Päihdeongelmat ovat yksi keskeinen aikuissosiaalityön asiakaskunnan ongelma-alue (ks. esim.
Jokinen & Juhila 2008, 9). Alkoholin ongelmakäyttö on Suomessa hyvin yleistä ja alkoholiriip-puvuutta voidaan pitää kansansairautena. Alkoholi aiheuttaa tunnetusti monenlaisia terveydel-lisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja. Se alentaa huomattavasti työkykyä. Myös eläkeikäisillä on nykyään yhä enemmän alkoholiongelmia, ja heidän terveyteensä alkoholi vaikuttaa vielä haitallisemmin. Yleisimpiä alkoholin terveydellisiä haittoja ovat vatsan ja suoliston vaivat, mie-lenterveyden häiriöt sekä unettomuus. Kaksoisdiagnoosit ovat yleisiä; ihmisellä on silloin al-koholiriippuvuuden lisäksi jokin psykiatrinen häiriö, ja tällöin oireet ovat erityisen haasteelliset.
Riippuvuus voi olla psyykkistä ja fyysistä, ja se kehittyy vähitellen toistuvan käytön seurauk-sena alkoholin tuottaman hetkellisen mielihyvän takia, heikentäen ihmisen hyvinvointia. Riip-puvuuteen liittyy pakonomainen tarve juoda alkoholia, juomisen hallitsemattomuus, vieroitus-oireet, toleranssin kasvu, keskittyminen alkoholiin ja käytön jatkaminen haitoista huolimatta.
Alkoholiongelmat ovat usein ylisukupolvisia, eli ne toistuvat sukupolvesta toiseen. Tähän vai-kuttavat perimä sekä perheen asenteet ja käyttäytymismallit. (Aalto ym. 2015, 12–13, 36, 60, 120, 154–155, 192, 222.)
Alkoholiongelman hoitojärjestelmä on Suomessa pirstaleinen ja vaihtelee kunnittain. Hoitoon pääsy on resurssipulan vuoksi yhä vaikeampaa. Päihdehuoltolaki ja siihen liittyvä asetus kui-tenkin velvoittavat kuntia järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon päihdepalvelut tarpeita vastaavasti, avohuollon ollessa ensisijaista. Jos työikäinen henkilö on alkoholiongelman takia todettu työkyvyttömäksi, on hänen mahdollista saada Kelalta tilanteen mukaan sairauspäivära-haa, kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä. Alkoholiriippuvuutta hoidetaan yleensä vie-roitus-, lääke- ja psykososiaalisen hoidon sekä vertaistukiryhmien avulla. Hoito voi tapahtua laitoksessa tai avohuoltona. Päihderiippuvaisen oma motivaatio on tärkeä hoidon onnistumisen
kannalta. Alkoholiongelmassa retkahdukset ovat tyypillisiä, ja hoitoa on hyvä jatkaa niistä huo-limatta. Alkoholiin liittyvät virikkeet ja ärsykkeet sekä stressi altistavat eniten retkahtamiseen.
Retkahduksen ehkäisy -hoito on menetelmä, jolla pyritään tunnistamaan henkilön retkahduk-seen vaikuttavia riskitekijöitä, ja välttämään niitä. Yleensä paras tavoite alkoholiongelman hoi-dossa on saavuttaa täysraittius. Työntekijän empaattinen ote ja hyvä hoitosuhde ovat eduksi paranemiselle. Psykososiaalisessa hoidossa voidaan käyttää keskustelua, tehtäviä ja käytännön harjoituksia. Hoito voi tapahtua kahden kesken tai ryhmissä. (Aalto ym. 2015, 15–16, 38, 65–
66, 89, 91, 101.)
Etenkin motivoiva haastattelu on tutkimuksissa tehokkaaksi todettu keino alkoholiongelman hoidossa (emt., 16). Esimerkiksi Björkin (2014) tutkimuksen mukaan kyseinen menetelmä on vaikuttava riippuvuuksien hoitomuoto. Motivoivassa haastattelussa pyritään saamaan ihminen huomaamaan ristiriita nykyhetken ja tavoitellun tilan välillä, ja luomaan ihmistä tukemalla edellytys muutospuheelle, jossa tämä itse alkaa puhua muutoksen puolesta, ja näin motivoitua siihen (Aalto ym. 2015, 90). Motivoivassa haastattelussa on tärkeää tehdä yhteistyötä asiakkaan kanssa, olla empaattinen ja ymmärtäväinen, kuunnella aktiivisesti, reflektoida asiakkaan kerto-maa sekä tukea pystyvyyden tunnetta. Asiakasta motivoidaan muotoilekerto-maan itse ongelmansa ja tavoitteensa. Motivoivaa haastattelua on joskus kritisoitu siitä, ettei se ole selkeä menetelmä vaan vain keskustelutyyli, mutta toisaalta sen etuna on sovellettavuus monenlaisiin tilanteisiin.
Erityisesti Ruotsissa menetelmää hyödynnetään sosiaalityössä. Sitä voidaan käyttää esimer-kiksi motivoimaan alkoholin käytön vähentämistä sekä hoitoon hakeutumista. Resurssien puut-teen vuoksi ei toisaalta aina ole mahdollista ohjata tarpeeksi tehokkaaseen hoitoon. Ruotsissa kuitenkin usein ajatellaan, että asiantuntija-apu on tarpeen hoidettaessa riippuvuuksia, koska ne ovat sairauksia. (Björk 2016.) Blomqvistin, Koski-Jänneksen ja Cunninghamin (2014) tutki-muksen perusteella suomalaiset vaikuttavat puolestaan korostavan jossain määrin ruotsalaisia enemmän ihmisen omaa vastuuta alkoholiriippuvuuden hoidossa.
Ammattilaisen voi olla vaikea selvittää alkoholin käyttöön liittyviä asioita riippuvaiselta, koska asia aiheuttaa usein häpeää. Hyvän hoitosuhteen muodostaminen onkin tärkeää. Mini-interven-tio eli lyhytneuvonta on todettu toimivaksi terveydenhuollon menetelmäksi alkoholin riskikäyt-täjien tukemisessa. Menetelmässä tuetaan rohkeasti luottamaan muutoksen mahdollisuuteen, tarjotaan alkoholitietoutta, ollaan apuna muutoksessa ja suhtaudutaan myötätuntoisesti, koros-tetaan ihmisen omaa vastuuta muutoksesta ja ehdokoros-tetaan toimintaohjeita muutoksen avuksi.
Varhainen puuttuminen on tärkeää, ja alkoholin käyttö tulisikin ottaa puheeksi, kun ilmenee
pieniäkin viitteitä ongelmakäytöstä. Monet alkoholin kanssa kamppailevat ovat saaneet apua myös AA-ryhmistä (Nimettömät Alkoholistit), jotka toimivat vertaisuuden perusteella ilman ammattiauttajaa. Ammattilaiset voivat tarvittaessa ohjata alkoholiriippuvaisia ryhmiin. Sosiaa-linen tuki on tärkeää alkoholiongelmaiselle, ja ryhmistä voi saada ymmärtäväistä tukea ja neu-vontaa vertaisilta. Ryhmissä jaetaan kokemuksia ja toivoa motivoiden toinen toisiaan saavutta-maan täysraittius. Muutosta tukevat ystävät ja harrastukset luovat osaltaan vahvempaa minäku-vaa sekä positiivisia malleja, ja näin ne voivat edistää paranemista. (Aalto ym. 2015, 16, 44, 52, 74–75, 108, 192.)
Kuusiston (2010) väitöskirjatutkimuksen tulosten mukaan alkoholismista voi toipua eri tavoin;
spontaanisti, vertaistuella tai professionaalisen hoidon avulla. Ongelmien kompleksisuus, pys-tyvyysodotukset sekä ihmisen usko ja odotukset siitä, mikä auttaa, vaikuttavat usein siihen, minkälainen keino koetaan vaikuttavana. Kompleksisten ongelmien tapauksessa tarvitaan yleensä vertaistukea tai professionaalista hoitoa. Raitistuminen on prosessi, joka saa alkunsa usein siitä, että koetaan alkoholin haitat suurempana kuin hyödyt. Tarvitaan myös ajattelutavan muutos, usko pystyvyydestä elämänmuutokseen sekä riittävät voimavarat raittiuteen pyrkimi-seen. (Kuusisto 2010, 275–283).
Väyrynen (2012) kertoo päihde- ja mielenterveyskuntoutuksen vaikuttavuuden mittaamisen ai-heuttavan haasteita, koska työn on kokonaisvaltaista ja sen tarkoituksena on parantaa ihmisen koko elämää, eikä ole helppoa osoittaa muutoksen johtuvan juuri jostain tietystä interventiosta tai asiasta. Muutos on yleensä ennemminkin erilaisten vaiheiden prosessi. Onkin tärkeää ottaa huomioon, mitkä asiat ihmiset itse kokevat merkityksellisiksi kuntoutumiselle ja muutokselle.
Ihmisen oma kokemus elämäntilanteensa muutoksesta on oleellista kuntoutuksen vaikuttavuu-den arvioinnissa. Väyrynen on tutkinut realistisen arviointitutkimuksen periaatteilla päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kokemuksia intensiivisestä avokuntoutuksesta. Hän toteaa, että tär-keitä osa-alueita kuntoutuksen vaikuttavuudessa ovat arvot ja asenteet, toiminnallisuus sekä identiteettiä tukevat keskustelut. Arvojen ja asenteiden merkitys on keskeinen. Työntekijöiden arvot ja asenteet vaikuttavat paljon asiakkaisiin. Kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen sekä hyvä ilmapiiri edistävät kuntoutusta ja vaikuttavat asiakkaiden itsetuntoon. Kun itsensä näkee muu-tenkin kuin ongelmiensa kautta, voi se auttaa tavoittelemaan uusia päämääriä. Asiakkaan ja työntekijän vuorovaikutuksessa on esillä myös valta. Onkin tärkeää pyrkiä yhdessä määrittele-mään tavoitteita, kuunnella asiakasta, arvostaa tämän autonomiaa ja antaa vaikuttaa omiin
asi-oihinsa, jotta kuntoutukseen sitoutuminen ja muutosmotivaatio kasvavat. Tämä on koettu tär-keäksi, vaikka työntekijälle voi tuntua turhauttavalta, jos muutos ei tapahdu nopeasti. Vasta-vuoroisuus, tasa-arvoisuus ja kunnioitus lisäävät myös asiakkaan omanarvontuntoa ja edistävät kuntoutumista. (Väyrynen 2012, 271–272, 274, 278–281, 294.)
Toimijuus ja toiminnallisuus ovat osaltaan tärkeitä asia kuntoutuksessa; siinä rakennetaan uutta identiteettiä ja omanarvontuntoa konkreettisen tekemisen kautta. Päihde- ja mielenterveyson-gelmat voivat aiheuttaa sosiaalisia pelkoja ja kotiin eristäytymistä, mikä kapeuttaa yhteiskun-nallista toimijuutta. Muutokset eivät tällöin tapahdu helposti, ja onkin tärkeä tehdä muutosta-voitteet maltillisiksi, konkreettisiksi, toteuttamiskelpoisiksi ja askel askeleelta eteneviksi, jotta ne tukevat muutosta. Esimerkiksi kaupassa käynti, asunnon saaminen tai työkokeilu voivat vah-vistaa ihmisen subjektiutta ja toimijuutta. Intensiivinen tuki ja kannustaminen toimimaan ovat keskeisessä asemassa. Huolta pitävä ja välittävä, toimintakykyä tukeva kontrolli on tärkeää, jos kuntoutuja ei itse kykene lähtemään liikkeelle kotoaan. Toiminnallisuus on keskeistä muutok-sessa; se tuo rytmiä arkeen ja mielekästä tekemistä, ja näin tukee sisäistä muutosta. Kuntoutuk-sen vaikuttavuutta edistävät lisäksi identiteettiä tukevat terapeuttiset keskustelut, joita voidaan käydä myös toiminnallisen tekemisen yhteydessä. Päätös päihteiden käytön lopettamisesta, muutoksen hyväksyminen ja uuden identiteetin muodostaminen vaativat usein työstämistä. Toi-minnallisuuden rinnalla uutta identiteettiä tukeva keskusteleminen auttaa työstämään vaikeita tunteita ja asioita, ja löytämään uusia tulkintoja ja näkymiä elämään. Sosiaalisten pelkojen ylit-täminen, nähdyksi tuleminen, vahvistavat kokemukset ja päihteettömyys muuttavat vähitellen kuntoutujien minäkuvaa myönteisemmäksi, antavat tunteen siitä, että pystyy vaikuttamaan asi-oihin, ja näin myös arvojen sekä toiminnan välinen ristiriita pienenee. Vaikeiden asioiden koh-taaminen ja merkityksellistäminen sekä toimijuuden ja identiteetin vahvistuminen luovat toivoa tulevaan, mikä on tärkeää. (emt., 283, 285–288, 290, 294, 296.)
Hietalan (2018) tutkimuksen mukaan päihdekuntoutus saattaa näyttäytyä asiakkaille hieman vieraana asiana ja kuntoutuksen käsitettä voi joskus olla vaikea hahmottaa; katkaisu- ja laitos-hoito ymmärretään käsitteinä paremmin. Sosiaalinen ulottuvuus on kuulunut aina oleellisena osana päihdekuntoutukseen. Päihdekuntoutuksessa voi muodostua kuntoutumista tukevaa ver-taisuutta, mutta joskus päihdeongelmaan kytkeytyvä sosiaalisuus saattaa olla myös huono asia, jos se vie ihmistä väärään suuntaan. Kuntoutujat kokevat sellaiset suhteet ammattilaisiin mer-kityksellisinä, jotka eivät ole liian virallisia, vaan missä ammattilainen tulee tavallaan lähei-semmäksi asiakkaan kanssa. Jos työntekijällä on ollut samankaltaisia haasteita elämässään kuin
asiakkailla, arvostavat asiakkaat heitä usein tietyllä tavalla enemmän, koska tällöin heillä koe-taan olevan enemmän ymmärrystä asiasta. Esimerkiksi ”asiakas”-termiä saatekoe-taan myös vieras-taa. Neutraali asiallisuus, ystävällisyys, aito välittäminen sekä huumori koetaan epäonnistumi-sesta johtuvaa häpeää lievittävänä. Päihdekuntoutuksessa oleva voi kokea häpeää myös siksi, koska joutuu määrittelemään itsensä ongelmaiseksi ja tarvitsevaksi. Päihdeongelmaisille saat-taa olla helpottavaa, kun kuntoutuksessa he voivat luovutsaat-taa kontrollin ammattilaisille, mikä toisaalta voi olla huono asia kuntoutumisen kannalta, jos tullaan tavallaan riippuvaiseksi am-mattiavusta eikä selvitä arjessa ilman sitä. Kuntoutuksessa olo voi kuitenkin auttaa saamaan etäisyyttä päihteisiin, ja mitä pidempi tauko päihteistä on, sitä helpompi saattaa olla pysyä irti niistä jatkossakin. Tavoitteiden kirjaaminen voi osaltaan auttaa sitoutumaan niihin. (Hietala 2018, 239, 242, 244, 246, 248–253, 255.)
Päihdeongelman aiheuttamaa stigmaa saattaa lieventää, ja toimijuutta sekä voimaantumista li-sätä se, jos asiakas kokee, että hänen kokemustiedostaan on hyötyä ammattilaisille, esimerkiksi vertaistoimijoina, kehittäjäasiakkaina tai kokemusasiantuntijoina. Tällainen kuntoutujien ja ammattilaisten yhteiskehittäminen kumppanuuden kautta voi vähentää hierarkioita, ja sen kautta on mahdollista muun muassa kehittää kuntoutuspalveluja yhdessä. Asiakkaat voivat näin olla hyödyksi niin muille päihdeongelmaisille, ammattilaisille kuin itselleenkin. Asiakkaiden ja ammattilaisten yhteiskehittäminen olisi erityisen tärkeää sellaisille päihdekuntoutujille, jotka kokevat olevansa alisteisessa asemassa ja että ammattilaiset ovat aivan erilaisia kuin he. Näiden henkilöiden kuntoutumista edistäisi havainto siitä, että heidän kokemustietoaan arvostetaan.
(emt., 256, 258–260.) Esimerkiksi Innokylään (2020a) on luotu Päihteistä toipuneen kokemus-asiantuntijan vastaanotto osana terveysasemalla tehtävää päihdetyötä -toimintamalli, jossa ko-kemusasiantuntija toimii asiakkaan tukena tarjoamalla etenkin vertaistukea ja kokemuksellista asiantuntemusta, ja lähtemällä vaikka mukaan asiakkaan ensimmäiselle AA-käynnille. Asiak-kaat ovat kokeneet toimintamallin hyödyllisenä ja ovat olleet siihen erittäin tyytyväisiä.