KUOLLEISUUS, SAIRAUDET, SAIRAAN- JA TERVEYDENHOITO

Kuolleisuus

Porin kaupungin väestön kuolleisuutta kyseessä olevana lähes

puolentois-ta vuosisadan pituisena aikakautena osoittavia ^{lukuja (diagrammi s.}

471) tarkastellessa havaitsee selvästi, ^että suhteellinen kuolleisuus on sum-mittaisesti ottaen vaihdellut kolmella eri tasolla. Viime vuosisadan alkupuo-lella ja aina suurten nälkävuosien 1867^—68 aikaan saakka vuotuinen kuol-leisuus oli noin 30 promillea. 1870-luvulla kuolleisuus väheni niin paljon, että se seuraavina vuosikymmeninä pysytteli 20 promillen vaiheilla. Tämän vuosisadan alussa saavutettiin taso, jolloin kaupungissa vuosittain kuollei-den ^osuus oli enää vähän yli 10 %o koko väestöstä. Tämä ilahduttava ke-hitys, joka on merkinnyt pitempää elinikää ihmisille, on seurausta lääke-tieteen saavutuksista, terveydenhoidon edistyksestä ja viimeksi, ^vaan ei vä-hiten teollistumisen mukana nousseesta elintasosta.

Tästä yleisestä _tasosta on kuitenkin suuriakin poikkeamia, koska yh-teiskunta oli vielä viime vuosisadan puolella avuton ankaran kulku-taudin iskiessä asujaimistoon ja harventaessa sitä julmalla kädellään.

Kuolleisuusluvut kohosivat hirvittävän suuriksi. Synkimpänä vuonna 1814 kuolleiden määrä oli 54,3 promillea kaupungin väkiluvusta, mi-kä merkitsee sitä, että kuolema tempaisi yhden vuoden aikana pois

joka kahdeksannentoista kaupunkilaisen. Minään ^{muuna vuonna} suh-deluku ei noussut yli ^50:n, mutta yli 40:n sen sijaan vuosina 1817, 1828, Porin palon vuonna 1852, itämaisen sodan aikana 1856 ja nälkävuosina 1867

—6B. Kolmenkymmenen huonommalla ^puolella suhdeluku oli monina vuo-sina 1800-luvun alkupuolella. Myöhemminkin se nousi näin korkeaksi

vuosi-na 1873, 1891 javaikeana sota-sekä elintarvikepulan vuonna 1918.

Kulkutauteihin sortuivat tietysti heikoimmat ja vastustuskyvyttömimmät.

Ne, jotka olivat riittävän lujia säilyttääkseen henkensä vaikeiden sairauskau-sien läpi, kestivät yleensä _myös seuranneet normaalit vuodet. Tämän takia

suurten kuolleisuusaikojen jälkeen tuli tavallisesti vuosia, joina viikatemies vieraili normaalia harvemmin. Esimerkiksi v. 1815 Porissa kuoli vain ^18,9 promillea väestöstä, v. 1819 vastaava luku oli 14,2 ja nälkäkauden jälkeen

Syntynsisyys jakuolleisuus Porissa ¹⁸¹¹—1940

v. 1870 promilleluku oli ^17,4. Niin kuin Suomen kaupunkien yleensäkin, niin myös Porin kuolleisuusluvut olivat 1800-luvulla useimmiten suuremmat

kuin koko maan. Erotus oli tavallisesti vuosisadan alkupuoliskolla

muuta-man promilleyksikön verran, mutta nousi suurimmillaan ^9,1 promilleyksik-köön vuosina ^1826—30. Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla Porin ja ko-ko maan suhdeluvut vastasivat suurin ^piirtein toisiaan. Sattuipa jo niinkin,

että vuosina 1856—60, 1866—70 ja 1876—80 kuolevuus Porissa oli vähäi-sempää kuin koko maassa. Suurin ero oli nälkävuosien aikana. Vuosina 1866

—7O koko maan väestöstä sortui kuolemaan 38,6 °/oo ja ^{Porissa 33,7} °/00.

Pysyvästi kuolevuus Porissa laski alle koko maan keskiarvon ^vasta tämän vuosisadan puolella, joskin erotus Porin hyväksi on ollut vain noin pro-milleyksikön suuruinen. ¹

Kulkutaudit

Lavantauti oli viime vuosisadalla epideemisesti esiintyneistä sairauksista yleisin. Sairautta aiheuttava bakteeri oli asettunut vakituisesti asustamaan

kaupunkeihin ja pääsi riittämättömän siisteyden vuoksi alinomaa elintarvik-keiden, lähinnä maidon ja myöskin juomaveden välityksellä ihmisten

ruoan-sulatuselimistöön. Vaikka tauti ei ollutkaan kaikkein ^tappavinta laadultaan,

Porin historia

vain aniharvoina vuosina viime vuosisadalla se ei esiintynyt kuolemansyyti-lastoissa. Normaalisti lavantaudin aiheuttama kuolleisuus vaihteli ^{Porissa 1} 2 promillen välillä koko väkiluvusta, mutta joinakin aikoina se saattoi

nous-ta paljon suuremmaksi. Nälkävuosien huonosti ravitut ihmiset tarjosivat erin-omaisen otollisen ^maaperän taudin tuhoille. Vuosina ¹⁸⁶⁷—68 noin kolman-nes kuolleista, ^17,6 °/oo koko ^{väestöstä, sortui} tähän tautiin. Poikkeuksel-lisen suureksi lavantautikuollelsuus kohosi myös vuosina 1817 (3,8 °/oo),

1834 (4,7 °/oo) ja 1856 ^(5,2 °/oo). ² Koska rokotuskin antoi vain lyhytai-kaisen suojan tätä tautia ^{vastaan, sen} levinneisyyttä voitiin vähentää vain

sitä mukaa kuin ihmisiin saatiin juurrutetuksi käsitys hygieenisyyden vält-tämättömyydestä varsinkinruokatavaroiden käsittelyssä.

Tappavuutensa puolesta edellistä pelottavampi yleisenä esiintynyt sairaus oli isorokko. Suuren tarttuvuutensa vuoksi se oli myös lähes jokavuotinen vieras Porissa. Ankaraksi epidemiaksi se pääsi muodostumaan sentään suhteel-lisen harvoin. Vuonna ¹⁸¹⁴ kuoli tautiin 38 henkeä ja vuonna 1865 meneh-tyi 27. Kohtalokkain isorokkoepidemia _sattui Porissa v. 1873, jolloin kuo-lemantapausten määrä nousi 76:een. Seuraavana ^vuonna, jolloin tauti esiin-tyi esimerkiksi Turussa pahimmillaan, Porissa siihen kuoli enää vain ¹⁵ henkeä. ³ Päinvastoin kuin lavantautia isorokkoa vastaan oli jo 1800-luvulla käytettävissä tehokas rokote. Sen ottoon suhtauduttiin kuitenkin

epäluuloi-sesti. Vasta sen jälkeen, kun rokotus oli tehty Suomessa pakolliseksi v. ^1883,

taudin ^ote kansasta alkoi kirvota, ja sairaustapauksia sattui vain yksittäisinä.

Muita pahoja, tämän vuosisadan puolella voitettuja kulkutauteja olivat pu-natauti,kurkkumätä sekä tuli- jatuhkarokko.

Eniten pelätty, mutta vähiten Porissa kuolemantapauksia aiheuttanut akuuttinen kulkutauti oli kolera. ^Tämä Ikivanha aasialainen ^{tauti saapui} en-si kerran Eurooppaan v. 1831, jolloin se saavutti Suomenkin rannikot. He-ti ensimmäisten sairastapausten esiinnyttyä ryhdyttiin erikoistoimenpiteisiin tämän erittäin tappavan taudin leviämisen estämiseksi. Koleran

vastustus-komitean puheenjohtaja salaneuvos Anders Henrik Falck lähetti Porinkin maistraatille kirjelmän, jossa annettiin ohjeita koleravaaran torjumiseksi.

Sen perusteella maistraatti päätti hankkia kevytkulkuisen laivan, jonka avul-la ryhdyttäisiin pitämään vartiota Kaijankarin ja Ison Enskärin välisellä alu-eella, jonka kautta ^kulki ainoa Reposaaren sataman kiertävä meritie kau-pungille kuuluvaan rantaan. Mahdollisten kolera-alusten pysäyttämiseksi

tar-peen tullen pakolla laivaan hankittiin pieni kanuuna ja muita ampumatar-peita. Reposaaren satama-alueelle perustettiin karanteeniasema sairaaksi

epäil-tyjen laivamiehistöjen eristämiseksi. ⁴ Pessimismiä, jolla sairauteen suhtaudut-tiin, kuvaa elävästi se, että puuseppä Rothstenilta ^tilattiin valmiiksi muu-tamia ruumisarkkuja. Ne saatiin kuitenkin käyttää muiden kuolleiden hau-taamiseen, sillä koleraa ei tämän epidemian aikana esiintynyt sen paremmin

472

pahimmassa vaaravyöhykkeessä olleella Reposaarella kuin varsinaisessa kau-pungissakaan. Taudin suhteen oltiin silti jatkuvasti varuillaan. Vuonna ¹⁸³⁴ maistraatti hankki Reposaarelta kolerasairaalaa varten huoneen, vuoteet,

vaat-teet, kylpyammeen ja padan.⁵ Uusi epidemia uhkasi kaupunkia taas v. 1848.

Köyhäintalo oli varustettava tilapäiseksi sairaalaksi ja Reposaaren karantee-niasema kunnostettava.⁶ Tällä kertaa Pori ei päässyt pelkällä säikähdyksellä.

Tauti sai otteen kaupungissa. Vuosina 1848—49 siihen kuoli kumpanakin

vuonna 12 kaupunkilaista. Koko maalle vaikeana koleravuonna 1853

Poris-sa kuoli 10 henkeä, mutta sen jälkeen kuolemantapauksia sattui vain sil-loin tällöin.⁷ Täydellinen valmiustila saatettiin Porissa voimaan taas v.

1892, jolloin Suomessa sattui viimeinen suurehko koleraepidemia. Tilapäinen sairaala voitiin kuitenkin sulkea syksyllä käyttämättömänä.⁸

Keuhkotauti

Koko käsiteltävänä olevana aikana ^teki tuhoisaa jälkeä Porin väestön kes-kuudessa keuhkotauti. Se sai kasvuvoimansa alhaisen ^{elintason, ahtaiden} ja pimeiden asuntojen sekä hygieenisesti puutteellisten olojen rehevästä maape-rästä. Tauti sai riehua viime vuosisadalla vapaasti kansan keskuudessa,

il-man että sen tukahduttamiseksi olisi ryhdytty joihinkin erikoistoimenpitei-siin. Keuhkotautikuolleisuus oli koko 1800-luvun Suomen kaupungeissa san-gen suuri. Huippuunsa se nousi heti vuosisadan puolivälin jälkeen. 1850-lu-vulla ^Suomen kaupungeissa kuoli vuosittain ^4,59 henkeä tuhannesta keuh-kotautiin. Tämän jälkeen kuolleisuus alkoi verkalleen laskea. Syynä oli

li-sääntynyt immuniteetti, vuosisadan ^{loppua kohti} nouseva elintaso sekä ke-hittyneet hoitomenetelmät. Tämän vuosisadan alussa keuhkotautikuolleisuus oli ^{2,70 %o} ja 1930-luvulla enää vain ^1,79 °/o<>.⁹ Porissa kehitys oli jon-kin verran edellisestä poikkeava. Suurimmillaan kuolleisuusluvut olivat jo

1800-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Vuosina 1810—14 kuoli ^Porissa keuhkotautiin vuodessa ^6,5 henkeä tuhannesta ja vuosina 1832—36 vielä vähän enemmän eli 6,6 henkeä. Tuhoisan tulipalon hävitettyä v. 1852 lä-hes koko Porin kaupunki rakennettiin uuden, entistä väljemmän asemakaa-van mukaisesti. Tietysti se oli omiaan tukahduttamaan keuhkotaudin kas-vuvoimaa kaupungissa. Toisaalta tällöin syntyi asuntopulan seurauksena ter-veydelliseltä kannalta täysin epätyydyttävä maanalainen kuoppakaupunki asemakaavoitetun alueen länsipuolella olevalle hiekkakankaalle.

Joka

tapauk-sessa kuolleisuus väheni sen verran, että vuosina 1862—66 se oli 5,5 pro-millea vuodessa.¹⁰

Aleneva yleissuunta jatkui seuraavina vuosikymmeninä, mutta varsinai-seksi voitoksi taistelu keuhkotuberkuloosia vastaan alkoi kallistua ^vasta

yleis-Porin historia

Satalinna Harjavallassa. Valok. Satakunnan ^{museo, Pori.}

ten terveydenhoidollisten toimenpiteiden ^ja tehostuneen sairaanhoidon al-kaessa vaikuttaa ^tämän vuosisadan alkupuolella. Porin kaupungissa ratkaise-vaksi murroskohdaksi muodostui 1900-luvun ^toinen vuosikymmen. Se näkyy

alla olevasta yhdistelmästä, jossa on esitettynä Porissa keuhkotautiin kuollei-denkeskimääräinen luku vuodessa ¹ 000 asukasta kohti. ¹¹

1886—1895 ^3,93 1916—1925 ^2,60

1896—1905 ^4,42 1926—1935 ^1,80

1906—1915 ^3,95 1936—1940 1,70

On merkille ^pantavaa, että kuolleisuuslukujen pieneneminen alkoi samoi-hin aikoisamoi-hin kuin määrätietoista valistus- ja tuberkuloosinvastustamistyötä alettiin tehdä keuhkotautikuolleisuuskartassa mustin värein kuvatussa Sa-takunnassa. Vuonna 1911 Satakuntalaisen Osakunnan silloinen kuraattori, lääk. kand. ^Väinö Horelli teki aloitteen keuhkotautiparantolan

perustamisek-si kotimaakuntaansa. Ehdotus sai myönteisen vastaanoton. Aatteen

innosta-mana osakunta päätti ”hätäkelloja soittaen herättää koko maakunnan väes-tön taisteluun tuberkuloosia vastaan”. Vuosina 1911—l3 osakuntalaiset suo-rittivat Satakunnan eri kuntiin ns. parantolaretkeilyjä, joiden aikana järjes-tettiin ohjelmallisia iltamia varojen saamiseksi parantolahanketta varten. Sa-malla pyrittiin selittämään kansalle keuhkotaudin ^luonnetta ja ehkäisemis-mahdollisuuksia. Kolmen vuoden ^uutteran ja monipuolisen toiminnan jäl-keen osakunnalla oli eri tavoin kerättyjä varoja niin paljon, että se

saat-474

toi keväällä 1914 ostaa parantolaa varten 40 000 markan kauppahintaan Ala-Futkan ^maatilan Harjavallasta.¹² Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen

eduskunta ^otti vuoden ^{1923 tulo-} ja menoarvioon tri Hannes Ryömän in-nokkaasti puoltaman 1,5 miljoonan markan valtionavun, päästiin parantolaa

vihdoin rakentamaan. Se valmistui niin, että Kalevalan päivänä v. 1925 Sa-takunnan parantola vihittiin tarkoitukseensa. Laitoksesta tuli todellinen kan-sanparantola, sillä valtion kannatusavun ohella saatettiin osa vuotuisista kus-tannuksista peittää kuntien myöntämällä rahallisella tuella. Useimmat Sata-kunnan kunnat Pori muiden mukana sitoutuivat maksamaan sairaa-lalle vuotuisena avustuksena puolitoista markkaa kunnan henkikirjoissa

ole-vaa asukasta kohti.¹³

Tuberkuloosinvastustamistyötä tehostettiin 1920-luvulla ^Porissa myös eri-tyisin, vain kaupunkia tarkoittavin toimenpitein. Vuonna 1927 terveyden-hoitolautakunta pyysi tohtori ^Toivo Ellilältä ehdotusta ^{siitä, miten}

kysei-nen työ olisi parhaiten järjestettävissä. Antamassaan vastauksessa Ellilä suo-sitteli perustettavaksi tuberkuloosihuoltotoimiston, ^jonka tehtävänä olisi

ot-taa selville ja luetteloida kaupungissa asuvat keuhkotautia tai ^muuta tuber-kuloosia sairastavat. Sen lisäksi toimiston olisi mahdollisuuksien mukaan huo-lehdittava heistä ja heidän perheistään, erityisesti pitäen silmällä tuberkuloo-sin leviämisen ehkäisemistä. Edelleen toimiston lääkärin tulisi antaa neuvoja

ja hoito-ohjeita sekä suorittaa vähäistä hoitotyötä. Kaupunginvaltuusto teki

v. 1928 ehdotuksen mukaisen päätöksen ja otti samalla toimiston lääkärik-si tri Ellilän. ^{14 Näin} laskettiin Porissa pohja tärkeälle tuberkuloosihuolto-työlle.

Lääkäritilanne

Suomen sodan 1808—09 jälkeen Porissa oli sairaanhoidosta

huolehtimas-sa vain kaksi lääkäriä: piirilääkäri ja kaupunginlääkäri. Ensin mainitun

työ-kenttänä oli lähinnä laaja maaseutu Porin ympäristössä. Kaupungin

väkilu-vun vähitellen kasvaessa yhden kaupunginlääkärin osalle tuli enemmän työtä,

kuin hän ennätti tehdä. Lääkäritilannetta vaikeutti vielä se, että kaupungin-lääkärin velvollisuuksiin kuului myös tarkastaa Reposaarella olevien laivojen miehistöt. Se oli sitä paitsi työ, jota ei käynyt laiminlyöminen, koska ul-komailta tulevissa laivoissa saattoi milloin tahansa olla kulkutauteihin sairas-tuneita merimiehiä, jotka maihin päästessään tartuttaisivat sairautensa kau-punkilaisiin. Meriliikenteen vilkastuessa 1830- ja 1840-luvulla kaupunginlää-kärin ajasta kului purjehduskautena suuri osa näihin tarkastuksiin. Koska

lääkäri oleskeli monesti päiväkausia hankalan kulkuyhteyden takana Repo-saarella, varsinaisessa kaupungissa ^jouduttiin olemaan ilman lääkärin apua.

Tä-Porin historia

hän vedoten kauppias C. F. Björnberg ja eräät ^muut kauppiaat anoivat v.

1847 toisen lääkäririviran perustamista kaupunkiin. He ehdottivat myös, et-tä se 16 hopeakopeekan suuruinen maksu, jonka kukin kaupungin henkikir-joihin merkitty asukas maksoi ^vuosittain lääkärinpalkkana, korotettaisiin 20

kopeekkaan. Maistraatti tiedusteli kaupungin väestön mielipidettä asiasta.

Kauppiasluokka kannatti lähes yksimielisesti ehdotusta, mutta muut pitivät toisen lääkärin palkkaamista tarpeettomana. Maistraatti ei näin ollen

voi-nut suostua tehtyyn anomukseen. Björnberg valitti ratkaisusta senaattiin

as-ti, mutta eisaanut muutostapäätökseen.¹⁵

Kolme vuotta myöhemmin anomus tehtiin uudelleen. Koska oli ^laskettu,

että kaupunginkassan tulot riittäisivät ilman lääkärimaksun korotustakin, vain neljä käsityöläistä vastusti toisen kaupunginlääkärin viran perustamista.

Maistraatti teki kaupunkilaisten enemmistön mielen mukaisen ^{päätöksen.}

Toinenlääkäri ^palkattiin vuoden ¹⁸⁵² alusta alkaen.¹⁶

Kolmella lääkärillä Porissa tultiin toimeen noin neljännesvuosisadan ajan.

Vasta kruunun lasaretin valmistuttua 1870-luvun puolivälissä kaupungin lää-kärien määrä lisääntyi yhdellä. Vaikein tilanne lääkintähuollon kannalta oli kolmen peninkulman päässä varsinaisesta kaupungista olevalla Reposaarella.

Siellä sattui usein vaikeita kulkutautiepidemloita, keuhkotautia oli runsaas-ti ja sahalla sekä satamassa tapahtui tuon tuostakin pahoja tapaturmia. Lää-käri kävi kerran kuussa hoitamassa saarelaisia, ^{mutta he eivät} tietenkään voineet ajoittaa sairauksiaan ja onnettomuuksiaan juuri siksi ^{päiväksi.17 Oli}

sen vuoksi hyvin luonnollista, että monessa suhteessa lapsipuolen asemassa

olleet ^Reposaaren asukkaat heräsivät 1890-luvulla vaatimaan itselleen

samo-ja etusamo-ja, kuin muillakin kaupunkilaisilla oli. Reposaaren lääkärikysymys tuli esille kaupunginvaltuustossa ^v. 1896, jolloin hyväksyttiin terveydenhoitolau-takunnan ehdotus Reposaaren aluelääkärin ^viran perustamisesta ja viran hal-tijan velvollisuuksista. Lääkärin tehtäviin tuli kuulumaan ^mm. yleisen ter-veydentilan valvonta, Ilmaisen lääkärinavun antaminen köyhäinhoitoa naut-tiville ja tarkastusten suorittaminen veneeristen tautien leviämisen ehkäise-miseksi.^1* Mäntyluodon sataman valmistuttua myös tämä ulkosatama kuu-lui aluelääkärin hoitopiiriin. Vuosisadan vaihteessa Porissa oli myös toimes-sa yksi hammaslääkäri ja vuodesta 1901 alkaen yksityispraktiikkaa

harjoit-tava yleislääkäri.¹⁹

Kaupungin kansakoululasten ^vanhempain kokouksessa vuoden 1915 lo-pulla esitettiin ajatus, että olisi perustettava erityinen kansakoululääkärin vir-ka, jonka haltijan tehtävänä olisi kaikin ^puolin huolehtia koululaisten

ter-veydellisistä oloista. Kansakoulujen johtokunta ja terveydenhoitolautakunta pitivät ehdotusta kannatettavana. Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin v.

1916 antaa asian odottaa, kunnes normaalit olot palautuisivat. Pankinjohtaja Mikko Latvan ehdotuksesta koululääkärin viran perustamiskysymys tuli

kui-476

Vasemmalla piirilääkäri Theodor Albert Tigerstedt ^{(1829—1910)} ja oikeallakaupungin lääkäriErnst Schildt ^(1852—1915) Satakunnan museo^, Pori.

tenkin käsiteltäväksi uudelleen jo seuraavna vuonna, jolloin se sai myön

teisen ^{ratkaisun myös}valtuustossa.²⁰

Kansakoululääkärin viran täyttämisen jälkeen Porissa harjoitti ammattiaan kaikkiaan seitsemän lääkäriä ja viisi hammaslääkäriä. Tämän jälkeen lääkä-rikunnan kasvu ^Porissa oli _1920- ja 1930-luvulla ripeää. Vuonna 1930 kau-pungissa oli yksitoista lääkäriä ja viisi hammaslääkäriä; _vastaavat luvut v.

1938 olivat yhdeksäntoista ja yhdeksän.²¹ Lisäys aiheutui lähinnä yksityis-tä praktiikkaa harjoittavien lääkäreiden määrän kasvusta. Kaupunkiin palk-kasuhteessa olevia lääkäreitä tuli vain kaksi lisää. Kuten aikaisemmin (s. 475)

on kerrottu, kaupunginvaltuusto päätti v. 1928 perustaa tuberkuloosihuolto-toimiston, jonka hoitajaksi palkattiin erikoislääkäri. Tämän lisäksi valtuusto hyväksyi v. 1936 terveydenhoitolautakunnan ehdotuksesta määrärahan niin ikään erikoislääkärin johtaman psykiatrisen huoltotoimiston perustamiseksi.²² Sairaanhoidon tehostuminen puhumatta ollenkaan sen laadullisesta edistymisestä ilmenee selvästi, jos esimerkiksi verrataan kaupungin asuk-kaiden ja lääkäreiden määrää toisiinsa. 1840-luvun lopulla, jolloin tilanne oli pahin, yhtä lääkäriä kohti ^tuli, vaikka lasketaan suurelta ^osalta maaseutua

palvellut piirilääkärikin mukaan, noin 3 000 henkeä. Kyseessä olevan aika-kauden lopulla v. 1938 vajaata ⁸⁰⁰ kaupunkilaista kohti oli yksi lääkäri.

Porin historia

Lisäksi on tietenkin otettava huomioon, ^että lääkäreiden avuksi oli var-sinkin 1900-luvun alkupuolella muodostunut asiantunteva apuhenkilökunta,

johon v. 1938 kuului kaksi kätilöä, ^kaksi kiertävää sairaanhoitajatarta, kier-tävä tuberkuloosihoitajatar ja kaupungin rokottaja.²³

Kuppatautiparantola

Porin ensimmäisen piirilääkärin, tohtori Pentti Björnlundm ajatus

sairaa-lan perustamisesta Poriin toteutui ^{sen jälkeen,} kun ^läänin maaherra von

Troil ^{oli v. 1807} kiinnittänyt huomion lääninsä asukkaiden keskuudessa huo-lestuttavasti levinneeseen kuppatautiin. Serafiimiveljestön varoilla ostettiin sairaalaa varten kauppias ^Rosnellin talo ^n;o 243, joka sijaitsi suunnilleen ny-kyisen Pohjoispuiston keskikohdalla. ^Pian sairaalan perustamisen jälkeen

alka-nut Suomen sota keskeytti kuitenkin toiminnan aina vuoteen 1811 saakka, jolloin Porissa avattiin ^taas kuppatautisten parantola ennenkin ^samaan tar-koitukseen käytetyssä huoneistossa. ^{Sairaiden suuren lukumäärän} heitä

tuo-tiin Poriin hoidettavaksi koko ^läänin alueelta ja hoidon pitkäaikaisuuden vuoksi laitos osoittautui alusta alkaen riittämättömäksi. Vuonna 1811 kau-pungin maistraatti anoi senaatilta, että kahdenkymmenen silloisen sairaspai-kan lisäksi saataisiin sairaalaan vielä kymmenen vuodetta. Senaatti ^ei pitänyt lisäystä kuitenkaan tarpeellisena ja hylkäsi anomuksen ^tältä osalta. Sen sijaan

se hyväksyi maistraatin pyynnöstä rykmentin välskärin Lindebäckin palkkaa-misen runsaiden töiden rasittaman Björnlundin apulaiseksi. Kolme vuotta

myöhemmin senaatin kanta laajennuksen tarpeellisuudesta ^{oli kuitenkin}

en-nättänyt muuttua. Maaherran anomuksesta se suostui laajentamaan sairaa-laa ja myönsi sille suuremman määrärahan. Sairaalapaikkojen lisäys ^saattoi silti olla tällöin jo tapahtunut, sillä Lindebäckin ^raportin mukaan heinä-kuussa v. 1814 sairaalassa oli samanaikaisesti hoidettavana ³³ potilasta. Pa-rantola oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Varsin vähäiseksi sen vaikutus jäi-kin. Collegium medicumin ehdotuksesta laitoksen toiminta lopetettiin ^v, 1817.

Tämän jälkeen maistraatti joutui vuosikertomuksessaan toteamaan murheel-liseen sävyyn, että Porissa ei ollut toiminnassa minkäänlaista sairaalaa.²⁴

Yksityinen kuumesairaala

Vasta lähes parinkymmenen vuoden kuluttua ^kaupunkiin saatiin taas sai-raala, Kauppaneuvos Pehr Anton Moliis lahjoitti v. 1834 tarkoitusta ^varten

478

omistamansa, muutamaa vuotta aikaisemmin lakkautetun saippuatehtaan

ra-kennuksen, joka sijaitsi läntisen tullikentän luona, suunnilleen nykyisen ns.

Virkamiestalon paikkeilla. Sairaalan ylläpitämiseksi muodostettiin kaupungin porvariston keskuudessa jonkinlainen yhtiö, jonka osakkeenomistajat sitou-tuivat suorittamaan vuosittain määräsuuruisen maksun. Alkuaikoina se oli kymmenen riikintaalaria vuodessa osaketta kohti. Osakkeita lunasti eniten kuusi ^kappaletta kauppahuone Björkman ^&Rosenlew, merimieshuone mak-soi viidestä osakkeesta ja P. A. Moliis kolmesta. ^Sen lisäksi ²⁷ henkilöllä oli ^I—21—2 osaketta. Sairasvuoteita kunmesairaalaan ^tuli kaksitoista. Niistä va-rattiin todella köyhien käyttöön kaksi täysin ilmaiseksi. Muista veloitettiin kaksitoista killinkiä vuorokaudelta.²⁵

Sairaalaan otettiin silloin tällöin potdaita osakkeenomistajien

suositukses-ta myös Porin ympäristön maalaiskunnista. Tähän vedoten anottiin

senaa-tilta v. 1840 kuumesairaalalle 550 ruplan vuosittaista avustusta. "Osoituk-seksi H.K.Mmsa suuresta mielihyvästä sen johdosta, että Porin

kaupunkilai-set olivat osoittaneet uutteruutta kaupungin hyväksi perustamalla mainitun laitoksen” myönnettiin valtion varoista kertakaikkisena avustuksena 428:57 hopearuplaa.²⁶ Tämän suunnilleen yhden vuoden menoja vastaavan summan

luovuttaminen ei kylläkään osoittanut mitenkään kohtuutonta

anteliaisuut-ta, varsinkin kun ^otetaan huomioon, että Poria lähinnä oleva valtion sairaa-la oli hankasairaa-lan matkan takana ^{Turussa. Kaupunki} alkoi myös tukea hyödyl-liseksi havaittua lasarettia ^{sen jälkeen,} kun yksi huone oli ^v, 1845 ^varattu synnyttäjille. Kaupunginkassan varoilla vuokrattiin vielä samana vuonna

kaksipaikkaista synnytyslaitosta varten sopivampi huoneisto sorvaaja Gustaf Grönroosin talosta, ^mistä saatiin käyttöön keittiö ja pari kamaria.²⁷ Kuu-mesairaalassa hoidettiin sen perustamisesta alkaen Porin palon _vuoteen 1852 saakka keskimäärin 35 —40 potilasta vuosittain. Synnytyslaitosta käytti sen

alkuvuosina noinkymmenkunta synnyttäjää vuodessa.²⁸

Porin tuhoisa tulipalo v. 1852 hävitti synnytyshuoneen, mutta tulen val-lasta pystyttiin pelastamaan varsinainen kuumesairaala. Onneksi voidaan

sanoa, sillä sen suojiin jouduttiin seuraavina pulan ja asuntokurjuuden vuo-sina sullomaan tavallista enemmän hoidon ^tarpeessa olevia kaupunkilaisia.

Vuosina 1853—57 sairaalan kirjoissa oli yhteensä 545 potilasta eli keski-määrin 109 vuodessa. Olojen ^taas vakiinnuttua potilasmäärä putosi noin puo-leen huippuvuosien _{määrästä.}²⁹ Veneeristen tautien osalta tilanne oli kui-tenkin jatkuvasti hyvin vaikea. Siksi ^Porin piirilääkäri _Vilhelm af Ursin anoi ylimääräisen kuppatautiparantolan perustamista valtion kustannuksella kau-punkiin. Anomukseen ei vielä v. 1865 suostuttu, mutta viisi vuotta

myö-hemmin 50-paikkainen laitos aloitti piirilääkärin johdolla toimintansa. Seu-raavina aikoina siellä ^sai hoitoa sairauteensa vuosittain noin 180—250

poti-lasta.³⁰

Pörin historia Yleinen sairaala

Vuonna 1875 Porin sairaalaolot kohentuivat merkittävästi.Yksityisen kuu-mesairaalan johtokunnan anomuksesta vastaperustettu kaupunginvaltuusto otti sairaalan kaupungin omistukseen. Toiseksi H.K.M. päätti senaatin

esi-tyksestä perustaa Poriin yleisen sairashuoneen Turun ja Porin läänin poh-joisia osia varten. Siihen suunnitelluista ⁸⁰ sairaspaikasta suuriruhtinas mää-räsi annettavaksi neljä paikkaa varattomien, etenkin naimattomien synnyttä-jien käyttöön. ^Senaatti sai päättää muista paikoista. Väliaikainen kuppatau-tisten parantola yhdistettiin ilmeisesti perustettuun yleiseen sairaalaan, koska valtaosa vuoteista varattiin veneerisille potilaille ja muuten sairaille

annet-tiin vain kaksitoista vuodesijaa. Sairaalaa ^varten valtio osti talon, ^joka oli tontilla n:o 196, Isolinnankadun ja Ruhtinaankadun kulmauksessa V kau-punginosassa.

Joidenkin

korjausten ja järjestelyjen jälkeen sairaala pääsi toi-mimaankoko tehollaan vuodesta 1878 alkaen.³¹

Uusi sairaala paransi tietenkin Porin ja ^varsinkin sen ympäristön sai-raanhoitotilannetta. Monet sellaiset potilaat, joiden sairaus olisi jäänyt pit-kän sairaalamatkan vuoksi ^vaille asianmukaista hoitoa, ^pääsivät nyt saamaan

sitä. Yleisen sairaalan ^vuotuinen potilasmäärä nousi heti ensi vuosista alkaen suureksi; 1880-luvulla sairaalassa hoidettiin ^vuosittain keskimäärin 350 poti-lasta. Seuraavalla vuosikymmenellä lukumäärä lähes kaksinkertaistui jatkuvas-ti lisääntyvän potilaspameen vaikutuksesta. Kunnallisen kuumesairaalan kapa-siteetti sen sijaan oli ollut kokonaan käytössä jo aikaisemmin eikä vuotuista potilasmäärää pystytty vallitsevissa oloissa nostamaanyli sadan.³²

Kaupunginsairaala

Vuonna 1889 Porissa oleskellut ruotsalainen arkkitehti J. E. Stenberg

tar-joutui tekemään ilmaiseksi luonnoksen uutta kunnallissairaalaa varten. Ter-veydenhoitolautakunnan hyväksyttyä tämän tarjouksen Stenberg laati yleis-piirustukset, jotka kaupunginvaltuusto puolestaan päätti ^v. 1891 ottaa ra-kennettavan sairaalan yksityiskohtaisen suunnitelman pohjaksi. Rakennustöi-hin päästiin käsiksi vuoden 1894 keväällä. ^Seuraavan vuoden syksyllä 187 000 markkaa maksanut, vielä nykyisin käytössä oleva Porin kaupunginsairaala oli valmis.³³

Koska laitoksesta puuttui kokonaan tarpeellinen synnytysosasto, Porin Suomalaisen Nuijan Naisjärjestön johtokunta anoi v. 1914 sellaisen

perusta-mista sairaalan yhteyteen. Kaupunginvaltuusto hankki suunnitelmat

lisäraken-nusta varten, mutta sodan ^nostettua rakennustarvikkeiden hintoja sairaalan laajennustyö jäi toteutumatta.³⁴ Synnytyslaitoskysymys jouduttiin

ratkaise-480

maan turvautumalla tilapäisjärjestelyihln. Kaupunginlääkäri O. Nyqvistin

perustettua v. 1916 yksityissairaalan Valtakadun ja Isolinnankadun

kul-massa sijaitsevaan rakennukseen kaupunginvaltuusto varasi sieltä 4 000

mar-kan vuosihintaan kolme paikkaa liitettäväksi hallinnollisesti kaupunginsairaa-laan synnytysosastona.³⁵ Tällä kannalla asiat saivat olla ^vuoteen 1922 saak-ka, jolloin Nyqvist lopetti sairaalansa toiminnan. Tällöin oli pakko siirtää kaupunginsairaalan keuhkotautiosaston potilaat kunnalliskodin yhteyteen ja

mar-kan vuosihintaan kolme paikkaa liitettäväksi hallinnollisesti kaupunginsairaa-laan synnytysosastona.³⁵ Tällä kannalla asiat saivat olla ^vuoteen 1922 saak-ka, jolloin Nyqvist lopetti sairaalansa toiminnan. Tällöin oli pakko siirtää kaupunginsairaalan keuhkotautiosaston potilaat kunnalliskodin yhteyteen ja

In document PORIN HISTORIA III (sivua 101-154)