Johtopäätökset

Esitän tässä luvussa tutkielmani keskeisimmät johtopäätökset. Lisäksi tarkastelen muutamia mahdollisia jatkotutkimuskysymyksiä sekä pohdintaa tutkimani teeman ympäriltä.

Tutkielman johtopäätöksiä on johdonmukaisinta peilata vasten sen tutkimuskysymyksiä.

Nämä tutkimuskysymykset ovat:

1) Kuinka postfordistinen tuotanto, uusi työ ja niitä mukailevat kontrollin ja mielivallan mekanismit sekä mahdollistavat että edellyttävät sisäiseen yrittäjyyteen kasvattamista?

2) Miksi juuri sisäiseen yrittäjyyteen kasvattamisesta on tullut tässä yhteiskunnallis-taloudellisessa kontekstissa niin tärkeää?

Tutkielmani ensimmäisessä osassa (ks. luvut 2-4) olen käsitellyt ensimmäistä tutkimuskysymystä. Näissä luvuissa olen tarkastellut yrittäjyyskasvatusta osana muutosta fordistisesta tuotannosta ja työstä kohti postfordismia ja niin kutsuttua uutta työtä, sekä näitä tuotantomalleja mukailevista hallinnan ja vallanmuodoista, kurinpidosta kohti kontrollia ja mielivaltaa. Keskeinen johtopäätös näissä luvuissa on, että yrittäjyyskasvatus – siinä määrin kun se on sisäisen yrittäjyyden tuottamista – on johdonmukaista ymmärtää vasten edellä kuvaamiani muutoksia työssä ja sen hallinnassa.

Yrittäjyyskasvatuksen ja postfordismin sekä kontrollimekanismien yhteyttä voidaan tarkastella kolmesta eri näkökulmasta käsin. Yhtäältä yrittäjyyskasvatukseen liittyvissä linjauksissa korostetaan sisäistä yrittäjyyttä, ihmisen henkisen, kognitiivisen ja affektiivisen kapasiteetin kultivointia sekä elinikäistä oppimista ja eräänlaisia itsensä johtamisen ideaaleja. Näitä kykyjä olen tarkastellut vasten sekä Virtaselta (2006) lainaamaani mielivallan käsitettä että Deleuzen (2005a) kontrolliyhteiskunta-analyysia.

Keskeistä tässä on, että mielivalta – kuten myös yrittäjyyskasvatus – pyrkii organisoimaan ihmistä jo ennalta. Toisin kuin kurinpito, mielivalta tai sisäiseen yrittäjyyteen tähtäävät

pedagogiset mallit eivät puutu ihmisen tähän tai tuohon ominaisuuteen tietyssä tilassa ja ajassa. Ne pyrkivät pikemminkin tarttumaan ihmisenä olemisen yleisiin ehtoihin ja näiden ehtojen tietynlaiseen organisointiin. Nämä ihmisen olemisen yleiset ehdot, ja siis myös ihmisen persoonalliset piirteet, ovat puolestaan muodostuneet nykytaloudessa tärkeiksi tuotannon organisoinnin kannalta, kuten olen esittänyt tutkielmani luvussa 4.

Toisaalta uuden työn muotojen ja kontrolliyhteiskunta-analyysin kautta voidaan ymmärtää laajemminkin yrittäjyyskasvatukseen liittyvää koulutuspoliittista ja kasvatuksellista eetosta.

Olen kuvannut tätä eetosta koulun avautumisena yhteiskuntaan, jonka myötä koulun toimintalogiikka ja sen olemassaolon perusteet muuttuvat keskeisesti. Koulu ei ole kontrolliyhteiskunnassa enää itsestään selvyys, legitiimi instituutio, vaan pikemminkin kuin yritys, joka vastaa sille kulloinkin esitettyyn haasteeseen. Yrittäjyyskasvatus on hyvä esimerkki tästä. Koulun avautumista yhteiskuntaan voidaan tarkastella myös mielivallan käsitteen kautta, sillä siinä missä koulu ennen sai legitimiteettinsä jostain tietystä – ainakin hetkellisesti pysyvästä - päämäärästä tai ideaalista, nyt koulu näyttää muuttuvan milloin minkin päämäärän tai tavoitteen mukaiseksi. Mielivalta viittaa tässä yhteydessä juuri tähän ”mielettömyyteen”. Siihen, että koulu kontrolliyhteiskunnassa näyttää toimivan vailla mieltä, milloin mitenkin.

Kolmanneksi, ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni liittyvää problematiikkaa voidaan lähestyä myös Foucault’n uusliberalismi-analyysin ja uuden työn muotojen näkökulmasta.

Tässä näkökulmassa yrittäjyyskasvatus korostuu elämän tuotantona, jonka funktio on tuottaa ja taata markkinoiden mahdollisimman sujuva toiminta. Yrittäjyyskasvatus on uusliberalismissa tärkeä hanke tai reformi, sillä kuten saksalaiset ordo-liberaalit ovat argumentoineet, markkinat eivät ole luonnollinen instituutio, eivätkä ne toimi, ellei niitä laiteta toimimaan. Toisin sanoen markkinoiden vaatimat yrittäjähenkiset ihmiset eivät ole ennalta olemassa. Heidät on tuotettava ja tähän tarvitaan yrittäjyyskasvatusta.

Ensimmäinen tutkimuskysymykseni sisältää kaksi verbiä – ”mahdollistaa” ja ”edellyttää”, sillä kuten olen osoittanut, valta ja hallinta eivät ole välttämättä yksittäisen ihmisen intressien tai intentioiden vastaisia. Eikä se, että sanoo jossain ilmenevän valtaa, tarkoita vielä mitään normatiivista. Pikemminkin valta ja auktoriteetti ovat välttämätön osa kasvatusta, kuten esimerkiksi Ojakangas (1997) on esittänyt. Toisaalta olen käyttänyt näitä kahta verbiä, sillä yrittäjyyskasvatus ei ole ainoastaan ”paha salajuoni” tai ylikansallisten

organisaatioiden ajama pakko, vaan myös kansallisen koulutuspolitiikan johdonmukainen vastaus yhteiskunnassa ja taloudessa viime vuosikymmeninä tapahtuneeseen muutokseen.

Sen funktio on saada ihmiset työllistymään ja pärjäämään työmarkkinoilla. On tietenkin toinen kysymys, missä mielessä markkinoiden ehdoilla toteutettu julkinen ja massamuotoinen koulutus on eettistä tai kestävää.

Toiseen tutkimuskysymykseen olen vastannut tutkielmani luvuissa 6-8, jotka sisällöltään vastaavat selkeämmin kasvatustieteen oppialaa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kautta analysoin ja hahmottelin yrittäjyyskasvatukseen liittyvää, sitä mahdollistavaa ja sen edellyttämää yhteiskunnallis-taloudellista kontekstia. Toisen kysymyksen kautta pureuduin tarkemmin siihen miksi yrittäjyyteen kasvattaminen on tärkeää edellä kuvaamassani kontekstissa. Näin tutkimuskysymykset ja niihin liittyvät johtopäätökset sekä täydentävät toisiaan että vastaavat samaan ongelmaan, kumpikin hieman eri näkökulmasta. Käsittelen seuraavassa lyhyesti toiseen tutkimuskysymykseen liittyvät johtopäätökset kolmesta eri näkökulmasta käsin.

Yrittäjyyteen kasvattamisesta on tullut tärkeää nykyisessä yhteiskunnallis-taloudellisessa kontekstissa ensiksikin siksi, ettei kurinpitoon ja fordistiseen hallintarationaliteettiin perustuva koulu enää toimi johdonmukaisesti suhteessa jatkuvasti muuttuvaan yhteiskuntaan. Olen kuvannut tätä koulutuspolitiikan ja kasvatuseetoksen muutosta koulutuksen uusliberalismin ja kontrolliyhteiskunnan käsitteiden kautta. Keskeistä näissä molemmissa on, että tehtaasta mallinsa hakenut kurillinen kouluinstituutio, josta käsin yksilön elämä jatkui lähes mutkitta työelämään, joutuu nyt sekoittamaan työn, elinikäisen oppimisen ja markkinoiden tarpeet toisiinsa. Yrittäjyyskasvatus näyttääkin ristiriitaisilta suhteessa selkeiden työelämäkvalifikaatioiden tuottamiseen, minkä on perinteisesti ajateltu oleva modernin koulun yksi keskeisimmistä tehtävistä. Kvalifikaatioiden näkökulmasta sisäinen yrittäjyys pyrkii tarjoamaan mahdollisimman joustavan, yleisen ja epämääräisen pätevyyden mallin, jota voidaan hyödyntää missä tahansa työssä ja elämän osa-alueella.

Koulutuksen ja kasvatuksen kannalta tämä tarkoittaa, ei niinkään kouluttamista tähän tai tuohon ominaisuuteen, vaan yksilön mahdollisten kykyjen jatkuvaa modulointia.

Toisekseen sisäinen yrittäjyys on sellaisenaan eräänlainen nykytalouden ja sitä mukailevan kontrolliyhteiskunnan paradigmaattinen hahmo. Sisäisessä yrittäjyydessä tiivistyy kuvaamani uuden työn ihanteet ihmisestä, jonka työelämätaidot eivät ole aikaan tai

paikkaan sidottuja; joka kykenee ”olemaan kiinnostunut kaikesta välittämättä mistään erityisesti”, joka kykenee kommunikoimaan työtään muille, sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen ja niin edelleen. Eräs keskeinen teema sisäisen yrittäjyyden ja uuden työn sekä kontrollimekanismien välillä on ”general intellect” -käsite, jonka avulla voidaan ymmärtää miksi ihmisen mahdollisista ja potentiaalisista kyvyistä on tullut nykytaloudelle niin tärkeää. Sisäistä yrittäjyyttä luonnehtivissa luonteenpiirreluetteloissa korostetaan muun muassa sopeutumiskykyä”, aktiivisuutta, elämänhallintakykyjä, kommunikaatiotaitoja ja niin edelleen. Kaikki nämä kompetenssit ovat ihmisille yhteisiä metakykyjä ja -taitoja (general intellect), jotka ovat perinteisesti kuuluneet aikaan ennen tuotantoa ja aikaan sen jälkeen. Ne ovat toisin sanoen muodostaneet – ainakin jossain määrin – autonomisen alueen, jolla ei ole ollut tekemissä työn, tuotannon tai niihin kouluttamisen kanssa.

Nykytaloudessa yrittäjyyskasvatus pyrkii tarttumaan tähän alueeseen sellaisenaan.

Kolmantena näkökulmana toiseen tutkimuskysymykseeni käsittelen tutkielmani luvun 10 tematiikkaa. Olen tässä luvussa jakanut yrittäjyyskasvatuksen kolmeen osa-alueeseen, jotka rinnastuvat selkeinten työssäni aiemmin esittelemääni vallan ja työn analyysiin.

Nämä osa-alueet ovat elinikäinen oppiminen, yrittäjämäiset kyvyt ja niihin kasvaminen sekä yrittäjämäinen toimintakulttuuri ja yrittäjämäiset oppimisympäristöt.

Elinikäisen oppimisen paradigma on keskeinen osa yrittäjyyskasvatusta, sillä kuten yrittäjyyskasvatustutkijat ovat viime vuosina painottaneet, yrittäjäksi ei synnytä ja siksi yrittäjyyteen kasvu on jatkuva, elinikäinen prosessi. Olen luvussa 10 pyrkinyt problematisoimaan tätä tematiikka esittämällä, että elinikäistä oppimista voidaan tarkastella myös uusliberalistisessa kehyksessä, jolloin siinä korostuu pikemminkin pakko päivittää omaa työkykyään läpi elämän, kuin sivistys tai oppineisuus. Elinikäinen oppiminen osana yrittäjyyskasvatusta yhdistyy myös kontrolliyhteiskunnan ja mielivallan analyyseihin, sillä sen myötä koulu ei toimi enää – perinteisen suljetun instituution tapaan – ainoana oppimisen legitimoinnin lähteenä. Elinikäisen oppimisen myötä koulu sekoittaa toisiinsa niin työn, vapaa-ajan ja kuin harrastustoiminnan.

Toisena teemana nostin esille yrittäjämäisiin kyvyt ja niihin kasvamisen. Keskeisiksi yrittäjämäisiksi kyvyiksi olen määritellyt ihmisenä olemisen metataitoja, kuten kykyä säädellä itseään jo ennalta sekä ihmisen puhtaita taipumuksia tai potentiaalisuutta aktiivisuuteen, sopeutumiskykyyn ja niin edelleen. Esitin myös, että yrittäjämäinen kyky

on epämääräinen käsite, sillä kuka ei haluaisi olla aktiivinen tai sopeutumiskykyinen, jos niiden vastakohtina ovat olla passiivinen ja sopeutumaton. Olen esittänyt, että näiden kykyjen organisoinnissa on kyse ”general intellectista” ja siihen kohdistuvasta mielivallasta, joka pyrkii asettamaan ihmisen eräänlaiseen valmiustilaan suhteessa jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön. Mielivalta pyrkii siis ”teknistämään” ihmisen potentiaalisia kykyjä, joita yrittäjyyskasvatuskirjallisuudessa kutsutaan ihmisen ”yrittäjämäisiksi kyvyiksi”.

Kolmantena teemana käsittelin yrittäjämäistä toimintakulttuuria ja yrittäjämäisiä oppimisympäristöjä. Esitin, että yrittäjämäinen toimintakulttuuri ja siihen perustuvat oppimisympäristöt ovat lähes vastakkaisia fordistiselle rationaliteetille ja sitä mukailevalla kurilliselle, suljetulle koululle. Yrittäjämäinen toimintakulttuuri ei ole paranoidinen siinä mielessä, että siinä yksilöä ja jokaista hänen tekemäänsä yksityiskohtaista tekoa tulisi valvoa tai ohjata. Yrittäjämäinen toimintakulttuuri on pikemminkin yksilöä aktivoiva, vastuuttava ja motivoiva. Se antaa tilaa yksilöllisille ja persoonallisille rönsyille. Esitin kuitenkin, että tämä ei tarkoita sitä, ettei yrittäjämäisiin oppimisympäristöihin tai yrittäjämäiseen toimintakulttuuriin liittyisi hallintaa tai valtaa. Pikemminkin ne ovat tyypillisiä esimerkkejä uudenlaisesta hallinnasta ja kontrollista, joita luonnehtii epämääräisen ja satunnaisen organisointi ihmisten mielten tasolla.