Koulunkäynti ja opiskelu

Chapmanin ym. (2004, 295) mukaan sijaishuollossa kasvavien ja kasvaneiden ko-kemukset koulusta ja opiskelusta on liian vähän tutkittu alue.⁶³ Tehtyjen retrospek-tiivisten tutkimusten mukaan heidän koulu- ja opiskelukokemuksensa ovat usein melko kielteisiä: heitä ei ole koulunkäynnissä juuri tuettu eikä heidän opiskeluun liittyviin tarpeisiinsa kiinnitetty riittävästi huomiota (Barth 1990, 426; Festinger 1983, 114; Jackson & Martin 1998, 573).⁶⁴

63 Nimenomaan kokemuksiin keskittyvä tutkimus on tässäkin aihepiirissä niukkaa, kun taas koulumenestykseen liittyvää vertailevaa tutkimusta on tehty enemmän.

64 Jacksonin ja Martinin (1998) sijaishuollossa kasvaneita mutta (siitä huolimatta) pitkälle kouluttautuneita henkilöitä (n=38) koskevassa tutkimuksessa tuli esiin, että monen tutkimushenkilön oli ollut vaikeaa saada opiskeluun liittyvät toiveensa otetuik-si huomioon: naiotetuik-sia, joilla haastatteluhetkellä oli yliopistotutkinto, oli otetuik-sijaishuollossa neuvottu suorittamaan lyhyt ammattitutkinto, ja esimerkiksi arkkitehdiksi opiskelleel-le tutkimushenkilölopiskelleel-le viranomaiset ”saattoivat antaa rahaa sängyn mutta eivät piirus-tusvälineiden ostamiseen”. (Jackson & Martin 1998, 580.)

Lisäksi tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet sijaishuollossa kasvavien ja kasvaneiden ”koulutusdeprivaation” – yliedustuksen erityisopetuksessa, heikot koulusaavutukset ja suuret koulun keskeyttämisen määrät.⁶⁵ Moni heistä on jäänyt lopulta ilman perusopetuksen päättötodistusta, ja muutenkin heidän koulutus-tasonsa on jäänyt ikäryhmän yleistä koulutustasoa matalammaksi. (Esim. Flynn, Ghazal, Legault, Vandermeulen & Petrick 2004, 71; Fanshel & Shinn 1978, 500;

Jackson 1994, 267; Schiff ja Benbenishty 2006, 143; Stein 1994, 350.)

Selityksiä sijaishuollossa kasvavien ja kasvaneiden heikolle koulumenestykselle ja matalalle koulutustasolle on tutkimuksissa tarjottu useita. Keskeisiä selityksiä ovat sijaishuoltoa edeltävät epäsuotuisat olosuhteet, lukuisista koulunvaihdoksis-ta johtuva koulunkäynnin katkonaisuus sekä riittämätön tuki ja kannustus sijais-huollon aikana (Barth 1990, 426; Jackson & Martin 1998, 580; Pecora ym. 2003, 26–27; Stein 1994, 350). Pidemmälle kouluttautumista saattaa vaikeuttaa myös varhainen siirtyminen ”puoli-itsenäiseen” elämään ja riittämätön taloudellinen tuki sijaishuollosta lähtemisen jälkeen (Jackson & Martin 1998, 573–574).⁶⁶

Usein sijaishuollossa kasvaneiden itse antama selitys heikoille koulu- ja opis-kelusaavutuksille on, että he eivät lapsina ja nuorina ymmärtäneet koulunkäynnin merkitystä (Barth 1990, 426; Festinger 1983, 114). Steinin (1994, 351) tutkimuk-sessa sijaishuollossa kasvaneet nuoret kokivat koulunkäyntiä haittaavina tekijöinä myös olosuhteista johtuvat erilaisuuden ja huonommuuden tunteet sekä leima-tuksi tulemisen. Leimaleima-tuksi tulemisesta kertoivat myös jotkut tämän tutkimuksen tutkimushenkilöt.

65 Pohjolan (1994) tutkimuksessa tuli esiin, että koulun joustamattomuus ja kykene-mättömyys tukea valtavirrasta poikkeavia nuoria lisää heidän vaikeuksiaan paitsi sillä hetkellä myös myöhemmin elämässä. Hänen mukaansa koulu näyttää osaltaan tuotta-van huonouden tunnetta ja epäonnistujaksi oppimista, jolloin vaarana on myöhempää elämänkulkua määrittävien leimojen ja itseään toteuttavien ennusteiden virittyminen.

(Pohjola 1994, 73; ks. myös Kontula 2006; Reinikainen 2006.) Suurimmalla osalla Todi-sin ym. (2001) tutkimushenkilöistä koulu oli sujunut alakoulussa (elementary school) hyvin, mutta yläkoulussa (middle school) tilanne muuttui: he hakeutuivat huumeita ja alkoholia kokeileviin porukoihin ja alkoivat käydä koulua epäsäännöllisesti. Koulu reagoi tähän erottamalla heidät määräajaksi, kieltämällä heiltä koulun puitteissa järjes-tetyt vapaa-ajan harrastukset ja kohtelemalla heitä ei-toivottuina oppilaina. Koulussa kerran saatu leima osoittautui pysyväksi ja opettajien toimintaa ohjaavaksi. (Todis ym.

2001, 128.)

66 Jackson ja Martin (1998) kysyivät tutkimuksessaan, mikä teki korkeasti kouluttautu-neiden ryhmästä erilaisen kuin vähän kouluttautukouluttautu-neiden ryhmästä. Tekijät, jotka vah-vimmin olivat yhteydessä korkeasti kouluttautuneiden (n=38) opintomenestykseen, olivat (i) pysyvyys ja jatkuvuus; (ii) lukemaan oppiminen varhain; (iii) että vanhempi tai hoitaja arvosti koulutusta ja näki sen tienä hyvään elämään; (iv) sijaishuollon ulko-puoliset, koulussa hyvin menestyvät ystävät; (v) koulun ulkopuolisten kiinnostuksen kohteiden ja harrastusten löytäminen; (vi) merkityksellinen aikuinen, joka antoi jat-kuvaa tukea ja kannustusta sekä toimi opastajana ja mahdollisesti roolimallina; ja (vii) säännöllinen koulunkäynti. (Jackson & Martin 1998, 578–580.)

Se oli ihan piinaavaa (koulukodin) ulkopuolisessa koulussa olla, että siinä on kaikkien hampaissa sen takia. --- Et sen takia, mä kyl puhuin siitä monta kertaa, se kouluun meneminen oli yhtä silkkaa piinaa. --- Sit jossain vaiheessa mä pääsin (koulukodin) kouluun, mikä oli niinku helpotus mulle.

Rutterin ym. (1984) seurantatutkimuksessa tuli esiin, että laitoksessa kasvaneiden tyttöjen selviytyminen aikuisina oli yhteydessä myönteisiin koulu- ja opiskeluko-kemuksiin. Oletettavasti koulussa saadut mielihyvän ja menestyksen kokemukset mielekkäästä tekemisestä ja hyvistä suorituksista olivat auttaneet tyttöjä kokemaan itsensä arvokkaina ja kyvykkäinä vaikuttamaan siihen, mitä heille tapahtuu. Omis-sa kodeisOmis-saan kasvaneiden joukosta muodostetun vertailuryhmän selviytymisessä koulukokemusten merkitys ei ollut yhtä suuri, mikä Rutterin mukaan johtuu ehkä siitä, että suurin osa heistä sai lapsena runsain mitoin myönteistä palautetta koto-naan, jolloin menestys koulussa vain vahvisti heidän itsetuntoaan ennemmin kuin oli sen ainoa lähde. (Rutter 1987, 324.)

Nuorisokodin toiminnan alkuaikoina koulunkäynti tai opiskelu oli Nuori-sokodissa asumisen ehto: jos tyttö meni ansiotyöhön, hänen piti muuttaa Nuo-risokodista pois. Jossain vaiheessa asumisen ehdot muuttuivat, minkä jälkeen Nuorisokodissa on saanut asua, vaikka on käynyt töissä. Muitakin nuorten kou-lunkäyntiin ja opiskeluun vaikuttavia muutoksia on Nuorisokodissa näiden vuo-sikymmenten aikana tapahtunut. Aiemmista kolmen ja neljän hengen huoneista on siirrytty kahden ja yhden hengen huoneisiin, mikä on lisännyt opiskelurauhaa.

Myös työntekijöiden suhtautuminen opiskeluun on jossain määrin muuttunut.

Vaikuttaa siltä, että vielä 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvulla Nuorisokodin tavoitteena oli, että sieltä lähtevillä nuorilla olisi turvanaan ammattitutkinto en-nemmin kuin valmiudet korkeampiin opintoihin. Sittemmin vaihtoehtoja on tul-lut nuorille enemmän ja heitä on kannustettu myös yleissivistäviin ja sitä kautta pidempiin opintoihin.⁶⁷ Esimerkiksi lukiota käyvät nuoret ovat saaneet asua Nuo-risokodissa vielä yli 18-vuotiaina. Nuoremmistakin tutkimushenkilöistä kuitenkin vain harva kävi lukiota tai suoritti ammattitutkintoa keskeytyksettä Nuorisokodis-sa asumisenNuorisokodis-sa aikana.

Tytöt kotitalous- tai kauppakouluun

Nuorisokodin toiminnan ensimmäisinä vuosikymmeninä oli tavallista, että ty-töt määrätietoisesti ohjattiin oppivelvollisuuskoulun jälkeen ammattiopintoihin.

Moni heistä ohjattiin ammattikouluun, vaikka heillä itsellään olisi ollut kykyjä ja innostusta jatkaa opiskelua oppikoulussa ja lukiossa.

67 Rinnakkaiskoulujärjestelmän aikaan ratkaisu yleissivistävän koulutuksen laajuudes-ta tehtiin laajuudes-tavallisesti jo kansakoulun neljännen luokan jälkeen 10-vuotiaana. Tällöin osa lapsista siirtyi pääsykokeiden kautta oppikouluun, joka käsitti 5-vuotisen keski-koulun ja 3-vuotisen lukion, osa suoritti kansakeski-koulun loppuun sekä – 1950-luvulta lähtien – 2-vuotisen kansalaiskoulun. Oppivelvollisuus päättyi 14-vuotiaana. 1970-lu-vulla siirryttiin vaiheittain nykyiseen peruskoulujärjestelmään, jossa kaikille yhteinen koulu kestää yhdeksän vuotta.

Se maailma oli silloin tämmönen. Mulle vaan ilmoitettiin, että siellä on koulu, käy pyrkimässä. --- Mä en muista, että olisi ollut mitään sen kummempia vaih-toehtoja.

Multa ei paljon silloin kysytty. Ei ollut mun haluja silloin kyllä.

Joillekin kasvattiperheissä asuneille sosiaalivirasto järjesti ammatinvalinnan ohja-usta, mutta myös heidän kokemuksensa oli, että loppujen lopuksi heillä itsellään oli hyvin vähän vaikutusvaltaa opiskelualan valinnassa.

No sit se oli tuo keittiöala. --- Kun mä muistan, että me siellä nuorisokodissa nau-rettiin tyttöjen kanssa, kun me kaikki oltiin keittiöalalla, että oliko se vaan niinku tyttöjen … Että oltiinko me nyt kaikki sinne suuntautuvia.

Itsenäisesti, ilman tukea

Yleinen kokemus tutkimushenkilöillä oli, että heidän koulussa käymistään py-rittiin Nuorisokodissa valvomaan, mutta muuten heidän opiskeluaan ei seurattu tai tuettu millään tavalla. Lähes puolet tutkimushenkilöistä (16) keskeytti Nuori-sokodissa asuessaan koulunkäynnin tai opiskelun. Kolmella heistä jäi oppivelvolli-suuskoulun päättötodistus saamatta, mutta kaksi heistä on myöhemmin aikuisena suorittanut oppivelvollisuutensa loppuun. Viisi heistä suoritti sen koulun keskeyt-tämisen jälkeen kevennetyin erityisjärjestelyin tai koulukodissa.

Se oli ihan pelkkä muodollisuus. --- Se (opettaja) opetti mua juomaan pullon suusta, ja se oli sen koulun anti. Me harjoteltiin veden kanssa. Se oli hauska mies.

Mä kävin tekemässä vaan kokeet. --- Ja arvaa, hävettiks mua näyttää se todistus kun mä menin töihin. --- 5,78 (keskiarvo), olkaa hyvä.

Siellähän (koulukodissa) mä tavallaan tentin koulun, mutta mä en ole koskaan muuten ymmärtänyt sitä. Ei mulla ikinä ollut koulukirjaa siellä auki, ei missään vaiheessa. Me kuokittiin maata ja peltoja, ja sieltä sit sai sen päästötodistuksen.

Mutta en mä oo ikinä sitä hakenut.

Yhdeksällä tutkimushenkilöllä kesken jäi ammattikoulu, opisto tai lukio. He ko-kivat opiskelun liian raskaaksi tai vaativaksi, eivätkä hekään saaneet siihen Nuori-sokodista tukea.

Mul ei oo edes semmosta mielikuvaa, et ois ollu yhtään ainutta palaverii, mis ois ollu esimerkiks koulust joku, mun äiti, ja nuorisokodin työntekijä saman pöydän ääres keskustelemassa, et mis mennään mun kohalla. --- Minähän sen lukioni ite keskeytin, ku mä totesin, et mä en pärjää ja ei täst tuu enää yhtään mitään.

Multa koko ajan nuorisokodissakin kysyttiin, että --- mitä mä niinku tahdon tai mitä mä niinku odotan ylipäätänsä elämältä. Enhän mä enää odottanut yhtään mitään --- kun mut oli jo siihen mennessä niin nitistetty, että enhän mä enää tiennyt, mitä mä halusin. Et sitten jo päästiin sanomaan, että kun on niin

saa-maton ja vetelä ja laiska ja … Voi minkä energiamäärän mä käytin itteni kasassa pitämiseen!

Suurella osalla tutkimushenkilöistä koulunkäynnissä oli ollut vaikeuksia jo ennen Nuorisokotiin muuttamista. Joillakin vaikeudet liittyivät opiskeluun, mutta moni-en suurin ongelma oli, että heitä kiusattiin. Yllättävän moni koki opettajan pahim-maksi kiusaajakseen.⁶⁸

Se tiesi, että mä olen nuorisokodissa, ja se otti mut niin inhottavasti hampaisiin.

--- Se saattoi sanoa kesken tunnin silleen, että älkää tehkö niinku (X) tai älkää olko niinku (X), tai teille käy niinku (Xlle). --- Se oli niin inhottava.

Toiset puolestaan voivat koulusta riippumattomista syistä henkisesti huonosti, mikä vaikeutti heidän koulunkäyntiään. Joillekin koulusta kuitenkin löytyi autta-ja, joka jaksoi välittää takapakeista huolimatta.

Mulla oli yläasteella hirveen hyvä kuraattori, joka ihan oikeesti välitti musta, ja siis se oli kaikissa mun kokouksissa. Se tuli noihin laitoksiinkin kaikkiin kokouk-siin. Se piti mun puolta ja se järjesti mun kaikki ne tenttimiset ja kaikki. --- Kyllä se joka kerta mua halaa, kun mä sen näen. --- Se ties kaikki mun ongelmat.

Toisilla tällaista tukea ja apua ei koulusta ollut, ja esimerkiksi yhden tutkimus-henkilön kertoman mukaan viranomaisten joustamattomuus esti häntä saamasta peruskoulun päättötodistuksen. Yhdeksännen luokan aikana hän lähti Nuorisoko-dista, muutti toiseen kaupunkiin ja alkoi odottaa lasta. Hän olisi halunnut jatkaa koulunkäyntiä tai tenttiä puuttuvat opinnot uudella paikkakunnalla, mutta siihen ei suostuttu.

Mä sanoin (sosiaalityöntekijälle), että mä käyn sen kyllä, jos mä saan sen käy-dä toisessa kaupungissa. ’Ei se onnistu.’ ’No sit se jää käymättä.’ ’Jaaha.’ Mun olis pitänyt ravata (kaupungissa) ensin sen mahani kanssa ja sitten ton (lapsen) kanssa. Viedä aina (lasta) meidän faijalle hoitoon ja tenttiä, ja mä olin että haista paska. Sitten ne lähettikin mulle päästötodistuksen, kun mä täytin seitsemäntois-ta ja oppivelvollisuus loppu. Siinä on kolme nelosseitsemäntois-ta ja sillai. --- Kun sekin on tosi hassu. Siinä on kasia ja seiskaa siinä todistuksessa, liikunta on nelonen, matikka on nelonen ja englanti on nelonen. Matikassa mä olen vielä oikeasti ihan haka, ja niin englannissakin, mutta se vaan kaatu siihen, että ei niitä saanut tenttiä.

68 Steinin (1994, 355) mukaan opettajien tulisi olla paljon tietoisempia sijaishuollossa kasvavien lasten ja nuorten tilanteista ja sijaishuollossa kasvamisen vaikutuksista, jotta he voisivat välttää leimaamista ja vaatimusten turhaa alentamista sekä ottaa hienotun-teisemmin lasten ja nuorten perhetilanteet huomioon.

Yhteenveto

Tutkimushenkilöiden koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvistä kokemuksista voi sanoa, että useimmat kokevat suoriutuneensa huonommin kuin mihin heidän kykynsä olisivat toisenlaisissa olosuhteissa riittäneet. Suurin osa jatkoi kuitenkin Nuorisokodissa oppivelvollisuutensa suorittamista tai aloitti toisen asteen opin-not. Näiden tutkimushenkilöiden yleinen kokemus on, että aiempiin olosuhteisiin verrattuna Nuorisokoti tarjosi paremmat puitteet koulunkäynnille ja opiskelulle, mutta muuten siellä ei kiinnitetty heidän kouluasioihinsa huomiota. Koulun tai opiskelun sujuminen oli heidän oman motivaationsa ja määrätietoisuutensa va-rassa, ja etenkin jälkikäteen moni uskoo, että olisi pystynyt tuen ja kannustuksen avulla paljon parempaan.

Näiden koulussa tai opiskelussa edenneiden asuintovereina oli toisaalta paljon niitä, jotka Nuorisokotiin muutettuaan yrittivät aluksi käydä koulua tai opiskel-la mutta keskeyttivät sen oman psyykkisen uupumuksensa takia tai koska eivät saaneet Nuorisokodissa keskityttyä opiskeluun riittävästi. Jotkut olisivat kaivan-neet enemmän omaa rauhaa ja yksityisyyttä, joitain taas asuintovereiden seura veti puoleensa enemmän kuin opiskeluun keskittyminen. Heidänkin kokemuksensa on, että Nuorisokodissa heidän koulunkäyntiään tai opiskeluaan ei riittävästi tuet-tu. Kaikki koulun tai opinnot Nuorisokodissa keskeyttäneet ovat keskeyttämisestä nyt aikuisena pahoillaan. Moni heistä kuitenkin kokee, että omat voimavarat oli-vat Nuorisokodissa asumisen aikaan yksinkertaisesti vähissä eikä opiskelulle ollut siten edellytyksiä. Jotkut kokevat luovuttaneensa liian helposti tai olleensa ratkai-suissaan lyhytnäköisiä.