Laivanrakennus
Rannikolla asuvien oli osattava sekä vesil-lä kulkemisen että veneiden ja ruuhien ra-kentamisen taito. Talonpojat eivät kuiten-kaan tyytyneet vain liikkumiseen rannikon
tuntumassa ja tähän soveltuvien veneiden rakentamiseen. He uskaltautuivat päinvas-toin ulos aavalle merelle ja rakensivat tätä
varten merikelpoisia kuutteja ja läksivät näiden kanssa aina Pohjanlahden toiselle puolelle ja kauas Itämeren etelärannan sa-tamiin. Tästä talonpoikaisesta ja talonpoi-kien omaan käyttöön harjoitetusta laivan-rakennuksesta on kuitenkin tietoja perin niukasti. Koska talonpoikaispurjehtijoita esimerkiksi Eurajoella oli 1500- ja 1600-luvuilla runsaasti, on selvää, että täkäläiset talonpojat ovat myös olleet taitavia
laivo-jen rakentajia ja että Eurajoen rannikko-kylissä ja talonpoikaispurjehtijoiden koti-paikoilla vallitsi keväisin jakesäisin tämän-kin vuoksi kiireinen toiminta. On myös
huomattava, että näiden talonpoikaisten rakentajien laivat kelpasivat
kaupunkien-kin porvareille. Raumalaiset esimerkiksi ostivat vuonna 1674 Tarvolan talonpojilta yhden keskeneräisen laivan.
1
Kruunu tarvitsi myös kipeästi laivoja
ta-varoiden kuljettamiseen ja sotaväen siirte-lemiseen paikasta toiseen. Se käytti hyväk-seen talonpoikien kokemuksia, perusti ran-nikoille varveja sotalaivojen ja kuljetus-proomujen rakentamiseksi ja perehdytti sa-malla ympäristön asukkaat suurten laivo-jen rakentamiseen. Satakunnan rannikolla kruunu rakennutti laivoja Porin veistämöl-lä 1570-luvun alusta ja Raumalla saman vuosikymmenen lopusta lähtien. Vuodesta 1588 alkaen on tietoja laivojen
valmistami-sesta Luvian varvilla.2
Luvian varvin on oletettu sijainneen Verkkarin luona. Siellä oli oma
rakennus-mestari, kirjuri, laivuri, seppä,
rummun-lyöjä, hampunkehrääjä sekä vaihteleva määrä kirves- ja laivamiehiä. Vuonna 1588 edellisiä oli kahdeksan ja jälkimmäisiä35, seuraavana vuonna laivamiesten luku oli kuitenkin jo 62. Tällainen joukko vaati jo oman papin ja välskärin. Mistään pienestä varvista Luvialla ei näin ollut kysymys.3
Luvian varvi oli käytössä vielä 1600-luvun alussa; viimeiset sitä koskevat tiedot
ovat vuodelta 1609. Eurajokelaisista Lu-vian veistämöllä tiedetään varmuudella työskennelleen ainakin Lavilan Simo-sepän. Hänet luetellaan varvin väen jou-kossa vuonna 1604 rakentamassa kruunul-le kuljetusproomuja. Vaikutteet eivät jää-neet tähän. Luvian veistämöllä työskennel-lyt rakennusmestari Markus Matinpoika näyttää näet hankkineen 1580-luvun lopul-la omistukseensa yhden Linnamaan kylän tilan ja asettuneen asumaan Eurajoelle.
Kun kahden Ala-Satakunnan veistämöillä vuonna 1589 valmistuneen lotjan on mai-nittu tulleen Linnamaan kylästä, on ilmeis-tä, että ne on rakennettu Markuksen
val-vonnassa ja kylän miesten voimin.4
Linnamaa ei ollut suinkaan ainoa laivoja valmistanut Eurajoen kylä. 1600-luvun alun tileissä puhutaan lisäksi proomujen rakentamisesta Kuivalahden kylässä.
Vuonna 1602 Ala-Satakunnan kunkin nel-jäntoista kolmanneksen tuli lähettää Kui-valahdelle rakentajien tarpeiksi leipää, li-haa ja suolakalaa. Veistämö oli toiminnas-sa myös vuonna 1604. Sen rakennusmesta-rina oli edellä mainittu Markus Matinpoi-ka ja hänen apunaan paikalla kolme kir-vesmiestä, kapteeni jakaksi laivuria. Kui-valaiselta mainitaan tältä samaiselta vuo-delta toinenkin laivanrakentaja. Matti Pe-kanpoika. Lähteistä ei käy kuitenkaan il-mi, oliko Matti kruunun rakennusmestari vai tekikö hän töitä talonpoikien
tilaukses-ta.5
Kruunu lopetti Luvian kaltaisten
pien-ten varvien toiminnan 1600-luvun ensim-mäisen vuosikymmenen lopulla ja keskitti laivojen rakentamisen muutamaan suureen veistämöön. Päätös ei lopettanut eurajoke-laisten laivanrakennusta. Toiminnasta on tosin tietoja huonosti, mutta koska Vuojo-elta tunnetaan 1610-luvun lopulta ja edel-leen 1620-luvun alusta Matti-niminen ra-kennusmestari. tämän on pitänyt valmistaa laivoja ja jatkaa näin vanhoja perinteitä.
Samalla on huomattava, että Matin koh-dalla on kysymys joerikoistumisesta
laivo-jen rakentamiseen, hän ei ole enää vain laivojen tekoon pystynyt talonpoika.6
Läänittäminen muutti Eurajoen laivanra-kennuksen luonnetta. Åke Totiin ja hänen perillistensä, ennen muuta kreivi Klaus Totiin oli saatavalaajojen tilustensa tuotto laivatuksi mahdollisimman nopeasti Ruot-sin puolelle. He tarvitsivat tätä varten lai-voja mutta eivät tyytyneet vuokraamaan
niitä kaupunkien porvareilta tai rannikon talonpoikaispurjehtijoilta vaan
rakennutti-vat niitä myös itse. Alkujaan varvina käy-tettiin herrasväen lastauspaikkaa eli Tuo-mikaria. Kun Åke Totiin (äänitykset jaet-tiin 1640-luvun puolivälin aikoihin, laivoja alettiin rakentaa kahdessa paikassa: kreivi-tär Brahe jatkoi toimintaa Tuomikarilla,
kreivi Klaus Tott siirsi omien laivojensa ra-kentamisen Orjansaarelle. Kun Eurajoen läänitykset tulivat 1660-luvun lopulla jäl-leen yksiin käsiin, Tuomikarin varvi jäi käytöstä ja toimintaa jatkettiin vain
Orjan-saarella.
Töiden ylimpänä valvojana oli herras-väen vouti. Tämän tuli hankkia paikalle kelvollinen työväki ja riittävä materiaali.
Tehtävä ei ollut helppo. Etenkin 1630-luvun lopulla, kun toimintaa oltiin karta-noissa käynnistämässä, voudin oli vaikea saada töitä sujumaan omien suunnitelmien-sa ja herrasväen toiveiden mukaisesti. Ke-sällä 1637 kaikki näytti vielä valoisalta, ja työt edistyivät hyvää vauhtia. Tuomikarilla oli jo toukokuun lopulla valmistumassa kaksitoista syltä eli noin 21 metriä pitkä ja neljätoista kyynärää eli runsaat kahdeksan metriä leveä kuutti. Sen isomasto oli vii-dentoista sylen eli lähes 27 metrin korkui-nen. Ainoana huolena oli raudan vähyys.7 Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet.
Vuonna 1639 Tuomikarilla oli rakenteilla kaksi laivaa, toisen ilmeisesti edellä mainitun kerrottiin olevan valmiina ve-sille laskettavaksi heti jäiden sulattua. Osa tarvittavista rautaosista oli saatu Mustion ruukilta Uudeltamaalta, mutta raudasta oli edelleen huutava puute, eikä laivoja saatu purjehduskelpoisiksi ennen uutta lähetys-tä. Tätä vouti sai kuitenkin odotella. Hän sai Tukholmasta kyllä vuoden lopulla
rau-taa, mutta ei riittävästi. Pahinta oli, ettei Eurajoen seuduilta tahtonut mitenkään saada köysiä ja purjeita. Vouti valittaa ali-arvioineensa vaikeudet jakertoo, ettei
hä-Orjansaaren kallioinen pohjoisranta. Laivoja ei kuitenkaan rakennettu täällä, vaan veistämä sijaitsi saaren länsirannallaniin, että sieltä pääsi merelle joko Häväisten saaren itä- tai eteläpuolitse. Veistämä näkvv Häväisten kartassa sivulla 226. Nykyisin sen sijaintipaikasta on muistutuksena Varvinnokka Ke-kokaria vastapäätä. Kuva Kai Jalonen 1986.
neliä ollut laivoihin sen paremmin ankku-ria kuin köyttäkään ja ettei hän saanut
muuten valmiita laivoja lasketuksi edes ve-sille. Raumalaisillakaan ei hänen
tietojen-sa mukaan ollut köysiä ja purjeita myytä-väksi. Keväällä 1640 hän oli sen sijaan jo toiveikkaampi, olihan hän kuullut, että Pekka Tolvasella olisi tarvittavat välineet, niin purjeet kuin ankkuri ja köydetkin.
Pekka ei kuitenkaan suostunut vuokraa-maan välineitään. Hän oli kyllä taipuvai-nen myymään ne, mutta vain kalliiseen
1 500 kuparitalarin hintaan. Tätä rahaa voudilla ei ollut. Kun herrasväen kamreeri
ei rahaa lähettänyt, laivat makasivat edel-leen valmiina Tuomikarin rannassa ja rau-malaiset laivasivat kartanoiden tuotteita Tukholman puolelle. Ilmeisesti juuri tämä purjehdus selittää raumalaisten halutto-muuden vuokrata tai myydä voudin kai-paamia tarvikkeita.8
Raudan puute hidasti myöhemminkin laivojen rakentamista. Niinpä Klaus Totiin vouti joutuivuosina 1657 ja 1658 patistele-maan kamreeria raudan nopeaan toimitta-miseen. Hän kertoi, ettei kamreerin lähet-tämä kahden leiviskänrautamäärä riittänyt rakenteilla olevan kahdentoista sylen
suunnilleen 21 metrin mittaisen laivan tarpeisiin. Kamreerin Orjansaarelle laivaa-mien 1 600 rautapiikin hän katsoi sen si-jaanriittävän.9Köysien tai purjeiden puut-tumiseen voudit eivät enää viitanneet. Kos-ka lähteissä ei ole minkäänlaisia viitteitä hampunkehrääjän, nyörinpunojan tai kan-kurien toiminnasta Eurajoen 1650- tai
1660-lukujen kartanoissa, on ilmeistä, että voudit ottivat oppia Henrik Yrjänänpojan vaikeuksista ja ostivat tarvikkeet jo hyvis-sä ajoissa Tukholman puolelta.
Eurajokelaiset olivatperehtyneitä laivan-rakennukseen ja joutuivattekemään päivä-töitään usein Tuomikarin tai Orjansaaren veistämöillä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan voudin oli hankittava paikalle myös töihin tottuneita kirvesmiehiä. Tuomikaril-la näitä oli vuonna 1644 yhteensä kymme-nen. He olivat ilmeisesti niitä turkulaisia,
joita vouti ei voinut kesällä 1643 lähettää takaisin Turkuun, vaikka armollinen her-rasväki sitä häneltä vaatikin. Vouti väitti
laivojen jäävän tyystin valmistumatta, jos hän noudattaisi saamaansa käskyä. Palkat-tuja kirvesmiehiä tarvittiin paikalla myös
1650-luvulla. Koska talonpoikien jatkuva käyttäminen Orjansaaren veistämöllä olisi
jättänyt kartanoiden työt tekemättä, hei-nät korjaamatta ja elon puimatta, vouti ot-ti vuonna 1657 varville 6—B kirvesmiestä.
Kun vouti vuonna 1658 pyytää kirjeessään vielä ruokaa veistämön vangeille, on
to-dennäköistä, että Orjansaarella oli työssä myös näitä; ei välttämättä mistään
vakavis-ta rikoksista tuomittuja vaan mahdollisesti pelkästään irtolaisuuteen syyllistyneitä maankiertäjiä.10
Varvilla tarvittiin myös seppää. Voutien kirjeissä ei puhuta kuitenkaan säännöllises-ti toimineista sepistä. Pikemminkin näyt-tää siltä, että seppä palkattiin aina tarpeen mukaan milloin mistäkin. Paja veistämölle
oli kuitenkin saatava. Vouti Henrik Yrjä-nänpoika osti tarkoitusta varten erään pa-nelialaisen ranta-aitan ja muutti sen pajak-si."
Tärkeintä oli kuitenkin saada veistämöl-le hyvä rakennusmestari. Kreivi Tott oli
ottanut Orjansaarelle mestariksi Simo An-tinpojan. Tämä pyysi kreiviltä vuonna
1658 lupaa asettua myös asumaan saarelle ja perustaa sinne perheen asuttavaksi kel-paava torppa. Simo oli tunnettu
taidois-taan ja oli opettanut työnsä myös Juho-pojalleen. Tämä puolestaan oh kreivitär Brahen rakennusmestarina Tuomikarilla.
Kun osa vapaaherra Gustav Soopin maista siirtyi 1670-luvun puolivälissä pormestari Hans von Gerdesin hallintaan ja Orjansaa-ri oli näiden maiden mukana, Simo jatkoi
työtään tämän alaisuudessa. Hän kuoli vas-ta vuonna 1698 mutta eli Orjansaarella
1680-luvun lopulta lähtien entisenä laivan-rakentajana.12
Eurajoen laivanrakennus sai pormestari
von Gerdesin isännyyden aikana entisestä poikkeavia piirteitä: siitä tuli
suurisuuntais-ta ja lähes teollisesti harjoitettua.
Orjan-saaresta kehittyi tämän myötä aikaisempaa selvemmin todellinen veistämö, jossa oli toimintaa vuodet ympäriinsä. Uuden
isän-nän toimista on kuitenkin saatavissa yksi-tyiskohtaisia tietoja vasta 1680-luvun
lopul-ta. Tuolloin hänellä oli Orjansaarella pal-veluksessaan rakennusmestari ja tämän
apuna erityinen kirjuri, seppä ja joukko kirvesmiehiä. Rakennusmestarina oh Simo Antinpojan jälkeen aluksi Lorentz Brauer.
Hän viipyi paikalla vain parin vuoden ajan. Maaliskuussa vuonna 1691 Ravilaan saapui Ruotsin puolelta uusi rakennusmes-tari Sipi Matinpoika Langman. Hän otti pian vastatakseen varvin toiminnasta ja lai-vojen rakentamisesta.13
Kirvesmiehien määrästä ei veistämön
ti-likirjan sivujen osittaisen katoamisen vuok-si ole saatavissa tietoja. Kun pormestari von Gerdesin velat tulivat 1690-luvun
puo-livälissä kuoletetuiksi ja tilat siirtyivät jäl-leen kreivi Axel Wachtmeisterin hoitoon, Orjansaarella työskenteli vuonna 1694 yh-teensä viisitoista ja vuonna 1695 jo 21 kir-vesmiestä. Tätä vähemmällä ei Orjansaa-rella pormestarinkaan aikana voitu tulla toimeen, olihan siellä kreivi Wachtmeiste-rin tietämän mukaan rakennettu laiva
toi-sensa jälkeen jaolihan siellä 1690-luvun al-kuvuosina valmistumassa muun muassa
yk-si 120 jalan eli runsaan 35 metrin pituinen alus.14
Kirvesmiehet tulivat Orjansaarelle ympä-ri Eurajokea ja aina Raumalta saakka.
1690-luvun alkuvuosina veistämön kirves-miehiksi mainituista 29 miehestä kaksi asui Auvin, kolme Häväisten, yksi Irjanteen, kolme Kainun, yksi Kaukonpielen, kaksi Kaukomäen, yksi Kuivalahden ja
Lapi-joen, yksi Linnamaan ja Mullilan, kolme Panehan ja Pihlauksen sekä yksi Tarvolan kylässä. Yhden kirvesmiehen ilmoitetaan asuneen Lavilan säterissä, yhden tulleen Raumalta ja kahden Rauman maaseura-kunnan puolelta. Erityisesti puusepiksi mainittuja ammattimiehiä varvilla
maini-taan vain satunnaisesti.15
Kreivi Wachtmeister jatkoi aluksi varvin toimintaa pormestari von Gerdesin esimer-kin mukaisesti. Hän otti palvelukseensa
myös tämän vanhan henkilökunnan sekä rakennusmestarin että sepän. Kun hän
te-ki ensin mainitun kanssa vuonna 1696 kir-jallisen sopimuksen ja antoi tämän asutta-vaksi Orjansaaren torpan, hän edellytti sa-malla, että Sipi valmisti hänelle vuosittain limisaumaisia laivoja. Kreivi suhtautui lai-vanrakennukseen kuitenkin pormestarista poikkeavalla tavalla. Hän tarkasteli kysy-mystä laajemmin, ottamalla huomioon
tilo-jensa muun toiminnan. Kun hän ei
pyrki-nut vain mahdollisimman monen laivan ra-kentamiseen, hän totesi jatkuvan laivojen valmistuksen vaativan runsaasti puuta ja koettelevan tämän vuoksi raskaasti pitäjän metsiä. Hänellä oli todisteita epäilystensä tueksi, olihan rahvas itse jo 1690-luvun alussa todennut tukkipuiden käyneen har-vinaisiksi. Kirkonkylän metsistä esimerkik-si ei vuonna 1690 löytynyt enää laivanra-kennukseen kelpaavia puita, vaan metsää oli vuokrattava Lutan talonpojilta.16
Toiseen laivanrakennuksen aiheutta-maan haittaan viitattiin 1690-luvun aikana, kun kartanoissa suoritettiin katselmuksia.
Niissä todettiin nimenomaisesti, että vilkas laivanrakennus oli koitunut maanviljelyk-sen ja karjanhoidon tappioksi: laivat olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä, var-veille oli saatava työvoimaa vaikkapa kes-ken kiireisimmän heinänkorjuun.17 Tästä oli seurauksena tilojen rappeutuminen ja niiden muun tuoton heikkeneminen. Tämä ei kreivillistä armoa miellyttänyt, eikä hän tämän vuoksi näytä lopultakaan ryhtyneen pormestarin esimerkin seuraajaksi.
Laivo-ja Orjansaarella toki edelleen rakennet-tiin. mutta toiminta palautui 1670-luvun ta-solle.
Kreivi Wachtmeister ei toisaalta ollut tyytyväinen rakennusmestariksi pestatun Sipi Langmanin taitoihin. Tällä oli jo por-mestari von Gerdesin palvelukseen tulles-saan ollut hyvät suosittajat, olipa seura-kunnan kirkkoherrakin vuonna 1696 val-mis suosittelemaan Sipin palkkaamista.
Langman joutui kuitenkin nopeasti riitoi-hin ympäristönsä kanssa. Hän näyttää mie-listyneen ennen muuta torppansa viljelyn kehittämiseen ja jättäneen laivojen valmis-tuksen toiselle sijalle. Kun hän oli innok-kaasti raivaamassa saarelle uusia niittyjä ja peltoja, herrasväen elikot eivät löytäneet
saarelta enää riittävästi ruokaa vaan
kuoli-vat nälkään. Inspehtorin mukaan Sipi oli-kin vastuussa kolmen vasikan kuolemasta.
Kun Sipillä oli itsellään vielä 50 lampaan katras, inspehtori oli vakuuttunut siitä, et-tä Sipi piti itseään enemmän torpparina kuin laivanrakentajana. Koska Sipi oli kiinnitetty juuri laivojen rakentajaksi ja koska hän ei tätä tehtäväänsä hoitanut,
hä-net oli inspehtorin mukaan erotettava.
Inspehtori Ulhegius esitti vaatimuksensa tueksi myös Sipin haluttomuuden ryhtyä vuonna 1698 uuden klinkkerin tekoon. Si-pi myönsi tämän mutta kertoi kuitenkin ol-leensa kaiken aikaa mukana varvin työssä, osan aikaa vain muualta palkatun raken-nusmestarin alaisena.18
Mitä laivanrakennus 1600-luvun eurajo-kelaisille merkitsi? Ensiksi on todettava, että se toi heidän ulottuvilleen uusia ansi-oita ja opetti heille uusia taitoja. He näyt-tävät myös käyttäneen hyväkseen näitä mahdollisuuksia. Orjansaarella hankittiin kaivattuja lisätuloja ja työskenneltiin
mui-den töimui-den niin salliessa. Esimerkiksi Pih-lauksen Heikki Juhonpoika kertoi hankki-neensa varvin kirvesmiehenä rahaa isänsä velkojen ja verojen maksamiseen.19
Eurajokelaiset eivät kuitenkaan
jättäyty-neet vain Orjansaaren kirvesmiehiksi. He näyttävät päinvastoin rakentaneen itsekin laivoja. Niinpä kun Sipi Langman ei täyttä-nyt vuonna 1698 sitoumuksiaan, inspehtori saattoi palkata hänen tilalleen kuivalahte-laisen Neulan talon isännän. Kirkonkylän Arvelan tilan lampuoti Hannu Hannunpoi-ka pystyi myös laivan rakentamiseen 1690-luvun alussa. Kirkkoherra Johannes Teetin puolestaan väitettiin olleen innokas
laivo-jen rakennuttaja. Herrasväen mielestä tä-mä ei sopinut alkuunkaan yhteen kirkko-herran viran velvoitusten kanssa, etenkin kun he epäilivät, että kirkkoherra hankki
tarvitsemansapuut jokoomin lupinsa jako-kunnan yhteisistä metsistä tai ostamalla ne Kirkonkylän lampuodeilta. Kummassakin tapauksessa kirkkoherra toukkasi Vuojoen oikeuksia.20
Kreivi Wachtmeister epäili 1690-luvun alussa myös, että inspehtori Johan
Nord-man rakensi omin lupinsa ja omaan las-kuunsa laivan toisensa jälkeen. Vaikka Kirkonkylän lampuodit olivat samanaikai-sesti katkerassa riidassa inspehtorin
kans-sa, niin he eivät tässä asiassa halunneet vahvistaa armollisen herransa epäilyksiä lienevätkö pelänneet, että epäilykset koi-tuisivat ennen pitkään heidänkin harmik-seen. He kertoivat kyllä, että inspehtori oli parhaillaan rakentamassa pienehköä alusta, mutta tähdensivät, että sen tarpeik-si oli otettu kartanon metsistä vain joita-kin kuusenjuuria. Muu puutavara oli han-kittu muualta, etupäässä Lutan kylän met-sistä.21
Eurajokelaiset saattoivat myös myydä veistämölle erilaisia tarvikkeita. Vuoden 1690 tilimerkintöjen mukaan kirjuri oli hankkinut heiltä muun muassa lankkuja,
tervaa ja hiiliä. Lankkujen ja tervan toi-mittajina olivat etupäässä kylien
talonpo-jat. Lankkuja ostettiin 32 talonpojalta 404 kappaletta, tervaa kuudelta talonpojalta
17 tynnyriä. Myyjät olivat Paneliasta, Kau-komäestä, Mullilasta, Sydänmaalta, Kuiva-lahdelta, Huhdalta, Luvialta ja Rauman maaseurakunnan puolelta. Puuhiilien toi-mittajiksi varvi oli pestannut kolme eurajo-kelaista itsellismiestä, Heikki Sipinpoika ja Matti Kömpi olivat sotilaita, Jaakko Kle-metinpoika pelkkä itsellinen. Hiiliä Matti toimitti varville vuoden aikana 205
tynny-rin verran ja sai vaivojensa palkaksi 15
ta-laria 28 äyriä. Heikki Sipinpoika oli
poltta-nut hiiltä 220 ja Jaakko 174 tynnyriä; kum-pikin sai tynnyriltä saman neljän
kupariäy-rin palkan.22
Kokonaisuutena laivanrakennus oli mo-nessa suhteessa merkittävä elinkeino. Sen vaikutukset ulottuivat ensinnäkin koko pi-täjään ja kaikkiin väestöryhmiin. Toiseksi sillä oli etupäässä myönteisiä vaikutuksia, toihan se tuloja ja opetti uusia taitoja. Sen haittapuolet, ennen muuta pelko puun lop-pumisesta, saivat Vuojoen herrasväen kui-tenkin epäileviksi ja lopettivat näin toimin-nan jatkuvan kehittämisen. Kun 1690-luvun nälkävuodet, reduktio ja lähestyvä
sota koettelivat vielä raskaasti kartanoiden taloutta, Orjansaaren veistämön toiminta hiljeni, kauppamiehen ote kirposi ja siitä tuli muuhun kartanon toimintaan niveltyvä ja selkeästi maataloutta merkityksettö-mämpi elinkeino.
Käsityö
Kuka tahansa riittävät takojan tai kenkien valmistajan taidot hallitseva saattoi vielä 1500-luvulla jättäytyä sepäksi tai suutariksi ja elättää itsensä näitä töitä tekemällä.
Muut käsityöammatit olivat samalla tavalla jokaisen halukkaan harjoitettavia. Tällai-nen vapaus ei sopinut enää 1600-luvulla noudatetuksi tavaksi, vaan tiukan
työn-jaon opit omaksunut esivaltaryhtyi järjes-täytymään, lokeroimaan töitä ja ihmisiä ja osoittamaan kullekin tarkan paikkansa ja tehtävänsä. Käsityölle vahvistettiin
järjes-tys, joka salli sen harjoittamisen
periaat-teessa vain kaupungeissa. Maaseudun olisi vuoden 1621 ammattikuntajärjestyksessä vahvistetun käsityöpolitiikan hengen mu-kaisesti pitänyt tulla toimeen omitta käsi-työläisittä. Eurajokelaistenkin edellytettiin kääntyvän aina räätäliä tai suutaria tarvi-tessaan joko raumalaisten tai porilaisten mestareiden puoleen; maaseudulle kaupun-kilaismestareiden ei sallittu lähtevän vaan kaikki työt oli tehtävä omassa verstaassa
kaupungissa ammattikunnan tai maistraa-tin valvonnan alaisuudessa.
Korkea esivalta pyrki määräyksillään kaupunkien elinkeinoelämän jasamalla ko-ko valtakunnan talouden elvyttämiseen, käsityötuotannon määrän kasvattamiseen jalaadun nostamiseen. Sen yhteisen hyvän nimissä laatima järjestys jäi enimmältään kuitenkin toteutumatta. Suomessa oli en-sinnäkin perin harvoja kaupunkeja. Luval-liset käsityöpalvelut olivat tämän vuoksi pitkien ja hankalien matkojen päässä.
Kruunu ei toisekseen näytä onnistuneen taivuttelemaan paikallisia viranomaisia
aja-tustensa kannattajiksi ja työnjaon ihantei-den toteuttajiksi. Sillä ei tämän vuoksi ol-lut kovinkaan suuria mahdollisuuksia val-voa säädösten noudattamista. Kruunu ei myöskään toiminut aina säädöstensä hen-gen mukaisesti, ei esimerkiksi katsonut ai-heelliseksi ryhtyä rajoittamaan aatelin oi-keutta pitää palveluksessaan erilaisia am-mattilaisia jasuoda suojeluksensalähes ke-nelle halusi.
Käytännössä käsityö saikin jatkua pää-osin lähes ennallaan, käsityöläiset asua edelleen maaseudun kylissä ja Porin ja Rauman kaltaisten pikkukaupunkien
käsi-työläiset käydä talonpoikien luona alansa töitä tekemässä.
Eurajoella käsityöläisten toimintaa hel-potti pitäjän läänittäminen. Kun tämä ta-pahtui samaan aikaan käsityöläispolitiikan virallisen tiukentumisen kanssa eli
1620-luvulla, kruunun toimien vaikutukset jäi-vät jo tämän vuoksi Eurajoella
olematto-miksi ja käsityöläiset saivat toimia kylissä kutakuinkin rauhassa aatelin suojelukseen
turvautuen. Aateli olisi säädösten kirjai-men mukaan saanut ottaa käsityöläisiä ti-loilleen vain sen omien töiden tekijöiksi.
Käytäntöä ei näiltä osin kuitenkaan
valvot-tu, eikä aateli piitannut vaikka sen
käsityö-läiset tekivät muidenkin pitäjäläisten töitä.
Näin Irjanteen kartanon sepäksi otettu
Heikki Olavinpoikakin saattoi rahvaan to-distuksen mukaan palvella koko pitäjää ja toimia kaikkien tyydytykseksi. Asiassa ei lautakunnan ja käräjiä istuvan tuomarin-kaan mielestä ollut mitään kummeksutta-vaa tai paheksuttavaa.1
Eurajoen 1600-luvun käsityö oli Sata-kunnan voimakkaimpiin ja monipuolisim-piin kuuluvaa. Se liittyi näiltä osin
Ulvi-lan, Kokemäen jaEuran rinnalle.2 On kui-tenkin huomattava, että kartanot toivat Eurajoelle lopultakin vain muuhun
elinkei-noelämään liittyviä aloja ja antoivat työti-laisuuksia muun muassa tiilenlyöjille ja lai-vanrakentajille. Eurajoella valmistettiin
jonkin verran myös tynnyreitä, ei kuiten-kaan samassa mitassa kuin Ulvilassa. Tä-mä toiminta liittyi rannikolla harjoitettuun kalastukseen. Olkiluodossa asustanut Joo-seppi Olavinpoikakin valmisti muiden puu-astioiden ohella kartanon tarpeisiin pieniä tynnyreitä. Hänen vyöttämänsä tynnyrit olivat tosin vääränkokoisia liian suuria ja aiheuttivat isännälle tämän vuoksi pa-hoja mittatappioita.3
Koska herrasväki ei asunut itse
Eurajo-Taulukko 18: Eurajoen kylistä vuosilta 1600—1721 tavatut eri alojen käsityöläiset.
Kylät Muur. Peli. Puuast. Puu- Rak. Räät. Keng. Seppä Suut. Sääm. Xiii. Tynn. Yht kank. tekijä seppä mest. seppä tek. lyöjä tek.
Auvi 1 113
Hankkila 1 1 2
Huhta 1 1 2
Ilavainen 1 12
Irjanne 1 17 1 10
Kainu 2 12 5
Kaukonpieli 11 2
Kaukomäki 1 1 2
Kirkonkylä 12 2 121 2211 15
Koivuniemi 1 111 4
Kuivalahti 1 1 2
Lapijoki 1 1 2
Lavila 11111 16
Linnamaa 1 2 3
Lutta 1 1 2
Olkiluoto 1 1
Orjansaari 4 1 5
Rikantila _______! _ 1
Sydänmaa 2 1 3
Taipale 11 2
Tarvola 1 1 2
Vaimala 1 1 2
Vuojoki 2 112 4—lo
Käsityöläi-siä
yhteensä 13 1 5 8 15 7 23 16 1 6 2 88
Lähteet: Turun Yliopiston Historian laitoksen Suomen historian oppiaineen käsityöläiskortisto, Eu rajoki; Heino 1985, 338
elia, kartanoissa ei tarvittu minkäänlaisten ylellisyystarvikkeiden valmistajia. Palvelus-väen ja voutien tarpeet olivat pääosin
sa-mat kuin ympäröivän talonpoikaisväestön;
räätäli, seppä ja suutari tuottivat kaiken välttämättömän. Kun kartano takasi
räätäli, seppä ja suutari tuottivat kaiken välttämättömän. Kun kartano takasi