Elämänhallinnan tukeminen

Elämänhallinta on jatkuva prosessi, ja elämänhallintaan voi vaikuttaa läpi elämän. Yksilön elä-mänhallinnan tukemisessa on tärkeää tuntea osatekijät, joista elämänhallinta koostuu ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Yksilön elämänhallinta on yhtä lailla sekä sisäinen että ulkoinen pro-sessi. Sosiaalipedagogisesta näkökulmasta elämänhallinnan tukemisessa korostuu sosiaalinen tuki. Muun muassa sosiaaliset suhteet, luottamus kanssaihmisiin, toisilta saatu positiivinen pa-laute, kannustus ja arvostus sekä vertaistuki samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä ovat tekijöitä

jotka vaikuttavat elämänhallintaan kokonaisvaltaisesti. Sosiaalinen tuki voi parhaimmillaan vahvistaa myös psyykkistä kapasiteettia kohdata ja hallita erilaisia haasteita. Kasvatuksellisesta näkökulmasta elämänhallintaan voi vaikuttaa esimerkiksi erilaisia elämäntaitoja ja vuorovaiku-tus- ja ongelmanratkaisutaitoja kehittämällä, pyrkimällä erilaisuuden ymmärtämiseen ja empa-tiaan ja kehittämällä itseohjautuvuutta (Böhnisch 2017, 35).

Yksilön arki ja elämismaailma ovat käsitteitä, jotka ovat keskeisiä tarkastelun kohteita elämän-hallintaa tukevassa sosiaalipedagogiikassa. On olennaista ymmärtää ja tuntea yksilön arkielä-mää sellaisena kuin se on, sillä arki on osa jokaisen yksilöllistä maailmaa ja sosiaalista todelli-suutta. (Hämäläinen & Kurki 1997, 127–128.) Yksilön elämänhallinta on sidoksissa siihen so-siaaliseen ympäristöön, jossa hän elää. Sosiaalinen ympäristö sekä tuottaa että ilmentää elä-mänhallintaa. Sosiaaliseen ympäristöön sidoksissa olevalla hallintakulttuurilla viitataan siihen, miten yksilö pystyy ilmaisemaan ja tematisoimaan ongelmiaan ja miten itse hallintakulttuuri vaikuttaa elämänhallintaan. Olemme osallisina erilaisissa vuorovaikutusympäristöissä kuten perheessä, koulussa ja erilaisissa ryhmissä. Näistä jokaisessa on oma hallintakulttuurinsa, joka vaikuttaa elämänhallintaan. Perheen vuorovaikutusmallit ja kommunikaatio perheenjäsenten välillä vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten hyvin nuori pystyy kertomaan ongelmistaan. Ikäto-vereiden muodostamat ryhmät ja klikit ovat ympäristöjä, joissa epäsosiaalinen käyttäytyminen usein ilmenee ja missä sitä voidaan myös pyrkiä muuttamaan. Koulun arjessa oppilaiden ja opettajien persoonat ja erilaiset roolit kohtaavat, mikä voi toisinaan aiheuttaa konflikteja. Koulu on samanaikaisesti sekä opetusympäristö että kasvupaikka ja sosiaalinen tila erilaisille nuori-sokulttuureille. Opettajat saattavat myös luokitella oppilaita heidän käyttäytymisensä mukaan ja jotkut oppilaat voivat helposti leimautua käytöksensä perusteella ongelmatapauksiksi ja häi-riköiksi. (Böhnisch 2017, 29–31.)

Elämänhallinnan kannalta on tärkeää, että nuorella on ympärillään luotettavia aikuisia, joille hän voi kertoa ongelmistaan. Kyvyttömyys ilmaista tunteita ja tunnistaa ja nimetä ongelmia voi johtaa pahan olon kasaantumiseen ja ilmetä esimerkiksi epäsosiaalisena käyttäytymisenä (Böhnisch 2016, 22). Tunteiden ilmaisemista ja tunnistamista tukevat vuorovaikutussuhteet ovat merkityksellisiä nuoren elämänhallinnan tukemisessa. Turvallinen, luotettava ja avoin il-mapiiri nuorelle merkityksellisissä sosiaalisissa ympäristöissä tukee nuoren mahdollisuutta ker-toa avoimesti hänelle tärkeistä asioista ja opetella tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista. So-siaalisten taitojen oppiminen kantaa nuorta läpi elämän ja vahvistaa nuoren elämänhallintaa.

Ihmisellä on tarve olla arvostettu muiden silmissä. Arvostetuksi tulemisen kokemus rakentuu siitä, että yksilö kokee tulevansa aidosti nähdyksi ja kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään ja osana hänelle merkityksellisiä sosiaalisia ympäristöjä (Kallio, Korkiamäki & Häkli 2016).

Tarve hakea tunnustusta muilta ihmisiltä voi johtaa epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, jos nuori kokee huonommuutta sosiaalisissa suhteissaan. Usein epäsosiaalisen käyttäytymisen taustalla onkin pyrkimys hakea hyväksyntää toisilta. Nuoren leimaaminen käyttäytymisensä vuoksi esi-merkiksi häiriköksi tai ongelmatapaukseksi voi johtaa myös itseään toteuttavaan ennusteeseen, jolloin nuori jatkaa käyttäytymistään odotusten mukaisella tavalla (Böhnisch 2016, 101). Käyt-täytymisen taustalla olevien syiden selvittäminen on tärkeää, jotta negatiivinen kehä saadaan katkaistua. Elämänhallintaa voidaan vahvistaa ymmärtämällä epäsosiaalisen käyttäytymisen taustalla olevia syitä ja mahdollistamalla nuorelle hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisen koke-muksia ilman, että hänen tarvitsee hakea sitä muilta kyseenalaisin keinoin.

Elämänhallintaa tukevan toiminnan tavoitteena on tukea nuoren autonomiaa, vahvistaa hänen itsetuntoaan ja tukea nuorta sosiaalisissa suhteissa. (Böhnisch 2016, 95–96.) Yksilö on saman-aikaisesti sekä riippuvainen muista ihmisistä, että autonominen ja itsenäinen yksilö. Nuoruu-dessa itsenäisyyden ja riippuvaisuuden välinen vuorottelu on keskeinen prosessi. Nuori pyrkii itsenäistymään vanhemmistaan ja ikätoverisuhteiden merkitys kasvaa. Nuoren itsenäistyminen ei tarkoita sosiaalisen tuen tarpeen vähenemistä. Vaikka ikätoverisuhteet muodostuvat vähitel-len vanhempiin muodostunutta suhdetta merkityksellisemmiksi, nuori tarvitsee edelleen tukea hänelle merkityksellisiltä aikuisilta. Ikätoverisuhteissa koettu haavoittuvuus voi vaikuttaa mer-kittävällä tavalla nuoren elämänhallintaan. Siksi erilaisiin sosiaalisiin suhteisiin liittyviin on-gelmiin puuttuminen on tärkeä tekijä elämänhallinnan tukemisessa.

Elämänhallinnan kannalta myös riittävä itsenäisyys muista ihmisistä on tärkeää. Yksilölle on merkityksellistä tuntea olevansa autonominen ja kykenevänsä pärjäämään myös itse. Yksilön autonomiaa voidaan tukea voimavarakeskeisen lähestymistavan avulla pyrkien tukemaan nuo-ren vahvuuksia ja kykyä selvitä erilaisista eteen tulevista haasteista. Sosiaalipedagogisen lähes-tymistavan tavoitteena on empowerment eli voimaantuminen. Empowerment on käsite, jolla viitataan yksilöiden, ryhmien tai yhteisöjen kykyyn vaikuttaa elinolosuhteisiinsa, saavuttaa ta-voitteitaan ja parantaa elämän laatuaan sekä auttaa myös muita näissä pyrkimyksissä (Adams 2003, 8). Yksilötasolla empowerment on usein liitetty elämänhallintaan ja yksilön vahvuuksiin.

Silloin yksilön elämänhallinnassa tapahtuva muutos on riittävä päämäärä ja pyrkimys (Hokka-nen 2009, 318). Empowerment voidaan hahmottaa prosessina, jossa kasvatetaan yksilön

tietoi-suutta nimeämällä ja tunnustamalla vallitseva tilanne, jonka jälkeen voidaan tavoitella muu-tosta. Puhuttaessa empowerment-käsitteestä voimaantumisena, korostetaan voimavarakes-keistä tilanteen uudelleen tulkintaa, jossa voima muutokseen löytyy ihmisestä itsestään (Hok-kanen 2009, 331).

Empowerment ei kuitenkaan voi pelkistyä vain voimaantumiseksi, vaan se on myös valtaistu-mista. Vallan kysymystä ei voida ohittaa, kun puhutaan empowermentista. Empowerment-kä-sitteen kääntämisellä valtautumiseksi viitataan sen yhteiskunnalliseen luonteeseen. (Hokkanen 2009, 331.) Nuori elää yhteiskunnassa, jonka instituutiot, rakenteet ja järjestelmät vaikuttavat häneen enemmän tai vähemmän suoraan ja epäsuoraan. On hyvä ymmärtää erilaisten rakenteel-listen tekijöiden vaikutuksia esimerkiksi nuoruuteen ikäkautena ja nuoren elämänhallinnan mahdollisuuksiin. Rakenteelliset vaikutukset heijastuvat nuoren elämään myös erilaisten sosi-aalisten ympäristöjen ja instituutioiden kuten perheen, koulun ja palvelujärjestelmän kautta.

Elämänhallintaa voidaan tukea myös nuoren osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia tukemalla.

Mahdollistamalla nuorelle kokemuksia siitä, että he tulevat kuulluksi heitä koskevissa asioissa, että he pystyvät vaikuttamaan heille tärkeisiin asioihin ja että he ovat osallisia heille merkityk-sellisissä yhteisöissä voidaan vahvistaa nuoren elämänhallintaa. Osallisuuden vahvistaminen mahdollistaa myös riittävän itsenäisyyden muista ihmisistä. Nuori voi rakentaa omaa identi-teettiään ja riippumattomuuttaan turvallisesti, kun hän on osa sellaista yhteisöä, johon hän itse voi vaikuttaa. (Böhnisch 2016, 122–124.)