Lastenreuma ja ravitsemus

2.4.1 Monityydyttymättömät rasvahapot ja lastenreuma

Gorczyca ym. (2017) tutkivat monityydyttymättömien rasvahappojen saannin ja seerumin lipidi-profiilin välistä yhteyttä immuuni- ja tulehdusmarkkereihin, lastenreuman puhkeamiseen, tau-tiaktiivisuuteen ja kestoon. N-6-sarjan rasvahappojen ja linolihapon osuudet seerumin rasvaha-poista olivat suuremmat tutkittavilla, joilla lastenreuma oli inaktiivinen verrattuna tutkittaviin, joi-den lastenreuma oli aktiivinen. Potilailla, joilla lastenreuma oli aktiivinen ja lyhytkestoinen (enin-tään 3 kk diagnoosista), oli merkitsevästi pienemmät seerumin arakidonihappo- ja dokosaheksa-eenihappopitoisuudet kuin kontrolliryhmällä. Seerumin alfalinoldokosaheksa-eenihappopitoisuudet olivat merkitsevästi suuremmat polyartriitissa kuin oligoartriitissa ja myös suuremmat terveillä

vertai-luhenkilöillä. Myös säätelijä-T-solujen tuottaman anti-inflammatorisen interleukiinin IL-10-pitoi-suus seerumissa oli merkitsevästi suurempi lastenreumaa sairastavilla kuin kontrolleilla. Seeru-min n-6- ja n-3-rasvahappojen osuudet korreloivat negatiivisesti aktiivisten nivelten lukumäärän, laskon ja c-reaktiivisen proteiinin kanssa ja positiivisesti verihiutaleiden määrän kanssa.

Gorczygan ym (2017) tutkimuksen löydösten syyksi pohdittiin sitä, että taudin alkuvaiheen aktiivi-sessa vaiheessa esiintyy aineenvaihdunnan häiriöitä. Aineenvaihdunnan häiriöt voivat olla yhtey-dessä rasvahappojen desaturaatio- ja elongaatiohäiriöihin tai niiden lisääntyneeseen beta-oksi-daatioon. Tämä voi johtaa puutteellisiin n-3 ja n-6-sarjan rasvahappojen aineenvaihduntatuottei-den pitoisuuksiin ja pro-inflammatorisen vasteen vallitsemiseen.

2.4.2 Kasvu, kehonkoostumus ja lastenreuma

Grönlund ym. (2014) tutkivat lastenreuman eri tautiluokkien ja tautiaktiivisuuden yhteyttä antro-pometrisiin mittoihin (pituus, paino, ihopoimujen paksuus, käsivarren ja vyötärön ympärysmitta), kehonkoostumukseen ja ravitsemuksellisiin tekijöihin. Tutkimustulosten mukaan lastenreuma-potilaat, joilla on matala tautiaktiivisuus, on suurempi energiansaanti sekä enemmän perifeeristä ja keskivartalon rasvakudosta verrattuna saman ikäisiin terveisiin tutkittaviin. Myös Caetano ym.

(2012) havaitsivat tutkimustuloksissaan lastenreumaa sairastavilla olevan keskimääräistä suu-rempi z-BMI (z-Body Mass Index), kehon kokonaisrasvaprosentti ja FMI (Fat Mass Index) verrat-tuna terveisiin verrokkeihin. z-BMI kuvaa suhteellista painoa mukautetverrat-tuna lapsen ikään ja suku-puoleen. LMI:n (Lean Mass Index) suhteen lastenreumaa sairastavat ja verrokit eivät eronneet toisistaan.

Brabnikova Maresova ym. (2014) tutkivat nuorten ja aikuisten lastenreumapotilaiden kehonkoos-tumusta ja luustostatusta. Tutkittavilla oli korkea tautiaktiivisuus eikä hoidossa käytetty TNF-α-inhibiittoria. Tutkittavien aBMD (areal bone mineral density), rasvaton massa ja luun mineraalipi-toisuus olivat pienemmät ja rasvamassa suurempi kuin terveillä vertailuhenkilöillä. Myös rasva-massan ja glukokortikoidien käytön välillä havaittiin positiivinen korrelaatio. Jednacz ym. (2015) puolestaan havaitsivat tutkimuksessaan, että lastenreumaa sairastavilla oli merkitsevästi

pie-nempi kehonpaino ja painoindeksi verrattuna kontrolliryhmään, joka koostui terveistä ikä- ja su-kupuolivakioiduista verrokeista. Systeemiseen glukokortikoidihoidon haittavaikutuksiin kuuluu mm. ruokahalun lisääntyminen, painonnousu ja lapsilla mahdollinen kasvun hidastuminen (Lep-pänen ja Moilanen 2018).

Lofthouse ym. (2002) tutkivat lastenreumaa sairastavien ravitsemustilaa. Tutkittavat olivat 3–14-vuotiaita. Polyartikulaarista lastenreumaa sairastavissa havaittiin huomattavasti enemmän merk-kejä vajaaravitsemuksesta kuin kontrolliryhmässä. Pituus, paino, käsivarren ympärysmitta, käsi-varren lihasympärysmitta, kehon rasvaprosentti ja kehon vesimäärä olivat huomattavasti pie-nemmät verrattuna kontrolliryhmään. Vähentynyt energian ja ravintoaineiden saanti voi johtua esimerkiksi voimakkaan kivun ja tulehduksen aiheuttamasta ruokahalun vähentymisestä ja ra-vintoaineiden epänormaalista imeytymisestä ja vähentyneestä hyödyntämisestä. Myös kuume lisää ravintoaineiden tarvetta.

Shin ym. (2010) havaitsivat tutkimuksessaan lastenreumapotilaiden painoindeksin olevan pie-nempi kuin terveillä verrokeilla, erityisesti poikien ja yli 4-vuotiaiden lastenreumapotilaiden osalta. Taudin oligoartriitti-alatyyppi oli yhteydessä pienempään painoindeksiin.

2.4.3 Lastenreuman ravitsemushoito

Nykytietämyksen mukaan reumasairauden aktiivisuuteen ei voida vaikuttaa ruokavaliohoidolla, minkä vuoksi erityisruokavalioita ei suositella (Uusitupa 2012). On kuitenkin jonkin verran näyt-töä siitä, että perinteinen välimerellinen ruokavalio ja tietyt ruoka-aineet voivat pienentää tuleh-dustekijöiden tasoa verenkierrossa suuressa valtimotaudin riskissä olevilla terveillä henkilöillä.

Tulehdustekijöidenpitoisuuksia pienentäviä ruoka-aineita ovat mm. rasvainen kala, omega-3-ras-vahapot, marjat ja täysjyväviljatuotteet. Tutkimuksissa on havaittu myös näyttöä terveyttä edistä-vän pohjoismaisen ruokavalion edullisista vaikutuksista tulehdustekijöiden pitoisuuksiin (Lanki-nen ym. 2019). Terveyttä edistävään pohjoismaiseen ruokavalioon kuuluu kasvisten, hedelmien ja marjojen runsas käyttö sekä täysjyväviljan, kalan ja rypsiöljyn suosiminen. Tyydyttyneen ras-van sekä punaisen ja prosessoidun lihan käyttöä pyritään rajoittamaan.

Lastenreuman hoidossa käytettävä glukokortikoidihoito lisää osteoporoosiriskiä. Tämän vuoksi kalsium- ja D-vitamiinilisä on suositeltavaa pitkäkestoisen glukokortikoidihoidon yhteydessä (Huupponen ja Savontaus 2017).

2.4.4 Lastenreumaa sairastavien ruoankäyttö ja ravitsemus

Lastenreumaa sairastavien ruoankäyttöä ja ravitsemusta on tutkittu hyvin vähän. Reumaattisia sairauksia tutkittaessa tutkimuskohteena ovat useimmiten olleet aikuiset.

McIntyre Little ym. (2019) tutkivat yhdysvaltalaisten lastenreumaa sairastavien erityisruokavalioi-den yleisyyttä ja vanhempien käsityksiä niierityisruokavalioi-den vaikutuksista. Lastenreumaa sairastavia tutkitta-via oli 238, joista nuorimmat olivat alle viisivuotiaita ja vanhimmat yli 21-vuotiaita. Vanhemmista 261 vastasi kyselyyn, joka kartoitti erityisruokavalioita. Vanhemmista joka kolmas oli kokeillut eri-tyisruokavaliota lapsensa lastenreuman hoidossa. Näistä yleisimpiä olivat gluteeniton, anti-in-flammatorinen eli tulehdusta ehkäisevä tai lievittävä ja laktoositon ruokavalio. Anti-inflammatori-nen ruokavalio koostui kasviksista, hedelmistä, täysjyväviljasta, kasviproteiinista, rasvaisesta ka-lasta, tuoreista yrteistä ja mausteista. Suurin osa vanhemmista kertoi kokeilleensa lapselleen eri-tyisruokavaliota vuoden sisällä diagnoosista. Yli puolet erityisruokavalioita kokeilleista vanhem-mista oli kokeillut useampaa kuin yhtä erityisruokavaliota lapselleen ja ruokavaliota ylläpidettiin yli 7 kuukauden ajan. Yli puolet erityisruokavalioita kokeilleista vanhemmista kertoivat ruokava-lion helpottaneen kipuja ja nivelturvotuksia. Kaikkiaan 35 % laktoositonta, 48 % gluteenitonta ja 50 % anti-inflammatorista ruokavaliota kokeilleista kertoi, ettei ruokavalio tuonut muutosta tai että se pahensi niveloireita. Kivun ja niveloireiden helpottumista raportoi 50 % anti-inflammato-rista, 52 % gluteenitonta ja 65 % laktoositonta ruokavaliota kokeilleista.

Caetano ym. (2009) tutkivat lastenreumaa ja systeemistä lupus erythematosusta sairastavien brasilialaisten lasten ja nuorten ravinnonsaantia. Lastenreumaa sairastavista tutkittavista (n=48) 8,3 % oli vajaaravittuja ja 16,7 % ylipainoisia. Brasilialaisiin ravitsemussuosituksiin perustuen 12,5

%:lla lastenreumaa sairastavista energiansaanti oli liiallista, 75 %:lla proteiininsaanti oli liiallista ja 31 %:lla rasvansaanti oli liiallista. Tutkittavista 42 %:lla energiansaanti oli liian vähäistä, 8 %:lla

proteiininsaanti liian vähäistä ja 31 %:lla rasvansaanti oli liian vähäistä. 78 % käytti suositeltua hemmän maitoa ja maitotuotteita, 98 % suositeltua vähemmän kasviksia, 84 % suositeltua vä-hemmän hedelmiä. 76 % käytti suositeltua enemmän öljyjä ja muita rasvoja ja 26 % suositeltua enemmän sokeria ja makeisia. Energian, energiaravintoaineiden, vitamiinien ja kivennäisainei-den saannin sekä iän, BMI:n, tautiaktiivisuukivennäisainei-den ja taudin alatyypin välillä ei havaittu merkitsevää yhteyttä. Yhteyttä ei havaittu myöskään ravinnon ja lääkityksien välillä (Caetano ym. 2009).

Nousiainen ym. (2014) tutkivat tulehduksellista suolistosairautta tai lastenreumaa sairastavien nuorten ravintolisien käyttöä. Tutkittavien keskuudessa käytetyimmät valmisteet olivat probi-ootti- ja monivitamiinivalmisteet sekä kivennäis- ja hivenainelisät. Tutkimustuloksista havaittiin, että ravintolisien käyttö oli yhteydessä oma-aloitteisiin ruokavaliorajoituksiin.

Cleary ym. (2004) tutkivat ravitsemuksellisia häiriöitä lastenreumapotilailla. 123:lla lastenreuma-potilaasta 16 % ravitsemustilan häiriö eli BMI oli alle tutkimusryhmän normaalitason. Tutkimuk-sessa havaittiin taudin alatyypin (oligoartriitti ja seronegatiivinen polyartriitti) ennustavan pientä painoindeksiä. Tutkimuksessa ei havaittu ravitsemustilan häiriön johtuvan riittämättömästä ra-vinnonsaannista. Muun muassa taudin alatyypin ajateltiin olevan ravitsemustilan häiriön taus-talla. Vaikeudet ruokailuvälineiden käytössä, suun avaamisessa, leuan liikuttamisessa ja nielemi-sessä voivat aiheuttaa ongelmia ruoan nauttimisessa, joten tämä täytyy ottaa huomioon arvioita-essa ruoansaantia taudinkuvan lisäksi (Di Toro ym. 1997).