Ammattilaisten puuhastelua

Urheileva maailma oli jakautunut ammattilaisiin ja amatööreihin. Perinteisen amatöö-rikäsityksen mukaan ammattilaiset eivät saaneet ottaa vastaan rahaa urheilukilpailuissa.

Ammattilaiset eivät puolestaan saaneet ottaa osaa olympialaisiin tai muihin amatööreille tarkoitettuihin kisoihin. Amatööriurheilijoiden korostettiin olevan ammattiurheilijoita pyyteettömämpiä, koska he eivät kilpailleet rahan vuoksi, vaan ainoastaan oman

kun-99 ks. Hentilä 98, 59, , 8.

00 Etsivän keskuspoliisin asiakirjat 9.0.96 VII A6 /75 EK/VALPO SKA.

0 ks. SSD .6.98.

85 niansa sekä maansa ja seuransa kunnian puolesta. Siihen, miten hyvin amatööriurheilijat-kaan kykenivät toteuttamaan amatööri-ihanteita ja amatöörisääntöjä, voidaan suhtautua kriittisesti.⁰

Amatöörikysymys hiersi jatkuvasti Suomen urheiluelämää. Joitakin urheilijoita ero-tettiin liitoista heidän syyllistyttyään ylimääräisen korvauksen ottamiseen kilpailuissa, mutta tämä oli tosin melko harvinaista. Lähes kaikki huippu-urheilijat toki pystyivät kiertämään amatöörisääntöjä ottamalla vastaan merkittäviä, ylimitoitettujakin, korvauk-sia matkakustannuksista ja muista kuluista. Oli hyväksyttävää, että urheilijat saivat esi-merkiksi tuntuvia korvauksia maaottelumatkojen takia menetetystä työajasta. Suoranaisia starttirahoja jaettiin – erityisesti pimeästi. Tämä oli välttämätöntä, sillä ilman asianmu-kaisia korvauksia jokainen kilpailu olisi ollut taloudellinen menetys urheilijalle.⁰

TUL:n ja siitä erotettujen kommunistiseurojen välit olivat spartakiadiriidan seurauk-sena täysin poikki 90-luvun lopulta 90-luvun alkuun. Kommunistiseuroja edusta-neilla urheilijoilla oli käytännössä vain kolme vaihtoehtoa. Liitonvaihto SVUL:n puolelle, pitkä kilpailutauko, joka johti monen urheilijan kohdalla urheilu-uran lopettamiseen tai ammattilaiseksi siirtyminen. Monet huiput siirtyivät SVUL:n puolelle. Harrastelijat pis-tivät pillit pussiin, aatteellisimmat atleetit alkoivat kerätä voimia tulevien vuosien koitok-siin ja pitivät pitkän paussin. Merkittävä joukko lähti lisäksi ammattilaiseksi.

Urheileva Suomi suhtautui pääosin kielteisesti ammattilaisuuteen. Suomen Urhei-lulehti otsikoi: ”On parempi heittää ammattilaishaaveet tunkiolle!” ⁰ Varoittavana esi-merkkinä käytettiin Hannes Hakkaraista⁰⁵, joka oli siirtynyt alaikäisenä ammattilaiseksi Yhdysvaltoihin, mutta luvatut ”…dollariottelut vaihtuivat muutaman markan täyteottelui-hin.” ⁰⁶ Hakkarainen oli joutunut palaamaan takaisin Suomeen isänsä kustannuksella, mikä oli saanut TUL:n nyrkkeilyjaoston pohtimaan olisiko ammattilaisretkeltä palan-neella Hakkaraisella vielä oikeutta ottaa osaa liiton järjestämiin kilpailuihin.⁰⁷ Alaikäi-syytensä vuoksi Hakkarainen oli kuitenkin selvinnyt seikkailustaan vuoden kilpailukiel-lolla, saanut amatöörioikeutensa takaisin ja noussut porvaripuolelle siirryttyään Suomen huipulle.

Ammattilaisuus herätti samaan aikaan toisenlaisiakin mielipiteitä urheilulehdistössä.

Jo vuoden 90 lopulla Gunnar Bärlundin lahjakkuus oli niin ilmiselvää, että hänen lähdöstään ammattilaiseksi alettiin huhuilla. ”Bärlundin ammattilaisuutta ei voi olla vas-taankaan…” ⁰⁸ Ammattilaisuus nähtiin urheilijaa kehittävänä ja hänen synnyinmaansa mainetta kohentavana seikkana. Kaikki eivät kokeneet ollenkaan pahana asiana, että ur-heilija saisi oikeuden tienata erikoislahjakkuutensa avulla.

Kalervo Ilmasen mukaan erityisesti työväenliikkeen suhtautuminen ammattilaisurhei-luun oli ollut aluksi salliva. Ammattilaisuus koettiin puhtaasti urheilijan työvoiman myy-misenä. Tilanne kuitenkin muuttui, kun TUL perustettiin ja se aloitti kilpailutoiminnan.

Amatöörisääntöihin tukeutuminen antoi työläisurheilujohdolle mahdollisuuden vallan-käyttöön sekä urheilijoiden kontrollointiin, joten ammattilaisuus tuomittiin yhtenä

osoi-0 Viita 00, 9.

0 Häyrinen 987, 7. ks. esim. Suomen Nyrkkeilyliiton liittojohtokunnan kokouspöytäkirjat 5..98 5 § ja 8..98 §, SVUL:n lajiliittojen arkistot SUA.

0 SU-lehti 5.7.90.

05 ks. liite (urheilija 5).

06 SU-lehti 5.7.90.

07 TUL:n nyrkkeilyjaoston kokouspöytäkirja .8.97 §

08 SU-lehti ..90.

tuksena porvarillisen urheilun rappiosta.⁰⁹ Kaikki urheilijat eivät kuitenkaan ajatelleet näin vaan he halusivat ansaita elantoa urheilulla, minkä näkivät rehelliseksi työnteoksi.

Ammattilaiseksi lähteminen oli vielä varsin harvinaista tutkiminani vuosikymmeninä, mutta poikkeuksia oli. Olivathan Viljami Kolehmaisen tapaiset Pohjois-Amerikan siir-tolaiset, ammattilaisuuden uranuurtajat aukaisseet polkua erityisesti ammattijuoksijoille jo 90-luvulla. Suomalaisten ammattilaiseksi lähtö oli yleisintä nimenomaan kestävyys-juoksussa. Suuret ammattilaisjuoksut houkuttivat niin monia lupauksia kuin jo pitkän uran luoneita juoksutaitureita siirtymään rahajuoksuihin. Yleisintä ammattilaisjuoksuin-nostus oli Atlantin taakse päätyneiden siirtolaisurheilijoiden keskuudessa.⁰

Nyrkkeily oli jo varhain eniten ammattilaistunut olympialaji ja ammattilaisia arvos-tettiin eniten juuri nyrkkeilykehissä. Ammattinyrkkeily oli erittäin suosittua ajanvietettä niin Euroopassa kuin varsinkin Pohjois-Amerikassa 90- ja 90-luvuilla. Suomessa am-mattilaisuus oli vielä varsin uusi asia 90- ja 90-luvuilla, mutta kaikkein lahjakkaim-mat suomalaisiskijät siirtyivät lähes poikkeuksetta amlahjakkaim-mattilaisiksi jossain urheilu-uransa vaiheessa. Moni kokeili siipiensä kantavuutta jo nuorena, kuten Hannes Hakkarainen, mutta osa vasta kimaltelevaa kahmittuaan. Näin oli myös loikkareiden keskuudessa.

Useat lahjakkaat ja menestystä himoinneet urheilijat siirtyivät SVUL:oon, koska he olettivat pystyvänsä tienaamaan enemmän porvariliiton puolella. Eino Jäntti antaa ym-märtää tämän suorin sanoin esimerkiksi entisten Helsingin Jyryn ja Töölön Vesan jalka-palloilijoiden kohdalla, jotka siirtyivät 90-luvun alussa porvareiden leipiin.

SVUL:n puolella urheilijat tienasivat useimmiten paremmin kuin TUL:n puolel-la, mutta vanhentuneiden amatöörisääntöjen kiertäminen aiheutti hankaluuksia myös SVUL:oon kuuluvien seurojen sisällä, joten taloudellisesti kannattavinta oli usein kilpail-la ammattikilpail-laisena. Toki valovoimaisimmat amatööristatuksen säilyttäneet tähdet tienasi-vat jopa virallisia ammattilaisjuoksijoita paremmin. Amatöörikisoissa jaettiin rahaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Suomessa irtorahaa vaihtui erityisesti kestävyysjuoksus-sa, josta pääsivät hyötymään esimerkiksi entiset työläisjuoksijat Volmari Iso-Hollo, Eino Purje ja Lasse Virtanen. Vaarojakin raha-ahneudessa oli: Purje lähti 90-luvulla Keski-Eurooppaan rahaa vuolemaan, mutta promoottori osoittautui huijariksi ja Purje menetti entisetkin rahansa.

Ammattilaisuudesta syyteltiin urheilijoita muissakin tutkimissani lajeissa. Joitakin painijoita syytettiin ammattilaisuudesta, kun he olivat ottaneet rahaa vastaan kilpailuissa.

Varsinainen ammattilaispaini oli kuitenkin vielä lapsenkengissä. Tutkimani painijat py-syivät siten amatööreinä, vaikka olivat lajin ehdotonta eliittiä maailmanlaajuisesti. Paini oli maailmalla melko pieni urheilulaji. Monet tutkimani painijat, kuten Väinö Kokkinen, saivat urheilu-uransa avulla ammatin itselleen. Kokkinen ryhtyi myöhemmin painival-mentajaksi.⁵

Jalkapallo oli jo 90- ja 90-luvuilla maailman suosituin pallopeli ja harrastetuin urheilumuoto. Jalkapallossa ammattilaisuus alkoi yleistyä, vaikkei rahaa liikkunut lajin ympärillä kuin hitunen nykyiseen verrattuna.⁶ Suomen pallonpotkijoiden taso oli

tuol-09 Ilmanen 005, 6–65.

0 Häyrinen 987, ; Viita 997, 5.

311 Lounasheimo 1987, 492–495.

Eino Jäntin arkistot: lehtiartikkeleita ja sanomalehtiä urheilusta, Työläisurheiluarkisto SUA.

Häyrinen 987, 7.

ks. Halila 960, 9–5; Hentilä 98, 65.

5 Järvinen 977, 5–6, 6, 76.

6 Eskola 00, 6–0,0.

87 loin kansainvälisesti ajatellen heikohko, joten suomalaiset jalkapalloilijat saivat vielä sil-loin olla rauhassa kansainväliseltä ammattilaiskosiskelulta.⁷

Hiihtokilpailuissa oli rahaa jaettu jo varhain: toissa vuosisadalta lähtien. Jopa kym-meniin markkoihin kivunneet rahasummat vaihtoivat omistajaa niin legendaarisissa Oulun hiihdoissa kuin muissa merkittävimmissä kansallisissa ja kansainvälisissä kilpa-kekkereissä.⁸ Tiukkojen amatöörisääntöjen pesiytyminen hiihtoon poisti rahapalkinnot, eikä hiihtoammattilaisuutta juuri tutkimanani ajanjaksona esiintynyt. Hiihto oli 90- ja 90-luvuilla lähinnä vain pohjoismaiden hallitsema laji. Rahapalkinnot palasivat hiih-toon vasta keskieurooppalaisten pysyvän tason nousun ja maailmancupin kehittymisen jälkiseurauksena paljon myöhemmin.

Ammattilaisuuskysymys kuumensi urheilua seuraavien suomalaisten mieliä 90- ja 90-luvuilla. Kommunistisessa Työväen urheilulehdessä suhtauduttiin hyvin lämpimäs-ti Helsingin Jyryyn palanneeseen Hannes Hakkaraiseen, joka kirjoitlämpimäs-ti jopa moniosaisia muistelmia värikkäästä Amerikan ammattilaismatkastaan Työväen Urheilulehteen.⁹

Ammattilaisuutta ihailtiin myös porvaripuolella, sillä hyvin menestyvien ammatti-laisten - esimerkiksi Gunnar Bärlundin – ammattilaisottelut saivat runsaasti palstatilaa niin alan lehdissä kuin suurimmissa päivälehdissä, mutta monesti ammattilaisia myös haukuttiin, että nämä olivat pettäneet isänmaan riisuessaan sinivalkoisen edustuspaitansa.

Monen suomalaisen mielestä amatöörisäännöt tulivat kuitenkin tiensä päähän, kun Paavo Nurmi ei saanut osallistua vuoden 9 olympialaisiin.⁰

Ammattilaisten ja amatöörien arvostuksen välinen ero oli selvä erityisesti nyrkkeilyssä jo suurten sotien välisenä aikana ja se korostui myöhemmin entisestään. Ammattilaisten taitoja pidetään nykyisinkin automaattisesti kovempana kuin amatöörien. Kuten ammat-tilaisena mainiosti menestynyt nyrkkeilijä Olli Mäki kertoo: ”… Se on kuitenkin, niiku käsitellään tänä päivänäkin, semmonen asia kuitenkin, että hän oli vain amatööri… ja ama-tööri tarkoittaa harrastelijaa…heh…”

Osa urheiluväestä piti jo 90- ja 90- luvuilla kahlitsevia amatöörisääntöjä van-hentuneena 800-luvun herrasmiesurheiluun kuuluvana ilmiönä. Tasokkaan kilpailun varmistamiseksi oltiin valmiita useilla eri tahoilla moniin varsin radikaaleihin toimenpi-teisiin. Jo ennen talvisotaa ehdotettiin esimerkiksi amatöörien ja ammattilaisten välisiä nyrkkeilyotteluja. Nämä ovat jääneet haaveeksi vielä nykyaikanakin.

Urheilun kaupallistuminen sekä sala-ammattilaisuus alkoivat merkittävästi lisääntyä 90-luvun alussa. Lapualaisvuodet toivat urheiluun mukaan entistä enemmän yltiöi-sänmaallista henkeä, katsojamäärät lisääntyivät, yleisradiotoiminta käynnistyi, mainos- ja kaupallinen arvo kasvoivat, rahaa liikkui enemmän ja köyhistä oloista ponnistaneet ur-heilijat kykenivät saamaan mammonaa ja mainetta, joten amatöörisääntöjen loukkaukset olivat yhä tavallisempia. Suomalaisen urheiluelämän murros ja amatöörihengen eläväl-tä syöminen kaupallistumisen toimesta vaikuttivat loikkareiden ratkaisuihin erityisesti 90-luvun alussa.

Tutkimistani liitonvaihtajista ainakin neljä esiintyi ammattilaisina tutkimanani ajan-jakson aikana. Näistä kolme oli nyrkkeilijöitä: Bruno Ahlberg, Gunnar Bärlund ja

Han-7 ks. Itkonen & Nevala 006, 70-7.

8 ks. mm. Heikkinen 977, 6-7.

9 ks. mm. Työväen urheilulehti 7..98 ja ..99.

0 ks. esim. HS 0.7.9.

Olli Mäen haastattelu 7.0.005.

ks. SVUL:n liittohallituksen kokouspöytäkirja 8..99 §, SVUL:n arkistot SUA.

Hentilä 98, 66–67.

nes Hakkarainen. Neljäs ammattilaiseksi lopulta päätynyt oli juoksija Eino Borg. Lisäksi nyrkkeilijä Hannes Koivunen kilpaili ammattilaisena myöhemmin, sodan jälkeen. Huip-pu-urheiluloikkarien suhteellisen vähäisen ammattilaisuusinnon perusteella voidaan to-deta, ettei avoin ammattilaisuus ollut vielä kovin yleistä 90- ja 90- luvuilla, sillä vain murto-osa suomalaisista huippu-urheilijoista siirtyi tuolloin ammattilaiseksi. Lähtijät oli-vat yleensä nyrkkeilijöitä tai kestävyysjuoksijoita.

Porvaripuolella urheilija sai selvästi enemmän näkyvyyttä ja tie ammattilaiseksi aukesi herkemmin. En silti pidä todennäköisenä, että ammattilaiseksi pyrkiminen olisi merkit-tävästi vaikuttanut edes yksittäisiin loikkauksiin. TUL:n puolella urheilleissa oli mah-dollista lähteä ammattilaiseksi. Kukaan työläisurheilija ei halunnut ryvettää mainettaan käymällä välillä porvariliitossa, jos todellisena päämääränä oli julkinen ammattilaisuus.

Porvarileiriin siirtymistä pidettiin nimittäin TUL:n piirissä pahempana syntinä ja rikok-sena kuin ammattilaiseksi lähtöä.

89