• Ei tuloksia

Automyyjien haastatteluiden tulokset

In document Automarkkinoiden tilanne Suomessa (sivua 33-36)

Työhön haastateltiin kahta automyyjää, Juha-Pekka Mykrää maalaispaikkakunnalla si-jaitsevasta autoliikkeestä sekä Matti Walliusta suuresta Pirkanmaalla toimivasta autoliik-keestä. Molemmat haastatellut automyyjät myyvät uusia autoja. Haastattelun vastaukset ovat heidän henkilökohtaisia näkemyksiään aiheesta. He toimivat työssään suoraan auton ostajien kanssa eli asiakasrajapinnassa, joten automarkkinoiden tilanne ja tilanteen kehit-tyminen näkyvät konkreettisesti heidän työssään.

5.2.1 Automarkkinoiden nykytilanne

Kysyttäessä, kuinka he kokevat automarkkinoiden tilanteen Suomessa tällä hetkellä, oli-vat vastaukset samansuuntaisia: tilanne on haastava, sillä ostajat elävät epätietoisessa ti-lanteessa miettien millaisen auton uskaltaa ostaa. Tilanteen epäselvyyden ja ostajien epä-tietoisuuden johdosta myynti on laskenut eikä myynnin odoteta nousevan tänä vuonna.

Mykrä kertoo, että ilmassa on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta uhkakuvia auto-, polt-toaine- ja ajoneuvoveroon kohdistuvista muutoksista; hän on toiminut 22 vuotta auto-myyjänä myyden koko ajan sekä uusia että käytettyjä autoja. Markkinoiden lähitulevai-suus näyttää siltä, että monet ostajat pysyvät yhä odottelevalla kannalla lykäten ostopää-töstään. Seuraavan viiden vuoden ajanjaksolla tilanteen uskotaan kuitenkin ainakin osit-tain selkeytyvän, mikäli valtion toimenpiteet muun muassa autoverotuksen suhteen on-nistuvat.

Automaailman muutokset ja tapahtumat ovat vaikuttaneet Suomessa lisäten dieselautoi-hin liittyviä pelkoja ja uhkakuvia sekä lisänneet entisestään ostajien epätietoisuutta. Die-selautoihin liittyvät ajokiellot koskevat suuria Euroopan kaupunkeja ja vaikka Suomi ei kuulu tähän joukkoon, silti myös nämä uhkakuvat vaikuttavat Suomessa. Monet odottavat autoveron muutosta ja ovat arkoja vaihtamaan autoa. Kuluttajien tulisi voida luottaa sii-hen, mitä on ennalta ilmoitettu. Esimerkiksi nyt neljän vuoden aikana toteutettu autoveron portaittainen alentaminen on ollut ennalta tiedossa, mutta silti aika ajoin on noussut esille

puheita autoveron poistamisesta. Tällaiset tapaukset aiheuttavat sekaannusta ja hämmen-nystä ostajissa.

5.2.2 Markkinoiden tukeminen ja edistäminen

Näkemykset toimenpiteistä, joilla Suomen automarkkinoita tulisi kehittää, tukea ja edis-tää, poikkesivat toisistaan. Walliuksen mukaan autovero tulisi poistaa, jolloin myös käy-tettyjen autojen tuonti ulkomailta vähenisi samalla. Autoveron poiston tulisi tapahtua ker-ralla ja kokonaan, ilman ennakkovaroituksia tai puhetta mediassa eli yön yli voimaan astuvana muutoksena. Mykrä ei ole koko autoveron poistamisen kannalla. Mykrä ei näe järkevänä, että kaikista uusista henkilöautoista poistettaisiin autovero. Jo nyt uusissa pie-nipäästöisissä autoissa autoveron osuus on alhainen, kun taas suurissa ja suuripäästöisissä autoissa autovero on huomattavan suuri. ”Jos autovero poistuisi kaikista uusista autoista, se suosisi erityisesti näitä suuripäästöisiä kalliimpia autoja ja tekisi niiden ostamisen en-tistä haluttavammaksi” (Mykrä 2019). Hän uskoo, että edellä mainitusta syystä uusien autojen keskimääräiset päästöt nousisivat, kun taas autoveron poiston vaikutukset pieni-päästöisten ja edullisemman luokan autojen myyntiin jäisivät hyvin vähäiseksi. Esimer-kiksi tällaisen edullisemman pienipäästöisen henkilöauton hinta saattaisi laskea autove-ron poiston jälkeen hieman vajaat kaksituhatta euroa. Tämä hinnanlasku ei mahdollista vähävaraiselle ostaa uutta autoa autoveron poiston jälkeenkään. Mykrä näkee tärkeänä asiana varmistaa, ettei autoilun kustannukset enää merkittävästi nouse nykyisestä tasosta, jotta myös vähävaraisilla taajamien ulkopuolella asuvilla henkilöillä on yhä mahdollisuus autolla liikkumiseen. Auton käytön verotusta ei tulisi siis voimakkaasti enää lisätä. ”Au-toverosta sekä polttoaineverosta saatavia verotuloja tulisi pystyä ohjaamaan entistä pa-remmin tiestön parantamiseen ja esimerkiksi autoilun sähköistämisen edistämiseen”

(Mykrä 2019). Tämän toteuttaminen oikeudenmukaisesti ja järkevästi on haastavaa.

5.2.3 Suomen ilmastotavoitteet ja uusi päästömittaustapa

Suomen ilmastotavoitteiden koetaan vaikuttavan automarkkinoihin Suomessa, vaikka lii-kenteen osuus saastuttajana onkin melko pieni kokonaisuutta katsottaessa. Suomi ei kui-tenkaan onneksi tämänhetkisten tietojen valossa ole määräämässä lähivuosina myynti-kieltoja uusille bensiini- ja dieselautoille, joten tilanne näyttää sen suhteen lupaavalta.

Kuluttajat uskaltavat tehdä tulevaisuudensuunnitelmia ja päätöksiä, mikäli heillä on sel-keää tietoa pitkälle eteenpäin.

Erittäin voimakkaasti automyyjien työhön on vaikuttanut uuteen päästömittaustapaan pe-rustuvaan autoverotukseen siirtyminen syksyllä 2018. Molemmat haastatellut myyjät ker-toivat, että muutos on aiheuttanut suurta sekaannusta. Edes monella autonvalmistajalla ei ollut valmiuksia tuottaa näin nopealla aikataululla WLTP-mittaustavan autoja, ja vieläkin autoja on myynnissä sekä vanhalla NEDC- että uudella WLTP-verolla. Pahimmillaan au-toja oli myynnissä kolmella eri verolla riippuen tilaus- tai ostohetkestä. Tämä sekoitti niin myyjät kuin ostajatkin eikä auton lopullinen hinta ollut välttämättä edes selvillä myynti-hetkellä. Päätös uuteen verotustapaan siirtymisestä oli siis huono ja hätiköity, ensimmäis-ten joukossa ei olisi pitänyt siirtyä.

5.2.4 Valtion sääntely ja muutostoimenpiteet

Valtion sääntelyn vaikutus uusien autojen myyntiin on suuri. Sääntelyn vaikutukset näh-dään sekä positiivisina että negatiivisina. Positiivisena nähnäh-dään esimerkiksi se, että oi-kean tyyppisellä sääntelyllä pystytään ohjaamaan ostajia ostamaan pienempipäästöisiä autoja, mikä on ilmaston ja ilmastotavoitteiden kannalta hyvä asia.

Molemmat myyjät totesivat, että aina kun autoverotus ja siihen liittyvät muutokset ovat esillä mediassa, ne heijastuvat heti autokauppaan. Asiakkaat ovat epävarmoja tekemään päätöksiä auton hankinnan suhteen. Myynti seisahtuu ja vaikutukset näkyvät pitkään. Ti-lanteen paraneminen tapahtuu pikkuhiljaa.

Kuten autoverotusta koskevien puheiden kanssa on huomattu, valtion suunnittelemien uudistus- ja muutostoimenpiteiden julkisuuteen esittämisen sekä sääntelyn toteuttamisen kanssa pitäisi käyttää vakaata harkintaa. Vastauksissa nousivat esille, että päätöksistä ei tulisi kertoa etukäteen julkisuuteen ennen kuin ne ovat valmiita ja varmoja. On kuitenkin haasteellista ja todennäköisesti miltei mahdotonta toteuttaa muutokset niin, että ei syn-tyisi minkäänlaisia markkinahäiriöitä. Siksi tulisikin perehtyä tarkasti siihen, milloin muutokset julkistetaan, jotta markkinahäiriöt jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.

In document Automarkkinoiden tilanne Suomessa (sivua 33-36)