Lehti
1956–65 66–75 76–85 86–95 96–05 06–15 Yhteensä
ESS 13 11 9 18 11 10 72
LS 5 10 7 11 8 15 56
MT 9 6 8 12 10 25 70
Yhteensä 198
Juttumäärään mahtuu paljon erilaisia supikoirakirjoituksia. Niissä käsitellään muun muassa supikoi-ran kohtaamista, yleistymistä, leviämistä, elintapoja, metsästystä, ”torjuntaprojekteja”, sekä vaiku-tuksia muihin eliöihin. Sanomalehdille on riittänyt kirjoitettavaa myös supikoiraa vaivaavista ja siitä mahdollisesti ihmisiin ja lemmikkieläimiin siirtyvistä zoonooseista eli ”eläintaudeista”, joista osa saattaa olla ihmiselle jopa hengenvaarallisia. Varsinkin vaarallisimpiin tauteihin lukeutuvaan rabiek-seen eli raivotautiin tai vesikauhuun liittyvät tarinat ja epäilyt näyttävät kelpaavan aineiston lehdille.
Jutuissa kuullaan toimittajien lisäksi myös metsästäjien, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden sekä
valtiovallan viranomaisten ääntä. ”Tavallisia kansalaisiakin” kuullaan osassa juttuja. Jokaisen supi-koirajutun julkaisutiedot, aihe ja analyysissä niistä erotetut kehykset löytyvät liitteistä (Liite 2).
Lähdin siis etsimään edellä kuvattuun tapaan koostetulla aineistolla ensiksi vastauksia siihen, millai-sissa kehyksissä sanomalehdet käsittelevät supikoiraa, miten ihminen, supikoira sekä niiden keski-näinen suhde jäsentyvät kehyksessä.
4 ANALYYSIN TOTEUTUS JA TULKINNAN KULKU
Sanomalehtiaineistoni rajoittaa mahdollisia analyysitapoja, sillä se sisältää myös tapahtumia ”etääm-mältä” selostavia uutisia ja niitä diskursiivisilta ominaisuuksilta muistuttavia tekstejä, joiden neutraa-liutta tavoitteleva kerronta on harvoin merkitystiheää. Aineiston asettamat ehdot vaikuttivat teoreet-tisen lähestymistavan valinnan lisäksi myös siihen, että päätin keskittyä kehysanalyysissäni, siihen, miten ihmisen ja supikoiran suhde kuvataan teksteissä. Objektiivisuutta tavoittelevia ja kantaa otta-mattomia sanomalehtitekstejäkin on mahdollista tarkastella kehysanalyyttisesti, jos tulokulma raja-taan tällä tavoin, sillä, kuten Greider ja Garkovich (1994, 2) toteavat, kulttuuriset konstruktiot luon-nosta ovat samalla myös konstruktioita meistä ihmisistä. Kun supikoirasta siis kirjoitetaan esimer-kiksi turkin lähteenä, konstruoidaan ihminen aivan eri tavoin, kuin silloin, kun supikoiraa tarkastel-laan vaikkapa eläimistä itsessään kiinnostuneen ”eläinbongarin” näkökulmasta. Kehysanalyysini va-lottaa juuri tätä ihmiseläimen ja toislajisen tulokkaan suhteen jäsentymistä ja järjestymistä sanoma-lehtien supikoirarepresentaatioissa, jotka kuvaavat vaihtelevia tilanteita, mutta ammentavat kuvauk-sissaan kulttuurin ylitilanteisista merkityksellistämistavoista (vrt. Luhtakallio 2005).
Kehysanalyysiä hyödyntävät tutkijat eivät välttämättä tee suurta selkoa analyyttisistä menettelyta-voistaan, joilla he päätyvät tulkintoihinsa erilaisia ilmiöitä jäsentävistä kehyksistä (ks. esim. Goffman 1986; Luhtakallio 2005; Peräkylä 1990; Väliverronen 1996). Koska tämän voidaan katsoa heikentä-vän tulkinnan sisäistä koeteltavuutta (Heiskala 1990b, 244) olen koettanut toimia tässä toisin ja esittää selkeämmin, mitä kautta analyysin tuloksina saatuihin kehystulkintoihin on tultu. Täysi avoimuus eli kaikkien tulkintaan johtaneiden päättelyoperaatioiden avaaminen ei tietenkään ole tässä – tai muissa-kaan vastaavanlaisissa tulkitsevissa tutkimuksissa – mahdollista (emt.). Mitä enemmän tulkinnan kul-kua kuitenkin avataan, sitä seurattavampia ja kriittiseen tieteelliseen keskusteluun vietävämpiä tul-kinnat ovat (Ehrnrooth 1990, 35–40).
Aloitan analyysin kuvaamisen kertomalla, kuinka päädyin tulkintoihin kehyksistä, joissa supikoira ja ihminen kuvataan. Määritän seuraavaksi juttukohtaisten kehysten voimasuhteet erottaen juttua hallit-sevan primaarikehyksen mahdollisista sekundaarikehyksistä. Tämän tulkintaprosessin esittelyn li-säksi kerron luvussa myös kehystämisen tapojen ajallisia muutoksia hahmottavasta määrällisestä si-sällönanalyysistä.
4.1 Kehysanalyysi tutkimusasetelmassani
Analyysiäni lienee parasta luonnehtia ennen kaikkea aineistolähtöiseksi, mutta myös teoriasidon-naiseksi (ks. Saaranen–Kauppinen & Puusniekka 2006), sillä sosiologiyhteisölle tuntemattomamman aiheen edessä oli lähdettävä liikkeelle ilman aineistoa jäsentäviä teoreettisia malleja. Analyysini kiin-nittyi kuitenkin ihmis-eläinsuhteita käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen, kun analyysiprosessin ai-kana muotoutumassa olleita kehystulkintoja tarkasteltiin kirjallisuuden valossa, mistä siis teo-riasidonnaisuuden määre.
Toteutin analyysin räätälöimällä aineistoon ja kehysanalyyttiseen tutkimusasetelmaan sopivan tyy-pittelyä, selontekojen tarkastelua sekä aktanttimalliin nojaavaa osallistujaroolianalyysiä yhdistelevän metodin. Vain tämän tutkielman tarpeisiin kehiteltyyn metodiikkaan turvautuminen johtui aineiston edessä koetusta neuvottomuudesta ja ahdistuksesta. Eskola ja Suoranta (2008 [1998], 187–188) toi-saalta suosittelevat laadullisen tutkimuksen tekijöitä kehittelemään spesifejä menetelmällisiä ratkai-suja kulloisenkin tutkimuksen tarpeisiin.
4.2 Analyysiprosessi ja kehysten erottaminen
Aloitin sanomalehtien supikoirakirjoituksiin tutustumisen jo ennen tässä analysoidun aineiston koos-tamista ja kiinnitin jo silloin huomiota esimerkiksi tapaan, jolla supikoirien kannasta puhuttiin. Kanta vaikutti olevan samankaltainen hallinnallinen käsite kuin väestö, jonka avulla Foucault (1926–1984) on tarkastellut hallinnallisuuden muotoja ja niiden muutoksia (Foucault 2010). Toisaalta aineistoon tutustuminen osoitti, että supikoiraa merkityksellistettiin nationalistisilla erotteluluilla (suomalaiset ja vieraat eläimet) ennakkoluulojani harvemmin. Vaikka osa alku- ja ennakkoluuloista karisikin Ga-damerin (1900–2002) kuvailemassa hermeneuttisessa vuorovaikutusprosessissa aineiston kanssa, tu-tustumisvaiheessa mieleeni juolahtaneilla yhteiskuntateoreettisilla jäsennyksillä oli luultavimmin analyysiprosessia vaikeasti eksplikoitavilla tavoilla suunnanneita vaikutuksia (Gadamer 2004). Var-sinaisessa analyysivaiheessa pyrin kuitenkin tekemään kehystulkinnat vaikutelmanvaraisten ja vai-keasti seurattavien mielleyhtymien sijaan aineiston systemaattisen tarkastelun kautta. Pian esiteltävät analyyttiset välineet auttoivat tässä suuresti.
Aineiston käsittelyn ja analyysin ensimmäinen vaihe oli siis supikoirakuvausten erottaminen sellai-sista juttujen osellai-sista, joissa käsiteltiin myös muita aiheita, kuten toisia ei-inhimillisiä eläimiä (vrt. Ras-tas 2010, 77; Tuomi & Sarajärvi 2018, 104). Asetelmallisesti kiinnostavia havaintoja identifioidessa (ks. Mäkelä 1990, 57) kiinnitin huomiota siihen, että tutkimusasetelman mukaisten kehystulkintojen tekemiseksi varsinaiseen analyysiin päätyvään tekstiin oli syytä sisällyttää myös sellaisia kirjoitusten osia, joissa ei varsinaisesti kuvailtu supikoiraa, mutta tehtiin esimerkiksi selkoa ihmisten supikoiraan kohdistamasta toiminnasta. Minkeistä, ketuista, supikoiraloukkujen teosta tai EU:n lainsäädäntöpro-sessien etenemisestä ynnä muusta sellaisesta kertovat juttujen osat taas oli syytä jättää analyysin ul-kopuolelle. Identifioin asetelman kannalta relevantin tekstin käsittelemällä aineistoa paperitulosteina ja merkitsemällä papereihin kynällä analyysiin päätyvät tekstin osat.
Koska kehysanalyysin lähtökohtana on tapahtumien ja tilanteiden järjestyminen eri tavoin merkityk-sellistyneisiin maailmoihin ja eri tyyppisiin toiminnallisiin kokonaisuuksiin, aloitin varsinaisen lyysin tyypittelyllä. Vaikka koko analyysikin voidaan rakentaa tyypittelyn varaan, toimi se tässä ana-lyysin alkuvaiheena, jossa aineistoa jaettiin samankaltaisista teksteistä koostuviin osiin (ks. Eskola &
Suoranta 2008, 181–182). Tyypittelyni voidaan katsoa perustuvan myös ”kansanmenetelmän diskur-siivisiin ehtoihin” (Heiskala 1990, 13, 27), joiden avulla ihmiset tunnistavat arjessa erilaiset vuoro-vaikutus- ja esitysmuodot sekä -tilanteet.
Tyypittelyn tavoitteena oli ryhmitellä aineistoa jatkoanalyysiä varten sen perusteella, minkä tyyppis-ten tilanteiden ja ihmistoimintojen yhteydessä sanomalehdet käsittelevät supikoiraa. Toteutin sen ai-neistolähtöisesti niin, että analyysiyksikkönä toimi merkityssisältöinen ilmaisu supikoirasta, mikä käytännössä tarkoitti useimmiten yhtä lausetta, pää- ja väliotsikot sekä sivulauseet mukaan luettuna.
Erotin tyypittelyllä useampia samankaltaisista supikoirakuvauksista koostuvia ryhmiä, jotka nimesin seuraavasti: supikoira outoutena, asuinalueella, lemmikkieläinkontaktit, liikenteen seassa, luontoju-tuissa, maataloustuotteiden syöjänä, vieraslajihuoli ja -hallinta, eläintautihuoli ja -hallinta, lintujen suojelu, turkisriistana, muu pyynti ja rikoksen kohteena. Tyyppiluokkien kattamat tekstinosat mer-kitsin juttutulosteisiin. Luokkien lukumääränkin perusteella tämä analyysivaihe muistutti monien laa-dullisten analyysien alussa tehtyä raakakoodausta. Koska kyseessä oli vasta epämääräisempi aineis-ton ryhmittely sen samanlaisuuksiin ja eroihin nojaten, en pitänyt tarpeellisena esittää tässä vaiheessa ratkaisusääntöjä (ks. Ehrnrooth 1990, 38; Mäkelä 1990, 54), joiden perusteella aineisto jaettiin eri tyyppeihin. Lähemmäksi kehyksiä ja niiden erottelukriteerejä päästiin, kun tarkasteluun otettiin ih-misen ja supikoiran osallistujaroolit tyypityksissä.
Kehys siis määrittelee ja merkityksellistää tilannetta jäsentämällä muuan muassa tilanteen osapuolten osallistujarooleja (vrt. Peräkylä 1990, 22–23). Osallistujaroolien määrittämiseksi sovelsin väljästi se-lontekojen tarkastelulla täydennettyä aktanttimallia. A. J. Greimasin (1917–1992) (1980) kehittämän mallin avulla voidaan tutkia, millaisia erilaisia toimija-asemia ihmisten kertomukset ja kuvaukset si-sältävät. Esimerkiksi Törrönen ja Maunu (2005) käyttävät mallia tarkastellessaan, millaisia osia al-koholille annetaan ravintolailtakuvauksissa. Joutsenvirran (2000) taas tutkii sillä Greenpeacen ja En-son ympäristökirjoituksissa kuvattuja rooleja ja niiden ajallista muutosta.
Aktanttimalli erottelee esimerkiksi subjektin, sen tavoitteleman objektin, subjektia tukevan auttajan sekä objektin tavoittelua estävät vastasubjektin ja vastustajan. Oleellisia subjektiasemia tai osallistu-jarooleja ovat myös toiminnan motiivi, toimintaa oikeuttava ja siihen velvoittava lähettäjä sekä sub-jektin toiminnasta hyötyvä vastaanottaja. Yhdellä oliolla voi olla samassa kertomuksessa useampia-kin rooleja ja rooleja voivat täyttää monenlaiset asiat, esineet ja eläimet. Kaikki osallistujaroolit eivät kuitenkaan välttämättä esiinny aineiston kuvauksissa. (Törrönen 2010a, 196; 2010b, 291.)
Koska kehys on tapahtumia mielekkääksi tekevä merkitysjäsennelmä, voitaisiin kehyksen määrittä-miseksi tarkastella, millaisia inhimillisen toiminnan motiiveja ja lähettäjiä erilaisista supikoiraku-vauksista voidaan erottaa. Niiden selvittäminen auttaisi siis ymmärtämään kuvauksen ihmisen ja su-pikoiran välille tuottaman suhteen mieltä. Kehystulkintojen tekeminen ei kuitenkaan edellytä täydel-listä aktanttikaavion esittämistä, joten sen sijaan, että pyrkisin määrittämään kaikista supikoiraku-vauksista ”motiivin” ja ”lähettäjän”, tarkastelen niitä yksinkertaisemmin selonteon käsitteen kautta.
Selonteot ovat erityisesti diskurssianalyysissä tarkasteltuja kulttuurista ammentavia ja sitä edelleen muotoilevia kuvauksia, joilla ihmiset tekevät itseään ja maailmaa ymmärrettäväksi sekä oikeuttavat toimiaan (Suoninen 1997; 1999, 20–36). Ne antavat siis myös ihmisten supikoiraan kohdistamille toimille jonkinlaisen mielen ja ovat siten avuksi myös ihmisen ja supikoiran suhdetta eri tavalla jä-sentävien kehysten määrittämisessä. Esimerkiksi alla esitetyt supikoirien jahtaamista ja tappamista perustelevat selonteot tuottavat ihmisen ja supikoiran varsin erilaisina tapahtumiin osallistujina ja auttavat ymmärtämään, millaiseksi sanomalehtikuvaus määrittelee ihmisen, supikoiran ja niiden suh-teen.
”[Supikoirien] pyynti kiehtoo Autioniemeä. Syytä hän ei osaa sanoa, laji on mennyt veriin kuten raviur-heilu jollekin toiselle. ” (MT 30.1.2000)
”Supikoiria jahdataan EU-varoin
[…] Syksyllä käynnistyi kolmivuotinen hanke, jolla rajoitetaan lajin leviämistä (ESS 19.12.2010)
”Luonnonvaraisten turkiseläinten määrä ja samalla pyynti on viime vuosina lisääntynyt. Kettu on yhä turkiseläimistämme arvokkain […] Uusimpia tulokkaita ovat minkki, piisami, supikoira ja kanadanma-java.” (LS 3.2.1983)
Aineiston tyypittelyn jälkeen erittelin siis sanomalehtitekstien kehyksiä hyödyntämällä selontekojen tarkastelua sekä väljästi aktanttimalliin pohjautuvaa osallistujaroolianalyysiä. Määritin kehyksiä ana-lysoimalla ensiksi sellaisia supikoirakuvauksia, jotka edustivat täydellisimmin jokaista tyypittelyssä eroteltua luokkaa. Kutsun niitä jatkossa ideaalityyppisiksi kuvauksiksi. Kartoitin näissä teksteissä an-nettuja selontekoja ja osallistujarooleja ja vertasin seuraavaksi tutkimieni tapausten osallistujarooli-rakenteita ja selontekoja keskenään pohtien, löytyykö niiden väliltä yhtäläisyyksiä. Mikäli havaitsin rakenneyhtäläisyyksiä, yhdistin kuvaukset yleisempään osallistujaroolijäsennykseen ja siirryin seu-raavaksi tarkastelemaan kaikkia aineiston supikoirakuvauksia ideaalityyppisistä kuvauksista muo-dostettujen jäsennysten valossa.
Analysoin siis aineistoa osissa siten, että muodostin ensiksi pienemmän tapausjoukon perusteella osallistujarooleja ja selontekoja koskevia tulkintoja, joiden pätevyyttä testasin sitten koko aineistoon (vrt. Mäkelä 1990, 52–53) ja muokkasin tulkintoja tarvittaessa. Tämän jälkeen luin muodostettuja tulkintoja ihmis-eläinsuhteita tarkastelevan tutkimuskirjallisuuden valossa pyrkien nousemaan sen avulla ”teoreettisten jäsentävien käsitteiden tasolle” (Ehrnrooth 1990, 38). Kuvaan seuraavassa, millä tavoin päädyin kehysanalyysissäni tulkintaan viidestä erilaisesta supikoirakirjoituksia määrittävästä kehyksestä, mutta esittelen kehykset perusteellisemmin vasta tulosluvuissa.
Supikoira jäsennettiin toisten lajien vastasubjektiksi ja supikoiria jahtaava ihminen subjektieläinten auttajaksi niissä ilmauksissa, jotka luokittelin aineiston tyypityksessä lemmikkikontakti, lintujen suo-jelu, vieraslajihuoli ja -hallinta luokkiin.
”Kapi leviää lemmikkiin
[…] Tiuhassa populaatiossa kapin saavat helposti myös kissat ja koirat […] Etenkin talvella kapiset [supikoirat] lähestyvät ruoanhakuun ihmisten nurkkiin omakotialueilla.” (ESS 26.10.2000)
”Uudenmaan lintuvesillä paljon pienpetoja
[…] Minkit ja supikoirat saalistavat lintuvesillä niin hautovia emoja kuin munapesiäkin, ja siksi peto-määrän hallitsemattomalla kasvulla saattaa olla tuhoisa vaikutus vesilintujen poikastuottoon. […]
–Laskujemme mukaan […] pyytämämme satakunta supia olisivat saaneet tänä vuonna arvioilta 300 pen-tua, jotka olisivat olleet ensi vuonna mukana verottamassa alueen linnustoa, [riistanhoidonneuvoja] ha-vainnollistaa” (ESS 4.6.2003)
”Supikoiraa ei haluta pohjoismaiseen eläimistöön. Yhteispohjoismaisella hankkeella pyritään estämään sen vakinaistuminen Skandinaviassa. [...] ”Alkuperäinen luonto ja alkuperäiset Suomen luontoon kuulu-vat eläimet [...] okuulu-vat vaarassa tulla syrjäytetyksi kasvavan vieraspetokannan takia”, Mäkimartti kertoo.
[...] Supikoiraa metsästetään Lapissa nyt uusilla menetelmillä teknologiaa hyödyntäen.”
(MT 4.12.2015)
Tämä asetelma toistui osassa maataloustuotteiden syöjä -tyypitystä, jossa supikoira kuvattiin muiden lajien lisäksi ihmisenkin vastasubjektina.
”Mikkelin maalaiskunnan Hännilässä on ollut pakko ruveta turvaamaan kanoja jo supikoiriltakin. Kor-jausmiehenä viikolla ”timpuroinut” Eero Kolehmainen piti näitä Suomen metsän muukalaisia rohkeina ja röyhkeinä.” (LS 1.11.1996)
”Viljelijät kärsivät, koska linnut verottavat melkoisesti viljapeltoja. Samoihin verottajiin kuuluvat myös erittäin runsaaksi päässeet supikoira ja mäyräkannat.” (LS 15.2.1972)
Ihmisen vastasubjektin roolin supikoira sai myös asuinalueella- ja liikenteen seassa -tyypityksissä.
”Pienpedot ovat jo terveydellinen haitta Lahden seudulla
[…] Ketut ja supikoirat ovatkin siirtyneet otson valtakunnasta helpon ruoan perässä asutuksen lähelle.”
(ESS 3.10.2011)
”Savonlinnan keskustassa on viime kuukausina vähennetty supikoirakantaa. […] Supikoirat ovat hakeu-tuneet Savonlinnassa lähell(e) asutusta, ja niitä on nähty usein pihoilla etsimässä ravintoa.”
(LS 17.4.2012)
”Supikoira voi aiheuttaa matalille autoille ikäviä vahinkoja törmäystilanteessa. Suurimmat supikoirat ovat kooltaan jopa yli kymmenkiloisia, joten ihan pieni kolaus ei yhteentörmäys ole.” (LS 17.9.2008)
Hyvin samantyylisiin asetelmiin supikoira ja ihminen kuvattiin vielä zoonoosihuoli- ja hallinta -tyy-pityksessäkin. Tarkemman osallistujaroolien erittelyn perusteella näissä kuvauksissa ihmisen varsi-naiseksi vastasubjektiksi määritellään kuitenkin jokin eläintauti ja supikoira kuvataan vastasubjektin sijaan tauteja auttavaksi ”vastustajaksi.”
”Ihmiselle vaarallisen loisen pelättiin leviävän Suomeen jo täksi kesäksi […] Myyräekinokokki on pari milliä pitkä heisimato, joka elää munivana aikuisena koirissa, ketuissa ja supikoirissa.” (LS 5.7.2011)
Ideaalityyppisten kuvausten selontekojen, osallistujaroolien ja niiden välisten rakenneyhtäläisyyk-sien analyysin ja koko tyypitykseen koettelun kautta päädyin muodostamaan yllä kuvatuista tapauk-sista pelon, vaaran ja haitan työnimillä kulkeneen kehyshahmotelman. Tarkastellessani kehyshahmo-telmaa ihmis-eläinsuhteita käsittelevän tutkimuskirjallisuuden (Knight 2000; Kotilainen & Schuur-man 2013, 256; Pohja-Mykrä 2014; Woodroffe, Thirgood & Rabinowitz 2005) avulla päädyin tulki-taan, että ihmisen ja supikoiran aktanttikaavion vastapuolille ja ristiriitaiseen suhteeseen asettavat tekstit käsittelevät supikoiraa konfliktin kehyksessä.
Konfliktin kehyksen määrittelemissä kuvauksissa ihminen on siis kuvauksen subjekti tai sen auttaja ja supikoira taas vastasubjekti tai sitä tukeva ”vastustaja.” Ihmisen ja supikoiran väliset ristiriidat koskevat edellä mainitun mukaisesti esimerkiksi muiden eläinten hyväksikäyttöä tai muuta maan käyttöä. Konfliktin kehykseen sisältyy myös konfliktin haltuun ottoa käsitteleviä tekstejä, joissa su-pikoira jäsennetään vastasubjektin tai vastustajan lisäksi inhimillisten konfliktin ratkaisutoimien eli pääosin tappamisen mutta myös rokottamisen kohteeksi.
”Metsästäjäin keskusjärjestön kampanjaan pienpetojen vähentämiseksi osallistui runsas 10 000 metsästäjää. Heidän yhteinen saaliinsa vieraspetoja oli […] 26 000 supikoiraa.” (ESS 1.8.1987)
Tällaisiin toimiin keskittyvät tekstit auttoivat tulkitsemaan, että konfliktin kehyksessä ihmisen supi-koiraan kohdistamien toimien selontekona on torjua ja hallita supikoiraa, jotta erilaisilta supisupi-koiraan yhdistetyiltä ongelmilta vältyttäisiin.
Vaikka kehykseen luokitelluissa teksteissä ollaan eri mieltä siitä, kuinka suuri ongelma supikoira on, voidaan ne lukea samaan kehykseen, sillä kuten Gamson ja Modigliani (1989) painottavat, kehyksellä ei tarkoiteta kiistakysymysten puolesta tai vastaan positiota. Saman kehyksen sisällä on siten tilaa erilaisillekin kannanotoille (emt., 4). Konfliktin kehyksessä kirjoitetaan siis supikoiran ongelmalli-suudesta, oltiin ongelman suuruudesta sitten mitä mieltä tahansa. Käsittelen kehystä perusteellisem-min omassa tulosluvussaan ja kerron seuraavaksi muiden kehysten määrittämisestä.
Turkisriista -tyypityksessä supikoira esitettiin selkeästi ihmissubjektin taloudellisen toiminnan koh-teeksi ja muodostin näiden kuvausten pohjalta hyväksikäytön kehyksen. Tässä kehyksessä supikoi-rasta kirjoittavissa teksteissä ihmistoiminnan selontekona ei siis ole torjua ja hallita supikoiraa, vaan hyötyä supikoirasta taloudellisesti, joko rahallisesti tai turkistekstiilein.
”Loukkupyynnissä on se etu, että eläin saadaan hyväkuntoisena ja loukkaantumattomana esim. turkis-tarhoille luovutettavaksi. Tarhaajat saattavat maksaa paikoin hyviäkin hintoja elävästä supista.” (MT 12.10.1982)
”Neljänneksi tärkeimmäksi turkiseläimeksi nousee supikoira […] Supikoirasaaliin arvoksi on laskettu viimeisen saalistilaston mukaan 1,7 miljoonaa markkaa.” (MT 5.1.1984)
Ihmis-eläinsuhteita käsittelevässä yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa on kiinnitetty paljon huomiota muiden eläinten rooliin ihmisen välineenä ja hyödyntämisen kohteena (ks. esim.
Franklin 1999, 34–61, 126–174; Kupsala & Tuomivaara 2004; Peggs 2012, 33–46, 90–106; Thomas 1983). Päädyin nimeämään tällaisen suhtautumistavan supikoiraan hyödyntämistä kriittisemmin hy-väksikäytöksi, jotta en kaunistelisi toiminnan väkivaltaista luonnetta. Hyväksikäytön kehys sisältää siis supikoiran inhimillisen hyödyntämisen kohteena kuvaavaa sanomalehtitekstiä, jossa supikoira on merkityksellinen taloudellisesti hyödynnettävissä olevan turkkinsa vuoksi.
Luontojutut -tyypissä inhimillinen toiminta taas loistaa usein poissaolollaan kuvausten keskittyessä siihen, mitä supikoira tekee. Olen kuitenkin sisällyttänyt siihen myös sellaisia kirjoitusten osia, joissa kerrotaan supikoiran lisäksi sitä koskevista tutkimuksista. Tiedollisten pyrkimysten lisäksi ihmisellä ei ole näissä kuvauksissa supikoiraa koskettavia intressejä eli hänelle jää sivusta seuraajan tai luon-nosta erottautuneen tutkiskelijan rooli supikoiran ollessa kuvausten subjekti.
”Sopeutumisen mestari
Supikoira on sopeutuja. Se syö lähes mitä tahansa saaliiksi saamaansa tai löytämäänsä, nukkuu talviunta kovimpien pakkasten ajan ja lisääntyy todella tehokkaasti. Supikoira on ainoa koiraeläin, joka nukkuu talviunta. Supikoirat miltei kaksinkertaistavat painonsa kesän ja syksyn aikana, jotta ne selviävät talven yli. Supikoirien tarkkaa määrää Suomessa ei tiedetä. [...] Supikoirat elävät yleensä pareittain.
Vankeudessa ne voivat elää jopa 16-vuotiaiksi, mutta luonnossa elinikä jää yleensä alle puoleen tästä.
Vain yksi prosentti saavuttaa viiden vuoden iän.” (ESS 15.6.2013)
Frankliniltä (1999, 62–83), Thomasilta (1983) ja Siroselta (1996) ammentaen olen tulkinnut tällaiset kuvaukset katselun kehykseksi. Siinä ihminen on siis supikoiran ja muun eläinkunnan tapahtumiin
osallistumaton ”luonnon ulkopuolinen” tarkkailija. Hän on kiinnostunut eläimistä ja niiden seuraa-misesta vain niiden itsensä vuoksi.
Myös supikoiraa outoutena kuvaavat tekstit virittävät supikoiran ja ihmisen välille katselumaisen ase-telman, jossa supikoira esitetään kiinnostavaksi inhimillisen tarkkailun kohteeksi muunlaisten suh-tautumistapojen tullessa negatiivisesti sanktioiduksi.
”Supikoira liikkuu Koivistonkylässä
[...] Supikoira, jota tavataan maassamme tiettävästi vain Saimaan saaristossa ja Heinolan ympäristössä, on viime vuosina pyrkinyt laajentamaan elinaluettaan. [...] tänään samanlainen otus tuli Sysmän Koivis-tonkylässä [...] talon pihaan. Talon pihamaalla se päästi ihmiset varsin lähelle [...] toivotaan, ettei ku-kaan tartu aseeseen matalajalkaisen ja tuuheahäntäisen supikoiran sattuessa näköpiiriin.”
(ESS 8.8.1964)
Tämän tyyppiset kuvaukset eivät kuitenkaan olleet sisällytettävissä katselun kehykseen, josta puuttu-vat maininnat supikoiran outoudesta ja harvinaisuudesta. Kupuuttu-vatun lajirajat ylittävän kanssakäymisen selontekona ei siis ole tässä luonnon katselu bongaustyyliin, vaan tapahtumien epänormaalius ja har-vinaisuus. Niinpä olen päättänyt muodostaa kuvauksista kummasteluksi kutsumani kehyksen, jossa supikoira esitetään uutisen arvoisena kummajaisena. Kuten aineisto-otteissakin, useimmiten jo kum-mastelu-uutisten otsikko kertoi supikoiran olevan näiden kuvausten subjekti ja ihmisen taas tulee py-sytellä hämmentyneen katselijan roolissa.
Konfliktin, hyväksikäytön, katselun ja kummastelun kehykset kattavat suurimman osan tarkastele-mistani supikoirakuvauksista. Aineistosta on kuitenkin erotettavissa kaksi juttua, joissa ihmisen suhde supikoiraan ei jäsenny minkään mainitun kehyksen puitteissa.
Juttujen tekstit koostuvat pääosin muu pyynti -luokkaan tyypitellyistä supikoirakuvauksista, joissa supikoiran jahtaaminen saa omanlaisen mielensä. Tulkitsin nämä ihmis-supikoirasuhteen represen-taatiot työnimellä ”peli” kulkeneeseen kehykseen, jossa supikoirasta tehdään ihmiselle itsetarkoituk-sellisen ja supikoiralle kuolettavan hippaleikin osallistuja sekä ihmisen kanssakilpailija. Osallistu-jaroolien osalta supikoira kuvataan siis subjekti-ihmisen vastasubjektina.
”Anttolainen ei anna etelän pikkupetojen vetää itseään nenästä. Mies tietää tarkoin missä mitäkin otusta liikkuu ja kuinka paljon. […] – Ei tätä rahan takia tee, Toivo sanoo. – Tämä on kuten sanotaan harrastus, […] piintynyt tapa olla, viettää vapaa aikaa ja elää” (ESS 7.11.1978)
Supikoiran voidaan tulkita osallistuvan tapahtumiin myös ”auttajana”, joka mahdollistaa jahtiharras-tuksesta nauttimisen. Tällaiset jäsennykset poikkeavat selkeästi konfliktin kehyksestä, jossa supikoira ja muut pienpedot ovat metsästäjille ”riesa” (LS 16.7.2011) eivätkä ”iloksi”.
”Petoja […] metsämiesten iloksi Etelä-Suomessa on riittämiin.” (ESS 7.11.1978)
Kun ensimmäisen aineisto-otteen lisäksi myös Dizard (1999), Franklin (1999, 105–125) ja Benton (1993, 62–63) käsittelevät metsästystä urheiluna, päätin lopulta nimetä kehyksen urheiluharras-tukseksi tutustuttuani metsästyksen eläinsuhdetta kartoittavaan kirjallisuuteen. Urheilulla viittaan juuri kehyksen virittämään kamppailuasetelmaan ihmisen ja jahdattavien eläinten välillä.
Aineiston supikoirakuvausten tyypittelyn, selontekojen tarkasteluun yhdistetyn osallistujarooliana-lyysin ja ihmis-eläinsuhdetutkimukseen perehtymisen kautta päädyin siis tulkintaan, että supikoiraa käsitellään aineistossa viidessä kehyksessä, jotka määrittelevät supikoiran, ihmisen ja niiden suhteen eri tavoin. Erottamani kehykset paikantavat ihmisen ja supikoiran erilaisiin osallistujarooleihin. Ne kertovat” mitä tässä [lajirajat ylittävässä kanssakäymisessä] oikein on meneillään” (Goffmann 1986, 345) ja miten ihmisen kuuluu suhtautua supikoiraan kehyksen puitteissa. Seuraava taulukko 3 kokoaa yhteen tulosluvuissa perusteellisemmin esiteltävät kehykset. Ennen niihin paneutumista käyn vielä läpi kehystämisen tapojen ajallista muutosta valottavan analyysin toteutusta.