Homo economicus – talousihmisen totaalisuus

Etenkin amerikkalaiselle uusliberalismille tyypillinen taloudellisen analyysin levittäminen koskemaan kaikkea toimintaa ja kaikkia ihmiselämän osa-alueita synnyttää Foucault'n (2004, 268) mukaan merkittäviä ongelmia, jotka ovat niin käytännöllisiä kuin teoreettisiakin ja jotka kaikki kiteytyvät homo economicus -teeman ympärille. Nämä ongelmat ovat kiinnostavia, sillä niissä uusliberalismi ikään kuin kohtaa rajansa ja joutuu määrittelemään taloudellisen toiminnan ja analyysin sisällöt uudelleen.

Ongelma, jonka amerikkalainen uusliberalismi kohtaa on, kuinka ulottaa päämääräorientoitunut taloudellinen analyysi koskettamaan sellaisia elämänalueita, joilla ei ole sinänsä mitään tekemistä taloudellisen tai edes välttämättä rationaalisen toiminnan kanssa. Kuinka siis ymmärtää ei-rationaalista toimintaa taloudellisena toimintana?

Foucault'n mukaan Becker – kenties radikaalein amerikkalaisista uusliberalisteista – vastasi tähän ongelmaan määrittelemällä taloudellisen analyysin raamit uudelleen.

Beckerin mukaan taloudellinen analyysi toimii kaiken inhimillisen toiminnan analyysin mallina ja kehyksenä, kun tällainen toiminta määritellään käyttäytymiseksi, joka systemaattisesti reagoi muuttuvan ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Beckerin sanoin käyttäytymiseksi, ”joka hyväksyy ulkoisen todellisuuden”¹. (Foucault 2004, 269.)

Koivusalo (2006, 206) alleviivaa, että amerikkalaisen uusliberalismin kohdalla on kyse

1 Käännös (EH): ”which accepts the reality”.

myös siitä, että se pyrkii soveltamaan taloudellista analyysia myös toimintaan, jolla ei ole tekemistä niukkojen resurssien kanssa. Juuri tästä syystä rationaalisen toiminnan – jota taloustiede pyrkii analysoimaan ja kehittämään – lähtökohdaksi riittää, että toimija reagoi jollakin järjestelmällisellä, eikä siis enää välttämättä laskelmoivalla, tavalla ympäristön muuttujiin. Beckerille uusliberalistinen taloussubjekti on toimija, joka hyväksyy ulkoisen todellisuuden ja reagoi siihen systemaattisella tavalla. (emt.)

Vaikka Foucault (2004, 269) yhdistääkin – täysin oikeutetusti - Beckerin ajatukset muuttuvasta ympäristöstä ja siihen systemaattisella reagoivasta talousihmisestä amerikkalaiseen behaviorismiin, näen, että analyysiä voidaan nyt kolmen vuosikymmenen jälkeen täsmentää. Kuten kirjoitin aiemmin tutkielmassani kontrolliyhteiskuntaa ja postfordismia koskevissa luvuissa, uudenlaiset työn ja työvoiman kontrolloinnin tavat kohdistuvat nykyään yhä enenevissä määrin ihmisen ajattelun ja toiminnan ennakkoehtoihin. Keskeistä tässä kontrolloinnissa on, että ympäristö ja yhteiskunta muuttuvat jatkuvasti, ja että tähän turbulenssiin on kyettävä sopeutumaan. Tässä mielessä behaviorismi ei ole enää onnistunein analogia eikä systemaattinen reagointi ole enää välttämättä ”systemaattista”. Perusajatus ja ongelma pysyvät kuitenkin samana: kuinka hallita tai kontrolloida ihmistä, jonka – ainut – tehtävä on reagoida ja mukauttaa ajatteluaan ja olemistaan ympäristön asettamien muuttujien suhteen: Kuinka siis hallita ihmistä jo ennalta? Näitä hallinnan tai kontrolloinnin tapoja olen käsitellyt tutkielmassani kontrolliyhteiskunnan ja mielivallan käsittein. Tässä mielessä – hieman näköalaa laajentaen – Beckerin esittämä ongelma on edelleen ajankohtainen postfordistista tuotantoa luonnehtimissa kontrolliyhteiskunnissa. (ks. tämä tutkielma luvut 2.3 ja 4.1.)

Koivusalo (2012, 206–207) kirjoittaa:

Käytöksen hallitseminen merkitsee sen ohjausta vaikuttamalla toimijan pelikentän ja ympäristön muuttujiin. Talousihminen muodostuukin uusliberalismissa uuden hallittavuuden mahdollistavaksi ihmiseksi, jota voidaan ohjata tämä ympäristöllisen kentän muuttujien kautta. […]

Uusliberalistisessa yleisessä taloudellisessa käyttäytymistieteessä taloussubjekti on nimi kaikelle rationaaliselle toiminnalle, joka mahdollistaa yleisen yksilön ohjattavuuden ja hallittavuuden.

Tämän sitaatin avulla radikaali muutos voidaan ymmärtää suhteessa klassiseen talousihmiseen, joka nähtiin yksilöllisiä intressejä omaavaksi subjektiksi ja joka hallinnallisuuden näkökulmasta tuli ”jättää silleen”. Klassisessa liberalismissa ajateltiin,

että vapaan ja itseensä palautuvan subjektin ohjaaminen olisi estänyt Adam Smithin kuvaaman näkymättömän käden mekanismin. Uusliberalismissa tai modernissa talousliberalismissa tämä hyötyjään laskelmoiva, muiden kaltaistensa kanssa markkinoilla ja yhteiskunnassa kilpaileva subjekti korvautuu laskelmoivalla yrittäjä-subjektilla (”entrepreneur-subject”), joka pikemminkin kuin vaihtaa tai kamppailee kaltaistensa kanssa, on itse itsensä yrittäjä (”entrepreneur of oneself”) ja erottamaton osa kantamastaan inhimillisestä pääomasta. Foucault (2004, 226) korostaa, että kaikessa uusliberalismin analyysissa on kyse lopulta juuri homo economicus -teeman muutoksessa.

Homo economicus -teema täsmentää jo aiemmin esittelemääni (ks. tämä tutkielma luku 2.2) ajatusta uudenlaisista ”ympäristöllisistä vallan sommitelmista”. Kun uusliberalistinen hallinta ja ohjaus ajatellaan pikemmin puuttumisena ”pelin sääntöihin” ja ympäristön muuttujin kuin ihmisiin tai toimintaan sinänsä, on uusliberalistinen talousihminen ajateltava hahmona, joka kykenee tähän systemaattiseen reagointiin. Uusliberalismin homo economicus on täydellisen vastaanottavainen ihminen ja liberalistinen hallinta on ympäristöllistä hallintaa par exellence. Kun klassisen liberalismin interventiot koskettivat lähinnä ihmisen oikeuksia ja velvollisuuksia, uusliberalistisen hallinnan strategiat pyrkivät tarttumaan ihmisen kiinnostuksen kohteisiin, intohimoihin, tavoitteisiin ja niin edelleen.

Kyse ei ole enää niinkään aktuaaliseen toimintaan kohdistuvasta kurinpidosta vaan pikemminkin vaikuttamisesta ihmisen ajattelun edellytyksiin. (ks. esim. Read 2009, 29).

”Ympäristöllinen valta” ja homo economicus -teema on myös yhdistettävissä tutkielmassani aiemmin esitettyyn vallan ja työn analyysiin. On nähdäkseni niin, että Foucault'n uusliberalismi analyysi tulee osittain hyvin lähelle Deleuzen (2005a) esittelemää kontrolliyhteiskuntaa sekä koskettaa myös postfordistisen tuotannon ominaisia piirteitä. Kaikissa näissä perusajatus pysyy samana, mutta erona näissä on, ettei Foucault nähdäkseni kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ”ympäristöllisen vallan” analyysissään itse subjektin muokkaamiseen ja siihen liittyvään hallintaan, jota tutkielmassani tarkastelen yrittäjyyskasvatuksen kautta.

5. YHTEENVETO

Tutkielmani 4. luvussa olen käsitellyt työtä, sen organisointia ja hallintaa. Aluksi tarkastelin niin kutsuttua uutta työtä sekä postfordististista tuotantoa, joiden molempien lähtökohtana on työn ja elämän epämääräistyminen. Tämä tarkoittaa, että pitkään itsestään selvinä pidetyt rajat työn ja vapaa-ajan, tuottavan ja ei-tuottavan työn sekä työntekijän persoonallisuuden ja työn tekemisen välillä ovat hämärtyneet ja sekoittuneet toisiinsa.

Olen kutsunut postfordismia ja uutta työtä elämän tuotannoksi, sillä tuotanto ja työvoiman kouluttaminen pyrkivät tarttumaan ja hyödyntämään juuri ihmiselle ominaisia lajityypillisiä ominaisuuksia: yleistä älyä (general intellect), kommunikatiivisuutta, luovuttaa, kielellisyyttä ja niin edelleen. Enää ei ole kyse juuri tietynlaisesta, harjaantuneesta ja erikoistuneesta työntekijästä, joka ottaa paikkansa ammattitaitonsa mukaan yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla, vaan pikemminkin työntekijästä, joka pyrkii käyttämään koko persoonallisuuttaan hyödyksi alati vaihtelevilla ja muuttuvilla työmarkkinoilla ja työtehtävissä. Tämä tarkoittaa yhtäältä sitä, että työpaikka siirtyy ihmiseen itseensä ja toisaalta sitä, että työtä ei voida enää mitata yhteismitallisella työajalla, vaan työn tuloksen tuloksilla, sen laadukkuudella.

”Uusliberalismi ja Foucault” -luvussa tarkastelin uusliberalismia näkökulmasta, joka mahdollistaa ajatella valtion tai julkisen vallan suhdetta markkinoihin uudelleen. Osoitin, ettei uusliberalismissa ole kyse julkisen vallan interventioiden vähentymisestä, vaan niiden välisen suhteen uudelleenymmärtämisestä. Interventiot saattavat siis olla yhtä lukuisia kuin keynesiläisessä talouspolitiikassa, mutta ne eivät suuntaudu suoraan markkinoille, vaan markkinoita varten. Vaikka siis markkinat olisivat uusliberalismissa lopullinen totuuden mittari ja kaikkea yhteiskunnallista toimintaa ja elämää säätelevä instanssi, eivät ne tule toimeen ilman julkisen vallan rakentamaa pohjaa. Markkinat tarvitsevat investointeja niin koulutukseen, ihmisten biopoliittisen elämän suojelemiseen kuin taatakseen tuotannon virran katkeamattomuuden. Koulutuksen kannalta kyse ei ole kuitenkaan mistä tahansa investoinneista, vaan investoinneista juuri tietynlaiseen koulutukseen, ja investoinneista juuri tietynlaisiin subjektiviteetteihin. Yrittäjyyskasvatuksen kohdalla tämä tarkoittaa yrittäjämäisten, ennen kaikkea niin kutsuttuun sisäiseen yrittäjyyteen suuntautuneita

subjektiviteetteja. Kuten Foucault (ks. 2004) korostaa, ordo-liberalismin artikuloima uusliberalismi ei usko markkinoiden tai niillä toimivien kilpailevien taloussubjektien olevan luonnollisia tai jo ennalta olemassa. Ei ole olemassa puhtaasti vapaita tai luonnollisia markkinoita, eikä näillä markkinoilla kilpailevia ”luonnollisia” toimijoita ja siksi heidät ja aktiivisesti toimivat markkinat on luotava ja niitä on aktiivisesti ylläpidettävä. Juuri tässä mielessä yrittäjyyskasvatus voidaan ymmärtää osana uusliberalistista koulutuspolitiikkaa¹.

1 Kirjoitan uusliberalistisesta koulutuspolitiikasta tarkemmin tutkielmani luvussa 7.1.