Aineistot ja menetelmät aiemmassa tutkimuksessa

Organisaatiotutkimuksen piirissä yleinen suuntaus on ollut tarkastella kommuni-kaatiotoimintaa yksilön näkökulmasta. Yksilö on se, joka puhuu, kirjoittaa, elehtii jne. Gergen ym. (2004: 39) näkevät tämän kiinnostuksen yksilöä kohtaan valitet-tavana, koska se tukahduttaa ehkä kaikista tärkeimmän piirteen kommunikaatios-sa: toiminnan ihmissuhteissa.

Ryhmien ja niissä toimivien yksilöiden vuorovaikutuksen tutkiminen puolestaan on perinteisesti tapahtunut kokoamalla ryhmä ihmisiä nimenomaan tutkimustar-koitusta varten, puhutaan niin sanotuista ad hoc -ryhmistä (Finkelstein & Ham-brick 1996: 119 120). Yhtenä esimerkkinä tällaisesta on tässäkin tutkimuksessa viitattu Romanin (2005) väitöskirja, jonka aineisto koostui kahdesta työyhteisöstä kootuista ad hoc -ryhmistä ja niiden 13 dialogi-istunnosta. Saman asian ovat ha-vainneet Valkonen & Laapotti (2011) tehdessään kirjallisuuskatsausta ryhmän vuorovaikutuksen analysointimenetelmistä vuosina 1999–2009. Katsausta varten he tutustuivat 82 kansainväliseen referee-artikkeliin. Katsauksesta kävi ilmi, että vain reilu kolmannes vuorovaikutustutkimuksista käsitteli luonnollisten ryhmien vuorovaikutusta (Valkonen & Laapotti 2011: 58).

Organisaatiotutkimuksen piirissä tehdyssä dialogi- ja laajemmin vuorovaikutus-tutkimuksessa aineistoa on kerätty monilla aineistonkeruun menetelmillä, josta tyypillisimpiä ovat haastattelut ja keskustelut, havainnointi ja kyselyt. Tavallista on myös, että tutkijalla on pääaineisto, joka on kerätty esimerkiksi havainnoimalla ja tilanteet on äänitetty. Pääaineistoa on voitu täydentää muilla aineistonkeruun menetelmillä, kuten havaintomuistiinpanoilla, täydentävillä haastatteluilla,

va-paamuotoisilla keskusteluilla, ryhmäkeskusteluilla, organisaation kirjallisilla do-kumenteilla ja arkistomateriaalilla, osallistumalla organisaatioiden sisäisiin tilai-suuksiin, keräämällä kertomuksia ja työn varjostuksella (engl. work shadow).

Vuorovaikutuksen analysointiin käytettyjä menetelmiä ovat esimerkiksi diskurs-sianalyysi, keskustelunanalyysi, kategorisointi ja luokittelu. Valkosen & Laapotin (2011: 49) tutkimus osoitti, että vuorovaikutuksen tutkimisessa kvantitatiiviset analyysimenetelmät ovat kuitenkin yleisempiä kuin kvalitatiiviset. Läpi käydyistä tutkimuksista 71 %:ssa oli hyödynnetty kvantitatiivista analyysimenetelmää ja vain 29 %:ssa kvalitatiivista. Kvantitatiivisia menetelmiä olivat kvantitatiivinen vuorovaikutusanalyysi, tiedon rakentuminen, Interaction Process Analysis (IPA), tietokoneavusteiset analyysimenetelmät, System for the Multiple Level Observa-tion of Groups (SYMLOG) sekä viestintäverkoston matriisianalyysi (Valkonen &

Laapotti 2011: 50). Kvalitatiivisia analyysimenetelmiä olivat puolestaan grounded theory tai muu laadullinen sisällönanalyysi, keskustelunanalyysi sekä etnografia²⁰ (Valkonen & Laapotti 2011: 55).

Käsillä olevassa tutkimuksessa on tarkasteltu organisaatiotutkimuksen piirissä tehtyjä dialogitutkimuksia. Kiinnostus rajautuu vain niihin tutkimuksiin, joissa dialogi on tutkimuskohde (ei menetelmä), koska myös tässä tutkimuksessa kiin-nostus kohdistuu ilmiöön itsessään. Toinen rajaus on tehty kohdistamalla tarkaste-lu vain niihin tutkimuksiin, joissa aineistona ovat olleet autenttiset puhetilanteet ja ryhmät, joten ad hoc -ryhmissä tehtyä tutkimusta ei siten ole huomioitu. Kolmas rajaus liittyy siihen, että on huomioitu vain ne tutkimukset, joissa pääaineisto oli kerätty havainnoinnilla. Näistä tutkimuksista on yhteenveto liitteessä 2. Tätä tut-kimusta eniten sivuavat tutkimusasetelmat löytyvät Kangasharjun ym. (2003), Rovio-Johanssonin (2007) ja Nikon (2009) tutkimuksista.

Toisin kuin yleisesti vuorovaikutuksen tutkimuksessa, organisaatiotutkimuksen alalla ei ole nähtävissä kvantitatiivista perinnettä aineiston analyysissa. Keskuste-lunanalyysi näyttää tämän aineiston valossa tavallisimmalta menetelmältä ja yh-dessäkään tutkimuksessa ei ollut analysoitu puhetta kvantitatiivisella menetelmäl-lä. Tyypillistä näyttäisi myös olevan havainnointiaineiston täydentäminen haastat-teluilla ja keskushaastat-teluilla. Kaikista esimerkkitutkimuksista ei kuitenkaan käy ilmi havainnoinnin kesto ja litteroidun aineiston laajuus.

20 Kaikista esitetyistä analyysimenetelmistä löytyy kuvaukset tutkimusesimerkkeineen Valkosen

& Laapotin 2011: 51–58) artikkelista.

Johtoryhmätutkimuksessa on tutkittu johtoryhmien vuorovaikutusta ja jäsenten välisiä suhteita useimmiten lomakekyselyin ja haastatteluin, harvoin havainnoi-malla. Syynä on autenttisen empiirisen aineiston saatavuus: jo Finkelstein &

Hambrick (1996: 341–342) havaitsivat, että johtoryhmätutkimuksessa suuri on-gelma on saada primääriaineistoa. He (emt.) kävivät metatutkimuksessaan läpi strategisen johtamisen alueella tehtyjä tutkimuksia vuosien 1980 1994 välisenä aikana ja havaitsivat, että tutkimusmetodit ovat nojanneet pitkälti arkistoihin, mutta myös survey-kyselyitä ja haastatteluja on toteutettu. Strategisen johtamisen alan tutkimuksissa (mukaan lukien johtoryhmiä käsittelevät tutkimukset) osallis-tuvaa havainnointia oli käytetty menetelmänä vain kahdessa tutkimuksessa, kun tutkimuksia oli kaikkiaan tehty 109 kpl. Aineiston painottumista arkistoihin seli-tettiin alhaisilla kustannuksilla ja aineiston ylivoimaisella luotettavuudella.

Vaikka Finkelstein & Hambrick (1996: 341, 343) korostivat luotettavuutta aineis-ton painottumisessa arkistoihin, niin he toivat kuitenkin esiin, että aineisaineis-ton ana-lyysissä voi ajan myötä olla vaarana, että tutkimuksesta tulee steriiliä ja on paljon asioita, mitä oikeasta toiminnasta ei saada esiin. Finkelstein & Hambrick (1996:

344) esittivät myös huolensa siitä, että havainnoinnin ja erilaisten kokeellisten menetelmien osuus strategisen johtamisen alueella tehtyjen tutkimusten aineis-toissa on vaatimaton tällaisten aineistojen tuodessa esiin sellaista rikkautta ja sy-vällisyyttä, johon muut aineistot eivät kykene.

Myös Carpenterin ym. (2004) tekemä johtoryhmien metatutkimus havainnollistaa hyvin sen, että tutkimusaineistona autenttinen vuorovaikutus on erittäin harvinais-ta. Carpenterin ym. (2004: 758) läpi käymistä 31 tutkimuksesta vain yhdessä oli käytetty aineistonhankintamenetelmänä kenttätutkimusta (Pitcher & Smith 2001).

Tuorein johtoryhmien metatutkimuksen on toteuttanut Menz (2012), ja myös se osoittaa syrvey-kyselyiden olevan johtoryhmätutkimuksessa suosiossa. Hänen tarkastelemistaan 30 johtoryhmätutkimuksesta puolessa oli käytetty menetelmänä surveytä. Viidessä tutkimuksessa oli haastatteluaineisto, mutta yhdessäkään ei ollut käytetty osallistuvaa havainnointia.

Sama havainto on tehty tässä tutkimuksessa, kun on tutustuttu lukuisiin johto-ryhmäkontekstissa tehtyihin tutkimuksiin. Niille on tyypillistä se, että tutkimusten pohjalla olevat aineistot ovat olleet pääasiassa organisaatiosta saatuja dokument-teja, joista käyvät ilmi esimerkiksi henkilöiden ikä, virkaikä, koulutus ja työtaus-ta. Näitä tietoja on suuryritysten osalta helposti saatavissa esimerkiksi yritysten www-sivuilta sijoittajille suunnatusta osastosta (ks. esim. Luoma 2010: 31). Tyy-pillistä on ollut myös toteuttaa lomakekyselyitä, joilla on selvitetty johtoryhmän jäsenten mielipiteitä ja asenteita. Sen sijaan haastatteluja saati havainnointia on hyödynnetty harvoin. Takala & Lämsä (2001: 375) ovat yllättäen esittäneet

vas-takkaisen näkökulman: heidän mukaansa huomattava osa johtamis- ja organisaa-tiotutkimuksen piirissä tehtävästä tutkimuksesta pohjautuu empiiriseen aineistoon hyödyntäen esimerkiksi havainnointia tai haastatteluja.

Oli miten oli, niin tutkijayhteisössä lienee jonkinlainen konsensus siitä, että johto-ryhmienkin tutkimisessa olisi aika siirtyä kysymisestä näkemiseen. Jos perintei-sesti johtoryhmän jäseniä on haastateltu ja heitä on pyydetty vastaamaan kyselyi-hin, niin nyt heidän toimintansa nähdään sellaisena kuin se todella tapahtuu (ks.

Hirsjärvi ym.2008: 207). Samra-Fredericks (2000b: 317) valottaa tätä esimerkillä.

Jos johtoryhmän jäseneltä kysyttäisiin sitä, kuinka hän ilmaisee hienovaraisuutta tai diplomatiaa niissä tilanteissa, kun on eri mieltä jonkun toisen jäsenen kanssa, niin tähän olisi sanallisesti äärimmäisen vaikea vastata. Näkökulmia on niin mo-nia ja moni niistä on vieläpä sellaista, joka on jopa mahdotonta pukea sanoiksi.

Koskinen ym. (2005) ovat samoilla linjoilla korostaen, että keskusteluvuorovaiku-tusta on kyllä mahdollista tutkia haastattelemalla, mutta menetelmä on niin altis virheille, että vakavaa tutkimusta ei asiasta voi haastatteluin tehdä.

Clarke (1998: 58) ja Rovio-Johansson (2007: 7) ovat todenneet, että ymmärtääk-seen mitä johdon kokoushuoneissa tapahtuu, tulee sinne mennä havainnoimaan.

Clarke (1998: 58) pitää havainnointia ainoana metodina, jolla suhteita ja ryhmä-dynamiikkaa voidaan tutkia ja päätöksentekoa analysoida huomauttaen kuitenkin, että se voi olla samalla mahdoton johtuen pääsyn vaikeudesta, laeista ja luotta-muksellisuudesta (ks. myös Birkner 2005: 166). Myös Samra-Fredericks (2000a:

254) on todennut, että tutkijan pääsy käsiksi tämän tyyppiseen aineistoon voi vie-dä vuosia.

Koska aineistonkeruu on perustunut johtoryhmätutkimuksissa tavallisesti numee-riseen muotoon muutettaviksi dokumenteiksi, kuten survey-kyselyihin, niin ai-neiston analyysimenetelmät ovat olleet pääosin tilastollisia ja tutkimustulokset on raportoitu numeerisesti. Finkelsteinin & Hambrickin (1996: 347) metatutkimuk-sessa kävi ilmi, että analyysimenetelmistä yleisimmin oli käytetty regressio-analyysiä. Suomalaisessa tutkimuksessa on hyödynnetty myös faktorianalyysiä (esim. Harisalo ym. 2006, 2007, Hujala 2008).

Kokoustyöskentely voidaan nähdä laajana kenttänä, johon voidaan soveltaa mui-den tieteenalojen tutkimusta. Koska kokous on nähty tutkimuksessa tavallisesti kontekstina esimerkiksi vuorovaikutustilanteen tutkimiselle, niin aineistonhankin-ta- ja analyysimenetelmät määrittyvät vuorovaikutuksen tutkimisen myötä. Ei ole siten mielekästä kuvata aineistonhankinta- ja analyysimenetelmiä erityisessä ko-koustutkimuksen traditiossa.