho Leskinen ehtivät saavuttaa TUL:n puolella loistavaa menestystä ollessaan vielä hyvin nuoria. Nyrkkeilijät aloittivat uransa aikuisten sarjoissa varhain ja myös lopettivat uransa monia muiden lajien urheilijoita nuoremmalla iällä. Osa nyrkkei-lijöistä myös siirtyi ammattilaisiksi. Lisäksi monet nuoret nyrkkeilijät, kuten Paavo Sa-volainen ja Hannes Koivunen, loikkasivat jo ennen varsinaista eliittitasolle nousemistaan – eli ennen oletettua, todennäköistä loikkaamisajankohtaansa – lähinnä spartakiadiriidan seurauksena.⁶

Kaikki painijat olivat loikatessaan jo rutinoituneita ottelijoita. Painiura kesti usein varsin pitkään tuolloin ja niinpä suurin osa loikkareista ehti saavuttaa huippumenestystä molemmin puolin rajalinjaa. Painiloikkareita tarkastelemalla voidaan kuitenkin havaita, että suurin osa vääntäjistä loikkasi juuri parhaan otteluikänsä alussa. Kaikkiaan ainakin kuusi painiloikkaria kuului loikatessaan ikäryhmään 5-9 vuotta eli he olivat painijoiksi parhaassa iässä. Loput painiloikkarit olivat vähän alle 5-vuotiaita – poikkeuksena oli superveteraani Väinö Kajander.⁷

Vuolle 977, 5, 5–55; ks. liite (urheilija 5).

5 ks. liite (urheilijat –).

6 ks. Vuolle 977, 8; liite (urheilijat –).

7 ks. liite (urheilija 6).

9 Jalkapalloilijat olivat kauttaaltaan varsin nuoria loikatessaan. He olivat poikkeukset-ta alle 0-vuotiaipoikkeukset-ta ja kymmenen ei ollut vielä kokenut edes 5-vuotissyntymäpäiviään.

Jalkapallo oli tuolloin melko nuorten miesten laji.⁸ Erityisesti TUL:n puolella menes-tystä 90-luvun lopulla niittäneet jalkapallojoukkueet olivat poikkeuksellisen nuoria.

Liittoriidat ajoivat joukoittain TUL:n huippuja SVUL:n puolelle, sillä spartakiadiriita sai aikaan Helsingin Jyryn ja Töölön Vesan lupaavien jalkapallojoukkueiden hajoamisen.

Todennäköisesti osa heistä olisi loikannut joka tapauksessa myöhemmin, sillä suoma-lainen jalkapallo oli kehittynyt 90-luvulle tultaessa sille tasolle, että realistisia toiveita olympiamatkasta voitiin alkaa elätellä. Olympialaiset olivat varmasti yksi syy 90-luvun alun loikkauksille. Olympiakisojen läheisyys toimi oivana sytykkeenä nuorille jalkapalloi-lijoille, sillä suomalainen jalkapalloilija sai ja saa todella harvoin pelata vastaavassa turna-uksessa. Ainakin Aatos Lehtosen⁹ vuonna 9 tapahtuneen siirron yksi syy oli toden-näköisesti mahdollisuus päästä olympiajalkapalloilijaksi. Spartakiadiriita, kokeilunhalu ja omien rajojen etsintä ajoivat siis jalkapalloilijanuorukaiset palloliiton puolelle.

Jalkapallokulttuuri oli 90- ja 90-luvun vaihteessa vielä lapsenkengissä Suomessa, joten sen rakentajat olivat luonnollisesti vielä pääosin nuorukaisia. Talvilajien perinne oli jo huomattavasti pidempi. Loikanneet hiihtäjät olivat siten varsin kokeneita, mutta toi-saalta pikaluistelija Antero Ojala oli vasta teini-iässä ja toinen jääkiitäjä Jaakko Frimankin vielä melko nuori urheilija.

Yhteenvetona voidaan todeta, että loikkarien ikää kuvaava taulukko 5 osoittaa selke-ästi, että suurin osa työläisliitosta loikanneista huippu-urheilijoista siirtyi porvariliittoon ollessaan parhaassa kilpailuiässä eli noin 0-0-vuotias. Tästä johtuen he olivat jo valmiita urheilijoita, mutta eivät vielä liian vanhoja. Yleisurheilijat ja painijat olivat merkittävästi varttuneempia kuin jalkapalloilijat ja huomattavasti iäkkäämpiä kuin nyrkkeilijät. Tämä johtui kyseisten lajien erilaisesta luonteesta. Lisäksi lajeilla oli erilainen asema Suomes-sa. Yleisurheilu ja paini olivat perinteikkäimpiä ja menestyksekkäimpiä lajeja, joissa oli huipputasolla kilpailtu jo pitkään, joten lajien urheilijat olivat keskimäärin jonkin verran vanhempia kuin hiukan nuoremman lajikulttuurin kilpailumuodoissa, kuten nyrkkeilys-sä ja jalkapallossa.

5.2. Mennään jo, kulta odottaa...

Loikkausten ajoitusta tarkastelemalla voidaan havaita selviä syitä loikkauksille. Loikka-ushetki kertoo paljon, sillä ainakaan joka ainoassa tapauksessa loikka ei todennäköisesti ollut tarkoin suunniteltu vaan erilaiset työntävät ja vetävät tekijät ajoittivat loikan tietylle aikakaudelle. Loikkausten ajoitus antaa myös merkittävää osviittaa syistä, jotka saattoivat olla vaikuttavina tekijöinä kulloinkin olleille erilaisille loikkausaalloille. Taulukosta 6 ha-vaitaan, että loikkaukset ajoittuivat voimakkaasti tietyille ajanjaksoille. Olympiavuosina ja niiden edellä loikkauksia tapahtui paljon, mutta erityisesti loikkausten ajoitusta kuvaa-va taulukko 6 antaa vuosikymmenen kuvaa-vaihteen korostumisen vuoksi viitteen, että TUL:n sisäiset ristiriidat olisivat voimakkain tekijä urheilijoiden virralle SVUL:n suuntaan. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksiselitteinen.

8 ks. liite (urheilijat 55–70). Vertaa Vuolle 977, 5–55.

9 ks. liite (urheilija 6).

Taulukko 6. Huippu-urheilijoiden loikkaamisajankohta

* Nyrkkeilijä Paavo Savolaisen sekä jalkapalloilija Väinö Forstenin kohdalla loikkaamisajan-kohta voidaan määrittää 90-luvun vaihteeseen, muttei selkeästi kummankaan vuosikym-menen puolelle. Savolainen on silti merkitty kohtaan 95–9, koska hänet erotettiin TUL:

sta lokakuun lopulla 99 ja seuranneen nyrkkeilykauden aikana hän kilpaili porvarien kisois-sa. Forsten on puolestaan laitettu lokeroon 90–, sillä hän ei ollut loikannut vielä syksyllä 99, kotimaisen jalkapallokauden vedellessä viimeisiään.

Vuosina 99–9 huippu-urheilijoiden loikkaukset olivat vielä melko vähäisiä. Kaikki-aan kahdeksan tutkimushenkilöäni loikkasi noina vuosina. Eräs syy tähän oli, ettei TUL:n huippu-urheilutoiminta ollut vielä riittävän vakiintunutta ja huippuja oli vähän. Lisäksi verisen kansalaissodan läheisyys vaikutti todennäköisesti monen työläisurheilijan ratkai-suihin. Työläisliiton suhde porvarilliseen urheiluelämään ei ollut myöskään vielä täysin muotoutunut, joten urheilijat pystyivät ottamaan erityisesti kilpailutoiminnassa enem-män vapauksia kuin myöhemmin. Lisäksi 90-luvun alussa ei ollut vielä tarkkaa tietoa siitä, miten loikkaustapauksissa pitäisi toimia. Esimerkiksi vasta vuonna 9 mietittiin ensimmäistä kertaa virallisesti, miten tulee menetellä, jos erotettu urheilija liittyy porva-riseuraan, mutta pyrkii myöhemmin takaisin työläisseuraan.⁰

Taulukosta 6 näkee selkeästi, että suurin osa loikkareista teki ratkaisunsa 90-luvun vaihteen molemmin puolin. Joidenkin yksittäisten huippu-urheilijoiden kohdalla tarkan

0 ks. TUL:n liittotoimikunnan kokouspöytäkirja ..9 7 §, TUL:n arkistot, SUA.