Henkilökohtaistaminen lähtee liikkeelle yksilöllisten ratkaisujen näkökulmasta.
Henkilökohtaistaminen perustuu aiemmalle yksilöllistämisen ajatukselle (Leino 2011, 33; Sivonen 2007, 220). Yksilöllistämisessä on ollut kyse erilaisista korvaa-vuuksista ja hyväksiluvuista. Henkilökohtaistamisella tarkoitetaan vuorovaikutus-prosessia, jossa osaamista arvioidaan opiskelijalähtöisesti ja tutkinnon suorittajan
kanssa suunnitellaan yhteistyössä tarvittavan ammattitaidon hankkiminen ja tut-kinnon suorittamista (Leino 2011, 33; Pasanen 2000, 123; Sivonen 2007, 218).
Henkilökohtaistamisen tavoitteena on sovittaa ja soveltaa suoritettavan tutkinnon perusteet tutkinnon suoirttajan ja hänen työpaikkansa tarpeisiin. Sivonen (2007, 219) toteaa, että henkilökohtaistamisessa tutkinnon perusteiden ja työelämän vaa-timusten lisäksi tutkinnon suorittajan lähtökohdat näyttelevät suurta roolia. Kun henkilö tulee suorittamaan näyttötutkintoa, hänen osaamisensa arvioidaan ja tar-vittavat opinnot suunnitellaan yksilöllisesti riippuen tutkinnon suorittajan taus-tasta: aiemmin hankitusta osaamisesta, niin tiedoista kuin taidoistakin. Henkilö-kohtaistaminen mahdollistaa osaamisen osoittamisen tutkintotilaisuudessa joko työelämässä hankitun osaamisen pohjalta tai valmistavan koulutuksen jälkeen.
Toisaalta henkilökohtaistaminen mahdollistaa erityisjärjestelyt niin opintojen ai-kana kuin tutkintotilaisuuksissakin.
Tutkintotilaisuuksien aikataulut ja käytännön järjestelyt tulee suunnitella mahdollisimman hyvin tutkintoa suorittavan tilanteeseen soveltuviksi.
(Henkilökohtaistamismääräys 2006.)
Lisäksi henkilökohtaistamisessa on yhteisesti suunniteltava opiskeli-jalle soveltuvat opiskelu- ja arviointimenetelmät sekä ohjaustoimet. (He-kilökohtaistamismääräys 2006.)
Haastateltavat nostivat henkilökohtaistamisen tulemisen tärkeäksi muutokseksi ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Henkilökohtaistamisen käyttöönottoa AiHe-projektissa ja henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen kuvattiin yhdeksi suurim-mista muutoksista, joka ammatillisessa aikuiskoulutuksessa on nähty. Henkilö-kohtaistamisessa painottuvat yksilöllisyys ja tutkinnon suorittajan henkilökohtai-set polut.
Onhan toi henkilökohtaistaminen ja sitä aiempi tää tällanen hopsaaminen on ollu niin ku sisäänrakennettu toimintamalli, kuitenkin niin kun jo vuo-sikymmenten ajan. Ja sitte toisaalta sitte se, että että ja niin ku näyttötut-kintojärjestelmäänki on sisäänrakennettu se, että ei ne luki-vaikeudet ja muut... Monet alat meillä on niin käytännönläheisiä, että tota että se sit-ten... Ei se ole sellanen mitenkään niin ku... (AkkP2.)
Mut et koko tää niin ku, jos ajattelee 90-luvun puolvälin paikkeilta tä-hän saakka, semmonen lähes kahdenkymmenen vuoden niin tota...
Jäänne, niin siel on tullu tää yksilöllisyys, henkilökohtasuus, henkilökoh-taset polut ja tota, sit se ohjaus. On tullu niin ku tähän koko, koko proses-siin mukaan. -- Ja tota, sitte ku tuli tää henkilökohtaistamismääräys, niin sitte tietysti alotettiin työstelemään... Enemmän. (AkkP1.)
Et kyllähän toi henkilökohtastaminen on ollu tietenkin sellanen hirvit-tävän iso asia, joka on vaikuttanu ja henkilökohtastamismääräykset ja muut velvottaa huomioimaan asian. (AoE6.)
Haastateltavat näkivät henkilökohtaistamisen lähinnä ryhmän vastuukouluttajan työnä, osana ryhmän vastuukouluttajan arkea ja osaamista. Henkilökohtaistami-nen nimettiin vain harvoin osaksi haastateltavien työtä, paitsi sen verran, että eri-tyisen tuen toteuttaja vie henkilökohtaistamissuunnitelmaan alkukartoitusten tu-lokset.
Jokaiselle opiskelijalle on määritelty oma ryhmän vastuukouluttaja, joka vastaa opiskelijan ohjauksesta opiskeluun liittyvissä käytännön asioissa sekä henkilökohtaistamisessa. (Suunnitelma 3.)
Me sanotaan ryhmän vastuukouluttajaks sitä, joka vetää sitä ryhmää, niin ryhmän vastuukouluttajalla on aika iso niin ku rooli siinä, siinä oh-jauksessa. Että meillä on ihan niin ku, no just niin ku et me ollaan tota niin, et meillä on tällanen aikuisopiskelijan opas, mikä on kans niin ku ohjauksen väline. Täällä on tosi tarkkaan kaikki palvelut neuvottu ja kou-luttajat niin ku käy tän läpi oppilaiden kanssa, ja he muutenkin niin ku on se ensisijainen, koska he henkilökohtaistaa, he näkee siinä usein sen... Sii-nähän keskustellaan se tuen tarve, ja tietysti se on se läheisin suhde sillä ryhmän vastuukouluttajalla. (AoP2.)
Tokihan niin ku aatellaan aikuiskoulutusta niin ku itsekin tiedät...
Kouluttajalla on hirveän iso rooli siinä ohjauksessa, et me [erityisopetta-jat/ohjaavat kouluttajat] ollaan myös siinä sitte tukena. Niin ku omassa roolissa. Sit vastataan siitä lisäohjauksen järjestelystä, jos opiskelija tar-vitsee lisäohjausta, lisätukea syystä taikka toisesta. Et tehään sillä tavalla niin ku tutkintovastaavan ja ryhmän vastuukouluttajan kanssa, et riip-puen, missä vaiheessa se opiskelija tarvii sitä lisäohjausta. (AoE5.) Henkilökohtaistamiseen ja yksilölliseen polkuihin liittyi haastateltavien puheessa dokumentaatio: on tärkeää kirjata, mitä on selvinnyt tutkinnon suorittajan ongel-mista alkukartoituksissa tai mitä keskusteluissa on sovittu. Dokumentointi maini-taan myös henkilökohtaistamismääräyksessä (2006).
Henkilökohtaistaminen on dokumentoitava näyttötutkintoon ja siihen val-mistavaan koulutukseen hakeutumisessa, tutkinnon suorittamisessa ja tar-vittavan ammattitaidon hankkimisessa. Dokumentointi kootaan henkilö-kohtaistamista koskevaksi asiakirjaksi. (Henkilökohtaistamismääräys 2006.)
Ja kartotustulosten merkkaaminen sit sinne järjestelmään. Eli tää nyt siirty meille erityisopettajille, et tää on aikasemmin ollut vastuukoulutta-jien tehtäviä, tehtävä. Mut nyt se on meidän eritysopettavastuukoulutta-jien tehtävä. Et se, joka tuottaa sen tiedon, niin sit myös siirtää sinne järjestelmään sen tiedon. (AoE1.)
Sinne [henkilökohtaistamissuunnitelmaan] kirjataan ne tukitoimet. Eli kartoitus-, oppimisvalmiuskartoituksen tulokset ja sitten suunnitellut ja toteutuneet tukitoimenpiteet. Ja sinne merkataan myös, jos on erityisopis-kelijan status. Että se tieto kulkee täällä koulut... Tai siis näiden kesken, jotka niin ku sitten antaa tätä valmistavaa koulutusta. (AoE1.)
Ja sit me sovitaan ne asiat, kirjataan ylös sinne henkilökohtaistamis-suunnitelmaan. (AoE6.)
Henkilökohtaistaminen mahdollistaa yksilöllisten polkujen suunnittelun. Haastat-teluaineistossa vain muutamassa yksittäisessä tarinassa kerrottiin yksilöllisestä polusta, joka oli räätälöity erityisen tuen tarpeen perusteella. Kuvattu yksilöllinen polku oli kulkenut valmentavasta koulutuksesta ammatilliseen koulutukseen tai opiskelija oli vaihtanut opiskelupaikkaa.
No yks oli esimerkiks tällanen henkilö, joka tota, ööö, jol on niin ku laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Hän, hänelle niin ku järjestettiin kyl aika pal-jonki sellasta tukee, et hän sai vähän niin ku lisäaikaa tietysti ihan näihin tutkintotilaisuuksiin, mut sit myös niin ku vähän venytettiin sitä, sitä ai-kaa. -- Mut et sit päädyttiin loppujen lopuks siihen, että hän kävi sitte tu-tustumassa tohon kiinteistö-, kiinteistöhuoltopuoleen ja tota, hän sitte suoritti tietyn osan näistä sähköalan opinnoista ja siirty sitte sinne ja on pärjänny siellä erinomaisesti. (AkkE1.)
Et joillan aloilla on niin ku kehittyny se, et pystytään niin ku jousta-vammin, esimerkiks jos tulee semmonen tilanne vaikka työvoimakoulu-tuksessa, että henkilö ei niin ku jostain elämäntilanteen muutoksen vuoks pysty siinä tahdissa sitä suoriutumaan siitä, niin on sitten voitu niin ku sopia TE-toimiston kanssa, että hän menee sitten joskus myöhemmin alot-taneen ryhmän mukaan tekemään. Et tämmöstä joustoo on tullu, mikä on ollu sellasta, oli vaikeeta, mutta kyl sillai kehitys kehittyykin. (AkkE1.) Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisyys on sisäänkirjattuna periaatteena näyttötut-kintojärjestelmässä. Tutkinnon suorittaja voi osoittaa työssä tai muualla hankitun osaamisensa näyttötutkinnossa, tai hän voi osallistua valmistavaan koulutukseen, jossa hankitaan tarvittavia tietoja ja taitoja. Yksilöllisyys näyttäytyy kansallisissa asiakirjoissa: jokainen oppilaitos on velvollinen henkilökohtaistamaan tutkinnon suorittamisen ja ammattitaidon hankkimisen. Aikuiskoulutuksessa
henkilökoh-taistaminen ja yksilöllisyys koskee koko koulutusta, ei vain erityistä tukea tarvit-sevia. Sen kautta on mahdollista muodostaa yksilöllisiä polkuja myös sille opis-kelijalla, joka tarvitsee enemmän tukea selviytyäkseen opinnoistaan.
Yksilöllisyys on Brantlingerin (2005) mukaan valjastettu erityispedagogiikan myyntivaltiksi ja ajatus yksilöllisyydestä on rakentanut vahvasti 2000-luvun eri-tyispedagogisia käytäntöjä. Hakala ym. (2013, 193) arvioivat, että ammatillisen erityisopetuksen diskursseissa erityisopetuksen erityisyys merkityksellistyy yksi-lölliseksi koulutuspalveluksi. Tämän ajatuksen mukaisesti ammatillisessa aikuis-koulutuksessa kielteistä leimaa mukanaan kantava erityisopetus tuodaan viralli-sessa keskustelussa positiivisena käytäntönä: henkilökohtaistamisena ja sen tuo-mina yksilöllisinä polkuina.
Erityisestä tuesta vastaavat ja erityisen tuen toteuttajat eivät kuitenkaan nosta-neet henkilökohtaistamista erityisen tuen toteutuksen välineeksi, vaan näkivät sen enemmän ryhmän vastuukouluttajien välineenä koulutuksen toteutuksessa. Olisi-kin mielenkiintoista tutkia, kuinka hyvin yksilöllisyys osana erityistä tukea toteu-tuu ryhmän vastoteu-tuukouluttajien toteuttamissa ratkaisuissa. Haastateltavat näkivät henkilökohtaistaminen tärkeänä osana ammatillista aikuiskoulutusta, mutta sen tarjoamia mahdollisuuksia yksilöllisten polkujen suunnitteluun ei nosteta keski-öön osana haastateltavien tarjoamaa erityistä tukea. Toisaalta haastateltavat näki-vät ohjauksen (luku 5.2) tärkeänä – jos ei tärkeimpänä – erityisen tuen välineenä.