Saulin ym. (2002, 47) mukaan työn yhteiskunnassa lapsiperheessä vanhempien työttö-myys merkitsee syrjäytymistä yhteiskunnassa vallitsevasta käytännöstä hankkia perheel-le toimeentuloa. Lapsiperheiden näkökulmasta työhön osallistuminen on keskeinen teki-jä taloudellisen toimeentulon turvaamisessa. Riskit toimeentulovaikeuksille syntyvät ja keskittyvät niihin perheisiin, joissa vanhemmilla ei ole syystä tai toisesta
mahdollisuuk-35 sia osallistua työhön. Suurimman osajoukon köyhistä perheistä muodostavat koulutusta vailla olevat ja epämääräisessä suhteessa työmarkkinoihin olevat perheet, osa perheistä on myös lastensuojelun asiakkaina. Toisen osajoukon muodostavat korkeasti koulutetut, pätkätyöläiset ja matalapalkkaiset. Köyhyyttä kokevat myös perheet, joissa toteutuu pitkä koulutus, perhevapaat ja epävakaa työmarkkinasuhde.
Saulin ym. (2002, 43–44) mukaan lapsiperheissä köyhyyden riskit ovat monista teki-jöistä johtuvia. Köyhien lapsiperheiden sosioekonominen rakenne on erilainen verrattu-na muihin köyhiin kotitalouksiin. Köyhissä lapsiperheissä huoltajat ovat useammin pit-käaikaistyöttömiä tai heillä on vain lyhyitä työsuhteita. Köyhyyden taustalla ovat van-hempien työttömyyden ohella heidän heikko työmarkkina-asemansa ja alhainen koulu-tustasonsa. Moision (2005, 73, 76) mukaan lapsiperheiden käytettävissä olevien tulojen taso ja tulokehitys vaihtelevat perheiden rakenteen ja elinvaiheen mukaan. Pienissä yh-den tai kahyh-den lapsen ja kahyh-den vanhemman muodostamissa lapsiperheissä taloudelli-nen tilanne ja tulokehitys on keskimäärin hyvä niissä perheissä, joissa vanhemmilla on kokopäiväinen työ. Haatajan (2009, 113) mukaan köyhyysasteiden kohoaminen pienten alle 7-vuotiaiden lasten perheissä johtuu siitä, että äiti jää hoitamaan lasta vanhempain-rahakauden jälkeen pitemmäksi aikaa sekä yhden että kahden vanhemman perheessä Saulin ym. (2002, 43–44) mukaan köyhyys kohdentuu yksinhuoltajaperheisiin, pikku-lapsiperheisiin, monilapsisiin perheisiin ja perheisiin joissa on nuoret vanhemmat, jotka eivät ole vielä kiinnittyneet työmarkkinoille. Köyhien lapsiperheiden huoltajiin kuuluu enemmän vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevia vanhempia, joiden on vaikea löy-tää työtä nykypäivänä työmarkkinoilta. Toisaalta köyhyyttä kokevat myös pienten las-ten vanhemmat erityisesti äidit, jotka lapsen hoidon vuoksi eivät pysty osallistumaan työmarkkinoille. Köyhyys on myös opiskelijaperheiden todellisuutta. Lammi-Taskula ja Salmi (2010, 210–211) tuovat esiin, että vaikka korkeakoulutuksen on todettu vähentä-vän toimeentulovaikeuksien todennäköisyyttä niin köyhiin lapsiperheisiin kuuluu kui-tenkin myös korkeakoulutason koulutuksen suorittaneita vanhempia. Korkeakoulutus parantaa vanhempien työnsaantimahdollisuuksia ja vähentää köyhyysriskiä. Siksi opis-kelevien vanhempien toimeentuloa tulisi tukea enemmän.
Saulin ym. (2011, 543) mukaan köyhyyttä esiintyy sekä ammatissa toimivissa että työt-tömissä ja työvoiman ulkopuolella olevissa lapsiperheissä. Köyhissä lapsiperheissä työssäkäynti on yleisempää kuin lapsettomissa kotitalouksissa. Köyhien lapsiperheiden
36 todellisuutta on myös köyhyys työssäkäynnistä huolimatta. Tämä johtuu siitä että, köy-hien perheiden vanhemmat työskentelevät osa-aikaisissa tai määräaikaisissa työsuhteis-sa. Vanhempien sirpaleinen suhde työmarkkinoihin, rikkonaiset työsuhteet ja lyhyet pätkätyöt vaikuttavat siihen, että töistä kertyvät vuoden aikaiset kokonaistulot jäävät vähäisiksi, joka osaltaan selittää lapsiperheiden toimeentulon vaikeuksia ja pienituloi-suutta. Myös toimeentulotukiasiakkaiden syrjäytymisriskejä tutkineen Haapolan (2002, 41) mukaan työtätekevillä köyhillä lapsiperheillä työstä saatava palkka ei riitä takaa-maan vähimmäistoimeentuloa.
Haatajan (2009, 106, 109) mukaan lapsiperheiden pärjääminen yhden tulonsaajan varas-sa herättää kysymyksen kohtuullisen toimeentulon ehdoista. Kohtuullinen toimeentulo voidaan määritellä monin tavoin. Köyhiä perheitä ei voida pitää kohtuullisesti toimeen-tulevina. Pääosa kahden huoltajan lapsiperheistä tarvitsee kahden ansaitsijan tulot vält-tyäkseen köyhyydeltä ja pysvält-tyäkseen turvaamaan perheelle riittävän elintason. Kahden huoltajan perheissä on toisen puolison tulot toimeentuloa täydentämässä. Yksinhuolta-jilta sen sijaan puuttuu kumppani, joka täydentäisi ansiotuloillaan perheen toimeentuloa.
Ansiotulojen väheneminen onkin yksinhuoltajaperheiden köyhyyttä selittävä tekijä työmarkkina-aseman ja koulutustason lisäksi.
Saulin ym. (2002, 50) mukaan yhden palkalla ei pystytä pitämään yllä kasvavan per-heen elintasoa. Köyhyyden ja pienituloisuuden välttää perheissä parhaiten siirtymällä lapsen kasvaessa mahdollisimman nopeasti työelämään. Toimeentuloa koskevat ongel-mat ovat kaikkein todennäköisimpiä kaikkein pienimpien lasten perheissä, joissa äidit ovat tilapäisesti pois työmarkkinoilta hoitamassa lapsiaan kotona. Työvoiman ulkopuo-lella olevat vanhemmat hoitavat lasta kotihoidon tuen turvin.
Forssen ja Ritakallio (2009, 93–94) tuovat esiin että, yksinhuoltajaperheillä on vaikeuk-sia perheen ja työn yhteensovittamisessa. Yksinhuoltajaperheiden köyhyyteen ovat vai-kuttaneet erityisesti työmarkkinoilla tapahtuneet muutokset ja osa-aikaisten töiden li-sääntyminen, jotka eivät pysty takaamaan yksinhuoltajille riittävää toimeentuloa. Yk-sinhuoltajat tarvitsevat kokopäivätyötä välttyäkseen köyhyydeltä. Lisäksi perusturvan tasoa tulisi nostaa ja lisätä kannustimia ja tehdä tukien saannista joustavampaa yksin-huoltajaäitien nostamiseksi köyhyydestä.
Rotkon, Ahon, Mustosen ja Linnanmäen (2011, 27) mukaan työn ja perheen yhteenso-vittamisen osalta sosiaalipolitiikassa on puutteita, koska siinä ei huomioida tarpeeksi
37 yksinhuoltajia ja perheiden moninaisuutta. Järjestelmä palvelee parhaiten niitä perheitä joiden vanhemmilla on vakituinen työ ja jotka toimivat alalla, jolla on työvoimapulaa ja josta on helppoa saada töitä sekä niitä joilla on ammattiin vaadittava koulutus. Tilanne on toinen jos vanhemmalla ei ole ennen lapsen syntymää ollut ansiotyötä ja hän saa vain vähimmäispäivärahan. Nykyinen järjestelmä ei myöskään huomioi epämääräisissä työ-suhteissa työskentelevien lapsiperheiden tilannetta.
Airio (2010, 209–210) on tutkinut lähivanhemman ja lasten taloudellista selviämistä avioerosta. Tutkimuksensa perusteella Airio toteaa, että avioero aiheuttaa taloudellisen sokin tulojen pienentyessä ja avioerosta seuraa suurelle osalle yksinhuoltajista taloudel-lisia ongelmia. Pienituloiset pariskunnat eroavat muita useammin. Näiden perheiden kohdalla taloudelliset ongelmat ovat alkaneet jo avioliitossa. Airion mukaan huomiota olisi kiinnitettävä yksinhuoltajien ohella myös pienituloisten kahden huoltajan lapsiper-heiden tilanteeseen. Köyhät yksinhuoltajat ovat usein nuoria, heillä ei ole siteitä työelä-mään ja heillä on pieniä jatkuvaa hoitoa vaativia lapsia. Tähän ryhtyöelä-mään avioeron aihe-uttamat taloudelliset riskit purevat kovimmin. Heidän tilanteensa parantamiseksi tarvit-taisiin työn, hoivan ja sosiaaliturvaetuuksien yhteensovittamisen selkeyttämistä.
Raunio (2009, 250) näkee, että lapsiperheen yhteydet työelämään vaikuttavat ratkaise-valla taratkaise-valla lapsiperheen toimeentulon mahdollisuuksiin. Lapsiperheiden köyhyydessä ei olekaan kyse ainoastaan sosiaalipolitiikan heikentyneestä kyvystä tasata lapsiperhei-den välisiä tuloeroja tai lapsiperheilapsiperhei-den välisestä tuloerojen kasvusta. Lapsiperheissä köyhyyden riskit ovat paljon monisyisempiä. Kuten edellä on tuotu esiin niin lapsiper-heiden köyhyydessä on kysymys myös lapsiperheen vanhempien sijoittumisesta työ-markkinoille ja mahdollisuuksista osallistua perheen toimeentulon hankintaan työelä-mässä. Lammi-Taskulan ja Salmen (2009, 44, 47) mukaan toimeentulon kanssa kamp-pailevat sekä pienituloiset työssäkäyvät vanhemmat että työelämän ulkopuolella olevat vanhemmat. Toimeentulon aiheuttamaa kuormitusta lapsiperheiden elämässä ei ole syy-tä vähätellä minkään perheen kohdalla.