Elämänhallinta ilmiönä

Elämänhallinnan käsitteen juuret pohjautuvat yhteiskuntatieteisiin ja psykologiaan. Yhteiskun-tatieteisiin elämänhallinnan käsite on tullut symbolisen interaktionismin ja Chicagon koulukun-nan mukana ja psykologiassa käsitettä on lähestytty humanistisen psykologian ja kasvatuspsy-kologian kautta. (Riihinen 1996, 16–17.) Elämänhallinnan lähikäsitteinä voidaan pitää esimer-kiksi psykologista termiä coping ja sosiaalipoliittista käsitettä elämänpolitiikka. Sosiaalipeda-gogista näkökulmaa elämänhallinnan ilmiön tarkasteluun tuo Lothar Böhnisch (2016), joka on kehittänyt käytännöllisteoreettisen mallin elämänhallinnasta. Böhnischin malli sisältää psyko-dynaamisen ulottuvuuden lisäksi sosiaalisyhteiskunnallisen näkökulman elämänhallintaan.

Elämänhallinta onkin hyvin monitieteinen käsite, jota voidaan lähestyä erilaisista teoreettisista lähtökohdista käsin.

Elämänhallinnan käsitteellä viitataan yksilön sopeutumiseen muutostilanteissa. Ihmisten suh-tautuminen muutokseen voi vaihdella uteliaisuudesta aggressiiviseen ja hyökkäävään lähesty-mistapaan tai passiiviseen ja vetäytyvään epätoivon tilaan. Reagointiin vaikuttavat muutoksen voimakkuus, yksilön tietoiset ja tiedostamattomat hallinnan tavat sekä toisilta ihmisiltä saatu tuki. Itsestä riippumattomat muutokset tuottavat usein muutoksia laajasti eri elämänalueilla, ja mitä vaikeammin muutokset vaikuttavat perustarpeiden tyydyttämiseen ja sisäiseen hallinnan tunteeseen ja itsetuntoon, sitä vaikeampaa muutokseen sopeutuminen ja sen hallitseminen ovat.

(Raitasalo 1995, 29.)

Sisäisellä elämänhallinnalla tarkoitetaan sitä, että itsestä riippumattomista, odottamattomista tekijöistä huolimatta ihminen kykenee säilyttämään elämänhallintansa ja sopeutumaan muutok-siin. (Roos 1985, 42.) Sisäinen elämänhallinta on mielen sisäinen, emotionaalinen ja kognitii-vinen prosessi, johon vaikuttavat tietoiset ja tiedostamattomat tekijät. Tietoisia tekijöitä ovat esimerkiksi itsetunto, minäkäsitys ja erilaiset tarpeet ja tavoitteet. Tiedostamattomia tekijöitä ovat muun muassa persoonallisuus, defenssit ja kognitiivinen kapasiteetti. (Raitasalo 1995, 60–

61.) Elämänhallinnan käsite sisältää sisäisen elämänhallinnan ulottuvuuden lisäksi myös ulkoi-sen elämänhallinnan ulottuvuuden. Ulkoisella elämänhallinnalla viitataan siihen, että ihminen

kykenee hallitsemaan elämäänsä siten, etteivät odottamattomat, elämänkulkuun vaikuttavat te-kijät pysty siihen vaikuttamaan. Ihminen on kyennyt toteuttamaan elämässään tavoitteitaan ja päämääriään lähes katkeamattomasti. Ulkoiseen elämänhallintaan vaikuttavat keskeisesti suku-polvi, koulutus, ikä ja ammatti sekä aineellinen vauraus. (Roos 1985, 41.) Ulkoisessa elämän-hallinnassa keskeistä on ulkoisten resurssien hallinta. Tämä saattaa helposti johtaa siihen, että elämänhallintaa arvioidaan sen kannalta, miten hyvin ihminen elää vallitsevien yhteiskunnal-listen ja kulttuuristen normien mukaista elämää. (Riihinen 1996, 29–31.) Elämänhallinta voi-daan ymmärtää ulkoisen ja sisäisen elämänhallinnan vuoropuheluksi, jossa yhdistyvät ulkoiset ja sisäiset vaatimukset ja tarpeet (Raitasalo 1995, 60–61).

Elämänhallintaa on lähestytty tutkimuksen kentällä muun muassa yleisiä ihmisten persoonalli-suuteen liittyviä hallintapiirteitä kartoittamalla tai hallintastrategioita tutkimalla, jotka liittyvät siihen, miten yksilö käyttäytyy stressaavissa tilanteissa (Raitasalo 1995, 31). Ihmiset eroavat toisistaan sen suhteen, miten he reagoivat stressiin ja miten he pyrkivät hallitsemaan sitä. Tähän vaikuttavat sekä persoonalliset että tilanteeseen liittyvät tekijät. Hallinnalla (coping) tarkoite-taan yksilön kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä pyrkimyksiä hallita sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä, jotka uhkaavat yksilön resursseja tai ylittävät ne. Stressitilanne saa aikaan kognitiivi-sen arviointiprosessin, joka voi olla primaaria tai sekundaaria. Primaarissa arvioinnissa yksilö tulkitsee tilanteen merkityksettömäksi, positiiviseksi tai stressaavaksi. Yksilö arvioi tilanteen merkityksettömäksi, jos se ei uhkaa hänen hyvinvointiaan. Hyvinvointia edistävät tilanteet ar-vioidaan positiivisiksi, ja ne tuottavat iloa ja onnellisuutta. Tällaiset tilanteet voivat kuitenkin synnyttää ahdistusta, jos yksilö ajattelee niiden tuottavan ennen pitkää harmia. Stressaaviksi arvioidut tilanteet koetaan menetyksinä, uhkina tai haasteina. Primaari arviointi on tunnesuun-tautunutta tilanteen arviointia, kun taas sekundaari arviointi on ongelmanratkaisuun suuntautu-nutta hallintaa. Sekundaari arviointi sisältää tulkintoja siitä, mitä tilanteelle on tehtävissä. (La-zarus & Folkman 2009, 32–33, 35.)

Pystyvyysuskomukset ovat yksi mielen sisäisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat muun muassa sii-hen, miten ihminen käyttäytyy hänen kohdatessaan vaikeuksia, ja miten paljon hän kokee stres-siä ja masennusta pyrkiessään hallitsemaan ympäristön vaatimuksia. Pystyvyysuskomuksilla tarkoitetaan yksilön käsitystä omasta kyvykkyydestä suoriutua erilaisista tehtävistä. (Bandura 1997, 3.) Ihmiset, joilla on hyvät pystyvyysuskomukset, kokevat muutokset useimmiten haas-teina, kun taas ihmiset joilla on huonot pystyvyysuskomukset, reagoivat vetäytymällä ja koke-vat helpommin stressiä ja masennusta (mt. 1997, 39).

Hallinta on prosessi, joka muotoutuu kuhunkin tilanteeseen soveltuvaksi. Yksilö voi näin ollen hyödyntää vaihtelevasti erilaisia hallinnan keinoja ja strategioita tilanteesta riippuen. Hallinta voi olla esimerkiksi tunnesuuntautunutta tai ongelmasuuntautunutta. Hallintaan vaikuttavat käytettävissä olevat fyysiset ja psyykkiset resurssit kuten terveys ja positiiviset uskomukset, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ongelmanratkaisuun liittyvät taidot sekä sosiaalinen tuki ja materiaaliset resurssit. Hallintaa voivat vaikeuttaa sekä yksilöön että ympäristöön liittyvät te-kijät, joita ovat esimerkiksi kulttuuriset arvot ja uskomukset ja materiaaliset tekijät. Myös uh-kan voimakkuudella on merkitystä sen uh-kannalta, miten hyvin yksilö kykenee käyttämään hal-linnan keinoja. (Lazarus & Folkman 2009.)

Pystyvyyden tunne suoriutua eteen tulevista haasteista ja kyvystä hallita elämää rakentuu mo-nitasoisesti siihen vaikuttavien tekijöiden kautta. Ikätovereilla on suuri merkitys nuoren pysty-vyysuskomusten kehittymisessä, sillä nuoruudessa vietetään paljon aikaa saman ikäisten ihmis-ten kanssa. Ystävien puute haittaa pystyvyysuskomusihmis-ten kehittymistä, mutta pystyvyysusko-mukset voivat vaikuttaa myös ystävyyssuhteiden muodostamiseen esimerkiksi silloin, jos yk-silö kokee sosiaalista kyvyttömyyttä ja vetäytyy sosiaalisista suhteista. Uskomukset sosiaali-sesta kyvyttömyydestä voivat johtaa sosiaaliseen vetäytymiseen, mutta jossain määrin myös korkeat pystyvyysuskomukset joissain muodoissa voivat vieraannuttaa sosiaalisesta kanssakäy-misestä. Pystyvyysuskomukset vaikuttavat käyttäytymiseen sosiaalisissa suhteissa yhdessä sen kanssa, onko henkilö taipuvainen reagoimaan aggressiivisesti, vetäytymällä vai rakentavasti.

(Bandura 1997, 173–174.) Myös toisilta ihmisiltä saadulla palautteella on vaikutusta pysty-vyysuskomuksiin. Positiivinen palaute vahvistaa tunnetta pystyvyydestä, kun taas negatiivinen palaute heikentää sitä. Negatiivisella palautteella voi olla jopa suurempi merkitys pystyvyyden tunteelle kuin positiivisella palautteella. (Mt. 1997, 101–102.) Omilla tunnereaktioilla ja niiden tulkitsemisella on myös vaikutusta pystyvyysuskomuksiin. Negatiivinen mieliala vahvistaa epäonnistumisten muistamista, mikä voi heikentää pystyvyyden tunnetta, kun taas positiivisella mielellä henkilö muistaa paremmin onnistumisensa ja sitä kautta pystyvyyden tunne vahvistuu.

(Mt. 1997, 111–112.)

Aaron Antonovsky on rakentanut teoriaa elämänhallinnasta koherenssin tunteen (sense of co-herence) käsitteen kautta. Hänen mukaansa elämänhallinnassa keskeistä on nimenomaan kohe-renssin tunne, jolla tarkoitetaan yksilön luottamusta omiin kykyihin ja vaikutusmahdollisuuk-siin. Koherenssin tunne jakautuu kolmeen keskeiseen tekijään: ymmärrettävyys (comprehensi-bility), hallittavuus (manageability) ja tarkoituksellisuus (meaningfulness). Elämänhallinnalle

olennaista on se, että ihminen tuntee oman elämänsä tapahtumat ja asiat jäsentyneinä ja selitet-tävissä olevina ja hänellä on voimavaroja kohdata erilaisia elämän mukanaan tuomia vaatimuk-sia. Tarkoituksellisuudella viitataan siihen, että ihminen kokee elämänsä elämisen arvoisena ja näkee erilaiset eteen tulevat haasteet hallittavina eikä lamaannuttavina. (Antonovsky 1988, 16–

18.) Stressori on ärsyke, johon yksilö ei pysty vastaamaan käytettävissä olevin keinoin. Anto-novsky korostaa ärsykkeen huomioimista stressoreina sinänsä eikä niiden vaikutusten kautta.

Olennaista Antonovskyn mallissa on se, että stressi sinällään ei ole kuormittavaa, vaan yksilön kyvyttömyys ratkaista stressorista aiheutuva tensiotila. Tähän vaikuttaa merkittävällä tavalla koherenssin tunne. (Raitasalo 1995, 49.)

Elämänhallintaa ei voida pelkistää yksilön keinoihin toimia vaikeissa elämäntilanteissa, sillä keinot toimia eivät riitä tuottamaan sosiaalista integraatiota (Böhnisch 2017, 29). Tämän vuoksi elämänhallinnassa tulee huomioida yksilökeskeisen ja psykologisen näkökulman lisäksi myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus. Sosiaalipedagoginen näkökulma elämänhallintaan kritisoi painetta norminmukaisuuteen ja ottaa huomioon ihmisen riippuvaisuuden muista ihmi-sistä (mt. 2016, 306). Sosiaalinen tuki vaikuttaa keskeisellä tavalla yksilön elämänhallinnan kykyihin ja tunteeseen elämän hallittavuudesta. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta elämän-hallintaa voidaan tarkastella neljän eri ulottuvuuden kautta, joita ovat ilmaiseminen (Aus-drucks), tunnustaminen (Anerkennung), riippuvaisuus (Abhängigkeit) ja valtaus (Aneignung) (mt. 2016).

Elämänhallinnan kannalta tärkeää on, että yksilö pystyy ilmaisemaan ongelmiaan jollekin. Yh-dessä ongelmia pyritään tematisoimaan ja ymmärtämään. Tytöt ja pojat eroavat jossain määrin toisistaan siinä, miten he ilmaisevat pahaa oloaan ulospäin. Sukupuolten väliset erot eivät ole mustavalkoisia ja ehdottomia, vaan pikemminkin taipumuksia reagoida tietyllä tavalla. Pojille on tyypillisempää kanavoida pahaa oloa käyttäytymällä aggressiivisesti, kun taas tytöillä paha olo kääntyy usein sisäänpäin ja ilmenee poikia useammin esimerkiksi masennuksena ja syö-mishäiriöinä. (Böhnisch 2016, 95–96.) Mikäli pojilla ahdistuneisuuteen liittyy passiivista rea-gointia, se ilmenee usein sosiaalisena vetäytymisenä. Tytöillä puolestaan ahdistuneisuus lisää riskiä ongelmakäyttäytymiselle kuten alkoholin liikakäytölle, kun pojilla aggressiivisuus johtaa tämän kaltaiseen ongelmakäyttäytymiseen. (Pulkkinen 1997, 32.)

Ihmisillä on luontainen pyrkimys hakea tunnustusta muilta ihmisiltä (Böhnisch 2017, 29). Elä-mänhallinta on pyrkimystä ylläpitää psykososiaalista toimintakykyä, mikä rakentuu

omanar-vontunteen pohjalta. Kunnioituksen puute haavoittaa yksilön omanarvontunnetta, mikä voi joh-taa kokemukseen huonommuudesta. (Mt. 2016, 20–22.) Esimerkiksi epäsosiaalisen käyttäyty-misen taustalla voi siten olla pyrkimys hakea tunnustusta muilta ihmisiltä. Jokainen ihminen on jollain tasolla riippuvainen muista ihmisistä. Riippuvaisuudella viitataan jännitteeseen eril-lisyyden ja tarvitsevuuden välillä. Samalla kun yksilö on riippuvainen toisten ihmisten tuesta, hän on myös autonominen. (Mt. 2016, 100–101.)

Valtaamisella viitataan sosiaalisen tilan jakamisprosesseihin. Tilan valtaaminen on tärkeä osa ikätovereiden välisiä tilan ja tyylien sovittelua nuoruudessa. Lähiympäristöä kehittämällä voi-daan vaikuttaa siihen, että nuorilla on tiloja jotka he voivat ottaa omikseen ja heillä on mahdol-lista laajentaa sosiaalisia verkostoja. (Böhnisch 2016, 95–103.) Valtaaminen on osa identiteetin muodostamista, mikä on keskeinen tehtävä nuoruudessa. Valtaaminen liittyy siihen, miten yk-silö kokee osallisuutta sosiaalisessa ympäristössään.

Elämänhallinta on myös yhteiskunnallinen kysymys. Elämänhallintaa tarkasteltaessa on tärkeää ottaa huomioon myös erilaiset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät, jotka vaikuttavat elämän-hallintaan. (Böhnisch 2017, 33.) Elämänhallinnan keskeisiin lähikäsitteisiin kuuluu elämänpo-litiikan käsite, jota voidaan pitää eräänlaisena kattokäsitteenä elämänhallinnalle. Elämänpoli-tiikan käsite voidaan tiivistetysti määritellä elämää koskevien ratkaisujen ja päätösten politii-kaksi. Elämänpolitiikka voidaan liittää osaksi hyvinvointivaltiota ja sen päämääriä huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista tai sitä voidaan lähestyä yksilön valintoihin liittyvänä elämän-hallintana. Elämänpolitiikan käsitteeseen sisältyy lisäksi riskinäkökulma, jossa otetaan huomi-oon elämään vaikuttavat riskitekijät. (Roos 1998, 20–23.) Elämänpolitiikkaan ja elämänhallin-taan kytkeytyy keskeisesti hyvinvoinnin näkökulma, sillä elämänhallinta liitetään hyvän elä-män ja hyvinvoinnin tavoitteluun.