Aikuiskasvatuksen monimuoto-opetus
täydennyskoulutuksen kokeiluna
Tampereen yliopiston aikuis- ja nuoriso
kasvatuksen laitos on yhteistyössä täydennys
koulutuskeskuksen kanssa pannut alulle kokei
lun, jonka tarkoituksena on parantaa aikuis
koulutustehtävissä jo toimivien mahdollisuuk
sia suorittaa aikuiskasvatuksen approbaturia vastaava opintokokonaisuus osana ammatillista täydennyskoulutustaan. Kokeiluohjelmassa yh
distetään ohjattu itseopiskelu useanmuotoiseen lähiopetukseen, vähennetään opintojen sidon
naisuutta yliopiston luento-opetukseen, lisä
tään opetuksen käytännönläheisyyttä ja paran
netaan opetuksen alueellista tavoitettavuutta.
Kahden projektin kautta kolmanteen
Tätä projektia, jonka suunnittelu alkoi vuonna 1988, edelsi parikin vastaavanlaista hanketta. Jo 1970-luvun lopulla kehiteltiin en
sisijaisesti kansalaisopistojen opettajia varten erityisohjelma. Se poikkesi tavanomaisesta avoimen korkeakoulun opetuksesta ennen muuta siten, että tietty osa silloisesta approba
turista voitiin korvata kansalaisopistojen yhtei
sen opetussuunnitelman mukaan järjestämillä didaktisilla kursseilla. Tätä hanketta olivat lai-
Aikuiskasvatus 311990
toksen kanssa aktiivisesti suunnittelemassa ja toteuttamassa kouluhallitus ja Kansalais- ja työväenopistojen liitto.
Molemmat osallistuivat myös nyt käynnissä olevan kokeilun alkusuunnitteluun.
Toinen aikaisempi hanke toteutettiin yhteis
työssä Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen sekä Yleisradion kanssa. Siinä aikuiskasvatuksen approbaturin suorittaminen rakentui kokonaan ohjatulle itseopiskelulle, jota varten toimitet
tiin kolme uutta oppikirjaa ja muuta oppima
teriaalia. Yleisradio✓lähetti pariinkin otteeseen sarjan ohjelmia, jotka täydensivät kirjallista materiaalia ja sisälsivät opinto-ohjausta. Ai
kuisopintojen tutkintotoimikunta organisoi maan eri puolilla toimeenpannut tenttitilai
suudet.
Parhaillaan toteutettava kokeilu perustuu si
ten aikaisemmille kokemuksille ja on välitöntä jatkoa 70-luvun lopussa alkuun pannulle hank
keelle. Kokonaissuunnitelma on nyt kuitenkin perusteellisesti uudistettu niin sisällöllisesti kuin menetelmällisestikin. Radioprojektin ta
paan nyt kokeillaan, vaikkakin toistaiseksi sup
peammin, ohjatun itseopiskelun ja lähiopetuk
sen yhdistelmää. Uutta on myös se, että ohje!-
187
188
ma on alun perin suunniteltu kaikille, niin am
matillisen kuin yleissivistävänkin aikuiskoulu
tuksen opettajina tai muissa kouluttajatehtävis
sä toimiville.
Kokeilun varsinainen toteuttava suunnittelu alkoi vuonna 1989 opetusministeriön rahoituk
sen turvin. Määrärahalla palkattiin projektille päätoiminen suunnittelija ja kustannettiin op
pimateriaalin valmistaminen. Vuonna 1990 ra
hoitus supistui, mutta sillä määrärahalla, jonka täydennyskoulutuskeskus osoitti projektille opetusministeriön myöntämästä kokonaissum
masta, saatettiin edelleen palkata projektille päätoiminen suunnittelija keväästä vuoden loppuun. Suunnittelijana toimii tällä hetkellä Taina Törmä ja kokeilun johtajana professori Aulis Alanen. Suunnitelmaa toteuttava opetus alkoi kuluvan vuoden kevätlukukaudella.
Vaihtoehtoinen ohjelma
Kokeilun erityisjärjestelyissä ovat keskeisessä asemassa ne vaihtoehtoiset sisällöt ja opinto
muodot, joilla aikuiskasvatuksen alin opinto
kokonaisuus (approbatur) voidaan suorittaa.
Tampereen yliopiston nykyisten vaatimusten mukaan tämä 15 opintoviikon kokonaisuus koostuu viidestä kolmen opintoviikon mittai
sesta opintojaksosta, jotka ovat Johdatus aikuis
kasvatukseen, Aikuiskasvatuksen psykologia, Aikuisdidaktiikka, Kasvatustieteen tutkimus I ja Kirjatentti I. Kokeiluohjelmassa opiskelijat voivat suorittaa kaksi jaksoa vaihtoehtoisella ta
valla:
Opintojakso Johdatus aikuiskasvatukseen voidaan suorittaa ohjattuna itseopiskeluna kir
jallisen oppimateriaalin varassa.
- Aikuisdidaktiikan kurssi voidaan korvata kansalaisopistoissa tai muissa aikuisoppilaitok
sissa järjestettävällä, tähän tarkoitukseen suun
nitellulla aikuisopetuksen peruskurssilla. Kurs
sin 50 opetustuntia jakautuu teoriaopintoihin ja praktikumin luonteiseen harjoituskurssiin ryhmäkeskusteluineen ja arviointeineen. Ke
hykset opetukselle antaa erityinen mallisuunni
telma. Kurssin opettajat hyväksyy ao. oppilai
toksen esityksen perusteella projektin johto ja perusvaatimukseksi on asetettu noin 3 5 opinto
viikon mittaiset aikuiskasvatuksen opinnot (cum laude approbatur) tai vastaavat tiedot.
Suunnitelman tähänastinen toteuttaminen
Opetus alkoi aikuisopetuksen peruskurssilla, joka kevätlukukaudella 1990 järjestettiin 15 kansalaisopistossa. Eteläisin paikkakunta oli Järvenpää ja pohjoisin Hyrynsalmi. Opiskelijoi
ta ilmoittautui yhteensä 238 (naisia 201, mie
hiä 3 7). Kurssin suoritti hyväksytysti 191; kes
keyttäneitä oli 47. Opintokokonaisuuden mui
den jaksojen suorittamiseen on tänä vuonna mahdollisuus viidessä kesäyliopistossa. Koska kokeilun ensimmäinen kierros on tätä kirjoitet
taessa vielä kesken, ei kokeiluryhrnien opinto
jen jatkumisesta vielä voida esittää tarkkoja tie
toja. Huomattava osa kevätlukukaudella aloit
taneista on kuitenkin jo tähän mennessä saanut opintokokonaisuuden suoritetuksi.
Tähänastisten ilmoittautumisten mukaan ai
kuisopetuksen peruskurssin järjestää työkaudel
la 1990-1991 ainakin 27 kansalaisopistoa maan eri puolilla ja lisäksi Ammattikasvatus
hallinnon koulutuskeskus Tampereella. Kokei
lupisteiden määrä saattaa vielä jonkin verran kasvaa. Opintokokonaisuuden täydentävää lai
toksen avointa opetusta järjestetään alustavan päätöksen mukaan vuonna 1991 neljässä kesäy
liopistossa sekä talvikautena Tampereella suo
raan täydennyskoulutuskeskuksen organisoima
na.
Kehittämisen näkymät
Hankkeen jatkuminen, mahdollinen laajen
tuminen ja vakiintuminen kokeilusta yliopis
ton kiinteäksi toimintamuodoksi on kiinni ra
hoituksesta, jonka järjestyminen on tällä het
kellä vielä avoinna. Perusedellytys toiminnan jatkumiselle ainakin nykyisessä laajuudessaan on mahdollisuus projektisuunnittelijan jatku
vaan palkkaamiseen. Rahoitusta tarvittaisiin myös sekä opimateriaalin jatkuvaan kehittämi
seen että seurantatutkimukseen. Toiminnan laajentamisen tarve on kysynnän perusteella jo
ka tapauksessa ilmeinen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan ohja
tun itseopiskelun osuutta lisättäisiin saatujen kokemusten mukaan (lähinnä tulisi kysymyk
seen aikuiskasvatuksen psykologian opintojak
so) ja uusien teknologisten välineiden käyttöä kehiteltäisiin monimuoto-opetuksen olennai
sena osana. Tähänastiset kokemukset rohkaise
vat hankkeen jatkamiseen.
Projektia koskeviin tiedusteluihin vastaa suunnittelija Taina Törmä (puh. 931- 157 192).
Ajkuiskasvatus 3/1990