Direktiivien vaikutukset

Veropolitiikkaa koskevassa luvussa tulivat jo ilmi EU:n antamat verotukseen liittyvät keskeiset direktiivit, jotka Suomenkin on toimeenpantava. Vaikutusten suuruus riippuu verolajista.

Harmonisoiduissa verolajeissa eli arvonlisäverotuksessa ja valmisteverotuksessa EU:n vaikutukset ovat suurimmat. EU:n vaikutukset ovatkin korostuneet välillisen verotuksen puolella ja vastaavasti vaikutukset ovat olleet vähäisempiä tuloverotuksessa ja yritysverotuksessa. Toisaalta

harmonisoitujenkin verolajien sisällä on liikkumavaraa. Direktiivit ovat vain lainsäädäntöohjeita ja on olemassa säännöksiä, joissa on valinnanvaihtoehtoja eli jäsenvaltio voi toteuttaa asian tai halutessaan jättää sen toteuttamatta. Esimerkiksi arvonlisäverotuksessa ja valmisteverotuksessa EU on säätänyt vain minimiverokannat ja -tasot, joten jäsenvaltio voi itse päättää, kuinka korkeita verokantoja ja -tasoja se haluaa käyttää. (Haastattelu 1, 2, 3, 5.)

EU:n ensimmäiset suorat vaikutukset Suomen veropolitiikkaan tulivat EU:hun liityttäessä.

Liittymisvaiheessa EU:n säädökset tulivat Suomen lainsäädäntöön sellaisenaan kuin ne oli EU:ssa aiemmin muiden jäsenmaiden kesken neuvoteltu. (Haastattelu 1, 2.) Tosin jo 1990-luvun alkupuolella Suomessa huomioitiin EU:n vaikutuksia verotukseen, kun EU-jäsenyyttä alettiin suunnitella. Kuten veropolitiikan luvussakin tuli esille, tämä näkyi muun muassa vuonna 1994 voimaan astuneessa arvonlisäverolaissa. ”[… ] kun sitä [arvonlisäverolakia] valmisteltiin, niin kyllähän siinä sitten pidettiin silmällä sitä [EU-jäsenyyttä] sitten, et vaikka sit tietystikään Suomen liittyminen ei ollut varmaa [… ]” eli jo tuolloin otettiin huomioon EU:n arvonlisäverodirektiivit (Haastattelu 3). Kyseessä oli iso siirtyminen liikevaihtoverojärjestelmästä arvonlisäverojärjestelmään, mutta toisaalta myös haastatteluissa kävi ilmi, että Suomessa olisi todennäköisesti siirrytty arvonlisäverojärjestelmään myös ilman EU-jäsenyyttä: ”tavallaan voi aatella, että iso, iso vaikutus, vaikka sehän voi olla, että oltas niin ku joka tapauksessa säädetty arvonlisäverolaki [… ]” (Haastattelu 3). EU-jäsenyyden varmistuttua Suomen piti kuitenkin tehdä vielä joitain tarkistuksia arvonlisäverolakiin ja jäsenyyden alussa tuli jopa hieman yllätyksenä, kuinka tarkkaan arvonlisäverodirektiivin noudattamista valvotaan. (Haastattelu 2, 3.)

Arvonlisäverojärjestelmään siirtymistä ei siis voida laskea kokonaan eurooppalaistumiseksi, koska siihen olisi siirrytty todennäköisesti ilman jäsenyyttäkin. Oma vaikutuksensa EU:lla tietenkin oli, koska EU huomioitiin verotuspäätöksissä jo 1990-luvun alussa. Jos liikevaihtoverojärjestelmästä olisi siirrytty arvonlisäverojärjestelmään pelkästään EU-jäsenyyden vuoksi, kyseessä olisi ollut suuri rakenteellinen muutos ja eurooppalaistumisen aste olisi ollut huomattava. Nyt kuitenkaan liikevaihtoverojärjestelmästä luopumista ja arvonlisäverojärjestelmän käyttöönottoa ei voida laskea kokonaan EU-jäsenyydestä johtuvaksi. Jonkinasteista vaikutusta mahdollisella EU-jäsenyydellä varmasti oli päätökseen siirtyä käyttämään arvonlisäveroa, mutta todennäköisesti arvonlisäverojärjestelmään olisi siirrytty ilman EU-jäsenyyttäkin, joten kovin suuresta eurooppalaistumisesta ei voida katsoa olleen kyse.

Arvonlisäverojärjestelmä oli siis luotu Suomessa jo ennen EU-jäsenyyttä, joten suurista liittymiskohdan muutoksissa ei siis voida puhua. Liittymishetkellä Suomea tulivat kuitenkin velvoittamaan EU:n direktiivit, jotka määrittelivät Suomen arvonlisäverojärjestelmän yksityiskohtaisen rakenteen. Myös valmisteverotuksessa EU:n direktiivit alkoivat sitoa Suomea liittymishetkellä erilaisten säännösten muodossa ja verotasoissa. Valmisteverotuksessa on kuitenkin kyse minimiverotasoista, jolloin liikkumavaraa on minimitason yläpuolella ja Suomi on korkean verotuksen maa, joten EU:n voidaan ajatella rajoittaneen loppujen lopuksi vain vähän Suomen valmisteverotusta: ”me ollaan korkean verotuksen maa, niin tietyst siinä mielessä EU on rajoittanu aika vähän meidän mahdollisuuksia harjoittaa niin ku veropolitiikkaa tällä sektorilla” (Haastattelu 1). Yritysverotuksen puolella emo-tytäryhtiödirektiivi ja yritysjärjestelydirektiivi aiheuttivat muutoksia Suomen verotukseen liityttäessä EU:hun. (Haastattelu 1, 3, 5, 6.) Laajoja vaikutuksia yritysverotuksessa ei voida katsoa tapahtuneen EU-jäsenyyden myötä, koska kyseessä oli lähinnä yksittäisiä toimia koskevien direktiivien täytäntöönpanosta.

Direktiivien toimeenpano ei kuitenkaan jäänyt pelkästään liittymisvaiheen asiaksi. Vielä myöhemmin EU:lla on ollut vaikutusta muun muassa arvonlisäverojärjestelmän yksityiskohtiin ja koko ajan on meneillään useita direktiivin muutoksia. Esimerkiksi määräaikaista kokeilua, jossa sovelletaan alennettua arvonlisäverokantaa parturi- ja kampaamopalveluihin sekä eräisiin pieniin korjauspalveluihin ei ollut erityisemmin suunniteltu Suomessa, mutta EU:n määräysten myötä lähdettiin mukaan tällaiseen kokeiluun. (Haastattelu 3, 7.) Tällaisissa muutoksissa eurooppalaistuminen on hyvin pientä, koska rakenteellisia muutoksia ei tapahdu.

Joitain direktiivejä on myös säädetty vasta Suomen jäsenyysaikana, kuten energiaverodirektiivi (Haastattelu 3). Energiaverodirektiivillä säädetään muun muassa vähimmäisverotasot energiatuotteille. Myös säästödirektiivi ja korko-rojaltidirektiivi on annettu vasta Suomen ollessa EU-jäsen ja ne on jouduttu huomioimaan verotuksessa (Haastattelu 5). Tosin kovin suuria muutoksia säästödirektiivistä ja korko-rojaltidirektiivistä ei aiheutunut, koska niillä säädetään yksittäisistä asioista. Veropolitiikan luvussa mainittu pääoman hankintaa koskeva direktiivi on myös annettu Suomen jäsenyysaikana, mutta Suomessa ei ollut kerätty aiemminkaan veroa pääoman hankinnasta eli Suomi oli jo valmiiksi yhteensopiva EU-tason kanssa.

Myös tällä hetkellä on meneillään uusia direktiiviehdotuksia. Yritysverotuksessa kaavaillaan direktiiviä yhdistetystä yhtiöveropohjasta eli CCCTB:stä. Direktiivi on kuitenkin vasta

ehdotusasteella, joten sen käsittely kestää useita vuosia ja lopputuloksesta ei ole varmuutta.

Ehdotuksen läpimenon epävarmuutta lisää uudistuksen suuruus, varsinkin jos mukana on konsolidointi eli konserniyhtiössä verotus toimitettaisiin vain emoyhtiön sijaintivaltiossa eikä kaikissa niissä eri valtioissa, joissa konserni toimii. Myös verotulojen jako eri jäsenvaltioiden kesken muuttuisi. Kyseessä olisi todella iso muutos ja merkittävä lisäys EU:n toimivaltaan.

(Haastattelu 5.) CCCTB:n toteutuessa yritysverotus eurooppalaistuisi paljon. EU:n toimivallan kasvun lisäksi yritysverotuksen kansallinen rakenne muuttuisi, koska konserniyhtiöiden osalta yritysverotukseen tulisi yhteinen eurooppalainen veropohja. Onkin siis oletettavissa, että CCCTB:n läpivieminen ei tule olemaan ongelmatonta, koska verotuksessa päätökset tehdään yksimielisyysperiaatteella ja kansalliselta tasolta vaadittaisiin huomattavaa eurooppalaistumista.

Direktiivit eivät ole kuitenkaan ainoita suoraan velvoittavia säädöksiä, jotka tulevat EU:sta.

Direktiivien lisäksi myös EU:n perussopimuksesta aiheutuu verotukseen liittyviä velvoitteita, vaikka perussopimuksen verotukseen sovellettavat säännökset eivät olekaan yhtä selkeitä kuin direktiivit. Perussopimuksen velvoittavuus joudutaan siis huomioimaan myös veropolitiikkaa tehtäessä.