Kokonaisenergiansaanti oli käänteisesti yhteydessä plasman glukoosipitoisuuteen OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla, glukoosivastekäyrän alaiseen pinta-alaan sekä plasman insuliinipitoisuuteen kahden tunnin kohdalla. Proteiinin, hiilihydraattien, alkoholin ja kokonaisrasvan saannin ja glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan muuttujien välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä.
Tyydyttyneen rasvan saanti oli suorassa yhteydessä kahden tunnin glukoosipitoisuuteen, plasman paastoinsuliinipitoisuuteen ja kahden tunnin insuliinipitoisuuteen sekä HOMAIR -indeksiin. Tyydyttyneen rasvan saanti oli käänteisesti yhteydessä Matsudan insuliiniherkkyysindeksiin. Kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen saanti ei korreloinut minkään glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan muuttujan kanssa. N-3-rasvahapot olivat käänteisesti yhteydessä glukoosin AUC:iin ja myös käänteisesti yhteydessä kahden tunnin glukoosipitoisuuteen, kun tulos tarkastettiin Pearsonin korrelaatioanalyysillä (r = -0,131, p =0,007). N-3-rasvahappojen saanti oli suorassa yhteydessä disposition indeksiin, joka kuvaa aikaisen vaiheen insuliinin eritystä huomioiden insuliiniresistenssin.
Sakkaroosin grammamääräinen saanti oli käänteisesti yhteydessä paastoglukoosipitoisuuteen ja glukoosin AUC:iin. Sen sijaan sakkaroosin saanti energiaprosentteina ei ollut yhteydessä glukoosi- tai insuliiniaineenvaihduntaan. Ravintokuidun saanti oli käänteisesti yhteydessä plasman glukoosipitoisuuteen paastotilassa ja kahden tunnin kohdalla sekä glukoosin AUC:iin.
Ravintokuidun saanti oli käänteisesti yhteydessä myös plasman paastoinsuliinipitoisuuteen ja kahden tunnin insuliinipitoisuuteen, insuliinin AUC:iin sekä HOMA-IR -indeksiin.
Ravintokuidun saanti oli suorassa yhteydessä Matsudan insuliiniherkkyysindeksiin ja disposition indeksiin.
D-vitamiinin saannin ja glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan muuttujien välillä ei havaittu merkitseviä yhteyksiä. Folaatin saanti oli käänteisesti yhteydessä kahden tunnin glukoosipitoisuuteen, glukoosin AUC:iin sekä kahden tunnin plasman insuliinipitoisuuteen ja suorassa yhteydessä disposition indeksiin. Spearmanin korrelaatioanalyysin tulokset on esitetty taulukossa 8. Pääosa merkitsevistä tuloksista säilyi tilastollisesti merkitsevinä, kun korrelaatiot testattiin Spearmanin osittaiskorrelaatioanalyysillä, jossa otettiin huomioon painoindeksi sekoittavana tekijänä. Tulokset on esitetty taulukossa 9.
Spearmanin korrelaatioanalyysillä tarkasteltiin myös ravintokuidun, sakkaroosin ja folaatin saannin välisiä yhteyksiä. Ravintokuidun saanti oli suorassa yhteydessä sekä sakkaroosin grammamääräiseen saantiin (r = 0,350, p ≤ 0,001) että sakkaroosin saantiin energiaprosentteina (r = 0,134, p = 0,06) ja folaatin saantiin (r = 0,657, p ≤ 0,001). Myös sakkaroosin ja folaatin saannit korreloivat (r = 0,364, p ≤ 0,001).
Taulukko 8. Ravintoaineiden saannin yhteys glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan Spearmanin korrelaatioanalyysissä (n = 420). SFA = tyydyttyneet rasvahapot (saturated fatty acids); MUFA = kertatyydyttymättömät rasvahapot (monounsaturated fatty acids); PUFA = monityydyttymättömät rasvahapot (polyunsaturated fatty acids); AUC = vastekäyrän alainen pinta-ala (area under the curve); HOMA-IR = insuliiniresistenssin homeostaattisen mallin indeksi (the homeostatic model assessment of insulin resistence), Matsuda ISIcomp = insuliiniherkkyysindeksi, InsAuc0-30/GluAuc0-30 = ensivaiheen insuliinin eritystä kuvaava kaava, DI = ensivaiheen insuliinin eritystä kuvaava indeksi, joka huomioi insuliiniresistenssin (disposition index)
Taulukko 9. Ravintoaineiden saannin yhteys glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan huomioiden painoindeksin vaikutus sekoittavana tekijänä Spearmanin SFA = tyydyttyneet rasvahapot (saturated fatty acids); MUFA = kertatyydyttymättömät rasvahapot (monounsaturated fatty acids); PUFA = monityydyttymättömät rasvahapot (polyunsaturated fatty acids); AUC = vastekäyrän alainen pinta-ala (area under the curve); HOMA-IR = insuliiniresistenssin homeostaattisen mallin indeksi (the homeostatic model assessment of insulin resistence); Matsuda ISIcomp = insuliiniherkkyysindeksi; InsAuc0-30/GluAuc0-30 = ensivaiheen insuliinin eritystä kuvaava kaava; DI = ensivaiheen insuliinin eritystä kuvaava indeksi, joka huomioi insuliiniresistenssin (disposition index)
5.3 Ravintokuidun ja tyydyttyneen rasvan saannin yhteydet glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan
Tutkittavat jaettiin ravintokuidun ja tyydyttyneen rasvan saannin suhteen tertiileihin.
Yksisuuntaisessa varianssianalyysissä (ANOVA) kuidun saannin tertiilien välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja plasman glukoosipitoisuudessa oraalisessa sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla (p = 0,003). Post hoc -testissä käyttäen Bonferronin korjausta havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero plasman glukoosipitoisuudessa OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla kuidun saannin alimman ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,006) kuten myös keskimmäisen ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,014). Alin ja keskimmäinen tertiili eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Kuvassa 3 on havainnollistettu kuidun saannin käänteistä yhteyttä plasman glukoosipitoisuuteen OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla.
Kuva 3. Kuidun saannin yhteys plasman glukoosipitoisuuteen (keskiarvo ja SD) sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla (ANOVA, post hoc –testeissä Bonferronin korjaus).
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
OGTT 120 min plasma glucose mmol/l
Kuidun saannin tertiilit g Alin kolmannes (5,13–22,42)
Keskimmäinen kolmannes (22,45–29,30) Ylin kolmannes (29,33–75,88)
p = 0,006
p = 0,014 p = 0,003
Myös plasman insuliinipitoisuudessa OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja kuidun saannin tertiilien välillä (p = 0,004). Tilastollisesti merkitsevä ero havaittiin alimman ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,008) sekä keskimmäisen ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,024), mutta ei alimman ja keskimmäisen tertiilin välillä (Kuva 4). Havaittu yhteys oli käänteinen eli mitä suurempi ravintokuidun grammamääräinen saanti oli, sitä matalampi oli plasman insuliinipitoisuus oraalisessa glukoosirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla.
Kuva 4. Kuidun saannin yhteys plasman insuliinipitoisuuteen (keskiarvo ja SD) sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla (ANOVA, post hoc –testeissä Bonferronin korjaus).
0 50 100 150 200 250
OGTT 120 min plasma insulin (mU/l)
Kuidun saannin tertiilit g Alin kolmannes (5,13–22,42)
Keskimmäinen kolmannes (22,45–29,30) Ylin kolmannes (29,33–75,88)
p = 0,008 p = 0,004
p = 0,024
Glukoosivastekäyrän alainen pinta-ala sokerirasituskokeessa erosi tilastollisesti merkitsevästi kuidun saannin alimman ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,028) sekä keskimmäisen ja ylimmän kolmanneksen välillä (p = 0,040). Tilastollisesti merkitsevää eroa ei havaittu alimman ja keskimmäisen kuidun saannin tertiilin välillä (Kuva 5). Havaittu yhteys oli käänteinen.
Kuva 5. Kuidun saannin yhteys glukoosivastekäyrän alaiseen pinta-alaan (keskiarvo ja SD) sokerirasituskokeessa (ANOVA, post hoc –testeissä Bonferronin korjaus).
600 700 800 900 1000 1100 1200 1300
Plasma glucose area under the curve (mmol/l x min)
Kuidun saannin tertiilit g Alin kolmannes (5,13–22,42)
Keskimmäinen kolmannes (22,45–29,30) Ylin kolmannes (29,33–75,88)
p = 0,028
p = 0,040 p = 0,014
Yksisuuntaisessa varianssianalyysissä (ANOVA) kuidun saannin tertiilien välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja insuliinivastekäyrän alaisessa pinta-alassa oraalisessa sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla (p = 0,045), mutta jatkotarkasteluissa eroja tertiilien välillä ei enää havaittu (kuva 6).
Kuidun saannin tertiilit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi muiden glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan muuttujien osalta.
Kuva 6. Kuidun saannin yhteys insuliinivastekäyrän alaiseen pinta-alaan (keskiarvo ja SD) sokerirasituskokeessa (ANOVA, post hoc –testeissä Bonferronin korjaus).
10000 30000 50000 70000 90000 110000
Insulin area under the curve (pmol/l x min)
Kuidun saannin tertiilit g
Alin kolmannes (5,13–22,42)
Keskimmäinen kolmannes (22,45–29,30) Ylin kolmannes (29,33–75,88)
p = 0,045
Tyydyttyneen rasvan saannin tertiilien välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja plasman glukoosipitoisuudessa OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla (p = 0,005). Tilastollisesti merkitsevä ero havaittiin sekä alimman ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,017) että keskimmäisen ja ylimmän tertiilin välillä (p = 0,013), mutta ei alimman ja keskimmäisen tertiilin välillä (Kuva 7). Havaittu yhteys oli positiivinen eli mitä enemmän tyydyttynyttä rasvaa tutkittavat saivat ruokavaliostaan, sitä suurempi heidän plasman glukoosipitoisuutensa oli oraalisessa glukoosirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla.
Kuva 7. Tyydyttyneen rasvan saannin yhteys plasman glukoosipitoisuuteen (keskiarvo ja SD) sokerirasituskokeessa kahden tunnin kohdalla (ANOVA, post hoc –testeissä Bonferronin korjaus).
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
OGTT 120 min plasma glucose mmol/l
Tyydyttyneen rasvan saannin tertiilit E%
Alin kolmannes (5,14–10,96)
Keskimmäinen kolmannes (10,96–13,55) Ylin kolmannes (13,55–23,32)
p = 0,017 p = 0,005
p = 0,013
6 POHDINTA
6.1 Päätulokset
Tässä poikkileikkaustutkimuksessa ravintokuidun saannilla havaittiin edullinen ja tyydyttyneen rasvan saannilla epäedullinen yhteys glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan keski-ikäisillä ja vanhemmilla miehillä, joilla on glukoosiaineenvaihdunnan häiriö. Ravintokuidun saanti oli positiivisesti yhteydessä insuliiniherkkyyteen ja insuliinin eritykseen ja käänteisesti yhteydessä insuliiniresistenssiin sekä plasman glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin paastotilassa ja OGTT:ssa kahden tunnin kohdalla. Tyydyttyneen rasvan saanti oli positiivisesti yhteydessä paastoinsuliiniin, kahden tunnin glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin OGTT:ssa sekä insuliiniresistenssiin ja käänteisesti yhteydessä insuliiniherkkyyteen. Pääosa tuloksista säilyi tilastollisesti merkitsevinä, kun painoindeksi otettiin huomioon sekoittavana tekijänä. Tulokset ovat yhteneviä muissa samankaltaisissa tutkimuksissa saatujen tulosten kanssa.
Ravintokuitu
Useissa satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa tutkimuksissa ravintokuidun saannin vaikutusta glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan on tutkittu vertailemalla täysjyväviljojen ja vähäkuituisten viljojen saannin vaikutusta glukoosi- ja insuliinivasteisiin (Keogh ym. 2007, Brownlee ym. 2010, Giacco ym. 2013, Giacco ym. 2014). Tutkimusnäytön perusteella ravintokuidun ja erityisesti täysjyväviljakuidun saanti vaikuttaa olevan edullisessa yhteydessä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan (Nettleton ym. 2010, Heikkilä ym. 2014), vaikka joissakin tutkimuksissa edullisia vaikutuksia ei ole havaittu (Brownlee ym. 2010, Giacco ym.
2013). Sen sijaan kasvisten, hedelmien ja marjojen sisältämän kuidun saannin yhteys glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan ei ole yhtä selvä (Schulze ym. 2007). Aiemmissa poikkileikkaustutkimuksissa ravintokuidun ja täysjyväviljojen saanti on yhdistetty muuan muassa parantuneeseen insuliiniherkkyyteen, suurentuneeseen ensivaiheen insuliinin eritykseen ja plasman pienentyneeseen insuliinipitoisuuteen (Liese ym. 2005, Heikkilä ym.
2014). Kuten tässä tutkimuksessa, myös muissa poikkileikkaustutkimuksissa on huomioitu painoindeksi sekoittavana tekijänä ja havaittu usein yhteyksien heikentyvän. Lisäksi useissa tutkimuksissa on huomioitu fyysinen aktiivisuus ja muiden ravintoaineiden saanti sekoittavinä tekijöinä, joiden huomioiminen olisi saattanut parantaa myös tämän tutkimuksen luotettavuutta.
Nettletonin ym. (2010) tutkimuksessa huomioitiin myös geneettiset tekijät tutkittaessa täysjyväviljojen käytön vaikutuksia glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan.
Ravintokuidun saannin vaikutusten glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan on arveltu välittyvän monien eri mekanismien kautta. Aterian yhteydessä erityisesti liukeneva ravintokuitu voi muun muassa hidastaa glukoosin pilkkoutumisnopeutta ja täten edesauttaa hiilihydraattien tasaista imeytymistä ja sitä kautta plasman glukoosipitoisuuden maltillisempaa nousua aterian yhteydessä (Brennan 2005). Liukenemattoman ravintokuidun saannin tiedetään vaikuttavan edullisesti suoliston bakteeristoon ja sitä kautta mahdollisesti insuliiniherkkyyteen (Weickert ja Pfeiffer 2008). Toisaalta runsaasti ravintokuitua sisältävät ruoka-aineet sisältävät myös lukuisia muita yhdisteitä, joista suurella osalla tiedetään olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia (Jakobs ja Tapsell 2007).
Glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan kohdistuvien edullisten vaikutusten lisäksi ravintokuidulla on monia muita tutkittuja terveyttä edistäviä vaikutuksia, joiden vuoksi eri maiden ravitsemussuosituksissa painotetaan riittävän kuidun saannin merkitystä (Pi-Sunyer 2005, Weickert ja Pfeiffer 2008). Suomessa hiilihydraateista saadaan keskimäärin hieman yli 40 E% kokonaisenergiasta (Koponen ym. 2018). Viime vuosina sakkaroosin saanti on pienentynyt, mutta ravintokuidun saanti jää edelleen suositusta selvästi pienemmäksi, etenkin miehillä. Tämä tutkimus tukee aiempaa tutkimusnäyttöä siitä, että hiilihydraattien laadun muuttaminen suosituksia vastaavaksi voisi vaikuttaa kansanterveyttä edistävästi.
Rasvat
Hiilihydraattien tavoin myös rasvan laatu näyttää olevan sen kokonaismäärää merkittävämpi tekijä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan kannalta. Kuten tässä tutkimuksessa, myös useissa muissa poikkileikkaustutkimuksissa tyydyttyneen rasvan saannin on havaittu olevan epäedullisessa yhteydessä insuliiniaineenvaihduntaan (Heikkilä ym. 2014), esimerkiksi vähentyneeseen insuliiniherkkyyteen (Iggman ym. 2010). Toisaalta suuressa LIPGENE-tutkimuksessa tyydyttyneen rasvan saannin vähentämisellä ei havaittu yhteyttä insuliiniherkkyyteen, mutta tutkimuksen kesto oli verrattain lyhyt (12 vko), minkä arveltiin vaikuttavan tulokseen (Tierney ym. 2011). Satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa interventiotutkimuksissa on muun muassa vertailtu eri määriä tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävien ruokavalioiden vaikutuksia glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan (Due ym. 2008, Tierney ym. 2011, Schwingshackl ym. 2011). Due ym. (2008) havaitsivat sekä vähärasvaisen että runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävän
ruokavalion olevan epäedullisessa yhteydessä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan ja runsaasti kertatyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän ruokavalion vaikuttavan plasman paastoglukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin sekä insuliiniresistenssiin edullisesti. Schwingshackl ym. (2011) havaitsivat runsaasti kertatyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän ruokavalion olevan edullisessa yhteydessä HbA1c:n määrään.
Useissa erityyppisissä tutkimuksissa on myös tutkittu kuinka tyydyttyneiden rasvahappojen ja hiilihydraattien korvaaminen kerta- ja monityydyttymättömillä rasvahapoilla ruokavaliossa vaikuttaa glukoosi- ja insuliinivasteisiin (Gadgil ym. 2013, Schwab ym. 2014, Heer ja Egert 2015, Imamura ym. 2016). Tutkimuksissa on havaittu sekä tyydyttyneiden rasvahappojen että hiilihydraattien korvaamisen ruokavaliossa tyydyttymättömillä rasvahapoilla vaikuttavan edullisesti insuliiniherkkyyteen, plasman glukoosi- ja insuliinipitoisuuksiin sekä insuliiniresistenssin määrään. Kertatyydyttymättömien rasvahappojen edullisista vaikutuksista glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan on eniten näyttöä. Tässä tutkimuksessa kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen saannilla ei sen sijaan havaittu yhteyttä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan, mikä oli yllättävää huomioiden aiemmin tutkimusnäytön.
Tutkimustulokset n-3-rasvahappojen saannin yhteydestä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan ovat ristiriitaisia. Joissakin tutkimuksissa n-3-rasvahappojen saanti on ollut edullisessa yhteydessä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan ja niiden saannin on havaittu muun muassa parantavan insuliiniherkkyyttä (Iggman ym. 2010, Lankinen ym. 2011).
Tutkimuksissa edullisia vaikutuksia on havaittu sekä eläin- että kasvikunnan n-3-rasvahapoilla, vaikkakin niiden saantilähteet ovat jääneet joissakin tapauksissa epäselviksi. Toisaalta joissakin tutkimuksissa n-3-rasvahappojen päivittäisellä käytöllä kalaöljylisän muodossa tai n-3- ja n-6-rasvahappojen suhteen muuttamisella ei ole havaittu vaikutuksia glukoosi- ja insuliinivasteisiin (Griffin ym. 2006, Giacco ym. 2007). DHA-suplementaatio voi vaikuttaa glukoosiaineenvaihduntaan jopa epäedullisesti (Schwab ym. 2014). Tässä tutkimuksessa huomioitiin vain ruokavaliosta saatavat n-3-rasvahapot ja havaittiin niiden saannin olevan käänteisesti yhteydessä sekä kahden tunnin glukoosipitoisuuteen OGTT:ssa että glukoosin AUC:iin.
Ravinnon rasvahappojen vaikutukset glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan näyttävät välittyvän solukalvojen rasvahappokoostumuksen sekä muiden osin vielä tuntemattomien mekanismien kuten geenien ilmentymisen säätelyn välityksellä (Risérus 2008, Iggman ym.
2010). Solukalvojen rasvahappokoostumus voi vaikuttaa esimerkiksi glukoosin
kuljettajaproteiinien sijoittumiseen ja sitä kautta insuliinin sitoutumiseen.
Kertatyydyttymättömien rasvahappojen saannin edullinen vaikutus insuliiniherkkyyteen välittyy ilmeisesti maksan lipogeneesin inhiboimisen välityksellä.
Kansallisen FinTerveys -tutkimuksen (Koponen ym. 2018) mukaan alle 30 % suomalaisista käyttää suositeltavaa levitettä eli kasviöljypohjaista, vähintään 60 % rasvaa sisältävää, levitettä leivän päällä. Lisäksi tyydyttyneen rasvan osuus kokonaisrasvasta on suomalaisten ruokavaliossa suosituksiin nähden suuri ja täten rasvan laadussa on parantamisen varaa.
6.2 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet
Yksi tutkimuksen vahvuuksista on suuri otoskoko (n = 420), mikä lisää tutkimuksen voimaa.
Tutkimuksen aineisto koostuu keski-ikäisistä ja vanhemmista itäsuomalaisista miehistä, joilla on glukoosiaineenvaihdunnan häiriö sekä muita sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä ja edustaa täten kohderyhmää, joille suunnattava ravitsemusohjaus on osoitettu tehokkaaksi jo Pohjois-Karjala -projektissa (Jousilahti ym. 2016). Aineiston homogeenisuus vaikuttaa tutkimuksen ulkoista validiteettia lisäävästi, mutta tulosten yleistettävyyttä heikentävästi.
Lisäksi kaikki tutkittavat olivat jo aiemmin osallistuneet toisiin tutkimuksiin eli tutkimukseen on voinut valikoitua henkilöitä, joilla on ollut jo ennestään tietoa terveyttä edistävistä ruokavalinnoista.
Tutkimuksen poikkileikkausasetelmasta johtuen tuloksista ei voida johtaa syy-seuraussuhteita, vaan ainoastaan hypoteeseja ravintoaineiden saannin yhteyksistä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Vaikka painoindeksi huomioitiin sekoittavana tekijänä, muut sekoittavat tekijät voivat vaikuttaa tuloksiin ja heikentää niiden luotettavuutta. Lisäksi esimerkiksi ravintokuidun ja täysjyväviljojen saanti voi liittyä muuten terveellisiin elämäntapoihin, joten jäännössekoittuneisuuden vaikutusta ei voida poissulkea.
Tutkimusmenetelmät olivat monipuolisia ja huolellisesti toteutettuja. Oraalinen glukoosirasituskoe on glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan tutkimusmenetelmänä monipuolinen sekä suhteellisen helppo toteuttaa (Heikkilä ym. 2014). OGTT:sta saadaan tietoa niin insuliiniherkkyydestä, insuliiniresistenssistä kuin insuliinin erityksestäkin ja tästä syystä se sopii tutkimusmenetelmäksi tutkittaessa ravintoaineiden saannin yhteyksiä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Lisäksi De Mellon ym. (2012) tutkimuksessa havaittiin OGTT:ssa
30 minuutin kohdalla mitatun insuliinin ensivaiheen erityksen huomioiden insuliiniresistenssin (DI) olevan itsenäinen tyypin 2 diabeteksen ilmaantumista ennustava tekijä.
Neljän päivän ruokapäiväkirjaa käytetään tutkimusmenetelmänä vain harvoissa tutkimuksissa sen aiheuttaman suuren työmäärän vuoksi, vaikka se on ruoankäytön tutkimusmenetelmänä tarkempi kuin esimerkiksi paljon käytetty frekvenssikysely (Männistö 2012). Tässä tutkimuksessa ruokapäiväkirjojen tarkastajina ja tallentajina toimivat laillistetut ravitsemusterapeutit ja ravitsemustieteen opiskelijat, joilla oli yhdenmukaiset ohjeistukset ruokapäiväkirjojen käsittelyyn liittyen, mikä lisää tulosten luotettavuutta huomattavasti.
Ruokapäiväkirja ei kuitenkaan ole ruoankäytön tutkimusmenetelmänä aukoton, vaan siihen voi liittyä aliraportointia, etenkin ylipainoisilla, ja sen tuloksiin voi vaikuttaa kausikohtainen vaihtelu ruokatottumuksissa (Männistö 2012). Myös ruokapäiväkirjojen tallentamisessa hyödynnettyyn AivoDiet-ravintolaskentaohjelmaan (Aivo Finland Oy, Turku, versio 2.0.2.1) liittyy menetelmällisiä heikkouksia. AivoDiet-ravintolaskentaohjelmassa laskelmat on mahdollista saada vain ravintoainetasolla, minkä johdosta tässä tutkimuksessa ei pystytty tekemään analyysejä ruoka-ainetasolla. Ohjelma on myös epätarkka tiettyjen ravintoaineiden, kuten suolan ja n-3-rasvahappojen, saannin arvioimisen suhteen. Tässä tutkimuksessa ei myöskään pystytty erottelemaan kuitua liukenevaan ja liukenemattomaan kuituun. Spearmanin korrelaatioanalyysissä ravintokuidun, sakkaroosin ja folaatin saannit korreloivat keskenään, mikä viittaa siihen, että kyseisiä ravintoaineita saatiin samoista saantilähteistä eli todennäköisesti kasviksista, hedelmistä, marjoista ja täysjyväviljasta.
6.3 Tutkimuksen merkitys
Tutkimustietoa eri ravintoaineiden saannin yhteydestä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan voidaan hyödyntää esimerkiksi laadittaessa ravitsemussuosituksia ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmia. Esimerkiksi maineikkaassa DPS-tutkimuksessa yksi viidestä tavoitteesta liittyi ravintokuidun saannin lisäämiseen ja yksi tyydyttyneen rasvan saannin pienentämiseen (Tuomilehto ym. 2001). T2D-GENE -tutkimukseen osallistuneilla ravintokuidun saanti jäi reilusti alle suosituksen ja tyydyttyneen rasvan saanti oli suositusta suurempaa tutkimuksen lähtötilanteessa, joten ruokavalion laadulliset muutokset, erityisesti hiilihydraattien ja rasvojen laatua koskien, voisivat vaikuttaa edullisesti sekä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaansa että myös muiden metabolisten sairauksien riskitekijöihin. Ruokavalion laadun optimoiminen ei yksinään välttämättä riitä estämään tyypin 2 diabeteksen puhkeamista sille alttiilla henkilöillä,
mutta terveyttä edistävän ruokavalion noudattaminen yhdistettynä muihin terveellisiin elämäntapoihin, kuten riittävään fyysiseen aktiivisuuteen, painonhallintaan ja tupakoimattomuuteen, voivat auttaa ylläpitämään glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan normaalia toimintaa (Merlotti ym. 2014).
Yksittäisten ravintoaineiden saannin vaikutuksia ja kliinistä merkitystä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan kannalta voi olla haastavaa tutkia, jos interventioon liittyy useita muutostavoitteita ruokavaliossa ja esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden lisääminen. Useissa tutkimuksissa on tutkittu erilaisten ruokavalioiden noudattamisen yhteyksiä ja vaikutuksia glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan yksittäisten ravintoaineiden saannin sijaan, koska tiedetään, että ravintoaineet voivat reagoida keskenään ja niillä voi olla synergistinen vaikutus toisiinsa (Jakobs ja Tapsell 2007). Ruokavalion kokonaisuuden ymmärtämiseksi on kuitenkin ensin tunnettava sen osat, minkä vuoksi myös yksittäisten ravintoaineiden tutkiminen on perusteltua (Hoffmann 2003). Tässä tutkimuksessa päädyttiin tutkimaan yksittäisiä ravintoaineita lähinnä tutkimusmenetelmällisten syiden vuoksi.
Lisää pitkäkestoisia kontrolloituja interventiotutkimuksia ravintoaineiden saannin vaikutuksista glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan erityyppisissä väestöryhmissä tarvitaan tarkempien syy-yhteyksien ja mekanismien selvittämiseksi. Tutkimustietoa olisi hyvä saada sekä ruoka- että ravintoainetasolla, erityisesti erityyppisten ravintokuitujen vaikutuksesta glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Lisäksi tulevaisuudessa toteutettavissa tutkimuksissa olisi hyvä huomioida myös geenien ja ympäristön yhteisvaikutus mahdollisena sekoittavana tekijänä (Lau ym. 2005).
7 JOHTOPÄÄTÖKSET
Tämän tutkimuksen perusteella yleisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio, koskien rasvan laatua ja ravintokuitua, näyttäisi olevan edullisessa yhteydessä glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Tutkimusnäyttö hiilihydraattien ja rasvan laadun yhteydestä kroonisten sairauksien riskitekijöihin on vakuuttavaa ja tämän johdosta ne on nostettu keskeisiksi teemoiksi myös pohjoismaisissa ja suomalaisissa ravitsemussuosituksissa. Tänä vuonna julkaistujen FinTerveys -tutkimuksen tulosten perusteella suomalaisten, ja erityisesti suomalaisten miesten, suurimmat ravitsemukselliset haasteet liittyvätkin tyydyttyneen rasvan saannin pienentämiseen ja ravintokuidun saannin lisäämiseen. Kasvisten, hedelmien, marjojen ja täysjyväviljatuotteiden käytön lisääminen ja runsaasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävien elintarvikkeiden, kuten rasvaisten maito- ja lihatuotteiden, leivonnaisten sekä voin ja trooppisten kasviöljyjen, käytön välttäminen ja vaihtaminen vähärasvaisempiin tai rasvattomiin tuotteisiin parantaa ruokavalion laatua ja auttaa ylläpitämään glukoosi- ja insuliiniaineenvaihdunnan normaalia toimintaa.
LÄHTEET
ADA, American Diabetes Association. Classification and diagnosis of diabetes. Sec. 2. In Standards of Medical Care in Diabetes – 2017. Diabetes Care 2017;40(Suppl. 1):S11–S24.
ADA, American Diabetes Association. Diagnosis and classification of diabetes mellitus.
Diabetes Care 2014;37(Suppl. 1):S81–S90.
Adamsson V, Reumark A, Fredriksson I, ym. Effects of a healthy Nordic diet on cardiovascular risk factors in hypercholesterolaemic subjects: a randomized controlled trial (NORDIET). J Intern Med 2011;269:150–159.
Akinkuolie A, Ngwa J, Meigs J, Djousse L. Omega-3 polyunsaturated fatty acid and insulin sensitivity: a meta-analysis of randomized controlled trials. Clin Nutr 2011;30(6):702–7.
Aldworth J, Al Bache N, Hegelund M, ym. IDF diabetes atlas seventh edition 2015.
http://www.diabetesatlas.org/ (Luettu 7.2.2018)
Alvarez JA, Ashraf A. Role of vitamin D in insulin secretion and insulin sensitivity for glucose homeostasis. Int J Endocrinol 2010.
Aronoff SL, Berkowitz K, Shreiner B, Want L. Glucose metabolism and regulation: beyond insulin and glucagon. Diabetes Spectrum 2004;17,3:183–190.
Baliunas D, Taylor B, Irving H ym. Alcohol as a risk factor for type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis. Diabetes Care 2009;32:2123–2132.
Bere E, Brug J. Towards health-promoting and environmentally friendly regional diets – a Nordic example. Public Health Nutr 2009;12(1):91–96.
Brennan CS. Dietary fibre, glycaemic response, and diabetes. Mol Nutr Food Res 2005;49:560–
570.
Brownlee I, Moore C, Chatfield M, ym. Markers of cardiovascular risk are not changed by increased whole-grain intake: the WHOLE heart study, a randomised, controlled dietary intervention. Br J Nutr 2010;104: 125–134.
Buyken A, Mitchell P, Ceriello A, Brand-Miller J. Optimal dietary approaches for prevention of type 2 diabetes: a life-course perspective. Diabetologia 2010;53:406−418.
Chiva-Blanch G, Urpi-Sarda M, Ros E ym. Effects of red wine polyphenols and alcohol on glucose metabolism and the lipid profile: A randomized clinical trial. Clin Nutr 2013;32(2):200–206.
De Mello VD, Lindstrom J, Eriksson J, ym. Insulin secretion and its determinants in the progression of impaired glucose tolerance to type 2 diabetes in impaired glucose-tolerant individuals: the Finnish Diabetes Prevention Study. Diabetes Care 2012;35:211–217.
De Mello V, Schwab U, Kolehmainen M ym. A diet high in fatty fish, bilberries and wholegrain products improves markers of endothelial function and inflammation in individuals with
impaired glucose metabolism in a randomised controlled trial: the Sysdimet study. Diabetologia 2011;54:2755–2767.
Diabetes. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Sisätautilääkäreiden yhdistyksen ja Diabetesliiton Lääkärineuvoston asettama työryhmä.
Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2013 (päivitetty 7.2.2018).
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50056
Due A, Larsen TM, Hermansen K, ym. Comparison of the effects on insulin resistance and glucose tolerance of 6-mo high-monounsaturated-fat, low-fat, and control diets. Am J Clin Nutr 2008;87(4):855–62.
EFSA. Dietary reference values for vitamin D. EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies (NDA). EFSA Journal 2016;14(10):4547.
EFSA. Scientific opinion on dietary reference values for carbohydrates and dietary fibre. EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition, and Allergies (NDA). EFSA Journal 2010;8:1462.
Englyst KN, Englyst HN. Carbohydrate bioavailability. Br J Nutr 2005 Jul;94(1):1–11.
Estruch R, Martínez-González MÁ, Corella D, ym. Effects of a Mediterranean-style diet on cardiovascular risk factors: a randomized trial. Ann Intern Med 2006;145:1–11.
Estruch R, Ros E, Salas-Salvadó J, ym.; PREDIMED Study Investigators. Primary prevention of cardiovascular disease with a Mediterranean diet supplemented with extra-virgin olive oil or nuts. N Engl J Med 2018 Jun 21;378(25):34.
Feinglos M, Totten S. Are you are what you eat, or how much you eat? The case of type 2 diabetes mellitus. Arch Intern Med 2008;168(14):1485–1486.
Gadgil M, Appel L, Yeung E, Anderson C, Sacks F, Miller E. The effects of carbohydrate, unsaturated fat, and protein intake on measures of insulin sensitivity. Diabetes Care 2013;36:1132−1137.
Giacco R, Costabile G, Della Pepa G, ym. A whole-grain cereal-based diet lowers postprandial plasma insulin and triglyceride levels in individuals with metabolic syndrome. Nutr Metab Cardiovasc Dis 2014;24:837–844.
Giacco R, Costabile G, Lappi J, ym. Effects of rye and whole wheat versus refined cereal foods on metabolic risk factors: a randomised controlled two centre intervention study. Clin Nutr 2013;32(6):941–949.
Giacco R, Cuomo V, Vessby B, ym. Fish oil, insulin sensitivity, insulin secretion and glucose tolerance in healthy people: is there any effect of fish oil supplementation in relation to the type of background diet and habitual dietary intake of n-6 and n-3 fatty acids? Nutr Metab Cardiovasc Dis 2007;17:572–580.
Griffin M, Sanders T, Davies I, ym. Effects of altering the ratio of dietary n−6 to n−3 fatty acids on insulin sensitivity, lipoprotein size, and postprandial lipemia in men and postmenopausal women aged 45–70 y: the OPTILIP Study. Am J Clin Nutr 2006;84:1290–1298.
Haug E, Sand O, Sjaastad O, Toverud K. Ruoansulatuselimistö. Kirjassa: Ihmisen fysiologia.
Porvoo: WSOY Oppimateriaalit Oy 2009, s. 372–410.
Porvoo: WSOY Oppimateriaalit Oy 2009, s. 372–410.