Etnografia ja tapahtumakulkujen havainnointi

Tässä tutkimuksessa keräsin aineistoa havainnoimalla hirvien ja ihmisten kohtaamisiin liittyviä tapahtumakulkuja. Tapahtumakulut ilmentävät hirven yhteiskunnallista läsnäoloa ja muodostavat tutkimukseni havain-toyksikön. Kohtaamiset kiinnittävät tutkimuskohteeni ajassa ja paikassa.

Tutkimukseni analyysiyksikkönä ovat käytännöt, jotka muodostan koh-taamisista keräämääni aineistoa koostaen ja analysoiden sitä valitsemieni teoreettisten käsitteiden (luku 2) avulla. Kohtaamisten tyypittelyn tein varhaisessa vaiheessa käytännön tutkimustyön aikana. Tyypittelemikseni hirvien ja ihmisten kohtaamistyypeiksi muodostuivat hirvivahingot met-sä-, maa- ja puutarhataloudessa, liikenteen hirvionnettomuudet ja niiden ennakoiminen, hirvenmetsästys sekä hirvikannan arviointikäytännöt, joita olivat hirvihavaintokorttiin perustuva arviointi sekä hirven maa- ja lentolaskennat.

Keräsin tutkimukseni aineiston mahdollisimman paljon kentältä ja niistä tosiasiallisista tilanteista, joissa hirvet ja ihmiset kohtaavat. Täy-dennän konkreettisista kohtaamisista keräämääni aineistoa haastattelu- ja dokumenttiaineistoilla, joiden avulla minun on mahdollista päästä epä-suorasti käsiksi siihen, mitä kohtaamisissa tapahtuu siltä osin, mitä en voi tai pääse havainnoimaan. Siten tutkimukseni otteessa on myös etnografi-nen vivahde. Etnografiassa tutkitaan yhteisöjä ja käytäntöjä

systemaatti-Tutkimuksen metodologiset

lähtökohdat

sella havainnoinnilla ja osallistumalla ihmisten elämään (Madden 2010).

Etno grafiassa tutkimuksen aineisto kerätään pääosin kentältä, siellä missä ihmiset toimivat ja asiat tapahtuvat.

Historiallisesti etnografia on lähellä antropologiaa ja niitä aikoja noin 1800-luvulta alkaen, jolloin länsimaiset tutkijat perehtyivät alkuperäis-ten ja eksoottisalkuperäis-ten kulttuurien elämään. Etnografian nimi juontaa näiltä ajoilta. Nykyään etnografit tutkivat myös eksoottisia kulttuureita ja yh-teisöjä oman yhteisönsä sisällä. Maailma muuttuu nopeasti ja koko ajan muodostuu uusia enemmän tai vähemmän eriytyneitä yhteisöjä ja erilaisia yhteiskunnallisia raja-aitoja, joiden taakse tutkija voi matkustaa tekemään tutkimusta nykyajan, vähemmän tunnetuista tai kuvailluista yhteisöistä, tapahtumista ja käytännöistä. Tutkimustyössäni matkustin niihin ti-lanteisiin ja tutustuin sellaisiin yhteisöihin, jotka osallistuivat hirvien ja ihmisten kohtaamisiin. Vaikka niihin liittyvät käytännöt ilmenevätkin arkipäiväisessä yhteiskunnassamme, eivät ne ole tuttuja yleensä kuin niille henkilöille, jotka ovat niissä mukana. Siinä mielessä etnografinen ote tut-kimuksessani on matka tuntemattomaan ja omanlaisen kulttuurin sekä yhteisöjen maailmaan. Klassinen etnografia ymmärrettiin tutkijan koko-naisvaltaisena ja pitkäaikaisena sitoutumisena elämään tutkimansa yhtei-sön kanssa. Nykyään etnografian tekeminen ja aineiston kerääminen ei kuitenkaan yleensä enää tapahdu vain yhdessä paikassa, vaan tutkimuksen kohde saattaa sijaita maantieteellisesti hajanaisesti ja olla tilallisiin ulottu-vuuksiin kiinnittymätöntä (Madden 2010, 53). Lisäksi nykyään etnografia mielletään lyhytkestoisempana havainnointina, jossa tutkija on kiinnos-tunut vain tietystä tilanteissa esiintyvästä piirteestä (Madden 2010, 17).

Etnografiselta otteeltaan tämä tutkimus on siis lähempänä nyky aikaista kuin klassista etnografiaa.

Historiallisesti varhaisimmissa etnografioissa tutkittavien yhteisöjen rajat olivat maantieteellisesti helpommin rajattavissa, kuten kaukaiset saaret tai suuret kaupungit, mutta nykyään monipaikkaisen etnografian (multi-sited ethnography) (Madden 2010, 53) lähestymistapa on

vaikut-tanut etnografien näkemyksiin ja työtapoihin muodostaa tutkimuksen kohde useista erillisistä maantieteellisistä paikoista ja alueista. Siten tutki-muksen kohde on edelleen tutkitutki-muksen teoreettisen rajauksen näkökul-masta yhtenäinen, mutta tutkimuskohteen tilallinen tai maantieteellinen konteksti ei. Koska hirvet ja ihmiset kohtaavat monissa erilaisissa paikois-sa ja tilanteispaikois-sa, sopii etnografian monipaikkainen tulkinta tutkimukse-ni lähtökohdaksi. Tutkimuksetutkimukse-ni kohteena ovat siis hirvien ja ihmisten kohtaamiset, jotka tapahtuvat eri paikoissa. Tutkimuksessani kohde ei ole siten maantieteellisesti yhtenäistä, vaan se on kaikkialla siellä, jossa koh-taamisia tapahtuu. Siten kaukana toisistaan olevat paikat, tilanteet ja ta-pahtumat liittyivät samaan tutkimuskohteeseen. Niistä tekee yhtenäisen tutkimukseni kysymykset ja siihen liittyvät teoreettiset rajaukset.

Vaikka etnografiseen tutkimusotteeseen liittyy paljon erilaisia ai-neistonkeruumenetelmiä, on osallistuva havainnointi sen avainpiirre ( Madden 2010, 171). Osallistuvassa havainnoinnissa tutkija seuraa ja ha-vainnoi kohteenaan olevan ihmisryhmän toimintoja kentällä ollessaan (Madden 2010, 18–19). Liikkuminen havainnoinnin aikana on tärkeää, koska yleensä kentällä tutkittavat henkilöt kulkevat umpimaastossa sa-malla kun he toimivat hirveen liittyen. Kentällä tutkija tarkentaa havain-nointiaan tutkimuskysymysten ja käsitteellisten lähtökohtien kannalta kiinnostaviin ilmiöihin (vrt. Madden 2010, 112). Tutkija jossain määrin siis elää tutkimuskohteenaan olevan ryhmän kanssa, mutta säilyttää sii-hen silti sopivan etäisyyden. Osallistuvalla havainnoinnilla tutkija pääsee havainnoimaan ihmisiä heidän arkisissa ympäristöissään, joissa he toimi-vat keskenään tottumiensa rutiinien mukaan tai tavalla, joka on tyypillis-tä kyseisissä tilanteissa (Madden 2010, 16).

Tutkimukseni aineistoa kerätessäni, samalla kun havainnoin ihmisiä ja tapahtumia kentällä, haastattelin tilanteisiin osallistuvia henkilöitä. Ky-syin heiltä erilaisia kysymyksiä, aina kun siihen ilmaantui sopiva hetki ja minulla oli sopiva kysymys mielessäni. Toisinaan olin vain hiljaa ja seura-sin, mitä henkilöt tekevät ja keskustelivat keskenään. Silloin tällöin kysyin

muutaman kysymyksen meneillään olevaan tilanteeseen liittyen ja välillä kävin heidän kanssaan pidempiä keskusteluita. Etnografinen haastattelu osallistuvan havainnoinnin aikana on eräänlainen luonnollisen keskus-telun ja välineellisen haastatkeskus-telun välimuoto (Madden 2010, 64–74). Se muistuttaa neuvottelua, keskustelua ja haastattelua (Madden 2010, 78), riippuen millainen tilanne on kentällä ja millainen puhetyyli on missäkin tilanteessa sopivaa. Kentällä huomasin, että eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa tarjoutui hyvin erilaisia mahdollisuuksia, jotka vaikuttivat siihen, miten tilanteeseen kannatti osallistua ja miten henkilöille kannatti puhua.

Toisinaan juttelimme kentällä aivan niitä näitä aiheeseen liittymättömiä asioita, jotka ylläpitivät tilanteessa tuttavallista tunnelmaa. Kentällä yritin saada haastateltavat tuntemaan olonsa mukaviksi siitä huolimatta, että he olivat tutkimuskohteitani (vrt. Madden 2010, 74). Havainnoimani hen-kilöt kysyivät harvoin minuun tai tutkimukseen liittyviä asioita. Tutki-musprosessin aikana opin kyselemään ihmisiltä asioita siten, että he jäivät selostamaan ja kommentoimaan tekemisiään pidempään, jolloin ylläpidin keskustelua vain lyhyillä välikysymyksillä (vrt. Madden 2010, 64). Jotkin haastattelemani henkilöt puhuivat enemmän ja selvisin vähemmillä kysy-myksillä, mutta toisille henkilöille minun piti esittää kysymyksiä toistu-vasti, jotta saisin heidät kommentoimaan meneillään olevia tapahtumia.

Osallistuvassa havainnoinnissa etnografiaa tekevät tutkija on vuoro-vaikutuksessa tutkimuskohteensa kanssa, jolloin nousee kysymys tutkijan velvollisuuksista tutkittavia henkilöitä kohtaan ja tutkittavien ihmisten luottamuksen saavuttamisesta (Madden 2010, 16). Etnografina kentällä ollessani söin eväitä ja join kahvia termospullosta samaan aikaan kuin ha-vainnoimani henkilötkin pitivät evästaukoa. Kaikki haastateltavani suh-tautuivat minuun positiivisesti ja olivat sitä mieltä, että yhteiskuntatieteel-liseen hirvitutkimukseen, jollaisena yleensä kuvailin heille tutkimukseni aihepiiriäni, liittyvä tutkimus oli hyvä asia. Jotkin havainnoimani hen-kilöt arastelivat läsnäoloani, mutta ystävällisellä jutustelulla jää murtui ja tuttavallinen ilmapiiri muodostui. Varsinkin jos olin tekemisissä samojen

henkilöiden kanssa toistuvasti ja useampina kertoina, oli tunnelma rento heti alkuun.

Tutkijan läsnäoloni hyväksyttiin kentällä hyvin. Pidin kohteliaan etäi-syyden henkilöihin ja pyrin esittämään mahdollisimman vähän arvioivia kommentteja tilanteissa, jotta läsnäoloani ei tulkittaisi tuomaroivaksi tai arvostelevaksi. Siten olin ottamatta kantaa havainnoimieni henkilöiden tekemisien hyvyyteen tai oikeellisuuteen. Jotkin havainnointini kohteena olevat henkilöt eivät olleet tottuneet akateemiseen yliopistomaailmaan ja pitivät minua eräänlaisena hallinnon tarkkailijana, jonka tarkoitus oli kiinnittää huomiota heidän tekemiensä päätösten heikkouksiin tai toi-minnan ongelmiin. Vaikka selostin tutkimukseni tavoitteet henkilöille, jotkin heistä edelleen kohtelivat minua siten kuin olisin tullut kentälle tarkastamaan, tekevätkö he mahdollisesti virheitä. Kun huomasin haas-tattelutilanteessa kyseisiä jännitteitä, tokaisin toisinaan: ”Hyvinhän tuo menee” tai että: ”Eihän tuossa mitään ongelmia ole”, jotta tilanne palautui-si tavanomaisemmakpalautui-si.

Osallistuva havainnointi on etnografian ydintä, mutta myös muut ai-neistonkeruumenetelmät sisältyvät etnografiaan (Madden 2010, 16). Esi-merkiksi erilaiset tiettyihin kysymyksiin kohdennetut haastattelut ovat yksi etnografisen aineistonkeruun kulmakivistä (Madden 2010, 67). Osal-listuvan havainnoinnin aikana tekemieni kenttähaastatteluiden lisäksi keräsin tutkimustani varten teemahaastattelu- ja dokumenttiaineistoa.

Tutkimusprosessini alkuvaiheessa en lähtenyt tekemään tutkimustani alun perin etnografisena tai osallistuvana havainnointina. Havahduin osallistuvaan havainnointiin ja etnografiseen tutkimusotteeseen vasta kun huomasin, että en saa kerättyä kiinnostavaa ja tutkimuskysymyksiini vastaavaa aineistoa pelkästään sisätiloissa tapahtuvien teemahaastattelui-den avulla.

Käytin tutkimuksessa osallistuvan havainnoinnin ohessa teemahaas-tatteluita myös siksi, koska minun ei ollut mahdollista päästä havain-noimaan riittävästi hirveen liittyviä toimintoja. Esimerkiksi liikenteen

hirvionnettomuudet tapahtuvat niin satunnaisesti ja nopeasti, että on-nettomuuspaikalle oli mahdotonta päästä paikalle tutkijana havainnoi-maan. Toinen esimerkki oli hirvien lentolaskenta, joista keräsin aineistoa pääosin teemahaastatteluilla. Lentokoneissa ei ollut ylimääräisiä vapaita paikkoja, koska lentolaskennoissa käytetyt lentokoneet olivat kolmi- tai nelipaikkaisia. Lentolaskentojen toteuttamiseen tarvitaan yleensä kolme tai neljä henkilöä, joita ovat pilotti, kartanlukija sekä hirvien havainnoit-sijat koneen oikealle ja vasemmalle puolelle. Siitä syystä lentokoneissa ei ollut vapaita paikkoja tutkijoille. Huomasin havainnoinnissa ongelmia myös hirvenmetsästystapahtumissa, sillä metsästystapahtumat levisivät maastossa useisiin erilaisiin paikkoihin ja toimintoihin. Kaikkien näiden toimintojen havainnointi on vaikeaa ja yhtä aikaa mahdotonta. Niitä toi-mintoja, joita en päässyt havainnoimaan, selvitin haastatteluiden avulla.

Käytäntöjen selvittäminen haastattelemalla oli toisinaan yllättävän vai-keaa ja huomasin, että se vaatii minulta haastattelijana hyvää mieliku-vitusta. Myöskään haastateltavat henkilöt eivät olleet aina heti valmiita kuvailemaan käytännön toimiaan ja saattoivat yllättyä kysymyksistäni, joita olivat esimerkiksi ”Missä kohtaa lentokonetta istut lentolaskentojen aikana?” tai ”Vastaanotettuasi ilmoituksen hirvionnettomuudesta hätä-keskuksessa, soitatko ambulanssille puhelimella vai lähetätkö viestin tieto-koneella?”. Haastatteluissa käytin apuna ja löyhänä runkona etukäteen tekemiäni muistilistoja mahdollisista kiinnostavista ja tutkimuskysymys-teni kannalta tärkeistä aiheista, jotta ne eivät jäisi käsittelemättä.

Havainnoimani hirvien ja ihmisten kohtaamiset tapahtuivat aina jossain määrin maastossa. Niistä kuitenkin seurasi myös tapahtumakul-kuja erilaisten hallinnollisten virastojen ja laitoksien sisätiloihin. Näitä sisätiloissa tapahtuvia toimintoja minun ei ollut mahdollista havainnoida osallistumalla käytäntöihin, vaan teemahaastattelut ja dokumenttiaineis-ton kerääminen osoittautuivat hyviksi tavoiksi sisätiloissa tapahtuvien toimintojen tutkimiseen. Koska tutkin väitöskirjassani niitä tapoja, joil-la hirveen liittyviä yhteiskunnallisia asioita hallitaan, lähestymistapani

muistuttaa siten jossain määrin institutionaalista etnografiaa (Tuomisaari

& Peltola 2011). Institutionaalisen etnografian lähestymistavasta tutkija tutkii, miten institutionaaliset järjestykset ohjaavat ja koordinoivat ih-misten toimintaa sekä miten ihmiset erityisillä teoillaan ja toiminnoil-laan toisaalta tuottavat institutionaalisia järjestyksiä (Smith 2001; 2002;

Grahame 1998). Instituutioiden yleistävä ja kansalaisia järjestävä vaikutus välittyy esimerkiksi erilaisten tekstien kautta. Esimerkkejä tällaisista ih-misten toimintaa ja arkea ohjaavista teksteistä löytyy lukuisia: lomakkeet, ohjeet, säännöt, muistiot, oppaat, lehdet ja monet muut tekstit vaikutta-vat ja ohjaavaikutta-vat ihmisten elämää miltei jokaisella elämänalueella. Tekstien kokoava ja yleistävä voima perustuu niiden toistettavuuteen: ne pysyvät samoina ja muuttumattomina ihmisistä, ajasta, paikasta ja muusta asiayh-teydestä riippumatta, mikä mahdollistaa toiminnan ja tekojen ohjaamisen ja järjestämisen eri paikoissa ja eri aikoina (Campbell 1998; Smith 2001;

2002).

Tuomisaaren ja Peltolan (2011, 55) mukaan institutionaalisessa etno-grafiassa analyysin tarkoituksena on selvittää, miten sosiaaliset suhteet koordinoivat ihmisten tekemää työtä tietyillä institutionaalisilla kentil-lä ja liittävät sen toisilla vastaavilla kentilkentil-lä tapahtuvaan työhön. Heidän (2011, 55) mukaansa toimintaa ja tekoja voidaan siten jäljittää interteks-tuaalisesti. Teksteistä voidaan etsiä toimijoita, toiminnan muotoja tai objekteja, jotka jollain tapaa nojaavat toisiin teksteihin. Voidaan myös tutkia, millä tavalla teksti on osa institutionaalista prosessia ja prosessin puitteissa olevaa toiminnan ja tapahtumien ketjua. Tekstien vaikutus ei ole mekaaninen, vaan kysymys siitä, kuinka tekstit tulevat osaksi toi-mintaa, on aina empiirinen (Tuomisaari & Peltola 2011, 55). Tästä syystä erityisesti tekstit ja muut lomakkeiden avulla siirreltävät representaatiot ovat havainnointini kohteita tutkiessani hirvien ja ihmisten kohtaami-sia. Institutionaalisen etnografian näkökulmasta on mahdollista tutkia, miten tietämisen edellytyksiä luodaan ja rajataan instituutioiden avulla.

Instituutiot määrittelevät niitä menettelytapoja, joiden puitteissa

tietämi-nen tapahtuu (Tuomisaari & Peltola 2011, 56). Tuomisaaren ja Peltolan (2011, 56) mukaan esimerkiksi tietokäytännöt avaavat uuden näkökulman politiikan toteuttamiseen: tieto ei ole vain päätöksenteon resurssi, vaan tiedon kokoamiseen, käyttöön ja jalostamiseen liittyvät rutiinit järjestävät yhteiskuntaa ja toimijoiden suhteita. Tuomisaaren ja Peltolan (2011, 56) mukaan paitsi että tietokäytännöt tekevät toiminnan kohteet konkreet-tisiksi ja todellisiksi, ne myös määrittävät sitä, mikä on toiminnan luonne ja toimijakenttä.

Instituutioiden lisäksi tärkeä näkökulma hirvien ja ihmisten kohtaa-misten tutkimiseen on materiaalinen infrastruktuuri ja yhdyskuntara-kenne, josta sain tapahtumakulkuja havainnoivalla tutkimusotteella hy-vin kiinni (Star 2002). Myös yhdyskuntarakenne ja materiaaliset esineet määrittävät toiminnan luonnetta. Etnografinen ja tapahtumakulkujen havainnointiin perustuva tutkimusote mahdollistaa inhimillisissä toi-minnoissa osallisina olevien materiaalisten elementtien havainnoinnin (Star 2002).