Koska olen edellisessä luvussa 2.3 avannut lyhyesti käsitystäni ja kiinnittymistäni kon-struktiokielioppiin, joka pitää sisällään tietynlaisen kielikäsityksen, katson tarpeellisesti tiiviisti vielä esittää näkemykseni itse käsitteestäkielikäsitys. Kaikki yksittäiset kielitie-teen tutkimukset välttämättä kiinnittyvät johonkin kielikäsitykseen; ne kuvaavat jotakin puolta tai ominaisuutta kielestä. On kuitenkin tarpeen tiedostaa, ettäkielikäsityksen voi ymmärtää vähintään kolmella eri tavalla: (1) teoreettis-metodisena kielikäsityksenä, (2) yleisenä kielikäsityksenä ja (3) tutkijan henkilökohtaisena kielikäsityksenä. Nämä on syytä ymmärtää lähtökohtaisesti eri asioina vaikkakin usein eri tavoin limittyvinä ja osin implikaatiosuhteessa toisiinsa olevina.
Kielikäsityksellä tarkoitetaan tutkimuskontekstissa yleensä näkemystä siitä, mil-laisena kieli esimerkiksi jonkin kielitieteellisen teorian (esim. konstruktiokielioppi), suuntauksen (esim. funktionaalinen kielentutkimus) tai metodin (esim. keskustelunana-lyysin metodinen toiminta) piirissä ensisijaisesti nähdään. Valittu ja määritelty kielikäsi-tys otetaan tutkimusta teoreettisesti ja metodisesti ohjaavaksi lähtökohdaksi ja tutkimuk-sen toivotaan myös tukevan ja synnyttävän uutta tietoa tutkimuk-sen puolesta. Kieli voidaan hah-mottaa esimerkiksi abstraktina ja idealisoituna järjestelmänä, sosiaalisena konventiona ja normikokoelmana, toimintana ja käyttäytymisenä tms. tai jonain kombinaationa täl-laisista näkemyksistä. Yleensä kuitenkin tutkimuksissa pitäydytään ja keskitytään yh-dentyyppiseen kielikäsitykseen, ts. kieltä tarkastellaan nimenomaan jostain tietystä nä-kökulmasta jotakin sen tiettyä olemuspuolta korostaen. (Ks. Määttä 1994: 10 44.)
On myös tavanomaista, että valittu kielikäsitys esitetään retorisesti jonkin toisen kielikäsityksen poissulkevana. Esimerkiksi chomskylainen generatiivinen kielioppiteo-ria on esittänyt kielen olevan synnynnäisen kielikyvyn ilmentymä ja ennen kaikkea
muotojärjestelmä, jossa semantiikalla ei teorian piirissä aluksi ollut juurikaan sijaa.
Myös kielen käyttö, performanssi, on nähty toissijaisena. Vastaavasti kielen funktionaa-lisuuteen ja vuorovaikutukseen keskittyvä kielentutkimus pitää kieltä ennen kaikkea so-siaalisena toimintana ja saattaa sulkeistaa kielen mentaalisen olemuksen sekä kieltää tai ainakin kyseenalaistaa kielen systeemiluonteen.
Edellä kuvatun kaltaisen kielikäsityksen voisi nimetä esimerkiksi teoreettis-meto-diseksi näkökulmaksi kieleen(1). Se on joka tapauksessa syytä pitää asiallisesti erillään sekäyleisestä kielikäsityksestä (2) ettätutkijan henkilökohtaisesta kielikäsityksestä(3).
Teoreettis-metodinen näkökulma kieleen on paljolti tulosta tieteenalan sisäisestä meto-dologisesta reduktionismista (reduktionismista esim. Pulkkinen 1997: 103 106). Ha-vaittu ilmiö ja siihen kohdistetut tutkimuskysymykset jossain määrin ohjaavat teoreettis-metodisia valintoja. Erityisesti kielentutkimuksessa valittu teoreettis-metodinen kehys tekee monia näkökulmavalintoja ja joitain ennakko-oletuksia tutkijan puolesta. Se tar-joaa yleensä tietynlaista näkökulmaa kieleen, sitä tukevia teoreettisia käsitteitä ja esiole-tuksia. Tämä johtuu toisaalta siitä, että on tarkoituksenmukaista, että teoriat, metodit ja suuntaukset tiettyyn mittaan asti pelkistävät kohdettaan, jotta tutkimus rajautuisi ja olisi järkevän kokoinen. Toisaalta tämä johtuu siitä, että niinkin moni-ilmeiseen ilmiöön kuin kieli ei kielitieteen piirissä ole toistaiseksi esitetty kaiken kattavaa ”panoptista” näkö-kulmaa.12
Tämän tutkimuksen näkökulmaa kieleen ja valittuihin ilmiöihin on aineiston osalta jo, osin implisiittisesti, kuvattukin tämän johdatusosion tässä luvussa 2 sekä lu-vussa 1. Teorian puolesta avaan asiaa lisää lulu-vussa 3. Metodologinen reduktionismini ilmenee ennen kaikkea niin, että altistan valitsemani tapaa luonnehtivat infinitiivi-il-maukset kognitiivisen kielentutkimuksen (konstruktiokielioppi ja kognitiivinen kie-lioppi) näkökulmalle kieleen ja tämän suuntauksen teoreettiselle välineistölle (luku 3 ja artikkelitutkimukset). Implikoin näin, että tämä tutkimusperinne sopii vastaamaan esit-tämiini tutkimuskysymyksiin (ks. luku 1.2).
12 Yleisesti tieteenfilosofiassa reduktionismilla tarkoitetaan sitä, että jokin ilmiö voidaan palauttaa yksin-kertaisempiin osiinsa, esim. kemialliset rakenteet fysikaalisiin ilmiöihin (ontologinen reduktionismi) tai jonkin tieteenalan ilmiön kuvaus voidaan kuvata ”perustavamman” tieteenalan teorioin ja käsittein (meto-dologinen reduktionismi), esim. taloustiede psykologian käsittein (ks. esim. Kakkuri-Knuuttila & Hein-lahti 2006: 221). Tässä sovellan metodologisen reduktionismin käsitettä yhden tieteenalan, kielentutki-muksen sisällä.
Tutkijan oma kielikäsitys (3) voi olla yhtä kuin metodologisen reduktionismin luoma näkökulma kieleen tai sitten se voi olla myös jotain muuta. Tyypillisesti kuiten-kin teoreettis-metodiseen näkökulmaan kielestä sitoudutaan positiivisesti paitsi sellai-sissa poikkeustapauksellai-sissa, jossa jonkin teorian, suuntauksen tai metodin kielikäsitystä kritisoidaan tai kyseenalaistetaan sen ”omin välinein” (tästä esim. Itkonen 1974). Täl-löin on usein kyse metateoreettisesta tutkimuksesta.
Kuvio 4 kuvaa yleisen tason kielikäsityksiä (2). Se sisältää useita teoreettis-meto-disia kielikäsityksiä (1) tai näkökulmia kieleen.
Kuvio 4. Hahmotus yleisestä kielikäsityksestä.
Ensinnä kieltä voidaan tutkia sen eri ilmenemismuodoissa: fysikaalisena, mentaalisena tai sosiaalisena ilmiönä. Fysikaalinen viittaa konkreettiseen aikapaikkaisesti havaitta-vaan, mentaalinen kognitiiviseen ja sosiaalinen yliyksilölliseen tai ihmisryhmiä koske-vaan. Kussakin ilmenemismuodossaan kieltä voi myös tarkastella joko dynaamisesti toi-mintana ja toimintaan suuntautuneena siis prosessina tai reifioivasti eli ikään kuin oliomaisena. Edellistä edustavat kieli konkreettisena tapahtumisena fysikaalisessa maa-ilmassa, kieli käyttöön otettavana tietona ja resurssina mentaalisessa eli yksilön kogniti-ossa ja kieli normatiivisesti määrittyvänä käyttäytymisdispositiona sosiaalisten konven-tioiden maailmassa. Vastaavasti jälkimmäistä edustavat kieli toteutumina fysikaalisessa, kieli omaksuttuna järjestelmänä mentaalisessa ja kieli instituutiona tai jaettuna konven-tiona sosiaalisessa.
Kuvio 4 on karkea, raakilemainen ja viitteenomainen, mutta sen keskeinen ajatus on siinä, että kieli ilmenee monitasoisena ja myös kielentutkimus on näin ollen luonnol-lisesti monimenetelmäistä siten, että teoreettis-metodinen näkökulma kieleen ja tutkitta-vaan ilmiöön valitaan tarkoituksenmukaisuusperiaatteen mukaan. Leonard Talmy on todennut osuvasti: “[ ]no single methodology is privileged over others or considered
NÄKÖKULMIA KIELEEN
SOSIAALINEN MENTAALINEN
kieli instituutiona/konventiona
kieli tietona/resurssina kieli järjestelmänä/systeeminä kieli käyttäytymis- ja
vuorovaikutusdispositioina
kieli tapahtumisena kieli toteutumina
FYSIKAALINEN
the gold standard of investigation” (Talmy 2006: xi). Tässä tutkimuksessa metodologi-nen reduktionismi pelkistää näkökulmani kieleen idealisoituna järjestelmänä tai systee-minä mentaalisessa. Henkilökohtainen kielinäkemykseni on kuitenkin taipuvainen pyr-kimään kuvion 4 tapaiseen holistiseen kuvaan kielestä. Nämä kaksi kielinäkemystä eivät ole nähdäkseni mitenkään ristiriidassa keskenään.13