Havainnointiaineisto

Haastatteluiden ja asiakaskertomustekstien lisäksi aineistooni sisältyy havainnointi osastoilla. Instituutiossa vanhuksia haastateltaessa saattaa ilmetä vaikeuksia, kun vanhukset ovat mahdollisesti heikentyneet sekä henkisesti että fyysisesti. Tällöin havainnoinnin mukaan ottaminen on mielekästä. (Wenger 2003, 114.) Käyttämääni havainnointimenetelmää voi kutsua osallistuvaksi havainnoinniksi, sillä olin ha-vainnoijana mukana osastojen luonnollisissa olosuhteissa osallistumatta kuitenkaan itse esimerkiksi käytyihin keskusteluihin (Lofland & Lofland 1984, 12–13).

Osallistuvassa havainnoinnissa on kyse tietoisesta ja systemaattisesta osallistumi-sesta tutkimuksen kohteena oleviin toimintakäytäntöihin (Grönfors 1982, 92). Täl-löin aineiston keruun päävälineenä toimii tutkija (Brewer 2000, 59). Osallistuva havainnointi ei ole aineistonkeruun tekniikka, vaan etnografin omaksuma rooli, joka mahdollistaa aineiston keruun (Angrosino 2007, 35). Kentällä oleminen saa aikaan sen, että tutkija alkaa nähdä ja kuulla kentän todellisuutta kuten kenttään osallisetkin (Marshall & Rossman 1999, 106–107).

Havainnoiva tutkija pyrkii muistamaan kentän asioita niin paljon kuin mahdollis-ta ja mahdollis-talletmahdollis-tamaan asioimahdollis-ta mahdollis-tarkkaan (Atkinson 1992, 17). Kenttämuistiinpanot mahdollis- tarkoit-tavat havainnollista aineistoa. Ne voivat olla lyhyesti merkittyjä muistiinpanoja, kuten avainsanoja ja siteerauksia, mutta viimeistään heti havainnoinnin jälkeen

muistiinpanoista pitäisi kirjoittaa laajempi kokonaisuus (Lofland & Lofland 1984, 62–67). Kenttämuistiinpanojen tekeminen sisältää aineiston keräämisen ohella sen analysoimista. Lukija saa lukea aina vain sen, mitä tutkija on tallentanut kentän ta-pahtumista (Silverman 2000, 126–127). Tutkija havaitsee asioita suodattimien läpi (Hammersley & Atkinson 1996, 175; Angrosino 2007, 38, 67). Grönforsin (1982, 129) mukaan havainnointiin vaikuttaa se, mistä tutkija on kiinnostunut. Tutkijan kiinnostuksen kohteet saavat havainnoinnissa enemmän huomiota kuin vähemmän kiinnostavat asiat. Se, mitä tutkija havainnoi, on riippuvainen siitä, mikä on tutki-muksen ongelman kannalta tähdellistä. (Eskola & Suoranta 1998, 103.)

Geriatristen sairaalaosastojen toimintakäytännöissä vanhuksen tavoitteita ja suunnitelmia luodaan kuntoutusraporteilla, lääkärinkierroilla ja hoitoneuvotteluissa.

Myös hoitajien tiimipalavereissa asioista puhutaan, mutta jätin ne tutkimukseni ul-kopuolelle, koska ne eivät ole moniammatillisia. Havainnoin osastojen toimintakäy-tännöistä kuntoutusraportteja kahdeksan, lääkärinkiertoja 10 ja hoitoneuvotteluja 14, jolloin havainnoitavia tilanteita on 32. Havainnointiaineiston myötä minun on mah-dollisuus tarkastella omin silmin asiakkuutta ja asiakaslähtöisyyttä osastoilla. Etsin havainnointiaineistolla vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mikä on kunkin toimin-takäytännön paikka geriatrisella osastolla, mikä merkitys toimintakäytännöillä on asiakkuudelle? Millaista asiakkuutta ja miten instituutio osastojen toimintakäytän-nöissä rakentaa? Miten vanhus toimintakäytäntöjen tilanteissa huomioidaan ja koh-dataan? Mikä on vanhuksen rooli/paikka toimintakäytännöissä? Nämä kysymykset ovat olleet mukana myös osastojen toimintakäytäntöjä analysoitaessa. Aineisto an-taa vastauksia toiseen tutkimuskysymykseen: Minkälaista asiakkuutta valitut osasto-jen toimintakäytännöt tuottavat eri kategorioihin sijoitetuille vanhuksille?

Kuntoutusraporttia ei yhdellä osastoista ollut, yhdellä osastolla havainnoin yhden kuntoutusraportin, kahdella kaksi ja yhdellä osastolla kolme. Kuntoutusraportit kes-tivät puolesta tunnista reiluun tuntiin. Yhdellä osastolla havainnoin yhden lääkärin-kierron, kolmella osastolla kaksi ja yhdellä osastolla kolme. Lääkärinkierrot kestivät vaihtelevasti puolestatoista tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Hoitoneuvottelua yhdellä osastoista ei ollut, kahdella osastolla havainnoin kolme hoitoneuvottelua ja kahdella osastolla neljä. Lyhin hoitoneuvottelu kesti 45 minuuttia, pisin puolitoista tuntia.

Mahdollisten havainnointitilanteiden ajankohdat sain pääasiassa tietää

osaston-sioiden aluksi ja kunkin aineistonkeruuviikon maanantaiaamuna, mitä milläkin osas-tolla on ohjelmassa. Toisinaan minulle ilmoitettiin mahdollisia havainnointitilanteita pitkin viikkoa. Kun sain tietää, mitkä ovat osastoilla lääkäreiden kiertopäivät ja kun-toutusraporttipäivät sekä mille päiville oli hoitoneuvotteluja sovittuna, aloin raken-taa viikkokohtaista aikataulua. Laadin aikatauluni niin, että se mahdollisti aineiston keräämisen mahdollisimman monessa tilanteessa mahdollisimman monella osastol-la. Kaksi ensimmäistä aineistonkeruun viikkoa painottuivat vanhusten haastattelui-hin, sen jälkeen painopiste oli havainnoinnissa. Havainnointitilanteista työntekijät saivat tietää etukäteen vain sen, että tarkastelen, mitä tilanteissa tapahtuu. Havain-nointitilanteista hoitoneuvottelu oli sellainen, jota ennen kysyin osaston henkilökun-nan ohella ensisijaisesti vanhukselta ja hänen omaiseltaan luvan osallistua siihen tutkijan roolissa. Yksikään vanhus tai omainen ei suhtautunut kielteisesti hoitoneu-votteluun osallistumiseeni.

Havainnoidessani eri osastojen toimintatapoja keskeiseen rooliin nousi aktiivinen muistiinpanojen kirjoittaminen. Kirjoitin tarkkaan ylös osapuolten väliset keskuste-lut ja mahdollisesti muuta tilanteissa tapahtunutta. Katsoin tarkan tilannekuvauksen hyödylliseksi aineistonkeruun menetelmäksi, sillä se mahdollistaa hyvin tilanteissa tapahtuneen ja puhutun analysoinnin. Jos tilanne, toimintatapa tai jokin muu asia herätti minussa ihmetystä, ihastusta jne., kirjoitin niitäkin ylös. Kirjoitin vielä ha-vainnointitilanteen jälkeenkin siitä heränneitä ajatuksia, kysymyksiä ja arviointeja muistiin. Havainnoinnin kohteena olivat erityisesti vanhuksen ja työntekijän välinen vuorovaikutus sekä työntekijöiden tapa puhua vanhuksista ja heidän tilanteestaan.

Olin kaikissa havainnointitilanteissa läsnä omissa vaatteissani ilman työntekijöil-le tyypillistä valkoista takkia tai housu-takki-asustetta. En halunnut antaa vanhuksil-le, henkilökunnalle tai omaisille sellaista käsitystä, että olisin työntekijä muiden joukossa, vaan halusin pysytellä ulkopuolisena. Jos olisin esimerkiksi lääkärinkier-roilla ollut valkoinen takki päällä, se olisi voinut vaikuttaa myöhemmin haastattelu-tilanteisiin vanhusten kanssa, kun he olisivat ehkä mieltäneet minut osaston työnte-kijäksi. Tämä olisi voinut vaikuttaa vanhusten avoimuuteen puhua mahdollisista kielteisistä kokemuksistaan. Toisaalta pohdin kovasti sitäkin, miten vanhukset ko-kevat läsnäoloni lääkärinkierroilla ilman valkoista takkia. Mietin kummastelevatko vanhukset sitä, kun heidän potilashuoneessaan on ”siiviiliasussa” oleva henkilö, joka kirjoittaa muistiinpanoja eikä puhu juuri mitään. Mietin, vaikuttaako läsnäoloni

siihen, mitä asioita vanhukset puhuvat lääkärille? Aiempaan työkokemukseeni ver-raten en huomannut, että läsnäoloni tilanteissa olisi vanhuksia häirinnyt.

Taulukossa 3 esitän tutkimukseni aineistot. Taulukosta avautuu kunkin aineiston kappalemäärä sekä sivumäärä.

Taulukko 3: Tutkimuksen aineistot

Aineisto  Lukumäärä  Sivumäärä 

Vanhushaastattelu  45  213 

Työntekijöiden ryhmähaastattelu  5  46 

Dokumentit  45+45  315 

Havainnointitilanteet  32  83 

Yhteensä  171  657 

Vanhusten haastatteluita tein kaikkineen 45, työntekijöiden ryhmähaastatteluita vii-si. Tarkastelin kustakin 45:sta vanhuksesta kirjoitettuja dokumentteja; päivittäisiä hoitotyön kirjauksia ja laajempia epikriisejä. Havainnointitilanteita kertyi 32.