Ammatinopettajat ”malliammattilaisina” 1950-luvulla

4.1 Ammattikasvatuksen paradigman muutos

moninaisia ja edellyttivät myös opettajalta laajaa alan hallintaa. Ammatillisuus merkitsi ammatinopettajille opetettavan alan hallintaa.

Ja ensmäiseks mä jouduin semmoselle kolmannelle luokalle, jossa tehtiin pelk-kää tilaustyötä. Ja mehän tehtiin iltapuvusta lähtien ihan kaiken näköstä.

Ja sitten mulla oli niin tarkka silmä, että monta kertaa mä leikkasin ihan pelkäs-tään mittojen mukaan.

1950-luvulla ammattioppilaitosten oppilaat olivat nuoria, joten opettajat kiinnit-tivät huomiota myös heidän käyttäytymisensä hiomiseen ja kannustivat myöntei-sellä palautteella.

Ja sitte nämä käyttäytymisjutut ja kaikki semmoset, niin mä hyvin pidin huolta siitä, että ykkösluokalta kun ne tuli niin ne kiroili ja ne teki kaikennäköstä tom-mosta. Ja mie kitkin vähä kerrassaan ne kaikki pois ja neuvoin niitä muutenkin aina siinä, että miten käyttäydytään, että sanoin, ett jos käytävässä tulee vaikka ukko-mustalainen vastaan, niin te sanotte päivää. Ja mä sain aina sitte palautusta sieltä opettajilta, että taas prinsessat tulivat ja sanoivat päivää, olivat niin kivoja.

Ja mie kun pääsin luokkaan, niin sanoin, että taas teitä kehuttiin. Ja aina sain antaa tätä palautusta heille, että kai me sitten hyvin tultiin juttuun, kun ei meillä koskaan ollu mitään poikkinaista.

Opettajien mielestä oli yhtä tärkeää oppia ammatilliset perusasiat kuin käyttäy-tyminenkin, heidän mielestään ne kuuluivat yhteen.

Miusta ne oli kaikki niin tärkeitä, siis justiin nää ammatin oppiminen ja käyt-täytyminen ja toisen huomioon ottaminen ja ettei se käyttäyttyminen pelkästään koulussa, vaan sitä piti osata sitten ulkopuolellakin koulun ja työmaalla ja kuinka esimiehiä puhuteltiin.

Ja meidän piti just opettaa ne sitt tähän elämään ja käyttäytymiset ja kaikki piti opettaa niille, ett ku ne lähtee koulusta pois, niin ne tietää, että kuinka on asiat, miten ne on hoidettava ja muuta.

Ammatillisuus ja kasvatuksellisuus kietoutuivat 1950-luvun vaatetusalan amma-tinopettajan mielestä tiukasti toisiinsa. Ammattiin opettaminen oli työn pääta-voite. Käytöstapojen ja elämän hallinnan opettaminen kuuluivat myös ammatin opettamiseen, mutta sille alisteisina. Tärkeää oli tietää, miten työpaikalla käyt-täydytään ja toimitaan.

Oppilaat

Ammattioppilaitosten oppilaat olivat pääosin kaupunkilaislapsia, vain muutamia oli ympäröivältä maaseudulta. Oppilaat olivat koulua aloittaessaan yleensä 13-vuotiaita, siis varsin nuoria. Silti tilaustyöt olivat vaativia ja luokkien oppilas-määrät suuria (18–20).

100

Sillon ihan ensimmäisinä vuosina (ompelimon oppilaat/LK), sillonhan ne oli jo aika noin tommosia neitiä, mutta sitten kun mie menin tälle ykkös- ja kakkos-luokalle, niin nehän oli niitä pieniä ressukoita sitten, mutta kun nekin raukat joutu jo siihen aikaan tekemään iltapukuja, ne 13 vuotiaat. Niin, kaikkee mitä meille tarjottiin, niin mehän otettiin.

Joo, meill meni oikein hienosti aina, että mie olin tyytyväinen ja sitten tuota kai ne oppilaatkin sitten olivat minnuun, ko ei oo pahaa sannaa kuulunu, ett aina jos ne näkkee tuolla niin tulee juttelemaan ja muutamat käy tääll kotona meilläkin.

Suhde oppilaisiin on tärkeä luokan työskentelyn kannalta. Kun 1950-luvulla ammattioppilaitokseen päästiin, ei jouduttu, lisäsi tämä tilanne oppilaiden ar-vostusta koulua ja opettajia kohtaan.

Pukuompeluluokilla oli oppilaina vain tyttöjä. Vaatturiluokalla 1950-luvulla opiskellut opettaja kertoi vallinneesta tarkasta sukupuolijaosta luokassa ja kou-lussa.

No siihen aikaanhan tää vaatturihomma oli täysin poikavaltasta, että mun luo-kalla oli kolme tyttöö ja niitä katottiin kun kummajaisia vähän koko koulussa. Ja siihen aikaan tää ammattikoulu, tää talo, oli jaettu niin, että oli tyttöjen valmis-tava ammattikoulu ja poikien valmisvalmis-tava ammattikoulu, ja tuossa välissä kulki tuo raja. Ja ei tiä kuinka olis käyny, jos olis jalallaan astunu toiselle puolelle.

(M 1944) Ammattien sukupuolijako oli koulussa pääasiassa sama kuin työelämässä, mutta koulutuksessa sitä oli helpompi muuttaa. Koulutuksen kautta myös vaatturien ammattikuntaan tuli yhä enemmän naisia.

Työyhteisö

Hallinnollisin päätöksin on muutettu myös opettajakategorioita, kuten koulutuk-sen kehittymistä kuvaavassa osassa jo ilmeni.

Tyttöjen ammattikouluissa toimineet pukuompelunopettajat olivat ammatin-opettajia, jotka opettivat alansa työn ja teorian. Suuremmissa kouluissa saattoi olla erikseen joitakin ammatinteorianopettajia tai opettajat vaihtoivat tuntejaan toistensa kanssa. Yleisaineiden opettajat olivat 1950-luvulla yleensä kansakou-lunopettajia tai aineenopettajia. Palkkauksellisesti ammatinopettajat kokivat jää-vänsä teorianopettajien jalkoihin, vaikka heillä mielestään oli suurempi vastuu oppilaista.

Ne tietopuoliset opettajat, ne sai paljon suuremman palkan mitä me. Ja meidän piti just opettaa kaikki niille. Me oltiin monta kertaa vähäsen, ett on tää nyt kau-heen hullua, että voimistelunopettajakin sai suuremman palkan ja ei oo mitään vastuuta. Mutta ei me siitä nostettu sen enempää porua, mutta vaan ihmeteltiin omassa sakissa.

(N 1921) 101

Palkan suuruudella mitataan usein työn arvostusta. Tässä vertailussa ammatin-opettajat tunsivat olevansa aliarvostettuja teorianopettajiin verrattuna.

Hallinto

Hallinnolla ei jokapäiväisessä koulutyössä näyttänyt olevan suurta merkitystä 1950-luvulla. Rehtori on ainoa hallinnon edustaja, joka edes mainitaan. Hän näyttää olleen ”herra” talossaan. Jos rehtori määräsi, että ammatinopettaja opet-taa muiden aineidensa lisäksi matematiikkaa, niin näin tapahtui. Toisaalta rehtori myös hankki varat konekannan uusimiseksi ja lisäämiseksi, joten ei häntä pahalla muisteltu.

Työelämä

1950-luvulla vaatetusalan työpaikat olivat tilaustyöompelimoja tai vaatetusteh-taita. Monissa tehtaissakin ompelijat kokosivat tuotteet valmiiksi. Siksi pääosa ammattikoulujen ompelunopetuksestakin oli pukuompelupainotteista. Ompeli-mon oppilaat saivat tekemistään tilaustöistä palkkana osan niistä perityistä työ-palkoista. Näin heitä totutettiin työnsä urakkapalkkaukseen. Myös koulutuskus-tannuksia katettiin oppilastyöllä.

Kyllä ne (ompelimon oppilaat/LK) saivat palkkaa. Ja mie pidin sitten sen huo-len, että me saatiin ne palkat, he sai palkat ja minä sain mun palkkani, niin mull oli aina enemmän rahaa siellä, että kaupunkikin hyöty siitä meidän työstä, ettei ne menny ihan fifty-fifty, vaan mie pidin aina sen huolen, ett me tehtiin niin paljon, että me saatiin aina ylimäärästä.

(N 1921) Asiakastyötä tehdessään oppilaat harjaantuivat asiakaspalveluun, vastuulliseen materiaalin käyttöön ja toimitusaikojen noudattamiseen. Kaikki nämä ovat tär-keitä osa-alueita tilaustyössä.

Opettajankoulutus

Pukuompelunopettajien koulutukseen Helsingin Käsityönopettajaopistossa 1940-luvulla kuului kaksivuotinen opettajankoulutus ja sen jälkeen opiston om-pelimo-osaston kaksivuotisen kurssin suorittaminen. Tällä omom-pelimo-osaston kurssilla korvattiin työharjoittelu, jota vaadittiin ammatillisilta opettajilta. Kovin paljon koulukokemuksia ei haastateltavalleni ollut jäänyt mieleen 1940-luvun alussa tapahtuneesta koulutuksestaan.

Ja täällä Helsingin käsityöseminaarissa, niin siellä olin ensin kaksi vuotta opet-tajankoulutuksessa ja sitten kaksi vuotta olin opiskelemassa pukuompelun am-mattiopettajaksi. …No me oltiin tunneilla mukana, ett heiän oma opettaja oli siellä kans. Ja me valvottiin taas oppilaita, että leikattiin niille oppilaille näitä, ett tällä tavalla meitä valmennettiin.

(N 1921)

102

Käytännön harjoittelu on jäänyt haastateltavani mieleen, hän ei kertonut harjoi-tus- tai näytetunneistaan. Niihin valmistautumisesta hänen mieleensä oli jäänyt, että seminaarin opettajat eivät muilta kiireiltään ehtineet opastaa häntä tuntien valmistelussa.

4.1.2 Ammatinopettajat tuotannon valvojina ja tapakasvattajina