Elämänlaatu on terminä luonteeltaan samanlainen kuin sen edellä kuvattu yläkäsite hy-vinvointi: sille ei ole olemassa yhtä selväpiirteistä määritelmää. Elämänlaatua on mah-dollisuus tarkastella eri tasoilla yhteisöjen yleisestä hyvinvoinnista yksittäisten henkilöi-den ja ryhmien syvälliseen analyysiin. Huolimatta siitä, että käyttökohteihenkilöi-den vaihtelevuus
on heijastunut käsitteen muotoutumiseen, monet aihetta tutkineista liittävät elämänlaa-tuun keskenään samansuuntaisia merkityksiä. Marja Vaaraman ym. (2010, 128) mukaan elämänlaatuun yhdistetään yleisesti aineellinen hyvinvointi, läheissuhteet, terveys ja toi-mintakyky, psyykkinen, emotionaalinen ja kognitiivinen hyvinvointi sekä käsitys itsestä.
Elämänlaadun ymmärretään myös vaihtelevan yksilöllisesti henkilön elämäntilanteesta ja -tapahtumista riippuen.
Peter SandØe (1999) on tutkinut hyvän elämän määritelmän sekä elämänlaadun käsitteen filosofista taustaa, josta on nostettavissa esille kolme erilaista teoriaa: perfektionistinen, hedonistinen ja preferenssiteoria. Perfektionistisen teorian mukaan elämänlaatu syntyy ihmisellä olevasta toimintakyvystä ja sen kehittämisestä (esim. ystävyyssuhteet ja tieto).
Preferenssiteoria perustuu sen sijaan yksilön mieltymysten tyydyttämiseen, kun taas he-donistin elämänlaatu koostuu nautinnon saamisesta ja kivun välttämisestä. Tilanteesta riippuen nämä teoriat voivat olla osittain toistensa vastakohtia, mutta monesti myös toi-siaan täydentäviä. SandØen esimerkki jälkimmäisestä vaihtoehdosta on henkilö, joka ke-hittää taitojaan, osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja vaalii perhe-elämäänsä.
Mitä todennäköisimmin tämä henkilö on myös verraten tyytyväinen elämäänsä. (SandØe 1999,13.)
Kuviossa 1 on puolestaan esitetty David Felcen ja Jonathan Perry (1995, 61) käsitys elä-mänlaadun keskeisistä osa-alueista, jonka he ovat hahmotelleet lukuisten aikaisempien tutkimusten pohjalta. Tärkeimmiksi elämänlaadun osa-alueiksi on nimetty fyysinen, ai-neellinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja tuottava hyvinvointi, joita heidän tutkimukses-saan kutsutaan myös objektiivisiksi elinoloiksi (Felce & Perry 1995, 62).
ELÄMÄNLAATU
KUVIO 1. Elämänlaadun keskeiset osa-alueet (mukaillen Felce ja Perry 1995, 61)
Felcen ja Perryn (1995, 62) mukaan yksilön subjektiivinen hyvinvoinnin kokemus syntyy siitä, miten tyytyväinen hän on näihin elinoloihin. Tyytyväisyyttä taasen määrittävät jo-kaisen yksilölliset tavoitteet ja arvostukset, toisin sanoen se, minkä merkityksen kukin antaa esimerkiksi aineelliselle tai sosiaaliselle hyvinvoinnilleen.
Viime vuosikymmenien aikana elämänlaadun käsitteestä on tullut keskeinen osa myös ihmisten terveydentila määrittämistä ja terveydenhuollon toimenpiteiden arviointia. Ta-voitteena on näin ollut tavoittaa ihmisten omia näkemyksiä sen sijaan, että arvioinnissa keskityttäisiin pelkkiin objektiivisiin mittareihin, kuten kuolleisuuteen. Elämänlaadun subjektiiviset mittaustavat kohtaavat kuitenkin edelleen vastustusta niiden taholta, joiden mukaan on löydettävissä yleispätevä normi, jolla voidaan riippumattomasti arvioida kaik-kien yksilöiden elämänlaatua. Elämänlaadun määritteleminen poliittisten päättäjien ja suunnittelijoiden toimesta on ongelmallista erityisesti autonomian näkökulmasta, koska ihmisillä tulisi olla mahdollisuus päättää omasta elämästään: yksilön itsemääräämisoi-keutta voidaan kuitenkin pitää osana laadukasta elämää. (SandØe 1999, 11.)
Fyysinen hyvinvointi - positiivinen kiintymys - asema / arvonanto - tyytyväisyys - tyydyttyneisyys - itsetunto
- uskonto / vakaumus Aineellinen hyvinvointi
- tulot
- tasapainoisuus - asumisen laatu - naapurusto
- turvallisuus (ympäristö) - ateriat / ruoka
- pystyvyys / itsenäisyys - valinnan- ja kontrolloinnin
mahdollisuus - työ
- kotityöt
- tuottavuus / osallistuminen - vapaa-aika
- koulutus
Tässä tutkielmassa elämänlaadun tarkastelu perustuu pitkälti Maailman Terveysjärjestö WHO:n tulkintaan. WHO:n (1997) määritelmän mukaan yksilön elämänlaatu on hänen kokemuksensa omasta elämäntilanteestaan siinä kulttuurisessa kontekstissa ja arvojärjes-telmässä, jossa hän elää. Tätä kokemusta tulee suhteuttaa lisäksi muun muassa yksilöiden omiin tavoitteisiin ja odotuksiin.
2.2 Hyvinvoinnin ulottuvuudet
2.2.1 Fyysinen hyvinvointi – objektiivinen ja subjektiivinen terveys
Ihmisen terveydentila on hyvinvointiin ja elämänlaatuun voimakkaasti vaikuttava tekijä.
Varhaisimpia terveyden määritelmiä on Maailman terveysjärjestö WHO:n versio vuo-delta 1948, jonka mukaan terveys ei ole pelkästään sairauden poissaoloa, vaan täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila (WHO 1948). Määritelmää on pi-detty usein puutteellisena, koska sen mukaan suurin osa ihmisistä olisi useimmiten muuta kuin terveitä. Tulkintaa on haluttu uudistaa muun muassa siksi, että se olisi paremmin linjassa terveyden edistämisen tavoitteiden kanssa. Käsitteen sisällölliseksi vaihtoehdoksi on esitetty näkemystä terveydestä yksilön kykynä sopeutua ja korjata itse sosiaaliseen, fyysiseen tai tunne-elämään liittyvien haasteiden aiheuttamia häiriöitä. Tässä ajatuksessa korostuvat erityisesti ihmisen toimintakyky, elämänlaatu ja hyvinvoinnin kokemus. (Hu-ber ym. 2011.)
2.2.2 Psyykkinen hyvinvointi – positiivista mielenterveyttä
Mielenterveys on olennainen osa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia: terve mieli auttaa meitä havainnoimaan ja tulkitsemaan ympäristöämme sekä tarvittaessa muokkaamaan sitä tai mukautumaan siinä tapahtuviin muutoksiin. Henkiset voimavarat mahdollistavat elämän kokemisen hyvänä ja merkityksellisenä, onhan kykymme ajatella, puhua sekä kommunikoida muiden kanssa pitkälti kiinni psyykkisistä edellytyksistämme. Psyykki-nen hyvinvointi on merkityksellistä myös sosiaalisen osallisuuden ja yhteisöllisen osal-listuminen lisäksi. Perusta mielenterveydelle ja hyvinvoinnille luodaan lapsuudessa, mutta vuosien varrella siihen vaikuttavat niin elämäntapahtumat, yksilölliset voimavarat kuin sosiaalinen kanssakäyminen. (Lahtinen ym. 1999.)
Mielenterveydestä puhuttaessa tarkoitetaan edelleen tänäkin päivänä lähinnä mielisai-rauksia ja erilaisia psyykkisiä häiriöitä (Vaillant 2003, 1373; Sohlman ym. 2005, 210).
Mielenterveyden myönteiset puolet voivat kuitenkin olla yksilön hyvinvoinnin näkökul-masta korvaamattoman arvokkaita. Positiivisen mielenterveyden käsitteessä korostetaan-kin psyykkistä hyvinvointia voimavarana, johon yhdistyvät koherenssin tunne, itseluot-tamus ja yksilön tyytyväisyys itseensä (Sohlman 2004). Käsitteen historia on pitkä (ks.
esim. Jahoda 1958), mutta sen käyttöä ja tämän hyvinvoinnin osatekijän arviointia on kehitetty vasta viime vuosikymmeninä.
George E. Vaillantin (2003) mukaan positiivista mielenterveyttä voidaan tarkastella kuu-desta eri ulottuvuukuu-desta käsin: ensinnäkin mielenterveydellä voidaan tarkoittaa psyyk-kistä tilaa, jota pidetään objektiivisesti tavoiteltavana, kuten kykyä työskennellä tai ra-kastaa. Toiseksi ulottuvuudeksi Vaillant (2003) nimeää yksilön kyvyn toteuttaa itseään, kolmanneksi henkilön henkisen kypsymisen ja neljänneksi tunne- ja sosiaalisen älyn. Vii-denneksi mielenterveyttä voidaan arvioida yksilön kokeman subjektiivisen hyvinvoinnin-kautta ja viimeiseksi resilienssin eli psyykkisen sinnikkyyden tai lannistumattomuuden näkökulmasta (Vaillant 2003).
2.2.3 Sosiaalinen hyvinvointi – sosiaalisia suhteita ja osallisuutta
Sosiaalinen hyvinvointi kuvaa niitä olosuhteita sekä toimintakykyä, jota yksilöllä on yh-teiskunnassa (Keyes 1998, 122). Juho Saari (2010) näkee hyvinvoinnin sosiaalisen ulot-tuvuuden heijastavan ihmisen sosiaalista statusta yhteisössään, toiminnan hyväksyttä-vyyttä sekä välittämistä. Eniten sosiaalista hyvinvointia vahvistaa kuitenkin viimeksi mainittu eli tunne siitä, että toiset välittävät (Saari 2010). Myös esimerkiksi aiemmin mai-nitussa Erik Allardtin (1976) hyvinvointitarpeiden luokituksessa on kuvattu ihmisen luontaista tarvetta kuulua sosiaaliseen verkostoon, joka rakentuu vastavuoroisuudelle ja välittämiselle.
Yksilön sosiaalinen integraatio ja osallisuus ilmenevät hänen suhteessaan yhteiskuntaan ja yhteisöön. Hyvinvoiva ihminen tuntee olevansa osa niitä ja kokee, että hänellä on jo-takin yhteistä omaan sosiaaliseen piiriinsä kuuluvien kanssa. Sosiaalisen hyvinvoinnin puutteet liittyvät sitä vastoin yksilön eristämiseen tai hänen omiin vieraantumisen koke-muksiin yhteiskunnassa, jossa hän ei saa vastakaikua arvoilleen ja elämäntavalleen (ks.
esim. Kiilakoski 2007, 11-12). Tällöin henkilö elämästä puuttuvat hyvinvoinnille olen-naiset merkitykselliset ja tukea antavat ihmissuhteet.