EU-tuomioistuimen ratkaisujen vaikutukset

Direktiivien ja perussopimuksen lisäksi EU-tuomioistuimen ratkaisuissa on kyse suorasta komentoketjusta EU-tasolta kansalliselle tasolle. EU-tuomioistuinratkaisuissa on ehkä jopa helpommin havaittavissa, mistä yhteensopivuuden mallissa on kyse kuin esimerkiksi direktiivien kohdalla: kun valtio on mukana EU:ssa, sitä sitovat EU:n säännöt ja komissio seuraa, että sääntöjä noudatetaan. Mikäli jäsenvaltio ei noudata sääntöjä, on mahdollista, että se joutuu EU-tuomioistuimeen. (Haastattelu 2.) Jos jäsenmaan politiikka ei ole EU-yhteensopivaa, sen on muutettava politiikkaansa joko vapaaehtoisesti tai lopulta EU-tuomioistuimen ratkaisun seurauksena pakolla. Mikäli kansallinen politiikka ei siis ole valmiiksi yhteensopivaa EU:n politiikan kanssa, kansallinen politiikka eurooppalaistuu joko vapaaehtoisesti tai pakolla, kun kyseessä on EU:n toimivaltaan kuuluva asia.

Ennen 2000-lukua EU:n oikeuskäytäntö verotuksen osalta oli vielä melko kehittymätöntä, jolloin EU-oikeudelliset kysymykset eivät nousseet esille yhtä järjestelmällisesti kuin nykyisin.

Verotusasioissa tuomioistuinratkaisujen määrä on kuitenkin kasvanut 2000-luvulla, kuten jo

aiemmin tuli esille. Uusia ratkaisuja tulee yhä ja ratkaisujen määrien kasvaessa myös EU:n vaikutukset tulevat enenevissä määrin EU-tuomioistuimen kautta. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että EU-tuomioistuimen päätökset harmonisoivat jäsenvaltiota keskenään, koska säädöspohjat ovat eri jäsenvaltioissa erilaisia. (Haastattelu 4, 6.) Tämä vahvistaa eurooppalaistumisteoriassa esille tullutta näkemystä, jonka mukaan eurooppalaistuminen voi muuttaa kansallista politiikkaa, mutta se ei välttämättä muuta eri jäsenmaiden politiikkoja samanlaisiksi.

Tuomioistuinratkaisuja voidaan antaa sekä harmonisoidun että harmonisoimattoman verotuksen alalla. Harmonisoidun verotuksen alueella tulkitaan olemassa olevia direktiivejä, esimerkiksi arvonlisäverodirektiivin tulkintaa tehdään paljon. Harmonisoimattoman verotuksen alueella tuomioistuimen rooli on puolestaan hieman erilainen. Tällöin on kyse useimmiten siitä, rikkooko jokin verotuskäytäntö EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklat ovat hyvin yleisluontoisia, joten tuomioistuimella on paljon harkintavaltaa. Harmonisoimattoman verotuksen kohdalla tarkemmat säännöt ovatkin kehittyneet pitkälti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kautta ja tuomioistuinratkaisut rajaavat verotusta, vaikka direktiivejä ei juuri olekaan. Toisin sanoen tuomioistuinratkaisut korostuvat erityisesti harmonisoimattoman verotuksen yhteydessä. Tosin tuomioistuimessa annetaan ratkaisuja yksittäisiin asioihin, jolloin Suomessa ei ole välttämättä vastaavaa tilannetta kuin jossain muussa valtiossa. (Haastattelu 8.)

Koska EU-tuomioistuimessa otetaan kantaa vain yksittäisiin asioihin ja kyseessä on usein perussopimuksen tulkinta, ovat ratkaisut vaikeammin hallittavissa ja ennustettavissa kuin direktiivit: ”ne on se hankalampi, hankalampi puoli, koska tota ei oo sillai selkee, et ne on niin ku tapauskohtaisia ratkaisuja” (Haastattelu 1). Paikoitellen ja erityisesti välittömän verotuksen kohdalla EU:n valta on jopa yllättänyt: ”tuomioistuinratkasujen kirkastamana ikään kun lainausmerkeissä jouduttiin pohtimaan tän unionin oikeuden ulottuvuutta verotukseen, kun sitä [tuomioistuinratkaisuja] ennen siis oli vahva käsitys, että verotus on jäsenvaltion yksinomasessa päätäntävallassa” (Haastattelu 4). Toisaalta 2000-luvun alun jälkeen on ymmärretty, että EU-oikeus on hyvin velvoittavaa (Haastattelu 4). Esimerkiksi autoverotuksessa on jo opittu, miten EU toimii, joten sen kohdalla ongelmia ei ole enää tullut, vaikka aiemmin Suomi on ollut tuomioistuimessa autoverotuksestaan ja ennakkoratkaisupyyntöjä on esitetty (Haastattelu 1).

Suurimmat konfliktit EU-tason ja kansallisen tason välillä aiheutuvatkin erilaisissa rikkomusasioissa ja -menettelyissä. Tällöin komissio haastaa Suomen EU-tuomioistuimeen, koska komissiossa katsotaan, että Suomi saattaa rikkoa unionin oikeutta. (Haastattelu 2, 8.) Rikkomusmenettelyillä tai ylipäätään tuomioistuinasioilla on ollut kohtuullisen merkittävää vaikutusta Suomen veropolitiikkaan ja verotukseen. Verotuksen alalla rikkomusmenettelyjä on myös käynnistetty melko paljon ja ne ovat koskeneet sekä välillistä verotusta että välitöntä verotusta. Muun muassa muutamassa autoverotusta koskevassa asiassa Suomi on hävinnyt kanteen ja joutunut siten muuttamaan autoverotustaan. Aina kanteita ei kuitenkaan hävitä, esimerkiksi valtion oikeusaputoimistojen oikeudellisista neuvontapalveluista ei tarvinnut alkaa periä arvonlisäveroa. Osassa tapauksista verolainsäädäntöä on muutettu jo ennen kuin asia on edennyt tuomioistuinvaiheeseen. (Haastattelu 8.)

Rikkomusmenettelyjen ja -asioiden lisäksi EU-tuomioistuimen ratkaisuja tulee myös ennakkoratkaisupyyntöjen muodossa. Korkein hallinto-oikeus voi kysyä ja käytännössä sen on pakko kysyä EU-tuomioistuimen näkemystä, miten unionin oikeutta tulee tulkita, jos käsiteltävällä asialla on jokin EU-liitäntä. Jos samankaltaisesta asiasta on jo tehty ratkaisu, niin silloin ennakkoratkaisupyyntöä ei tarvitse tehdä. (Haastattelu 8.) Korkein hallinto-oikeus on kysynyt varsinkin viime aikoina melko usein EU-tuomioistuimen näkemyksiä verotuksessa ja ajoittain se on joutunut purkamaan joitain tekemiään ratkaisuja, jos se ei ollut pyytänyt ratkaisua kyseisestä asiasta aiemmin. Tosin tällaiset aiempien ratkaisujen purkamisetkin voidaan nähdä enemmän hienosäätönä kuin radikaaleina muutoksina: ”mun mielestä nää kaikki on niin kun enemmän hienosäätöö [… ]”.

(Haastattelu 4.) Kuitenkin Suomen kannalta myös merkittäviä tuomioistuinratkaisuja on annettu verotuksesta ja erityisesti silloin ennakkoratkaisut ovat tärkeitä, kun ennakkoratkaisupyynnön on tehnyt korkein hallinto-oikeus eli kyse on suomalaisen lainsäädännön soveltamisesta (Haastattelu 8).

Korkeimman hallinto-oikeuden pyytämistä ennakkoratkaisuista erityisesti yritysverotuksen ennakkoratkaisut ovat olleet merkittäviä. Niistä merkittävin on ollut yhtiöveron hyvitysjärjestelmän luopumiseen johtanut Mannisen tapaus, jota on käsitelty veropolitiikan luvussa. Viimeaikaisista ennakkoratkaisupyynnöistä yritysverotusta on koskenut luxemburgilaiselle SICAV- yhtiölle eli vaihtuvapääomaiselle sijoitusyhtiölle Suomesta maksettujen osinkojen lähdeverotusta. EU-tuomioistuimen ratkaisussa todettiin, että Suomen on vapautettava kyseiset osingot lähdeverosta.

Myös autoverotus on puhuttanut Suomessa ja autoverotuksessa on esimerkiksi jouduttu korjaamaan

takautuvasti käytettyjen tuontiautojen verotusta, koska niitä oli verotettu EU-oikeuden vastaisesti.

Tosin aina Suomessa ei jouduta muuttamaan verolainsäädäntöä ennakkoratkaisun perusteella.

Esimerkiksi Suomen konserniavustusjärjestelmää ei tarvinnut muuttaa, joten konsernin sisäisestä ja rajat ylittävästä avustuksesta ei jouduttu tekemään verovähennyskelpoista. (Haastattelu 1, 4, 5, 6, 8.) Suomessa on myös huomioitava muiden valtioiden ennakkoratkaisupyynnöissä tehdyt ratkaisut. Ne vaikuttavat myös Suomen verotukseen, koska tuomioistuin tulkitsee unionin oikeutta ja kertoo sen oikean tulkinnan, joskin muiden valtioiden ennakkoratkaisujen merkitys on vähäisempi kuin Suomen ennakkoratkaisupyynnöissä annetut ratkaisut. (Haastattelu 8.) Yhtenä esimerkkinä muiden valtioiden ennakkoratkaisujen merkitsevyydestä Suomen kannalta voidaan mainita postipalvelujen arvonlisäverotus. Kesäkuun 2011 alkuun asti Suomessa verotettiin kaikkia postin palveluja arvonlisäverotuksessa, mutta arvonlisäverodirektiivin mukaan kaikista postipalveluista ei voida periä arvonlisäveroa. Aluksi Suomessa katsottiin, että postin palvelujen verotusta voidaan jatkaa, mutta vuonna 2009 annetun Ison-Britannian ennakkoratkaisupyynnön ratkaisun myötä myös Suomessa jouduttiin muuttamaan kansallista lakia kesäkuun 2011 alusta alkaen. Suomessa oltaisiin oltu halukkaita kompromissiin, mutta Suomen tekemät kirjalliset huomautukset kyseisessä Ison-Britannian ennakkoratkaisupyynnössä eivät tuottaneet tulosta. Siten Suomessa jouduttiin muuttamaan kansallista lainsäädäntöä ennakkoratkaisun vuoksi, koska lainsäädäntöä ei ollut haluttu muuttaa aiemmin vapaaehtoisesti. (Haastattelu 2, 3.)

Tällaiset tuomioistuinratkaisut osoittavat, että EU-tason ja kansallisen tason välillä on toisinaan yhteensopivuusongelmia ja eurooppalaistuminen ei ole aina vapaaehtoista tai vähittäistä.

Eurooppalaistumisen teoriankin yhteydessä tuli esille, että jäsenmaat eivät välttämättä halua laittaa täytäntöön kaikkia EU:n vaatimuksia, jolloin on todennäköistä, että erilaisia viivästymisiä ilmaantuu. Toisaalta yhteensopivuusongelmat myös ilmentävät hyvin selvästi, kuinka hierarkkista ja pakottavaa EU:n valta voi olla.

Tuomioistuinratkaisut yhdessä direktiivien ja perussopimuksen kanssa kertovatkin, millä verotuksen alueilla ja kuinka paljon EU:lla on toimivaltaa. Näiden EU-säädösten avulla voidaan siis määritellä, miten EU vaikuttaa suoraan Suomen veropolitiikkaan ja verotukseen sekä mihin EU:n ja Suomen toimivallan raja asettuu.