• Ei tuloksia

Poistettavat letkut ja kaapelit järjesteltynä

In document 5s-suunnittelu ja käyttöönotto (sivua 34-0)

Tarpeettoman hävikin poiston jälkeen, voitiin alkaa keskittyä myyntipisteen järjestyksen ja toiminnan tarkasteluun. Yhdeksi ongelmaksi on jo aiemmin tunnistettu, että kaikille myytäville tuotteille ei ole selkeää säilytyspaikkaa, ja niiden myynti määrämittaan on vaikeaa. Tästä esimerkkinä paksummat vesiletkut, jotka sijaitsivat ylähyllyllä, ilma varsinaista säilytyspaikkaa, eivätkä selkeässä järjestyk-sessä. Nämä tuotteet ovat muista letkuista poiketen melko tilaa vaativia, joten todennäköisesti tästä syystä johtuen, on ne aiemmin sijoitettu ainoaan kohteeseen, jossa tilaa on. Näille letkuille saatiin

tehtyä järkevä myyntiteline järjestämällä muita pienempiä tuotteita järkevämmin jo olemassa ole-vissa telineissä. Aiemmin pienempiä letkuja on tarpeettomasti säilytetty esillä monessa eri kohtaa, eikä niillä ollut selkeää varastopaikkaa. Ylimääräiset pienemmät ja isommat letkut poistettiin myynti-telineestä, ja järjestettiin niille erikseen tehdylle varastohyllylle, joka myös tarroitettiin tuotteiden mukaisesti, jotta ne myös löytyvät jatkossa. Isommat vesiletkut saatiin näin selkeään ja hyvin toimi-maan myyntitelineeseen, josta määrämittaan leikkaus on helpompaa ja tarkempaa. Satoimi-maan telinee-seen varattiin kategorian mukaisesti myös muitakin isompia painavia tuotteita, kuten kuparikaape-leita. (Kuva 13)

Työhön tarvittavat työkalut järjestettiin, tutkimalla ja pohtimalla mikä olisi millekin työkalulle käyttö-tarkoituksen mukaisesti parhain säilytyspaikka, esimerkiksi vaijerien leikkaus, ja letkun leikkaukset poikkeavat työkalujen puolesta toisistaan. Kun toimivat paikat oli löydetty, nimettiin jokaiselle työka-lulle selkeästi tekstillä sijaintipaikka. (kuva 14)

Kuva 12 Vesiletkut ja painavat kaapelit järjestettynä

Kuva 13 Esimerkki työkalujen sijoituksesta 6.4 Akkujen testauspiste sekä varaston ja varaston työkalut

Akkujen testauspisteellä työn aloitus oli hieman yksinkertaisempaa, sekä vähemmän aikaa vievää, kuin letkujen myyntipisteellä. Testauspisteessä, on vähemmän tarvittavia tuotteita ja komponent-teja, eikä sitä käytetä yhtä tiheään, kuin myyntipisteitä, jolloin roskaakin syntyy vähemmän. Koko-naisuutena työpiste oli kuitenkin tarkastelussa epäjärjestyksessä, ja käytössä oleva pöytätila oli vä-häinen ylimääräisten tavaroiden viemän tilan vuoksi.

Varaston työkaluissa suurin ongelma on se, että työkalut eivät pysy niille tarkoitetuissa lokeroissa.

Muuten työkaluilla on hyvä säilytysjärjestelmä, joka on helposti liikuteltavissa tarvittavaan kohtee-seen. Työkaluja on työkaluvaunuun kertynyt jopa liikaa.

Kuva 14 Akkujen testauspiste valmiina

6.4.1 Sortteeraus akkujen testauspisteellä ja varaston työkaluissa

Työ aloitettiin 5S askelten mukaisesti sortteerauksesta, eli työpisteeltä kartoitettiin tarpeettomat ta-varat, työkalut sekä roskat. Nämä löydetyt tarpeettomat tuotteet lajiteltiin käyttötarkoituksen mu-kaan jatkoa varten. Selkeät roskat poistettiin, työkalut käytiin läpi ja arvioitiin, tarvitaanko niitä ky-seisellä työpisteellä. Osa työkaluista poistettiin ja siirrettiin niille enemmän käyttötarkoitusta antaviin paikkoihin. Näiden lisäksi pisteeltä löytyi sinne täysin kuulumattomia tuotteita, jotka olivat vielä myyntikuntoisia. Nämä tuotteet olivat jostain syystä päätyneet pisteelle, ja näin kadonneet myytä-vistä. Tuotteista varmistettiin, että ne oli jo inventoitu aiemmin saldolta pois. Lisäksi pisteellä lojui useita eri akkuja, joiden käyttötarkoituksesta tai kunnosta ei ollut selkeää tietoa. Akut testattiin, ja todettiin toimiviksi. Osista akuista selvisi, että ne olivat asiakkaiden ladattuja akkuja, ja osa niin sa-nottuja vara-akkuja. Osa akuista poistettiin jatkoa varten ja ne, jotka olivat pisteen toiminnan kan-nalta oleellisia, säilytettiin.

Varaston työkalujen sortteerauksessa aloitettiin ohjeen mukaan ylimääräisestä, kuten roskista, jotka poistettiin. Lisäksi työkalut käytiin läpi, ja tarkastettiin, onko joukossa viallisia välineitä, jotka ovat toiminnan kannalta tarpeettomia. Tällaisia työkaluja kertyi jonkun verran.

Kuva 15 Poistettavat akkujen testauspisteeltä

6.4.2 Systematisointi akkujen testauspisteellä ja varaston työkaluissa

Kun pisteeltä oli poistettu tarpeettomat sinne kuulumattomat tuotteet, voitiin siirtyä seuraavaksi jär-jestämään työpistettä. Työpisteellä oli osittain jo hyvät lähtökohdat, esimerkiksi akkulatureilla, joita on kolme kappaletta, oli jo hyvät ja turvalliset telineet. Lisäksi pisteellä on selkeät varoitus-, ja infor-maatio-ohjeet oikeista työskentelytavoista akkujen kanssa, sekä muista mahdollisista vaaroista. Tar-vittavat työkalut olivat valmiiksi selkeästi seinällä, mutta useita työkaluja myös lojui pöydällä ilman selkeää säilytyspaikkaa. Näille työkaluille tehtiin omat paikkansa, kuten yleismittarille, jota usein

tar-vitaan akkujen, tai muiden sähkölaitteiden testauksessa. Työturvallisuuden takia tärkeät kertakäyt-töiset suojakäsineet- ja essut sijoitettiin selkeälle paikalle, josta ne on työtä aloitettaessa helppo ha-vaita ja ottaa käyttöön. (kuva 18) Keskellä työpisteen työtasoa on säilytetty apuvirtakäynnistintä, jolloin se on vienyt turhaa työskentelytilaa. Apuvirtakäynnistimelle tehtiin oma uusi paikka pisteen reunaan. (kuva 17) Tämä kohde rajattiin teipillä, jotta satunnaisen käyttäjän on helpompi palauttaa käynnistin takaisin omalle paikalleen. Sortteerauksen jälkeen pisteelle jääneet akut järjestettiin pois työtasolta omalle paikalleen, josta ne eivät ole tarpeettomasti tiellä ja löytyvät tarvittaessa helposti.

Autosoittimien testauslaite sekä liikuteltavat akkulaturi järjestettiin työtason reunoille käytännöllisyy-den vuoksi. Lopuksi työkalut ja säilytyspaikat merkattiin tarroilla tai teipillä. Tämä siksi, että työkalut on tällöin helpompi palauttaa niiden oikeaan säilytyspaikkaan. Lopuksi voitiin todeta työpisteen ole-van siisti ja toimiva. Työpisteen järjestystä seurataan, ja siitä raportoidaan omassa kappaleessaan.

Kuva 16 apukäynnistimen sijainnin määritys

Kuva 17 Työkaluilla ja välineillä selkeät säilytyspaikat

Varaston työkalujärjestelmässä oli käytössä jo selkeä nimikointi työkalujen järjestykselle. Työkalut olivat kuitenkin epäjärjestyksessä, suurimmaksi osaksi siksi, että käytössä ei ollut lainkaan omia säi-lytyspaikkoja työkaluille. Tätä varten laatikostoon sijoitettiin pienempiä työkalusalkkuja, joihin käy-tettävät työkalut järjestettiin muualta laatikostosta. Näin työkaluja on myös helpompi siirtää pienem-mässä erässä tarvittavaan kohteeseen tarvittava määrä.

Kuva 18 Varaston työkalut valmiina

6.5 Motomaatti

Motomaatissa työ poikkesi muista tehtävistä kohteista, sillä motomaatin sijainti on hyvin keskeisellä paikalla sisäänkäynnin vieressä. Tämä aiheutti suunnittelulle ja työskentelylle omat haasteensa, sillä käytössä oleva tila oli rajallinen, ja motomaatin täytyi palvella asiakkaita samaan aikaan kun työtä toteutettiin. Työ onnistuttiin kuitenkin tekemään hyvässä yhteistyössä motomaatin henkilökunnan kanssa, ilman että toisen työskentely haittasi kumpaakaan.

Kuva 19 Motomaatti valmiina

6.5.1 Sortteeraus Motomaatissa

Työ aloitettiin askelten mukaan, kartoittamalla työpisteeltä turhat työkalut sekä pisteeltä löytyvät tarpeettomat tavarat, kuten roskat ja muut jätteet. Motomaatissa työskennellään jatkuvasti ja hyvin tarkoituksenmukaisesti, joten tarpeettomia työkaluja ei löydytty. Työtä tehtiin yhteistyössä moto-maatissa työskentelevien asentajien kanssa, joiden kanssa käytiin läpi työkalulaatikoston sisältöä.

Poistettavaa tavaraa löytyi lähinnä roskien ja rikkinäisten työkalujen muodossa. Motomaatissa lojui

reunoilla myös suuri määrä vanhoja viallisia akkuja, jotka siirrettiin kierrätykseen. Työtasoilta pois-tettiin työn kannalta tarpeettomat tavarat, jolloin pienestä työskentelytasosta saatiin lisää tarpeel-lista tilaa työskentelylle. (kuva 21)

Kuva 20 Motomaatti työtaso 6.5.2 Systematisointi Motomaatissa

Motomaatissa suurin osa tuotteista ja tavaroista oli jo valmiiksi siisteillä, omilla paikoillaan. Esimer-kiksi myytävät tuotteet ovat ketjuohjeistuksen mukaisesti siististi ja houkuttelevasti telineissään myyntiä varten. Kertyville roskille on iso roskalaatikko. Systematisoinnissa keskityttiinkin eniten työ-kalujen ja muiden käytettävien välineiden järjestykseen. Työssä kuunneltiin toiveita motomaatin työntekijöiltä, jotta työkalujen sijainti olisi mahdollisimman hyvä työn kannalta. Työkalulaatikostoa järjesteltiin, ja useimmiten käytetyt työkalut järjestettiin omaan säilytyslaatikkoonsa, jossa jokaiselle työkalulle on oma selkeä paikkansa. (kuva 22) Akut lattialta poistamalla saatiin järjestettyä tilaa lat-tiatasolla pidettäville työkaluille, kuten tunkille ja paineilmakompressorille, jotka olivat ennen kaiken

tavaran takana, ja joskus hankaloita saada käyttöön. Työtasolta poistettiin siinä usein käytetyt työ-kalut, joille etsittiin paremmat sijainnit jo käytössä olevasta työkalulaatikostosta. Tarkoituksena oli myös valmistaa uusi työskentelytaso, joka lisäisi työn toimivuutta, ja vähentäisi työskentelytilan ah-tautta. Kuitenkin tämä ongelma on jo havaittu, ja korjaus on tulossa. Motomaattiin on kevään 2021 aikana tulossa uudet työtasot, joten vanhoihin ei alettu tekemään muutoksia tämän vuoksi. Moto-maatista saatiin entistä toimivampi, ja toimivuus ja roskien kertyvyys ei voi enää johtua työpisteen toimimattomuudesta, vaan vastuu on käyttäjällä.

Kuva 21 Motomaatin työkalut

6.6 Siivous, Standardointi ja Seuranta

Edellytyksenä 5S toiminnalle nyt ja jatkossa on työpisteiden säännöllinen siivous. Vaikka työtä tekisi mahdollisimman huolellisesti, kertyy siivottavaa aina työskentelyn yhteydessä. Siivoukseen myös motivoi se, että työpiste on jo valmiiksi siistinä, joten näin saadaan siivous tapana ruokkimaan itse-ään. Työpisteitä käyttävien kanssa sovittiin siivouksen tapahtuvan aina kun työpisteellä työskentely lopetetaan, pois lukien motomaatti, jossa siivous suoritetaan päivän päätteeksi, kun motomaatti sul-jetaan. Tietysti pienemmät roskat voi heittää heti pois, mutta päivän lopuksi siisteys vielä tarkaste-taan. Näin seuraavan työntekijän on helpompi aloittaa uusi päivä.

6.6.1 Siivous

Eri toimipisteillä syntyy roskia erilaisia määriä ja eri laatuisena. Akkujen testauspisteellä syntyy lä-hinnä jätettä akkujen testauksen yhteydessä, kun akku todetaan vialliseksi. Tämän jälkeen akku siir-retään ongelmajätteenä eteenpäin omaan erityiseen keräyspisteeseensä. Varastossa on useita isom-pia roska-astioita, mutta akkujen testauspisteelle sijoitettiin myös pienempi roska-astia, johon on nopeampi heittää työn yhteydessä syntyvä jäte. Letkujen ja kaapeleiden myyntipisteellä jätettä syn-tyy enemmän, koska käyttö on useita kertoja päivän aikana tapahtuvaa, ja esimerkiksi ketjun leik-kauksessa syntyy rautajätettä, joka ennen 5S käyttöönottoa jäi lojumaan lattialle. Rautaromulle on oma asianmukainen keräysastiansa, mutta toimipisteelle sijoitettiin oma pienempi keräysastiansa, johon syntyvä jäte on helpompi ja nopeampi sijoittaa työskentelyn päätteeksi. Astia tyhjennetään kerran viikossa.

6.6.2 Standardisointi

Standardisoinnilla pyritään ylläpitämään 5S toimintaa myös jatkossa. Tähän kuuluu myös saada toi-mipisteillä työskentelevät sitoutumaan 5S toimintaan. Jotta järjestys pysyy yllä, on tarkoituksena säännöllisen siivouksen lisäksi myös nimetä yksi työntekijä, joka kiinnittää erityistä huomiota siihen, että toiminta säilyy varaston työpisteillä yllä. Työntekijä käy kerran viikossa tarkastamassa muun työn ohella, ovatko työpisteet säilyneet siisteinä ja toimivina.

Työpisteille standardoitiin säilytyspaikat erityisen paljon käytössä oleville työkaluille. Akkujen tes-tauspisteelle tehtiin selkeät säilytyspaikat merkkauksien avulla akkujen testauslaitteelle, kuormitus-mittaajalle sekä yleismittarille. Myös apuvirtakäynnistimelle tehtiin lattialle teipillä oma säilytyskoh-tansa. Letkujen ja kaapeleiden myyntipisteelle standardoitiin säilytyspaikat tarvittaville työkaluille, kuten leikkureille ja mitoille. Lisäksi kaapeleiden ja ketjujen leikkureille tehtiin oma säilytyspaikkansa.

Pisteellä sijaitseva rautajäteastia tyhjennetään kerran viikossa.

Motomaatissa saavutettiin hyötyä standardoinnilla suurimpaan ongelmaan, eli kertyviin akkuihin, sekä pakkauksista tuleviin roskiin. Roska-astia tyhjennetään kahden päivän välein päivän päätteeksi, koska kyseessä on suuri astia. Akkuja kertyy kausittain, eniten talvella. Akkujen pois kuljetus teh-dään suurimman vaihtosesongin aikana kerran päivässä, päivän päätteeksi sulkemisen yhteydessä.

6.6.3 Seuranta

Jotta 5S toiminnan jatkumien pystytään varmistamaan myös tulevaisuudessa, on hyvä suorittaa seu-rantaa. Työn toteutuksen jälkeen seurantaa tehtiin kokeiluluonteisesti kerran viikossa, jolloin voitiin

seurata, miten toiminta pysyy yllä, ja mitkä kohdat alkavat heikentyä toiminnaltaan ensimmäisenä.

Erityistä huomiota kiinnitettiin letkujen ja kaapeleiden myyntipisteeseen, jonka tiedetään ennenkin sotkeutuneen nopeasti siivouksen jälkeen. Seurantaa suoritettiin kuukauden ajan. Suurta heikenty-mistä työpisteen siisteydessä ja toimivuudessa ei havaittu. Toisin kuin aiemmilla siivouskerroilla, toi 5S käyttöönotto myös pysyvää hyötyä toimintaan. Myöskään muilla toimipisteillä ei havaittu, että epäjärjestys olisi päässyt kasvamaan.

Jatkossa on tarkoitus tehdyn seurantakaavion avulla jatkaa seurantaa, ja epäkohtia havaitessa myös puuttua niihin. Näin voidaan osaltaan auttaa järjestelmän toimintaa myös tulevaisuudessa. Mo-tonetissä työskentelee myös paljon kausityöntekijöitä, ja työntekijöitä vaihtuu, joten uudet työnteki-jät on myös hyvä perehdyttää sovittuihin asioihin.

7. SAAVUTETUT TULOKSET JA YHTEENVETO

7.1 Tulokset 5S käyttöönoton jälkeen

Saavutettuja tuloksia voitiin tarkastella noin kuukausi 5S käyttöönoton jälkeen kussakin pisteessä.

Työn tuloksia oli myös helppo tarkastella omasta näkökulmasta, sillä työn toteuttajan työnkuvaa kuului työskentely työpisteillä, joihin 5S oli toteutettu. Näin työn tuloksista pystyi saamaan itse hy-vän kuvan, ja selkeän tuloksen siitä, oliko työ onnistunut vai ei, tuliko työpisteiden toimintaan muu-toksia parempaan vai huonompaan suuntaan.

Kokonaisvaltaisesti työn voitiin todeta parantaneen työskentelyn toimivuutta ja mielekkyyttä. Työn onnistuminen pystyttiin todistamaan niin omien kokemuksien perusteella, kuin myös muiden toimi-pisteillä työskentelevien kertomana. Työssä pyrittiin siihen, että toteutus onnistuisi ilman tarpeetto-man suuria muutoksia, jotka joskus aiheuttavat erityisesti pidempiaikaisille työntekijöille hankaluuk-sia, kun vanha totuttu työskentelytapa joudutaan muuttamaan.

Kiitosta ovat saaneet erityisesti polttoaineletkujen ja kaapeleiden myyntipiste, jonka entinen sotkui-suus ja epämääräisyys on vaihtunut siistiin ja toimivaan kokonaisuuteen, josta on helppo löytää ja hakea asiakkaan haluamaa tuotetta.

Toisaalta vanha totuttu työtapa ei ole aina paras mahdollinen. Toimipisteet olivat kuitenkin perusra-kenteeltaan jo valmiiksi melko hyvin toimivia, joten tämänkään puolesta ei jouduttu radikaaleihin toimenpiteisiin. Tuloksena voidaankin sanoa, että 5S käyttöönotto paransi vanhaa jo valmiiksi melko hyvin toimivaa järjestelmää entisestään.

7.2 Työn yhteenveto

Työn tarkoituksena oli opinnäytetyön lisäksi suunnitella ja toteuttaa 5S Kuopion motonetissä, moto-maattiin, letkujen ja kaapeleiden myyntipisteeseen, akkujen testauspisteeseen, sekä varaston työka-lulaatikostoon. Nämä kohteet valittiin, koska niiden käytöstä oli työn tekijällä eniten omakohtaista kokemusta, ja niiden ongelmakohdista selkeä käsitys.

Työ aloitettiin kartoittamalla työpisteet, niiden toiminta ja mitä toimenpiteitä vaaditaan ja millä laa-juudella, jotta 5S voidaan toteuttaa toimivaksi. Pisteistä oli ja aiemmin työn yhteydessä havaittu puutteita ja heikkouksia toiminnassa, joita voisi hyvin yksinkertaisillakin toimenpiteillä parantaa. To-teutuksen jälkeen työtä seurattiin 5S mukaisesti, ja voitiin tehdä havaintoja siitä, pysyvätkö työpis-teet toimivina ja siisteinä.

Kun yleiskartoitus oli saatu eri toimipisteillä tehtyä, voitiin keskittyä itse työn toteuttamiseen, eli 5S toteutukseen toimipisteille. Jokaisella työpisteellä toimittiin samoin 5S askelten mukaisesti, aloitta-malla tutkialoitta-malla ja poistaaloitta-malla tarpeettomat työkalut, välineet, laitteet tai roskat. Osa välineistä, ku-ten rikkinäiset työkalut, heitettiin pois, osalle keksittiin jokin parempi käyttötarkoitus, eri pisteeltä.

Tämän jälkeen toimittiin seuraavan askeleen mukaan, eli pisteille tehtiin erilaisia merkkauksia työka-lujen paikoille teipein, tekstein ja ohjein, jotka helpottavat työpisteiden siisteyden ylläpysymistä jat-kossa. Lopuksi työn voitiin todeta onnistuneen. Tarkkailussa havaittiin työpisteiden pysyvän siistim-pänä, sekä toimivuuden pysyvän parempana.

Yhteenvetona voidaan pitää, että työ onnistui tavoitteiden mukaisesti, ja tarkoitetussa aikataulussa.

Työn tilaaja sai käsityksen 5S hyödyistä käytännön esimerkkeinä, ja samalla varaston ja myyntipis-teiden toimintaa voitiin saattaa paremmaksi. Tulevaisuudessa työn tilaaja voi päättää, haluaako mahdollisesti laajentaa 5S käyttöön koko varastoon ja kaikkiin työpisteisiin.

LÄHTEET

Global Toyota. (2021). Haettu 10. 2. 2021 osoitteesta Taustaa: https://global.toyota/en/company/vision-and-philosophy/production-system/

Group, B. (2021). Haettu 20. 1. 2021 osoitteesta Taustaa: https://www.bromangroup.fi/yhtiot/motonet/

jidoka, L. m. (2012). Haettu 2. 3. 2021 osoitteesta Taustaa: https://leanmanufacturingtools.org/489/jidoka/

Kanban. (2021). Haettu 10. 3. 2021 osoitteesta Taustaa: https://kanbanize.com/kanban-resources/kanban-software/kanban-board-examples

Kanbanize. (2021). Haettu 17. 2. 2021 osoitteesta Taustaa: https://kanbanize.com/kanban-resources/getting-started/what-is-kanban

lean, F. p. (2017). Haettu 17. 3. 2021 osoitteesta Kaavio: https://theleanway.net/The-Five-Principles-of-Lean maailma, L. (2021). Haettu 10. 3. 2021 osoitteesta Taustaa:

https://www.logistiikanmaailma.fi/tuotanto/prosessien-kehittaminen/jit-just-in-time-ja-imuohjaus/

manufacturing, L. (2012). Haettu 18. 2. 2021 osoitteesta Taustaa: https://leanmanufacturingtools.org/621/what-is-kaizen/

manufacturing, L. (2016). Haettu 15. 2. 2021 osoitteesta Taustaa: https://leanmanufacturingtools.org/just-in-time-jit-production/

sigma, S. (2013C). Haettu 19. 1. 2021 osoitteesta Taustaa: http://www.sixsigma.fi/fi/artikkelit/viiden-aessaen-kehitystyoekalu/

Six sigma. (2013a). Haettu 2. 3. 2021 osoitteesta Taustaa: http://www.sixsigma.fi/fi/artikkelit/viiden-aessaen-kehitystyoekalu/

Six sigma. (2013b). Haettu 5. 2. 2021 osoitteesta Historiaa: http://www.sixsigma.fi/fi/lean/leanin-historiaa/

tools, L. m. (2016). Haettu 10. 2. 2021 osoitteesta taustaa: https://leanmanufacturingtools.org/7-wastes/

UK, T. (2021). Haettu 3. 3. 2021 osoitteesta Taustaa: https://mag.toyota.co.uk/13-pillars-of-the-toyota-production-system/

LIITTEET

Liite 1 Seurantataulukko

Liite 2 Pulttisakset määrätyllä paikallaan

Liite 3 Polttoaineletkujen myyntipiste merkkauksineen

Liite 4 Letkut ja kaapelit merkkauksineen

Liite 5 Apuvirtakäynnistimet merkatulla paikallaan

Liite 6 Varaston työkalut valmiina

Liite 7 Varaston työkalut valmiina

In document 5s-suunnittelu ja käyttöönotto (sivua 34-0)