2. DIALOGI JA DIALOGISUUS
2.4 D IALOGISUUDEN TIIVISTELMÄ
Alla olevaan taulukkoon, olen koostanut William Isaacsin (2001) näkemyksen dialogista.
Hänen ajattelunsa näyttäisi tukevan esittämääni kuviota 2. (s. 13) dialogisuuden ulottu-vuuksista.
Taulukko 3.) Dialogisuuden tiivistelmä Ajattelun puutteet tuottavat
käsityksen maailman pirstou-tuneisuudesta (67-86)
Dialogiperiaatteet (67-86) Dialogin perustaidot.
Uudenlainen
Kuvainpalvonta. Olemme osaan ja luulemme että se on aina.
Tietoisuus. Katso liikettä, muutosta. Ei ole valmista, ei ole pysyvää järjestystä. aja-tukseen ja sen taustaan. En halua perehtyä toisen Yh-teen voi sopia eri tavalla kuin ajattelin. ”Ymmärrämme pu-hun, en esitä ajatuksiani.
En puhu suutani puh-taaksi, mutta sanon mitä ajattelen. Astun tyhjyy-teen, puhun itse, ei ope-tettu, ei organisaatio.
Luvun lopuksi tiivistän käyttämäni viiden ajattelijan annin tässä tutkielmassa muodostetulle dialogisuuden kuvalle.
Martin Buber keskeiset elementit ovat Misä-Sinä yhteys ja Minä-Se suhde. Tarvitsen toista ihmistä kuten tarvitsen kynää, tarvitsen toista välineenä päämäärieni saavuttamiseksi. Kui-tenkin, jos toinen on minulle vain väline tai toiminnan kohde, kadotan en vain toisen, mutta myös oman, ihmisyyden. Välineellinen suhde on tarpeen käytäntöjen hoitamiseksi, mutta tämän välineellisyyden yli on nähtävä. On koettava toinen täytenä ihmisenä, on koettava
’Sinä’. Jotta voin kokea ’Minä-Sinä’-yhteyden, toinen on kohdattava vapaana kaikista en-nakkoasetelmista tai valtasuhteista. On kohdattava toinen ilman määrittelyä, ilman pyrki-mystä ’tietää’ toinen.
Emmanuel Levinas asettaa toisen ihmisen itsen yläpuolelle. Olet enemmän kuin minä, minä olen sinua varten. Minä olen vastuussa sinusta. Sinä ja koko maailma jäävät aina tuntemattomiksi, mikään sana ei tavoita sinusta ja maailmasta kaikkea. Minun on tyydyt-tävä siihen, että en tiedä kaikkea. Tarvitsen sinua, että voisin ymmärtää täydemmin. En saa olettaa sinun ajatusta, en saa sanoa, että olet ’R’ tai ’V’, sinä et tyhjene mihinkään määritelmään, olet äärettömän toinen.
Mihail Bahtin, esittää, että jokainen lausuma on monitulkintainen ja että ihmisen velvolli-suus on kuulla, kohdata toinen. Minun on kuultava sanasi, kuultava sinut, sinulla on oikeus tulla kuulluksi, kohdatuksi. Minulla on velvollisuus vastata, kohdata sinut. Kun lausut sa-nan, tuot väliimme tarkasteltavaksi koko maailman. Sanasi, eli sinä, kannat mukana koko historiasi ja ajatuksesi tulevasta. Mikään lausuma ei ole ensimmäinen tai viimeinen. Sana ei ole yksi, vaan se on aina kiistettävissä, määriteltävissä ja tulkittavissa toisin. Mikään merkitys ei ole ensimmäinen tai viimeinen. Olennaisinta on se, että sanon, vastaan, ensim-mäisen yksikössä - minun mielestä, minä ymmärrän. Kaikki ei silti ole totta, mutta on monta, jotka ovat yhtä aikaa totta.
Paulo Freiren mukaan toista on tuettava luomaan oma todellisuutensa ja annettava hänen valita ja päättää. Rakastan sinua niin, että luon -en ylhäältä- sinulle vapautta, rakastan si-nua niin, että voit vapautua sorrosta. Katsomme yhdessä maailmaa ja opetamme toisi-amme kuinka olemme maailmassa. Sinulla on oikeus sanoa, millainen maailma on. Minä uskon ja luotan, että sinä kykenet nimeämään ja vaikuttamaan. Haluan, että sinä osallistut.
En sano mitä sinun tulee nähdä tai tehdä, vaan tuen sinua näkemään itse, tuen sinua luo-maan maailman itse.
David Bohm edellyttää, että maailma ymmärretään jakamattomaksi kokonaisuudeksi.
Maailmaa voi tarkastella osina, mutta ei toisistaan irrallaan olevina osina. Se mitä minä tie-dän, ei ole minun omaa tietoani, vaan tietoni on velassa kaikkien ihmisten tiedolle, kaikkien ihmisten tietoisuudelle. Se mitä sanon tai teen, ammentavat vanhasta. Sanani, tekoni ja ajatukseni muokkaavat yhteistä tiedon ja tietoisuuden lähdettä. Tämä tarkoittaa sitä, että oiretta on turha korjata, oireen syy pitää löytää ja poistaa se. Syyn löytäminen on vaikeaa, koska kaikki kietoutuu kaikkeen, mutta tuon maailman jakamattomuuden ymmärtäminen jo itsessään avaa mahdollisuuksia syiden löytämiseen ja ymmärtämiseen.
Näiden ulottuvuuksien pohjalta olen siis laatinut kuvion 2. Dialogisuuden teoreettiset ulot-tuvuudet ja eettinen perusta, jonka esitin sivulla 13. Näiden ulottuvuuksien läpi analyysis-säni luen aineistoa ja katson, antaako se tukea edellä mainitulle kuviolle.
Toisessa perusihminen, löydänkö, näenkö hänet, kaltaiseni?
Asenteeni, avoin, silleen jättävä. Jos, voin nähdä hänet, kaltaiseni.
Ei se saata toista ajattelemaan samaa kuin itse, mutta ehkä samoin kuin itse, dialogi-sesti.
Ei se väittele, ei se kilpaile, ei puolustele vaan kysyy.
Ei juutu jo tietämäksi luulemaansa vaan päästää todellisuuden vapaaksi.
Ei se vähättele, ei se mitätöi, ei ilkeile, vaan ihmettelee, uskaltaa jättää maailman ja Toi-sen salaisuudeksi.
Rohkaisen, sinun kokemus on totta. Ja minun myös.
Puhun yksikön ensimmäisessä, omin sanoin ja mielipitein.
Ei se kritisoi, ei se kilpaile, ei se puolustele vaan antaa tilaa.
Kiireettä, rentona, maailmassa, joka ei ole valmis minulle, ei kenellekään.
Kuuntelen sinua. Kuuntelen minua. Kuuntelen maailmaa.
3. METODI JA MATERIAALI
Aineistona tässä tutkielmassa on coaching-menetelmällä toteutettuja keskusteluja, joiden tavoitteena on ollut ymmärtävän vuorovaikutuksen, dialogisuuden, lisääminen Siun soten organisaatiossa. Tutkimuksen henkilöt toimivat erilaisissa hoidon, hallinnon ja kehittämisen tehtävissä. Heidän toimipisteensä sijaitsevat eri puolilla Pohjois-Karjalaa.
Keskustelut on äänitetty ja litteroitu, analyysin apuna on käytetty Cmap Tools käsitekartta-työkalua. Käsitekartat eivät kuitenkaan ole olleet menetelmällisenä työkaluna, vaan olen käyttänyt ohjelmaa miellekarttojen tekemiseen.
3.1LÄHESTYMISTAVAN TOIMIVUUS MENETELMÄLLISENÄ LÄHTÖKOHTANA
Lähtökohtanani ei ole minkään tieteenfilosofisen perinteen puhdasoppinen noudattaminen, vaan pikemminkin usean eri taustan perusteltu käyttö. Joistakin teksteistä ymmärrän, että useasta lähestymistavasta osien poimiminen on jotenkin ala-arvoista, eklektismiä. Itse
taas ajattelen, että se on hyvää mikä toimii. Tästä pragmaattisesta näkökulmasta ei ole on-gelmallista valita tutkimusmenetelmiä, lähtökohtana tutkimustehtävä. Ajattelen, että mene-telmät palvelevat tiedon tuottamista, eikä niin päin, että menetelmää seuraamalla katsoi-sin, mitä tietoa saan sillä irti tutkimuskohteesta.
Metodin valintojen perusteena on ollut käytännöllinen tiedon tarve ja menetelmäksi olen valinnut sen, joka kulloinkin näyttää parhaiten, tutkimuksen reunaehtojen sisällä, antavan vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tässä mielessä käsillä oleva tutkimus voidaan nähdä pehmeänä tai joustavana. (Tuomi Jouni ja Sarajärvi Anneli 2012, 52,64.)
Joustavuutta ja laaja-alaisuutta menetelmien käytössä perustelee myös se, että katson ih-misen olevan kykenevä toimimaan toisin, eli järjestelmä ei määrää käyttäytymistä. (Aaltola Juhani 2015, 24-25.)
Vaikea kysymys sitten on se, että onko edellä kuvattu toiminta valittu tutkimuksen sisäisten vaatimusten perusteella vai ennemminkin itselleni luontaisen toimintatavan perusteella.
Tykkään poimia ideoita sieltä ja täältä ja sitten koettaa yhdistää niitä toimivaksi kokonai-suudeksi. Vierastan ajatusta, että menetelmiä tulisi ”käyttää oikein”. Olennaisinta minulle on saada ongelma ratkaistua. Tämä lähestyy bricolacen luonnehdintaa, jota voidaan sa-noa luovaksi toiminnaksi, jossa järki on ensisijainen suhteessa metodiin (Heikkinen Hannu L.T. 2015,161-162). Tunnistan kokemattomuuden tuoman vaaran, sen että metodien osaamattomuus luhistaa tämän lähtökohdan. Turvallisempaa aloittelijana olisi lienee valita joku metodi ja noudattaa sitä. Mutta kuitenkin haluan tehdä, kuten tuntuu hyvältä ja oike-alta, silläkin uhalla, että se aiheuttaa ongelmia tutkielman muotoon.
3.2HAVAINNOT SOSIAALISESTA MAAILMASTA EIVÄT OLE HAVAINNOITSIJASTA RIIPPUMATTOMIA
Ajattelen maailman sinänsä olevan olemassa, havainnoitsijasta riippumatona todellisuu-tena, mutta tämän tutkielman kohteena oleva sosiaalinen todellisuus ei ole olemassa toi-mijoista riippumatta. Siun soten organisaatiossa on vuorovaikutusta havainnoitsijoista riip-pumatta, mutta tuolle vuorovaikutukselle annetut merkitykset perustuvat ihmisten tulkintoi-hin ja eivät siten ole itsessään olemassa. Lähtökohtanani on konstruktiivinen näkemys, jonka mukaan sosiaalinen maailma muodostuu ihmisten antamista merkityksistä ja tulkin-noista. Hannu L. T. Heikkisen (2015,157) mukaan ”sosiaalinen maailma on olemassa ih-misten kesken neuvoteltujen merkitysten verkkona.”
Samoin kuin sosiaalinen todellisuus itsessään ei ole olemassa, ei myöskään ole olemassa objektiivista, havainnoitsijasta riippumatonta tietoa, sillä tietäminen edellyttää käsitteitä.
Havainnot ovat teoriapitoisia, josta seuraa, että myös tutkimustulokset ovat sidoksissa va-littuihin havaintomenetelmiin (Metsämuuronen Jari 2006, 86). Yhdyn Tuomen ja Sarajär-ven (2008,68) toteamukseen, että myös tutkijan uskomuksen läpäisevät tutkimuksen, sillä uskomukset ovat mukana tutkimusongelman muotoilussa.
Tarkoituksenani on päästä ymmärtämään sitä, miltä vuorovaikutus ja sen elementit näyttä-vät toimijoiden omasta näkökulmasta. Kuten Panu Raatikainen (2004,86) toteaa, että ym-märtävän ihmistieteen perinteessä ”on otettava huomioon toiminnan perusteet ja toimijan oma näkökulma”. Raatikainen (2004,93) esittää William Diltheyn näkemyksen, jonka mu-kaan ymmärtäminen ei onnistu ilman esitietoa, täysin vieraan ilmiön ymmärtäminen on si-ten mahdotonta. Toisaalta jos ilmiö on läpikotaisin tuttu, ei ymmärtämiselle ole tarvetta.
Mielestäni on perusteltua kysyä, että voiko mikään sosiaalinen ilmiö voisi asettua jompaan kumpaan ääripäähän? Jos kaikki käsitteet ovat linkittyneet toisiinsa, ei täysin tuntema-tonta käsitettä ole, ja jos ne eivät näy toiselle täysin, ovat kaikki käsitteet tulkinnallisia, si-ten ei voi olla täysin tuntematonta tai täysin tuttua. Tämä ajatus liittyy nähdäkseni suoraan teoriaosuudessa (Luvut 2.3.3 ja 2.3.5) esittämiini Mihail Bahtinin moniäänisyyden ja David Bohmin holistisuuden ideoihin.
”Ihmisen perusominaisuus – tapa elää tai ”olla” – on ymmärtäminen.” Näin Panu Raatikai-nen (2004,95) tiivistää Martin Heideggerin ajatusta ymmärtämisestä ja jatkaa että Heideg-gerin mukaan ”ihminen ymmärtää ja tulkitsee olemuksellisesti ja jatkuvasti. Ihminen tulkit-see itseään ja maailmaansa ja ymmärtää ne aina jollain erityisellä tavalla.” Tämä liittyy mielenkiintoisesti Levinasin ’sanomisen’ ajatukseen, olemiseen, jota ei pystytä tyhjentä-västi määrittelemään. Samaan perheeseen näyttäisi liittyvän myös Bahtinin ajatus, että keskustelussa ei ole ensimmäistä sanaa.
Todellisuutta itseään ei nähdäkseni voida tavoittaa. Se, jota todellisuudeksi kutsumme, on sellaista, kuin se tulkitsemisen ja ymmärtämisen prosesseissa ilmenee. Tekstit eivät aino-astaan kuvaile vaan ne samalla rakentavat maailmaa. (Jari Eskola ja Juha Suoranta 1998,139,141.)
3.3TUTKIMUS NELIPORTAISENA TULKINTANA.
Katson käsillä olevan tutkielman lähtökohtana olevan, että tutkimus ja sen lukeminen muo-dostavat Jari Eskolaa ja Juha Suorantaa (1998, 142-151) mukaillen neliportaisen tulkin-nan.
1.) Tiedonantajan tulkinta maailmasta / maailman rakentaminen
2.) Tutkijan analyysitulkinta, datasta, raakamateriaalista, erotetaan tutkimusongelman kannalta olennainen aines
3.) Tutkijan raportointitulkinta, luokitellusta datasta, informaatiosta, tehdään tulkintoja 4.) Lukijan tulkinta raportista
(1.) Millä tavalla tutkimuksen osallistujan sanoja voi ottaa puhtaina kuvauksina hänen to-dellisuudestaan? Tässä painotan, että maailmaa ei voida kuvata sellaisena kuin se on, vaan kuvaus maailmasta on puhujan tulkintaa. Kuva voi olla vääristynyt tai hän tarkoituk-sella tuottaa jotakin muuta kuin mitä todella näkee, vaikkapa esityksen, jonka olettaa ole-van jonkin normin mukaan arvostettua ajattelua tai toimintaa. Materiaalin keräämisen ta-pana coaching-keskustelu ei kokonaan väistä ’esittämisen’ ongelmaa. Coachingin periaat-teita käsitelen tarkemmin luvussa 3.5. Keskustelun tavoitteena on coachattavan kyvykkyy-den kasvaminen, jolloin aineisto on keskustelun sivutuote ja ainakaan mitään ilmeistä tar-vetta esittämiselle ei ole. Toki coachingissakin on niin, että kaikkea ei itsestäänkään tiedä tai uskalla sanoa, tai sanoo värittäen.
Olennaista on, että coach ei lähde etsimään tai olettamaan mitään, vaan kysyy ilman taka-ajatuksia, jolloin puhunta pysyy mahdollisimman puhtaana tutkijan vaikutuksesta. Tavoit-teena coaching-keskustelussa on, että coachattavaa ei ohjata kohti jotakin ulkoista pää-määrä, vaan coachattava saa tarkastella omia ajatuksiaan ja oletuksiaan.
(2.) Tutkija, tai kukaan toinen, ei voi ymmärtää kuvausta samoin kuin tiedonantaja. Ajatte-len, että samalla tavalla ei voi ymmärtää, sillä jokaisen kokemukset ja käsitteiden merkityk-set ovat erilaisia. Tässä tukena on teoreettinen kehys, teorian antamat käsitteet. Tarkoituk-sena on katsoa mitä aineisto sanoo teoriaosuudessa kuvatusta viidestä dialogisuuden segmentistä ja kolmesta dialogin perustan muodostavasta teemasta.
(3.) Paras mahdollisuus läpinäkyvyyteen lienee tutkijan raportointitulkinnalla. Tämä edellyt-tää aineiston keruun ja analyysin avaamista niin, että lukija voi seurata, kuinka tutkija on tulkintansa luonut. Lukijan on siis voitava seurata tutkijan prosessia.
(4.) Lukijan tulkinta raportista on, kuten kohdan 1. tutkimuksen osallistujan tulkinta maail-masta. Jokainen lukija siis tulkitsee tekstin omalla tavallaan, omien kokemustensa ja mer-kitysverkkojensa kautta.
Tutkielmani aineiston keräämisen pääasiallisena tapana on coaching-menetelmällä toteu-tetut haastattelut. Vuorovaikutuksessa eli edellä olevien kohtien 1. ja 2. välille voidaan nähdä vielä tekijöitä, jotka haastavat maailman ja datan mahdollisuutta ykseyteen.
Grönforsin (2015, 147) mukaan vuorovaikutus tutkittavan ja tutkijan välillä on dialogia
”jossa heijastetaan ja heijastutaan”. Olen vahvasti samaa mieltä. Tutkijanakaan en ole ul-kopuolinen, vaikutukseton, myös haastateltavat vaikuttavat minuun tutkijana. Tutkijuutta ei pysty erottamaan minästä, vaan se mikä vaikuttaa minuun, vaikuttaa myös tutkijan rooliin.
Ja kaikki vuorovaikutus, kaikki kokemukset vaikuttavat. Näin ollen en tavoittele puolueetto-man tarkastelijan roolia, jolloin saavutettavan tiedon olemuksena ei ole objektiivisuus pe-rinteisessä mielessä.
Tutkimuksen suuntaamiseksi tutkijalla on oltava oletuksia tutkimuskohteesta ja myös tun-tumaa aineistosta löydettäviin vastauksiin. Pentti Moilanen ja Pekka Räihä (2015, 57-58) viittaavat tässä yhteydessä Matti Sintosen termeihin ”oletukset ja vastausten rajoitukset.”
Nuo oletukset ja vastausten rajoitukset mahdollistavat aineistoon näkemisen valituista kul-mista, mutta toisaalta sulkevat katseen aineiston toisilta ulottuvuuksilta.
Ajattelen, että oma esiymmärrykseni ohjaa tulkintaa ja omaa esiymmärrystäni en pysty saamaan kokonaan tietoisuuteeni. Tämä hermeneutiikan näkemys ohjaa siihen, että tämä tutkielma ei ole puhtaan objektiivinen ja mieluusti väitän, että puhdas objektiivisuus on vain ideaali, jota ei voi missään tutkimuksessa tavoittaa. Jonkinlainen tuttuus on ymmärtämisen edellytys, Timo Laine (2015, 34) esittääkin, että ”tutkimuksen tavoitteen voisikin määritellä siten, että siinä pyritään tekemään jo tunnettua tiedetyksi.”
Toimintaani tässä tutkielmassa voisi selittää Leena Viinamäen (2007,173-185) esittämien triangulaatioiden kautta. Tutkielman aineiston keruuta voisi ymmärtää aineistotriangulaa-tiona siten, että monipuolinen aineisto antaa mahdollisuuden syvempään ja laajempaan ymmärrykseen. Tosielämän peruste on ollut se, että haastattelujen myötä on avautunut
mahdollisuuksia saada muutakin aineistoa kuin alun perin suunniteltua haastattelumateri-aalia. Olen siis lähestynyt dialogisuutta mieli avoinna ja poiminut matkan varrelta kiinnosta-vaa materiaalia, tämän halutessaan siis voisi selittää aineistotriangulaatioksi. Samalla peri-aatteella olen toiminut myös teorian suhteen. Olen lukenut kaikkea, minkä ajattelen liitty-vän dialogiin ja poiminut teksteistä näkökulmia dialogisuuden ja dialogin esteistä ja niitä tukevista asioista. Käytännössä toimintatapana on ollut ’kappas, kiinnostava juttu’, mutta lähestymistavan voisi muotoilla myös teoriatriangulaatioksi.
Kolmantena voisi sanoa tutkielmassa olevan menetelmätriangulaatiota ainakin coaching-keskustelun, haastattelun, sisällä. Mutta kaikki nämä triangulaatiot ovat jälkikäteen selittä-mistä. Olen toiminut ja tehnyt kuten on hyvältä tutkielman kysymyksen asettelun suhteen tuntunut. Tämä ajatus nähdäkseni kertoo onnistuneesta suhteesta tutkimukseen. Juha Varton (1996,14) mukaan ”dialogisuus on eräänlainen päämenetelmä kaikessa tutkimi-sessa.” Tämän lauseen luettuani huomaan toimineeni sen suuntaisesti. Ilmiö paljastuu tut-kijalle niin kuin se itse suostuu, suostumiseen vaikuttaa tutkijan asenne, kohtaaminen il-miön kanssa. Olen pyrkinyt näkemään ne tavat, joilla ilmiöstä voi kysyä ja kuinka ilmiö voi vastata.
Timo Laine (2015,37-38) esittää, että hermeneuttisen kehän voi tulkita dialogiksi aineiston kanssa. ”Tutkiva dialogi on aineiston ja oman tulkinnan välistä kehämäistä liikettä.” Tämän liikkeen tavoitteena on tutkijan vapautuminen minäkeskeisestä ymmärtämisestä ja päästä
”toisen toiseuden” ymmärtämiseen. Ajattelen dialogin mahdollistavan myös rutiininomaisen itsestään selvyytenä pitämisen rikkomisen. Ilman tietoista dialogiin asettumista, saattaa käydä, että analyysi jää ilmeisen tai arkipäivän tasolle. Vaarana on käydä kuten Pentti Moi-lanen ja Pekka Räihä (2015,55) kuvaavat: ”Toimintamme, havaintomme ja uskomuk-semme soljuvat totutulla rutiinilla vaatimatta tietoista tilanteiden uudelleenarviointia ja uu-sien toimintatapojen kehittämistä.”
3.4TOIMINTATUTKIMUKSEN NÄKÖKULMAA
Lähestymistapani intressi on toimintatutkimuksen perinteen mukainen, haluan tietää, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Tavoitteena on saada tietoa, jonka avulla voidaan muuttaa sosiaalisia käytäntöjä paremmiksi.
Vaikka aineistonhankinnan menetelmä, eli coching-keskustelu, pyrkii myös itsessään muu-tokseen, niin tarkoituksenani ei ole tuoda ulkoa päin mitään uutta valmista tietoa tai
viisautta organisaatioon, jossa tutkimuksen henkilöt työskentelevät. Tähän ohjaa kaksi seikkaa, ensinnäkin dialogisen ajattelun periaate, että tieto luodaan yhdessä, sitä ei tuoda mistään ulkoa. Toiseksi coachingin periaate, että ei coach ei neuvo, vaan ratkaisujen ja voimavarojen uskotaan olevan asiakkaalla.
Coachingin ja dialogin perusteissa on reflektiivisyys, joka on myös toimintatutkimuksen lähtökohtia. Coaching-keskustelussa coachattavaa pyritään saamaan ajattelemaan, reflek-toimaan omia ajatus- ja toimintatapojaan sekä uskomuksiaan. Tämän reflektion tavoit-teena on päästä urautuneista malleista irti, uudenlaiseen ymmärrykseen ja uudenlaiseen toimintaan (Heikkinen Hannu. L. T. 2015, 211).
Aineistoa hankkiessani en mennyt osalliseksi tai sisälle yhteisöön siinä mielessä, että oli-sin osa työyhteisöä. Aineiston keruun menetelmä kulki kuitenkin toimintatutkimuksen lin-joilla. Aineiston keräämisen tavassa oli mukana muutosinterventio, jota sinänsä ei tutkita, mutta haastattelun tapa, coaching, on lähtökohdiltaan muutokseen pyrkivää. Coaching-keskustelulla pyrin saamaan ’asiakkaan’ liikkeeseen tai muutokseen, eli vahvistamaan ym-märtävää vuorovaikutusta, dialogisuutta.
Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä viittaa käytännölliseen toimintatutkimukseen, sillä tiedonantajille, haastateltaville, syntyy välineitä ”tiedostamaan, muotoilemaan ja suuntaa-maan omaa tietoisuuttaan ja käytäntöä” (Metsämuuronen Jari 2006,104).
Maailman olioilla ei ole merkityksiä itsessään, merkitys syntyy ihmisen olioille antamana.
Merkitykset eivät ole itsenäisiä, vaan ne linkittyvät aina toisiin merkityksiin. Pentti Moilasen ja Pekka Räihän (2015, 53) mukaan merkitysten ymmärtämisessä tai ”tulkinnassa ei ole kyse yksittäisen merkityksenannon selvittämisestä vaan merkitysten verkon hahmottami-sesta.” Kun jokaisen ihmisen merkitysten verkko, tai merkitysrakenne, on erilainen, seuraa siitä, että on mahdoton ymmärtää toista ja toisen viestejä täydellisesti. Jos jokaisen merki-tysverkko olisi täydellisesti erilainen olisi toisen ymmärtäminen mahdotonta.
Todellisuutta tulkitaan merkitysten kautta. Näiden merkitysten lähde on yhteisö, kulttuuri, josta jokainen ammentaa, jossa hän ”kasvaa ja johon hänet kasvatetaan. Merkitykset ovat intersubjektiivisia eli subjekteja yhdistäviä” (Tuomi Jouni ja Sarajärvi Anneli 2012, 34).
Kuten ymmärtäminen, myös kokeminen on nähdäkseni sidoksissa ihmisen hetkessä ole-vaan merkitysverkkoon. Maailman olion kokeminen ei ole olion ominaisuus ole-vaan kokemi-nen tapahtuu merkitysten läpi ja kokemikokemi-nen taas heijastuu ja muuttaa merkitysverkostoa.
Paperitehtaan ja ohjelmistotoimittajan suhdetta tutkiessaan Kirsi Kallio (2010, 37) tuo esille sen, että kun jokin uusi asia ilmestyy toimintaympäristöömme, niin sitä tulkitaan entisen vii-tekehyksen kautta, vanhoilla käsitteillä. Nämä vanhat ajatusmallit voivat rajoittaa uuden ajatusmallin, työkalun tai tietosisällön käyttöä, niinpä onkin tarve pois oppia vanha toimin-tamalli. Aineiston keruun menetelmäksi valitun coaching-keskustelun yksi keskeinen idea onkin saada ajatusmalleja näkyviksi, jonka jälkeen on mahdollista luoda uutta viitekehystä, joka palvelee paremmin asetettuja tavoitteita.
Tämän tutkielman taustalla oleva perusajatus liittyy kriittisen teorian perinteeseen, haastat-telujen tavoitteena on vapautumisen, valtautumisen ja osallistumisen ideat. Tavoitteena siis on, että organisaation toimintakulttuuri, elämisen tapa, olisi sellainen, että linjausten perustelut rakennetaan vapaassa ja avoimessa keskustelussa. (Heikkinen Hannu L. T.
2015, 206-207.)
Asemani tutkijana on tietoisesti vaikuttavaa suhteessa yhteisön toimintaan. Tämä tietoinen asemoinnin myötä vaikutukseni tutkijana tutkimuskohteeseen sekä siitä saatuun tietoon tulevat selvemmin esille kuin tutkimuksessa, jonka tavoitteena on neutraalius suhteessa muutoksiin tutkimuskohteessa. (Saari Erkki, 2007, 121-122, 128.)
3.5COACHING-KESKUSTELU AINEISTON KERUUN MENETELMÄNÄ
Käsillä olevan tutkielman aineisto on koottu coaching-keskusteluilla. Coaching keskuste-luja en tiedä aiemmin käytetyn tutkimuksen haastattelumallina. International Coachin Fe-derationin (ICF, a) verkkosivujen mukaan ”Coaching on ajatuksia herättävä ja luova yhteis-työsuhde, jonka tavoitteena on inspiroida asiakasta hyödyntämään kokonaisvaltaisesti henkilökohtainen ja ammatillinen potentiaalinsa.”
Aineiston keruun menetelmänä tässä tutkimuksessa käytetty keskustelu on business-coachin ajattelun mukaista, jossa työnantaja määrittää prosessin tavoitteen. Joskin tässä työnantajan määrittämä tavoite ei ollut sisäsyntyinen, vaan minun ulkopuolisena tutkijana virittämä. Puite keskustelulle tuli asettamastani tavoitteesta, eli tavoitteesta saada lisää avointa ja ymmärtävää vuorovaikutusta, dialogisuutta, Siun soten organisaatioon. Coach-keskustelun luonne on avoimen haastattelun kaltaista. Lähtökohdaltaan tämän tutkielman aineiston keruu, eli coaching-keskustelu perustuu ilmiöön (Tuomi & Sarajärvi 2008, 76), eli ymmärtävän vuorovaikutuksen lisäämiseen.
Business coachin, prosessin ohjaajana, tulee pitää huoli siitä, että vaikka keskustelu on avointa, niin sen tavoitteena on palvella työnantajan tavoitetta. Tämän ohjauksen perus-taksi laadin (Liite 1.) kolmikantasopimuksen, jonka pohjalta kävimme jokaisen tutkimuk-seen osallistuneen kanssa läpi coachingin ideaa ja työnantajan tavoitteita sekä puhuimme auki coachingin luottamuksellisuuden.
Coach ei kysy siksi, että hän saisi tietää, vaan kysymyksen tavoite on auttaa asiakasta eteenpäin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vaikka tutkimuksen suhteen tuntui, että pitää kysyä jotakin, joka valaisee asiaa minulle tutkijana, olen pyrkinyt pysymään coachin roo-lissa. En ole siten kysynyt jossakin herkullisessa kohtaa kysymystä tutkimuksen tiedon ke-ruuta palvellakseni, vaan olen pyrkinyt pitämään keskustelun coachattavaa auttavana.
3.5.1 Päämäärä ja polut sinne näkyviksi
Valitun keskustelumallin (TGROW) lähtökohtana on siis asiakkaan omien päämäärien kir-kastaminen ja niihin pääseminen asiakkaan omia voimavaroja käyttämällä ja niitä vahvis-tamalla (Ilkka Virolainen 2010,79).
Topic, aihe tai asia josta haluaisi keskusteltavan Goal, tavoite tälle keskustelulle
Reality, millainen nykytilanne on
Options, mitä haluaa itse tehdä ja mitä voimavaroja on
Options, mitä haluaa itse tehdä ja mitä voimavaroja on