”Karjalasta sinä olet tullut ja Karjalaan sinä olet palaava.” - Nainen, 34 v.
Kirjoitelmista alkoi jo ensimmäisellä lukukerralla nousta esiin, kuinka siirtokarjalaisten jälkipolvet ovat tuoneet Karjalaan suuntautuvilta matkoiltaan Karjalaa hiekanjyvä ja kivi kerrallaan mukanaan takaisin koti-Suomeen. Konkreettisilla, käsin kosketeltavilla asioilla, erityisesti hiekalla on tässä erityinen merkitys. Hiekkaa on kirjoitelmien mukaan tuotu Karjalasta esimerkiksi rantahiekkana eri paikoista ja hiekkaa on myös otettu esimerkiksi suvun kotipaikan kotitieltä tai pihasta. Hiekan lisäksi Karjalasta on voitu ottaa mukaan esimerkiksi kiviä, palasia kotitalon kivijalasta tai liedestä, tiiliä kotipaikalta ja jopa kellotapulin paloja. Myös erilaisten kasvien taimia on tuotu Suomen ja Venäjän rajan yli. Karjalasta tuotuja kasveja on laitettu kasvamaan esimerkiksi nykyiseen kotipihaan tai kesämökille. Vettä on tuotu kotipaikan läheisestä järvestä tai purosta pullossa mukana Suomeen. Myös Laatokasta otettua vettä on tuotu. Karjalasta tuotuja esineitä ja asioista voidaan verrata symboliesineisiin.
Esineiden taipumus symboloitua tekee ne helposti kollektiivisen identiteetin ylläpitäjäksi, ja kyse on tällöin symboliesineistä. (Heikkinen 1996, 17.) Joihinkin esineisiin liitetyt mielikuvat voivat siis muodostaa kyseisten esineiden olemuksen karjalaisuutta ja Karjalaa symbolisoiviksi.
Hautajaisissa muistoesineiden merkitys korostuu. Vainajan arkkuun on voitu laittaa mukaan Karjalan hiekkaa tai muita sieltä tuotuja asioita, kuten Karjalasta tuotua vettä.
Hautajaisissa myös haudalle on voitu ripotella Karjalasta tuotua hiekkaa. Erään kirjoittajan isovanhemman hautajaisissa tämän arkkuun oli laitettu mukaan näitä Karjalasta tuotuja konkreettisia muistoja, hiekkaa ja vettä pullossa. Kirjoittaja kuvaileekin, kuinka hänestä oli kaunista, että hänen mumminsa sai palan alkuperäisestä kotialueestaan mukaan hautaansakin. Syynä siihen, että arkkuun laitetaan mukaan ”pala Karjalaa” tai Karjalasta tuotua hiekkaa ripotellaan haudan päälle, on nähdäkseni se, että tällä tavoin edesmennyt on saatu haudattua symbolisesti ”Karjalan multiin”. Eräs kirjoittaja kertoo, kuinka hän toi matkaltaan Karjalasta itselleen ja siirtokarjalaiselle kummilleen kotipaikan kivijalasta kivet muistoksi. Tämän jälkeen hänen kumminsa pian kuoli, ja kirjoittaja kertoo olleensa ikionnellinen, että sai tuotua kummilleen ”pienen palan Karjalaa ja kotia takaisin”
tämän viimeisiksi hetkiksi. Kirjoittaja myös kertoo, kuinka sai hautajaisissa kunnian sirotella kotipihan maata haudalle ja laskea tuliaiskivet hautaan.
Hautajaisia varten on myös erityisesti lähdetty Karjalaan hakemaan esimerkiksi hiekkaa tai ainakin ”muistoasioita” on tuotu tietoisesti siinä mielessä, että niitä tullaan hautajaisissa käyttämään. Tämän ovat voineet tehdä edesmenneen läheiset tai siihen on henkilö voinut varautua jo eläessään. Eräs kirjoittajista kuvailee, kuinka hänen isoisänsä toi itse Karjalan matkaltaan mukana pussillisen rantahiekkaa, jolla samainen isoisä sitten myöhemmin siunattiin hänen viimeiselle matkalleen. Toinen kirjoittaja taas kertoo, kuinka toi Karjalan matkaltaan kotipihan hiekkaa, ja palattuaan kävi ripottelemassa hiekalla ”terveiset” vanhempiensa haudoille.
Hiekkaa on hautajaisten lisäksi tuotu myös muihin tarkoituksiin. Sillä on kuitenkin nähdäkseni lähes aina sama merkitys; hiekka on käsin kosketeltava ja aito pala menetettyä Karjalaa, jonka avulla Karjalaan pääsee käsiksi nytkin. Eräs kirjoittaja kuvaileekin, kuinka toi Karjalan matkaltaan rantahiekkaa pullossa isälleen, jotta tämäkin sairaana pääsisi vielä ”kotiinsa käsiksi”. Eräs kirjoittaja taas kertoo, kuinka hän säilyttää Karjalasta tuomaansa hiekkaa lasisessa valaisimen jalassa. Kirjoittaja kuvailee, kuinka kyseinen hiekka on unihiekkaa, jonka avulla hän voi uneksia Karjalasta.
Kotiseutumatkalla ja suvun kotipaikassa käydessä tunnereaktio löytyvien esineiden ja asioiden suhteen voi olla suuri:
”Karjalan kotiseutumatkalla olen ollut mukana useammankin kerran. Eihän siellä ole oikein ihmeempää, mutta löytyi sieltä mummoni istuttama juhannusruusu ja siinä kukki pieni valkoinen kukka. Se särki sydämeni ja purskahdin itkuun. Tunnen että osa minua on yhä siellä edelleenkin.” - Nainen, 52 v.
Karjalasta onkin voitu tuoda myös esimerkiksi entisessä kotipihassa kasvaneita kasveja.
Saattaa olla, että suvun kotipaikasta ei ole jäljellä enää kuin kivijalka tai ei mitään, mutta kotipihaan aikanaan istutetut kasvit jatkavat edelleen elämäänsä. Eräs kirjoittaja mainitsee, kuinka hänen setänsä kertoi omista pähkinäpensaistaan, ja eräällä Karjalan matkalla kirjoittaja oli niitä osoitetulta paikalta löytänytkin. Hän kertoo, kuinka usealla hänen läheisellään on nyt Karjalasta tuotu pähkinäpensas kasvamassa omalla pihallaan.
Edellä esitellyillä tavoilla esimerkiksi hiekan, esineiden ja kasvien kautta on saatu tuotua Karjalaa ”takaisin” pieni pala kerrallaan. Tähän nähdäkseni liittyy ajatus siitä, että ihmiset ja rakennukset muuttuvat, mutta jotkut asiat, kuten juuri hiekka ja vesi, ovat samaa, jota Karjalassa on ollut aina. Karjala ei ole enää samanlainen kuin se on joskus ollut, mutta jotkut asiat kuvastavat muuttumattomuutta. Kirjoitelmista voi tulkita, kuinka suuri merkitys näillä asioilla siirtokarjalaisten jälkipolville voi olla.
Osaltaan tämä myös liittyy Karjalan matkoilla syntyneisiin merkityksellisiin kokemuksiin, kun on voitu esimerkiksi käydä paikassa, jossa sukua on asunut tai on uitu samassa järvessä ja kävelty samaa kotipolkua kuin omat isovanhemmatkin aikanaan.
7 Karjalaisuus osana identiteettiä
”Uskon, että se, ettei karjalaisilla ole enää maata jalkojensa alla, on vaikuttanut siihen, että identiteetti on kulkenut ihmisten mukana ja jotenkin porautunut syvälle sielun sopukoihin. Se on henkistä pääomaa, se on taidetta, taitoa sanoittaa asioita.” - Nainen, 63 v.
Tunne tai kokemus karjalaisuudesta osana omaa identiteettiä vaihtelee aineiston perusteella suuresti ihmisten välillä. Toiset kokevat karjalaisuuden itsessään hyvin vahvasti ja karjalaisuus saatetaan kokea itsestään selvänä osana omaa identiteettiä.
Toiset taas eivät miellä itseään karjalaisiksi muuten kuin sukujuuriensa kautta.
Myös kiinnostus omaan karjalaisuuteen vaihtelee. Osa kertoo karjalaisuuden olleen aina vahvasti osana omaa elämää, toiset taas ovat saattaneet kiinnostua juuristaan enemmän iän myötä. Jotkut eivät ole lainkaan kiinnostuneita juuristaan. Karjalainen identiteetti voidaan nähdä myös muuttuvana ja liikkuvana. Saatetaan kokea karjalaisuutta vain erityisissä tilanteissa tai karjalaisuus korostuu tietyissä tapahtumissa, esimerkiksi eräs kirjoittaja kuvailee, kuinka hän ei koe itseään erityisesti karjalaiseksi, paitsi silloin kun käy sukukokouksissa. Kokemuksia karjalaisuudesta voi siis olla yhtä paljon kuin karjalaisiakin. Olen tässä kuitenkin pyrkinyt erittelemään ja järjestelemään pääasiallisia suhtautumistapoja koskien karjalaista identiteettiä.