Linkitys konstruktioiden kesken

Terminlinkitys toinen käyttötapa konstruktiokieliopissa on koskenut yksittäisten kon-struktioiden keskinäisiä suhteita. Muodostaakseen kielen erilaisten konventionaalisten yksiköiden järjestyneen luettelon tai skemaattisen verkoston (ks. esim. Langacker 1987:

#3 syn [cat inf]

sem3 frame [LINKUTTAA] lform linkuttaen

73 76), konstruktioiden sisäisen rakenteen lisäksi konstruktioiden keskinäisten suhtei-den kesken on oltava jokin kuvausperiaate. Tähän on esitetty erilaisia linkkityyppejä, joiden luonne ja lukumäärä ovat vaihdelleet paljolti (konstruktio)kielioppinäkemyksen ja tutkijakohtaisenkin teorioinnin mukaan. Sekin on vaihdellut, miten perusteellinen tai alustava tällaisia linkkejä koskeva kuvaus on ollut. Tällainen linkitys esittää kielijärjes-telmän motivoituna (esim. Goldberg 1995: 69 72).

Konstruktioiden keskinäisten motivaatiosuhteiden kuvaamiseksi Goldberg (1995:

72 81) esittää neljä erilaista asymmetrista perintälinkkityyppiä (inheritance links).

Asymmetrisyys tarkoittaa sitä, että konstruktio A motivoi konstruktion B, jos ja vain jos B perii joitain piirteitä A:lta (mts. 72: ”construction A motivates construction B iff B in-herits from A”). Näin motivoitujen konstruktioiden kesken on jotain samaa ja jotain eri-laista.

Kaksi linkkityyppiä, polysemia- ja metaforisen laajentuman linkit (polysemy links, metaphorical extension links) edustavat konstruktioiden tasolla leksikaalisesta semantii-kasta tuttuja ilmiöitä. Esimerkkinä polysemialinkityksestä Goldberg antaa muun muassa englannin aiheutetun liikkeen konstruktion, jossa keskeismerkitykseen (’XCAUSES YTO MOVE Z’) kytkeytyy erilaisia semanttisesti varioivia alamerkityksiä kuten ’XENABLES

YTO MOVE Z’, ’XCAUSES YNOT TO MOVE FROM Z’ ja ’ XHELPS YTO MOVE Z’ (Gold-berg 1995: 76, vrt. sanasemantiikassa esim.maa ’maanpinta’, ’maa-aines’, ’maapallo’,

’valtio’, ’maaseutu’ jne.). Vastaavasti esimerkkinä metaforisen laajentuman linkityk-sestä Goldberg (mts. 81 89) esittää englannin resultatiivikonstruktion (’XCAUSES YTO BECOME Z’, esim.Joe kicked Bob black and blue) metaforisena laajentumana englannin aiheutetun liikkeen konstruktiosta (esim.Joe kicked the bottle into the yard): tilanmuu-tos paikanmuutoksen metaforana (vrt. sanasemantiikasta esim.niemennenä, järven-selkä,salmensuu jne.). Nämä molemmat linkkityypit perustuvat merkityksen laajentu-malle ja ne koskevat käsitteellisesti itsenäisiä (autonomisia) ilmaustyyppejä.

Metaforisen laajentuman linkkiä voi pitää polysemialinkin yhtenä erikoistapauk-sena. Samoin Goldbergin (1995) esittämät kaksi muutakin linkkityyppiä kytkeytyvät keskenään toisiinsa. Osarakennelinkillä (subpart links) yhdistyvät sellaiset konstruktiot, jotka ovat olemassa toisistaan riippumatta mutta joista toinen sisältyy osarakenteena toi-seen. Esimerkkinä tästä Goldberg (mts. 78 79) antaa muun muassa englannin intransi-tiivisen liikekonstruktion (’XMOVES TO Y’) ja aiheutetun liikkeen konstruktion (’X

CAUSES YTO MOVE Z’), joista edellinen kuuluu osarakenteena jälkimmäiseen. Osara-kennelinkin suhde käänteisenä kuvaa toteutumalinkkiä (instance link), jossa yksi kon-struktio on toisen erikoistapaus. Näin esimerkiksi edellä kuvattu aiheutetun liikkeen konstruktio on erikoistapaus intransitiivisesta liikekonstruktiosta. Goldberg (mts. 80) antaa esimerkkinä englannin idiomaattisendrive-crazy -ilmauksen (esim,Joe drives Bob crazy), joka taas on toteutuma resultatiivikonstruktiosta (’XCAUSES YTO BECOME

Z’).

Kuten Leinokin (2003: 84) toteaa, Goldbergin (1995) esittämä linkkijärjestelmä jää periaatteellisen hahmottelun tasolle ja tarkemmin kehittelemättömäksi mahdollisuu-deksi. Lisäksi Goldbergin linkkityypit voitaisiin periaatteessa redusoida kahteen (Leino mp.). Croft (2001: 53 57) esittääkin omassa radikaalissa konstruktiokieliopissaan (Ra-dical Construction Grammar) vain kahdenlaisia linkkejä, taksonomisia (taxonomic link) ja meronomisia (internal meronomic link). Edellisissä konstruktiot ovat skemaattisessa suhteessa keskenään (esim. [VERB OBJ] [kickOBJ] [kick the bucket] idiomina) ja jäl-kimmäisissä jonkin konstruktion sisäinen elementti on osa kokonaisuus-suhteessa kon-struktioon (esim. yksittäiset verbikonstruktiot osana [SUBJ VERB]- ja [SUBJ VERB OBJ ]-konstruktioita (ks. myös Leino mts. 85). Croftin taksonominen ja meronominen suhde ovat analogisia Langackerin (1987: 74 75) skemaattiselle ja syntagmaattiselle tasolle (schematic/syntagmatic plane). Edellinen kuvaa yleistysten ja toteutumien ulottuvuutta, jälkimmäinen osien integroimista yhteen. Leino (mts. 85 89) toteaa, että Goldbergin tai Croftin esittämä linkkityyppien määrä tuskin on riittävä. Samoin linkkityyppien sisällä on luultavasti erilaisia versioita kustakin tyypistä. Lisäksi hän vielä peräänkuuluttaa eri-tyistämetakonstruktion käsitettä, joka kuvaisi analogisia vastaavuuksia konstruktiojouk-kojen kesken.

Kuten huomataan, konstruktiokieliopin linkkijärjestelmässä on huomattavaa suun-taus- ja tutkijakohtaista vaihtelua sekä tiettyä vakiintumattomuutta. Goldbergin (1995) linkkityypeistä polysemialinkit ja metaforisen laajentuman linkit ovat konstruktion ydinmerkityksen johdannaisia. Toteutuma- ja osarakennelinkit vertautuvat periaatteil-taan selvemmin ja suoremmin Croftin (2001) taksonomisiin ja meronomisiin linkkeihin.

En voi tässä esittää edellä kuvattuun linkkijärjestelmään parannuksia saati kuvata sitä tyhjentävästi, mutta kahta jälkimmäistä linkkiparia voi koettaa soveltaa infinitiiviad-junktien kuvaukseen.

Kuvio 20 esittää intransitiivikonstruktion (INTRANSITIIVI) ja infinitiiviadjunktikon-struktion (INF-ADJ) välisiä linkkityyppejä. En ole käyttänyt konstruktioiden kuvauksessa Goldergin sinänsä yksinkertaista notaatiotapaa (esim. 1995: 78), sillä se keskittyy vain ARK:iden kuvaamiseen, enkä tiedä, kuinka siinä käsiteltäisiin adjunktikonstruktioita tai pidettäisiinkö adjunktirakenteita konstruktioina ylipäätään. Samalla vertailukohta kuvi-oon 19 (sekä esimerkkiin 19a) säilyy.

Kuviosta 20 (erityisesti sen yläosasta) voi kuitenkin huomata heti muutaman edellä kuvatuista linkitysperiaatteista poikkeavan piirteen: Ensinnä linkitys ainakin Goldbergin (1995) esittämänä koskee periaatteessa itsenäisiä ilmaustyyppejä ja se on sekä Goldbergilla että Croftilla (2001) konstruktioiden välistä. Myös infinitiiviadjunk-teja voidaan pitää omina konstruktionaan (vrt. kuvio 19), mutta toisaalta tiedetään, että ne eivät ole itsenäisiä ilmaustyyppejä. Toiseksi linkitys on yleisesti esitetty asymmetri-senä (’A linkittää B:n tai B linkittää A:n mutta ei sekä että’), muttaINTRANSITIIVIN ja

INF-^ADJ:n välillä on ainakin linkkityypin suhteen symmetrinen tilanne;^INF-^ADJ on

IN-TRANSITIIVIN osarakenne (losarakenne: adjunkti, vrt. kuvio 19) ja toisin päin (losarakenne: ar-gumentti). Linkityksen motivaatio vain eroaa (adjunkti vs. arar-gumentti). Tämä tilanne luonnehtinee adjunkteja yleisestikin, tosin hyvin yleisellä tasolla: adjunkti on ARK:n syntaktis-semanttista potentiaa, mutta ARK:t ovat adjunktien argumentteja. Linkityksen kannalta tilanne on vähintään epätyypillinen; rakenteiden keskinäinen suhde on kaksi-suuntainen.

Kuvio 20. Konstruktioiden välinen linkitys:INTRANSITIIVI-konstruktio,INFINITIIVIADJUNKTI-konstruktio ja linkkityypit.

Kuviosta 20 (erityisesti sen alaosasta) ilmenee myös kaksi muuta linkityskuvauk-seen liittyvää hankaluutta. Ensiksi koska ARK:n ja adjunktin keskinäinen osarakenne-linkitys on molemminpuolista, kuten kuvion 20 yläosassa esitän, ajattelen, että tästä seuraa suoraan myös toteutumalinkitys, jossa nämä osat muodostavat osarakenteiden keskinäisen integroitumisen myötä ilmaustyypin (ks. korrespondenssia kuvaavat katko-viivat ja katkoviivallinen laatikko). Olen nimennyt tämänINTRANSITIIVI-konstruktioksi, sillä osarakenneINTRANSITIIVI on itsenäinen ARK jaINF-ADJ epäitsenäisenä laajentaa tätä konstruktiota (näin myös kuviossa 19). Tällöin jää myös avoimeksi, olisiko tällai-nen kahdesta konstruktiosta muodostuva kokonaisuus nimettävä omaksi konstruktiok-seen (esim.tapahtumarakennekonstruktioksi, ks. s. 47). Tällaisen ilmaustyypin kokoon-pano olisi siis kahdensuuntaisesta meronomisuudesta johtuvaa, mikä on linkityksessä epätyypillistä.

Toiseksi ja edellistä olennaisempana seikkana olen pyrkinyt kuviossa 20 havain-nollistamaan sitä, että linkkityypit eivät ollenkaan kerro sitä, mikä onINF-ADJ:n merki-tysINTRANSITIIVI-konstruktiossa tai yleisemmin ARK:ssa. Edes näiden konstruktioiden spesifimpi määrittäminen (esim. ARK = intransitiivinen liikekonstruktio jaINF-ADJ =

TEN-,MALLA- taiMATTA-konstruktio) ei täsmennä merkitystä, sillä infinitiiviadjunktit

INF-ADJ

sem3 frame [LINKUTTAA] lform linkuttaen

sem3 frame [LINKUTTAA] lform linkuttaen

ovat joka tapauksessa myös polyseemisia (ks.Juosten vai juoksemalla jaMATTA -ra-kenne). Tämä polyseemisyys ei kuitenkaan ole ulkokohtaisilla polysemialinkeillä kuvat-tavaa, vaan ARK:n ja (infinitiivi)adjunktikonstruktion muut hienovireisemmät piirteet ja niiden erilaiset kytkeytymiset viime kädessä emergoivat adjunktirakenteiden merkitystä.

Siksi kuviossa 20 on kuviosta 19 tuttu ja ilmaustaKeijo juoksee linkuttaen havainnollis-tava piirteistö kuvattu harmaana; se ei toimi aktiivisesti tässä alaluvussa kuvattujen link-kityyppien tasolla. Se toimii toisella tasolla ja omalla tavallaan.

Pitkälti edellä selostetusta syystä en pidä konstruktioiden välistä linkkityypitystä-kään riittävänä välineenä infinitiiviadjunktien kuvaamiseksi, kuten ei luvussa 3.4.1 esit-tämääni linkityksen versiota ARK:sta lähtevänä ja yksinomaisena voi pitää riittävänä.

Näitä linkitystapoja yhdistelemällä voi kuitenkin yrittää todentaa yleistysten ja formalis-min tasolla, miten myötätapahtumisen eri merkitykset (tapa, keino, oheisteko ym.) tä-män tutkimuksen infinitiivirakenteissa kehkeytyvät. Tätä havainnollistan seuraavassa luvussa 3.4.3.

3.4.3 Konstruktioiden integroituminen ja infinitiiviadjunktien tulkintojen