Innovaatiotoiminnan merkitys ja edellytykset sosiaali- ja terveydenhuollossa
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yhteiskuntapolitiikan pro gradu - tutkielma
Maria Panfilova (266383) Lokakuu 2019
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos
Tekijä
Maria Panfilova Työn nimi
Innovaatiotoiminnan merkitys ja edellytykset sosiaali- ja terveydenhuollossa Oppiaine
Yhteiskuntapolitiikka Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Ilpo Helen Aika
Lokakuu 2019 Sivumäärä 60
Tiivistelmä – Abstract
Tässä tutkimuksessa käsittelen sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatiotoimintaa. Julkisen sektorin voidaan usein ajatella olevan kehitykseltään hidastempoisempi ja monimutkaisempi kuin yksityiseen sektorin. Toisaalta julkisen sektorin ei lähtökohtaisesti ajatella olevan voittoa tavoitteleva. Tutkimuksessa pyrin selvittämään, miksi sosiaali- ja terveydenhuollossa innovoidaan ja toisaalta mitä edellytyksiä vaaditaan innovaatiotoiminnan
harjoittamiseen. Rajaan tutkimuskysymysten tarkastelun johdon näkökulmaan. Tutkimuksessa lähestyn aineistoa sisällönanalyysin menetelmin. Aineisto koostuu rakenteilla olevan sairaalan hankkeen johdon puheenvuoroista ja yhden johtohenkilön haastattelusta.
Aineiston pohjalta havaitsin kolme laajaa perustelua, miksi innovaatiotoimintaa harjoitetaan. Syitä olivat
taloudellinen näkökulma ja tehokkuus, toiminnan kehittäminen sekä yhteiskunnalliset muutokset. Edellytyksinä nousivat merkittävimpinä esiin teknologiset uudistukset, paradigman muutokset sekä tiedolla johtaminen.
Asiasanat
innovaatiotoiminta, tiedolla johtaminen, massadata, dataohjautuvuus Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Muita tietoja
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO 4
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 7
2.1 INNOVAATION MÄÄRITELMIÄ JA KEHITYS SUOMESSA 7
2.1.1 Innovaatiotoiminta sosiaali- ja terveydenhuollossa 9 2.1.2 Tiede- ja teknologiapolitiikan merkitys innovaatiotoiminnassa 12 2.2 BIG DATAN JA DATA-ANALYTIIKAN HYÖDYNTÄMINEN SOSIAALI- JA 16
TERVEYDENHUOLLOSSA 16
2.3 TIEDOLLA JOHTAMINEN JA TIETOJOHTAMINEN 20
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA 20
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 23
3.1 LAADULLINEN TUTKIMUS JA SISÄLLÖNANALYYSI 23
3.2 AINEISTON ESITTELY 25
3.3 AINEISTON ANALYYSIN VAIHEET JA RAKENNE 26
4 ANALYYSI 32
4.1 INNOVAATIOTOIMINNAN TARKOITUS 33
4.1.1 ”Pienemmillä henkilötyövuosilla sama tuotto” 33
4.1.2 ”Suljettu laitostoiminta” 36
4.1.3 ”Me olemme sillä tavalla merkittävässä murroksessa” 39
4.2 EDELLYTYKSET INNOVAATIOTOIMINNALLE 44
4.2.1 ”Digiloikka” 44
4.2.2 ”Paradigman muutos” 47
4.2.3 ”Tiedolla johtaminen” 50
5. JOHTOPÄÄTÖKSET 53
LÄHTEET 57
TAULUKOT
Taulukko 1. Sisällönanalyysin muodostuminen Taulukko 2. Redusointi
Taulukko 3. Aineiston analyysin rakenne
Taulukko 4. Analyysin ensimmäinen tutkimuskysymys Taulukko 5. Analyysin toinen tutkimuskysymys
1 JOHDANTO
1960-luvulta alkaen Suomen tuotanto, tuottavuus, innovatiivisuus ja tietopainotteisuus ovat kasvaneet, tuotantorakenne monipuolistunut ja vienti lisääntynyt. Suomi on saanut hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen mallikkaasti integroitua muutosten kanssa ja hyvinvointiyhteiskunta tasa-arvoisuuksineen on tukenut vastaavasti Suomen kehitystä kokonaisvaltaisesti. Suomen ominainen piirre onkin ollut pitkäjänteinen tutkimus- ja kehitystyö, vaikkakin Suomi on edelleen keskivertotasolla esimerkiksi elintaso-, palkka- ja työn tuottavuusvertailuissa. (Lemola ym. 2004, 298-299.) Tämä merkitsee sitä, että Suomessa ymmärretään kehityksen merkitys yhteiskunnalle ja laadukas tutkimustyö tukee tätä kehitystä.
Kansainvälisessä vertailussa käy kuitenkin ilmi se, että Suomi ei kuulu kärkimaihin merkittävillä osa-alueilla huolimatta pitkäjänteisestä kehitystyöstä erityisesti julkisen sektorin osalta usealla osa-alueella.
Julkisen sektorin innovatiivisuutta pidetään usein jäykkänä ja byrokraattisena (Fugslang, 2008) kun taas yksityisen sektorin menestymisen kannalta innovoinnin katsotaan olevan avainasemassa. Innovaatioksi voidaan määritellä idea, joka on otettu onnistuneesti käyttöön laajemmassa kontekstissa. Innovaation käsite on toistaiseksi ollut vieras erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon saralla ja sen sijaan on suosittu muita termejä, kuten ”reformi” tai
”rakenneuudistus” kuvaamaan tapahtuvia muutoksia ja uudistuksia. Uudistusten puutteesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ei sinällään ole puutetta – ammattilaiset ovat kiinnostuneita kehittämään uusia tuotteita ja palveluita ja ottamaan niitä myös aktiivisesti käyttöön. Kyse onkin siitä, että toimintamallit eivät aktiivisesti leviä organisaatio- ja ammattikuntarajojen ulkopuolelle tai leviäminen on hidasta. (Hämäläinen ym. 2011, 219.)
Suomessa tiede-ja teknologiapolitiikassa keskeisessä asemassa on ollut vuodesta 1995 lähtien tieto ja osaaminen. Näiden katsotaan muodostavan Suomen tärkeimmät strategiset edut ja
Suomi onkin kiinnostava maa liiketoiminnan, elinympäristön ja työpaikkojen kannalta. Tietoa voidaan tuottaa esimerkiksi akateemisessa ympäristössä, kuten yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tavoitteena on yleisen tiedontason kohottaminen sekä keskustelun ja kulttuurisen toiminnan aktivoiminen. (Lemola ym. 2004, 107-108.) Tietoa myös kerätään ja tallennetaan aktiivisemmin kuin monissa muissa maissa. Tällä hetkellä sen hyödyntäminen on kuitenkin jäänyt toissijaiseksi. Suuret tietovarastot sisältävät kuitenkin paljon informaatiota, jonka hyödyntäminen voisi tuottaa merkittävää lisäarvoa sosiaali- ja terveydenhuollolle.
Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen julkisen sektorin ja eritoten sosiaali- ja terveydenhuollon innovoimista. Julkisen sektorin innovaatiotoiminta voi usein näyttäytyä jäykkänä ja muutoksia tapahtuu hitaasti. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan tulee kuitenkin olla jatkuvaa ja monien yksityisen sektorin alojen tapaan epäonnistuneita innovatiivisia kokeiluita ei voida harjoittaa, koska kyse saattaa pahimmillaan olla ihmisen terveydestä. Viime kädessä tärkeintä on siis vakaa toiminta, jossa ei saa olla katkoksia.
Tutkimuksen tarkoituksena on syventyä ymmärtämään sosiaali- ja terveydenhuollon alan toimintaa ja siihen innovaatiotoimintaa. Innovaatio voi syntyä tarpeesta luoda muutos tai mahdollisuudesta siihen. Toisaalta innovaatiotoiminnan harjoittamiseen liittyy rajoitteita ja tarpeita. Kiinnostus aiheeseen heräsi siitä, että kävin työharjoittelussa julkisen sektorin toimijalla, joka jatkuvasti innovoi, mutta tulokset näkyivät kahdenkymmenen vuoden sykleissä.
Toisaalta yksityisen sektorin puolella kaksikymmentä vuotta voisi olla yrityksen koko elinkaari. Tarvitseeko julkinen sektori sitten lainkaan innovaatiotoimintaa ja mitä edellytyksiä siihen on.
Aineistona tutkielmassa käytän toistaiseksi rakenteilla olevaa sairaalakonseptia, joka poikkeaa muista Suomen sairaaloista: yhden toimintamallin tai osa-alueen sijaan on päätetty rakentaa kokonaan uusi sairaala, jossa infrastruktuurista ja toimintamallista alkaen on muutettu perinteinen sairaalakonsepti uudeksi ja se ulottuu myös muihin sairaanhoitopiireihin. Lisäksi perinteisiä ammattitoimialoja rikotaan ja luodaan ikään kuin keskusteluyhteys muihin toimijoihin, kuten sosiaalipalveluihin. Tarkoituksena on rakentaa tietoallas, joka palvelee ennen kaikkea kuluttajaa ja auttaa ammattilaisia. Varsinainen aineisto muodostui sairaanhoitopiirin johdon haastattelusta, dioista ja puheenvuoroista.
Pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksiksi muodostuivat seuraavat:
1) Miksi sosiaali- ja terveydenhuollossa harjoitetaan innovaatiotoimintaa johdon näkökulmasta?
2) Mitä edellytyksiä innovaatiotoiminnan harjoittamiseen on sosiaali- ja terveydenhuollossa?
Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyrin etsimään aineiston ja kirjallisuuden valossa vastauksia siihen, onko sosiaali- ja terveydenhuollossa haasteita, jotka innovaatio voisi ratkaista. Toinen tutkimuskysymys pyrkii vastaamaan siihen, miten innovaatiotoimintaa voidaan harjoittaa eli mitä vaaditaan laitokselta ja sen johdolta. Tutkimuskysymyksiin vastataan tutkielmassa teoreettisen viitekehyksen sekä aineiston välisen vuoropuhelun valossa.
Empiiriset tutkimustavoitteet koskevat valitun aineiston johdon näkemysten käsittelyä ja teoreettiset tavoitteet ovat ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatioprosessia ja siihen liittyviä seikkoja. Innovaatiotoiminta saa usein alkunsa organisaation johdon päätöksestä ja sen vuoksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan nimenomaan johdon näkemyksiä ja oletuksia innovaatiotoiminnan tavoitteista ja päämääristä sekä edellytyksistä.
Tutkielman teoreettinen viitekehys käsitellään seuraavassa luvussa. Siinä pyritään luomaan ymmärrystä Suomessa harjoitetulle innovaatiotoiminnalle ja kehitykselle sekä käsittelemään tarkemmin innovaatiotoimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Myös yksityisen sektorin innovaatiotoimintaa on sivuttu tarkoituksena luoda vertailupohjaa nykytilanteelle. Big data, data-analytiikka ja tiedolla johtaminen ovat tutkimuksen keskeisessä roolissa, joten teoriaosuudessa on kussakin alaluvussa pyritty tuomaan esiin näiden aihepiirien aikaisempaa tutkimusta, keskustelua ja taustoja. Kolmannessa pääluvussa esitellään tutkimuksessa käytettyjä metodeja ja aineistoa sekä esitellään analyysiluvun rakenne. Kolmannessa luvussa esitetään myös näkemyksiä tutkimuksen eettisyydestä. Neljäs luku käsittelee teorialuvun ja aineiston välistä analyysiä. Viidennessä luvussa kootaan tutkimuksessa esitetyt kysymykset ja vastaukset ja muodostetaan johtopäätös.
2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
2.1 INNOVAATION MÄÄRITELMIÄ JA KEHITYS SUOMESSA
Suomessa kansallisen innovaatiojärjestelmän lähtökohtana on se, että tiedon ja osaamisen kehitystä voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena. 1990-luvulla teknologiapoliittiseen keskusteluun alkoi tulla kansallisen innovaatiojärjestelmän vaikutteita ja siitä tuli keskeinen organisoiva käsite. Innovaatiojärjestelmän käsitteeseen sisältyy kaksi ulottuvuutta. Toisaalta käsitteellä yritetään tuoda ymmärrystä valtioiden taloudellisen kehityksen eroille ja toisaalta innovaatioteoriassa tapahtuneeseen muutokseen, jonka seurauksena innovaatioprosessia ei nähdä yhtenäisenä ketjuna vaan oppimis- ja vuorovaikutusprosessina, joka ulottuu useille yhteiskunnallisille instituutioille ja toimijoille samanaikaisesti. Innovaation käsite on sisällöltään varsin moniselitteinen ja siitä esitetään hyvin erilaisiakin näkemyksiä, mutta sen taloudellisesta merkityksestä päästään yhteisymmärrykseen. Innovaatiolla nähdään olevan selkeä kytkös markkinoiden hyödyn ja taloudellisen kasvun tavoitteluun. Kaupallisuuden on ajateltu olevan innovaation keskeinen ulottuvuus, koska innovaation syntyminen usein liittyy liiketoiminnan harjoittamiseen. Liiketoiminnan perustarve on luoda ja hyödyntää innovaatiota, mistä muodostuu ”talouselämän moottori”. (Lemola ym. 2004, 21; 25; 37.) Huolimatta siitä, että innovaatiotoimintaan kohdistuvissa tutkimuksissa on kauan ollut liiketoiminnallinen ja teknologiakeskeinen painotus, vähitellen on kuitenkin alettu tunnistaa innovaatiotutkimuksissa myös muita innovaatiolajeja (Cajaiba-Santana, 2014, 46).
Innovaatioiden luomista voidaan kuvailla myös sosiaalisen pääoman käsittein, sillä sosiologisesta näkökulmasta innovaatioverkosto luo vuorovaikutussuhteita yrityksen ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Organisaatiot tai yritykset eivät innovoi yksin vaan siihen liittyy useita yhteyksiä monien toimijoiden välillä. Lisäksi innovaatioprosessi luo aina jotain yhteistä tietoa tai osaamista ja kollektiivista prosessissa mukana oleville toisiinsa yhteydessä olevista instituutioista ja siihen erikoistuneista palveluista aina julkishallinnon organisaatioihin saakka – sen vuoksi sitä voidaan tarkastella myös sosiaalisen pääoman näkökulmasta. (Lemola ym. 2004, 24.)
Innovaatioprosessi on verkostollinen prosessi. Innovaatiojärjestelmä puolestaan kuvastaa toimintaa, jossa toisiinsa liittyvät tekijät muodostavat kokonaisuuden, jotka edelleen muodostavat monimutkaisen tapahtumaketjusarjan. Tämä ajatus on saanut alkunsa
verkostollisuuden ajatuksen esiinmurtautumisesta. Innovaatiojärjestelmä on suhdeketju, jolla ei ole yhtä hallitsevaa keskustaa. Innovaatiojärjestelmän ja verkoston käsite siis luo innovaatiotoimintaa ja samalla myös kuvaa sitä, sillä käsite luo teoreettisen viitekehyksen toimijoille, jotka voivat ennakoida tekojensa merkitystä sekä ottaa esimerkkiä toisiltaan.
(Lemola ym. 2004, 22, 25) Innovaatioprosessit voidaan jakaa kahteen ulottuvuuteen, joita yhdistää verkostollinen näkökulma. Ensinnäkin ne toimivat yritysten ja organisaatioiden verkostollisena alueena, jotka kehittävät ja jäsentävät yhteistä osaamista ja jakavat uutta tietoa.
Toisaalta tällainen verkostollinen alue vaatii lukuisen määrän instituutioita ja palveluita, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Verkostollinen ajattelutapa avaa mahdollisuuden tarkastella toimintaa kokonaisuutena sekä käsitellä markkinoiden kehitystä ja riippuvuussuhteita sen sijaan, että tarkastelisi yhtä toimintoa tai organisaatiota erillään muista.
Verkostonäkökulman huomioiminen antaa mahdollisuuden luopua ennalta asetetuista malleista ja hyödyntää yrityksen tai organisaation kannalta sopivinta toimintamallia. (Lemola ym. 2004, 29.)
Kun innovaatiokäsitteen ulottuvuus laajenee myös markkinoiden ulkopuolelle, sitä kutsutaan sosiaaliseksi innovaatioksi. Sosiaalinen innovaatio sisältää kaupallisuuden lisäksi myös kollektiivisen näkökulman, mikä tarkoittaa yhteiskunnan hyväksi pyrkivää ongelman ratkaisua ja kehitystä. Esimerkkejä sosiaalisista innovaatioista ovat ekologisesti kestävä kehitys ja alueiden välisen kasvun tasapainottaminen. Näihinkin innovaatioihin toki edellytetään kaupallisten innovaatioiden tavoin esimerkiksi teknologisia uudistuksia, mutta niiden päätavoite eroaa kaupallisesta innovaatiosta siten, että kaupallistaminen on toissijaista. (Lemola ym. 2004, 37; Hämäläinen ym. 2011) Cajaiba-Santana (2014, 48) erottelee sosiaalisen innovaation kolmeen tasoon, joissa sosiaalisia innovaatioita ilmenee. Ensimmäinen taso muodostuu ryhmän sisäisistä innovaatioista, jotka koskettavat pienehköä ryhmää ja sen sisällä tapahtuvista innovatiivisista toiminnoista. Toinen taso koskettaa useamman ryhmän keskinäisiä innovaatioita, jotka voivat syntyä esimerkiksi kilpailun tuloksina. Ryhmät voivat ikään kuin vahvistaa toisiaan ja keskinäisen kilpailun tuloksena voi syntyä myös muita osapuolia hyödyttävä innovaatio. Kolmas taso kykenee muokkaamaan laajempaa ympäristöä ja sillä voi olla suurempi yhteiskunnallinen merkitys. Tällaista innovaatiotasoa voidaan kutsua makroympäristön sosiaaliseksi innovaatioksi. Lemolan ym. (2004, 28) mukaan kuitenkin kaikkia innovaatioita ja eri tasoja yhdistää se, että niillä on aina sosiaalinen ulottuvuus.
Esimerkiksi teknologien soveltaminen edellyttää myös sosiaalisten suhteiden uudistuksia ja vastaavasti teknologian kehitys mahdollistaa myös sosiaaliset uudistukset. Niinpä sosiaaliset
innovaatiot ovat usein teknologiavälitteisiä ja teknologisilla innovaatioilla voi olla sosiaaliset seuraukset. Yleistetysti voidaankin sanoa, että kaikille innovaatioilla on sosiaalinen ulottuvuutensa. Innovaatiot ovat ihmisen työn tuloksia ja niiden leviäminen edellyttää sosiaalista hyväksyntää ja sen vuoksi ne ovat aina sosiaalisia.
Suomessa on viime vuosina panostettu teknologiapolitiikkaan sekä tutkimus-ja kehittämistoiminnan kehitykseen, sillä innovaatiotoiminnan on nähty olevan eräs talouden voimavara. Uusklassisen teorian mukaan ideoiden ja innovaatioiden synty olisi riippumatonta sosiaalisista suhteista ja kulttuurista ja leviäisi siten vapaasti yritysten ja alueiden välillä, mikä vähentäisi maiden välisiä kasvueroja pitkällä tähtäimellä. Näin ei kuitenkaan ole ja sen vuoksi uusklassisen kasvuteorian jatkeeksi on alettu ymmärtää myös osaamisen ja inhimillisen pääoman merkitys talouskehitykselle. Sosiaalisen ulottuvuuden merkitys innovaatiotoiminnalle ilmenee esimerkiksi siten, että pienet ja homogeeniset valtiot, kuten Pohjoismaat, Alankomaat, Sveitsi ja Belgia ovat kyenneet nopeampaan taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin kehitykseen, mikä kertoo innovaatioiden ja tiedon epätasaisesta leviämisestä. Siten innovatiivinen prosessi voidaan nähdä luonteeltaan sosiaaliseksi – innovaatiot ja tuotettu tieto leviävät rajattuihin sosiaalisiin verkostoihin. Esimerkiksi kulttuurinen, alueellinen ja toimialan sisäinen rajaus tukee innovaatiotoimintaa ja sen leviämistä sekä käyttöönottoa, mikä luo kilpailuetua kansantalouksille, alueille ja viimekädessä myös valtioille. (Lemola ym. 2004, 33.)
2.1.1 Innovaatiotoiminta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Sosiaali- ja terveyspalvelut vaativat muutoksia monesta syistä. Esimerkiksi väestön ikääntyminen, elintavat ja kasvava tietoisuus lääketieteestä kasvattavat palveluiden kysyntää.
Samalla terveysmenojen osuutta bruttokansantuotteesta ei haluta kasvattaa. Sen vuoksi tarvitaan uusia toimintamalleja ja innovaatioita, jotta pystytään vastaamaan kysyntään ja tarpeeseen laadukkaasti ja tehokkaasti (Valovirta & Hyvönen, 2009, 6). Huoltosuhteen heikentyessä korkean laatutason ylläpito vaatii yhteiskunnalta suuren osan kustannuseristä ja vastaavasti huollon kustannukset ovat nousseet nopean teknologisen kehityksen vuoksi. Sen vuoksi innovaatiotoiminta on välttämätöntä erityisesti sosiaali-ja terveysalalle (Snowdon, Bassi, Scarffe & Smith 2015, 2). Innovaatiotoiminnalla voidaan luoda jatkuvasti uusia toimintatapoja, joiden päämääränä on joko kehittää olemassa olevia toimintatapoja tai keskittyä kokonaan uusien trendien luontiin. Kehityksessä molemmat innovaatiotoiminnan osa-alueet ovat merkittävässä asemassa ja tukevat toisiaan. Innovaatiotutkimuksen perinteeseen on
kuulunut tarkastella näkyviä ja laajoja innovaatioprosesseja, jotka ovat helposti havaittavissa laajuutensa vuoksi. Kuitenkin laaja osa innovaatiotoiminnasta perustuu valmiin innovaation käyttöönottoon uudessa ympäristössä eli hyväksi todettujen käytäntöjen soveltamiseen omaan toimialueeseen. Esimerkiksi käyttäjälähtöisyys on noussut niin kansallisen kuin alueellisen innovaatiopolitiikan tärkeäksi kehityskohteeksi. Digitalisaatio, viestintä- ja tietoteknologia puolestaan ovat antaneet mahdollisuuden käyttäjälähtöisyyden kehitykselle, jolloin käyttäjä on voinut olla innovaatioprosessin alusta alkaen mukana muokaten palveluita entistä enemmän tarpeitaan vastaavaksi. (Lemola ym. 2004, 34.)
Yhteiskunnallinen tutkimus on yhtä mieltä informaatioteknologian käynnissä olevasta murroskaudesta (Lemola ym. 2004, 215.) Vaikka käyttäjälähtöisyys on kehittynyt pitkälti yritysympäristössä, siihen liittyy myös toimintaa, joka ei ainakaan täysin ole markkinaehtoista.
Innovaatiotoiminnassa onkin tapahtunut keskeisiä muutoksia, joista eräs on juurikin käyttäjä- ja asiakaslähtöisyys, joka on noussut innovaatiotoiminnan keskiöön, joskin toimialasta riippuu, minkälainen painoarvo käyttäjälähtöisyydellä innovaatiolle on. Yhä useammin innovatiivisia ideoita tulee myös muilta ulkopuoliselta taholta, kuten alihankkijoilta ja tavan kansalaisilta (Hämäläinen ym. 2011, 219). Käyttäjät ja asiakkaat voidaan nähdä alueellisen ja paikallisen innovaatiopolitiikan kohteina ja välineinä, sillä käyttäjälähtöiset toimintamuodot korostavat jo sinällään maantieteellistä, alueellista ja paikallista innovaatioympäristön tärkeyttä. Esimerkiksi innovaatio- ja käytäntöyhteisöt ovat riippumattomia ja itsenäisiä toimijoita, eräänlaisia innovaatiohautomoita, joiden piirteitä näkyy myös julkisessa innovaatiotoiminnassa.
Käyttäjälähtöisyyden ydinajatus onkin se, että palveluiden ja tuotantoprosessien kehitykseen osallistuvat myös muut kuin siihen erikoistunut työryhmä. Keskeinen innovaatiovoimavara erityisesti palveluinnovaatioissa ovat työntekijöiden tieto ja osaaminen, jota kutsutaan prosessilähtöinen tiedoksi (employee-driven innovation). (Lehenkari ym. 2009, 10, 14, 12).
Vuorovaikutus ja oppiminen on eräs nyky-yhteiskunnan informaatiovallankumouksen seurauksista, joissa käyttäjät muodostavat verkostoja. Sen sijaan, että tuotteen teknisiä ominaisuuksia tuotaisiin esille, on alettu painottamaan käyttäjän saamaa lisäarvoa palvelukokonaisuuksia laadittaessa. Pitkäaikaiset tuotteen käyttäjät ovatkin merkittävä tiedonlähde tuotteen kehitysprosessissa. (Lemola ym. 2004, 216).
Taloustieteessä kysyntä vaikuttaa tarjonnan hintaan ja tarjonnan hinta vaikuttaa kysyntään.
Tästä poiketen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat pääosin julkisen rahoituksen varassa, mikä riippuu veronmaksajien määrästä. Paradoksaalista onkin se, että vastoin taloustieteen oppeja,
kysynnän lisääntyessä veronmaksajia on vähemmän, jolloin tarjonnan resurssit pienenevät ja tulot vähenevät. Tällainen epätyypillinen kehitys vaatii erilaisten järjestelmien tietojen analyysiä ja pitkän tähtäimen ennakoimista. Asiakkaat kuitenkin myös liikkuvat aiempaa enemmän ja voivat valita terveyskeskuksensa itse, mikä tekee ennakoimisesta entistä hankalampaa. Organisaatiolta vaaditaan siten jatkuvaa muutosvalmiutta, sillä tarkkaa tai virheetöntä ennakointia on mahdotonta tehdä edes relevantin ja kohdennetun tiedon avulla.
Olisi tärkeää luoda järjestelmästä yhtenäinen ja sosiaali- ja terveyspalveluista muutoskykyisempiä, jotta toimintaympäristön muutoksiin voidaan sopeutua. Jatkuvalla kehityksellä vältytään myös suurilta kertaluonteisilta harppauksilta, jotka rasittavat niin taloutta kuin organisaation vakiintuneita käytänteitä (Klemola ym. 2014, 11). Innovaatiot ovat tilanteeseen sovellettuja, ongelmanratkaisukeskeisiä uudistusprosesseja. Sosiaalinen ja institutionaalinen ympäristö vaikuttaa uudistusten käyttöönoton sujuvuuteen ja leviämiseen.
Sosiaalisen ympäristössä laajan joukon taloudellisia toimijoita on hyväksyttävä arkiajatteluun innovaation tai uudistuksen tuomat mahdollisuudet ja vaatimukset käynnistävät innovaatioiden dynaamisen potentiaalin. (Lemola ym. 2004, 36, 37.)
Alan asiantuntijat ovat korkeasti koulutettuja ja kiinnostuneita kokeilemaan uusia toimintamalleja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Myös teknologiset innovaatiot saavat nopeasti sijansa organisaatiossa. Haasteeksi muodostuukin usein organisaatio- ja ammattikuntien välillä uusien toimintatapojen ja systeemisten innovaatioiden leviäminen. Sosiaali- ja terveysalan kehittämispanokset ovat yksityistä sektoria pienemmät, eikä niitä yhtä tehokkaasti levitetä ja oteta käyttöön toisissa yksiköissä (Valovirta & Hyvönen, 2009, 7). Systeemisillä innovaatioilla tarkoitetaan palvelujärjestelmää koskevat ja sitä uudistavat toimenpiteet tyypillisesti organisaatioiden suhteiden, rakenteiden ja palveluiden välillä. Tällaiset ammattikuntien ja organisaatioiden väliset innovaatiot leviävät hitaasti. Sen vuoksi niihin on kehitetty erilaisia toimintatapoja, jotka edesauttavat niiden leviämistä. Esimerkiksi juurruttaminen on eräs toimintatapa, joka edesauttaa käyttäjien, tuottajien ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden välistä vuorovaikutusta (Hämäläinen ym. 2011, 221.) Myös yleinen keskustelu antaa mahdollisuuden tuoda asia julkiseen keskusteluun ja tarvittaessa kehittää, levittää ja muokata toimintatapaa samalla tuoden sitä käytäntöön.
Esimerkiksi sähköinen asiointi (e-health) on terveydenhoidossa innovatiivinen käsite. Pankissa sähköinen asiointi on ollut yleistä jo kauan digitalisaation myötä (Sirkka 2018, 14). Sähköinen asiointijärjestelmä aiheuttaa kuitenkin muutosvastarintaa, sillä terveyspalveluiden käyttäjät
ovat tottuneet asioimaan fyysisesti asiantuntijan kanssa. Lisäksi haastavaa on se, että koska innovaatiot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne hyödyttävät usein rajattua joukkoa, niiden käyttöönotto voi herättää ristiriitaisia tunteita. (Lemola ym. 2004, 36.) Vaikka muutos kohti käyttäjälähtöisyyttä on alkanut, ala on edelleen hyvin ammattikeskeistä. Ammattilaisilla ei taas ole aikaa luovuudelle ja ylimääräiselle kokeilulle. Uuden toimintamallin kehittäminen tai kokeilu asiantuntijoiden toimesta voidaan nähdä ajan tuhlauksena todellisen kehityksen sijaan.
Pienimuotoisia muutoksia tehdään, mutta yhteiskunnallisesti merkittäviä innovaatioita ei juuri tapahdu. Ratkaisuna tähän voidaan hyödyntää organisaatiokulttuurin kehitystä, joka luo mahdollisuuden luovalle ajattelulle sekä vapaalle keskustelulle, joka edesauttaa organisaation uudistumiskykyä. (Hämäläinen ym. 2011, 222.) Sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutusprosessit luovat toimijoille oppimisalustan, joka vastaavasti antaa mahdollisuuden innovaatiotoiminnalle. Yksittäisten toimijoiden, kuten henkilöstöresurssipäällikön sijaan verkosto kykenee havaitsemaan paremmin ongelmia, mahdollisuuksia sekä löytämään myös ratkaisut ja toimintatavat. Jotta toimija pystyy avaamaan kehitysideansa hyödyntämään organisaation tai yhteisön yhteisiä päämääriä, ilmapiirin tulee olla luottamuksellinen. Tässä korostuu erityisesti johdon rooli esimerkiksi yrityksen ilmapiirin ja kulttuurin luomisessa.
Mikäli työntekijä ei uskalla sanoa ääneen ajatuksiaan, jotain kehitystoiminnan kannalta oleellista tietoa voi jäädä saamatta. Organisaation jäsenten mukana voikin lähteä hiljaista tietoa, joka olisi organisaation kannalta oleellista. (Klemola ym. 2014). Tällainen inhimillinen pääoma voi tuottaa valtavasti innovaatiopotentiaalia yrityksen ja työyhteisön kannalta suotuisaan toiminnan kehittämiseen. (Lemola ym. 2004). Suomessa julkisen rahoituksen osuus käyttäjälähtöisiin innovaatiohankkeisiin on huomattava. Tämä viittaa myös siihen, että tuloksia on odotettavissa tuote- ja palvelukehityksen sekä osaamisen ja kilpailukyvyn lisääntymisen piirissä. Haasteeksi kuitenkin muodostuu se, kuinka julkista tukea resursoidaan oikein eli käytetäänkö varoja mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman pienellä virhemarginaalilla. (Lehenkari ym. 2009, 77.)
2.1.2 Tiede- ja teknologiapolitiikan merkitys innovaatiotoiminnassa
Suomi on siirtynyt varsin lyhyellä aikavälillä tuotantotaloudesta tietoon ja osaamiseen perustuvaan talouteen. Myös tutkimuksen lisääntymisellä on merkittävä osuus teknologia- ja innovaatiopolitiikan tukemiseksi. Perinteisten näkökulmien ohelle esiin on noussut sosiaalinen innovaatio, käyttäjälähtöisyys sekä riskiajattelu. Haasteeksi puolestaan on muodostunut uusien näkökulmien integrointi käytäntöön. Suomessa on mahdollisuus julkiselta sektorilta tarjoamaan
tukeen yritystoiminnan kehittämiseksi, mutta samaan aikaan Suomessa on tukimuotoihin suhteutettuna kansainvälisesti heikko yrittäjäaktiivisuus- ja kehitys. Tähän syynä ovat muun muassa korkea verokanta sekä kannustinloukut, jotka passivoivat yrittäjiä toimintaan. Suomi on tästä huolimatta kehittynyt yhdeksi kilpailukykyisimmistä maista maailmassa. Tällainen kehitys on tuonut mukanaan haasteita, jotka voidaan päihittää lisääntyneellä tutkimuksella ja ennen kaikkea innovaatiotoimintaan vaikuttavien tekijöiden ja mekanismien ymmärryksen integraatiolla. Suomi pyrkii tuottamaan innovaatiotoiminnalle otolliset olosuhteet erilaisin avustusjärjestelmin sekä näin tuottamaan kilpailukykyä suhteessa muihin valtioihin tai poliittisiin alueisiin. (Lemola ym. 2004, 281, 288.)
Suomen tiede- ja teknologiapolitiikassa on Lemolan ym. (2004, 292) mukaan viisi perusominaisuutta. Ensinnäkin Suomessa on ollut vuosikymmeniä lama-aika, jolloin Suomi on ollut kansainvälisellä tasolla jäljessä kilpailukyvyssä. Nämä vuosikymmenet olivat otollista maaperää Suomen kehitykselle ja käynnistivät toimenpiteitä, joiden oli tarkoitus auttaa Suomea pärjäämään kansainvälisessä kilpailutilanteessa esimerkiksi tuotantotaloutta monipuolistamalla. Työkaluina parannukseen toimivat tutkimus- ja kehittämistyö, jotka muiden muassa lopulta saattoivat Suomen asemaan, jossa innovaatiopolitiikan osalta Suomi pääsi OECD-maiden kärkisijoille. Tiedon ja osaamisen rinnalla yritys- ja teknologialähtöisyydellä on ollut tiede- ja teknologiapolitiikassa keskeinen rooli. Yritysten tarpeita on otettu huomioon ja tutkimus- ja kehitystyötä tuettu lainoilla, avustuksilla ja riskirahoituksella. Yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten verkottamiseen on tehty mekanismeja, jotka mahdollistavat instituutioiden välisen yhteistyön. Uusina politiikan työkaluina on käytetty esimerkiksi teknologiaohjelmia, klusteriohjelmia ja hautomoita.
Kansainvälisesti on haastavaa verrata valtiollisten teknologiatoimijoiden painoarvoa Suomen yritys- ja teknologiaosa-alueella, sillä jokainen valtio on järjestänyt ja keskittänyt niitä eri tavoin. Kuitenkin OECD:n mukaan Suomessa käytetään toiminnan kehittämiseen valtion tutkimus- ja kehittämisvaroja enemmän kuin keskimäärin muissa valtioissa ja on esitetty näkemystä siitä, että suomalaiset ovat keskivertoa kiinnostuneempia tekniikasta.
Kolmas keskeinen perusominaisuus tiede- ja teknologiapolitiikassa on ekspansiivisuus eli kasvuhakuisuus. Kasvupolitiikan toimijat ymmärsivät, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta olisi lisättävä siten, että Suomi saavuttaa kansainvälisesti edes keskimääräisen tason.
Tähän vaadittiin ensisijaisesti julkisen rahoituksen lisäämistä, mutta myös yksityisen sektorin panostusta. Keskeisenä piirteenä Suomen kasvuun ovat sitomattomat tutkimusvarat eli
projektirahoitus, joiden osuus on tänä päivänä EU- maiden suurimpia. Se on muokannut tutkimus- ja kehittämisjärjestelmää autonomisilta tutkijoilta enemmän tiede- ja teknologiahallinnon ammattilaisille. (Lemola ym. 2004, 294.)
Neljäs ominaisuuspiirre Suomen tiede- ja teknologiapolitiikassa on valtakunnallisuus, mikä tarkoittaa kehittämistarpeiden tarkastelua valtakunnallisesta näkökulmasta. On siis ymmärretty, että pientä valtiota ei ole tarpeen jakaa alueellisiin osiin vaan keskittää teknologiaohjelmat ja kehitystyö koko valtioon ulottuvaksi. Siten varmistetaan yritysten toiminnan yhdenmukaisuus.
Kuitenkin myös alueellista innovaatiopolitiikkaa alettiin harjoittamaan osaamiskeskusohjelman käynnistämisen jälkeen, minkä vuoksi alueellinen ja paikallinen yhteistyö lisääntyi. Valtion julkinen tutkimusmääräraha on silti pysynyt valtakunnallisessa ohjauksessa. Valtion rooli tutkimus- ja kehitystoiminnassa on ollut suuri ja se on opastanut myös yrityksiä tutkimustoiminnan tärkeydessä. (Lemola ym. 2004, 295)
Viidenneksi suomalaiseksi perusominaisuudeksi Lemola ym. (2004, 296-297) mieltävät kansainvälisyyden. Suomi on ollut aktiivisena tutkimusyhteistyön kehityksessä. Tämä johtuu erityisesti siitä, että Suomi on pieni valtio ja siten valtaosa tutkimustiedosta syntyy sen ulkopuolella. Kansainvälinen kehitysyhteistyö on mahdollistanut tiedon saamiseen myös Suomeen. Suomi haluaa myös luoda ja pitää tutkimustyöhön keskittyvät yritykset itsellään ja siksi pyrkii luomaan innovatiivisen kehitysympäristön ja parhaat toimintaedellytykset yritysten toimintaan.
Tiede- ja teknologiapolitiikan rajat ovat usein hämärät, sillä ne ovat sidoksissa moniin muihin politiikan alueisiin. Historiallinen merkkipaalu tiede- ja teknologiapolitiikalle oli 1960-luku, jolloin Suomeen perustettiin esimerkiksi Suomen Akatemia ja Sitra. Myös valtio alkoi osallistua yritysten tuotantoprosessien kehitykseen eli innovaatiotoimintaan. Tällöin toiminta suuntautui erityisesti organisaatioiden ja rahoitusinstrumenttien kehitykseen ja toiminnan keskiössä oli tiedepolitiikka. Vähitellen 1980-luvulla myös teknologiapolitiikka sai sijansa suunnan näyttäjänä, kun Tekes, kansalliset teknologiaohjelmat ja Suomen liittyminen Eurekaan astuivat toimintaan mukaan. 1990-luvulla jatkettiin edellisen vuosikymmenen kehitystä teknologiapolitiikan osalta, mutta merkittävää oli kansallisen innovaatiojärjestelmän saaminen suomalaiseen puheeseen ja kirjallisuuteen. (Lemola ym. 2004, 290-291)
Matkapuhelimet ja nettiyhteys ovat esimerkkejä menestyksekkäistä teknologioista, joiden hyväksyminen ei ole tuottanut haasteita. Kuitenkin uuden teknologien tuominen markkinoille on usein riski, sillä yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden (social acceptability) rakentuminen ei ole helppoa, vaikka tiedemaailman mielestä se olisikin hyvä idea. Uusi teknologiahanke voi kuitenkin kariutua kansalaisten hyväksyttävyysongelman vuoksi. Koska uusi teknologia synnyttää julkista keskustelua puoluepoliittisten järjestöjen lisäksi myös kansalaisyhteiskunnassa, teknologioita koskevissa päätöksenteoissa on pyritty ottamaan huomioon toiminnan läpinäkyvyys ja kansalaisosallistuminen. Teknologiahankkeiden paikallinen hyväksyttävyys kertoo paikallisen yhteisön ymmärryksestä ja asenteesta tiettyä teknologiaa kohtaan. Teknologiapolitiikan kehittyessä innovaatiopolitiikaksi, hyvinvointi näyttäytyy vähitellen syntyneen taloudellisista panostuksesta, tuotteiden kaupallistamisesta ja yrittäjyydestä. Hyvinvointi ilmenee innovaatiopolitiikassa siten usein heikosti ja erityisesti sosiaali- terveys-, työllisyys- ja kulttuuripolitiikassa on innovaatiopolitiikan heikoimmat kohdat. (Lemola ym. 2004, 179-180)
Tiede- ja teknologiapolitiikan muutokset ovat ajoittuneet yleensä erityisesti lamavuosiin. Tästä näkökulmasta katsottuna, Suomen luovuus tiede- ja teknologiapolitiikan osalta on ilmennyt juurikin silloin. Tulevaisuuden mukana tuoma epävarmuus on kasvanut, sillä maailmantalouden tilanteessa talouskasvun arvellaan nykyisellään hidastuvan. Tämä vaatii jälleen rakenteellisia uudistuksia Suomessa. Pienen valtion voi olla haastavaa sopeutua globaalin talouden aiheuttamiin paineisiin, mutta oikeiden ratkaisujen löytäminen käytettävissä olevan vapauden puitteissa, on avaintekijä kilpailukyvyn tai organisaation elinvoiman säilyttämiseksi. Lisäksi Suomen tulee olla politiikan tuottamisessa aktiivinen, aloitteellinen ja innovatiivinen, sillä uudistumisen keinot pitää löytää itse. Sen vuoksi uuden ja relevantin tutkimustiedon saaminen ja kyky hyödyntää sitä nousevat keskeisiksi työkaluiksi tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Kansallisen politiikan yhteistyökumppanit ja osin myös sen kilpailijat muodostuvat ylikansallisesta Euroopan Unionista sekä alueellisesta ja paikallisesta tiede- ja teknologiapolitiikasta. Myös eri politiikan alueiden keskinäinen riippuvuus kasvaa. Tätä voidaan kuvata tiede- ja teknologiapolitiikan horisontaalisesta ja vertikaalisesta integraatiosta, jota voidaan kutsua innovaatiopolitiikaksi, jonka ymmärtäminen ja hallinta vaatii taitoa. Sen tulee olla dynaamista ulottua jokaiseen kolkkaan, eikä pelkästään asiantuntijoille. Tähän tarvitaan ymmärrystä innovaatioiden sosiaaliselle luonteelle, mutta myös teknologisia
innovaatioita, joista tulee tunnistaa ja arvioida niitä kasvualoja, joissa kasvupotentiaali olisi mahdollisimman suuri. (Lemola ym. 2004, 200-303.)
2.2 BIG DATAN JA DATA-ANALYTIIKAN HYÖDYNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA
Massadata (big data) tarkoittaa suuraineistoa tai erittäin isoja tietoaineistoja (Tuomisto 2015, 2179-2186). Big data käsitteenä syntyi noin kymmenen vuotta sitten (Eskelinen 2016, 22).
Massadatan määrä kasvaa jatkuvasti ja sen käyttö on yleistynyt paljon viime vuosina teknologian kehityksen myötä (Tuomisto 2015, 2179-2186). Eskelisen (2016) mukaan massadataa löytyy monilta eri aloilta. Terveyspalvelut, julkishallinto, koulutus ja innovointi ovat niin ikään kosketuksissa massadatan kanssa. Ensimmäisenä massadatan kanssa kosketuksissa olivat Internet-yritykset, kuten Google. Ne keräsivät ja myös tuottivat suuren määrän tietoa. Internet-yritysten toiminnan tuloksena syntyivät massadatateknologiat ja massadataekosysteemi. Aikaisemmin päämääränä oli tiedon keruu, mutta pelkästään kerätty tieto ei tuota vielä lisäarvoa toimijoille (Sirkka 2018, 13.) Tällä hetkellä massadata elääkin uutta elinkaaren vaihetta, sillä tiedon keräämisen sijasta on alettu hyödyntämään ja analysoimaan sitä. Internet-yrityksistä poiketen muut toimijat, jotka massadataa voisivat hyödyntää, eivät voi aloittaa tyhjästä. Järjestelmät, joita käytetään nykyään, eivät ole suunniteltu hyödyntämään suuria tietomääriä. Esimerkiksi julkinen sektori ei voi pysäyttää toimintaansa rakentaakseen uuden järjestelmän, vaan sen on varmistettava toiminnan jatkuvuus ja toimintavarmuus ilman katkoja. Investointien kannattavuutta erilaisissa organisaatioissa voi olla vielä vaikeaa arvioida useasta syystä. Ensinnäkin aikaisempaa kokemusta hyödyistä ei välttämättä ole ja toiseksi ajankohta investoinnille voi olla hankala teknologioiden ja järjestelmien kehittyessä jatkuvasti.
Täytyy siis olla jatkuvasti ajan tasalla ja muutoskykyinen voidakseen onnistua. (Eskelinen 2016, 22)
Tällä hetkellä kerätyn tiedon määrä ylittää ihmisen ymmärryksen kapasiteetin, minkä vuoksi yksittäisen data-analytiikan ammattilaisen on mahdotonta jalostaa suurta määrää tietoa ymmärrettävään muotoon. Lisäksi uusimpien tutkimustulosten hyödyntäminen vaatii jatkuvaa ajan tasalla pysymistä, mikä ylittää myös inhimillisen tietokapasiteetin. Tällaiseen valtavan tietomassan käyttöön on kehitettävä järjestelmiä, tekoälyä ja laitteistoa, mikä voisi tukea terveydenhuollon ammattilaisia siten, että se tuodaan helposti ymmärrettävään ja hyödynnettävään muotoon. (Sirkka 2018, 13.) Esimerkiksi massadatan tilastollinen analyysi ei
onnistu perinteisin menetelmin. Datan tuotantomäärät ovat valtavat ja siihen tarvitaan omia menetelmiä, joilla hallitaan datamääriä. Datan tulee löytyä helposti ja sen käyttö pitäisi olla vaivatonta (Tuomisto 2015, 2179-2186.) Tämä johtaa siihen, että tiedon hyödyntämiseen tarvitaan toimivaa data-analytiikkaa. Data-analytiikka perustuu matemaattisiin laskuihin ja tilastollisiin analyyseihin (Sirkka 2018). Sen tehtävänä on synnyttää sellaisia lopputuotteita, joita myös muut kuin data-analytiikan ammattilaiset voisivat hyödyntää ja käyttää. Eräs data- analytiikan menetelmä on algoritmi. Algoritmiin sisältyy odotus siitä, että se on luotettava ja nopea sekä inhimillisten virheiden ulottumattomissa. Oppiva algoritmi muodostaa tekoälyn.
(Helen, 2017.) Tekoäly mahdollistaa monimutkaisten ongelmien ratkaisun keinotekoisella älyllä varustellun laitteiston avulla. Se nopeuttaa ongelmanratkaisua eikä siihen liity inhimillisten virheiden kaltaista riskiä. (Vähäkainu ym. 2018.)
Kuitenkin, kun tietoa tuotetaan paljon, vaarana on se, että se voi helposti jäädä käyttämättömäksi. Tiedon jalostaminen järkevään muotoon on sen vuoksi tärkeä hyödyntämisen kulmakivi, mutta muutosta tarvitaan myös tiedon käyttäjien asenteisiin.
(Tuomisto 2015, 2179-2186.) Millinellin (2013) mukaan data-analytiikan ydintehtävä on ennustaa ja ohjata työkalun käyttäjää. Ennustamisen avulla lasketaan todennäköisyyksiä tuleville tapahtumille ja pyritään valitsemaan oikeat jatkotoimenpiteet, joilla organisaatio tai yksittäinen tapahtuma pääsee todennäköisesti parhaisiin tuloksiin. Massadatan käyttö helpottaa riskinhallinnan parissa työskenteleviä ja ammattilaiset pystyvät data-analytiikan avulla minimoimaan arjen toiminnassa uhkaavia riskejä.
Massadata tai data-analyysi menetelmineen eivät vielä takaa tehokasta tiedon hyödyntämistä.
Jotta tietoa voitaisiin hyödyntää, yhteiskunnallisen ja sosiaalisen ympäristön on sopeuduttava siihen, että teknologia voi hallita ihmisen sijasta. Massadataan liittyvä toinen keskeinen käsite onkin dataohjautuvuus. Dataohjautuvuus antaa mahdollisuuden ennakoimiselle, tehostamiselle ja tarkentamiselle. Lisäksi dataohjaus edellyttää, että dataa kerätään edelleen järjestelmällisesti, mutta myös käytetään ja kierrätetään uudelleen käytettäväksi muihin käyttötarkoituksiin. Jotta uusia käyttötarkoituksia voitaisiin löytää, yhteiskunnalta edellytetään kokeilevaa kulttuuria ja erilaisia koealustoja, jotta se voidaan tuoda toimintavarmasti käyttöön. Lisäksi viranomaissääntelyn on muututtava siten, että dataa voitaisiin hyödyntää pelkän keräämisen ja säilömisen sijaan. (Helen, 2017.) Vaikka tulevaisuudessa dataohjautuvuus tulee olemaan merkittävä tekijä massadatan hyötykäytön mahdollistamiseksi ja terveydenhuollossa data- analytiikkaa voi tulkita algoritmien sekä tekoälyn avulla, tällä hetkellä terveydenhuoltoon olisi
saatava ammattitaitoisia data-analyytikoita, jotka voisivat jalostaa tiedon ymmärrettävään muotoon ja hyötykäyttöön niin hoitotiimin kuin päätöstentekijöiden tueksi. (Sirkka 2018, 13.) Tästä esimerkkinä on kognitiivinen tietojenkäsittely, mikä tarkoittaa simulaatiota ihmisen ajatteluprosesseista ja tiedonlähteenä ovat algoritmit. Näistä edelleen kognitiivinen tietojenkäsittely muodostaa päätelmiä, joita esitetään ymmärrettävässä muodossa. (Vähäkainu ym. 2018.)
Massadatan keräämisen aikakaudella monet organisaatiot keräävät kaiken mahdollisen tiedon ilman, että tiedon käyttöön olisi laadittu mitään strategiaa. Se vie ammattilaisilta aikaa ja samalla henkilöstön voi olla vaikea motivoitua kirjoittamaan tarkkaa ja oleellista tietoa, kun tällä hetkellä se ei ole kenenkään käytössä. Ei ole lainkaan ennennäkemätöntä, että esimerkiksi terveydenhuollon järjestelmiin ei ole vaivauduttu tekemään asianmukaisia kirjauksia, koska kukaan ei kontrolloi tai anna palautetta tiedon laadusta. Johdon on siis tehtävä muutos tiedon keräämisen hyödyntämisessä ja terveydenhuollon ammattilaisten asenteet ja tottumiskäytänteet vaativat korjausta. (Sirkka 2018, 21) Massadata on laaja käsite ja sen onnistunut käyttöönotto vaatii ennen kaikkea toimivaa datastrategiaa ja osa-alueiden rajaamista helposti hallittavaksi niin organisaatiotasolla kuin myös valtion toimesta, jotta olisi mahdollista tehdä vertailua myös globaalisti ja siten kehittyä. (Eskelinen 2016, 25)
Massadatan hyödyntämisen syitä ja tavoitteita on useita. Ensinnäkin sen avulla voidaan tuottaa huomattavia kustannussäästöjä, sillä perinteisiin tietokantoihin verrattuna massadataklustereita on halvempi hallita ja päätöksenteko on helpompaa niiden avulla. Toinen hyödyntämisen tavoite on monimutkaisten ja analyysia vaativien prosessien helpottaminen ja nopeuttaminen.
Nopeammat prosessit soveltuvat toimintaympäristön muutokseen ja antavat suuremman määrän vaihtoehtoja päätöksentekijöille. Parempi päätöksenteko onkin eräs ydinsyy massadatan hyödyntämiseen. Massadatan käsittelyteknologia pystyy analysoimaan tietoa järjestäytymättömistä ja suurimmista tietolähteistä. Näin esimerkiksi voidaan tuottaa reaaliaikaista tietoa päätöksenteon kannalta merkittävin prosessien etenemisestä. (Eskelinen 2016, 23-25.) Tuomiston (2015) mukaan massadataa voidaan hyödyntää hyvin moneen, mutta on todennäköistä, että kaikkia käyttökohteita ei ole vielä löydetty. Valtavalle tietomäärälle etsitään jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia ja monella osa-alueella, kuten mikrobiologiassa massadata onkin saavuttanut jo suuren suosion. Kuitenkin monella osa-alueella sitä ei olla osattu hyödyntää tarpeeksi tehokkaasti ja sen hyödyntäminen esimerkiksi yksilön omaan terveyteen liittyvissä asioissa on vasta alkamassa. Tällä hetkellä tunnistetaan tärkeimmiksi
massadatan käytön mahdollisuuksiksi terveydenhuollossa esimerkiksi itsehoito, ennaltaehkäisy ja ikääntyvien ihmisten palveluille. Tulevaisuudessa mahdollisina pidetään potilaskohtaisia diagnostiikkoja, jotka tuottavat henkilökohtaisia hoitosuosituksia. Tähän vaaditaan data- analytiikkaa, joka tekoälyn, tiedon ja laskennan kautta pystyy tuottamaan parempia palveluita ja hyvinvointi-analytiikkaa terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi myös kansalaisten käyttöön. Hyvinvointianalytiikka parantaa ihmisten omaa osallisuuttaan terveydenhoitoon (Sirkka 2018, 13.)
Suomalaisissa terveysaineistoissa on paljon hyödynnettävää potentiaalia, sillä terveydenhuollossa kerätään ja tallennetaan päivittäin suuri määrä tietoa (Sirkka 2018, 13).
Suomessa tietoa kerätään useimpia maita kattavammin ja tarkemmin, mutta potilastietokantojen tiedot tällä hetkellä ovat kuitenkin rajatut ja niukat. Kliiniset tietokannat voisivat kuitenkin massadatan avulla kehittyä siten, että ne sisältävät tarkempaa ja kattavampaa tietoa (Tuomisto 2015, 2179-2186). Massadata voi luoda Suomelle merkittävän globaalin kilpailukykytekijän hyvinvointipalveluissa (Antikainen ym. 2016, 35). Suomessa onkin alettu tunnistaa muutaman viime vuoden aikana tärkeäksi sosiaali- ja terveystietojen tehokas käyttö.
Tulevaisuudessa odotetaan datahallinnon tehostuvan siten, että tiedon keruu ei ole itseisarvo vaan sen hyödyntäminen. Tärkeässä osassa on tiedon jalostaminen, saatavuus, läpinäkyvyys, vertailukelpoisuus, ajantasaisuus sekä uusiokäyttö. Tarkoituksena on myös parantaa asiakkaiden omaa osallisuutta tiedon tuottamiseen niin itselleen kuin myös terveysammattilaisten hyödynnettäväksi. Massadatan käytön tuomia konkreettisia hyötyjä ovat esimerkiksi palveluiden laadun paraneminen ja hallinnollisten prosessien tehostuminen. Lisäksi läpinäkyvyys paranee ja resursseja voidaan kohdentaa tehokkaammin. Julkisten sektorin tarjoamien palveluiden innovaatiokyky, tehokkuus ja asiakastyytyväisyys paranevat ja yksityisen sektorin voitot voivat lisääntyä. Järjestelmiä kehitetään siten, että ne voivat tuottaa kansallista vertailutietoa sekä auttaa päätöstenteossa johtoa. Tavoitteena on saada valtakunnallinen ja ajan tasalla oleva tietovarasto, jolla tuotetaan konkreettisempaa tietoa sosiaali- ja terveyspalveluihin. (Sirkka 2018, 13; Tuomisto 2015, 2179-2186.) Terveydenhuollossa innovaation mahdollisuuden katsotaan olevan erityisesti ikääntyneen väestön terveyspalveluiden ennaltaehkäisyssä ja itsehoidossa. Kansalaisten laajempi ymmärrys omasta terveydestään uskotaan johtavan elämäntapojen muutokseen ja sitä kautta sairauksien ennaltaehkäisyyn tai ainakin viivästymiseen. (Antikainen ym. 2016, 35.)
Massadatalta odotetaan suuria saavutuksia erityisesti hyvinvoinnin alueella, mutta terveystietojen hyötykäyttöön liittyy myös useita riskejä ja haasteita (Antikainen ym. 2016, 35).
Tällä hetkellä haasteena on pirstoutunut tietojärjestelmä sekä kuntakohtaisuus ja toimittajariippuvuus (Tuomisto 2015, 2179-2186). Eräänä riskinä ovat myös teknologiset ristiriidat. Kun kehitys on nopeaa, kilpailevien ja yhteen sopimattomien standardien kehittäminen aiheuttaa päällekkäisyyksiä ja organisaatiolle sopiva teknologia voi olla hankala valita (Eskelinen 2016, 21). Merkittävin haaste on kuitenkin se, että terveydenhoito on tyypillisesti ollut tieto- ja ammattikeskeistä ja tietoa on kerätty useista eri lähteistä ja aiheista.
Näistä tietomassoista on muodostunut suuria tietolähteitä, joiden käyttö on kuitenkin estetty esimerkiksi yksilönsuojan ja tietoturvan vuoksi erityisesti kehittyneissä valtioissa. Pääsy tietokantoihin on miltei mahdotonta ja tiedon välittäminen eri terveydenhuollon yksiköiden välillä on erityisen heikkoa. Tietoa siis säilötään lähes käyttämättömänä tällä hetkellä. Lisäksi säilötty tieto ei välttämättä ole relevanttia eli kaikkea oleellista tietoa ei ole kerätty. (Sirkka 2018, 17.) Toisin sanoen merkittävä syy hitaaseen massadatan tehokkaan hyödyntämisen kehitykseen on se, että se pitää sisällään valtavasti arkaa materiaalia eli luottamuksellista henkilötietoa. Anonymisoinnin jälkeenkin voidaan tietyin menetelmin tunnistaa yksilöitä.
Tämä vaatii niin lainsäädännön muutosta kuin tietomallien kehitystä. Euroopassa pyritään kuitenkin mahdollisimman hyvin vahvistamaan kansalaisten mahdollisuutta oman datan kontrollointiin. Lisäksi massadataan liittyvät luonnollisesti myös suuret tietoaineistovarastot, jotka houkuttelevat hyökkääjiä. Tietojen kalastelua ja väärinkäyttöä minimoidakseen, kehittäjien on keskityttävä hajautettujen tietomallien ja tietoturvaosaamisen kehitykseen.
Yksityissuojaa voidaan nauttia erottamalla yksilön järjestelmät niistä järjestelmistä, jotka tekevät yhteenvetoja. (Eskelinen 2016, 21; Tuomisto 2015, 2179-2186.)
2.3 TIEDOLLA JOHTAMINEN JA TIETOJOHTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA
Suomen väestön ikääntyessä, sosiaali-ja terveyspalvelujen tarve lisääntyy samalla, kun verotulot, joilla palveluja kustannetaan pienenevät. Tämä johtaa tarpeeseen muuttaa palvelurakenteita merkittävästi ja kehittää toimintaa, jotta pienemmillä resursseilla voidaan tuottaa entistä tuottavampia palveluita. Tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi on varmistettava, että johdolla on käytettävissään tietoa, jota voidaan suunnata mahdollisimman tehokkaasti hyvinvointipalveluiden tuottamiseen. Tietoa on paljon tarjolla, mutta sen olemassaolo ei vielä ole itseisarvo. Tietoa pitää pystyä hyödyntämään oikeaan aikaan, sen tulee
olla sellaisessa muodossa, että sillä voidaan hahmottaa kokonaisuuksia sekä ennakoida palveluiden tarve ja niiden vaikutus kansalaisten hyvinvoinnin kehitykseen ja viime kädessä käyttää työkaluna strategiseen päätöksentekoon organisaatiossa. Tietojohtamisen tavoitteena onkin luoda johdolle tarvittavaa tietoa ja jalostaa sitä käytäntöön soveltuvaksi. Lähteinä strategiseen päätöksentekoon ei voida turvautua ainoastaan sisäiseen tietoon, vaan tietoa on hankittava myös ulkopuolelta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tiedon yhdistämisen avulla saadaan palvelurakennetta ja -verkostoa kehitettyä kokonaisuudeksi, josta tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on organisaatiolle tehokasta. (Klemola ym. 2014, 9.) Tietojohtamiseen liittyy tiedon keräämistä, järjestämistä, muokkaamista sekä levittämistä ja ylläpitoa, jonka ennen kaikkea johto, henkilöstö ja organisaation kulttuuri sekä organisaatioviestintä mahdollistaa (Laihonen ym. 2013, 27-28.)
Klemola ym. (2014) määrittelee tietojohtamisen tarkoittavan tiedon keruun ja jalostuksen prosesseja, jota hyödynnetään niin organisaatioiden sisällä kuin niiden välillä. Laihonen ym.
(2013, 32) mukaan tiedolla johtaminen on käytettävissä olevan tiedon hyödyntäminen johtamisessa. Tiedon johtamien on taas tiedon luontia ja hallintaa. Ritvanen ja Sinipuro (2013, 21-23) määrittelevät tiedolla johtamisen olevan faktoihin pohjautuvan päätöksenteon malli ja johtamisen työkalu. Lisäksi se on osa liiketoimintatiedon hallintaa, joka käsittää strategisia ja operatiivisia toimintoja. Strateginen johtaminen tarkoittaa organisaation pitkän aikavälin toimintaa ja operatiivinen johtaminen lähinnä päivittäisiä toimintoja. Taktisella johtamisen tasolla johdetaan vastaavasti keskipitkän aikavälin toimintoja. Sosiaali- ja terveyspalveluiden mallin tavoitteena on tietoa tuottaa strategisen johtamisen tueksi. Palvelurakennetta ja verkostoa tulee kehittää siten, että sosiaali- ja terveyspalveluiden lisääntynyt kysyntä vastaa käytettävissä olevia resursseja ja johdon on tiedettävä erilaisten mallien tuottavuusvaikutukset ja niiden vaikutukset ihmisten hyvinvointiin. Erityisesti pitkän aikavälin vaikutukset hyvinvointiin ja kustannuksiin tulee selvittää etukäteen. (Klemola ym. 2014, 11.)
Jotta tietoa voitaisiin tehokkaasti hyödyntää organisaation tarpeisiin, tiedon on oltava oikeassa muodossa ja sen tulisi olla jalostettua ja leikattua siinä määrin, että se on relevanttia organisaation kehityksen ja toiminnan kannalta. Sydänmaalaanlakka (2012) toteaakin, että tiedon on oltava luotettavaa, relevanttia ja oikeiden ihmisten saatavilla olevaa, sillä tiedolla johtaminen tarkoittaa tiedon tehokasta käyttöä ja soveltamista käytäntöön. Haasteeksi muodostuukin nyky-yhteiskunnassa valtavasta tiedon määrästä relevanttien asioiden poimiminen. Välttämättä ei tiedetä kaikkea mitä pitäisi tietää tai mitä olemassa olevalla tiedolla
voidaan tehdä. Tiedon välittämisessä voi olla haasteita, jos se ei kulje oikeille ihmisille.
Tietojärjestelmässä voi olla ongelmia, jos ne ovat hajanaisia ja useamman tietojärjestelmän käyttö hankaloittaa ja heikentää organisaation tehokkuutta.
Ratkaisuna haasteisiin on ensinnäkin tietojohtamisen avulla suoritettu ennaltaehkäisy.
Tietojohtamisen avulla voidaan arvioida palvelurakenteita- ja verkostoja sekä arvioimaan pitkän aikavälin kustannuksia sekä ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tehokkuutta. Toinen tietojohtamisen etu koskee operatiivista toimintaa. Tietoa voidaan tuottaa tai jalostaa mahdollisimman tehokkaasti organisaation toiminnan kannalta ja sen avulla voidaan analysoida tarvittavia panostuksen kohteita. Kolmantena tietojohtamisen etuna voidaan pitää vaikuttavuutta. Pelkkä toiminta ei riitä parantamaan organisaation resursseja vaan niiden vaikuttavuutta tulee seurata eli löytää se toiminta, joiden panostuksista saadaan aikaan suurin hyöty. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tietojohtaminen rakentuu asiakasanalyysin mallista ja hyvinvointi-indikaattorista, ja sen päämääränä on tuottaa johdolle tietoa strategisen päätöksenteon tueksi. Asiakasanalyysin avulla pyritään löytämään tiettyjä asiakassegmenttejä ja ryhmittelemään niitä esimerkiksi palvelunkäytön, asuinalueen, iän ja tautien perusteella.
Yksityisyyden suoja kuitenkin asettaa haasteita ryhmittelylle, sillä yksittäistä ihmistä ei saa tunnistaa asiakasryhmän perusteella. Hyvinvointi-indikaattorit kuvaavat sosiaali-ja terveyspalveluiden kehitystä ja niillä pystytään vertailemaan palveluntarjontaa suhteessa muihin sosiaali- ja terveysalan toimijoihin. Tällaiset indikaattorit ryhmitellään alueen ja iän mukaan, josta muodostetaan matriisi johdon käytettäväksi. (Klemola ym. 2014, 16)
3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tutkimuksen empiirinen osa muodostuu aineiston johdon valmiiksi litteroidusta haastattelusta, kahdesta videoidusta puheenvuorosta seminaareissa sekä kahdesta dia-esityksestä. Rajaan käytettävissä olevan aineiston ainoastaan sairaanhoitopiirin johdon puheenvuoroihin, sillä tämä tutkimus tarkastelee innovaatiotoiminnan merkityksiä yksinomaan johdon näkökulmasta.
3.1 LAADULLINEN TUTKIMUS JA SISÄLLÖNANALYYSI
Suomalaisessa kulttuurissa laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus usein yhdistetään pehmeämpään tutkimusmenetelmään, mutta toisaalta sitä voidaan pitää määrällistä eli kvantitatiivista tutkimusta laadukkaampana (Eskola & Suoranta 1998, 13.) Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen ero voidaan ymmärtää karkeasti ei-numeraalisen ja numeraalisen tutkimuksen muodoksi. Kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen analyysi nähdään usein toisilleen vastakkaisina menetelminä kehittää kausaaleja teorioita (Mäkelä 1990, 42.) Vastakkainasettelu on kuitenkin tarpeetonta, sillä kutakin tutkimuskysymystä voidaan lähestyä siihen sopivimmalla menetelmällä ja tarvittaessa molempia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen.
Laadullisessa tutkimushankkeessa tutkimussuunnitelma voi elää, mikä antaa mahdollisuuden tutkimuksen vaiheiden yhteen kietoutumiselle. Toisaalta se myös asettaa tutkijalle haasteita, esimerkiksi seuraavien vaiheiden suunnittelusta. (Eskola & Suoranta 1998, 13-16.)
Tutkimukseni on toteutettu laadullisella ja aineistolähtöisellä tutkimusotteella, sillä laadullinen tutkimus ei pyri tilastollisiin yleistyksiin. Sen sijaan tarkoituksena on pyrkiä kuvaamaan ja ymmärtämään tutkimusaihetta tutkimuskysymysten valossa sekä antamaan uusia näkökulmia tutkittavasta ilmiöstä. (Eskola & Suoranta 1998, 61.) Laadullinen tutkimus antaa mahdollisuuden tutkimuksen tekemiselle ilman ennakko-oletuksia ja aineistolähtöisen analyysin ydinajatus on se, että aikaisemmat tutkimukset, havainnot ja teoria eivät vaikuta tutkimuksen kulkuun tai sen lopputulokseen (Tuomi & Sarajärvi 2009, 95.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistolähtöisellä analyysillä tarkoitetaan toisin sanoen teorian muodostamista aineistosta lähtien (Eskola & Suoranta 1998, 19.)
Analyysitapoja on useita. Sisällönanalyysi voidaan jakaa aineistolähtöiseen eli induktiiviseen, teorialähtöiseen eli deduktiiviseen sekä teoriaohjaavaan eli abduktiiviseen tapaan (Tuomi &
Sarajärvi 2009, 95.) Sisällönanalyysin tehtävä on saada tiivistetty ja yksinkertainen kuvaus tutkittavasta aiheesta kadottamatta sen sisältämää informaatiota. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 103- 108). Tutkimuskysymyksen ja tutkimuksen tarkoitusperästä riippuu se, haetaanko aineistosta tiettyyn asiaan liittyviä merkityksiä vai lähestytäänkö aineistoa kokonaisuutena poimien sisältöä aineiston pohjalta. Jälkimmäistä tapaa kutsutaan aineistolähtöiseksi analyysiksi.
(Aaltola & Valli 2001, 53.) Aineistolähtöisessä analyysissä tarkoituksena on luoda aineistosta teoreettinen kokonaisuus ja analyysiyksiköt valitaan tutkimusaiheen ja -kysymysten pohjalta.
Analyysiyksiköt eivät siis voi olla etukäteen valikoituja. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 95.)
Tutkimuksessani on mielekästä käyttää aineistolähtöistä lähestymistapaa, sillä ennakko- oletuksia tutkimustuloksista ei tutkimuskysymyksiä laadittaessa ole ollut. Toki olettamuksia aineiston esille nousevista teemoista on jo olemassa, mutta aineistolähtöisen analyysin lähtökohtana on se, ettei niiden anneta vaikuttaa analyysiin ja tuloksiin (Eskola & Suoranta 1998, 153). Miles ja Huberman (1994) esittävät, että aineistolähtöisellä eli induktiivisella analyysillä on kolme keskeistä vaihetta. Ensinnäkin aineiston redusointi pelkistää analysoitavaa informaatiota siten, että epäolennainen data jätetään pois. Toinen vaihe on aineiston klusterointi. Klusteroinnilla tarkoitetaan aineiston ryhmittelyä, jonka aikana pyritään löytämään eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia ryhmitellen ja otsikoiden ne kunkin luokan mukaisiksi.
Viimeinen sisällönanalyysin vaihe on abstrahointi eli teoreettisten käsitteiden luominen. Sen aikana käsitteelliset ilmaukset muutetaan teoreettisiin käsitteisiin ja johtopäätöksiin.
Abstrahointia jatketaan yhdistelemällä aiemmin luotuja luokkia niin kauan kuin se on mahdollista (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108-111.)
Koska kvalitatiivinen aineisto on vähemmän standardoitua, lukijalle on annettava kattava kuva niistä teknisistä operaatioista, jotka ovat johtaneet raportoituihin tuloksiin (Mäkelä 1990, 59.) Tutkimukseni tekniset operaatiot koostuvat koodauksesta. Koodauksella tarkoitetaan aineiston pilkkomista helpommin käsiteltäviin osioihin, jossa aineistoa tutkitaan systemaattisesti.
Koodimerkit ovat ikään kuin tekstin sisään upotettuja huomiota ja jäsennyksiä. Huomiot ovat kuitenkin aina tulkinnallisia, sillä aineistosta itsestään ei nouse esiin huomioita, vaan ne ovat tutkijan konstruoimia. Aineiston aukoton koodaaminen on miltei mahdotonta, sillä aina löytyy uusia näkökulmia ja asioita, joita voitaisiin koodata. Tutkijan tuleekin koodata aineistoa
riittävästi, jotta tutkimusta voidaan pitää luotettavana, mutta täydellinen koodaaminen ei liene ole mahdollista. (Eskola & Suoranta 1998, 155-160.)
Toteutin aineiston analyysin teemoittelun keinoin. Teemoittelua voidaan käyttää erityisesti jonkin käytännöllisen tutkimusongelman käsittelyssä (Eskola & Suoranta 1998, 179).
Teemoittelulla poimin aineistosta tutkimuskysymyksiini vastaavia aihealueita ja teemoja ja siten teemojen esiintymistä voidaan vertailla ja tutkia niiden ilmenemistä aineistosta. Aineisto pelkistetään siis niiden asioiden pohjalta, joita pidetään tutkimuskysymysten kannalta tekstin olennaisina asioina. (Eskola & Suoranta 1998, 176; Aaltola & Valli 2001, 53.)
3.2 AINEISTON ESITTELY
Aineistoa voidaan käsitellä erillisenä tuotteena, mutta aineiston analyysissä tulee kiinnittää huomiota esimerkiksi aineiston merkittävyydestä ja yhteiskunnallisesta asemasta, aineiston riittävyydestä ja kattavuudesta sekä toistettavuudesta (Mäkelä 1990, 47, 48.) Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan ei ole pakko kerätä valmiita aineistoa, jos valmiita aineistoja on saatavilla laajasti (Eskola & Suoranta 1998, 119). Oma aineistoni on sekundääriaineistoa eli tutkimusaineisto on kerätty valmiiksi. Sekundääriaineistoa voidaan hyödyntää alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavalla tavalla. Yleisesti ottaen laadullisessa tutkimuksessa aineiston koolla ei välttämättä ole laajaa merkitystä tutkimuksen onnistumisen kannalta, sillä aineisto liittyy aina johonkin tapaukseen. Tässä tutkimuksessa aineiston tapauksena esitetään sairaala.
Aineiston tehtävä on auttaa tutkijaa ymmärtämään laajempaa ilmiötä. (Eskola & Suoranta 1998, 62.) Valittu aineisto on sopiva tapausesimerkki tähän tutkimukseen, sillä se kertoo kokonaan uuden innovaation – digisairaalan – rakentumisesta Keski-Suomeen. Alla olevat suorat lainaukset viittaavat siihen, että johdon näkökulmasta kyseinen konsepti on innovaatio sosiaali- ja terveydenhuollon saralla:
” No tota, lähetääs siitä liikkeelle että nyt kun tota tää meidän uuden sairaalan projekti tai hanke poikkeaa monien muiden sairaaloiden hankkeista olennaisella tavalla, on siinä, et me rakennetaan kokonaan uusi sairaala. Monissa sairaanhoitopiireissä rakennetaan, mutta rakennetaan jotain tiettyä osaa ja ikään kuin jotain tiettyä ulottuvuutta. Ja tuota täällä päädyttiin siihen ratkasuun että rakennetaan kokonaan uusi --”
” Me ajatellaan sillä tavalla että se on 5G.”
Tutkimuksessa hyödynnän professori Ilpo Helenin dataohjautuvaa yhteiskuntaa tekemässä hankkeessa kerättyä aineistoa (www.uef.fi/web/dudsoc). Tämän tutkielman aineisto koostuu videotaltioiduista esityksistä, PowerPoint -esityksistä sekä yhdestä sairaanhoitopiirin johtohenkilön litteroidusta haastattelusta. Videoaineistoa on yhteensä 40-45 minuuttia, haastattelu on kestoltaan 75 minuuttia ja PowerPoint -esityksiä kaksi, joissa on yhteensä 55 diaa. Aineisto on osa laajaa kokonaisuutta, ja esimerkiksi videoaineistoa ei ole todennäköisesti tuotettu ensisijaisesti tutkimuskäyttöön vaan ammattilaisten tiedottamiseen meneillään olevasta projektista. Videot ovat kuvattu seminaaritilaisuuksista, jossa kuuntelijoina on ollut asianosaisia ja asiantuntijoita. Aineisto koostuu siis lähinnä sairaanhoitopiirin johtohenkilöiden esityksistä. Ne siis edustavat aineistossa koko organisaation sairaanhoitopiirin näkemyksiä ja tietämystä meneillään olevasta innovaatiotoiminnasta.
Tutkimukseen käytetty aineisto on kerätty vuosina 2017-18. Haastattelu menetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Puolistrukturoitu teemahaastattelu mahdollistaa haastattelun kohdentamisen tiettyyn aiheen osa-alueeseen. Toisaalta haastattelu on keskusteleva ja vaikka alustava kysymysrunko on tiedossa, haastattelija voi täydentää ja esittää lisäkysymyksiä tai reagoida tarpeen tullen, jotta tietoa saataisiin mahdollisimman kattavasti.
(Hirsjärvi ym. 2007; Tuomi & Sarajärvi 2009.) Valmiiksi litteroidussa haastattelussa tulkitsin ainoastaan kirjallisia ilmauksia, joten haastattelutilanteessa hyödyksi käytettävää sanatonta viestintää minulla ei ollut saatavilla. Tutkimukseen käytetyssä aineistossa tulee ilmi myös puhuja eleet, käsimerkit ja ilmeet. Powerpoint sisältää hankkeen tilannekatsauksia, informaatiota hanketta koskien sekä johdon näkemyksiä tehtävistä toimenpiteistä ja niiden tarkoituksista. Tätä aineistoa hyödynsin lähinnä innovaatiota koskevan yksityiskohtaisen informaation etsimisessä.
3.3 AINEISTON ANALYYSIN VAIHEET JA RAKENNE
Laadullisessa analyysissa aineistoa jäsennetään ja tulkitaan useissa eri vaiheissa. Jäsennystavan tulisi olla ymmärrettävissä haastateltavan, haastattelijan ja tutkijan kesken mahdollisimman yksiselitteisesti. (Eskola & Suoranta 1998, 152.) Tekstiä teemoittaessaan tutkija lukee tekstiä useaan kertaan pyrkien löytämään kullakin kerralla uusia havaintoja ja täsmentämään vanhoja esiin tulleita teemoja (Aaltola & Valli 2001, 53).
Tutkimuksen aineiston analyysi vaatii aineistoon perusteellista tutustumista ja se koostuu eri vaiheista. Tutkimuksen aineisto oli valmiiksi kerätty. Osa aineistosta oli valmiiksi litteroitu ja osa oli videoiden muodossa. Aloitin aineistoon tutustumisen karsimalla videoilta tarpeettoman sisällön eli rajasin videoista saadun aineiston ainoastaan yhteen puhujaan eli sairaanhoitopiirin johtajaan. Tämän jälkeen litteroin kyseisen osan kirjalliseen muotoon. Koska tutkimuksessa keskityn aineiston sisältöön enkä kielen tai vuorovaikutuksen tutkimiseen, litteroinnin tarkkuudella ei ole suurta merkitystä – toisin sanoen tärkeintä oli saada puhutut virkkeet kirjalliseen muotoon. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka, 2006.)
Koodauksen ensimmäisessä vaiheessa laaditaan koodausrunko, jonka avulla voidaan aloittaa aineiston koodaus ja muokata koodausrunkoa vaihe vaiheelta (Eskola & Suoranta 1998, 160).
Aloitin aineiston analyysin lukemalla aineiston läpi tekemättä siihen mitään merkintöjä. Tämä helpotti muodostamaan ensimmäisen käsityksen aineiston koosta ja kattavuudesta. Seuraavaksi laadin koodausrungon siten, että kullekin tutkimuskysymykselle muodostin oman koodin.
Alleviivasin lyijykynällä tutkimuskysymyksiini vastaavia aihealueita ja merkitsin niihin yläviitteen osoittamaan sitä, mihin kysymykseen lause vastaa. Huomasin myös, että aineistossa esiintyy paljon mainintoja niistä haasteista ja ongelmista, jotka vastaavat, miksi innovaatiotoimintaa ei ole harjoitettu tai harjoiteta jatkuvasti. Päätin merkata nämä omalla koodillaan ylös, jotta voin hyödyntää niitä tarvittaessa tuloksia analysoitaessa. Taulukko 1 kuvastaa analyysin ensimmäistä vaihetta.
Taulukko 1.
Tutkimuskysymys Koodi
Miksi innovaatiotoimintaa harjoitetaan?
F1
Miten innovaatiotoimintaa luodaan?
F2
Mitkä asiat estävät
innovaatiotoiminnan harjoittamista?
F5
Seuraavaksi seurasin Miles ja Hubermanin (1994) kolmea vaihetta analyysin etenemisestä.
Koodaamalla tutkimuskysymysteni kannalta keskeiset asiat, redusoin samalla aineistosta asiat, jotka eivät ole tutkimuskysymyksen kannalta keskeisiä. Tutkimuskysymysten seuraaminen helpotti poimimaan aineistosta tärkeimmän. Tämän jälkeen luin aineiston uudestaan keskittyen ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni. Korostin erivärisillä kynillä teemoja, jotka aihepiireittäin sopivat toisiinsa. Toistin tämän uudestaan keskittyen nyt toiseen tutkimuskysymykseen. Sen jälkeen listasin kuhunkin tutkimuskysymykseen vastaavat ilmaisut taulukkoon omille sivuilleen ja teemottelin ne omiin kategoriohinsa aikaisemmin käytettyjen korostustussien mukaisesti. Tässä vaiheessa olin siten klusteroinut aineiston. Viimeinen sisällönanalyysin vaihe on abstrahointi. Sen tarkoituksena on yksinkertaistaa ilmaisuja ja yhdistellä luokkia teoreettisimmiksi käsitteiksi niin pitkälle kuin se on mahdollista. Etsin poimituista ilmauksista samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia ja yhdistin niitä alaluokiksi ja siitä edelleen yläluokiksi ja pääluokiksi. Pyrin kuitenkin pitämään luokat tarpeeksi suppeina, jotta liiallisilta yleistyksiltä vältyttäisiin. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108-111.)
Taulukko 2.
Taulukossa 2 on esitetty esimerkki ilmausten yksinkertaistamisesta. Sitaatteihin merkityt lauseet ovat alkuperäisiä aineistosta poimittuja ilmauksia ja nuolen alapuolella merkityt sanat
ovat tutkimuksen kannalta keskeisiä ja pelkistettyjä versioita lauseista. Nuolen alapuolella olevat käsitteet muodostavat samalla alakategorian.
Taulukko 3.
Taulukossa 3 on esitetty tiivistetyn esimerkin muodossa luokkien muodostuminen. Taulukossa esitetyt värit kuvaavat korostusvärejä, joita käytin koodeina aineistoa redusoidessani.
Vasemmalla reunalla olevat sarakkeet ovat yksinkertaistetuista ilmauksista muodostetut alakategoriat. Keskimmäiset sarakkeet ovat alakategorioista muodostetut yläkategoriat.
Muodostuneet neljä yläluokkaa taloudelliset paineet, toiminnan kehittäminen ja laatu, digitalisaation, massadatan sekä data-analytiikan luomat mahdollisuudet sekä väestörakenteellinen murros kuvaavat johdon jäsentämää tarkoitusta innovaatiotoiminnalle.
Kaikkia yläluokkia yhdistää pääluokka ”Innovaatiotoiminnan tarkoitus” ja se on samalla ensimmäinen tutkimuskysymykseni. Taulukko 3 muodostaa myös seuraavassa luvussa esitetyn ensimmäisen kappaleen analyysin rakenteen.
Viimeisenä luin aineiston vielä läpi hyödyntäen älypuhelimeni ”puheesta tekstiksi” - ominaisuutta suoriin lainauksiin. Poimin niitä lainauksia, jotka näkemykseni mukaan olisivat hyödyllisiä analyysivaiheessa ja luin ne sivunumeroineen ääneen älypuhelimelle, joka muokkasi puheeni tekstiksi. Älypuhelimen ominaisuus ei ollut virheetön, mutta se ei ollut
