Kiista poikavauvojen ympärileikkauksesta
Matti Myllykoski
n Loppukeväästä 2012 perussuomalais- ten kansanedustaja Vesa-Matti Saa- rakkalateki eduskunnalle lakialoitteen ympärileikkausten kriminalisoimiseksi.
Konkreettinen ehdotus lakipykäläksi kuului näin: ”Joka järjestää viittätoista vuotta nuoremmalle lapselle ilman lääke- tieteellisiä perusteita ympärileikkauksen tai osallistuu sen suorittamiseen, on tuo- mittava, jollei teosta muualla laissa sää- detä ankarampaa rangaistusta, ilman lääketieteellisiä perusteita suoritetun ympärileikkauksen järjestämisestä sak- koon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.”
Aloitteessaan Saarakkala katsoi, että yleisesti ”on juridisesti kestämätöntä, että poika- ja tyttölapset asetetaan oikeu- dellisessa tarkastelussa eriarvoiseen ase- maan heille suoritetun ympärileikkauk- sen lainmukaisuutta arvioitaessa”. Suo- messa hyvin monet – allekirjoittanut mu- kaan lukien – tuomitsevat joissakin mus- limimaissa harjoitetun ja siirtolaisten mukana Suomeen tuodun tyttöjen ympä- rileikkauksen sukuelinten silpomiseksi, mutta eivät pidä sekä etenkin juutalaisil- la heidän uskonnolliseen identiteettiinsä olennaisesti kuuluvaa poikien ympäri-
leikkausta rikollisena tai edes tuomitta- vana. Saarakkalan aloite ei saanut tarvit- tavaa kannatusta ja raukesi, mutta kes- kustelu poikien ympärileikkauksesta ei ole laantunut.
Keskustelu vailla lääketieteellisiä pe- rusteluita tehtävien ympärileikkausten kriminalisoinnista on noussut uudelleen esille, kun eduskunnan sosiaali- ja ter- veyslautakunnassa kielteinen kanta ym- pärileikkauksiin on selvästi vahvistunut.
Näissä näkemyksissä tyttöjen ja poikien ympärileikkaus nähdään yhä enemmän lain edessä samanlaisena asiana. MTV:n haastattelema Juutalaisten seurakun- tien keskusneuvoston puheenjohtajaGi- deon Bolotowskyreagoi tällaiseen ke- hitykseen hyvin voimakkaasti. Jos taas Suomeen tulisi ympärileikkaukset kieltä- vä laki, Suomen juutalaiset joutuisivat Bolotowskyn mukaan lähtemään maas- ta: ”He lähtisivät täältä pois. Ilman muu- ta! Eivät Suomen juutalaiset voi asua antisemiittisessä yhteiskunnassa.” Bolo- towskyn reaktiota ei ole syytä ihmetellä;
poikavauvojen ympärileikkaus on Suo- men juutalaisille vähintään yhtä tärkeä kuin lapsikaste on Suomessa vaikuttavil- le perinteisille kristillisille kirkoille.
Vaikka poikavauvojen ympärileik- kaus on olennainen osa juutalaisuutta, sillä on vahvat juurensa etenkin anglo- saksisessa lääketieteellisessä ajattelussa.
Maailmansotia edeltäneenä aikana esi- nahan ympärileikkauksen katsottiin eh- käisevän tai parantavan monia erilaisia sairauksia sekä jopa hillitsevän mastur- baatiota. Poikavauvojen ympärileikkauk- selle suopea kanta on säilyttänyt ase- mansa maltillisessa ja tarkempaan tutki- mukseen perustuvassa muodossa. Sen myönteisten vaikutusten kannattajilla on takanaan uskonnosta riippumattakin traditio, johon liittyviä käsityksiä voi puolustaa tai vastustaa.
Poikavauvojen ympärileikkauksen vastustajat korostavat ympärileikkauk- seen liittyvää infektioriskiä, joka on asian- sa osaavan lääkärin käsissä ja hygieeni- sesti turvatuissa oloissa hyvin pieni. Pro- sentuaalinen arvio riskistä vaihtelee vä- lillä 0,2–1,5%. Haittapuoliin luetaan eri- tyisesti viimeaikaisessa keskustelussa vauvalle aiheutettu kipu ja siitä seuraava järkytys tai trauma, joiden tutkiminen tosin on huomattavan vaikeaa. On kui- tenkin todettu, että sikiöiden kykyä tun- tea kipua on aliarvioitu. Uutena argu- menttina keskusteluun on ilmaantunut myös ajatus, että vauvana koettu ympä- rileikkaus vähentää myöhempää suku- puolista nautintoa. Tämä on edellistä väi- tettä vieläkin vaikeampi todentaa, ja joku voisi väittää jopa päinvastaista. Monesti kaikkien uskonnollispohjaisten ympäri- leikkausten niputtamisessa yhteen on nähtävissä uskontokritiikkiä, jossa yksi- lön oikeudet asetetaan vastakkain epätie- teelliseksi ja epäinhimilliseksi koetun us-
konnollisen perinteen kanssa.
Läätetieteen piirissä käytävä keskus- telu ei liity ensi sijassa tällaisiin asetel- miin vaan objektiivisuuteen pyrkivään tutkimukseen. On kuitenkin huomatta- va, että kulttuuriset asenteet erottavat Yhdysvalloissa ja Euroopassa vaikutta- vien tutkijoiden käsityksiä toisistaan. Ka- nadassa noin 48 % ja Yhdysvalloissa pe- räti 60 % poikavauvoista ympärileika- taan edelleen ei-uskonnollisista syistä.
Aiemmin luvut olivat jopa korkeampia.
Ympärileikkauksen sairauksia ehkäise- västä vaikutuksesta on Yhdysvalloissa tuotettu tutkittua tietoa, jonka mukaan ympärileikkaus heikentää miehillä todis- tetusti virtsatietulehduksen ja sukupuo- litautien, erityisesti HIV-tartunnan ris- kiä. Brian J. Morris ja Thomas E.
Wiswell kirjoittavat virtsatieinfektion esiintymisen ympärileikatuilla ja ympäri- leikkaamattomilla vauvoilla, pojilla ja miehillä artikkelissaan ”Circumcision and Lifetime Risk of Urinary Tract Infec- tion: A Systematic Review and Meta- Analysis”, The Journal of Urology 189 (2013) 2118–2124. Artikkeli kirjaa 22 tut- kimukseen perustuvan meta-analyysin tulokset, jotka osoittavat esimerkiksi, että virtsatietulehduksen riski on ympä- rileikkaamattomilla poikalapsilla lähes kymmenen kertaa korkeampi kuin ym- pärileikatuilla. Kun Yhdysvalloissa aiem- min tavanomaisten ympärileikkausten määrä on laskussa, nyt pelätään erityi- sesti infektioiden lisääntymistä. Miesten ympärileikkausta on myös suositeltu osaksi maailmanlaajuista AIDSin leviä- misen vastaista toimintaa; tämä johto- päätös tehdään esimerkiksi usean asian-
tuntijan tutkimuskatsauksessa ”The Im- pact of Male Circumcision on HIV Transmission” (The Journal of Urology 183 [2010] 21–26). Afrikan vakavien AIDS-alueiden miehiin kohdistuva tutki- mus osoittaa, että heistä ympärileikatuil- la esiintyy selvästi vähemmän HIV-tar- tuntoja, vaikka heidän sukupuolinen ak- tiivisuutensa on suurin piirtein samaa luokkaa kuin ympärileikkaamattomien- kin. Kaikki tämä tutkimus on luonnolli- sesti syntynyt konteksteissa, joissa poi- kien ympärileikkauksen takana on vahva lääketieteellinen traditio ja taipumus sen vaalimiseen.
Suurimmassa osassa Eurooppaa asiat ovat toisin. Ympärileikkauksia ei perin- teen puuttuessa nähdä mielekkääksi kei- noksi sairauksien ehkäisyyn – keinoksi, jota pitäisi puolustaa, tutkia tai perustel- la. Suomen Lääkäriliitto ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ovat keväällä 2013 antamassaan lausunnossa kyseena- laistaneet amerikkalaiset tutkimukset, joiden mukaan poikien ympärileikkaus olisi lääketieteellisistä syistä suositeltava.
Suomalaisten asiantuntijoiden mielestä kulttuurierot ohjaavat poikien ympäri- leikkausta koskevia käsityksiä. He totea- vat, että lasten virtsatieinfektio on harvi- nainen ja että se on hoidettavissa anti- biootein; ympärileikkaukseen itseensä liittyvä riski on heidän mukaansa tilastol- lisesti hieman korkeampi kuin riski saada virtsatieinfektio. Esinahan poistamista sukupuolitautien ehkäisemiseksi he puo- lestaan pitävät täysin tarpeettomana.
Lääketieteellisten argumenttien osalta Suomen Lääkäriliitto ja Suomalai- nen Lääkäriseura Duodecim voisivat
nähdäkseni asettua kannalle, jonka mu- kaan poikavauvojen ympärileikkauksia voidaan tehdä asettamatta niiden etuja ja haittoja jyrkästi vastakkain. Julkilausu- massaan he kuitenkin sanovat myös, että
”leikkauksessa on kyse peruuttamatto- masta toimenpiteestä terveelle lapselle, joka ei itse kykene päättämään puoles- taan”. Edelleen he pitävät tärkeänä,
”että tutkijan oma usko tai vakaumus ei pääse vaikuttamaan tulosten tulkin- taan”. Nämä johtopäätökset ovat ongel- mallisia, koska amerikkalaislääkärien tutkimustulokset ja niistä käyty keskus- telu eivät liity heidän uskontoonsa vaan tutkitun tiedon tulkintaan siinä konteks- tissa, jossa he toimivat. Edelleen voisi väittää, että jokainen rokotus tai vaikka- pa sosiaalisista syistä tehty abortti on peruuttamaton toimenpide ”terveelle lapselle, joka ei itse kykene päättämään puolestaan”. Näissä kahdessa argumen- tissa ei mielestäni ole kyse tieteellisestä argumentaatiosta vaan asenteista, joiden suhdetta muihin lääketieteellisiin ja eet- tisiin valintoihin ei ole pohdittu loppuun saakka. Vanhemmille voi mielestäni an- taa mahdollisuuden poikalapsensa ympä- rileikkaukseen aivan yhtä pitävin perus- tein kuin heille voidaan antaa mahdolli- suus tehdä rokotuksiin liittyviä valintoja tai teettää abortti sosiaalisista syistä.
Poikien ympärileikkauksen krimina- lisoiminen ja leimaaminen yksioikoisesti pahoinpitelyksi ja yksilön perusoikeuk- sien loukkaamiseksi ei olisi viisasta lain- säädäntöä. Siinä ei ole kysymys samasta asiasta kuin tyttöjen ympärileikkaukses- sa – ei eettisesti, lääketieteellisesti eikä uskonnollisestikaan katsoen.
Evankeliumi Kari Peitsamon mukaan
Matti Myllykoski haastattelee Kari Peitsamoa
n Rock-legenda Kari Peitsamo on poik- keuksellinen kristitty. Hänen uskonsa on syntynyt kypsällä iällä ja vailla yhteyttä kirkkoon, herätyskristillisiin tai muihin yh- teisöihin. Hän julistaa uskoaan toisin kuin muut uskoon tulleet: hän tyytyy lyhyisiin ydinlauseisiin, joilla on sekä kova ytimensä ja särmänsä, mutta myös monimielinen ulottuvuutensa. Tämän haastattelun tar- koituksena on avata Kari Peitsamon uskoa ja julistusta, joka on kiinnostavin ja virkistä- vin ilmiö, jonka Suomen Siionissa hyvin pitkään aikaan olen kohdannut.
Näkemisestä
Olen keskustellut Karin kanssa useaan otteeseen, yrittänyt jäljittää hänen ajat- telunsa polkuja, osunut oikeaan ja men- nyt harhaan, vetänyt Karin aforismeja liian pitkälle ja kulkenut välillä väärään suuntaan. Tämän haastattelun alkaessa pysähdyn tulkitsemaan yhtä hänen ydin- ajatuksistaan: ”Minulla ei ole päätä.”
MM: Jokainen meistä näkee toisen ihmisen pään ja kasvot, mutta minä en
näe omiani. Näen kaiken muun ympäril- läni. Luotan siihen, mitä näen: kun yri- tän katsoa päätäni, en näe mitään. Pääni on peilissä ja peili on maailmassa. Omas- sa tilassaan ihminen tutkii itseään peilin kautta. Minä voin kuitenkin nähdä alku- peräisen pääni, jota ei ole. Näen silloin tyhjyyden. Siksi minä olen itselleni myyt- ti. Kun kuvittelen, että minulla on pää, olen sokea. Onko näin?
KP:Noin se on. Jos kuvittelen har- tioilleni jalkapallon kokoisen möykyn, olen hallusinaation vallassa. Pääni on maailmassa. Itse asiassa minulla on mon- ta päätä. Miljoonittain: peilissä, valoku- vissa, kiiltävissä ovenkahvoissa, näyteik- kunoiden heijastuksissa ja jokaisen vas- taantulijan katseessa.
KP vaihtaa näkökulmaa ja sanoo:
Jokainen mies luulee kusevansa alas- päin. Mies ei tajua, että maailma loppuu hänen kaulaansa. Kun ihminen painaa päänsä, hän näkee kaiken ylöspäin, ylös- alaisin! Nähdessään kaiken ympärillään ihminen on liikkumaton ja ikuinen.
MM:Ihminen ei siis tajua, millainen kuningas hän on elämässään.KP:Juuri noin.MM:Mutta ihmistä ilmeisesti vai- vaa jonkinlainen hybris.KP:Todellakin, ja vakava sellainen. Tälle hybrikselle ih- minen kuolee vain osallistumalla Jeesuk- sen ristinkuolemaan Golgatalla. MM:
Miksi ihmisen ongelman ratkaisuiksi ei- vät kelpaa elämänviisaudet tai psykolo- giat? KP: Näkeminen Kristuksessa on kaikki.
MM: Päättömän ihmisen ongelman ratkaisuksi kelpaa siis vain uusi pää?
KP: Päättömyys ei ole suinkaan ongel- ma, vaan ratkaisu. Kun vapaudumme kuvittelemasta itsellemme pään, vapau- dumme elämään Kristuksessa. Sillä, ku- ten Raamatusta voimme lukea, Kristus on miehen pää, ja Kristuksen pää on Jumala. Näin Kristus toimii konkreetti- sesti välittäjänä Jumalan ja ihmisen suh- teessa.
MM: Sinä kytket tähän myös kysy- myksen armosta ja teoista… KP: Vas- taanottaessamme näkemisen Kristukses- sa asetumme myös Hänen armonsa va- raan. Meidän tehtävämme on siis näiltä osin suoritettu. Hyvät teot, viisaus ja moraalisesti korkea elämä saavat odot- taa. Itse asiassa ainoa tapa edistää edellä mainittuja on vain pysyä Herrassa, so.
jakaa tämä näkeminen, joka edellä on kuvattu. Tätä, ja vain tätä, on tehdä Herran työtä. Herran työn tulos on en- nalta arvaamaton ja yllättävä, mutta vaikka lopputuloksen aika, paikka ja tapa ovatkin meiltä salatut, yksi on varmaa.
Herran päivä tulee kyllä, mutta silloin kun sitä vähiten odotamme. Kuin varas yöllä.
MM:Kun uskova ihminen on ristiin- naulittu yhdessä Kristuksen kanssa, hän katsoo alhaalta ylös maailmaa, joka on hänen samalla hänen silmissään ylösalai- sin. Mikäli ymmärrän sinua oikein, juuri tähän päättömyyden huomaamiseen ja maailman ylösalaisin näkemiseen liittyy kristityn nöyryys, vapaus, armahdettuna oleminen. Minusta tuntuu siltä, että si- nulle kristittynä oleminen on jatkuvaa näkemistä ja nimenomaan näkemistä toi- sin. Pitääkö paikkansa?
KP:En näe toisin, vaan näen. Tois- tan: nyt vasta näen. Nöyryydestä, vapau- desta tai armosta en tiedä, mutta sen tiedän, että minä, joka ennen olin sokea, nyt näen. Ja tuo mies, joka antoi minulle näköni, onko hän syntinen, sitä en tiedä.
En puhu vertauksin enkä arvoituksin.
Kyse on konkreettisesti todellisuuden nä- kemisestä, kuin se on. Tätä on elämä Kristuksessa. Kompastuskiveksi sen te- kee näkemisen helppous, ei suinkaan vai- keus, sillä tämä näkeminen hylkii kaik- kia filosofioita, epistemologioita mutta myöskin magiaa. Näkemällä vapaudum- me kaikesta taikauskosta ja ennen kaik- kea myytistä nimeltä ihminen. Sillä ihmi- nen on myytti. Vain Kristus on tosi. Mut- ta Jumalan piti tulla ihmiseksi, jotta ih- minen voisi jälleen elää Jumalan yhtey- dessä. Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä. Ei suinkaan näkemistä toisin, vaan näkemistä oikein. Ainoaa todellista näkemistä. Kaikki muu on sokeutta.
Kristuksesta
MM:Oikein näkemisenä kuvaamasi nä- keminen ei liity ensi sijassa ihmisen sisäi- seen muutokseen vaan totuuteen. Oikein
nähdessään ihminen huomaa olevansa myytti. Tarkoitatko ihmisen myyttisyy- dellä sitä, että ihminen näkee kaiken ympärillään syntymästään saakka väärin ja elää harhan vallassa? Perinteisesti myytti ei tarkoita väärää käsitystä vaan tarinaa tai kertomusta, jossa modernin historiankirjoituksen kannalta taru ja to- dellisuus sekoittuvat toisiinsa. Mikäli ymmärrän myytti-termin käyttöäsi oi- kein, oman näkemisemme harhaisuus on pohjimmiltaan kaiken kattavaa: se värit- tää kaikkia niitä tarinoita, joita ihmiset luovat itsestään, toisistaan sekä erilaisis- ta ihmisryhmistä ja koko maailmasta ym- pärillään. Tätäkö tarkoitat myytillä?
KP:Myytti syntyi Adamin langetes- sa. Näkeminen muuttui. Eeva näyttäytyi objektina. Paratiisissa ei aluksi ollut por- noteollisuutta, mutta koska ihminen teki itsestään myytin, hänen oli poistuttava paratiisista myyttien maailmaan. Ja tääl- lä sitä ollaan. Koko sosiaalistumisproses- simme edellyttää tämän kollektiivisen harhan, ihmistä koskevan myytin hyväk- symistä. Sitä kutsutaan perisynniksi.
Lapsi, joka ei hyväksy ideaa harteillaan olevasta karvaisesta möykystä, ei tule aikuisena selviytymään yhteiskunnassa.
Siksi myytti ihmisestä on välttämätön.
Mutta aikuistuttuaan ihminen joutuu kysymään, mikä on hänen todellinen identiteettinsä. Silloin hänestä tulee tuo Jaakobin kirjeen kaltainen mies, joka tarkastelee kasvojaan peilistä. Ja silloin hän ymmärtää, että nuo kasvot ja tuo pää peilissä ovat myytti. Lankeemuksessa syntynyt harha. Todellisuudessa päätä ei ole. Kun tarkastelen itseäni ilman peiliä, siis välittömän, todellisen kokemukseni
kautta, maailmani päättyy paidan kau- luksen kohdalla. Siitä alkaa taivasten valtakunta. Kun näen tämän, olen pelas- tettu. Joten Jumalan näkeminen on hel- pompaa kuin heinänteko. Kristuksen voi nähdä kuka tahansa, koska tahansa.
Kristuksen näkeminen on helpompaa kuin hillopurkin. Tämä näkeminen on kuitenkin vasta alku. Sitä kutsutaan kääntymykseksi. Uudestisyntyminenkin käy. Nikodemos ihmetteli, miten ihmi- nen voi vanhana syntyä. Näin se käy.
Tästä kuitenkin vasta alkaa kristityn vaellus. Sillä me vaellamme uskossa, emme näkemisessä. Ja usko tarkoittaa Herran työtä, so. tämän näkemisen koke- muksen uudistamista ja äärelle palaa- mista joka päivä, joka hetki. Tästä meitä muistuttaa ehtoollinen. Kun viini ja leipä saapuvat äärettömään tyhjyyteemme, jossa kuvittelimme pään olevan, olemme yhtä Kristuksen kanssa.
MM:Luulen, että moni sinun kristi- tyn vaellustasi seurannut on pitänyt ajat- teluasi arvoituksellisena eikä ole päässyt siihen kiinni. Tämä on ollut oma ongel- mani ja varsinainen syy tämän haastat- telun tekemiseen. On hyvä huomata, että ajattelusi on hyvin selkeää ja yksinker- taista, kun se avataan. Kiteytät kristilli- sen uskon siihen, että se on Kristuksen näkemisen ja Kristuksessa näkemisen kokemuksessa elämistä. Minusta tuntuu siltä, että haluat kuvata mahdollisimman tarkasti uskon ytimen, ja riisua ainakin tämän ydinkuvauksen kaikesta epäolen- naisesta – tunteista, filosofoinnista, apo- logetiikasta, etiikasta. Ennen kaikkea huomaan, että haluat vetää selvän rajan ei-kristillisiin henkisyyden muotoihin,
etenkin new age -tyyliseen ajatteluun.
Vaikuttaa siltä, että Kristus-kuvasi on keskittynyt yhteen olennaiseen pistee- seen, josta voit johtaa kaiken muun. Ym- märränkö sinua oikein, kun kuvittelen, että sinulle Kristus ei ole myytti, koska hän tekee meille yhden olennaisen asian:
antaa meille näön? Onko oikein sanoa, että sinun mielestäsi kaikki muu kristil- lisessä uskossa seuraa tästä tai havain- nollistaa tätä vai onko uskossa mielestäsi jotakin, joka olisi tästä oivalluksesta riip- pumatonta?
KP: Tulkitset tismalleen oikein.
Kristus on kaiken keskus, näkeminen Kristuksessa. Sillä kun elän Kristukses- sa, enää en elä minä, vaan Kristus minus- sa. Mutta ensin minun täytyy kuolla, kuolla maailmalta, niin kuin Kristuskin kuoli. Kristus on tässä esikuvamme ja edelläkävijämme. Mutta miksi Kristus kuoli, ja miten? Paavali puhuu arvoituk- sellisesti ”tämän maailman valtiaista”, jotka ristiinnaulitsivat kirkkauden her- ran tuntematta häntä. Ilmestyskirja viit- taa uhriin, joka annettiin maailman luo- misen alussa – siis kauan ennen Golgatan tapahtumia. Jumalan suunnitelmana on ollut siis lähettää poikansa surmattavak- si, ja sitten herättää kuolleista. Vasta tekonsa jälkeen surmaajat ymmärtäisi- vät, mitä ovat tehneet. Mutta silloin on jo myöhäistä – heidän kannaltaan. Sillä näin Kristus ottaa ylösnousseena hallin- taansa kaikki maailman henkivallat, vii- meisenä niistä kuoleman. Tämä kaikki tapahtuu ristillä. Risti on siis se näkemi- sen positio, joka avaa Kristuksen kautta meillekin tien Jumalan valtakuntaan.
Tämä näkökulma ylittää lain – ei siis
kumoa, mutta ylittää. Sillä laki on annet- tu meidän myyttisten olentojen välille, ja siksi laki osoittaa synnin, sokeuden. So- keat fariseukset käyttivät lakia parhaan kykynsä mukaan – tunnetuin seurauk- sin. Laki tappaa. Sen pitääkin. Ensinnä Kristuksen, ja sitten meidät muut. Mutta Jumalan armosta me saamme Kristuk- sessa kokea ylösnousemuksen, kun jaam- me hänen kanssaan ristin. Risti on uni- versumin keskus, tuo Aristoteleen liikku- maton liikuttaja, jonka kautta Kristus lunastaa meidät ikuiseen elämään. Pysy- mällä Kristuksessa meille avautuvat nämä mysteerit, eivät tietämisen, vaan näkemisen kautta. Siksi usko on tie. Ku- kaan ei voi kulkea sitä toisen puolesta.
Jokaisen meistä on henkilökohtaisesti asetuttava Kristuksen esimerkkiä seura- ten ristille ja nähtävä – siis konkreettises- ti nähtävä – uusi taivas ja uusi maa.
Vasta sitten voimme ehkä ymmärtää 2000 vuoden takaiset tapahtumat Jeru- salemissa ja Golgatalla. Järki ei niitä koskaan tule käsittämään. Tätä on kris- tinusko.
Lutherista, Paavalista ja ilmoituksesta MM:Kuvaamasi tulkinta kristinuskosta on hyvin lähellä Martti Lutherin teolo- gian ydinajatuksia. Missä kohdin se poik- keaa Lutherin näkemyksistä?
KP: Jatkan siitä, mihin Luther jäi.
Vaikka oma käsitteeni näkemisestä on monilta osin yhteneväinen Lutherin armo-ajattelun kanssa, on tulkintani esim. ristin teologiasta Lutheriin nähden kuitenkin olennaisesti toinen. Yhtäläi- syyksiäkin on. Lutherin mm. Heidelber- gin disputaatiossaan esittämä skolastii-
kan ja etenkin ns. kunnian teologian kri- tiikki on myös osa omaa teologista ajatte- luani. Paavalia seuraten Luther kirkas- taa nerokkaasti filosofian ja teologian eron samalla hyläten keskiajan teologial- le ominaisen epistemologisen hapuilun.
Tämä ei ole uutta. Mystiikan ja kärsi- myksen korostaminen johtaa Lutherin kuitenkin omassa ristin teologiassaan alueille, jotka mielestäni eivät kestä kriit- tistä tarkastelua. Armosta tulee näin ikään kuin uusi laki, kumileimasin, jolla Luther kuittaa Paavalin ajattelun syvim- mät ja tärkeimmät haasteet ja jännitteet.
Korottaessaan armo-oppinsa dogmiksi Luther putoaa näin itse skolastikoille kaivamaansa hautaan. Minun tehtäväni on herättää hänet sieltä henkiin. Siksi näkeminen. Ei armo. Paavalille risti ei ole ensisijassa kärsimyksen eikä mystee- rin ilmentymä vaan silkkaa avaruudellis- ta geometriaa. Siirtämällä näkökulmani Golgatan ristillä riippuvasta Jeesuksesta sisäiseen Kristukseeni astun samalla het- kellä ajasta ikuisuuteen. Minua ympäröi- vä kolmiulotteinen todellisuus muuttuu kaksiulotteiseksi. Syvyyden ulottuvuus vaihtuu nyt kokemukseksi äärettömästä päästä, jota minulla ei ole. Se pää on Kristuksen. Olen näin astunut Jumalan valtakuntaan. Tätä on näkemisen teolo- gia. Ja tätä on perimmältään myös ristin teologia.
MM: Entä Paavali, jolla on aivan erityinen sija Raamatun käytössäsi ja teologisessa tulkinnassasi? Onko teolo- giasi puhtaasti paavalilaista vai erottaa- ko jokin sinut hänen ajattelustaan?
KP:Minut ohjasivat kristillisen us- kon ja teologisen tutkimuksen äärelle
Jeesuksen sanat: ”Silmä on ruumiin lamppu.” Tuon lauseen myötä löysin sit- ten apostoli Paavalin, ja itse asiassa Paa- valin kirjeiden äärellä se on edelleenkin referenssinäni, miten omaa uskoani tai Paavalin kirjoituksia sitten muuten luo- taankin. Paavaleita on useita, sen on kriittinen tutkimus jo varhain osoittanut.
Ja jo siksi kysymys on ongelmallinen.
Olen edellä hahmotellut omaa paavali- laista uskon käsitystäni. Perisynnin idea, jota ilman Paavalia emme luterilaisen uskon keskiöön varmaankaan välttämät- tä automaattisesti sijoittaisi, on itselleni erityisen tärkeä. Onko se kristillisen us- kon koko sisältö, on varmaankin kiistan- alaista, mutta oma ihmiskuvani sopii hy- vin yhteen Paavalin peruuttamattoman pessimistisen ihmiskäsityksen kanssa.
Olemme hakoteillä. Ja niin perusteelli- sesti, että joudumme toteamaan, että sekä maasto että kartta ovat pielessä. Itse suunnistajasta puhumattakaan. Tähän täydellisen epätoivon ja hämmennyksen tilaan tuo Paavali Roomalaiskirjeen sa- nat: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä.” Tuohon lausee- seen luottaen voin orientoida koko eksis- tenssini uudelleen. Sitten vasta matka jatkuu. Enempää en voi nyt sanoa. Ja vaikka mieluusti nyt jo sauhuaisin ja julistaisin näitä ideoitani ja teorioitani jokaiselle satunnaisellekin vastaantulijal- le – eihän nimittäin ole mikään pikku juttu, kun sokeana syntynyt saa näkönsä – luotan, että koko ilmoitus kaikessa his- toriallisessa järisyttävyydessään kyllä avautuu, sitten kun sen aika on. Siihen asti painelen muina miehinä pitkin ke- väisen Helsingin katuja ikään kuin mi-
tään ei olisi tapahtunut, pitäen mielessä Jeesuksen sanat: ”Älä edes poikkea ky- lään.”
MM:Miten teologiasi suhtautuu aja- tukseen koko Raamatusta Jumalan il- moituksena? Onko Raamattu sinulle Ju- malan sanaa sellaisenaan vai näetkö, että Raamatulla on keskus, josta käsin kaik- kea muuta on tulkittava? Jos kallistut jälkimmäiseen vaihtoehtoon, onko Raa- matussa ja siihen perinteisesti liitetyissä käsityksissä jotakin, jota pidät ongelmal- lisena?
KP:Raamattu on kokonaan tosi. Sik- si sekä historialliset että mytologiset tul- kinnat, jotka molemmat tahoillaan ja ta- voillaan typistävät sen, ovat tuomitut epäonnistumaan. Mutta hätä ei ole tä- män näköinen, kummankaan kannalta, sillä juuri tästähän Raamattu puhuu pu- huessaan laista. Laki on kontekstiinsa sidottu paradigma, joka väistämättä ku- moaa itsensä. Sehän on itse asiassa juuri lain luonne ja tarkoitus. Historiallis-kriit- tinen tutkimus joutuu tulevaisuudessa (vaikka 99 % akateemisista eksegeeteis- tä sitä vielä pontevasti vastustaakin) myöntämään, että historian Jeesusta ei koskaan ollutkaan. Näin saavumme my- tologisen tulkinnan äärelle. Mutta se- kään ei meitä pelasta, sillä kysymykseen myytistä Raamattu antaa vastauksen, jota mytologiatutkimus ei ole tullut vielä ajatelleeksikaan: koska ihminen on itsel- leen myytti, täytyy Raamatun silloin olla totta. Sillä vain toinen pätee. Jumala tai ihminen. Se on juuri Raamatun sanoma.
Mitään ydintä ei ole, vaan tämä viesti on luettavissa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan saakka, Raama-
tun jokaiselta sivulta, jokaisesta jakeesta, alusta loppuun. Ainoa avain on näkemi- nen – sanoma, joka toistuu ensimmäisel- tä sivulta viimeiselle. Jos olemme tämän näkemisen evankeliumin valmiit vas- taanottamaan, ihmiskunta pelastuu. Ja myös tenniksessä monilla tulokset pa- ranevat kuin itsestään.
MM: Eksegeettinä olen tietysti eri mieltä kanssasi siitä, mihin historian Jeesuksen tutkimus johtaa ja miksi, mut- ta se ei ole tässä yhteydessä kiinnostavaa.
Sen sijaan haluaisin jatkaa kysymyksiäni ilmoituksesta ylipäänsä. Havainnollistan tavoitettani usealla kysymyksellä, jotta voisit valita itsellesi parhaiten sopivan näkökulman; toivon, ettet kuule näissä konekiväärin rätinää. Kun koko Raamat- tu on sinulle Jumalan sana ja alusta loppuun totta (siinä mielessä, että sen avaimena on näkeminen), miten ajattelet Raamatun syntyneen? Miten liität tähän Raamatun kaanonin syntyprosessin?
Millä tavalla Raamattu eri aikoina ja eri tilanteissa syntyneiden kirjoitusten ko- koelmana on totta? Mikä tekee Raama- tusta Jumalan ilmoituksen? Vai onko se otettava yksinkertaisesti vastaan sellai- sena, koska sen kantama sanoma Kris- tuksessa näkemisestä on tosi? Onko kir- joituskokoelma Raamatun totuudessa kysymys taakse kyselemättömästä auk- toriteetista vai onko sitä mielekästä pe- rustella jollakin tavalla, esimerkiksi pe- lastushistoriallisella teologialla?
KP: Tämä saa olla viimeinen kysy- mys. Olen jo aivan puhki. Siksi kiitän Sinua, Matti, jo nyt. Olet avoimesti ja ennakkoluulottomasti lähtenyt mukaani matkalle, jolta meillä kummallakaan ei
ole paluuta. Ei ainakaan samalle kentäl- le. Joten voin luvata, että työsi ei ole ollut turhaa. Se ei ole mennyt hukkaan. Tämä on historiallinen haastattelu. Ilmoitus jatkuu. Se jatkuu tässä ja nyt. Kysymyk- seesi Raamatusta en voi valitettavasti nyt vastata tyhjentävästi, sillä minulla on kreikan kurssi vielä kesken. Ja esimer- kiksi englanninkielinen King James Bi-
ble vuodelta 1611 on mielestäni osa tätä jatkuvaa ilmoitusta. Sitä minä käytän, kun haluan ilmoituksen äärelle. Niin hyvä se on. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että olen vain heppu, joka yllättäen innostui näistä kysymyksistä.
Ja välillä kysyn, miksi juuri minä. Mutta toisaalta: kuka sanoo, ettei Nokialta voi tulla profeettaa?
Sapere aude –
Vartijan uusi tieteellisten e-kirjojen sarja
Monografiasarjan Sapere aude ensimmäinen kirja ilmestyy Vartijan kotisivulle www.vartija-lehti.fi kaikkien ilmaiseksi
luettavaksi perjantai-iltana 23.5.
Ville Jalovaara, Paasikiven diktaatista homoiltaan. Suomen luterilainen kirkko ja seksuaalietiikan murrosvuodet.
Antoisia lukuhetkiä!
Twiittaavan superpaavin ensimmäinen vuosi
Heikki Leskinen
n Paavi Benedictus XVIilmoittaa yl- lättäen eroavansa virastaan ja argentii- nalaisesta Jorge Mario Bergogliosta tulee uusi paavi. Paavi Franciscuksesta tulee supersuosittu, ja hänet valitaan Time-lehden vuoden henkilöksi. Juoru- jen mukaan Benedictuksen eron taustal- la on kabinettipeliä ja Vatikaanissa on salainen homolobbareiden verkosto. Ku- lunut vuosi on ollut katolisessa kirkossa aivan käsittämättömän jännittävä.
”Rukoilkaa puolestani”
Kun 13. marraskuuta 2013 konklaavin toisen päivän päätteeksi Sikstuksen kap- pelin savupiipusta nousi valkoinen savu uuden paavin merkiksi, miljoonat koti- katsojat Pietarinkirkon aukiolle kerään- tyneen ihmisjoukon lisäksi kerääntyivät seuraamaan aikamme huikeinta reality- ohjelmaa, jossa noin tunnin ajan tuijotet- tiin herkeämättä Pietarinkirkon parvek- keen verhoja odotellen, milloin ne au- keaisivat. Draaman suurin jännitys syn- tyi spekuloinneista, minkälainen paavi pian verhojen takaa paljastuisi.
Valitsisiko konklaavi taas perintei- sesti eurooppalaisen miehen Rooman piispaksi, vai tulisiko uusi paavi esimer-
kiksi eteläiseltä pallonpuoliskolta, jossa katolisen kirkon kasvu on kaikkein vilk- kainta? Edustaisiko paavi konservatiivi- sia arvoja, vai olisiko paavi reformimieli- nen? Olisiko luvassa isoja uudistuksia, vai pysyisikö kirkossa kaikki ennallaan?
Mikä olisi paavin kanta perinteisiin sek- suaalieettisiin opetuksiin ja miten hän tulisi selvittämään pitkään tapetilla ollei- ta hyväksikäyttöskandaaleja? Olisiko uusi paavi ennakkoarvailujen mukaisesti tummaihoinen?
Näihin kysymyksiin saatiin ainakin osittain vastauksia, kun piinaavan odot- telun päätteeksi basilikan loggialle il- mestyi verhojen takaa konklaavin kardi- naaliprotodiakoni lausumaan tutut sa- nat: Habemus papam!
Uusi paavi oli argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio, jonka paavinimeksi tuli Franciscus. Vielä merkittävämpää kuin se, miltä uusi paavi näytti (Franciscuk- sen yksinkertainen pukeutuminen toi mieleen katolisen kirkon prameasti pu- keutuvan hengellisen johtajan sijaan pi- kemminkin kerjäläisveljen), oli se, mitä paavi ihan ensimmäiseksi teki: hän pyysi ihmisiä rukoilemaan hänen puolestaan.
”Nyt haluaisin antaa siunauksen. Mutta
ensiksi pyytäisin teiltä palvelusta. Ennen kuin piispa siunaa ihmiset, pyydän, että rukoilisit Herraa siunaamaan minua – kansan rukous heidän piispansa puoles- ta. Lausukaamme tämä rukous – teidän rukouksenne minun puolestani – hiljai- suudessa.” Välittömästi tämän jälkeen paavi Franciscus antoi ensimmäisen siu- nauksensaUrbi et Orbi– kaupungille ja maailmalle.
Ensimmäisen paavivuotensa aikana Franciscuksesta tuli myös ensimmäinen todellinen twitter-paavi. Toki paavi Benedictus XVI lähetti ensimmäisen twiitin paavin viralliselta @Pontifex-tilil- tä joulukuussa 2012, mutta Benedictuk- seen verrattuna Franciscus on ensimmäi- nen paavi, joka on systemaattisesti ollut yhteydessä kirkkonsa jäseniin perinteis- ten kirjeiden lisäksi myös sosiaalisessa mediassa heti ensimmäisestä paaviuspäi- västään lähtien. Paavin englanninkieli- sellä tilillä on yli 3,8 miljoonaa seuraajaa, ja jos paavin erikieliset tilit lasketaan yhteen, on paavin twiittejä seuraavia ih- misiä yli 10 miljoonaa. Muista merkit- tävistä maailmanjohtajista vain @Ba- rackObama:lla on enemmän seuraajia.
Franciscusta on kuvailtu eräässä yh- teydessä maailman vaikutusvaltaisim- maksi twiittaajaksi, ja paavin yhdeksän erikielistä twitter-tiliä ovat loistava esi- merkki siitä, miten kansainvälisessä net- tiajassa murretaan kielimuureja. Paavin 140-merkkiset twiitit sisältävät usein ly- hyitä otteita paavin puheista ja rukouk- sista, ja kun Franciscuksen paavius saa- vutti maaliskuussa 2014 ensimmäisen vuosipäivänsä, oli hänen twiittinsä sisäl- tö hyvin tuttu: ”Rukoilkaa puolestani.”
”Tavallinen henkilö”
Franciscus Assisilaisen mukaan nimensä valinneen paavin tavaramerkiksi on muodostunut esikuvansa mukaan vaati- mattomuus. Eniten ihmisiä on ihastutta- nut se, miten rohkeasti Franciscus uskal- taa toimia vastoin sitä muodollisen arvo- kasta ja hillittyä mielikuvaa, millaiseksi Pyhä isä yleensä mielletään. Eritoten hämmästyttävää on se, miten länsimai- nen media – jossa katolisesta kirkosta on aiemmin uutisoitu lähinnä negatiivisessa mielessä käsiteltäessä joko kirkon kantaa aborttiin, ehkäisyyn tai lapsien hyväksi- käyttötapauksiin – on ottanut paavin vastaan. Paavi valittiin paitsi Time-leh- den vuoden henkilöksi myösRolling Sto- ne -lehden kanteen, joka on yleensä va- rattu pop-muusikoille ja näyttelijöille.
Paavi on saanut useassa yhteydessä kut- sumanimen ”superpaavi”, kunnianosoi- tus, josta paavi ei kuitenkaan tunnu ole- van kovinkaan mielissään:
”En pidä ideologisista tulkinnoista, tämänkaltaisesta paavi Franciscuksen mytologisoinnista”, paavi kertoi italialai- sen Corriere della Sera -päivälehden haastattelussa. ”Ellen ole väärässä,Sig- mund Freudsanoi, että jokaisen ideali- soinnin takana on aggressiota. Koen sen loukkaavaksi, kun paavi kuvataan jon- kinlaisena Teräsmiehenä”, paavi Fran- ciscus jatkoi. ”Paavi on henkilö, joka nau- raa ja itkee, joka nukkuu hyvin ja jolla on ystäviä, kuten kaikilla muillakin. Taval- linen henkilö.”
Paavi Franciscus on kuluneen vuo- den tullut tunnetuksi siitä, että hän kiel- täytyi perinteisistä paavinvaatteista, kul- taisesta rististä ja käsintehdyistä nahka-
jalkineista. Konklaavin päätteeksi vasta- valittu paavi käveli itse maksamaan ho- tellilaskunsa ja päätti jäädä asumaan apostolisen palatsin sijaan Vatikaanin vieraskotiin. Paavillisen Mercedes Benzin sijaan paavi valitsipapamobilekseenvuo- den 2008 Ford Focuksen, ja Vatikaanin ulkopuolella paavin kulkuneuvona toimii 30 vuotta vanha Renault 4. Lisäksi hyvin tunnettujen anekdoottien mukaan hän kutsui kodittomia lounastamaan kans- saan syntymäpäivänään, vietti kiiras- torstain messunsa nuorisovankilassa ja pesi liturgisten sääntöjen vastaisesti ty- tön ja muslimin jalat.
Franciscus on osoittanut, että köy- hien hyvinvoinnista huolehtiminen ja so- siaalista epäoikeudenmukaisuutta vas- taan taistelu ei rajoitu hänen kohdallaan vain korulauseiden teoreettiselle tasolle, vaan hän oikeasti omilla teoillaan näyt- tää ennakkoluulottomasti esimerkkiä kaikille muille.
Ja ilmeisen hyvin hän on siinä onnis- tunutkin, sillä filantropiaa edistävän ka- tolisen FADICA-järjestön ja Yhdysvalto- jen piispaintoimiston tekemän tutkimuk- sen mukaan yksi neljästä amerikkalai- sesta katolilaisesta on lahjoittanut edel- lisvuosia enemmän hyväntekeväisyy- teen, ja 77 % mainitsi syyksi paavi Fran- ciscuksen. Pew Research Centerin tutki- muksen mukaan puolestaan 85 % ame- rikkalaisista katolilaisista ja 66 % ei-ka- tolilaisista suhtautui Franciscukseen myönteisesti. Seitsemän katolilaista kymmenestä sanoi, että Franciscus
”edustaa suurta muutosta katolisen kir- kon suunnalle”, ja että se oli ”muutosta parempaan”. Huikean menestystarinan
taustalla on kuitenkin ollut monenlaisia mielenkiintoisia käänteitä, mikäli epävi- rallisia lähteitä on uskominen.
Pakotettiinko Benedictus eroamaan?
Helmikuun 11. päivä 2013 jää historia- kirjoihin päivänä, jolloin yksi paavin il- moitus järkytti ensin koko Vatikaania, eikä Internet-aikakaudella mene montaa hetkeä, kun yksi uutinen tavoittaa syrjäi- simmänkin maailmankolkan. Yhtäkkiä likipitäen jokaisessa facebook-statukses- sa ja Twitterin twiitissä hämmästeltiin samaa asiaa: paavi eroaa. Moni ihmetteli, onko se edes mahdollista? Voiko paavi vain yksinkertaisesti ottaa loparit?
Ilmeisesti voi, sillä Vatikaanin tiedot- tajan Federico Lombardin mukaan Paavi Benedictus XVI oli ilmoittanut kar- dinaalikonsistorille eroavansa tehtäväs- tään niin, että ”28. helmikuuta 2013 kel- lo 20.00 alkaen Rooman piispanistuin, pyhän Pietarin piispanistuin on tyhjä ja asianmukaisten tahojen on kutsuttava koolle konklaavi uuden paavin valitsemi- seksi”. Perusteena erolleen hän vetosi korkeaan ikäänsä. Benedictus kertoi, että eron jälkeen häntä puhuteltaisiin emerituspaavina, hän säilyttäisi arvoni- men ”hänen pyhyyteensä” ja hän tulisi käyttämään paavin valkoista kasukkaa, joskin yksinkertaisemmassa muodossa.
Joka tapauksessa paavin eroaminen on historiallisesti kovin harvinaista, sillä kanonisella ajalla vain kaksi muuta paa- via on eronnut paavinvirasta, ja nämäkin tapahtuivat lähinnä olosuhteiden pakos- ta. Poliittisesti kokematon Pyhä Celes- tinus V oli johtamistaidoiltaan kovin heikko ja epäpätevä paaviksi, ja paaviksi
hän suostui vastentahtoisesti edeltäjänsä kuoltua, koska kardinaalit eivät päässeet sopuun uudesta paavista. Kun hän ha- vaitsi viisi kuukautta virassa oltuaan oman kyvyttömyytensä hallita ja johtaa kirkkoa, hän pyysi eroa paavinvirasta vuonna 1294. Eron jälkeen hän yritti paeta nykyisen Kroatian alueelle siinä epäonnistuen, ja loppuelämänsä hän vietti paaviBonifatius VIII:nvangitse- mana. PaaviGregorius XIIpuolestaan pakotettiin eroamaan virastaan vuonna 1415. Syynä oli katolista kirkkoa kahtia jakanut suuri skisma ja poliittinen pyrki- mys saada kiista päätökseensä.
Näin ollen paavi Benedictuksen voi- daan katsoa olevan ensimmäinen paavi, joka on oma-aloitteisesti jäänyt eläkkeel- le virasta. Vuoden 1983 katolisen kanoni- sen oikeuden kanonissa 332 §1 todetaan, että mikäli Rooman piispa eroaa viras- taan, eron validiteettina on se, että ero- päätös on tehty vapaasti ja se on tuotu asianmukaisesti julki. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että jos paavi haluaa oma-aloitteisesti erota ja hän ilmoittaa siitä muille, hän ei tarvitse sille kenen- kään ulkopuolisen hyväksyntää.
Aivan kaikki eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita Benedictuksen eron oma- aloitteellisuudesta, ja pian historiallisen eron jälkeen sekä italialaisessa että kan- sainvälisessä lehdistössä alkoi liikkua eri- laisia spekulointeja siitä, oliko paavin ero todellisuudessa laillinen ja oliko taustalla jonkinlainen salaliitto.
Yksi teorioista kyseenalaisti Benedic- tuksen heikon terveydentilan, jota Bene- dictus käytti perusteena erolleen. Bene- dictuksen mukaan hänen voimansa oli-
vat heikentyneet siinä määrin, että hän joutui tunnustamaan kyvyttömyytensä hoitaa virkaan sisältyviä tehtäviä. Rivien välistä tämä tulkittiin niin, että paavi olisi ollut kuolemansairas ja ennenaikai- sellaan erollaan hän olisi tasoitellut tietä seuraajalleen.
Vaikka Benedictus vannoi pysyvänsä piilossa muulta maailmalta, hän teki en- simmäisen julkisen esiintymisensä hel- mikuun 22. päivä 2014 – lähes tarkalleen vuosi eronsa jälkeen – kun paavi Francis- cus nimitti Pietarinkirkossa uudet kardi- naalinsa virkaan. Lisäksi Vatikaanin vi- ranomaiset pitivät todennäköisenä, että emerituspaavi osallistuisi huhtikuussa Johannes Paavali II:n ja Johannes XXIII:n kanonisointeihin. Moni pani myös merkille, että kävelykepistä ja hie- man kumarasta ryhdistä huolimatta emerituspaavin mieli ja muisti olivat yhtä teräviä kuin aiemmin.
Salaliittoteoriaspekuloinnit kävivät vilkkaina tämän esiintymisen myötä, vaikka emerituspaavi todennäköisesti halusi omalla osallistumisellaan vain osoittaa tukensa uudelle paaville.
Konservatiivisessa italialaisessa Li- bero-lehdessä epäiltiin, että väite Bene- dictuksen heikosta terveydentilasta olisi ollut tekaistu ja todellisuudessa pieni prelaattiryhmittymä olisi joko kiristänyt tai suoranaisesti uhkaillut häntä eroa- maan vatileaks-kohun takia. Vuonna 2012 julkisuuteen päätyneessä tietovuo- dossa italialainen media sai käsiinsä ar- kaluontoista materiaalia, joka toi esiin Vatikaanin urakkakilpailutuksissa val- linneen korruption, sukulaisten suo- sinnan, varojen väärinkäytön ja hyvä
veli -verkostot. Vuotajaksi lopulta paljas- tui Benedictuksen henkilökohtainen ho- vimestariPaolo Gabriele. LisäksiLibe- rossa vihjailtiin, että Benedictus pukeu- tui edelleen paavin valkoisiin vaatteisiin siksi, että hän oli omasta mielestään edel- leen kirkon johtaja.
Benedictuksen viimeisessä yleisau- dienssissa hän kertoi täyteen ahtautu- neessa Pietarinkirkossa, että hän oli ko- kenut voimiensa ehtyneen ja sanoi pyytä- neensä Jumalalta johdatusta oikean rat- kaisun tekemiseen. Puheessaan hän kertoi, että kirkon rakastaminen tarkoit- ti myös rohkeutta tehdä vaikeita päätök- siä. Hän sanoi toimineensa kirkon, ei itsensä hyväksi. Benedictus lisäsi, että hänen päätöksensä siirtyä syrjään muul- ta maailmalta ei tarkoittanut paluuta yksityishenkilöksi, sillä Benedictuksen mukaan virasta eroaminen ei mahdollis- taisi sitä. ”En tule hylkäämään ristiä, vaan tulen pysymään uudella tavalla ris- tiinnaulitun Herran rinnalla.”
Benedictus kertoi, että vaikka hän tulisi jättämään hallinnolliset tehtävät taakseen, hän pysyisi rukouksillaan yhä Pyhän Pietarin välittömässä läheisyydes- sä. Juuri näiden lauseiden perusteilla ky- seenalaistettiin se, oliko Benedictus oi- keasti vetäytynyt syrjään, vai olisiko hän todellisuudessa yhä salaisesti kirkon joh- dossa ja ohjailisi paavi Franciscusta kuin marionettia.
Kun Franciscus julkaisi ensimmäisen apostolisen kehotuskirjeensä Evangelii Gaudiumin (EG) marraskuussa 2013, paavin vastustajat saivat arsenaaliinsa uusia argumentteja, joilla he pyrkivät vakuuttamaan muut sillä, että Francis-
cus olisi antipaavi ja kenties jopa itse antikristus. Yksi heistä oli amerikkalai- nen pastori Paul Kramer, joka totesi facebook-päivityksessään, että EG:n si- sältämien ”heresioiden” pohjalta pystyi tekemään vain yhden johtopäätöksen:
”Sede vacante.”
Kohta, johon Kramer oli viitannut aiemmissa päivityksissään, liittyi EG:n kohtaan numero 247, jossa Franciscus mainitsi juutalaisuuden erikoisasemasta katolisessa opetuksessa. Kramerin mu- kaan tämä oli räikeässä ristiriidassa paa- vi Eugenius III:n määrittelemän dog- min, Firenzen konsiilin ja Benedictus XIV:nEx Quo Primiuminkanssa, jotka eksplisiittisesti opettivat, että juutalais- ten tekemä liitto Jumalan kanssa oli ku- moutunut Kristuksen ristinkuolemassa.
Tämä todisti hänen mukaansa sen, että Franciscus oli juuri se valeprofeetta, josta useat kirkolliset profetiat ja Marian il- mestykset olivat varoittaneet. Kramer jatkoi, että ”kun paavi osoittaa julkisesti olevansa heresian manifestaatio, hän lak- kaa olemasta paavi, sillä hän ei ole enää katolilainen.”
Kramerin mukaan kaiken takana oli- vat samat modernisti-vapaamuurarit, jotka murhasivat Johannes Paavali I:n vuonna 1978. Muista sedevakantisteista poiketen Kramer ei kuitenkaan torju – ainakaan joidenkin lähteiden mukaan – Vatikaanin II konsiilia eikä Franciscusta edeltäneitä paaveja. Kramerin myöhem- män kannan mukaan Benedictus XVI olisi edelleen hallitseva paavi, joka hänen sisäpiiritietonsa mukaan pakotettiin eroamaan, kun puolestaan sedevakantis- tien vielä jyrkemmän tulkinnan mukaan
paavinistuin on ollut Pius XII:n jälkeen avoimena. Tämän erottavan tekijän takia Krameria on vaikea väittää oikeaoppi- seksi sedevakantistiksi, joten hänestä lie- nee täsmällisempi puhua esimerkiksire- signationistina. Eräällä nettifoorumilla tulkinnalle, jossa Benedictus XVI:ta pide- tään todellisena paavina ja Franciscusta anti-paavina, ehdotettiin huvittavasti kutsumanimeäsedebenediciplenisti.
Joka tapauksessa Kramerin argu- mentaatioon sisältyi pahoja ristiriitoja.
KramerinEvangelii Gaudiumiinviittaa- massa kohdassa Franciscus ei nimittäin opeta mitään uutta ”harhaoppia”, vaan lähinnä toistaa sen, mitä Vatikaanin II konsiili – jonka päätöksentekoa Kramer ei kiistä – opettiNostra Aetatessakatoli- sen kirkon ja juutalaisten suhteista.
Nostra Aetatessatodettiin:
Kirkko pitää niin ikään aina mieles- sään apostoli Paavalin sanat sukunsa jäsenistä: heidät ”Jumala on ottanut lap- sikseen ja heille hän on antanut kirkkau- tensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, juma- lanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin” (Room. 9:4–5), Neitsyt Marian poika. Se muistaa myös, että apostolit, Kirkon perustus ja tukipylväät, sekä useimmat niistä ensimmäisistä opetus- lapsista, jotka julistivat Kristuksen evan- keliumia maailmalle, polveutuivat juuta- laisten kansasta.
Huomattavaa tuossa kohdassa on se, että konsiili valitsi verbittömän kreikka- laisen alkutekstin käännökseen latinan- kielisen preesensin, joka antoi ymmär- tää, että juutalaisten liitto Jumalan kans-
sa olisi yhä voimassa. Tämä tulkinta sai tukea, kunNostra Aetatessamyöhemmin viitattiin Roomalaiskirjeen jakeisiin 11:28–29.
Lisäksi Kramerin väitteitä ei tue yh- tään se, että Benedictuksen itsensä mu- kaan Franciscus on hallitseva paavi. Ni- mittäin kun eroilmoituksen vuosipäivän lähestyessä spekulointi aiheen jatkoi kiihtymistään, Vatican Insiderintoimit- taja Andrea Tornielli lähetti paaville kirjeen, jossa hän kysyi väitteiden totuus- perää. Paavin yksiselitteinen vastaus saapui kahden päivän kuluessa: ”Ei ole pienintäkään epäilystä paavinviran eroa- miseni validiteetista, ja kaikki sitä koske- vat spekuloinnit ovat yksinkertaisesti ab- surdeja.”
Benedictusta ei pakotettu eroamaan, kukaan ulkopuolinen ei painostanut hän- tä siihen, eikä hän ollut minkäänlaisen salaliiton uhri. Hänen eronpyyntönsä lähti liikkeelle hänen omasta aloittees- taan, eikä katolisen kirkon johdossa ole mitään ”diarkiaa”. On vain yksi hallitse- va paavi, joka johtaa katolista kirkkoa, ja on emerituspaavi, jonka ”ainoana tehtä- vänä” on rukoilla hänen seuraajansa puolesta.
Samassa yhteydessä Benedictus myös kertoi, että hänen päätöksensä käyttää valkoista kasukkaa ja pitää paa- vinimi johtui täysin käytännöllisistä syis- tä; eroamishetkellä hänen vaatekaapis- saan ei ollut muita vaatteita.
Mielenkiintoisella tavalla Benedictus ennakoi omaa eroaan vuonna 2010 jul- kaistussa kirjassa Light of the World, jossa hän kertoi haastattelijaPeter See- waldille, että mikäli paavi ei fyysisesti,
psykologisesti ja henkisesti kykene hoita- maan virkatehtäviään, hänellä olisi oi- keus ja tietyissä tilanteissa myös velvolli- suus erota. Vaikka Benedictus ei ole sitä julkisuudessa myöntänyt, oli näiden sa- nojen taustalla todennäköisesti viittaus Johannes Paavali II:n paaviuden loppu- aikoihin. Etenkin 2000-luvun alussa Par- kinsonin tautiin sairastuneen Johannes Paavalin terveys heikentyi silminnähden merkittävästi, ja tuohon aikaan käytiin paljon keskusteluja siitä, pitäisikö paavin erota korkean ikänsä vuoksi. Benedictus halusi mitä luultavimmin välttää joutu- masta samankaltaiseen tilanteeseen ja näin ollen luopui paaviudesta vielä sil- loin, kun hän sen pystyi arvokkaasti te- kemään.
Samassa haastattelussa hän totesi myös, että pakoon ei saanut juosta silloin, kun vaara oli suurimmillaan. Kun vuon- na 2010 Vatileaks- ja pedofiliaskandaalit olivat eniten esillä, Benedictus koki, että hänen velvollisuutenaan oli ensin viedä kohut päätökseen, ja vasta sen jälkeen hän kykenisi jäämään eläkkeelle. Tämän vuoksi hän jätti eroilmoituksensa vasta muutama vuosi haastattelun jälkeen.
”Kuka minä olen tuomitsemaan?”
Benedictuksen eroilmoituksen yhteydes- sä spekuloitiin paljon sitä, miten kiusal- liseksi tilanne muodostuisi, kun emeri- tuspaavi asuu ja vaikuttaa Vatikaanissa taustalla samanaikaisesti, kun uusi paavi yrittää lujittaa asemaansa kirkon uutena johtajana. Spekuloinnit osoittautuivat perättömiksi, sillä tähän mennessä voi sanoa, että kahden paavin yhteistyö on näyttänyt toimivan loistavasti, ja paavien
keskinäisistä kohtaamisista on paistanut lämpö ja molemmanpuoleinen kunnioi- tus toista kohtaan. Paaviuskautensa alusta asti Franciscus on korostanut ihai- levansa ja arvostavansa Benedictus XVI:ta, ja hän on muutamaan otteeseen joko käynyt emerituspaavin luona tai kutsunut hänet mukaan omiin me- noihinsa. Benedictus XVI on puolestaan vakuuttanut uskollisuuttaan Francis- cukselle ja antanut tälle täyden tukensa.
Yleisenä huolenaiheena ei ole enää se, heikentääkö Benedictuksen julkisuu- dessa esillä oleminen Franciscuksen ar- vovaltaa, kuten erouutisen yhteydessä usein pohdiskeltiin. Uudet epäilykset ovat kohdistuneet lähinnä siihen, millä tavoin Benedictuksen intellektuaalinen perintö vaikuttaa kirkon uudistumiseen Franciscuksen aikana.
National Catholic Reporterintoimit- taja David Gibsonin mukaan kysymys Benedictuksen perinnöstä on alkanut muodostua osaksi isompaa kirkon sisäis- tä valtataistelua, jossa kiistellään siitä, mihin suuntaan paavinhallinnon tulisi edetä. Vaikka erilaiset puheet kirkon si- sällä tapahtuvista valtataisteluista ovat tyyppiesimerkkejä länsimaisen median poliittisesti latautuneesta hermeneutii- kasta, on Benedictuksen ero joka tapauk- sessa synnyttänyt mielenkiintoisen ja historiallisesti varsin ainutlaatuisen ti- lanteen, jossa vertaillaan kahta elossa olevaa paavia ja heidän suhdettaan toi- siinsa.
Katoliset progressiivit, jotka pitkään näkivät Ratzingerin uskonopin kongre- gaation prefektinä suurimpana esteenä avoimemmalle ja vähemmän konservatii-
viselle kirkolle, ovat korostaneet sitä, mi- ten voimakkaasti Benedictus on kirjoitta- nut sosiaalisen tasa-arvon ja ympäristön puolesta, ja huomauttaneet, miten nämä tekstit ovat vahvistaneet ja tehneet tietä paavi Franciscuksen samankaltaisille kannanotoille. Toiset puolestaan ylistivät häntä hänen radikaalista päätöksestään erota paavinvirasta, sillä heille eroilmoi- tus merkitsi siirtymää Johannes Paavali II:n ja Benedictuksen aikana yliautori- taariseksi kasvaneesta paavikeskeisyy- destä kollegiaalisuutta kohti.
Konservatiiveille puolestaan eroil- moituksen aiheuttamaa yllätystä vielä shokeeraavampaa oli havaita, miten val- tavan suosituksi uusi paavi muodostui.
Ongelmallista Franciscuksen populari- teetti on nimittäin siksi, että se tuntuu tapahtuvan Benedictuksen kustannuk- sella. Mitä positiivisemmassa valossa Franciscus esitetään, sitä vahvemmin syntyy kuva, että uusi paavi vihdoin kor- jaa kaikki ne epäkohdat ja puutteet, joi- hin edellinen paavi ei kyennyt, halunnut tai osannut puuttua.
Näin ollen konservatiivit ovat esittä- neet useita vasta-argumentteja, joiden tavoitteena on ollut paitsi hillitä paavien välille luotua vastakkainasettelua myös perustella, että Franciscuksen suosio on pitkälle Benedictuksen ansiota. Konser- vatiivien mukaan paavi Franciscus ei ole se liberaali messias, jona häntä monet pitävät ja todellisuudessa ainoat todelli- set erot Benedictuksen ja Franciscuksen välillä ovat valtamedian luomat mieliku- vat. Lisäksi on nostettu esille ajatus, jon- ka mukaan Benedictus olisi näistä kah- desta se todellinen uudistaja, sillä ilman
hänen paaviuttaan ja eläkkeelle jäämis- tään ei olisi paavi Franciscusta.
Time-lehti valitsi Paavi Franciscuk- sen vuoden henkilöksi, mutta Benedic- tuksen puolustajien mielestä hän olisi ansainnut tuon kunnian aivan yhtä lailla, ja näiden mielipiteiden mukaan Francis- cus todellisuudessa johtaa Benedictuksen rakentamaa kirkkoa.
Persoonaltaan ja tyyliltään paavit ovat kieltämättä hyvin erilaisia. Francis- cus on maanläheinen ja karismaattinen paavi, kun taas Benedictuksen esiintymi- sissä heijastui akateeminen varautunei- suus. Franciscus rakastaa vuorovaiku- tusta yleisönsä kanssa, kun puolestaan Benedictukselle luontevampia ympäris- töjä olivat luentosalit ja kirjastot. Teolo- gisesti Benedictuksen vahvinta ammatti- taitoa oli dogmatiikka, kun Franciscus tukeutuu enemmän pastoraaliseen lä- hestymistapaan. Hallinnollisissa asioissa Benedictus luotti keskitettyyn kirkkohal- lintoon, kun taas Franciscus vaikuttaa nojautuvan enemmän kollegiaalisuuteen ja konsultointiin.
Myös paavien liturgiset näkemykset eroavat toisistaan. Benedictus puolusti Vatikaanin II konsiilia edeltänyttä van- hanmallista messukaavaa, kun taas Franciscus nauttii selvästi enemmän uu- desta messukaavasta. Rorate Caeli -blo- gin mukaan helmikuussa 2014ad limina -tapaamisessaan tšekkiläisten piispojen kanssa Franciscus ihmetteli latinankieli- sestä messusta kiinnostuneiden nuorten kasvavaa määrää toteamalla, että hän ”ei kykene ymmärtämään nuorempaa suku- polvea, joka tahtoo palata takaisin [lati- nankieliseen messukaavaan]”, ja herätti
pahennusta konservatiiveissa sanomalla, että kyse oli vain kirkollisesta trendistä.
Väitteen totuusarvo on tosin hieman ky- seenalainen, sillä kyse on toisen käden tietolähteestä eikä paavin antamasta vi- rallisesta lausunnosta. Ja olisiko se lopul- ta edes niin yllättävää, että jesuiitta ei pidä traditionalistista liturgiaa niin ko- vinkaan merkittävänä asiana?
Franciscuksen saamassa laaja-alai- sessa mediahuomiossa on usein jätetty hyvin vähälle huomiolle, että teologisten näkemyksiensä puolesta paavit edusta- vat hyvin samankaltaista maltillisen va- rautunutta katolilaisuutta. Konkreetti- sena esimerkkinä mainittakoon naisten mahdollisuus päästä ordinoitaviksi, josta Franciscus ei edeltäjänsä tavoin suostu edes keskustelemaan. Eritoten Francis- cus on useaan otteeseen todennut ha- luavansa, että naisilla olisi suurempi ja näkyvämpi rooli kirkon sisällä, mutta samalla tarkentanut, että hän ei kuiten- kaan tarkoita naispappeutta. ”Mutta mitä tulee naisten ordinaatioon, kirkko on puhunut ja sanonut ei. Se ovi on kiinni”.
Vielä tätäkin merkittävämpää on yh- täläinen tapa, jolla molemmat paavit tul- kitsevat Vatikaanin II konsiilin imple- mentaation eli täytäntöönpanon. Joseph Ratzinger esitteli haastattelukirjassaan vuonna 1985 myöhemmin kuuluisaksi tulleen ajatuksensa, jonka mukaan Vati- kaani II:a oli tulkittava koko tradition ja aiempien konsiilien valossa. Hänen mu- kaansa ei ollut mitään prekonsiliaarista tai postkonsiliaarista kirkkoa, oli vain yksi kirkko, ja niin Trenton, Vatikaani I:n kuin Vatikaani II:n takana oli sama
auktoriteetti ja sisällöllisestikin ne olivat
”mitä tiukimmassa jatkuvuudessa keske- nään”.
Vatikaanin II konsiilin historiaan pe- rehtynytEmil Antonkuvailee vielä jul- kaisemattoman Vatikaanin II:n tulkin- taa käsittelevän kirjansa käsikirjoituk- sessa, että Ratzinger vastusti kahta ääri- päätä, joista toinen on restauraatiopyrki- mys eli pyrkimys menneen palauttami- seen. Koska kirkko menee Ratzingerin mukaan eteenpäin, se ei voi mennä taak- sepäin. Toisaalta Ratzinger halusi pa- lauttaa oikean balanssin, sillä konsiilin jälkeen kirkossa oli menty aivan liian pitkälle, suorastaan vaarallisille harha- poluille.
Tämä niin kutsuttu jatkuvuuden hermeneutiikka tuli esille viime syksynä pienen kohun saattelemana Franciscuk- sen kirjeessä kuuria-arkkipiispaAgosti- no Marchettolle, jossa paavi ylisti sitä, miten Marchetton kirja tarjoaa ”parhaan hermeneutiikan”, eli todenmukaisim- man tulkinnan konsiilista. Marchetton kirja noudatteli sisällöllisesti hyvin pit- kälti Benedictuksen jatkuvuuden herme- neutiikan linjaa.
Kaikista suurin vedenjakaja katoli- sen kirkon sisällä progressiivien ja kon- servatiivien välillä on seksuaalieettiset kysymykset: ehkäisyn käyttö, avioero, homoavioliitot ja abortti. Ortodoksisen katolisen opetuksen mukaisesti keinote- koinen syntyvyyden säännöstely on vas- toin katolista moraaliopetusta, homosek- suaalinen akti luonnotonta ja syntistä, solmittu avioliitto ikuinen ja purkama- ton, minkä vuoksi uudelleen avioituneet katolilaiset eivät voi osallistua ehtoolli-
selle, ja abortti on joka tilanteessa väärin.
Franciscuksen oma kanta seksuaali- eettisiin aiheisiin on jäänyt ensimmäisen vuoden jälkeen monitulkintaiseksi. En- simmäisessä valintansa jälkeisessä haas- tattelussaan hän kertoi jesuiittalehdelle, että kirkko on epäterveellä ja pakkomiel- teisellä tavalla fiksoitunut ja keskittynyt vain seksuaalieettisten aiheiden ympäril- le unohtaen velvollisuutensa auttaa köy- hiä ja marginaalissa eläviä. Kuitenkin samanaikaisesti hän on jokapäiväisissä saarnoissaan ja twiiteissään painottanut ihmiselämän arvokkuutta niin syntyvyy- den säännöstelyssä kuin luonnollisessa kuolemassa. Lisäksi marraskuussa Fran- ciscus puolusti amerikkalaisten abortin- vastustajien mielenosoitusta twiitaten, että hän on rukouksissaan mielenosoitta- jien tukena.
Toisaalta joissain kysymyksissä paavi on osoittanut pientä varauksellisuutta.
Ennen paaviksi tuloaan hän torjui homo- avioliitot kutsumalla niitä ”antropologi- seksi regressioksi”, mutta puolusti sa- maa sukupuolta olevien oikeutta siviili- avioliittoon ihmisoikeuksillisin perus- tein. Franciscus vastustaa homojen adop- tio-oikeutta, mutta jälleen ei-teologisin syin: paavin mukaan lapsella on oikeus isään ja äitiin. Avioeronneiden ehtoolli- sen ongelman ratkaisulle paavi mahdolli- sesti valmisteli tietä toteamalla: ”Euka- ristia ei ole palkinto täydellisiä varten, vaan voimallinen lääke ja ravinto heikoil- le.”
Franciscukseen pettyneet katolilaiset – joiden mielipiteet ovat julkisuudessa usein jääneet paavihypen varjoon – ovat kokeneet, että paavi on liian vähän puo-
lustanut perinteistä katolista elämänta- paa. Tästä esimerkkinä paavin saarna marraskuussa 2014, jolloin hän korosti, että pelastuksen tielle ei vie pelkästään käskyjen noudattaminen, vaan nöyryys.
”Tämä on nöyryys, nöyryyden reitti”, hän opetti, ”kun kokee olevansa niin marginalisoitunut, että tarvitsee Herran pelastusta. Hän yksin pelastaa meidät, ei meidän kuuliaisuutemme lain edessä.”
Eräät konservatiiviset katolilaiset tulkit- sivat tämän lauseen niin, että perinteistä katolista oppia ja arvoja puolustavat ka- tolilaiset ovat tämän päivän katolisessa kirkossa marginalisoituja ja ulkopuolisia, jotka paavi jättänyt oman onnensa no- jaan. Heidän mielestä paavi puolustaa saarnoissaan kaikkea muuta paitsi perin- teistä katolilaisuutta.
Moni katolilainen olisikin toivonut Franciscukselta selvempiä kannanottoja.
Esimerkiksi yhdysvaltalainen arkkipiis- pa Charles Chaput kertoi hiippakun- tansa lehdessä olevansa pettynyt siihen, että paavi ei ole julkisuudessa suorasa- naisesti tuominnut aborttia. Chaput tote- si joulukuussa: ”On eri asia kurottautua, syleillä ja suudella pieniä lapsia ja vauvo- ja kuten paavi on tehnyt. Minun mieles- täni olisi hienoa, jos hän voisi hengellisel- lä tavalla kurottautua, syleillä ja suudella myös syntymättömiä lapsia.”
On totta, että Franciscus ei ole juuri antanut suorasanaisia kehotuksia, käs- kyjä tai kieltoja. Paavi on kyllä ensimmäi- sen vuoden aikana puhunut toistuvasti ihmisarvosta, mutta usein sellaisella ta- valla, joka haastaa kuulijan miettimään ja jota kristillisen oikeiston on kovin han- kala hyödyntää kulttuurisodassaan kris-
tillisen yhteiskunnan rappeutumista vas- taan. National Catholic Reporterin toi- mittaja Michael Sean Wintersin sanoin Franciscus ei ole antanut yksinkertaisia opinlauseita, jotka olisi helposti redusoi- tavissa ensin yleisiksi eettisiksi ohjeiksi ja lopulta poliittisiksi ohjelmiksi. Chaputin ongelmana tuntuu olevan se, että paa- vin lausunnot ovat huomattavan paljon syvällisempiä ja moniulotteisempia kuin mitä arkkipiispa on valmis näke- mään.
Kaiken lisäksi ensimmäisen vuotensa aikana Franciscus on antanut myös sel- laisia lausuntoja, jotka jättävät hyvin vä- hän mielikuvituksen varaan. Kenties kaikkein kuuluisin ja eniten huomiota saanut paavi Franciscuksen lausahdus on: ”Jos homoseksuaali henkilö etsii Ju- malaa ja hänellä on hyvä tahto, kuka minä olen häntä tuomitsemaan?”, kun häneltä kysyttiin voiko homoseksuaali olla kirkossa töissä. Luonnollisesti lau- sahduksen pohjalta tehtiin mitä mieliku- vituksellisimpia teorioita. Paavi joutui hillitsemään kaikkein radikaaleimpia tulkintoja, joissa katolista kirkkoa oltiin viemässä jo kohti sateenkaariliikettä, painottaen, että katolisen kirkon sek- suaaliopetusta ei olla muuttamassa, ja homoseksuaaliset aktit olivat edelleen kirkon opetuksen mukaan syntiä.
Samassa yhteydessä hän totesi: ”On- gelmana ei ole tämä suuntautuminen.
Meidän tulee olla veljiä [toisillemme].
Ongelmana on lobbaaminen tämän orientaation puolesta, tai lobbaaminen rikkaiden ihmisten puolesta, poliittiset lobbaamiset, vapaamuurarien lobbaami- set, niin paljon lobbaamista. Tämä on
pahempi ongelma”, mikä herättää välit- tömästi ihmettelemään, onko Vati- kaanissa oikeasti salainen homojen oi- keuksia ajava poliittinen ryhmittymä, ja jos on, niin kovin olemattomia ovat sen aikaansaannokset olleet tähän asti.
Mitä lokakuun piispainsynodilta voi odottaa?
Katolisen kirkon äänekkäimmät progres- siivit ovat jo Vatikaani II konsiilin päät- tymisestä lähtien vaatineet Vatikaanin III konsiilia. Vaikka Vatikaanin kolmatta kirkolliskokousta joudutaan todennäköi- sesti vielä odottamaan, voi jotain hyvin merkittävää ja perusteellista olla odotet- tavissa ensi lokakuussa, kun paavi isän- nöi Vatikaanissa ylimääräistä piispainsy- nodia, jonka aiheena ovat perhe-elämän haasteet.
Hyvin poikkeukselliseksi ensi syksyn piispainkokouksen tekee se, että siihen etsitään parhaillaan virikkeitä ja pohjus- tavaa materiaalia ympäri maailman.
Paavi lähetti viime lokakuussa kaikille piispoilleen lomakkeen, joka sisälsi 9 eri- laista aihetta ja 39 kysymystä. Kyselyjen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin kirkon oppi toimii tämän päivän katolis- ten perheiden sisällä, ja tähän sisältyi muun muassa kysymyksiä avioerosta, homoliitoista, avoliitoista ja ehkäisyväli- neistä. Paavi pyysi saatesanoissaan piis- poja välittämään kysymyksiä eteenpäin seurakunnissaan ”niin laajalti, kuin mahdollista.”
Piispainsynodi on jo ehtinyt herättä- mään tietynlaista toiveikkuutta niissä katolilaisissa, jotka ovat pitkään toivo- neet, että kirkko uudistaisi opetustaan
juuri edellä mainituissa kiistanalaisissa kohdissa.
Vaikka Roomassa on tapana, että kir- kollisia uudistuksia pohdiskellaan pit- kään ja hartaasti, on Franciscus jo tähän mennessä osoittanut, että hänellä on sa- mankaltaista ennakkoluulottomuutta kuin esimerkiksi Johannes XXIII:lla, jo- hon häntä on ehditty useassa yhteydessä vertaamaan. Vaikka Johanneksen piti olla vain lyhytaikainen ja harmiton väli- paavi, ehti hän paaviutensa aikana muut- tamaan katolista kirkkoa enemmän kuin kukaan edes uskalsi kuvitella. Koska Franciscus on jo osoittanut, että katoli- sen kirkon julkikuvan radikaali uudista- minen on mahdollista, on täysin realistis- ta olettaa, että muutokset ovat mahdolli- sia myös opillisella tasolla, ainakin tiet- tyyn pisteeseen asti.
Franciscuksen hätkähdyttävästä
vuodesta ja ylipäänsä paavin suosion pa- radoksaalisuudesta kertoo se, ettäLeo- nardo BoffjaHans Küng– joilla mo- lemmilla on oma synkkä historiansa aiempien paavien ja Rooman viranomais- ten kanssa – ovat molemmat jakaneet vuolaasti kiitosta Franciscuksen paaviu- desta. Küng, joka tuli Vatikaanin II kon- siilin jälkeen tunnetuksi yhtenä kaikkein tunnetuimpana paaviuden arvostelijana, on kertonut olevansa todella iloinen paa- vi Franciscuksesta. ”Olen riemuissani siitä, että minun ei tarvitse enää toimia paavin kriitikkona”, Küng totesi marras- kuussa 2013.
Progressiivit ja valtamedia ylistävät paavia ja traditionalistit puolestaan väit- tävät häntä harhaoppiseksi antipaaviksi.
Käsi pystyyn ja parijonoon kaikki ne, jotka osasivat ennustaa tämänkaltaisen käänteen vielä reilu vuosi sitten.
Reinhold Niebuhr, ”väärä tietoisuus” ja luonnon- oikeusfilosofia
Markus Kantola
n Reinhold Niebuhr (1892–1971) ei var- masti paljon esittelyjä kaipaa. Niebuhr oli amerikansaksalainen luterilainen teo- logi ja yhteiskuntafilosofi, jota on kutsut- tu Yhdysvaltojen tärkeimmäksi teologik- si sitten Jonathan Edwardsin.
Niebuhr toimi vuosikymmeniä arvostetun Union Theological Seminaryn professori- na. Lähes koko aikuisen ikänsä Niebuhr toimi aktiivisesti politiikassa. Niehur toimi kolmekymmentäluvulla aktiivisesti Yhdys- valtojen sosialistisessa puolueessa ja Toi- sen Maailmansodan jälkeen hän oli perus- tamassa sosiaaliliberalistista Americans for Democratic Action -järjestöä.
Katolinen kirkko on vuosisatojen ajan perustanut näkemyksensä yhteis- kunnallisista kysymyksistä niin sanot- tuun luonnonoikeusteoriaan (natural law theory). Tämän teorian mukaan Ju- mala on maailmankaikkeutta suunnitel- lessaan määrittänyt kaikille asioille tie- tynlaisen luonnon. Jumala on esimerkik- si määrittänyt sen, missä ihminen on hyvä ja mitä kykyjään ihmisen tulisi käyttää. Luonnonoikeus määrittää myös sen, mikä on moraalisesti oikein ja vää-
rin. Toiminta joka on ristiriidassa Juma- lan tarkoitusten kanssa, on moraalisesti väärin. Vastustaessaan esimerkiksi aborttioikeutta ja homoavioliittoja katoli- nen kirkko on vedonnut juuri luonnonoi- keuteen. Koska homoavioliitot eivät ole sopusoinnussa niiden tarkoitusten kassa, jotka Jumala on ihmisille antanut, niitä on pidettävä moraalisesti tuomittavina.
Ihmisen säätämät lait eivät koskaan saa olla ristiriidassa Jumalan säätämien la- kien kanssa ja tästä syytä mikään valtio ei saa hyväksyä homoavioliittoja.
Reinhold Niebuhr hyökkäsi aikoi- naan voimakkaasti luonnonoikeusajatte- lun kannattajia vastaan. Niebuhr ei kat- soakseni koskaan kiistänyt luonnonoi- keuden olemassaoloa, vaan hän suuntasi kritiikkinsä enemmänkin sitä vastaan, miten monet luonnonoikeusfilosofian kannattajat teoriaa tulkitsivat ja käytti- vät. Monet luonnonoikeusfilosofian kan- nattajat toisin sanoen sovelsivat luon- nonoikeusfilosofiaa väärin.
Tässä artikkelissa tarkoituksenani on käsitellä niitä argumentteja, joita Niebuhr käytti luonnonoikeusfilosofeja
vastaan. Miksi monet luonnonoikeusfilo- sofit Niebuhrin mukaan tulkitsivat luon- nonoikeusfilosofiaa väärin? Pyrin hah- mottamaan myös sitä, mikä Niebuhrin mielestä oli luonnonoikeuden todellinen sisältö ja sitä, miten luonnonoikeusfiloso- fiaa pitäisi Niebuhrin mukaan käyttää arvioitaessa valtioiden säätämien lakien eettisyyttä.
Luonnonoikeus ja ”väärä tietoisuus”
Olivatpa ihmiset tästä tietoisia taikka ei, Niebuhrin mukaan ”historia” määrittää ihmisten tietoisuuden sisällön. Ihmiset syyllistyvät ”syntiin” silloin kun he Niebuhrin mukaan eivät hyväksy tätä tosiasiaa, vaan alkavat pitää omia näke- myksiään jollain tavoin ikuisina tai puo- lueettomina.
Jumalan säätämä luonnonoikeus on muuttumaton ja puolueeton, mutta ihmi- sen kyky tulla tietoiseksi tämän lain si- sällöstä on äärimmäisen vajavainen.
”Väärä tietoisuus” johtaa ihmiset yleensä nimeämään omat lakinsa Jumalan laeik- si. ”Väärä tietoisuus” johtuu ihmisen ek- sistentiaalisesta asemasta. Oman yksi- näisyytensä ja epävarmuutensa heiken- tämiseksi ihmisten on lähes pakko uskoa, että heidän näkemyksensä ovat peräisin Jumalalta. Tällainen uskomus tuo tur- vallisuutta.
Erityisen synnillisenä Niebuhr piti sitä, että jokin ihmisryhmä pyrki aja- maan omia itsekkäitä etujaan vetoamalla luonnonoikeuteen. Ihmiset esimerkiksi luulivat, että orjuus ei ollut ristiriidassa Jumalan säätämän ikuisen lain kanssa, vaikka orjuus oli todellisuudessa ihmisen luoma instituutio.
Luonnonoikeutta ei läheskään aina ole käytetty tietoisesti oikeuttamaan tie- tynlaisia käytänteitä tai instituutioita.
Niebuhr esimerkiksi syytti Tuomas Akvinolaistasiitä, että hän yritti tehdä feodaalisista valtasuhteista ikuisia perus- telemalla näitä luonnonoikeuden avulla.
Niebuhr ei väittänyt, että Akvinolainen tiesi, että feodaaliset valtasuhteet olivat ristiriidassa luonnonoikeuden sisällön kanssa. Hän ei myöskään väittänyt, että Akvinolainen tietoisesti pyrki edistä- mään feodaaliherrojen valta-aseman säi- lymistä. Koska lähes kaikki ihmiset oli- vat enemmän tai vähemmän ”väärän tie- toisuuden” hallitsemia, he eivät käsittä- neet omia motiivejaan tai omien näke- mystensä alkuperää.
Luonnonoikeusfilosofian kannattajat eivät olleet ainoita henkilöitä, jotka ajoi- vat omia etujaan tekemällä omista aja- tuksistaan absoluuttisia Jumalan lakeja.
Niebuhr kritisoi voimakkaasti myös esi- merkiksi liberalismia, libertarismia ja so- sialismia. Kaikkien näiden ismien kan- nattajat väittivät, että heidän näkemyk- sensä perustuivat historian lakeihin ja universaaleihin arvoihin, vaikka todelli- suudessa näiden ideologioiden sisältö oli tietyn ajan ja paikan tuote. Näiden is- mien kannattajat aivan kuten luonnonoi- keusfilosofiankin kannattajat väittivät, että heidän arvonsa edistivät kaikkien ihmisten hyvinvointia, vaikka todellisuu- dessa ne edistivät jonkin tietyn ryhmän etuja muiden ryhmien etuja enemmän.
Rakkaus ja luonnonoikeus
Niebuhr katsoakseni uskoi, että oli ole- massa Jumalan säätämä järjestys.
Niebuhr ei kannattanut relativismia.
Esimerkiksi rakkauden kaksoiskäsky edusti Niebuhurille universaalia ja puo- lueetonta Jumalan lakia. Rakastaessaan Jumalaa ja muita ihmisiä, ihmiset saat- toivat ainakin osittain irrottautua ”vää- rän tietoisuuden” ja synnin vallasta, kos- ka tällainen rakkaus toi heille turvalli- suutta joka poisti tarpeen tyydyttää omaa egoa.
Kokonaan toinen kysymys oli se, mi- ten tätä lakia tuli soveltaa. En usko, että Niebuhr uskoi, että ihmiset pystyvät kos- kaan soveltamaan tätä lakia täysin puo- lueettomasti. Perisynnin vaikutuksen ta- kia ihmisten egoistiset pyrkimykset tuli- sivat aina tavalla tai toisella johtamaan sovelluksiin, jotka hyödyttivät joitakin henkilöitä muiden kustannuksella. Vaik- ka päämäärää oli mahdotonta saavuttaa, tämä ei tarkoittanut sitä, että päämäärän tavoittelusta tuli luopua. Jotkin henkilöt saattoivat päästä lähemmäs valittua pää- määrää kuin toiset ihmiset.
Niebuhr kannatti Toisessa Maail- mansodassa voimakkaasti liittoutuneita, vaikka hän ei uskonutkaan, että liittou-
tuneiden motiivit olivat täysin puhtaat.
Koska fasismi oli suuremmassa ristirii- dassa rakkauden kaksoiskäskyn kanssa kuin liberalismi tai kommunismi, kristi- tyn velvollisuus oli tukea liittoutuneita.
Vaikka hyvinvointivaltiota vaatineita työläisiä motivoi osittain oman edun ta- voittelu, hyvinvointivaltio toteutti silti Jumalan lakeja paremmin kuin yövarti- javaltio. Niebuhurin mielestä jotkin ih- misten tekemät päätökset yksinkertai- sesti siirsivät yhteiskunnan lähemmäs Jumalan valtakuntaa kuin jotkut toiset päätökset.
Niebuhurin luonnonoikeusfiloso- fiaan liittyvä sanoma oli tiivistettynä se, että ihmisten täytyy etsiä luonnonoikeu- den sisältöä äärimmäisen nöyrinä. Ihmis- ten on tiedettävä omien kykyjensä rajal- lisuus. Kun yhteiskunnan säätämiä lake- ja ryhdytään arvioimaan luonnonoikeu- den pohjalta, maltillisuutta, nöyryyttä ja tietynlaista pragmatismia ei niin ikään saa unohtaa. Joskus kristityn on ehkä pakko tukea huonoa lakia, koska parem- pia (realistisia) vaihtoehtoja ei ole saata- villa.
