Maakuntalehden toimittajan työnkuvaan on viime vuosina vaikuttanut paljolti työ-voiman väheneminen yt-kierrosten seurauksena. Organisaatioita on uudistettu ja työnkuvia myllätty lehdessä jos toisessakin. Vielä toistaiseksi lehdet pyrkivät to-teuttamaan vanhaa formaattiaan vähemmällä miehityksellä, mutta sanomattakin on selvää, että enää pitkään näin ei voi jatkua. Myös nuorten toimittajien koulutus on muuttumassa kuvastamaan työn saamia uusia vivahteita. Joidenkin haastatelta-vieni kertomusten mukaan saatu koulutus ei välttämättä ole valmistanut heitä toimitustyön suurimpiin mullistuksiin. Erityisesti tämä suuntaus oli nähtävissä
yliopistossa opiskelleiden keskuudessa. Tässä on muistettava se, että haastatelta-vista yli puolet oli syntynyt ennen vuotta 1985. Huomionarvoista on, että printti-median työntekijät uskovat työnkuvansa vaativan entistä vahvempaa sähköisen median hallintaa. Toimittajien kädessä on tulevaisuudessa pysyttävä niin kynä kuin mikrofonikin.
Sellanen turvallinen ajattelu, että mä oon vaikka hyvä kirjoittamaa tarinallista tekstiä lehteen, ei sillä varmaan enää pelkästään pärjää. Uskoisin, et joku videon teko tai ylipäätään videolla esiintyminen saattaa tulla
yheksi tärkeäksi ominaisuudeksi. -- Mä en usko, että mä pystyn istumaan päätteen ääressä ja tuottamaan pelkkää tekstiä tästä urani loppuun asti. Ellei se loppu tuu hyvin pian. (Haastateltava F)
Haastateltavien arvioiden mukaan jäljelle jäävistä maakuntalehdistä syntyy erilais-ten mediamuotojen liittoumia. Maakuntalehti ei enää ainoastaan ole lehti: se on radio, televisio, verkko ja lehti, joka tekee entistä tiiviimpää yhteistyötä yli median nykyisten vahvojen rajojen. Mediataloilla on toki ollut pitkään vahva yhteistyö omien konserniensa toisten lehtien kanssa, mutta yhteistyö on voimistunut voi-makkaasti viime vuosien aikana myös eri välineiden välillä. Toki tutkimukseni maakuntalehdistä esimerkiksi Turun Sanomat panostaa jatkuvasti vain vähemmän televisiotoimintaan. Muissa maakuntalehdissä trendi on ollut käänteinen, sillä esimerkiksi Keskisuomalaiseen verkkovideot rantautuivat vuosikausia kestäneen pohdinnan jälkeen. Myös Pietilän (2007, 278) ja Herkmanin (2005, 305) tekemät havainnot puhuvat tämän suuntauksen puolesta. Pietilän (2007, 278) mukaan suuntautumisella haetaan entistä selkeämmin sekä mahdollisuutta tutustua aineis-toon verkossa että lukijan mahdollisuutta löytää aihetta käsittelevä tieto helposti samasta paikasta.
Erään haastateltavan arvioiden mukaan kuka tahansa rivitoimittaja voi toimia te-levisio- tai radiotoimittajana jatkossa, sillä erillistä perehdytystä ei tarvita. Kansa-laisjournalismin rosoisuuden vuoksi lukijat eivät kaipaa vankalla ammattitaidolla toteutettuja ja loppuun saakka hiottuja tuotteita yhtä paljon kuin aiemmin.
Sitäkin kautta [moniosaamisen] tulee se, että lukijatkin on totutettu siihen, että on lukijan kuvia ja muuta, et kaikki kuvamateriaali tai huomattava
osa siitä ei oo ammattilaisten ottamaa eikä sen
tasosta. Miksei sitten lyödä toimittajallekin videokameraa kouraan, mitä on tietenkin paljon tehtykin ainakin jossakin lehissä -- Et se, koska se
nettilehen ja verkon rooli korostuu niin se on se yks keskeinen suuntaus. (Haastateltava M)
Maakuntalehtien tarjoamien palvelujen monipuolistumisen vuoksi haastateltavat uskoivat tulevaisuuden maakuntalehden toimittajan olevan moniosaaja, joka hal-litsee kirjoittamisen lisäksi verkon, sosiaalisen median, valokuvauksen, television, radion, taittamisen, leikkaamisen ja niin edelleen. Myös esimerkiksi koodaustaitoa tai tietoteknistä ymmärtämystä pidettiin mahdollisina taitoina toimittajalle. Aihee-seen otti kantaa 11 haastateltavaa, jotka kaikki näkivät maakuntalehden toimitta-jan tulevaisuuden moniosaatoimitta-jana.
Erja Kolari (2009, 153‒154) pitää työnkuvien monipuolistumista jälkiteollisen yhteiskunnan heikkoutena. Kolarin mukaan monista palasista muodostuvat työn-kuvat ovat ammatti-identiteetin kannalta ongelmallisia.
Vaikka yksittäisen toimittajan toimenkuvan uskotaan laajentuvan, samalla myös toimitusosastojen välisen yhteistyön uskotaan lisääntyvän. Tätä perustellaan li-sääntyvällä suunnittelulla.
Et sellanen moniosaaminen ja monen alan osaajien yhteistyö varmaan kasvaa entisestään.
Tai ei varmaan enää nykyäänkään isompia juttuja kauheen usein tehdä niin, että tehdään teksti ekana ja sit mietitään, miten se kuvataan, vaan jo aamupalaveripöydässä mietitään, että tällanen juttu halutaan ja tällanen kuvitus sille halutaan ja sit puhutaan niin
kun heti taittajan tai valokuvaajan -- niin yhdessä. (Haastateltava N)
Yksi haastateltavista nostaa esille myös nuoremman sukupolven halun vaihteluun.
Koska jo työuran alussa on totuttu vaihtamaan osastoja, lehtiä, välineitä ja kau-punkia tasaisin väliajoin, siitä tulee tapa. Haastateltavan kuvauksen mukaan harva hänen ikätovereistaan edes haluaisi työskennellä saman median palveluksessa koko ikäänsä. Haastateltavan mukaan esimerkiksi osastovaihteluiden positiivisena puolena on, että saadaan uusia näkökulmia ja ideoita. Toinen haastateltava arvos-telee vaihdoksia, sillä tällöin menetetään syvällistä osaamista, tietoja ja kontakteja.
Osastokiertoa toki on tehty ja pidetty hyvänä vaihtoehtona jo pitkään, mutta jatku-vasti pienenevissä toimituksissa se nähdään myös uhkana.
Tuntuu, et se oma potentiaali jää iteltäkin havitsematta, koska kun tekee yhden kuukauden yhdellä osastolla ja toisen toisella osastolla, niin siinä ei pääse kehittää itteensä toimittajana. Siinä keskittyy vaan siinä päivässä tehtävään
juttuun, eikä mihinkään isompiin linjoihin. (Haastateltava H)
Moniosaamisen katsotaan heikentävän maakuntalehtien yksittäisten toimittajien erikoistumismahdollisuuksia, mikä saattaa ajan mittaan johtaa syventävän tiedon vähenemiseen. Vastauksissa on nähtävissä selvä ristiriita. Jos maakuntalehden on
panostettava erikoisjuttuihin ja taustoihin, mistä sisältö saadaan, ellei pääsääntöi-sesti toimittajilla enää ole mahdollisuutta erikoistumiseen. Haastatteluissa oli huomattavissa selviä mielipide-eroja myös siinä, millaisena maakuntalehtien sisäl-tö tulevaisuudessa nähtiin. Uskottiin, että paperisessa maakuntalehdessä paneu-duttaisiin syvällisiin ja taustoittaviin sisältöihin. Samalla huomioitiin se, että eri-koistuneiden, vanhemman polven toimittajien vähentyessä toimituksista katosi paljon kontakteja sekä tietoa, joita vain vähän aikaa työelämässä olleet eivät pys-tyisi paikkaamaan helpolla. Maakuntalehdellä onkin edessään ongelma, kuinka säilyttää tietämys ja kokemuksen perinne juttusisällöissä ‒ varsinkin, jos uutissi-sällöt vaihtuvat taustoihin kuten haastateltavat alaluvussa 6.2 arvioivat.
Ratkaisuksi ehdotettiin freelnacereiden käyttöä. Haastateltavat olivat hyvin yksi-mielisiä siitä, että erikoistuminen maakuntalehden toimittajissa vähenee. Näin ol-len erikoistoimittajat siirtyvät yrittäjiksi ja myyvät erikoisosaamistaan kontakteil-leen.
Sä voit olla vaikka 50-prosenttisesti erikoistuva, mutta pitää sun sillä muulla 50 prosentilla osata tehdä muutakin. Mä en enää nää sitä tulevaisuuden linjana, että on vaikka ainoastaan taloustoimittaja tai ehkä siellä voi olla yks semmonen mut ei kolmee.
Varmaan sitä erikoistumista sitten ostetaan talon ulkopuolelta, eikä niinkään vakitoimittajilta.
Että ne on sitten freelancereilta aina. (Haastateltava L)
Toistaiseksi maakuntalehtien maksamat juttupalkkiot ovat kaukana Journalistilii-ton määrittämistä ihannekorvauksista, ja keskimääräisen freelancerin verotettavat ansiot ovat kaksi kolmasosaa toimituksessa vastaavissa tehtävissä työskentelevän toimittajan tuloista. Yrittäjän on myös otettava huomioon juttua myydessään, että sitä saattavat käyttää ilman lisäkorvausta lukuisat ostajan yhteistyökumppanit.
(Suomen freelance-journalistit ry 2014; Suomen Journalistiliitto 2012). Irene Pak-kasen (2011, 139) mukaan maakuntalehdet maksavat yhdessä kulttuurilehtien ja pienten järjestölehtien kanssa heikoimpia juttukorvauksia. Pakkasen (2011, 146) tietojen mukaan maakuntalehti maksaa avustajilleen keskimäärin 50‒150 euroa riippuen jutusta. Jos maakuntalehdet kuitenkin jatkossa haluavat ostaa erikois-osaamista yrittäjiltä, on niiden syytä pohtia, miten ne nostavat juttupalkkioitaan nykyisestä. Eräs haastateltava kokeekin henkilöstövähennyksistä johtuvan free-lancereiden hyödyntämisen työssä riistoksi, koska palkkiosummat ovat niin alhai-sia.
Suurin osa haastateltavista piti yrittäjyyttä tulevaisuuden suuntauksena entistä vahvemmin. Mahdollisuudeksi nähtiin niin perinteinen toimittajan työ freelanceri-na kuin laajemmat projektit viestintäalalla. Erityisesti verkkojulkaisemista pidet-tiin yrittäjien vaihtoehtona, ja haastatteluissa nousivat esille muun muassa jo Suomessa toimivat Kaskas Media, Long Play ja 11-kollektiivi rohkeine kokeilui-neen.
Kyllähän vuokratyö varmaankin kasvaa. Se keskittyy todennäkösemmin Helsinkiin, on kuitenkin reservii ja useampia työnantajia. Mä veikkaan, että kuhan nettitilausten alvi laskee, tulee tiettyyn asiaan erikoistuneita muutaman neljän, viiden toimittajan omia julkaisuja, jotka keskittyy vaikka yhden
kau-pungin politiikkaan, yhden tyyppiseen urheiluun tai vaikka tiedeuutisointiin tai johonkin.
Talousuutisointi on varmaan todennäkösimpiä. (Haastateltava A)
Vain yksi haastateltava näki välttämättömäksi sen, että maakuntalehden toimittaja brändäisi itsensä erikoistumisella, jotta voisi varmistaa työpaikkansa säilymisen.
Tämä väite juontanee juurensa erään toisen haastateltavan huomioon siitä, että erikoisosaamista lehdissä kaivataan jatkossakin, mutta hänen mukaansa erikoistu-jia tarvitaan osastoja kohden enää vain yksi. Luultavasti kyseisten haastateltavien mielipiteet ovat hyvinkin lähellä todellisuutta, elleivät yt-kierrokset ota vähenty-äkseen tulevaisuudessa: maakuntalehtien vakituiset toimittajat ovat erikoisosaajia – niitä, joista mediataloille on eniten hyötyä ja loput määräaikaiset työntekijät jo-kapaikanhöyliä, joiden vastuulle jää pirstaleisen toimitustyön tekeminen. Pietilä (2007, 279) arvioi jo seitsemän vuotta sitten, että toimittajien määrä vakiintuu 40−50 toimittajaan 100 000 levikkikappaletta kohden. Vuonna 2007 tämä tarkoitti toimittajien määrän vähenemistä Pohjoismaissa kolmannekseen silloisista luvuista.
Pietilän (2007, 295) mukaan toimittajien tehokkuus ohjaa uutisbisnestä entistä vahvemmin, kun moniosaajat työstävät lukuisia erilaisia tehtäviä samanaikaisesti.
Erään haastateltavan mukaan moniosaamisen suurimpia ongelmia ovat jälleen kerran resurssit. Vaikka työvoimaa tarvitaan vähemmän, juttuprosessi pitkittyy.
Näin yhden juttukokonaisuuden matka lehden sivulle, verkkoon tai vaikkapa vi-deoklipille saattaa olla ajallisesti huomattavasti pidempi kuin nykyisellään.
Hyvin moni haastatelluista koki tulevaisuuden toimittajan olevan roolissaan 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Tämän uskottiin myös vähentä-vän lokeroitumista ja työtä konttoreissa, joka useiden haastateltavien mukaan vai-vasi monia maakuntalehden toimittajia.
Nimenomaan tollanen paikasta ja ajasta riippumaton toimittaminen varmaan tulee jatkossa olemaan enemmänkin sellanen nouseva trendi. -- Tarkotan tällä sitä,
että niin kun töitä tehään siellä, missä niitä on, kun ne osuu kohalle
ja juttuja voi tehä kotoa käsin, kirjoittaa ja muuta. Siihen mun mielestä työnantajan on annettava myös työvälineet, koska se on joustavaa ja järkevää, kun se että tänne ihmiset
raahautuu tasan seitsemän ja puol tuntii päivässä töihin ja hoitaa täältä sitä toimittamista. (Haastateltava L)
Toisaalta poikkeaviakin mielipiteitä oli. Moni mainitsi toimittajan työn muuttuvan jatkuvasti yhä enemmän vain arki- ja päivätyöksi. Virastoaikojen ulkopuolella to-teutettavien juttukeikkojen uskottiin vaativan yksittäiseltä toimittajalta venymistä oman lehtensä puolesta. Erään kokemuksen mukaan toimittajana olo on aiemmin ollut elämäntapa, joka nyt jatkuvien irtisanomisten ja pätkätyöputkien seuraukse-na muuttuu aamusta iltapäivään ahertamiseksi. Haastateltavan mukaan ihmiset eivät ole enää yhtä sitoutuneita työhönsä kuin ennen, eivätkä verkostoidu tai etsi aktiivisesti juttuaiheita vapaa-ajallaan.
Tiedustelin teemahaastatteluissa myös toimittajan työn suurimpia muutoksia haastateltavien uran varrella. Työuran pituudesta riippumatta vastaus oli yksimie-linen: kiire on lisääntynyt. Jo Jyrkiäisen (2008, 30) tekemässä tutkimuksessa toi-mittajat listasivat työnsä suurimpien ongelmien joukkoon kiireen.
Toimittajat kokivat, ettei esimerkiksi pitkään ja hartaasti tehdyille jutuille toimi-tusarjessa ollut tilaa. Ennen juttuja saatettiin hioa useampia päiviä, nyt juttu oli saatava lehteen vuoron päätteeksi, oli se viimeistelty tai ei.
Ei oo aikaa tehä mitään tällasia ylipäiväsiä juttuja, vaan aina pitää ottaa jotain päiväkohtasta ja seuraavan päivän lehteen. Et semmonen kiire. -- Kyllähän sitä mielellään tekis juttuja, joihin perehtyis tarkemmin ja laajentais sitä, ehkä sitä sais enemmän
näkökulmia, jos sitä ois aikaa pureskella enemmän. (Haastateltava C)
Haastateltavat huomioivat myös sen, että nykyisin yhden päiväkohtaisen jutun sijaan toimittajan täytyi keskittää huomionsa laajempaan materiaaliin tehdäkseen lyhyitä juttupätkiä. Vaikka kiire on selvästi hallinnut maakuntalehtien toimitusten arkea median murroksen ja talouden taantuman seurauksena jo vuosia, ei median tulevaisuus ainakaan vähennä kiirettä. Väitettäni tukee muun muassa Nikusen (2011, 107) tutkimukseensa keräämät havainnot. Niissä kiire listattiin todennäköi-seksi toimittajan työssä. Kuten verkkotoimittamista käsittelevässä alaluvussa 6.5 todettiin, jo nyt ainakin yksi toimittajista oli kärsinyt työajan ulkopuolella työnsä henkisestä kuormittavuudesta. Lisäksi useat haastateltavat valittelivat sitä, että
tuntui inhottavalta päästää käsistään keskeneräisiä juttuja, koska niihin ei ollut käytössä enempää aikaa. Osittain vallalla oleva trendi vaikutti myös toimittajien käsitykseen omasta työminästä.
Sillon, kun joutuu tekemään kiireessä huonon tekstin ja aattelee, et tuo ei ollu niin kun parasta, mitä pystysin tekemään niin kyllä se niin kun hermostuttaa. Sitä kautta just, että se työn
jälki on koko ajan niin julkista. (Haastateltava F)
Vaikka lehdet tekevät vahvaa yhteistyötä, vain jokunen haastateltavista koki oman maakuntalehden toimittajan identiteettinsä kärsineen siitä. Moni kyllä mainitsi tai viittasi lehtiyhteistyön tekevän heistä ennemmin koko kansan kuin jonkin tietyn alueen toimittajia. Lähitulevaisuudessa tämä suuntauksen uskottiin vahvistuvan, mikä taas on ristiriidassa alaluvussa 6.1 esitetyn teorian kanssa, että maakunta-lehdestä ja sen toimittajista pitäisi tehdä vahvemmin osa brändiä.