Asiantuntijuuden kehittyminen ja sen saavuttamiseen vaikuttaa moni tekijä. Karilan tutkimuksien mukaan asiantuntijuuden kehittyminen koostu kolmesta tekijästä:
tietämyksestä, minästä ja elämänhistoriasta sekä toimintaympäristöstä. Tutkimuksien perusteella kehittymiseen vaikuttaa suuresti ihmisen oma oppimispolku, ja niissä esiintyvät kehittymistä tukevat ja estävät asiat. Kehitykseen vaikuttaa, kuinka kiinnostunut teoriaan ollaan, ja osataanko pohtia asioita ja suhteita tarkemmin, jo alusta alkaen. Vaikka teoria ja tietämys ovat merkityksellisiä tekijöitä asiantuntijuuden kehittymisessä, myös kokemus ja reflektio ovat tärkeitä tekijöitä. Kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu ja erilaiset tilanteet ja niistä oppiminen ovat tärkeitä työkaluja asiantuntijuuden kehittymisen kannalta. Varsinkin koulutus- ja työuralla hankitut tieto ja kokemukset ovat yhdessä merkittävässä roolissa kehittymisessä, ja tätä edistää spesifioituminen ja keskittyminen tiettyyn teemaan.
Tutkimuksen mukaan myös toimintaympäristöllä on vaikutusta asiantuntijuuden
kehittymisessä. Esimerkiksi toimintaympäristön tuella ja vuorovaikutuksella on vaikutus, kuinka asiantuntijuus kehittyy. Asiantuntijuuden kehittymisen voidaan näin sanoa olevan yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutteinen prosessi. (Karila & Ropo, 1997, ss. 152–156)
3.1.1 Tieto ja taito
Asiantuntijuus on monen tekijän summa, mutta kaiken lähtökohtana on tieto.
Asiantuntijuuden tiedon lähtökohtana on faktatieto. Tämä faktatieto on deklaratiivistätietoa, joka yleensä saadaan esimerkiksi koulutuksen kautta. Tätä seuraava tiedon taso on
käsitteellinen tieto, joka on faktatietoa teoreettisempaa tietoa, ja siinä korostuu käsitteiden ja asioiden syvällinen ymmärtäminen. Kun faktatietoa ja käsitteellistä tietoa käytetään käytännössä esimerkiksi ongelmien ratkaisemiseen, kehittyvät nämä tiedot taidoiksi.
Asiantuntijuuteen liittyy myös itsejohtamisen ja itsesäätelyn taidot ja tiedot. Nämä tiedot ja taidot tarkoittavat esimerkiksi tietoisuutta ja kykyä ohjata omaa ajattelua, oppimista ja toimintaa. Korkean tason asiantuntijuuteen liittyy myös intuitiivinen tieto. (Tynjälä &
Nuutinen, 1997, ss. 184–187)
Asiantuntijan tiedot ja taidot saadaan yleensä koulutuksen kautta. Esimerkiksi
korkeakoulussa opiskellaan valitun alan asiantuntijaksi. Ensimmäiseksi pitää olla perustiedot hallussa, joten keskitytään deklaratiiviseen ja käsitteelliseen tietoon. Kun perustiedot ovat hallussa, voidaan alkaa opettelemaan näiden opittujen tietojen ja taitojen soveltamista.
Erilaisilla käytännön harjoituksilla tai harjoittelujaksoilla kehitetään varsinkin erilaisia
asiantuntijan taitoja esimerkiksi ongelmanratkaisutaitoja tai alalla tarvittavia teknisiä taitoja.
(Tynjälä & Nuutinen, 1997, ss. 185–186)
Tietojen ja taitojen oppimiseen vaikuttaa suuresti motivaatio ja metakognitiiviset tiedot ja taidot. Motivaatio on jokin tekijä tai syy, mikä on ihmisen toiminnan taustalla ja saa esimerkiksi tekemään tiettyä asiaa mahdollisimman hyvin tai loppuun asti.
Metakognitiivinen tieto on tietoa, jota ihmisellä on itsellään omasta ajattelustaan ja muistista. Metakognitiiviset taidot ovat esimerkiksi oman oppimisen ohjaamiseen taitoa.
Kun ihmisellä on hyvät metakognitiiviset tiedot, hän pystyy ohjaamaan omaa ajatteluaan ja oppimistaan. (Salovaara, 2014) Varsinkin käsitteellisen tiedon muodostumisessa on tärkeää metakognitiiviset taidot, koska käsitteellinen tieto perustuu juuri käsitteiden
ymmärtämiseen ja ajattelun muutokseen. Hyvät metakognitiiviset tiedot ja taidot omaava tunnistaa omat muutos tarpeensa ja hän osaa säädellä ja ohjata oppimistaan. Hän myös tietää esimerkiksi, mitkä oppimisstrategiat toimivat hänellä parhaiten, ja osaa käyttää tätä tietoa hyödykseen. Monet tutkimukset osoittavat myös, että motivaatio ja tavoitteet ovat tärkeässä asemassa oppimisessa ja varsinkin käsitteellisen tiedon muodostuksessa. Kun ihmisen kokee asiat tärkeäksi, mielenkiintoiseksi tai hyödylliseksi sekä itse haluaa ajattelun muutosta, edesauttaa se käsitteellisen tiedon ymmärtämistä ja sisäistämistä. (Ruohotie, 2010, ss. 106–110)
3.1.2 Kokemus ja reflektointi
Asiantuntijuuden ajatellaan usein kehittyvän pitkän kokemuksen myötä. Kokemuksen pituutta tärkeämpänä asiana asiantuntijuuden kehittymisessä on kuitenkin kokemuksen laatu sekä se, miten näitä kokemuksia käsitellään. Kehittymistä edistää parhaiten kun esimerkiksi työelämästä saatuja kokemuksia erilaisista tilanteista osataan käsitellä
rakentavasti ja arvioiden sekä osataan hyödyntää näitä tulevaisuudessa saman kaltaisissa tilanteissa. Kokemuksien kautta voidaan oppia uusia tietoja ja taitoja sekä soveltamaan ja
käyttämään jo olemassa olevia. Keskeistä on, miten esimerkiksi ongelmatilanteita ratkaistaan ja tätä kautta luodaan uutta tietoa. Jotta uutta tietoa voidaan luoda, täytyy kokemusten olla haasteellisia ja uusia. Kokemuksia täytyy osata kriittisesti arvioida sekä antaa mahdollisuus oman jo olemassa olevan osaamisen hyödyntämiseen, soveltamiseen, uudelleen määrittelyyn sekä arviointiin. Asiantuntijuuden kehittymisen kannalta on tärkeää, että ongelmiin ja uusiin haasteisiin tartutaan ahkerasti ja pyritään laajentamaan osaamista ja resurssejaan, eikä esimerkiksi vältellä uusia tilanteita ja käytetään ratkaisuihin vain jo
olemassa olevaa osaamista. Kehittymisen kannalta on tärkeää testata itseään ja omia rajojaan sekä oppia virheistään ja arvioida jatkuvasti itseään ja osaamistaan. (Valkeavaara 1999, ss. 105–108)
Kokemusten pohdintaa ja analysointia kutsutaan reflektoinniksi. Reflektointi on tärkeää, jotta kokemuksista opittaisiin ja ne kasvattaisivat osaamista ja tätä kautta kehittäisivät asiantuntijuutta. Kokemukset ilman reflektioita ovat rutiinin omaista toimintaa, jotka eivät kehitä asiantuntijuuden kannalta tärkeitä taitoja kuten ongelmanratkaisutaitoa. (Poikela &
Järvinen, 2009, ss.179–181) Reflektiivisen kokemuksen kautta tapahtuvaa oppimista voidaan kuvata oppimissyklillä (kuva 2). Oppimisen lähtökohta on uusi välitön kokemus.
Reflektiivinen oppiminen alkaa, kun kokemusta aletaan pohtimaan ja analysoimaan.
Analysoimalla kokemusta ymmärretään omaa toimintaa tilanteessa ja esimerkiksi sen syy-seuraussuhteita. Kolmannessa vaiheessa palataan uudelleen kokemukseen, ja arvioidaan tilannetta uudelleen. Uudelleen arvioinnissa valmistaudutaan uuteen samanlaiseen tilanteeseen esimerkiksi pohtimalla, miten olisi voinut toimia tilanteessa toisin ja
hankkimalla uutta tietoa asiasta. Tässä vaiheessa muodostuu uutta osaamista ja se yhdistyy vanhaan jo olemassa olevaan osaamiseen. Kokemuksen, aktiivisen havainnoinnin ja uuden tiedon myötä muodostuu käsiteellistä tietoa ja tilannetta ymmärretään uudella tavalla.
Viimeisessä vaiheessa aktiivisella toiminnalla tutkitaan ja varmistutaan syklin aikana
muodostuneen uuden käsityksen, tiedon tai esimerkiksi toimintatavan toimivuudesta. Tästä toiminnasta syntyy taas uusi kokemus, ja oppimisensykli alkaa näin uudestaan. (Kamk, 2018)
Kuva 2. Reflektiivinen oppimissykli (Kamk, 2018).
3.1.3 Toimintaympäristö ja vuorovaikutus
Laajan tietämyksen ja kokemuksen rinnalla myös toimintaympäristöllä ja esimerkiksi työyhteisön vuorovaikutuksella on merkityksellinen asema asiantuntijuuden kehittymisen kannalta. Tiedon jakaminen ja vaihtaminen sekä sujuva ja jatkuva vuorovaikutus ovat tärkeitä tekijöitä osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymisen kannalta. Vuorovaikutus sekä tiedon ja ajatusten jakaminen ei ainoastaan anna uutta tietoa, vaan myös uusia näkökulmia asioihin. Tutkimuksien perusteella onkin voitu todeta, että moneen erilaisiin ryhmiin ja verkostoihin kuuluminen luo hyvät edellytykset asiantuntijuuden kasvulle. (Palonen ym., 2009, ss.293–296)
Oppimisprosessi ei ole esimerkiksi työpaikalla pelkästään henkilökohtainen asia, vaan koko työyhteisön yhteinen. Jotta osaaminen kehittyisi mahdollisimman hyvin, tarvitaan siihen kaikkien tukea. Osaamista kehitetään yhdessä työkavereiden kesken. Tärkeää on, että työyhteisössä jaetaan kokemuksia ja arvioidaan niitä, annetaan palautetta ja arvioita työsuorituksista sekä jaetaan ja rakennetaan yhteistä tietämystä ja osaamista. (Poikela &
Järvinen, 2009, ss.178–179) Kun yhteisöllä esimerkiksi työyhteisöllä on jokin yhteinen tavoite ja tehtävä, johon kaikki pyrkivät, sanotaan sitä yhteisölliseksi oppimiseksi. Yhteisössä
pyritään yhdessä ymmärtämään ja oppimaan tavoitteen vaatimat asiat. Oppimisesta ovat kaikki yhteisön jäsenet vastuussa ja tärkeintä on vuorovaikutus ja kommunikaatio sekä keskeinen luottamus ja avoin ilmapiiri. Oppimisen johtaja esimerkiksi esimies on tärkeässä roolissa työyhteisön jäsenien omasta ja yhteisöllisestä oppimisesta. Johtamisessa oppimisen
ja asiantuntijuuden kannalta on tärkeää esimerkiksi tuki, palautteen anto sekä tarvittavien työkalujen tarjoaminen kuten koulutusten järjestäminen. (Leppäkoski, 2020)
Oppimista ja tiedon jakamista voi tapahtua myös työyhteisön ulkopuolisten ryhmien ja erilaisten verkostojen välillä. Tutkimuksien perusteella on voitu todeta, että oppimisen kannalta on keskeistä osata verkostoitua ja hyödyntää tiedon vaihtoa ja jakamista erilaisissa verkostoissa. Verkostoituminen voi tapahtua yksittäisten ihmisten tai ryhmien välillä ja ne voivat olla organisaation sisäisiä tai ulkoisia suhteita. Oppimisverkostoissa tarkoitus on jakaa tietoa ja kokemuksia, oppia toisilta verkoston jäseniltä sekä kehittää uusia toimintatapoja.
Verkostoissa toiminta on yleensä vastavuoroista eli annetaan ja saadaan esimerkiksi uutta tietoa tai ideoita. Yksi verkostoissa oppimisen merkittävä hyöty on innovaation
lisääntyminen. Innovatiivisissa verkostoissa etsitään ja kehitetään jatkuvasti esimerkiksi uusia toimintatapoja ja ratkaistaan yhdessä ongelmia. Tietoa jaetaan verkostoissa ja analysoidaan niitä yhdessä. Jotta verkostoista saisi hyödyn irti, niiden pitää olla toimivia.
Toimivassa verkostossa tärkeää on vuorovaikutus, luottamus, hyvä ilmapiiri sekä yhteiset tavoitteet ja visio. Oppimisen kannalta tärkeää on myös, että verkoston jäsenillä on tosiaan täydentävää osaamista sekä, että he tietävät, millaista tietoa verkoston jäsenillä on. Tällöin verkostoista saa hyödyn irti, ja voidaan täydentää verkoston jäsenten osaamista
tasapainoisesti ja vastavuoroisesti. (Tynjälä yms., 2009, ss. 258–269)