Alasella oli hyvät edellytykset alan teorian ke- hittämiseen, koska hän tunsi hyvin niin aikuis- kasvatuksen käytännön kuin tutkimuksenkin.
Hän oli ensimmäinen nimenomaan aikuiskas- vatukseen erikoistunut ja siinä väitellyt oppi- tuolin haltija, mikä on edelleen harvinaista niin meillä kuin muuallakin maailmassa.
Aulis Alasen paikka on suomalaisen aikuiskas- vatuksen ja aikuiskasvatustieteen keskeisten teo- riankehittäjien Zachris Castrénin ja Urpo Har- van rinnalla. Zachris Castrén oli ensimmäinen kansansivistysopin opettaja (1929-1938). Har- va jatkoi tässä tehtävässä vuonna 1940 vaki- tuisena opettajana, vuonna 1946 hänet valit- tiin kansansivistysopin (oppiaineen nimi muu- tettiin vuonna 1965 aikuiskasvatukseksi) ensim- mäiseksi professoriksi. Kun Harva jäi eläkkeel- le 1971 jatkoi Alanen hänen työtään, ensin leh- torina ja professorin viran hoitajana ja vihdoin tähän virkaan valittuna. Tiettyjen peruskysy- mysten osalta Alanen tunnusti Castrénin ja Harvan oppi-isikseen. Heitä kaikkia yhdisti humanistinen ihmiskäsitys ja kasvatusfilosofia.
He olivat yhtä mieltä myös siitä, että “kansan- sivistystyö“ on perusluonteeltaan kasvatusta, ja että sen tavoitteena on aikuisten itsekasvatus- pyrkimyksen herättäminen ja ylläpitäminen.
Eroja ja erilaisia painotuksiakin toki myös löy- tyy erityisesti Harvan ja Alasen välillä. Yksi tällainen oli heidän suhtautumisensa ammatil-
Aikuiskasvatuksen teorian kriittinen kehittäjä
Castrénin ja Harvan työn jatkaja
AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM
liseen aikuiskoulutukseen. Harva ei halunnut sisällyttää sitä lainkaan aikuiskasvatuksen pii- riin, koska hän katsoi, ettei se kehittänyt riittä- västi ihmisen kokonaispersoonallisuutta. Ala- selle ammatillinen aikuiskoulutus oli luonnol- linen osa aikuiskasvatusta, koska sen avulla voidaan edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa.
Harva näki tasa-arvopolitiikan usein vain “ta- sapäistämiseen“ tähtäävänä yhdenmukaistava- na toimintana. Alasen mukaan eriarvoisuutta voidaan ja tulee joka tapauksessa vähentää, vaikka täydellistä tasa-arvoa tuskin koskaan saavutetaan. Aikuiskoulutuskomitealle vuonna 1974 tekemässään erillistutkimuksessa Alanen puhuikin “oppimismahdollisuuksien tasoitta- misesta“ ja “eriarvoisuuden vähentämisestä“.
Hänen mielestään yleissivistävän ja ammatilli- sen peruskoulutuksen kohottaminen on keskei- sessä asemassa aikuisten yhteiskunnallisen ase- man parantamisessa. Yhteiskuntatieteilijä Alas- ella oli selvästi konkreettisempi käsitys aikuis- väestön enemmistön elinolosuhteista ja koulu- tustarpeista.
Aulis Alanen on vaikuttanut 1960-luvulta läh- tien syvällisemmin kuin kukaan muu aikuiskas- vatuksen tutkimuksen ja oman teoriarungon ke- hittymiseen. Vuonna 1993 kysyin häneltä, mikä on hänen oman käsityksensä mukaan keskei- sintä hänen työssään aikuiskasvatuksen alalla.
Hän vastasi: “Oman käsitykseni mukaan yrit- telyni pääpaino on ollut juuri käsiteanalyysissä
Aulis Alanen (1929-1988) teki pitkän ja uraauurtavan elämäntyön aikuiskasvatuksen yliopisto-opetuksen sekä alan tutkimuksen ja teorian kehittäjänä. Hän korosti usein sitä, että aikuiskasvatus on praktinen toiminta- ja tutkimusalue, jonka teoriankin tulee perustua
ja kytkeytyä vankasti käytäntöön.
Alasen tutkimustoiminta ja teoreettinen mielen- kiinto kohdistui varsin laajalle alueelle, mm. ai- kuiskasvatuksen teoreettisiin perusteisiin ja kä-
A
ulis Alanen kasvoi ja varttui Ete- lä-Pohjanmaalla Isossakyrössä puuse- pän poikana. Siellä hän sai myös ensimmäi- sen kosketuksensa kansansi-vistystyöhän paikallisen nuo- risoseuran piirissä. Hänen kiinnostustaan kansansivis- tystyötä kohtaan osoittaa mm. se, että hän kirjoitti 18 - vuotiaana Isonkyrön Alapään nuorisoseuran 50 -vuo- tishistorian.Alanen oli ylpeä pohjalaisuudestaan ja hän höysti puheitaan sellaisilla pohjalaisilla sananparsilla ku- ten esimerkiksi “jottei se lau- lu mutta se perähänhuikkoo".
Nuorukaisen oppikoulu- opinnot keskeytti tubi, joka vei hänet noin kolmeksi vuo- deksi sairaalaan. Hän pääsi kuitenkin jatkamaan opinto-
jaan Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, missä hän suoritti aluksi yhteiskunnallisen tutkinnon (1953) ja jatkoi sitten “ei-ylioppilaana“ opintojaan yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sosiologi- an pro gradu -tutkielma “Puutyöväen järjestäyty- minen sosiologisena ilmiönä“ valmistui vuonna 1956. Hän kirjoitti myös Suomen Postimiesliiton historian “Puoli vuosisataa postimiesten yhteistyö- tä“ (1957).
Muina aineina Alanen opiskeli historiaa, kansansi- vistysoppia ja psykologiaa. Viimeksimainitussa hän
Aulis Alanen - in memoriam
suoritti laudatur -arvosanan. Sosiologian lisen- siaattityön (1961) aihe oli "Ammatinvalintaa val- mistava vuorovaikutus jatkokoululaisten vertais- ryhmissä".
Aikuiskasvatuksen väitös- kirja "Edistävä ja viihdyt- tävä opintokerhotoiminta"
valmistui vuonna 1969.
Yliopistouransa Aulis Alanen aloitti Tampereelle vuonna 1960 siirtyneessä YK:ssa Urpo Harvan assis- tenttina (1960-1965). 1960- luvun loppupuoliskon (1965-1971) hän toimi Kansanvalistusseuran kir- jeopiston rehtorina, mutta palasi takaisin YK:hon ai- kuiskasvatuksen lehtoriksi.
1970-luvulla hän hoiti kui- tenkin usean vuoden ajan aikuiskasvatuksen profes- sorin tointa, kunnes tuli va- lituksi aikuiskasvatuksen apulaisprofessoriksi vuonna 1983 ja 1986 professoriksi. Eläkkeelle Alanen siirtyi vuonna 1991.
opettamisen ja oppimisen erityisongelmiin sekä aikuiskasvatuksen asemaan elinikäisen kasva- tuksen järjestelmässä. Vaikka hänen oma tut- kimuksellinen kiinnostuksensa kohdistui lähin-
AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM
nä aikuisten omaehtoiseen opiskeluun ja vapaa- seen sivistystyöhön, niin hän oli kiinnostunut koko aikuiskasvatuksen kentästä, mukaan lu- kien työelämässä tapahtuva aikuisten ammatil- linen koulutus. Hän rohkaisi myös nuorempia kollegojaan tämän uuden, nopeasti kasvaneen aikuiskasvatuksen osa-alueen tutkimiseen. Vaik- ka Alanen tutki itse pääasiassa vapaata sivis- tystyötä, niin on väärin pitää häntä “vain“ va- paan sivistystyön tutkijana, sillä hänen käsite- analyysinsa sekä monet aikuisten opettamista ja oppimista koskevat kirjoituksensa ovat hel- posti siirrettävissä - muutettavat muuttaen - myös työelämän koulutukseen. Erityisesti juu- ri aikuisten opettamiseen ja oppimiseen liitty- vät ongelmat ovat Alasen mielestä pitkälti yh- teisiä koko aikuiskasvatukselle.
Alasen pitkäaikaisin kiinnostuksen ja tutkimuk- sen kohde oli aikuisten omaehtoinen opiskelu.
Vuonna 1962 ilmestyi “Opintokerhotyö näkö- aloja“, joka oli kuvaileva selvitys tuolloisten sivistysjärjestöjen harjoittamasta opintokerho- toiminnasta. Väitöskirjassaan “Edistävä ja viih- dyttävä opintokerhotyö. Tutkimus aikuisten vapaista ryhmäopinnoista sosiaalisen osallistu- misen muotona“ (1969) Alanen käytti Talcott Parsonsin käsiteparia instrumentaalinen-eks- pressiivinen tavoitesuuntaus ja yhdisti sen mie- lenkiintoisella tavalla aikuisten opinnollisiin tavoitteisiin. Keskeisenä ongelmana oli, miten kerholaisten toimintaan kohdistuvat odotukset ja toimintavalmiudet vaihtelivat tavoitesuunta- usten mukaan. Tutkimus vahvisti sitä jo aikai- sempiin tutkimuksiin perustuvaa oletusta, että osallistujien tavoitteet muokkaantuvat toimin- nassa sekä opintoryhmän vallitsevien tavoittei- den ja odotusten että opinto-ohjelman mukai- sesti.
Hän oli kiinnostunut myös siitä, mikä on ryh- män vaikutus aikuisten opintoihin, sen opinnol- liseen suuntautumiseen, opintojen jatkuvuuteen, opintomenestykseen jne. Vaikka tutkimus pe- rustuikin pitkälle sosiologiseen ja sosiaalipsy- kologiseen tutkimukseen, niin siitä välittyy lu- kijalle vahva aikuiskasvatuksellinen tiedonint- ressi ja pyrkimys oman teorian kehittämiseen.
Samaan aihepiiriin Alanen palasi vielä vuonna
1986 ansiokkaassa tutkimuksessaan “Sivistys- järjestöjen tehtäväkuvan muuttuminen“. Tut- kimus laajeni 1980-luvun alkupuolella tapah- tuneen opintokeskuslain uudistuksen seurauk- sien tarkastelusta koko järjestömuotoisen sivis- tystyön peruslähtökohtien historialliseen tut- kimiseen ja kriittiseen arviointiin.
Kun Harva oli lähestynyt aikuiskasvatuksen kysymyksiä filosofian ja yleisen kasvatustieteen näkökulmista, niin Alasen näkökulma oli vah- vasti yhteiskuntatieteellinen. Hän käytti taita- vasti hyväkseen muiden tieteenalojen - lähinnä psykologian, sosiologian, sosiaalipsykologian ja myös kasvatustieteen - teorioita ja tutkimuksia sekä sovelsi niitä aikuiskasvatuksen käytännäl- listen ja teoreettisten ongelmien ratkaisuun.
Häntä ei voinut koskaan syyttää siitä, että nämä teoriat olisivat mukana vain ikäänkuin “pääl- leliimattuina“ ilman todellista yhteyttä tarkas- teltaviin asioihin. Viimeksimainitusta aikuiskas- vatustutkijoiden helmasynnistä hän usein huo- mautteli opiskelijoille ja nuoremmille kollegoil- leen. Hänen omissa kirjoituksissaan saumakoh- dat eivät koskaan näkyneet.
Alasen (1981,55) mukaan aikuiskasvatuksen käytäntöä ja teoriaa ei voi erottaa jyrkästi toi- sistaan. Hän viittaa kasvatustieteessä käytettyyn ilmaisuun praktisista kasvatusteorioista, joilla tarkoitetaan sellaisia käytännön kasvatustoi- mintaa ohjaavia käsiterakenteita, jotka koos- tuvat kasvatusperinteestä, käytännön kokemuk- seen perustuvista yleistyksistä, eritasoisesta ar- kifilosofiasta ja edellisiin liittyvistä tieteellisis- tä aineksista.
Vapaan sivistystyön praktinen teoria on kehit- tynyt samalla tavoin. Sitä kehittävät ja sen mer- kityksiä uudistavat monenlaiset ei-tieteellisen henkisen työn muodot, kuten esim. valtionhal- linnon piirissä käytävä suunnittelu-, kehittämis- ja arviointitoiminta, aikakausjulkaisuissa tapah- tuva näkemysten ja kokemusten pohdinta jne.
Tätä kautta praktiseen teoriaan sulautuu ja vä- littyy myös tieteellistä tietoa. Praktinen teoria tieteellistyy sitä mukaa kun toisaalta sivistys- käytännälle relevantti tieteellinen tieto kehittyy ja toisaalta aikuiskasvattajien andragogisen (ja
Alanen alkoi ehkä ensimmäisenä Suomessa ke- hitellä tietoisesti erityistä aikuisten elämäntilan- teesta lähtevää ja sille perustuvaa erityistä ai- kuisdidaktiikkaa. Hän kirjoitti 1960-luvulla noin 40 artikkelia, joissa hän käsitteli ai- kuisopiskelijoiden erityispiirteitä, opetuksen yksilöllistämistä, opetusmenetelmien monipuo- listamista, oppimisen arviointia jne. Hänen ansiotaan on pitkälti se, että aikuisdidaktiikan piiri laajeni yli perinteisen kouludidaktiikalle ominaisen rajoittumisen luokassa tapahtuvaan ryhmien lähiopetukseen.
Jo kirjeopistokautenaan 1960-luvulla Alanen käsitteli monipuolisesti etäopetuksen problema- tikkaa. Hän otti todennäköisesti ensimmäisenä käyttöön käsitteen “monimuoto-opetus“, tosin vain termin multiamedia suomennoksena. Hän kehitti tuolloin myös “kolmen looran kaavion- sa“ (ks. esimerkiksi Alanen 1985, 91), jossa ensimmäisen “looran“ muodosti ryhmien lähi- opetus, jonka hän jakoi kokoaikaopintoihin, osa-aikaopintoihin ja työssä tapahtuviin ryhmä- opintoihin. Toinen “loora“ sisälsi ohjatun itse- opiskelun, joka voi tapahtua itseneuvovan op- pimateriaalin avulla, etäopetuksena tai yksilöl- lisenä lähiopetuksena. Kolmas “loora“ muodos- tui kahden edellämainitun “looran“ erilaisista ja monimuotoisista yhdistelmistä (esim. itse- neuvova oppimateriaali + paikallinen ohjaus + valtakunnalliset koejaksot). Alanen oli jo 1960- luvulla kiinnostunut opetuksen “laadusta“.
Hän kirjoitti tuolloin mm. artikkelit “Tehok- kaan opintoryhmän tunnuspiirteitä“, “Tulosten arviointi vapaassa sivistystyössä, “Suoritusten arvostelu vapaissa opinnoissa“, “Vahvistuksen jouduttaminen kirjeopiskelussa“, “Yksilöllistä- minen aikuisopetuksessa“, “Oppilaiden arvos- telu kirjeopiskelussa“, “Täydennystehtävien käyttö“, “Valvottu loppukoe vapaissa opinnois- sa“ jne. Artikkelit olivat käytännänläheisiä ja tiukasti aikuisten todellisiin opintotilanteisiin perustuvia. Monet niistä sisälsivät samalla kor- keatasoisia alan teoreettisten peruslähtökohtien analyyseja.
daktiikasta eri puolella Suomea lukuisissa ke- säyliopistoissa. Moni aikuisopettaja sai Alasen opetuksessa ensimmäistä kertaa ohjausta aikuis- ten opettamisen erityisproblematiikkaan. Myö- hemmin hän kehitti jatko-osan aikuisdidaktii- kan peruskurssilleen. Siinä käytiin kriittisesti tarkastellen läpi kaikki keskeiset kansainväli- set aikuisdidaktiset teoriasuuntaukset. Alasen aikana opiskelijoille tulivat tutuiksi niin ope- tusteknologinen suunnittelumalli, projektiope- tus, ryhmätyömenetelmät, Freiren pedagogiik- ka kuin kognitiiviset opetus- ja oppimisteoriat.
Hän ei tunnustautunut kuitenkaan minkään didaktisen suuntauksen ehdottomaksi kannat- tajaksi, vaan tarkasteli niitä kaikkia kriittises- ti. Vuonna 1983 hän totesi: “Aikuisopettajien koulutuksen tavoitteena ei tulisikaan olla yk- sittäisten oppien ja menetelmien omaksuminen vaan kokonaisnäkemykseksi jäsentyvän didak- tisen ajattelun kehittäminen“. Alanen ei saanut valitettavasti koskaan kirjoitettua didaktisia ajatuksiaan oppikirjan muotoon. Tästä syystä hänen aikuisdidaktiset ajatuksensa on kaivet- tavissa esiin vain hänen monista artikkeleistaan ja huolellisesti laadituista luentomonisteistaan.
Alanen osallistui aktiivisesti vapaan sivistystyön vuosikirjan toimittamiseen vuodesta 1966 läh- tien. Hänen osuutensa oli aina erityisen mer- kittävä, kun kysymyksessä oli aikuisten oppi- mista ja opettamista koskevien vuosikirjojen toimittaminen. Tällaisia olivat esim. Aikuisope- tuksen menetelmiä (1966), Opiskeleva aikuinen (1979), Oppimateriaali aikuisopetuksessa (1974), Aikuiskasvattaja (1980). Samoin hänen osuutensa oli keskeinen kirjan “Ryhmätyö ai- kuisopetuksessa“(1965) toimittamisessa.
Aikuiskasvattajien koulutus
Alanen toimi monin eri tavoin aikuiskasvatta- jien koulutuksen kehittämiseksi, koska hän näki, että vain tätä kautta opetuksen taso voi paran- tua ja ala tieteellistyä. Hän luennoi vuosikau- sia ainakin jonkun aikuiskasvatuksen perusopin-
AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM
tojen luentosarjan, johon osallistui vuosittain lähes sata opiskelijaa; pääaineopiskelijoiden ohella mukana oli aina runsaasti myös muiden aineiden opiskelijoita. Alanen näki aikuiskas- vatuksen perusopetuksen antamisen myös jo työssä oleville aikuiskasvattajille tärkeänä. Täs- tä syystä “ylimääräisinä“ ja “erikoistapauksi- na“ aikuiskasvatusta opiskelemaan pyrkiviin suhtauduttiin hänen aikanaan vakavasti ja ym- märtämyksellä. Alanen piti aikuiskasvatuksen kesäyliopisto-opetusta lähes opetusvelvollisuu- teen kuuluvana asiana niin itsensä kuin nuo- rempien kollegoidensa kohdalla, koska suurim- malta osalta käytännön aikuisopetustehtävissä olevilta puuttuivat aikuiskasvatuksen opinnot kokonaan. Aikuisopettajien lukumäärä, joka on saanut ensimmäisen kosketuksena aikuiskasva- tustieteelliseen ajatteluun Auliksen luennoilta, nousee useisiin tuhansiin. Erityisen maininnan ansaitsee hänen 1960-luvun lopulla ja 1970-lu- vun alussa Helsingissä pitämänsä aikuiskasva- tuksen laudatur -opetus, johon osallistui useita myöhemmin varsin keskeisissä asemissa - niin koti- kuin ulkomaillakin - toimineita aikuiskas- vattajia.
Vapaan sivistystyön vuosikirjan teemana vuon- na 1980 oli “Aikuiskasvattaja“. Siinä oli Ala- sen laaja artikkeli “Aikuiskasvattajan ammat- ti: kehityssuuntia ja ongelmia“, jossa hän ana- lysoi aikuiskasvattajan ammatin kehitystä sekä kansanvälisessä että suomalaisessa kontekstis- sa. Alanen palasi aika ajoin uudelleen aikuis- kasvattajien koulutuskysymyksiin. Vuonna 1986 hän kritikoi Aikuiskasvatuksen (nro 2) pääkirjoituspalstalla hastu-koulutusohjelmien (hallinnon, suunnittelun ja tutkimuksen) holti- tonta paisumista ja leviämistä aikuiskasvatuk- sen alueelle. Hän kysyy:
“ mikä on alan tosiasiallinen koulutustarve ja miten hastu-koulutuksessa hankitut valmiudet vastaavat aikuiskasvatustehtävien ammatillisia erityisvaatimuksia?“
Näin jälkikäteen, kun kouluhallinnon supistuk- set ovat tosiasia ja hastu -ohjelmat on lopetet- tu, tuntuvat Alasen kysymykset lähes profee- tallisilta.
Alanen “päivitti“ aikuiskasvattajien koulutus-
ta koskevat tiedot ja keskustelut kirjassaan
“Suomen aikuiskasvatuksen organisaatiomuo- dot (1992). Hän tuo esille mm. sen ongelman, että joissakin kasvatustieteen laitoksissa vallit- see käsitys, että samat “yleispedagogiset“ opin- not sopivat sekä nuorisokoulussa että aikuis- kasvatusorganisaatioissa työskenteleville. Hän kuitenkin uskoi, että kunhan määrällisestä ja organisaatiouudistuksista päästään aikuisope- tuksen laadulliseen kehittämiseen, tämän kas- vatusalan erityisvaatimukset yleistyvästi huoma- taan. Näyttää siltä, että näin on vähitellen käy- mässä.
Esseessään “Tehokas palvelu aikuiskasvattajan ammatti-ideaalina“ Alanen (1985) analysoi erit- täin terävästi erilaisia aikuiskasvattajien arvo- filosofisia suuntauksia ja niiden seurauk- sia käytännän toiminnassa. Hänen hahmotta- mansa suuntautumistyypit ovat: tunnollinen toimenhoito, tehokas palvelu, uskonvarainen henkinen kasvu sekä kriittinen kasvunäkemys.
Markkinasuuntautuneen koulutuksen suunnit- telumallin yleistyminen on vain lisännyt Ala- sen typologian ja artikkelissa esitetyn kritiikin ajankohtaisuutta.
Aikuiskasvatus tieteenä
Pyrkiessään kehittämään aikuiskasvatuksen tie- deperustaa ja teoriaa Alanen otti yleensä lähtö- kohdakseen yhteiskuntatieteet, erityisesti psy- kologian, sosiaalipsykologian ja sosiologian.
Hän käytti ja sovelsi taidolla niiden teorioita omiin tutkimuksiinsa ja analyyseihinsä. Kasva- tustieteestä hän käytti hyväkseen lähinnä ope- tus- ja oppimisteorioita, joita hän muokkasi ja sovelsi omaan didaktiseen ajatteluunsa sopivik- si. Teoreettisimmatkin pohdiskelunsa hän ank- kuroi aina tiukasti käytännön toimintaan. Ala- sen analyysit selvensivät ja syvensivät huomat- tavasti käytyä keskustelua aikuiskasvatustieteen perusluonteesta, sen tutkimusalueista ja suhtees- ta muihin tieteisiin.
Alasen mukaan (1985, 44) aikuiskasvatuksella tieteenalana, aikuiskasvatustieteellä, tarkoite- taan tieteellisen tutkimustyön tuloksena synty- vän, aikuiskasvatuksen käytäntöä koskevan tie-
sessia, ihmisyksilön ja ihmislajin kehittymistä jatkuvan kasvatuksen näkökulmasta. Siinä on Alasen mukaan tieteenalan oma tähystyspiste ja jäsentelyperiaate, jonka mukaan aikuiskas- vatusta koskeva tieteellinen tieto strukturoituu teoriajärjestelmäksi.
Alasen (1978) mukaan aikuiskasvatuksella on omat erityispiirteensä, jotka ovat seurausta ai- kuisopiskelun ja sen organisoinnin erityispiir- teistä. Aikuiskasvatusta voidaan tutkia moni- tieteisesti käyttäen hyväksi muiden tieteenalo- jen teorioita ja metodeja. Alasen mukaan ai- kuiskasvatuksesta voidaan nykyisin puhua oma- na tieteenalanaan, koska alan teoreettisten pe- rusteiden selvittämiseksi on muotoutunut eri- tyinen oppiala, joka on alkanut pitää teoreetti- sena kohteenaan aikuisten kasvattamista ja joka pyrkii - toisin kuin mikään muu tieteenala - edistämään tämän kohteen problematiikkaan suuntautuvaa tieteellistä tutkimusta. (Alanen 1985, 48.) Samantapaisia ajatuksia ovat esittä- neet alan tutkijat myös muualla maailmassa.
Kriittinen ajattelu
Aulis Alasen vuonna 1989 ilmestyneen juhla- kirjan teemaksi valittiin “Kriittinen ajattelu ai- kuiskasvatuksessa“, koska eräs hänen keskei- nen luonteenpiirteensä on aina ollut kriittisyys niin omia kuin muiden kirjoituksia kohtaan.
Eräs Auliksen mieliteema on tiedon “jäsenty- neisyys“ tai paremminkin sen puute. Yhtä lail- la hän saattaa puhua tiedon rakenteesta tai sen puutteista. Ollakseen käyttökelpoista ja rele- vanttia tiedon täytyy Alasen mukaan jäsentyä selkeiksi rakenteiksi; jos se ei näin tee, siitä ei ole juuri apua ongelman ratkaisemisessa ja/tai elämän ymmärtämisessä. Hyvä tarkoituskaan ei hänelle riitä eikä säästy hänen kritiikiltään.
“Aikuiskasvattajan voimakkaan motivaation ja hyvien tarkoitusten toiminnallinen arvo riippuu olennaisesti niistä tiedollisista rakenteista, joi- den varassa hän tilanteen vaatimuksia tulkitsee ja arvioi. ...aktiivisempien aikuiskasvattajien in-
tion merkitystä ja käyttömahdollisuuksia liioi- tellaan, kun ideaa ei osata didaktisen kokonais- tiedon kehikossa asettaa paikalleen ja oikeisiin mittasuhteisiin.“ (1980, 57)
Humanistinen perusasennoituminenkin saa oman kritiikkinsä.
“Tämänsuuntainen (humanistinen) perusasen- noituminen jää kuitenkin sitä epämääräisem- mäksi, mitä heikommin aikuiskasvattaja hal- litsee tiedollisesti yhteiskunnallisen todellisuu- den maailmanlaajuisine ongelmineen, mitä vä- hemmän hän tietää yhteiskuntaa ja sen kehi- tystä määräävistä lainalaisuuksista, yhteiskun- nallisten epäkohtien luonteesta ja aikuiskasva- tuksen mahdollisuuksista vaikuttaa niiden pois- tamiseen.“ (1980, 57)
Toisten ajatusten pinnallinen ymmärtäminen ja käyttö on myös usein Alasen kritiikin kohtee- na. Eräässä artikkelissaan hän viittaa Pernema- nin (1977) väitöskirjaan, jossa todetaan, että sovelletun freireläisyyden kehittelijät ovat lai- minlyöneet yhteiskunnallisten olosuhteiden ja niiden muuttamismahdollisuuksien analyysin, minkä vuoksi ideat eivät ankkuroidu todellisuu- teen vaan toiveunille; Freireä tulkitaan pinnal- lisella ja valheellisella tavalla. Tätä on nimitet- ty “metodisten rusinoiden poimimiseksi vallan- kumouksen kakusta“.
Alanen (1985) kritisoi aikuiskasvattajia myös
“villeimpiäkin hullutuksia“ noudattavasta ky- synnän tyydyttämisestä. Hän mainitsee mm., että maan vanhimmassa työväenopistossa opin- toaineeksi on otettu astrologia, eikä suinkaan kriittistä tarkastelua varten vaan totisena tote- na. Kriittisessä korkeakoulussa esitellään taas
“mitä hassunkurisin maailmanhistoriallinen se- litys, jonka esittäjä on ilmoittanut päässeensä tiedon lähteille mystisessä henkiyhteydessä tu- hansia vuosia sitten eläneeseen kantasuomalai- seen tietäjään?“ Alanen toteaa: “Toisinaan ai-
AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM AULIS ALANEN - IN MEMORIAM
kuiskasvattajat näyttävät, kuten edellä tuli ilmi, uskovan itsekin tarjoamansa hölynpölyn ar- voon; toisinaan he taas ilmaisevat ällistyttävää luottamusta osallistujien kykyyn itsenäisesti seuloa humpuukistakin virikkeitä ja “uusia nä- kökulmia“.
Kun joku Tampereen yliopiston tiedotusyksikös- sä keksi 1990 -luvun alussa esitellä professorit Yliopistouutisissa kuvan ja iskulauseen kera, niin aluksi Alanen kieltäytyi. Lopulta hänetkin saatiin leikkiin mukaan, hänen iskulauseenaan oli “Oppia irti iskulauseista“.
Kaikki eivät Auliksen kritiikistä pitäneet. Va- kavaa kritiikkiä Alanen (1987) esitti ja sai tut- kimuksestaan “Sivistysjärjestöjen tehtäväkuvan muuttuminen“. Kun hän totesi tutkimuksensa perusteella sivistysjärjestöjen opintotoiminnan kapea-alaistuneen, järjestä keskeisyyden ja teh- täväsidonnaisuuden lisääntyneen, rivijäsenten tarpeiden unohtuneen ja opetuksen lyhytkestoi- suuden yleistyneen, niin ei ole ihme, että järjes- töväki ei ollut kovin ilahtunut tuloksista. Kri- tiikin painoarvoa lisäsi tietysti se, että sitä esit- ti alan paras ja arvostetuin tutkija. Vasta myö- hemmin on järjestöväki tunnustanut, että kri- tiikki oli aiheellista ja oikeaan osuvaa.
Alanen oli parhaita elinikäisen kasvatuksen asi- antuntijoita maassamme. Hän toimitti 1981 yhdessä Juha Sihvosen kanssa kirjan “Elinikäi- nen kasvatus“. Se oli ensimmäinen laaja-alai- nen perusselvitys aiheesta. Hän kirjoitti itse sii- hen kaksi artikkelia, toisessa tarkasteltiin elin- ikäisen kasvatuksen teoreettisia lähtökohtia, toisessa taas vertailtiin laajan kansainvälisen aineiston pohjalta eräiden keskeisten kansain- välisten järjestöjen (Unesco, OECD ja EN) har- joittamaa elinikäisen kasvatuksen politiikkaa.
SYL:n julkaisemassa kirjassa (1980) “Kasvatuk- sen ihmiskuva 1980-luvulla“ hän tarkastelee, miten lapsuuteen ja nuoruuteen ajoittuvan kou- lujärjestelmän tulisi luoda perustaa aikuisiässä jatkuvalle kehittymiselle. Kysymys oli ja on edelleen varsin keskeinen elinikäisen kasvatuk- sen strategian toteuttamisen kannalta. Monis- sa myöhemmissäkin artikkeleissaan Alanen käsitteli ansiokkaasti elinikäisen kasvatuksen
problematiikkaa ja aikuiskasvatuksen asemaa siinä.
Alasen asiantuntemus ja kynänjälki näkyy eri- tyisesti 1970-luvulla toimineen Aikuiskoulutus- komitean julkaisemissa mietinnöissä. Hän toi- mi myös Kirjeopetuskomitean sihteerinä sekä Opetusuunnitelmakomitean ja Täydennyskou- lutustoimikunnan jäsenenä. Alanen osallistui monin eri tavoin oman tieteenalansa kehittä- miseen. Hän toimi vuosikausia mm. Aikuiskas- vatuksen Tutkimusseuran sihteerinä, varaesi- miehenä ja esimiehenä. Hän osallistui aktiivi- sesti vapaan kansansivistystyön vuosikirjan, Adult Education in Finland -julkaisun sekä Ai- kuiskasvatus -lehden toimittamiseen.
Aikuiskasvatuksen arvofilosofiset kysymykset olivat erityisen lähellä Auliksen sydäntä. Hän käsitteli monissa artikkeleissaan mm. humanis- mia, demokratiaa, tasa-arvokysymyksiä, vapaan sivistystyön vapautta ja sidonnaisuutta, aikuis- kasvattajien toiminnan arvolähtökohtia jne.
Alanen sijoittuu epäilemättä kriittisen humanis- min edustajiin, jos lähtökohdaksi otetaan hä- nen itsensä kehittämä aikuiskasvattajien arvo- filosofiaa kuvaava typologia (1985).
Alasen Yleisradion opetusohjelman oppimate- riaaliksi vuonna 1985 valmistama “Johdatus aikuiskasvatukseen“ on edelleen alan peruste- os, jossa on syvällisimmin kuin missään muus- sa meillä julkaistussa teoksessa pohdittu aikuis- kasvatuksen käytännön ja teorian peruskysy- myksiä sekä sen tiedeluonnetta. Kirja on toimi- nut yli 10 vuotta alan yliopistollisena perusop- pikirjana. Myös Alasen johdatus alan työmuo- toihin “Suomen aikuiskasvatuksen organisaa- tiomuodot“ (1992) on paljon käytetty oppikir- ja, vaikka se on tietysti organisaatiokuvaukse- na alttiimpi ajan vaikutuksille.
Alasen tutkimukset ja kirjoitukset olivat aina uusia näkökulmia avaavia, hyvin pohdittuja sekä loppuun saakka viimeisteltyjä. Ne toimi- vat hyvinä esimerkkeinä sekä opiskelijoille että nuoremmille kollegoille, ja ne saivat osakseen myös kansainvälisen tutkijayhteisön huomiota ja arvostusta. Alanen pyrki aina kyntämään
tuksen käytäntöön ja erityisesti aikuiskasvatus- tieteen lähes kyntämättömään kenttään ja jätti siihen pysyvän jäljen.
Vanhuuden viisaus
Vuonna 1994 julkaistiin tässä lehdessä Alasen artikkeli “Generatiivisuus Eriksonin kehitysvai- heteoriassa“. Eriksonin teoria kiinnosti Alasta erityisesti siksi, että se osoittaa kasvatuksen teh- täväksi silloittaa yksilön ja yhteisön kehittymi- nen. Teoria tulee myös hyvin lähelle elinikäisen kasvatuksen humanistista ideaa. Näitä teemo- ja Alanen (1997) käsitteli syvällisesti ja osuvas- ti myös Urpo Harvan elämäntyötä analysoivassa ja syntetisoivassa esseessään “Aikuiskasvatuk- sen arvofilosofi, poleeminen individualisti, hu- manisti“. Erityisen hienostuneesti ja osuvasti hän osasi asettaa sanansa myös sekä Urpo Har- van (1994) että Kosti Huuhkan (1995) muisto- kirjoituksissa.
Alanen esiintyi viimeisen kerran julkisesti ke- väällä 1997 Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran kokouksessa, missä hänet kutsuttiin seuran kun- niajäseneksi. Hän piti myös tilaisuudessa esi- telmän aiheesta “Vanhuuden viisaus“. Se oli Eriksonin kehitysteorian viimeisen vaiheen ana- lyysi, joka hänen oli tarkoitus muokata jatko- osaksi aikaisemmalle artikkelilleen. Juuri vähän ennen tilaisuutta hän oli saanut tiedon vaka- vasta sairaudestaan, mutta siitä hän ei mainin- nut kuulijoille mitään. Luulen että jokainen hänen viimeistä esitystään kuunnellut ymmär- si, että puhujalla oli tavallista painavampaa sanottavaa ja elämänkokemuksen kautta kitey- tynyttä todellisesta viisautta. Sairauden ja sen vaatiman hoidon takia hänellä ei riittänyt enää voimia artikkelin kirjoittamiseen. Tässä voi nähdä tietynlaista symboliikkaa; “lopullinen“
elämän viisaus jäi vieläkin panematta paperil- le, se jäi edelleen nuorempien työtovereiden tavoiteltavaksi. Ilmeisesti juuri se, että Aulis oli itse pohtinut syvällisesti ihmisen elämän eri kehitysvaiheita, aina viimeistä vaihetta myöten,
Aulis Alanen kuoli 13. päivänä tammikuuta Tampereen keskussairaalassa. Hän ehti nauttia eläkepäivistään Pirkkalassa noin 7 vuotta. Hän seurasi loppuun saakka aktiivisesti maailman- tapahtumia, päivänpolitiikkaa, yhteiskunnallis- ta keskustelua sekä oman alansa aikakausleh- tiä. Hän luki yleensä ensimmäisenä Pirkkalan kirjastoon saapuneet uutuuskappaleet, jotka olivat usein myös hänen tilaamiaan. Luonnon- mukaisen puutarhanviljelyn ja lukuhetkiensä ohessa hän pohti jatkuvasti ihmisen elämän suuria peruskysymyksiä.
Muutama vuosi sitten, Kosti Huuhkan muisto- kirjoituksessa, Aulis mainitsi Kostin vähemmän tunnetuista yllättävistä puolista, mm. Peyton Placen katselusta. Tällaisia puolia oli myös Auliksella. Yllätyin aika lailla, kun hän kertoi viime vuonna alkaneensa seurata Kauniita ja rohkeita. Yllättävä oli myös Auliksen eläkevuo- sien kepponen, hän osallistui salanimillä De- mari-lehden viikottaiseen Kirjavisaan. Salani- met, joita oli peräti kolmisenkymmentä, olivat kaikki anagrammeja tyyliin Ulla Aisanen, Sau- li Ennala jne. Ne olivat tarpeen, koska Aulis ei halunnut esiintyä jatkuvasti omalla nimellään, eikä palstan toimittaja hyväksynyt nimettömä- nä esiintymistä. Torstain lehteä avatessaan Ala- nen odotti aina jännityksellä, minkä kohdan hänen kirjeestään Demarin toimitus oli valin- nut julkaistavaksi. Kesti kolmisen vuotta ennen- kuin huijaus paljastui. Auliksen jäyhän pohja- laisen kuoren alta löytyi loppuun saakka myös leikkimieltä ja huumorin pilkettä.
.
Jukka Tuomisto
