Haastattelujen toteutus

Keräsin tutkimukseni aineiston haastatteluilla. Tutkimusaihettani oli tutkittu aiemmin vain vähän ja tutkimukseni kannalta oleellista kirjallista materiaalia oli niukasti. Tutkimuksen kannalta oli siis välttämätöntä hankkia uutta tietoa ja haastattelut olivat tähän paras keino, koska tutkimuksen aihe on melko laaja ja monisyinen. Haastattelujen etu esimerkiksi kyselyihin verrattuna on joustavuus.

Haastattelija voi toistaa kysymyksen, oikaista väärinkäsityksiä, selventää sanamuotoja ja käydä keskustelua. Haastatteluissa on todennäköisempää saada laajasanaisia vastauksia kuin kyselyissä, koska laajojen vastausten kirjoittaminen voidaan kokea hankalaksi ja raskaaksi. (Tuomi & Sarajärvi

2009, 73–74.) Haastatteluissa on myös mahdollista reagoida esille tuleviin uusiin asioihin ja saada niistä lisää tietoa esimerkiksi jatkokysymyksillä.

Tekemäni haastattelut noudattivat pitkälti teemahaastattelun periaatteita. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, jossa haastattelun aiheet eli teemat ovat kaikille haastateltaville samat ja ne on määritelty ennen haastattelua. Sen sijaan kysymysten tarkkaa muotoa tai järjestystä ei ole päätetty etukäteen. Teemahaastattelun etuna on se, että haastattelu on muodoltaan melko avoin, joten haastateltava voi puhua vapaamuotoisesti. Toisaalta teemat kuitenkin jäsentävät haastattelua ja jokaisen haastateltavan kanssa puhutaan edes jossain määrin samoista asioista. (Eskola & Suoranta 1998, 87–88; Eskola & Vastamäki 2007, 27–28; Hirsjärvi &

Hurme 2001, 48.)

Teemahaastattelun etujen vuoksi se valikoitui myös tämän tutkimuksen haastattelumenetelmän pohjaksi. Tutkimuksen kannalta oli tarpeellista löytää tasapaino avoimuuden ja yksityiskohtaisuuden välillä. Oli tärkeää, että haastateltavilla oli mahdollisuus puhua aiheesta vapaasti, koska aiheen laajuuden ja vähäisen aikaisemman tutkimuksen vuoksi ei ollut täysin ennakoitavissa, millaisia asioita haastatteluissa tulisi esille. Toisaalta haastattelut vaativat jäsennystä juuri aiheen laajuuden vuoksi, jotta vastauksia saataisiin tutkimusongelmaan eikä epäoleellisiin asioihin.

Haastattelurungosta (ks. Liite 1) muodostui kuitenkin huomattavasti strukturoidumpi kuin teemahaastatteluissa yleensä, jotta haastattelut pysyisivät tutkimusaiheessa. Muodostin haastattelurungon eurooppalaistumisen teorian pohjalta eli muutin teoreettiset käsitteet haastatteluteemoiksi ja kehittelin niistä kysymyksiä ja keskusteluaiheita. Kysymysten muotoilussa hyödynsinkin erityisesti eurooppalaistumisen selitysmalleja eli yhteensopivuutta, oppimista ja sääntelykilpailua. Nämä selitysmallit muodostivat siis haastattelurungon teemat. Haastattelurunkoa ja itse haastatteluja tehdessä pidin mielessäni myös varsinaisen tutkimusongelman, koska haastattelukysymysten tarkoituksena on löytää vastauksia tutkimusongelmaan (Tuomi & Sarajärvi 2009, 75).

Tutkimustani varten tein kahdeksan haastattelua. Haastattelin viittä valtiovarainministeriön virkamiestä, joista neljä oli vero-osaston eri yksiköistä ja yksi kansainvälisten asioiden sihteeristöstä. Lisäksi haastattelin EU-tuomioistuinasioiden parissa työskentelevää

ulkoasiainministeriön virkamiestä ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan virkamiestä. Haastattelin myös puhelimitse Suomen EU-edustuston virkamiestä.¹

Tällaisia haastatteluja voidaan nimittää myös asiantuntijahaastatteluiksi. Asiantuntijahaastatteluissa haastateltavat valitaan joko heidän institutionaalisen aseman perusteella tai muun tutkimuksen aiheeseen liittyvän kytkennän vuoksi, ei sattumanvaraisesti. Haastateltavilla tulee olla mahdollisimman paljon tietoa tutkittavasta aiheesta ja heiltä pyritään hankkimaan tietoa tutkittavasta ilmiöstä niin paljon kuin mahdollista. Asiantuntijoita haastateltaessa tarkoituksena on tuottaa kuvaus historiallisesti ainutkertaisesta tapahtumakulusta. Tietoa on tarkoitus saada tutkittavasta ilmiöstä, prosessista, käytännöistä ja faktoista. Haastateltavien määrä on pieni, koska asiantuntijoiden joukko on rajallinen ja useinkaan heitä ei pystytä korvaamaan toisilla haastateltavilla. Kiinnostuksen kohteena ei siis ole sinänsä itse haastateltava, vaan tieto, joka hänellä oletetaan olevan. (Alastalo & Åkerman 2010, 373–374; Tuomi & Sarajärvi 2009, 85–86.) Myös tekemieni haastattelujen tarkoituksena oli saada tietoa ja faktoja veropolitiikan eurooppalaistumisprosessista. Kohdistin haastattelut ulkoasiainministeriöön, eduskuntaan, Suomen EU-edustustoon ja ennen kaikkea valtiovarainministeriöön, koska koin ne kaikkein asiantuntevimmiksi tahoiksi tutkimukseni kannalta. Niiden virkamiehillä on tietoa niin Suomen kuin EU:n veropolitiikan kehittymisestä ja vielä lisäksi tietoa kansainvälisestä verotuksesta.

Useimmilla haastattelemillani virkamiehillä on myös pääsy EU-neuvotteluihin ja EU-maiden keskinäisiin tapaamisiin tai ainakin tietoa niiden kulusta ja päätöksistä, mikä on oleellista tutkimukseni kannalta.

Kartoitin haastateltavia eri tekniikoilla. Osan haastateltavista valitsin oman perehtyneisyyteni perusteella, joitain haastateltavia minulle suosittelivat yliopiston tutkijat. Ennen haastatteluprosessin alkua olin yhteydessä myös valtiovarainministeriön viestintään, josta sain pienen selvittelytyön jälkeen yhden ehdotuksen haastateltavaksi. Kysyin myös varsinaisessa haastattelutilanteessa haastateltavilta, olisiko heillä ehdottaa haastatteluun muita tahoja tai henkilöitä. Kysymällä haastateltavilta ehdotuksia seuraaviksi haastateltaviksi sain varmistuksen siitä, että olin huomioinut kaikki olennaiset tahot ja henkilöt, kun varsin pian alkoi tulla samoja ehdotuksia. (ks. Hirsjärvi &

Hurme 2001, 59–60.) Sain myös vahvistuksen siitä, että muutamat oman perehtyneisyyteni perusteella valitsemani henkilöt olivat tutkimukseni kannalta oleellisia haastateltavia.

Tein haastatteluja hieman keskimääräistä vähemmän verrattuna muihin tämän laajuisiin tutkimuksiin, mikä ilmentää asiantuntijahaastattelujen luonnetta. Tutkimukseni aiheen asiantuntijoita on rajallinen määrä, mikä tuli haastatteluprosessissa ilmi melko pian. EU:hun perehtyneitä veropolitiikan ja verotuksen asiantuntijoita on olemassa melko paljonkin, mutta ei sellaisia veroasiantuntijoita, joilla olisi ensikäden kokemusta myös EU-tason toiminnasta.

Haastateltavien valinta olikin toisaalta hyvin helppoa, koska aihe on hyvin rajattu, mutta toisaalta hyvin työlästä ja ajoittain jopa stressaavaa, koska halusin varmistua, että tästä pienestä joukosta sain varmasti haastateltua kaikki olennaiset tahot. Haastateltavien kartoittaminen eri tekniikoilla olikin yksi tapa varmistua siitä, että mitään olennaista tahoa tai henkilöä ei jäänyt haastattelematta.

Lähestyin haastateltavia ensin sähköpostilla, jossa kerroin lyhyesti tutkimuksestani. Sähköpostin liitteenä lähetin myös haastattelurungon. Osa haastateltavista vastasi minulle suoraan suostuvansa haastatteluun ja osalle soitin muutaman päivän päästä haastattelupyynnön lähettämisestä ja sovin haastattelusta puhelimitse. Valtioneuvoston kansliasta ja valtiovarainministeriön vero-osaston henkilöverotusyksiköstä en saanut haastattelua, koska niistä todettiin, että he eivät pysty vastamaan kysymyksiini. En myöskään saanut sovittua haastattelua oikeustieteen professorin kanssa.

Itse haastattelut sujuivat ongelmitta. Toteutin haastattelut maalis–heinäkuussa 2011 haastateltavien työpaikoilla. Yhden haastattelun kestoksi olin arvioinut noin 45 minuuttia ja haastattelut kestivätkin puolesta tunnista vajaaseen tuntiin. Nauhoitin kaikki haastattelut puhelinhaastattelua lukuun ottamatta. Haastattelurunko osoittautui erittäin toimivaksi ja sain sen avulla vastauksia haluamiini kysymyksiin. Haastattelut etenivät pääsääntöisesti haastattelurungon mukaan, joskin tein ajoittain muutamia tarkentavia kysymyksiä. Vaikka haastateltavien määrä oli suhteellisen pieni, sain haastatteluista riittävästi aineistoa, koska haastattelut antoivat vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joihin haluan tällä tutkimuksella vastata. Myös toistuvuutta alkoi ilmaantua haastattelujen edetessä.

Koin haastattelut kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoisiksi niin tiedollisesti kuin menetelmän osalta. Sain haastatteluista tietoa, jota en olisi muualta löytänyt eli haastattelujen teko oli ratkaisevaa tutkimukseni kannalta. Pääsin myös perehtymään tutkimushaastattelun tekoon käytännössä. Haastattelut olivat kuitenkin myös erittäin vaativa tapa kerätä aineisto, koska niihin tarvittiin erittäin paljon aikaa alkaen huolellisesta valmistautumisesta ja haastattelurungon tekemisestä ja päättyen litterointiin. Ennen haastatteluja oli myös mahdotonta tietää täysin, millaiseksi aineisto lopulta muodostuu ja onko kysymyksiin mahdollista saada vastauksia.

Ensimmäisen käsityksen aineistosta sain litteroinnin yhteydessä. Litteroin haastattelut pääsääntöisesti haastattelua seuraavana päivänä, jolloin minulla oli haastattelu vielä tuoreessa muistissa. Litteroin kaiken puheen, myös epäoleellisilta vaikuttaneet asiat, jotta minulta ei jäisi mitään oleellista huomaamatta. En kuitenkaan merkinnyt ylös esimerkiksi äänenpainoja tai hymähdyksiä, koska en tee retorista analyysia. Litteroinnin yhteydessä tein jo pientä alustavaa analyysia aineistosta varmistaakseni, että saan haastattelujen avulla vastauksia tutkimuskysymyksiini.