kumätä ja monenlaiset rokot. Ne veivät paljon lapsia ja var-sinkin äitejä ennenaikaiseen hautaan. Lapsia syntyi kuitenkin tuolloin paljon ja kun elintarviketilanne suurten nälkävuosien jälkeen oli parantunut, niin väkiluku alkoi Honkajoellakin voimakkaasti kasvaa, ollen jo 20–30-luvuilla yli 4000. Se oli yli kaksi kertaa enemmän kuin nykyään.
Einon ollessa 7–8-vuotias käytiin Suomessa sisällissota, joka ei kuitenkaan Honkajoella johtanut taisteluihin. Merikar-vialla, Siikaisissa ja Kankaanpäässä tosin taisteltiin ja useita honkajokisiakin osallistui niihin. Kirkkomaan muistomerkistä näemme, että joitakin myös kaatui. Pikku-Eino ehkä kuuli aikuisten puheesta, että jotakin erikoista oli meneillään. Pian kuitenkin iloittiin Suomen itsenäistymisestä.
Jo tuolloin yritettiin kansaa opettaa lukemaan ja laske-maan. Koska varsinaisia koulurakennuksia ei syrjäkulmilla ollut, niin järjestettiin ajoittain kiertokouluja kylien isoim-missa pirteissä. Einon kotikulmilla niitä pidettiin Vahokos-kella ja Ylipeltolassa. Myöhemmin käytiin myös lukupiiriä Myllyluomalla. Einon koulunkäynti jäi kuitenkin vähäiseksi, koska hän ahkerana poikana jo varhain viihtyi aikuisten töissä. Vasta vähän toisella kymmenellä, Eino ajoi Tunturin Einon kanssa hevosreellä tukkeja Mäen Sahalle, joka silloin sijaitsi Paholuoman varrella Lauhaluoman kohdalla. Myö-hemmin tukkeja ajettiin myös Jyllin sahalle, joka oli silloin nykyisen voimalaitoksen kohdalla. Kuitenkin yhteiskunta koulutti lapsiaan, vaikka väkisin, ja viimeistään rippikoulussa noin 15-vuotiaana piti osata lukea katekismusta ”ulkoa että sisältä”. Rippikoulu käytiin pappilassa kirkonkylässä ja siksi piti Einonkin hakeutua sukulaisiin kirkolle kortteeriin pariksi
viikoksi. Rippikoulupäivät olivat pitkiä ja kotiin ei olisi joka päivä jaksanut kulkea.
Maa- ja metsätaloustöissä sekä joutoaikoina kalastamassa ja metsästämässä kului nuoren Einon aika 20-luvulla. Kun-nes v. -29 kävi kutsu itsenäisen Suomen nuoreen armeijaan Riihimäelle, missä silloin koulutettiin tykistöä. Niinisalon
varuskuntaa ei vielä ollut. Eino sai v. -30 koulutuksen lää-kintäsotilaaksi ja keittiömieheksi Er.M.Pstossa ja JTR:ssä. So-tilaspassin mukaan hänen pituutensa oli 172 cm, painonsa 65 kg. Palvelus sujui hyvin, koska Eino ylennettiin korpraaliksi.
Passin mukaan palvelusaikana oli vain yksi 4 päivän loma.
Armeijan jälkeen Eino palasi normaaliin maatilan ar-keen. Hän muistelee aikaa 30-luvulla, kun politiikka sekoitti nuorten miesten mieliä. Neuvostoliiton propaganda sai osan väestä kannattamaan kommunismia, toiset taas hurahtivat äärioikeistoon. Puhuttiin lapualaisista ja ”iikolleista”. Näiden ja kommunistimielisten riidat sävyttivät aina kaikkia viihdeti-laisuuksia ja häätansseja. Muulloinkin juopottelun yhteydessä tapahtui yhteenottoja. Eino oli paikalla, kun Sillanpäässä iso miesjoukko, joilla kaikilla pistoolit, innostui ammuskelemaan toisiaan pitkin pihapiiriä. Eräs vasemmistolainen saikin luo-din reiteensä ja ampuja myöhemmin tuomion. Eino muistaa kuinka ampuja seuraavana päivänä palasikin etsimään hylsyjä, jotka tuolloin olivat arvokkaita, mutta ne oli kerätty todistusaineistoksi. Yleisesti tuohon aikaan kuljettiin pistooli taskussa, niin jännittynyttä tilanne sisällissodan jäljiltä oli.
Passista käy ilmi, että myös suojeluskunnan harjoituksissa käytiin, isommat harjoitukset oli pidetty v. -37.
Vuonna -38 Eino päätti itsenäistyä talonpoikana. Hän sai haltuunsa Antti Sillanpään aiemmin ostaman pienen Saarikosken tilan jokivarresta, vähän Jyllinkosken yläpuolelta.
Tilalla oli peltoa 3,5 ha ja metsää 10 ha. Saarikoski on alun perin ollut pinta-alaltaan kylän suurimpia. Edellinen asukas oli kuitenkin muuttanut Amerikkaan, ja kun hänestä ei ollut pitkään aikaan kuultu mitään, niin tila myytiin silloin Kallion Rikulle ja taas osina edelleen mm. Antille. Rakennukset olivat erittäin huonokuntoisia, mutta Eino päätti kunnostaa tilan asuttavaan kuntoon.
Vuonna 1939 lokakuun 9. muutti kuitenkin Einon suun-nitelmat pitkäksi aikaa, kun käsky kävi taas armeijan harmai-siin. Ylimääräiset harjoitukset ja heti perään liikekannallepa-no, vei Einon talvisodan taisteluihin Sakkolan lohkolle, jossa hänet määrättiin taistelulähetiksi komppanianpäällikkö Eino Jousmäelle. Taistelulähetin osa on niitä vaikeimpia tehtäviä tilanteissa, jotka vaihtelevat koko ajan ja on liikuttava nope-asti taistelualueella vihollistulen alla. Eino pienikokoisena, vikkelänä ja pelkäämättömänä sopi hyvin tähän tärkeään tehtävään. Talvisodan palvelusaika päättyi 30.4.1940 kuuden kuukauden 22 päivän jälkeen komppanian päällikön kiittäviin arvosanoihin. Ne on päivätty Immolassa 16.5.1940.
Pitkään ei Eino saanut tilaansa nytkään kunnostella, kos-ka passista löytyy merkintä 29.12.1940, jolloin suojeluskunnan paikallispäällikkö Isak Isokaski oli luovuttanut armeijan va-rusteet Einolle. Ilmeisesti -41 alkupuoli on kulunut erilaisissa harjoituksissa. Kesäkuun 10. 1941 Mannerheim julistaa osit-taisen liikekannallepanon ja 19.6. Eino määrätään palveluk-seen Kev.Psto 15. Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyn mu-kaisesti täysi liikekannallepano alkaa 10. heinäkuuta. Einon Psto siirtyy Hangon motille ajamaan venäläisiä pois niemeltä.
Täällä Eino palvelee puhelinmiehenä 17.7 – 3.12. -41. Hän
ansioituu taisteluissa, koska 1 lk:n kunniamerkki myönnetään hänelle. Hangon lohkolla on paljon muitakin honkajokisia ja valokuvat kertovat yhteisistä hirvenkaatoreissuista. Hirviä oli siellä Einon mukaan paljon ja joukot saivat täydentää muonavarastoja niillä. Tunturin Eino varsinkin kunnostautui vanhana hirvimiehenä ja hän sai jopa puolivirallisen ”hir-venkaatajan viran” Hangon lohkolla. Motti saatiin purettua 4.12. -41. Helmikuussa -42 vapautetaan 1910 syntyneet ja vanhemmat palveluksesta ja Einokin pääsee hetkeksi kotiin kunnostamaan tilan rakennuksia. Loma kuitenkin loppuu jo 1.10. -42, kun käsky käy taas rintamalle Kev.Psto 14.
Tämä komennus viekin sitten jo yli 2 vuotta vieden mie-hen, nyt puhelinmiehenä, kuuluisiin Metsäpirtin, Taipaleen ja Vuosalmen taisteluihin. Yhteyksien ylläpito noissa jatku-vasti siirtyvissä taisteluissa on ollut todella kovaa puuhaa.
Onni suosi edelleen eikä luoti, kranaatinsirpaleet tai miinat sattuneet kohdalle. Suuri apu selviytymisessä on varmaankin ollut maamiehen hyvä kunto sekä metsätöissä saatu tottumus luonto-olosuhteisiin. Jo vanhemman ikäluokan sotilaalle tämä retki oli kova, mutta Einon terveys säilyi. Kovin paikka Einolle oli, kun tieto oman veljen Vilhon kaatumisesta saa-pui silloin lomalla olevalle Einolle. Tuolloin morsiamensa luota Aunesluomalta tavoitettu Eino, joutui viemään edelleen suruviestin naapuriin, kaatuneen kihlatulle. Myöhemmin, kun Vilhon ruumis saapui arkussa Honkajoelle, niin myös tunnistus lankesi Einon tehtäväksi. Vilho kaatui Limosaaressa
Petroskoin suunnalla 20.3. -42. a
Jouluna
Kun oli joulu, me mentiin hakemaan kuusta. Sitten mä väsyin jo puolivälis, mutta piti vaan kävellä. Me löydettiin hieno kuusi.
Samana iltana me tehtiin pipareita. Niistä tuli hyviä, koska ne onnistuivat. Kun oli jouluaatto mä söin aika paljon kaikkea. Ehkä parhaimmat ruuat oli laatikot, rosolli, kala ja kinkku. Myös vinkujuusto oli hyvää. Sain paljon lahjoja.
Mä sain valvoo aika pitkään. Sitten kun oli jouluaatto jo menny ni Aino Hilda tuli meille. Me mentiin käveleen ja sitten ku me hypättiin sellaseen pieneen ojaanniin Aino Hildan kenkä jäi sinne kiinni.
Roosa Syväoja 9 v Aunesluoman tytär Anni oli siis sota-ajan morsian, josta
sitten tuli myös vaimo Einolle yli kuudeksikymmeneksi vuo-deksi. Vuonna 1943 muutti Anni Saarikoskelle. Eino muistaa hyvin, kuinka muuttokuormaan laitettiin huonekaluja, muuta irtainta ja kärryn perään kaksi lehmää narun päähän.
Lisäksi piti tuoda yksi mullikka. Siitä Eino päästi veret jo Au-nesluomalla ja heitti ruhon kuorman päälle. Siellä se keikkui koko matkan ja nyljettiin vasta perillä. Koska rakennukset olivat pienet ja huonokuntoiset, niin jouduttiin lehmät aluksi sijoittamaan saunaan ja hevonen talliin. Koska rakennuksia ei ehditty kunnostaa, joutui Anni hoitamaan eläimiä ja asumaan yksikseen sodan loppuun asti hyvin alkeellisissa oloissa.
Heti sodan jälkeen alkoi Saarikoskella rakentaminen. Uusi hirsinen navettarakennus valmistui jo 1945 sisältäen navetan, tallin, puimalan, karjakeittiön ja varastotiloja. Uutta peltoa raivattiin 2,5 ha hevos- ja käsipelillä. Myöhemmin saatiin valtion lisämaita, metsää 10 ha. Lisäksi Aunesluoman tilasta vielä hehtaari peltoa lisää. Myös pirttiviljely tuotti tuloksia ja Seppo-poika syntyi 1949. Uusi asuinrakennus saatiin viimein valmiiksi 1955. Tuohon aikaan oli kaikesta materiaalista kova pula, kun uusia tiloja rakennettiin ympäri maata siirtolaisille ja sodasta palaaville veteraaneille.
Pikku hiljaa lehmiä lisättiin ja maitoa tuotettiin meijeriin, mullikoita teurastamoon ja aina joku sika teurastettiin omaan käyttöön. Kanat munivat jonkin verran munia myyntiinkin.
Peltoviljelyä harjoitettiin pitkään hevosvoimin ja vasta 1972, kun isännyyden vaihto jo lähestyi, hankittiin traktori. Tilan kehitys onkin sittemmin ollut huimaa. Nykyään Seppo ja
Tuula viljelevät 50 ha peltoa ja 120 ha metsää. Koneistus on nykyaikaista. Tämän vuoden aikana ollaan tilalla luopumassa lehmistä.
Eino ja Anni siirtyivät ansaitulle eläkkeelle 70-luvun al-kupuolella ja vanhana parina asuivat kotitilalla edelleen töitä tehden. Vasta kunnon heiketessä 90-luvulla siirryttiin yhdessä asumaan vanhainkodin Hopeasiiven viihtyisään huoneeseen.
Annin kuoltua viime vuonna on Eino elellyt yksikseen van-hainkodilla, jonka hoitoa, hoitajia sekä ruokaa hän kehuu oikein hyviksi. Vielä silloin tällöin Eino, kohta 98-vuotiaana, jaksaa käydä kotitilalla ”kyläilemässä”.
Mikä sitten on pitkän iän salaisuus? Varmaan on jo lapses-ta asti ollut vahva luotlapses-tamus siihen, että kaikislapses-ta vaikeuksislapses-ta selvitään kovalla työllä ja yrittämisellä. Niin sodassa kuin rauhassa. Myös säännölliset elämäntavat, kohtuus kaikessa ja mielenrauha edesauttavat terveyden säilyttämisessä. Näitä on Eino noudattanut ja elämä jatkuu.
Näin tarinoi meille veteraani, joka on saanut elää yhdessä isänmaan kanssa koko sen syntyhistorian ajan, myös eloon-jäämistaistelut. Hänen ikäpolvensa työn ja taistelujen ansiosta lippumme liehuu edelleen ja saamme nauttia maailman korkeimpiin kuuluvasta elintasosta.
Honkajoen Joulun toimitus toivottaa Einolle edelleen pitkää ikää ja Rauhallista Joulua 2007.
Esa Kivioja
Joulutonttu
Korvatunturilla on tonttuja. Yksi niistä on Minitonttu. Se tonttu vie aina kaikki lahjat. Hän mahtuu joka ikiseen paikkaa ja on vikkelä. Tonttu pääsee tuhannen kilometrin tuntivauhdilla. Kerran hänet huomattiin, mutta hän pääsi karkuun eikä enää ollut tonttu.
Jere Ylinen 9 v