2. Kouluja kaupunkien työläisnuorille
2.4. Ammattikouluaatteen leviäminen 1900-luvun alussa
Helsingin esimerkki kannusti perustamaan ammattikouluja myös muualle maahan.
Ammattikouluaate pohjautui paljolti samoihin perusteluihin Helsingissä ja muualla Suomessa: työläistaustaisten nuorten kasvattamiseen, sivistämiseen ja valmentamiseen työelämään. 1900-luvun alkuvuosikymmenellä nuorten työntekijöiden osallistuminen koulutukseen vaihteli paikkakunnittain. Vuonna 1910 Tampereella oli 2 762 alle 18-vuotiasta työntekijää käsityön tai teollisuuden alalla. Käsityöläiskoulussa puolestaan oli 224 oppilasta. Turussa nuoria työntekijöitä oli 1 509 ja käsityöläiskouluissa oppilaita 234.
Helsingissä työntekijöitä oli 1 369 ja käsityöläiskoulussa oppilaita 1 095. Muilla
teollisuuspaikkakunnilla käsityöläiskoulujen opiskelijoita oli merkittävästi vain Viipurissa (173) ja Oulussa (198). Muilla paikkakunnilla käsityöläiskoulujen opiskelijoita oli muutamia kymmeniä.243
Pori oli toinen paikkakunta Suomessa, jonne perustettiin ammattikoulu. Paikallisen lyseon rehtori L. H. Sandelin ja lehtori Eeli Granit-Ilmoniemi sekä kasvatusopillinen yhdistys toimivat aktiivisesti ammattikoulun perustamiseksi. Vaihtoehto ammattikoululle oli käytännölliseen koulutukseen painottuneiden kansakoulun jatkoluokkien toiminnan käynnistäminen. Sandelin ja Granit-Ilmoniemi tekivät kaupunginvaltuustolle vuonna 1903 aloitteen kansakoulun jälkeisen koulutuksen kehittämiseksi.244 He perustelivat aloitetta sillä, että kansakoulun päättäneet lapset ”juoksentelevat kaduilla joutilaina tottuen siten pahuuteen ja laiskuuteen, josta on seurauksena, että he joko aivan pian tai ainakin myöhemmin joutuvat perikatoon”. ”Joutilaisuus nimittäin on paheiden äiti.” He vetosivat muun muassa siihen, että ratkaisua vastaavanlaisiin ongelmiin oli Helsingissä ja monin paikoin ulkomailla haettu ammattikoulun perustamisella.245
Porin teollisuuskoulun opettaja, arkkitehti Jalmari Kekkonen toimi myös kasvatusopillisen yhdistyksen asettamassa ammattikoulua puuhaavassa toimikunnassa. Kekkosen mukaan ongelma oli se, että kansakoulun suorittaneet ”poikaset ja mikseipä myös tyttösetkin”
lorvailivat kaupungilla toimettomina vuoden pari ennen kuin pääsivät töihin. Kekkonen halusi päästä ”suureen maailmaan, suurempiin sivistysmaihin, tutustumaan niihin muotoihin,
243 KM 1912: 8, 91.
244 Karttunen 2007, 8.
245 Karttunen 2007, 8.
joilla tätä vikaa niissä maissa on koetettu korjata”.246 Ammattikoulujen perustaminen oli taloudellisesti kuntien harteilla. Kekkosen mukaan uuden koulumuodon kehittelyssä tuli ottaa huomioon myös taloudelliset seikat siten, että myös köyhemmät kunnat pystyisivät sellaisia perustamaan. Kekkoselle tuo ”suurempi sivistysmaa” oli Saksa. Vuonna 1905 hän matkusti teollisuushallituksen tuella Saksaan tutustumaan kansakouluun ja kansakoulun jälkeiseen ammattikouluun. Saamalla hän tutustui Belgiassa pidettyyn
maailmannäyttelyyn.247 Kekkosen näkemykset ammattikoulutuksen kehittämisestä ovat kiinnostavia, kun otetaan huomioon, että toimi myöhemmin ammattikoulujen tarkastajana.
Matkakertomuksessaan Kekkonen luetteli viisi syytä, miksi Saksassa perustettiin kansakoulun jälkeisiä jatkokouluja:
1. Kansakoulussa saatuja tietoja voitiin täydentää ammattikoulussa.
2. Ammattikoulussa opittiin soveltamaan käytäntöön kansakoulussa saatuja tietoja.
3. Ammattikoulussa oppilas sai ”eri ammattialoilla tarvittavia alkutietoja”, joita kansakoulu ei tarjonnut.
4. Kansakoulun jälkeinen koulutus antoi opetusta myös yleisiin kansalaisoikeuksiin ja velvollisuuksiin (lainopissa) kuuluvissa aineissa.
5. Kansakoulun jälkeisen jatkokoulutuksen ”tulee olla siveellisinä kasvatuslaitoksina nuorille ihmisille, joiden sukuvietti muun muassa alkaa juuri kansakoulusta päästyä (14 -vuotisina) herätä”.248
Saksassa lähtökohtana oli, että koulutus painottui käytännöllisille aloille pelkän kansakoulun opintojen kertaamisen sijaan. Teoriaopintojen kertaaminen ei motivoinut oppilaita,
työnantajat suhtautuivat kylmäkiskoisesti sellaiseen kouluun, eikä vanhemmilla ollut intoa lähettää lapsiaan niihin. Jatkokouluissa yhdistyivätkin ammattiaineiden erikoisopetus sekä yleissivistykseen kuuluvien aineiden opiskelu. Näin jokainen nuori sai määrätyn
perussivistyksen riippumatta siitä, mille ammattialalle hän myöhemmin hakeutui.249
Kekkonen pohdiskeli myös käytännön työnopetuksen järjestämistä. Pitäisikö se järjestää koulun omassa työpajassa vai yritysten tuotantotiloissa? Saksassa oli yleistä, että koulujen
246 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45, 240–241.
247 Tekniikan ja kaupan kehitystä esittäviä maailmannäyttelyjä oli pidetty vuodesta 1851 alkaen. Vuonna 1905 näyttely pidettiin Belgian Liègessä.
248 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45, 241.
249 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45, 245.
yhteydessä oli kouluverstas. Yrityksen työpajassa tai tehtaassa tapahtuva opetus ei Kekkosen mielestä tapahtunut yhtä intensiivisesti ja johdonmukaisesti kuin olisi ollut suotavaa.
Kääntäen tämä tarkoitti sitä, että Kekkosen mielestä opettaja- tai työmestarijohtoisesti tapahtuva työn opetus oppilaitoksen omassa työpajassa oli nuoren kannalta parempi ratkaisu kuin autenttisissa yritysten tiloissa tapahtuva oppiminen. Tämä toi aivan uuden näkökulman opettajan työhön. Toisaalta Kekkonen myönsi, että kouluverstas ei aina kyennyt korvaamaan yrityksen työpajassa saatua oppia250. Hänen lähtökohtansa näyttää olleen, että koulun verstaassa hankittu oppi antoi perusvalmiudet ammattitaidon kartuttamiseen työelämässä.
Teknillisissä aineissa opettajan olikin varottava menemästä liian tarkkoihin teknillisiin yksityiskohtiin opetuksessaan, sillä työ eri tehtaissa ja verstaissa on monesti sangen erilaista,
”eikäpä opettaja myöskään tunne kaikkia hienoja teknillisiä pikkuseikkoja täysin tarkoin”.251
Kekkosen mukaan Suomeen tuli perustaa valmistavia ammattikouluja, joissa myös teoria-aineet tukivat ammatillisia opintoja. Hän tuli samaan johtopäätökseen kuin valtuusmiehet Helsingissä ja lehtori Reuter. Kekkosen mielestä koulun tulisi kuitenkin olla pakollinen erityisesti kaupungeissa. Paikalliset elinkeinoelämän olot tulisi ottaa huomioon opetuksessa.
Opettajien ammattitaitoa oli pidettävä yllä kurssituksen avulla.252 Saksassa monin paikoin paikalliset elinkeinoelämän yhdistykset ottivat merkittävästi osaa ammattikoulujen kustannuksiin ja opetuksen suunnitteluun. Suomessa tämmöistä mallia ei ollut.
Ammattikoulujen perustaminen oli kuntien vastuulla. Kekkosen mukaan ammattikoulujen perustaminen olikin suunniteltava siten, että myös vähävaraisilla kunnilla oli mahdollisuus perustaa kouluja.
Koulun perustamisesta koituvien kustannusten vuoksi Sandelinin ja Granit-Ilmoniemen aloite ei edennyt Porin valtuustossa. Vuonna 1906 Granit-Ilmoniemi teki Porin
kasvatusopillisen yhdistyksen tukemana uuden esityksen valmistavan ammattikoulun perustamiseksi. Nyt valtuusto hyväksyi ehdotuksen. Porin valmistava ammattikoulu aloitti toimintansa vuonna1907. Samaan aikaan aloitti koulu tytöille ja pojille. Karttunen toteaa Porin ammattikoulun historiikissa, että ammattikoulun perustamisen vaikuttimet Porissa liittyivät enemmän kasvatuksellisiin tarpeisiin kuin teollisuuden tarpeisiin.253
250 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45, 245.
251 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45.
252 Kekkonen, Matkakertomus, STT 1908, vihko 45.
253 Karttunen 2007, 7–9.
Syksyllä vuonna 1907 Porvoossa aloitti toimintansa ruotsinkielinen valmistava poikain ammattikoulu. Koulussa oli puutyölinja ja metallilinja. Poikain valmistava ammattikoulu perustettiin vielä Kotkaan vuonna 1908 ja Viipuriin vuonna 1910. Kotkan koulun
perustamisen taustalla olivat Kotkan kaupungin Käsityö- ja tehdasyhdistys sekä Kotkan ja Kymenlaakson Teknillinen klubi. Koulun ensimmäisenä rehtorina toimi Jalmari Kekkonen.
Koulun aiheuttamat kustannukset katettiin toiminnan alkuvaiheessa valtiontuella, Käsi- ja teollisuusyhdistyksen tuella sekä kaupungin hallinnoimilla viinan myynnistä saaduilla tuloilla.254 Vuonna 1910aloitti Viipurissa toimintansa tytöille tarkoitettu valmistava ammattikoulu. Koulu toimi Viipurin talouskoulun yhteydessä. Koulussa toimi liinavaateosasto ja pukuompeluosasto. Se oli yksivuotinen ja tarkoitettu talouskoulun jatkokouluksi.
Vuoteen 1910 tultaessa Suomessa oli näin ollen toiminnassa seitsemän kunnallista
ammattikoulua viidellä paikkakunnalla: Helsingissä poikien koulu ja tyttöjen koulu, Porissa poikien koulu ja tyttöjen koulu, Porvoossa ruotsinkielinen poikien koulu, Kotkassa poikien koulu sekä Viipurissa tyttöjen koulu. Ammattikouluissa opiskeli reilut 400 oppilasta (liite 9).
Helsingin kouluissa annettiin sekä suomenkielistä että ruotsinkielistä opetusta. Suomen ensimmäiset ammattikoulut perustettiin siis rannikkokaupunkeihin.