Koskikallion korealainen tulkinta lähetystyöstä

Reilussa kuukaudessa SLS:n Kiinan-työn esimies Toivo Koskikallio kiersi kaikki neljä pääasemaa ja piti kullakin asemapiiristä koottujen kiinalaisten kanssa kokouksen. Tämän jälkeen Tsingshin asemalla pidettiin vielä niin sanottu lisätyn kirkkohallituksen kokous. Tar-koitus oli vahvistaa työtä koskeva uudistussuunnitelma mahdollisimman virallisesti. SLS:n johtokunta oli syksyllä 1927 julistanut kirkkohallituksen laittomaksi, koska marraskuussa 1926 kokoontunut kirkolliskokous oli koostunut vain Tsingshin piirin edustajista ja kirkko-hallituksen jäsenten vaaliin oli osallistunut äänioikeutta vailla olleita henkilöitä. Huomattava on, että SLS:n johtokunnan hyväksyessä helmikuussa 1927 kirkolliskokouksen pöytäkirjan ei äänestyksen laillisuudesta esitetty mitään näkemyksiä. Jälkikäteen tehdyllä linjauksella haluttiin välttää ongelma, joka syntyi Chen An-renin erottamisesta. Kun koko kirkkohalli-tus julistettiin laittomaksi, menetti Chenin erottaminen merkityksensä. SLS:n johtokunnan tekemä mitätöimispäätös oli vuoden 1927 itsenäistymiskeskustelun kannalta ristiriitainen.

Vaikka periaatteessa kiinalaisen seurakunnan itsenäistymistä haluttiin edistää, merkitsi tär-keimmän toimeenpanevan hallintoelimen laittomaksi julistaminen itsenäisten toimintaedel-lytysten kaventamista. Kirkkohallitukselle kuulunut kiinalaisia työntekijöitä koskenut valta siirrettiin poikkeustilanteen ajaksi Kiinan lähettienkokoukselle. Kiinalainen kirkko oli syk-systä 1927 alkaen siis aiempaa epäitsenäisempi. Paradoksaalista on, että SLS:n johtokunta päätti jatkaa kiinalaisten työntekijöiden taloudellista tukemista nimenomaan kirkkohallituk-sen kautta osoitukkirkkohallituk-sena kiinalaikirkkohallituk-sen kirkon autonomiasta tilanteessa, jossa samainen johto-kunta oli julistanut kirkkohallituksen mitättömäksi.²⁹¹ Todellinen valta pysyi tiukasti Suo-messa.

Koska virallista kirkkohallitusta ei keväällä 1928 ollut olemassa eikä kirkolliskokousta

289 KA SLA Hia 9 Läh.kok.PK 13.–19.1.1929 liite 1 E. A. Auno Kertomus Tsingshin asemapiirin toiminnasta v. 1928 9.1.1929.

290 KA SKHSA 623:24 kansio 3 Eliel Auno Hellin Aunolle 8.3.1928, 10.3.1928, 17.3.1928.

291 KA SLA Cbb 31 Jk.PK 10.2.1927 §8, Jk.PK 4.10.1927 §33, liite 6; KA SLA Eac 28 Koskikallio Tarkkaselle 1.1.1928.

vaikeissa olosuhteissa voitu kutsua koolle, turvauduttiin poikkeusolojen hätätilahallitukseen.

Lisätyn kirkkohallituksen kokoukseen kutsuttiin epävirallisen kirkkohallituksen lisäksi kus-takin pääasemapiiristä yksi edustaja, Tsingshistä suuren koon takia kaksi. Tällaisen kokouk-sen katsottiin edustavan koko lähetysaluetta.²⁹² Vallinneissa olosuhteissa tällainen järjestely oli hyvin ymmärrettävä. Kiinalaista kirkkoa oli vaikea kehittää kohti itsenäisyyttä ilman kiinalaisten aktiivista panosta. Lisätty kirkkohallitus tarjosi voimassa olleessa hallituksetto-massa tilanteessa toimivan vaihtoehdon.

Esimiehen tekemä lähetysalueen kierros oli tavallaan valmistelua lisätyn kirkkohallituk-sen kokousta varten. Päätettävät asiat oli valmisteltu kokouspaikkakunnilla. Näin yhteiseen kokoukseen tullessaan edustajat tiesivät, mitä oli luvassa. Samoin Koskikallio itse sai kuvan tilanteesta esitysten ja päätösten pohjaksi.²⁹³

Lisätyn kirkkohallituksen kokous pidettiin Tsingshissä maaliskuun 12.–14. päivänä, ja kokous jatkoi pöytäkirjan mukaan sitä myönteisen uudistamisen otetta, joka Koskikallion tarkastuskuvauksille oli ominaista. Keskeisenä käsiteltävänä asiana oli seurakunnan itsenäi-nen vastuunkantamiitsenäi-nen. Pöytäkirjan mukaan kiinalaiset kokousedustajat totesivat kristitty-jen sisäisen elämän vaalimisen olleen tärkeintä, sillä myös taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys perustuivat vahvaan hengelliseen perustaan. Edelleen kokousedustajat painotti-vat, ettei raha ollut ratkaisevaa vaan itsenäisyyttä voitiin ruveta toteuttamaan vailla omai-suutta. Kokous painotti aiempaa rahan ja omaisuuden varaan rakennettua työtä kritisoiden, että aiemmin työalueella oli ollut lähetysasemia, mutta ei seurakuntia. Jatkossa tehtävänä oli luoda seurakunnat ilman asemia. Työn tuli kokousedustajien mukaan siirtyä Lähetysseuran vastuulta seurakunnan vastuulle. Näiden keskustelussa esiin tulleitten näkökulmien perus-teella päätettiin neljän kohdan ohjelmasta. Sen mukaan ensinnäkin jokaista kristittyä tuli ohjata Jumalan sanan tutkimiseen ja rukoukseen. Näin rakentuva kristillinen elämä oli itse-näisyyden perusta. Toiseksi jokaisen seurakunnan tuli joko hankkia kokoushuone tai ko-koontua kristittyjen kodeissa. Kolmanneksi jokaisen seurakunnan tuli ”voimiensa mukaan”

kerätä itsenäistymisen mahdollistava rahasto. Neljänneksi jokaisen seurakuntalaisen tuli maksaa jäsenmaksua varoihinsa suhteutettu summa.²⁹⁴ Itsenäistymisohjelma oli varsin sel-vä. Lähetysseuran tukemasta työstä oli siirryttävä reippain askelin kohti itsenäisyyttä.

Vastuu seurakuntien asioiden hoitamisesta annettiin kokouksen päätöksellä seurakunnille itselleen. Käytännössä tämä tarkoitti seurakuntien vanhimpia ja diakoneja. Tämä olikin vält-tämätöntä, sillä kaikki työvoima määrättiin liikkuvaksi. Seurakunta saattoi saada oman työn-tekijän ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa seurakunnalla oli varaa maksaa tuon työnteki-jän palkka. Lähetysseuran avustuksen turvin palkattujen työntekijöiden tuli kiertää kristitty-jen kodeissa ja ohjata hengellistä kasvua. Lisäksi heidän tuli etsiä luopuneita ja julistaa evan-keliumia seurakuntiin kuulumattomille. Työntekijöiden tuli, mikäli mahdollista, kulkea kak-sin. Seurakuntien puolestaan oli tarjottava heille asuminen ja ruoka sinä aikana, jolloin työn-tekijät viipyivät kyseisellä paikkakunnalla. Näin aiempi asemilla notkuminen oli määrä saa-da loppumaan, sekä saasaa-da aktiivinen seurakuntalaisten hengellinen hoitaminen ja uusien kristittyjen etsiminen käyntiin. Päätöstä tehneiden kirkkokäsityksestä kertoo jotain määräys koota seurakuntalaisten ja seurakuntaan pyrkineiden keskuudesta pieniä Raamattua tutkivia ja yhdessä rukoilevia kerhoja.²⁹⁵ Aikaisemmasta passiivisesta ja rahaan perustuneesta lai-toskirkosta oli päästävä pietistiseen aktiivisten uskovaisten yhteisöön.²⁹⁶

Itsenäisyystavoitteet asetettiin selkeinä kaikille seurakunnille. Kokousta voi pitää uuden

292 KA SLA Eac 28 Koskikallio Tarkkaselle 28.1.1928.

293 KA SLA Eac 28 Koskikallio Tarkkaselle 28.1.1928, 22.2.1928.

294 KA SLA Hia 9 Lis.kko.hal.PK 12.–14.3.1928 §3.

295 KA SLA Hia 9 Lis.kko.hal.PK 12.–14.3.1928 §4, §5.

296 K. Nikkilä 2000, 132–133.

aikakauden alkamisen virallistamisena kiinalaisissa seurakunnissa. Päätökset ja pöytäkirjan mukaan myös niistä käyty keskustelu olivat selkeitä ja yksimielisiä. Kiinalaiset vahvistivat juuri sen linjan, jota Toivo Koskikallio oli ajanut. Kiinalaisten itselleen asettamat vaatimuk-set olivat kovempia kuin SLS:n johtokunnan tai tammikuisen lähettienkokouksen perus-teella olisi ollut välttämätöntä. Kotimaahan lähtevä Toivo Koskikallio oli saanut työnsä päätökseen. Hän oli vahvistuttanut uudistuslinjan kiinalaisen kirkon mahdollisimman viral-lisella elimellä ja saanut tuon lisätyn kirkkohallituksen jäsenet päättämään juuri ne asiat, joita oli tarkoituskin edistää. Tilanne vaikutti kotimaahan lähtemisen kannalta hyvältä.

Esimies Toivo Koskikallio oli hyvin aktiivinen sekä vuoden 1927 aikana käydyssä keskus-telussa että kevään 1928 kokoussarjan järjestämisessä. Vaikka helmi-maaliskuussa 1928 pidetyt kokoukset olivatkin kiinalaisten asemapiirien ja kirkon kokouksia, oli kaikissa koko-uksissa puhetta johtanut Koskikallio keskeisessä roolissa. Hänen raporttinsa ovat lisäksi tärkeät näitä kokouksia koskevat lähteet. Koskikallion kokousten välityksellä esittämiä nä-kemyksiä sekä hänen Kiinan-kautensa huipentaneen lisätyn kirkkohallituksen kokouksen päätöksiä voidaan tarkastella Koskikallion lähetysstrategian ilmentyminä. Kevään 1928 kokoukset olivat luonnollinen jatko hänen vuonna 1927 esittämilleen ajatuksille.

Aivan keskustelun alusta asti Koskikallio oli painottanut näkemystä oikeasta seurakun-nasta, joka syntyi, kun ketään ei palkattaisi rahalla julistamaan evankeliumia. Hänen ihan-teensa oli, että vapaaehtoiset maallikot olisivat levittäneet evankeliumia. Todellinen seura-kunta ei voinut perustua ulkomaiseen pääomaan.²⁹⁷ Koskikallio vertasi Kiinan kirkkoa Korean kirkkoon. Ihailevat kommentit korealaisesta kristillisyydestä tarjoavat hyvän lähe-tysteologisen kiinnekohdan Koskikallion ajattelulle. Toivo Koskikallio siteerasi heinäkuus-sa 1927 lähetysjohtajalle kanheinäkuus-sainvälisessä lähetysjulkaisusheinäkuus-sa julkaistua artikkelia Korean kir-kosta. Esimiehen lähetysjohtajalle siteeraamat kohdat kertovat hänen arvostuksistaan. Ar-tikkelin mukaan Koreassa oli ensinnäkin julistettu evankeliumia yksinkertaisessa muodossa ilman opillisia hienouksia. Toiseksi rahaa ei ollut käytetty lainkaan eikä työntekijöitä täten palkattu. Kaikki evankeliumin julistaminen oli tapahtunut vapaaehtoisesti. Kolmanneksi seurakunnat olivat alusta alkaen saaneet kehittyä itsenäisesti niin toiminnallisesti kuin talou-dellisestikin. Koskikallio oli vakuuttunut siitä, että Koreassa toiminut malli olisi toiminut myös Kiinassa.²⁹⁸ Hänen uudistusohjelmaansa on perusteltua kutsua kiinalaisen seurakun-nan korealaistamiseksi. Kaisa Nikkilän esittämää kiinalaisen filosofian vaikutusta Koskikal-lion näkemykseen on vaikea nähdä ainakaan 1920-luvun lopun tilanteessa.²⁹⁹ Koskikallio haki lähetystyön mallin Korean lähetystyöstä, ei Kiinan filosofiasta.

Nähdäkseni Kaisa Nikkilä on tehnyt aivan oikean havainnon todetessaan, että lähetys-työntekijää tarvittiin seurakunnan syntymisvaiheessa mutta ei enää seurakunnan jo toimies-sa. Lähetystyön tehtävänä oli herättää pieni kristittyjen ryhmä, joka ilman lähetystyönteki-jän apua vastaisi omasta ja alueen kristillisestä työstä. Sen sijaan Nikkilän halu nähdä tässä jonkinlainen yhteys kiinalaiseen kontekstiin tuntuu oudolta.³⁰⁰

Korean kristillisyyden erityislaatuisuus liitetään usein John L. Neviuksen panokseen. Kii-nan-lähettinä työskennellyt Nevius julkaisi vuonna 1885 artikkelin, jossa hän esitti uuden lähetysstrategian sekä siihen asti käytettyjen toimintatapojen ongelmat. Pian tämän jälkeen hänet kutsuttiin avustamaan juuri lähetystyölle avautuneen Korean nuoren työn suunnitte-lussa. Neviuksen toimintatapa vakiintui käyttöön, ja Koreasta tuli koko Aasian kristillisyy-den suurin menestystarina.³⁰¹ Neviuksen vuoden 1885 artikkeli sisältää niin täsmällisesti

297 KA SLA Eac 27 Koskikallio Tarkkaselle 8.5.1927, 21.7.1927, Koskikallio Aunolle 18.7.1928; KA SLA Eac 28 Koskikallio Tarkkaselle 29.5.1928; K. Nikkilä 2000, 58, 127.

298 KA SLA Eac 27 Koskikallio Tarkkaselle 21.7.1927; K. Nikkilä 2000, 137.

299 Vrt. K. Nikkilä 2000, 57.

300 K. Nikkilä 2000, 126–127.

samat elementit kuin Koskikallion vuosien 1927 ja 1928 ohjelma, että yhteyttä on mahdo-tonta pitää sattumana. Nevius puhui vanhan ja uuden vastakkaisuudesta ja luetteli vanhan järjestelmän ongelmat. Hänen mukaansa vanhan toimintatavan keskeisin ongelma liittyi työntekijöiden palkkaamiseen. Työntekijöiden palkkaaminen aiheutti kristittyjen keskinäis-tä kateutta sekä johti ajatukseen, etkeskinäis-tä kaikkien tuli saada palkkaa seurakuntaan kuulumises-ta. Useat olivat luopuneet kristinuskosta, koska olivat jääneet vaille työtä. Raha houkutteli monia yksittäisiä ihmisiä seurakunnan yhteyteen väärin perustein, ja näin työntekijöiksi päätyi epäsopivia henkilöitä. Kiinalaiset olivat Neviuksen mukaan erityisen taitavia luovimaan so-siaalisissa tilanteissa, minkä tähden todellisten motiivien havaitseminen oli erittäin vaikeaa.

Työntekijöiden palkkaaminen sai aikaan palkkapappikulttuurin, joka vaikutti kielteisesti kris-tinuskon uskottavuuteen. Tämä heikensi myös lähettien vaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi palkkatyövoiman käyttö vaikutti tuhoisasti vapaaehtoisuuden kehittymiseen: miksi jotkut toimisivat vapaaehtoisesti, jos toisille samanaikaisesti maksettiin? Palkatun työvoiman käyt-tö teki kristinuskosta leimallisesti ulkomaisen uskonnon ja kiinalaisista kristityistä palkkaso-tureita.³⁰² Kuusitoista vuotta ennen ensimmäisen SLS:n lähetin saapumista Kiinaan John L.

Nevius esitti artikkelissaan merkittävän osan niistä ongelmista, joita Toivo Koskikallion johdolla yritettiin ratkaista kahdenkymmenenviiden työvuoden jälkeen.

Kiinnostavana yksityiskohtana voi vielä nostaa esiin Neviuksen syksyn ja talven 1927–

1928 tilanteeseen sopineen havainnon. Entisten evankelistojen kanssa vaikeuksissa ollut Eliel Auno sekä Tayungin asemalle kasautuneiden ihmisten kanssa tuskaillut Matti Koivisto olisivat varmasti yhtyneet Neviuksen huomioon: epäsopivien ihmisten saaminen kirkon yhteyteen oli paljon helpompaa kuin heidän saamisensa siitä pois.³⁰³

Vanhan järjestelmän kritisoimisen lisäksi Nevius esitti perusteet uudelle toimintatavalle.

Raamatun korostamisen lisäksi Nevius nosti keskeisimmäksi periaatteeksi kristittyjen pysy-misen omassa kutsumuksessaan. Kristittyjen piti jatkaa normaalia elämäänsä ja välittää to-distusta Kristuksesta omassa elinympäristössään. Kääntyneitä kristittyjä ei saanut palkata työntekijöiksi, vaan heitä tuli kannustaa evankeliumista todistamiseen lähipiirissään. Seura-kuntien piti organisoitua itsenäisesti vanhimpien johdolla. Vain tällaiset itse toimineet seu-rakunnat saattoivat halutessaan palkata omin varoin itselleen työntekijän.³⁰⁴ Nevius herätti muidenkin kuin Koskikallion kiinnostukseen. Hänen ajatuksiaan sovellettiin lähetysohjel-missa yleisesti.³⁰⁵ Vuosina 1926–1927 Yalessa valmistuneessa väitöskirjassa tiivistettiin Neviuksen menetelmä neljään kohtaan: jokaisen kristityn tuli pysyä kutsumuksessaan ja todistaa kristinuskosta omassa ympäristössään, kirkollisia järjestelmiä sai kehittää vain pai-kallisen kirkon itsenäisen hallinnan rajoissa, työntekijöitä ei pitänyt palkata ennen kuin seu-rakunta siihen itse pystyi ja sitä halusi, ja paikallisten kristittyjen piti itse vastata omien, paikallisella tyylillä rakennettujen kirkkorakennustensa hankkimisesta. Juuri näinhän Kos-kikallio asioita ohjasi. Korean kirkkoa pidettiin lähetystyön tuloksena syntyneen taloudelli-sesti itsenäisen kirkon mallina.³⁰⁶ Se oli luonteva suunnannäyttäjä Kiinan-työtä organisoi-neille läheteille.

Neviuksen korostuksessa julistaa evankeliumia mahdollisimman yksinkertaisessa muo-dossa voi nähdä selityksen Koskikallion ja Koiviston kiistaan Yungshuenissa helmikuussa 1928. Koskikalliohan korosti Koiviston mukaan, ettei oppi kuulunut tarkastuksen piiriin.

Yksinkertainen evankeliumin julistus oli opillista korrektiutta tärkeämpää. Neviuksen

me-301 Chung 2001 (1959), 16–20, 70–71; Huntley 1984, 90–91.

302 Nevius 1958 (1885), 8–18.

303 Nevius 1958 (1885), 16.

304 Nevius 1958 (1885), 19, 58–59, 64.

305 Chung 2001 (1959), 74–75.

306 Paik 1987 (1929), 160, 292–295.

netelmän mukaisesti lienee ollut välttämätöntä tinkiä opillisista vaatimuksista, jotta vapaa-ehtoinen, maallikkovetoinen ja itsenäisesti rakentuva seurakunta saattoi kehittyä. Toisaalta voi kysyä, edustiko Koskikallio Neviuksen menetelmässä tärkeänä pidettyä seurakunnan uskon vaalimisen kriteeriä. L. George Paikin mukaan nimittäin uskon julkinen tunnustami-nen kehittyi seurakunnissa keskeiseksi kristillisyyden mitaksi Neviuksen menetelmän mu-kaisesti toimittaessa.³⁰⁷ Juuri tällaista uskonkysymysten julkista arviointia Koivisto kaipasi, mutta Koskikallio ei halunnut sellaiseen ryhtyä. Koskikallio sovelsi Neviuksen opeista itsel-leen sopivat.

Neviuksen ja Korean maailmalla osakseen saamaa huomiota ja arvostusta voidaan pitää tarpeettoman suurena. Kysehän ei ollut mitenkään uudesta tai omaperäisestä toimintata-vasta, vaan esimerkiksi Henry Vennin ja Rufus Andersonin jo muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin korostamista periaatteista.³⁰⁸ Neviuksen menetelmä näytti toimivan erinomai-sesti uudella lähetysalueella aloitetussa työssä, mutta toimintatavan ongelmat tulivat myö-hemmin esiin. Työntekijöiden palkkauksen puute johti myös kouluttamattomien teologien puutteeseen. Kirkon kasvaessa sille ei muodostunut oppinutta ja taitavaa johtoa. Korean kirkosta kasvoi valtavan kokoinen jättiläinen, joka oman kehittyneen johtajiston puutteessa joutui kuitenkin tukeutumaan ulkomaiseen apuun.³⁰⁹ On myös kyseenalaista, kuinka suu-ressa määrin Korean kristillisyyden voimakas kasvu 1900-luvun taitteessa selittyy Neviuk-sen menetelmän käytöllä. Jo ennen protestantteja työnsä Koreassa aloittaneet katolilaiset kohtasivat nimittäin samanlaisen ihmeellisen kasvun työssään, eivätkä he soveltaneet Nevi-uksen oppeja.³¹⁰ Taloudellinen omavaraisuus voidaan selittää korealaisen yhteiskunnan Neviuksesta riippumattomilla piirteillä.³¹¹ Korealaisen kristillisyyden voimakkaan kasvun syitä onkin syytä hakea useasta selittävästä tekijästä, ei pelkästä Neviuksen menetelmästä.³¹² Korean mallia Kiinaan sovellettaessa on syytä muistaa myös, että Koreassa kristinuskoa ei samaistettu länsimaisiin imperialisteihin, koska maan kolonialistinen miehittäjä oli läntisten suurvaltojen asemesta Japani.³¹³ Nämä tekijät eivät tietenkään estäneet Toivo Koskikalliota hahmottelemasta Kiinan kirkon korealaistamista vuosien 1927 ja 1928 aikana. Hän sai tu-kea korealaisille näkemyksilleen ainakin lähetti Kalle Korhoselta, joka vetosi Korean malliin uudistamisesta käydyn keskustelun yhteydessä helmikuussa 1929.³¹⁴ Korean kirkon menes-tystarina kiinnosti itse asiassa SLS:n lähettejä vielä 1970- ja 1980-luvuillakin.³¹⁵

Tässä pääluvussa esitettyjen tietojen valossa on selvää, ettei SLS:n Kiinan-työn alkuvai-heissa tavoiteltu Neviuksen menetelmän mukaisia työtapoja. Rahaa käytettiin alusta asti runsaasti ja työntekijöitä palkattiin paljon. Kuvaavaa on, mitä kiinalainen Uang sanoi Han-nu Haahden tarkastuksen yhteydessä vuonna 1914, kahdentoista vuoden työn jälkeen. Uangin mukaan taloudellinen omavaraisuus ei alkuaikoina ”tullut kysymykseenkään”, mutta kristit-tyjen luvun kasvaessa asia alkoi aktivoitua.³¹⁶ SLS:n toimintalinjan mukaan ensin piti luoda riittävän kokoinen seurakunta; taloudellinen itsenäistäminen saattoi alkaa vasta sitten. Ko-rean mallia ei tunnettu tai pidetty tärkeänä. Taloudellinen itsenäisyys ei ollut kehittynyt, koska sitä ei ollut juurrutettu seurakuntiin. Kysymystä ei ollut pidetty välttämättömänä.

Kuvaavasti Toivo Koskikallio itse anoi vuonna 1924 Lähetysseuran avustusta yhdelle

Tze-307 Paik 1987 (1929), 225.

308 Chung 2001 (1959), 71–72.

309 Kena 1993, 68, 75; Chung 2001 (1959), 77–78.

310 Chung 2001 (1959), 3–12, 58–70.

311 Huntley 1984, 127.

312 Kena 1993, 47.

313 Kena 1993, 50.

314 KA SLA Cbb 32 Jk.PK 5.3.1929 §8, liite 7 Kotimaassa olevien lähettien kokouksen PK 13.2.1929, liite.

315 Pesonen 1990, 141, 171–172, 212.

316 KA SLA Hia 2 Muistiinpanoja kiinalaisten kokouksesta 6.–8.4.1914 Tehnyt Hannu Haahti 6.4. Kouluasia.

lin piirin sivuasemalle. Tämä pieni 36-henkinen seurakunta ei kyennyt hoitamaan kulujaan, joten sitä tuli avustaa.³¹⁷ Koskikallio ei ollut myöskään ainakaan johdonmukai-sesti vaatinut Korean-mallin kaltais-ta omatoimisuutkaltais-ta ennen kriisivuo-sia.

Myöhemmät tiedot Suomen Lä-hetysseuran työstä Taiwanissa pa-kottavat epäilemään, sitoutuiko Koskikallio todella itsekään omaan korealaiseen opetukseensa. Koski-kallio oli yksi niistä läheteistä, jotka aloittivat työn Taiwanissa vuonna 1956. Tuolloin johtokuntakin oli painottanut, että etenkin syrjäisillä seuduilla tuli alusta asti pyrkiä talo-udelliseen omavaraisuuteen. Mirja Pesosen mukaan tätä periaatetta ei kuitenkaan voitu noudattaa, ”kos-ka kristinusko oli miltei ”kos-kaikille ko-kouksiin tulijoille vieras”. Logiikkaa on vaikea nähdä. Miten taloudelli-sesti itsenäiset seurakunnat olisi voi-tu perustaa alueille, joissa olisi ollut jo valmiiksi kristittyjä ihmisiä? Aja-tus korealaisesta toimintatavasta oli kaunis paperilla, mutta kovin vaikea toteuttaa. Taiwanissa seurakunnan syntyhetkeksi kelpasikin Koskikal-lion mukaan ensimmäisen luterilai-sen ehtoollisjumalanpalvelukluterilai-sen viettäminen. Itsenäisestä taloudelli-sesta vastuusta voitiin tinkiä. Työtä voitiin pitää Lähetysseuran periaatteiden mukaisena, kunhan sitä tehtiin alueella, jossa muut lähetysjärjestöt eivät vielä toimineet.³¹⁸ Koskikallio ei itse katsonut korealaisia periaatteita sitoviksi päästyään aloittamaan uuden työalueen il-man aiemil-man työn luomia rakenteita.³¹⁹

Pidettyään Tsingshissä lisätyn kirkkohallituksen kokouksen Toivo Koskikallio palasi Tze-liin noutamaan perheensä ja pakkaamaan tavarat. Tzelin asemalta Koskikalliot lähtivät huh-tikuun 5 päivänä. Parin Tsingshissä vietetyn viikon jälkeen Koskikalliot ja heidän mukanaan matkustanut Arvid Flinck poistuivat 25. huhtikuuta Tsingshistä ja aloittivat matkan koti-maahan, jonne he saapuivat kesäkuun alussa.³²⁰

Koskikallioiden perheen poistuminen Kiinasta aloitti SLS:n lähettiyhteisössä uuden

kau-317 KA SLA Hia 7 Läh.kok.PK 24.–30.1.1924 X Toivo Koskikallio Tzelin aseman Vuosikertomus 31.12.1923.

318 Pesonen 1990, 38–39, 40, 45.

319 Vrt. kuitenkin K. Nikkilä 2000, 148, nootti 90.

320 KA SLA Hp 37 Inkeri Koskikallion päiväkirja 5.4.1928, 25.4.1928; KA SLA Eac 28 A. Korhonen Tarkkaselle 21.4.1928; KA SKHSA 623:24 kansio 3 Eliel Auno Hellin Aunolle 25.4.1928; KA SLA Cbb 31 Jk.PK 4.9.1928 §12.

321 KA SLA 1–4; SLS VKT 1902–1913; SLS VK 1914–1927.

Koskikallioiden poistuttua Kiinasta keväällä 1928 SLS:n Kiinan-työkentälle ei jäänyt yhtä-kään suomalaista lasta, mikä oli yli 25-vuotiaan työn historiassa hyvin harvinaista. (Kuva:

SLS:n kuva-arkisto.)

den. Ensimmäistä kertaa yli viiteentoista vuoteen työmaalla ei ollut yhtäkään lähettien lasta.

Ensimmäistä kertaa koskaan SLS:n Kiinan-työssä ei ollut yhtään avioparia. Työtä oli teke-mässä vain naimattomia tai perheensä kotimaahan jättäneitä lähettejä. Lähettiyhteisö, jo-hon oli enimmillään kuulunut seitsemän avioparia ja liuta lapsia, uudistui sosiaalisesti Kii-nan levottomuuksien vaikutuksesta.³²¹

Toivo Koskikallio vei mukanaan Suomeen johdonmukaisesti esitetyn näkemyksen SLS:n Kiinan-työn uudelleenorganisoimisesta, jonka hän oli itse jo aloittanut. Uusi ajattelu perus-tui itsenäistymään pakotetperus-tuihin seurakuntiin, jotka vastasivat itse tekemisistään ilman ra-han ja palkkatyön turvaa. Koskikallion lähetysstrategiselle linjalle on vaikea löytää perustei-ta Kiinan-lähettien kokemuksisperustei-ta. Lukuisat arviot seurakunnisperustei-ta ja niiden kristillisyydestä eivät varmasti kannustaneet rohkeaan vastuun antamiseen. Myös Koskikallio itse oli useasti todennut, miten vaatimatonta SLS:n työalueen kristillisyys oli, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä korostamasta Lähetysseuran johtokunnassa vieraillessaan tilanteen valoisuutta.³²² Nopea itsenäistämiskehitys ei ollut kansainvälisesti ottaen mitenkään poikkeuksellinen il-miö. Kriisin jälkeen kiinalaisia alettiin arvostaa ja kuormittaa aiempaa enemmän.³²³ SLS:n tilanne erosi kuitenkin monista muista lähetysjärjestöistä, joiden työaloilla kiinalaiset olivat saanet selvitä jopa vuoden ilman lähettejä keväästä 1927 alkaen. Tuona aikana he olivat harjaantuneet itsenäiseen vastuuseen, joka heille myös muodollisesti voitiin sitten siirtää.³²⁴ SLS:n työalueella tällaista itsenäisyyteen harjoittelua oli ollut vähän. Vain Tsingshi oli ollut pitkään ilman lähettejä, ja siellä itsenäistymiskehitys tuntui kaikkein vaikeimmalta. Muilla asemilla kriisiajat eivät olleet totuttaneet kiinalaisia aiempaa suurempaan itsenäiseen vastuu-seen. Päättämällä jäädä Tzeliin keväällä 1927 Koskikallio tavallaan esti kiinalaisia itsenäisty-mästä. Vaikkei nopea itsenäistäminen ollut poikkeuksellista, SLS:n työalueen kiinalaiset oli-vat saaneet tavanomaista vähemmän harjoitusta omatoimisuuteen.

Toivo Koskikallio kirjoitti vuoden 1927 vuosikertomuksessaan, ettei kristillisyys todelli-suudessa ollut juurtunut SLS:n työn tuottamiin seurakuntiin.³²⁵ Samaan aikaan hän ajoi käytäntöön ohjelmaa, jossa työ jätettiin jatkossa yhä enemmän näiden seurakuntien vastuul-le. Toimintatavan muuttaminen seurakunta- ja maallikkokeskeiseksi oli ideologinen valinta, ei käytännön tarpeista noussut toimintalinjan täsmennys. Kaisa Nikkilän arveluihin Kiinan poliittisen tilanteen vaikutuksesta Koskikallion haluun itsenäistää seurakunnat nopeasti on täten suhtauduttava epäillen.³²⁶ Toivo Koskikallio halusi kehittää työtä Koreassa sovelletun mallin mukaisesi, vaikka hän tiesi hyvin lähtötilanteen ongelmat. Koskikallio oli valmis ot-tamaan riskin. Seurakuntien täytyi nousta itse tai kaatua lopullisesti. Koskikallio luotti sii-hen, ettei Herra antaisi niiden kaatua.³²⁷

In document Kuilun reunalla : Suomen Lähetysseura Kiinassa 1926-1929 (sivua 181-187)