Huippu-urheiluloikkarien parhaat meriitit Saavutus

olympialaiset kisat tärkeimpänä näyteikkunana ulkomaille. Suomen menestys kohosi 90- ja 90- lukujen olympialaisissa suorastaan erinomaiselle tasolle. Suomalaisten saa-vutukset olisivat olleet merkittävästi vaatimattomampia ilman porvariseuroihin liittyneitä TUL:n kasvatteja.⁵ Taulukko osoittaa, että kaikkiaan 5 loikkaria saavutti vähintään-kin SM-kultaa tai merkittävän kansainvälisen arvokisamitalin porvariliittoa edustaessaan.

Olympiamitalia pääsi juhlimaan vähintään yhden kerran 5 urheilijaa.

Toisinaan esiintyi väitteitä, että aiemmin TUL:a edustaneet urheilijat olisivat joutu-neet sorsituiksi kisavalinnoissa. Tästä puhuttiin muiden muassa nyrkkeilijä Paavo

Savolai-5 Kokkonen 00, 7; Raevuori 99, 7–8.

5 sen⁵ kohdalla, mutta myös SVUL:a koko uransa edustaneiden urheilijoiden osalta käy-tiin tulikivenkatkuisia keskusteluja valitsematta jättämisen syistä.⁵⁵ Valintaspekulaatiot ja jälkikiukuttelut ovat suosittua ajanvietettä nykyisinkin. Kyseessä oli aina valitsijoiden subjektiivinen mielipide urheilijan menestysmahdollisuuksista kyseessä olleessa kisassa.

TUL:n taholla vellonut pelko maajoukkuevalinnoissa sortamisesta vaikeutti kuitenkin liittojen välisen yhteistyön mahdollisuutta ja siksi porvarillisen urheiluväen silloiset nok-kamiehet, kuten Urho Kekkonen, korostivat, että yhteistyön alkamiseen jälkeen molem-mille osapuolille tulisi antaa päätösvaltaa maajoukkuevalintojen suhteen.⁵⁶ Poliittinen sanahelinä saattoi sisältää totuuden siemenen, sillä TUL:n urheilijoiden menestys liiton-vaihdon jälkeen kertoo, että monesti he myös läpäisivät tiukan valintaseulan mitalikirk-kain seurauksin.

Lehdistössä on aiemmin esitetty, että kaikkiaan yli 50 työläisseurojen kasvattia otti osaa tutkimani aikakauden olympialaisiin. He kahmaisivat Seppo Hentilän mukaan pa-rempaan talteen yhteensä olympiamitalia.⁵⁷ Tutkimusteni perusteella olympiakisoi-hin osallistuneiden ja olympiamitalistien luvut ovat hiukan väitettyjä vaatimattomampia, mutta silti merkittäviä. Omien tutkimusteni mukaan olympiakisoihin osallistui tuolloin loikkaria ja he saavuttivat olympiamitalia. Tutkimushenkilöistäni aikakauden olympialaisissa esiintyi ja heidän lisäkseen olympialaisissa taituroi liittoa vaihtanut uimahyppääjä Hannes Kärkkäinen.⁵⁸ Olli Lehtinen osallistui myös olympialaisiin, mutta vasta sodan jälkeen. Erinäisissä lähteissä Berliinin vuoden 96 olympialaisten 0 000 metrin hopeamitalijuoksija Arvo Askola on mainittu kuuluvaksi loikkareihin,⁵⁹ sillä hä-nen kerrotaan edustaneen TUL:n seura Kymintehtaan Kisaa uransa alkuaikoina. Kymin-tehtaan Kisa oli paikallisen paperiKymin-tehtaan ympärille perustettu seura, jonka lähes kaikki jäsenet olivat saman työnantajan palveluksessa.⁶⁰ Kyseisen paperitehtaan työmiehelle As-kolalle seuraan kuuluminen oli nähdäkseni nimellistä. Näyttöjä Askolan osallistumisesta varteenotettaviin TUL:n sisäisiin urheilukilpailuihin ei ole, vaan Askolan kilpailusaavu-tukset tulivat, kun hän kuului porvariseura Kuusankosken Urheiluseuran riveihin. Täten en tässä tutkimuksessa laske Askolaa huippu-urheiluloikkareihin.

Hentilän esittämän olympiamitalimäärän ero omiin tutkimustuloksiini voi selittyä tutkimukseni rajoittumisella niihin urheilijoihin, jotka edustivat vuosien 99 ja 99 välisenä aikana sekä TUL:oon että SVUL:oon kuuluvaa seuraa. Olympiakisoihin osallis-tui ja mitalipallille kipusi 90-luvun alussa useita sellaisia urheilijoita, jotka olivat edus-taneet kylläkin sekä työläisseuraa että porvariseuraa ennen TUL:n perustamista, mutta eivät sen jälkeen. Näin oli esimerkiksi Hannes Kolehmaisen kohdalla.

Tutkimusteni perusteella kaikkiaan 77 huippu-urheilijaa vaihtoi liittoa urheilumme kultaisina vuosikymmeninä TUL:n päälajeissa. TUL:n suosituimmat lajit olivat jalkapal-lo, nyrkkeily, paini ja yleisurheilu. Näissä lajeissa esiintyi eniten vasemmistolaisuuteen suuntautuneita ihmisiä, kuten Pauli Vuolteen myöhemmät tutkimuksetkin osoittavat.⁶ Mainituissa lajeissa TUL saavutti eittämättä parhaat saavutuksensa. Luonnollisesti juuri näiden lajien urheilijoista löytyi runsaimmin loikkareita. Myös talviurheilulajeja,

varsin-5 ks. liite (urheilija 9).

55 ks. mm. SVUL:n liittojohtokunnan kokouspöytäkirja 9.798 §, SVUL:n arkistot SUA.

56 ks. HS .8.95; SSD .8.95.

57 ks. Hentilä 98, 76.

58 ks. Siukonen 00, 5.

59 ks. esim. Arponen 006, 7.

60 ks. Hentilä 98, 90–9; Siukonen 00, 9.

6 ks. Vuolle 977, .

kin hiihtoa, harrastettiin melko runsaasti työläisliitossa. Talvilajeista löytyvät muut huip-putason siirtyjät.

Tutkimuksessani esiintyvien urheilijoiden lisäksi oli muita siirtyjiä. Varovaisesti ar-vioiden useita satoja TUL:n alaisiin urheiluseuroihin kuuluvia aktiiviurheilijoita siirtyi SVUL:oon 99–99. Suurin osa heistä ei kuitenkaan noussut kansalliselle huipputa-solle harrastamassaan urheilumuodossa tai sitten he edustivat lajeja, joiden hataran har-rastuspohjan sekä yleisön vähäisen kiinnostuksen takia heillä ei ollut edellytyksiä tut-kimukseni sivuille. Olympialaisten ulkopuolelle jääneiden lajiryhmien ja/tai Suomessa marginaalilajeiksi ajautuneiden lajien sisäiset siirtymiset jäävät tutkimuksen ulkopuolelle.

Tästä syystä tutkimushenkilöistäni puuttuu esimerkiksi Hjalmar Ruotsalaisen nimi, vaik-ka työläispuolella juoksijana esiintyneestä Ruotsalaisesta tuli myöhemmin lapsenkengissä olleen Suomen kävelyurheilun uranuurtaja. Samaten monia jääpallohuippuja loikkasi, mutta lajin vähäisen kansainvälisen merkityksen takia en laske jääpalloilijoita huippu-urheiluloikkareiksi, vaikka jääpallo olikin suosituin jääjoukkuelaji Suomessa ennen toista maailmansotaa. Tutkimissanikin lajiryhmissä oli huippu-urheiluloikkarien lisäksi muita loikkareita, erityisesti nyrkkeilyssä ja painissa, mutta näiden menestys jäi pääosin harras-telijatasolle ja heidän seurasiirroillaan oli siten lähinnä vain paikallista merkitystä.

Suurimman huomion lehdistössä saivat luonnollisesti aikaan arvostetuimman urhei-lulajin, yleisurheilun edustajat. Eniten kohua nostattivat oman aikansa TUL:n ykkös-urheilijoiden Eino Borgin ja Lasse Virtasen loikat. Parhaiten yleisurheilijoista menestyi myöhemmin kaksinkertainen olympiavoittaja Volmari Iso-Hollo, mutta useat muutkin olivat auttamassa SVUL:a monissa kiihkeissä kamppailuissa. Painijoista voi mainita eri-tyisesti kaksinkertaisen olympiavoittajan Väinö Kokkisen ja kolminkertaisen olympiami-talisti Onni Pellisen. Nyrkkeilijöistä on jalustalle nostettava Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin iskijä Gunnar Bärlund. Vuoden 96 olympiajalkapallojoukkueesta yli puolet oli työläisseurojen kasvatteja. Talviurheilijoista kuuluisin oli mestarihiihtäjä Kalle Jalkanen, mutta myös pikaluistelijat Jaakko Friman sekä Antero Ojala kipusivat olympia-mitalipallille saakka.⁶

Kuten taulukko kertoo, monet TUL:n kasvatit olivat vuosina 99–99 auttamas-sa Suomea menestymään suurisauttamas-sa kanauttamas-sainvälisissä koitoksisauttamas-sa, vaikka TUL:oon kuuluvat urheilijat eivät saaneet lupaa osallistua niihin. Sodan jälkeen TUL:n urheilijat saivat lu-van edustaa Suomea SVUL:n urheilijoiden rinnalla, tästä huolimatta Suomen urheilume-nestys väheni merkittävästi.⁶

3.7 Mestarimiehiä

Huippu-urheiluloikkareiden joukossa oli monia jo loikkaamisaikanaan kansallista ja osin jopa kansainvälistä kuuluisuutta saavuttaneita urheilijoita ja lisäksi useita urheilijoi-ta, jotka saavuttivat erinomaista menestystä myöhemmällä urheilu-urallaan. Useilla oli menestystä työläisolympialaisissa tai muissa TUL:n urheilijoille avoimissa merkittävissä kilpailutapahtumissa. Parhaan kuvan urheilijan silloisesta suoritustasosta antoi kuitenkin menestys TUL:n jokavuotisissa mestaruuskisoissa. Loikkaamisen jälkeen selkeimmän kä-sityksen urheilijan laadusta suhteessa muihin porvarihuippuihin sai puolestaan tarkaste-lemalla menestystä Suomen mestaruuskisoissa.

6 Hentilä 98, 76; Häyrinen 987, 7, 7. ks. myös liite (urheilijat 76–77).

6 ks. Hentilä 98, 50, 7.

5 Taulukko kertoo kuinka monta prosenttia (%) TUL:n vuosien 99–99 suu-rimpien yksilölajien mestareista siirtyi varmuudella SVUL:oon myöhemmin urallaan.

Taulukon ulkopuolelle jää todennäköisesti joitakin alemman keskitason loikkareita, jotka kykenivät yhteen tai jopa useampaan TUL-mestaruuteen, mutta eivät onnistuneet loik-kauksensa jälkeen saavuttamaan mitään merkittävää menestystä, eikä heidän loikkauk-sistaan ole tietoa tutkimuksessani käytetyissä asiakirjoissa. Eri vuosina TUL:ssa jaettiin erilainen määrä mestaruuksia tutkimissani lajiryhmissä ja kilpailtavat lajit sekä sarjat vaih-telivat jonkin verran, joten mestareiden kokonaismäärä koki muutoksia. Yleisurheilussa kilpailtavia lajeja, matkoja, sarjoja tai luokkia oli selvästi eniten, hiihdossa vähiten.

Taulukko paljastaa, kuinka monta prosenttia (%) sama urheilijajoukko saavutti Suomen mestaruuksista, joista heillä oli luonnollisesti mahdollisuus kilvoitella vasta loik-kauksen jälkeen. Suomenmestaruuskilpailuissa kilpailtavat lajit ja jaettujen kultamitalien määrät vaihtelivat hiukan vuosittain. Monisarjaisten urheilumuotojen, erityisesti yleis-urheilun, merkitys kokonaisprosenttiosuuksiin luonnollisesti korostuu. Taulukoita ja tarkasteltaessa on myös muistettava, että Suomen mestaruuden saavuttaminen oli jo sinällään valintaperusteena tutkimushenkilöideni valinnalle, mitä TUL-mestaruus ei ol-lut, joten taulukoiden suora vertailu ei anna täysin tasapainoista kuvaa TUL-mestaruuski-sojen ja SM-kiTUL-mestaruuski-sojen tasosta. Lisäksi prosenttilukujen tarkastelussa täytyy huomioida, että tutkimushenkilöideni menestymistä osoittavat prosenttiosuudet olisivat vielä huomatta-vasti suurempia suhteessa muihin urheilijoiden osuuteen molemmilla puolilla rajalinjaa, mikäli tutkimushenkilöni olisivat urheilleet koko uransa yhdessä liitossa.

Edellä mainituista syistä johtuen taulukoissa ja olevat prosenttilukemat ovat vain suuntaa-antavia arvioita, mutta pienistä puutteista ja vääristymistä huolimatta ne antavat oivan väylän loikkareiden tarkasteluun. Taulukko antaa selkeän kokonaiskuvan loikka-reiden osuudesta TUL:ssa sekä erityisesti antaa lisävalaistusta siihen, oliko mestaruuksien määrällä vaikutusta loikkauksiin. Taulukko tuo puolestaan esiin, miten suurta osuutta suomalaisurheilijoiden kansallisesta menestyksestä loikkaajat edustivat kyseisillä vuosi-kymmenillä kussakin lajiryhmässä. Taulukkojen ja avulla voi myös tehdä suuntaa-antavaa vertailevaa arviota TUL:n ja SVUL:n mestaruuskisojen tasosta, sillä tarkastelussa on täsmälleen saman urheilijajoukon menestys kummallakin puolella rajalinjaa.

Taulukossa on sarakkeeseen - laskettu lukema niistä urheilijoista, jotka voittivat vä-hintään yhden TUL-mestaruuden kyseisinä vuosina. Sarakkeessa - oleva lukema on las-kettu niiden urheilijoiden perusteella, jotka voittivat kaksi TUL:n mestaruutta tai enem-män tutkimanani ajanjaksona ja vähintään yksi mestaruus ajoittui sarakkeen vuosiin.

Taulukko 2. Huippu-urheiluloikkarien osuus TUL:n mestareista (%)

HUOM: taulukon luvut ovat lähimpään kokonaisyksikköön pyöristettyjä prosenttilukuja.

* Taulukossa mukana vain miesten yksilölajit.

Lähde: Virtamo 970, 57–58; 6–6; 8; 65–70.

Taulukko kertoo selkeästi, että useampikertaiset mestarit olivat potentiaalisempia loik-kaajia kuin yksinkertaiset TUL-mestarit. Taulukko osoittaa, että suurin osa TUL:n mes-tareista jäi TUL:oon, vaikkakin TUL-mestareihin kuului todennäköisesti pieni joukko sellaisia urheilijoita, jotka siirtyivät porvariseuroihin, mutta jäivät tutkimukseni ulkopuo-lelle. Hiihtoloikkaukset olivat sen verran vähäisiä, ettei mitään kaikenkattavaa yleistystä niiden osalta voi tehdä, mutta muiden lajien, erityisesti painin osalta voidaan todeta, että selvästi suurempi osa loikkareista oli kaksin- tai useampikertaisia TUL-mestareita kuin yksinkertaisia menestyjiä. Yleisurheilussa ja nyrkkeilyssä tilanne ei ollut yhtä selkeä kuin painissa, mutta kyseisissäkin lajiryhmissä tuli selkeästi näkyviin kaikkina tutkiminani ajanjaksoina, että useampikertaiset TUL-mestarit olivat todennäköisempiä liitonvaihtajia kuin yksinkertaiset mestarimiehet.

Pelkästään taulukkoa tarkastelemalla voitaisiin esittää väite, että 90-luvulla loik-kasi prosentuaalisesti enemmän TUL:n mestareita kuin 90-luvulla. Yhteenlaskettu prosenttiosuus porvariliittoon loikanneiden mestareiden osuudesta TUL-mestareista on nimittäin jatkuvasti laskeva. Syynä ei kuitenkaan ollut loikkausten väheneminen – edes suhteellinen. Merkittävin 90-luvulle painottuvaa prosenttijakaumaa selittävä tekijä on, että suuri osa 90-luvulla loikanneista voitti pääosan TUL-mestaruuksistaan 90-lu-vulla. Lisäksi prosentuaalinen lasku johtui TUL:n mestaruuskisoissa olleen lajivalikoiman ja sitä kautta mestareiden lisääntymisestä.

Taulukosta voidaan havaita, että kaikkiaan yli kuudennes TUL:n useampikertai-sista mestareista loikkasi myöhemmin porvaripuolelle. Vähintään yksinkertaiuseampikertai-sista mes-tarimiehistäkin siirtyi ainakin noin joka yhdeksäs. Taulukkoa kaksi tarkasteltaessa on lisäksi ehdottomasti tiedostettava, että suurin osa huippu-urheiluloikkareista loikkasi