225
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 3’2011
BELL HOOKSIN vapauttavasta kas- vatuksesta voi nyt lukea kirjatrilo- giasta, sillä viime vuonna julkais- tiin sarjan viimeinen teos Teaching Critical Thinking: Practical Wisdom.
Nimensä mukaisesti siinä käsitel- lään vapauttavan kasvatuksen aja- tusten soveltamista käytännön opetustyössä. Kokoelma sisältää 32 esseetä, jotka perustuvat opis- kelijoiden ja opettajien hooksille osoittamiin kysymyksiin hänen kasvatusajattelunsa toteutuksesta.
Bell hooksin vapauttavan kas- vatuksen ydinajatuksena on, että koulutuksen tulee toimia vapaut- tajana eikä yhteiskuntaan sopeut- tajana. Tämä edellyttää totuttujen ajattelutapojen ja rajojen rikko- mista. Bell hooks on selvimmin avannut kasvatusoppejaan teok- sessaan Teaching to Transgress:
Education as the Practice of Free- dom (1994), joka on suomen- nettu nimellä Vapauttava kasvatus (Kansanvalistusseura 2007). Hän palasi vapauttavan kasvatuksen teemoihin teokzsessaan Teaching Community: A Pedagogy of Hope (2003), jossa samoin kuin nyt jul- kaistussa teoksessa hänen aiem- min esittämänsä teemat kertautu- vat monella tavoin.
Bell hooks on kehitellyt kas- vatusajatteluaan yliopistomaail- massa. Teaching Community teok-
Bell hooksin vapauttava kasvatus vie hiljaisen tiedon äärelle
bell hooks (2010). Teaching Critical Thinking:
Practical Wisdom New York: Routledge. 191 sivua
sessa vapauttavan kasvatuksen ideat laajenevat entistä selvem- min luokkahuoneen ulkopuolel- le: tasa-arvoisia oppimisyhteisöjä voidaan luoda muuallakin kuin koulutuksessa – ne voivat toimia erilaisissa paikoissa, joissa ihmiset kokoontuvat jakamaan ajatuk- siaan. Hooks käsittelee aiempaa painokkaammin demokraattisuu- den lisäämistä tavoittelevan peda- gogiikan ja yhteiskunnan suhteita samoin kuin sosiaalisen muutok- sen mahdollisuuksia. Hän puhuu kasvatukseen kuuluvasta välittä- misestä ja korostaa Paulo Freiren tavoin toivon luomista paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi.
VALTARAKENTEIDEN TUTKIJA, FEMINISTI, PEDAGOGI
Bell hooks on feministisen peda- gogiikan vaikuttavimpia persoo- nia. Hän on feministi ja kulttuu- rintutkija, jonka tutkimuksellinen mielenkiinto kohdistuu erityisesti sosiaalisten voimien aikaansaa- miin erotteluihin ihmisten välillä.
Mittavalla kirjallisella tuotannol- laan hän tähtää muun muassa sukupuolta, luokkaa, etnisyyttä ja ”rotua” koskevien valtaraken- teiden purkamiseen. Bell hook- sin radikaalin kasvatusajattelun pontimina ovat toimineet hänen omat kokemuksensa ja niiden
teoretisointi. 1990-luvulta lähtien hänen kirjoitustapansa kytkeytyy kulttuurintutkimuksen omaelä- mäkerralliseen käänteeseen, jos- sa elämäntarinat ja tutkijan oma elämänhistoria ovat nousseet teo- retisoinnin kohteiksi. Hänen nä- kemyksensä mukaan henkilökoh- tainen on paitsi yhteiskunnallista myös teoreettista.
KRIITTISEN TEORIAN MAASTOSSA
Bell hooksin kasvatusajattelun on katsottu selvimmin sijoittuvan kriittisen teorian alueelle. Erityi- sesti freireläisen kasvatusajattelun keskeinen asema tulee monin ta- voin esiin hooksin pedagogiikassa.
Sen lisäksi kriittisellä feministisel- lä pedagogiikalla on tärkeä mer- kitys hänen teoretisoinneissaan.
Monista yhteisistä lähtökohdista huolimatta hooks on kritisoinut
paitsi valtavirran kasvatusajat- telua, myös kriittistä ja feministis- tä pedagogiikkaa. Valtavirran pe- dagogiikkaa hän moittii liiallisesta järkikeskeisyydestä ja hierarkki- suudesta, kriittistä pedagogiikkaa konkreettisuuden puutteesta.
Hooksin mielestä vapauttava kasvatus ylittää paitsi kriittisen myös feministisen pedagogiikan, sillä se korostaa hyvinvointia: kyse on kokonaisvaltaisesta henkisestä
226
kasvusta. Se edellyttää opettajalta aitoa kutsumusta ja sitoutumis- ta opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseen ja itseksi kasvun tu- kemiseen. Hooks haluaa purkaa opetuksessa vakiintuneen diko- tomisen jaon mieleen ja ruumii- seen painottaen mielen, ruumiin ja hengen kokonaisuutta.
Hooksin teosten kanssa voi asettautua mukavasti nojatuoliin ja kuunnella hänen soljuvaa tari- nointiaan, joka ilmentää hänen yhteyksiään afrikkalaisamerikka- laisiin naisvaikuttajiin ja kerronta- perinteeseen. Tarinointi on elävää ja teksti haastaa omakohtaiseen pohdintaan. Tosin lukukokemus voi ärsyttää niitä, jotka ovat tot- tuneet perinteiseen tieteelliseen teoretisointiin.
Bell hooksia voi pitää postmo- dernina paitsi ajattelultaan myös ilmaisutavaltaan, jota leimaa kiin- nostus performatiivisuuteen, kie- lelliseen leikittelyyn ja teoreettisiin kollaaseihin. Hooks itse on koros- tanut, että kirjoittajana hän haluaa ilmaisemisen vapautta, luoda tiloja kriittiselle ajattelulle ja kokeilla eri- laisia kirjoittamisen tyylilajeja. Hä- nen tuotantonsa on 2000-luvulla muuttunut yhä esseistisempään suuntaan ja hän on halunnut suun- nata tekstinsä akateemista yhteisöä laajemmalle yleisölle. Tässä trilogi- an viimeisessä teoksessa hooksin ilmaisu on irtautunut yhä selvem- min akateemisesta kirjoittamisesta ja hän tähtää viestinsä selvästi kas- vatusalan käytännön toimijoille.
AITO OSALLISTAVA PEDAGOGIIKKA VASTAVUOROISTA
Bell hooksin radikaalin kas- vatusajattelun perustana ovat hänen yhteiskuntateoreettiset näkemyksensä, joiden poh- jalta hän kritisoi koulutuksen keskiluokkaista valtakulttuuria rodun, sukupuolen ja luokan näkökulmista. Yhteiskunnan erilaisista syrjäyttävistä käytän- nöistä irtautuminen edellyttää hooksin mielestä valtahierarki- oiden ja totuttujen ajattelutapo- jen tiedostamista ja toimimista uudella tavalla. Osallistavassa pedagogiikassa opetus ymmärre- tään opettajan ja opiskelijoiden yhteistyöksi. Aito osallistumi- nen edellyttää hooksin mukaan vastavuoroista oppimista, jossa opettaja ja opiskelijat sitoutuvat toimimaan uudenlaisissa rooleis- sa kriittisen oppimisen edellytys- ten parantamiseksi.
Bell hooksin mukaan yhteis- kunnallisia valtahierarkioita ja epätasa-arvoa voidaan purkaa opetustilanteita demokratisoimal- la. Tasa-arvoisen oppimisyhteisön luominen ja opetuksen vuorovai- kutuksellisuus edellyttävät koulu- tuksessa vallitsevan rationaalisuut- ta painottavan ihmiskäsityksen laajentamista. Hän puhuu opetuk- seen kuuluvasta intohimosta, tun- teista ja henkisestä hyvinvoinnista.
Juuri koulutuksen ihmiskäsityk- sen kritiikki ja vaatimus ihmisen kokonaisvaltaisena kohtaamises-
ta tekevät hooksin kasvatusaja- tuksista innostavia mutta niihin sisältyvät myös opettamisen ehkä merkittävimmät haasteet. Opetus- kulttuuriin omaksuttu järkikeskei- nen toimintamalli elää lujassa niin opettajien kuin opiskelijoidenkin mielissä.
Hooksin teksteissä toistu- vaa kritiikkiä saavat perinteinen tiedonjako-opettaminen ja asia- keskeisen innottomat opettajat.
Hänen mielestään suuri osa opet- tajista ei ole kriittisiä ajattelijoita eikä hän vaikuta toiveikkaalta, että heistä sellaisia tulisikaan. Yleen- sä ei ajatella, että yliopistossa ke- nenkään sanomisia sensuroidaan, mutta hooks pitää tiedonjako- opettamista myös vaientamisena,
”alistajakulttuurina”. Tämä raju kritiikki kytkeytyy ehkä osin hook- sin turhautumiseen taistelussa opetuskulttuurin muuttamiseksi.
Toisaalta hän myöntää, että opettajia voi myös pelottaa an- tautuminen avoimeen vuorovai- kutukseen ja tunteiden kohtaa- miseen. Tässä kohden voi heittää haasteen opettajakoulutukselle, jossa myös hooksin mukaan pitäi- si antaa eväitä itsetuntemuksen ja itsetunnon lisäämiseen.
OPETTAJAN HILJAINEN TIETO ESIIN
Opettamiseen kuuluvan hiljai- sen tiedon esiin nostamista voi pitää hooksin kasvatusajattelun merkittävänä ansiona. On asi- oita, joista koulutuskulttuuris-
227
NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN
AIKUISKASVATUS 3’2011
sa ei puhuta ja joita ylipäätään on vaikea pukea sanoiksi. Kun hooks puhuu itsetunnosta, hen- kisyydestä, rakkaudesta, ruu- miillisuudesta tai kosketuksen voimasta, se todennäköisesti är- syttääkin monia opettajia. Asia- keskeiseen opetuskulttuuriin mukautuminen ja opiskelijoista etäällä pysyminen houkuttaa, kun omien tunteiden kanssakin voi olla vaikea tulla toimeen. To- siasia kuitenkin on, että tuntei- den kohtaamiselta opetuksessa ei voi kokonaan välttyä, vaikka niiltä pyrkisi sulkemaan silmän- sä. Hooks puhuu esimerkiksi yli- opistoon tulevista opiskelijoista, joista useilla on jo lapsuudesta juontavia itsetunnon ongelmia.
He joutuvat painiskelemaan nii- den kanssa opiskellessaan ja ne usein tavalla tai toisella haittaa- vat oppimista samoin kuin vuo- rovaikutustilanteita. Niin ikään hooks käsittelee integriteettiä, joka opetuksen tavoitteisiin par- haimmillaan voisi kuulua.
Bell hooks saa yhteiskun- nalliseen muutokseen pyrkivän opettamisen kuulostamaan hel- polta huolimatta siitä, että hän käsittelee teksteissään tällaiseen opettamiseen liittyviä pulmia ja kertoo myös vastustuksesta jota on itsekin emansipoimaan pyr- kivänä opettajana kohdannut.
Teksteistä saa kuvan, että hooks on oppinut ratkomaan kypsällä tavalla vuorovaikutuksen ongel- mat ja kohtamaan empaattisesti
opiskelijoiden vaikeudet. Tosin hän – meidän tavallisten opettaji- en helpotukseksi – myöntää, että yliopisto-opettajan alkutaipaleella hänkin oli usein neuvoton pyrki- essään luomaan tasa-arvoista op- pimisyhteisöä.
DIALOGINEN OPETUSTAPA TÖRMÄÄ VALTAKYSYMYKSIIN
Olen omassa opetuksessani so- veltanut hooksin osallistavaa pedagogiikkaa ja ilman muuta kannatan dialogista opetustapaa, mutta helppoa tai yksinkertaista se ei aina ole. Yhteiskunnallisten valtahierarkioiden tiedostaminen nostattaa joissakin opiskelijoissa vastustusta, koska se horjuttaa lii- aksi heidän viatonta käsitystään maailmasta. Vaikka hooks puhuu paljon vallan ja vastuun jakamises- ta opiskelijoiden kanssa ja opetta- jan ja opiskelijoiden suhteesta, hän kiinnittää yllättävän vähän huomiota opiskelijoiden keski- näisiin suhteisiin ja niihin liittyviin valtapositioihin, joiden itse koen lisäävän dialogin haasteellisuutta.
Myös useat muut kriittiset ja fe- ministipedagogit ovat osoittaneet ryhmän muodostavan valtasuh- teiden verkoston, joka pistää dia- logiin pyrkivän opettajan lujille.
Bell hooks on noussut maa- ilmanmaineeseen kriitikkona ja toisin toimijana: hän on ylittänyt rajoja teoreetikkona, kirjoittajana ja opettajana. Hän on karismaatti- nen ja innostaa muitakin opettajia rajojen ylityksiin. Hän teksteis-
tään käy kuitenkin esiin, että vas- tavirtaan kulkijana ja kriitikkona akateemisessa maailmassa ei ole ollut helppoa. Hän kertoo väsy- myksestään ja turhautumisestaan värillisenä toisinajattelijana ja emansipoimaan pyrkivänä opet- tajana yritysmäisesti johdetussa yliopistossa. Hänen uravalintan- sa ovat johtaneet hänet huippu- yliopistoista aina vain kauemmas formaalista koulutuksesta.
Esseekokoelmaa voi lukea missä järjestyksessä tahansa tai poimia vain itseä kiinnostavim- mat aiheet. Vaikka tässä trilogi- an viimeisessä osassa käsitellään vapauttavan kasvatuksen ydin- ajatuksia, niihin syvällisempi pe- rehtyminen edellyttää ensimmäi- sen osan lukemista. Esseet voivat toimia myös opettajan oman ha- vainnoinnin tukena, sillä niissä tehdään näkyväksi opetusryhmien ohjaamiseen liittyvää hiljaista tie- toa, josta on vaikea puhua ja jakaa muiden kanssa.
Marjo Vuorikoski KT, lehtori,
kasvatustieteen laitos, Tampereen yliopisto
