Kodissa kasvaminen

Koti mielletään fyysiseksi asunnoksi ja paikaksi, jossa asuu perhe, jonka jäsenten välillä on ainutlaatuinen tunnesuhde (Korvela, 2003, 15–16). Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän mahdolliset lapsensa (omat, adoptoidut tai kasvatit) ja yksinhuoltajat lapsineen (Bubolz & Sontag 1993, 435; Tilastokeskus 2011; Goldsmith 2013, 20–21). Perhe on määritelmän mukaan ainoastaan kahden sukupolven perhe, johon ei kuulu esimerkiksi isovanhemmat. Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi (Tilastokeskus 2011).

Perhekäsityksen monimuotoistuminen (Sysiharju 1995; Hirsjärvi 2000, 15;) on tuonut muutoksia kotikasvatukseen. Enää ei ole yhtä hallitsevaa perhemallia – ydinperhettä− vaan niitä on useita, kuten yksinhuoltajaperhe, uusperhe, monivanhempainen perhe ja sateenkaariperhe. Tämän päivän lapset saattavat elää perheissä, joissa lapsella on kaksi kotia

Valtio Markkinat

Koulutus Työ Vapaa-aika Mediat Kulutus

Perhe

Yksilö

Kaverit

Kuvio 4. Nuorten arkipäivään sisältyvät oppimisympäristöt (Aittola 1998, 176).

2.1.3 Kodissa kasvaminen

Koti mielletään fyysiseksi asunnoksi ja paikaksi, jossa asuu perhe, jonka jäsenten välillä on ainutlaatuinen tunnesuhde (Korvela, 2003, 15–16). Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henki-löt ja heidän mahdolliset lapsensa (omat, adoptoidut tai kasvatit) ja yksinhuoltajat lapsineen (Bubolz & Sontag 1993, 435; Tilastokeskus 2011; Goldsmith 2013, 20–21).

Perhe on määritelmän mukaan ainoastaan kahden sukupolven perhe, johon ei kuulu esimerkiksi isovanhemmat. Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi (Tilastokeskus 2011).

Perhekäsityksen monimuotoistuminen (Sysiharju 1995; Hirsjärvi 2000, 15;) on tuo-nut muutoksia kotikasvatukseen. Enää ei ole yhtä hallitsevaa perhemallia – ydinper-hettä− vaan niitä on useita, kuten yksinhuoltajaperhe, uusperhe, monivanhempainen perhe ja sateenkaariperhe. Tämän päivän lapset saattavat elää perheissä, joissa

lap-sella on kaksi kotia tai vanhempia kahdessa paikassa, virallisten huoltajien lisäksi uusperheiden kakkosisiä tai -äitejä tai samaa sukupuolta olevat vanhemmat.

Kotitalous- ja kuluttaja-alan sanaston mukaan kotikasvatusta ja perhekasvatusta käytetään joissakin tapauksissa toistensa synonyymeina (Aalto & Lehtinen 1999, 44–

45). Perhekasvatuksen määrittelyssä kuitenkin korostetaan yksilön valmistamista ja tukemista elämään perheyhteisön jäsenenä, kun taas kotikasvatuksen määrittelyssä korostuu perheen jäsenten välinen vuorovaikutus. Perhekasvatuksen kohteena voi siis olla yksi ihminen, eikä kasvattajan tarvitse olla perheenjäsen, kun taas kotikas-vatus tapahtuu vuorovaikutuksessa perheenjäsenten kesken. Perhekaskotikas-vatus kuuluu myös yhtenä osa-alueena kotitalousopetukseen. (Aalto & Lehtinen 1999, 27, 44–45;

Opetushallitus 2004.)

Kotikasvatuksen voidaan katsoa sisältävän avarasti ne perhepiirissä tarkoituksel-lisesti ja tarkoituksettomasti välittyneet vaikutteet, mitkä suuntaavat lapsen kehitystä jopa ennen lapsen syntymää (Pulkkinen 1984; 1996; 2011). Tämän vuoksi kotikasva-tusta ei voida nähdä pelkästään erilaisten kasvatusmenetelmien käyttönä (Pulkkinen 1994, 28). Kotikasvatus ei ole yksittäinen teko tai yksittäistä toimintaa, vaan ryhmä toimintoja, jotka on suunnattu tiettyyn tavoitteeseen. Tämä tavoite koostuu osatavoit-teista. (Petrykowski ym. 2012.)

Kotitalouden toimintaa pidetään yläkäsitteenä, joka nivoo yhteen kotitaloudessa tapahtuvia toimia, sisältäen kotitalouden jäseniä yhdistäviä päämääriä ja toimintaa ohjaavat arvot (Turkki 1992, 11). Amerikkalaisissa tutkimuksissa puhutaan kotitalou-den toiminta käsitteen sijaan perheen toiminnasta (ks. esim. Brown & Paolucci 1979).

Kotitalouden toiminta käsitteenä samaistetaan usein kotitaloustieteessä kotityöksi erotuksena palkallisesta työstä (Korvela 2003, 19).

Kasvatus on käytännöllistä, vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta, joka il-menee toimintoina, tapoina ja tekoina (Pulkkinen 1984; 1996; Aalto & Lehtinen 1999, 27). Lapsen ja vanhemman kasvamista ja käyttäytymistä opastavat vanhemmilta lap-sille suuntautuvien vaikutteiden lisäksi myös vanhemmilta vanhemmille, lapsilta van-hemmille ja lapsilta lapsille välittyvät vaikutteet (Kemppainen 2001, 12).

Kotikasvatukseen sisältyy myös kodin ilmapiiri, ihmissuhteet sekä kodin ulko-naiset edellytykset, jotka antavat lapselle kehitystä tukevan ympäristön. Positiivinen kotiympäristö on nähty hyvin tärkeänä vaikuttajana lapsen kehitykseen. (Aalto &

Lehtinen 1999; Manglani 2013.) Välittämisen ilmapiiri ilmenee kasvatustoiminnas-sa taitojen opettamisena, käyttäytymistapojen neuvomisena ja rajojen asettamisena, mitkä ovat osa tiedostettua kasvatustoimintaa. Sääntöjen opettaminen on osa lasten sosiaalistumista. Valtaosa kasvatuksesta on kuitenkin kietoutunut rutiinitoimintaan ja yhdessäoloon, eivätkä vanhemmat osaa yleensä kuvata sen kummemmin kasva-tusperiaatteitaan. (Haverinen & Martikainen 2004, 53.)

Kotikasvatuksen merkitystä ja asemaa lapsen kehityksen kannalta voidaan tarkas-tella ekologisesta näkökulmasta. Ekologinen näkökulma merkitsee sitä, että ymmär-retään eri systeemien, kuten koti-, päivähoito- ja koulukasvatuksen vuorovaikutus ja niiden kytkös vanhempien työelämään ja yhteiskunnan säädöksiin. (Bronfenbrenner 1979; 2002; Pulkkinen 1984; 2011.)

Kotikasvatuksen voidaan katsoa sisältävän Hirsjärven (1983, 86–87) mukaan seu-raavat asiat:

1) Lapsen perushoitoa eli fyysisestä kehityksestä ja terveydestä huolehtimista. 2) Lapsen suojelua vahingollisilta sekä hänen ikäkauteensa sopimattomilta vaikutteilta.

3) Lapsen yksilöllisyyden huomioimista − ajattelu-, tunne ja tahtoelämän tukemista ikäkauteen sopivalla tavalla. 4) Lapsen harjaannuttamista taitoihin, joita tarvitaan yhteisössä ja yhteiskunnassa toimimiseen.

Hirsjärven määrittely on linjassa lastensuojelulain 1 ja 2 momentin kanssa, jossa korostetaan lapsen oikeutta turvalliseen kasvuympäristöön sekä monipuoliseen ja tasapainoiseen kehitykseen että erityiseen suojeluun. Näin ollen lasta ei saa alistaa, loukata tai kurittaa ruumiillisesti. Vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista, mutta kasvatusalan ammattilaisilla on velvollisuus tukea heitä kasvatustehtävässä, ja pyrkiä tarjoamaan apua riittävän varhaisessa vaiheessa.

Borstein (1995) pitää kotikasvatusta huolenpitona, jonka hän jakaa seuraaviin osa-alueisiin: hoivaaminen, materiaalinen huolenpito, sosiaalinen huolenpito ja didaktinen huolenpito. Vastaavasti Haverinen ja Martikainen (2004) puhuvat hoivaamisesta tukeu-tuen Heideggerin filosofiaan, jossa huoli, huolenpito ja huolehtiminen viittaavat käy-tännölliseen toimintaan ja läheisten hoivaamiseen (Steiner 1997, 115−116). Haverinen ja Martikainen (2004, 71) näkevät huolenpidon erityisesti rakkauden osoituksena.

Borsteinin käsitteet ovat määritelty alla olevassa taulukossa 1. Hoivaavaan huolen-pitoon, jossa huolehditaan lapsen fyysisistä tarpeista, voidaan nähdä kuuluvan myös lapsen hoito sairauden aikana sekä lääkkeiden antaminen. Borstein näkee osa-alueet universaaleina kulttuurista riippumattomina, mutta niiden ilmenemisessä ja painot-tumisessa on kulttuurikohtaisia eroja.

Taulukko 1. Huolenpidon osa-alueet (Borstein 1995).

Huolenpidon osa-alue Määrittely

Hoivaava huolenpito (nurture care giving) Huolehditaan lapsen fyysisistä tarpeista.

Materiaalinen huolenpito (material care giving) Tarjotaan virikkeitä, kuten leluja tai fyysisiä kokemuksia.

Sosiaalinen huolenpito (social care giving) Fyysistä, verbaalista, affektiivista ja visuaalista vuoro-vaikutusta. Lapsen tunteiden säätely ja sosiaalisten suhteiden ohjailu.

Didaktinen huolenpito (didactic care giving) Vanhemmat rohkaisevat lasta osallistumaan ulkopuoli-seen maailmaan, jota pyritään myös ymmärtämään.

Hirsjärven ja Borsteinin määrittelyitä filosofisemman näkemyksen kotikasvatukses-ta kotikasvatukses-tarjoaa Värri (2000; 2002), joka kotikasvatukses-tarkastelee kotikasvatuskotikasvatukses-ta vanhemmuuden velvoit-teiden kautta. Vanhemmuuden pysyvät velvoitteet ovat seuraavat: 1) elämän ehtojen turvaaminen (ontinen ulottuvuus), 2) maailmaan orientoituminen (ontologis-yhtei-söllinen ulottuvuus) ja 3) olemisen mysteeriin vastaaminen (filosofis-maailmankat-somuksellinen ulottuvuus) (Värri 2000, 132; 2002, 108).

J¯azeps V¯itols (2009, 66) on tutkinut tieteellistä kirjallisuutta ja koonnut sen perus-teella yhteen kriteereitä ja indikaattoreita, joilla voidaan kuvata perheen kasvatuspo-tentiaalia (ks. taulukko 2). Indikaattorit ovat ihanteita, mihin kasvatuksessa pyritään.

13 Taulukko 2. Perheen kasvatuspotentiaalia kuvaavia kriteereitä ja indikaattoreita (Vītols 2009, 66).

Kriteeri Indikaattori

Perhe yksikkönä Yhtenäiset periaatteet, arvot ja tavoitteet Tasapainossa olevat sisäiset ja ulkoiset rajat

Avoin, rohkaiseva, vertikaalinen ja horisontaalinen vuoropuhelu Perheen jäsenten välinen yhteistyö Vakaus keskinäisissä vaatimuksissa

Osallistuminen perheen yhteiseen toimintaan Yhteisen toiminnan tuottavuus

Vapaus perheessä Tasa-arvo

Itsenäisyys Vastuullisuus Solidaarisuus perheessä Asenne itseä kohtaan

Asenne muita kohtaan