Isän merkitys

(1)

ISÄN MERKITYS

Antti Turunen

Syventävät opinnot, kirjallisuuskatsaus Lääketieteen koulutusohjelma

Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Maaliskuu 2019

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos Lääketieteen koulutusohjelma

TURUNEN ANTTI, K.: Isän merkitys Syventävät opinnot, kirjallisuuskatsaus

Työn ohjaajat: dos. Eija Piippo-Savolainen, prof. Marjo Renko Maaliskuu 2019

_________________________________________________________________________

Avainsanat: isä, isän osallistuminen, isäneuvola, isä-lapsisuhde

Suomessa neuvolatoiminta perustuu terveydenhuoltolakiin. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa tarkemmat suositukset äitiys- ja lapsineuvolan toteuttamisesta. Siun soten (Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) alueella Kiteellä toteu- tettiin vuoden 2016 aikana isäneuvolahanke, pilotti oli samalla myös Suvi-Sirkku Koivu- niemen ja Tuija Raatikaisen opinnäytetyö (Isäneuvolan toimintamallin kehittäminen osallisuuden keinoin, Koivuniemi & Raatikainen 2017) Karelia-ammattikorkeakoululle. Opin- näytetyössä luotiin malli isäneuvolatoiminnalle ja mallia testattiin Kiteen äitiys- ja lastenneuvolassa. Isäneuvolatoimintaa on tarkoitus laajentaa jatkossa Siun soten alueella myös Joensuuhun.

Isäneuvolan toiminnan tueksi haluttiin selvittää, onko isällä merkitystä. Selvitys tehtiin kir- jallisuuskatsauksena.

Tässä selvityksessä havaittiin, että isän osallistumisella on positiivista vaikutusta lapsen terveyteen ja hyvinvointiin, koulumenestykseen, kaverisuhteisiin, sosiaalisiin taitoihin, kognitiiviseen kehitykseen, itsetuntoon, käyttäytymisen ja tunteiden säätelyyn, akateemisiin ja esisosiaalisiin taitoihin, älylliseen kehitykseen, ongelmanratkaisukykyyn, lapsen fyysiseen kasvuun, muistiin, tarkkaavuuteen, kielen kehitykseen, pojilla aggressiivisuuden vähenemiseen ja tytöillä masennus- ja ahdistusoireiden vähenemiseen sekä isä-lapsisuhteen laatuun. Lisäksi positiivisen isäsuhteen puuttumiseen yhdistyy lisääntynyt riski rikollisuuteen ja päihteiden käyttöön, ongelmille sukupuolirooleissa, varhain aloitettuun seksiin ja teiniraskauksiin. Isän lapsilleen antama lämmin kohtelu ja turvallinen kiintymyssuhde siir- tyvät seuraavalle sukupolvelle.

Isän äidille antama tuki vaikuttaa positiivisesti äidin synnytyspelkoon ja imetykseen, eh- käisee synnytyksen jälkeistä masennusta sekä parantaa parisuhteen laatua. Isällä on tärkeä rooli äidin kannustajana, isä on myös äidin ensisijainen tuki.

Isän osallistumiseen vaikuttavat monet tekijät, omat ominaisuudet ja kokemukset, motivaatio, taidot ja itseluottamus. Myös äitien asenteet ja odotukset merkitsevät, äidit voivat toimia portinvartijoina mutta myös mallina isän osallistumiselle. Samoin isätaitojen ohjauksella on mahdollisuus vaikuttaa isän osallistumiseen.

Saaduista tuloksista pääteltiin, että isällä on merkitystä sekä lapselle ja äidille, että isälle itselleen. Myös isäneuvolatoiminnan jatkamiselle nähtiin perusteet.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty of Health Sciences, School of Medicine Licentiate Degree Programme in Medicine TURUNEN ANTTI, K.: Relevance of Father Advanced studies, a literature review

Tutors: dos. Eija Piippo-Savolainen, prof. Marjo Renko March 2019

_________________________________________________________________________

Keywords: father, father involvement, paternal clinic, father-child relationship

In Finland child health clinic and maternity clinic are law-based activities. In addition to law these activities are run according to National Institute for Health and Welfare guide- lines. A pilot study concerning paternal clinic was made for Siun sote (North Karelia Health and Social Services Consortium) by Suvi-Sirkku Koivuniemi and Tuija Raatikainen in Kitee during 2016. The study was authors' master's thesis (The Development of the Concept of a Paternity Clinic Through Inclusion) for Karelia University of Applied Sci- ences. In their study Koivuniemi and Raatikainen created a model for paternity clinic and the model was used in maternity and child health clinic in Kitee. In the future paternity clinic should be run in Joensuu as well.

Since there are plans for expanding paternal clinic activities in new areas, there has risen an interest if father involvement actually has any relevance. For the interest, a literature review was made.

We found that father involvement has a positive effect on child's health and welfare, school performance, peer relations, social skills, cognition, self esteem, behavioral and emotional control, academic and presocials skills, intellectual development, problem solving abilities, physical growth, memory, attention, linguistic skills, less aggressions in boys and less depression and anxiety disorders in girls. Absence of positive father relationship was related to juvenile delinquency, substance abuse, problems in sex roles, early intercourse's and teen pregnancies. Warm and secure relationship from father are seen in next generations' parents.

Fathers are mothers' primary support. Support from father can reduce mothers fear of birth and postpartum depression, courage lactation and improve relationship with mother.

Father involvement is affected by personal characteristics and experiences, motivation, skills and self confidence. Attitude and expectations from mother count, mothers may act as gatekeepers but on the other hand mothers are seen as models for father involvement.

Fathering guidance may affect father involvement.

The results indicate that father has relevance to child, mother and father himself. Paternity clinic activity was seen useful.

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO 5

1.1 Kuka on isä? 6

1.2 Neuvolatoiminta 11

1.3 Isäneuvola 12

2 MATERIAALIT JA MENETELMÄT 13

3 TULOKSET 14

3.1 Isä ja lapsi 14

3.1.1 Isän ja lapsen suhteen muodostuminen 14

3.1.2 Laulu ja leikki 17

3.1.3 Isä tuo lapselle uutta sanastoa 18 3.1.4 Isän vaikutus lapsen painoon 19

3.2 Isä ja äiti 20

3.3 Isä ja isyys 22

3.4 Isän jääminen kotiin hoitamaan lasta 25

4 POHDINTA 27

LÄHDELUETTELO 36

(5)

1 JOHDANTO

Suomalaisessa yhteiskunnassa, ja osin myös isyyttä käsittelevässä kirjallisuudessa, perinteinen isän rooli on kuvattu leivän tuojana ja toisaalta lasten kurittajana. Viime vuosikym- menien aikana tuo rooli on kuitenkin kokenut suuria muutoksia, eivätkä nykyajan isät vält- tämättä enää itsekään tiedä, mikä heidän roolinsa on. Samaan aikaan pitäisi olla karski jät- kä, jonka kädessä pysyy sekä saha että vasara, mutta myös pehmeä, lapsia hoitava isähah- mo. Miesten tehtävänä nähdään hyvin usein edelleenkin perheen taloudellisen hyvinvoinnin turvaaminen (ja monelle miehelle se on edelleen tietynlainen oman arvon mitta), mutta samaan aikaan miesten tulisi osallistua yhä enemmän lastenhoitoon.

Nykyajan tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa miesten roolia nähdä enää pelkkänä elättäjänä;

useissa perheissä lasten äiti onkin se, joka tuo perheeseen pääasiallisen toimeentulon, joissakin tapauksissa perheen sisäisenä valintana, joissakin tapauksissa ulkopäin tulleen tilanteen sanelemana, kuten työttömyyden takia. Myöskään kurittamista ei enää nähdä isän teh- tävänä. Fyysinen kurittaminen on Suomessa lailla kielletty vuoden 1984 uudella holhous- lailla (eduskunta.fi, luettu 29.9.2018).

Isien muuttuneesta ja muuttuvasta roolista on kirjoitettu kauan myös tieteellisissä julkai- suissa. Vuonna 1986 Michael Lamb toteaa toimittamansa teoksen (The Father´s Role) en- simmäisessä luvussa, kuinka jo 1980-luvun isien on odotettu osallistuvan aktiivisemmin lasten hoitoon kuin aikaisemmin. Eikä suuntaus ole siitä muuttunut, isien odotetaan edelleenkin olevan enemmän kotona ja vähemmän töissä, isien pitäisi viettää enemmän aikaa lasten kanssa ja osallistua, kuten edellä mainittu, aktiivisemmin lastenhoitoon kuin aikaisemmin.

Levine ym. (1983) kuvaavat 1980-luvun alun tilannetta isyyden tutkimisessa: ei tiedetty, miksi isät eivät ota suurempaa roolia lasten hoidosta. Sen vuoksi käynnistettiin isyyspro- jekti (The Fatherhood Project), jonka perimmäisenä tavoitteena oli mahdollistaa miesten suurempi osallistuminen lastenhoitoon. Projektin pohjana oli kerätä tietoa erilaisilla tutki- mustavoilla ja jakaa siten tietoa useita väyliä pitkin, suoraan isien lastenhoitokasvatuksesta aina yhteisölliseen vaikuttamiseen.

(6)

Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin meillä on olemassa tutkittua tietoa isyydestä ja isän merkityksestä, tutkimuksia ja tuloksia on jo paljon. Yksi kiinnostava piirre isyyden tutkimisessa on se, miten tietyn aikakauden tutkimuksissa on tietty teema. Alkuvaiheessa tutki- joita kiinnosti isien miehisyys: millä edellytyksillä miehiset piirteet ja käytös siirtyisivät seuraavalle sukupolvelle. Sitten alettiin selvitellä isän merkitystä suoraviivaisella yhteen- ja vähennyslaskuperiaatteella: jos lapselta puuttuu isä (lasta kasvattaa yksinhuoltajaäiti), niin lapsen ongelmat ovat suoraa seurausta isän puutteesta, ja kääntäen pystyttiin arvioi- maan, mihin kaikkeen isä vaikuttaa. Myöhemmin on tutkittu isän vaikutusta lapseen, on selvitetty isän osallistumisen laadun ja määrän vaikutuksia. Tutkimuksiin on tullut moni- muotoisuutta, kun isien roolia on selvitelty esimerkiksi eri kulttuureissa ja maanosissa, avioeroperheissä sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteissa. Viime vuosien aikana on myös noussut lisääntynyttä kriittisyyttä aikaisempien tutkimusten tuloksia kohtaan ja on alettu pohtia, onko tuloksia tulkittu liian suoraviivaisesti, voisiko tuloksia selittää useam- milla muuttujilla. Niinpä isyyden tutkimuksissa on edetty osittain monimutkaisempiin mal- leihin.

Isyyden tutkimuksen lisäksi isyyttä myös opiskellaan, aihetta opetetaan yliopistoissakin.

Jeffrey Stueve (2003) kertoo artikkelissaan Yhdysvalloissa toimivan yliopiston isyyttä koskevasta kurssista: sen sisällöstä, materiaaleista, joita kurssilla käytetään, sekä opiskeli- joiden suhtautumisesta kurssiin. Stueven tekstistä nousee selkeästi esille, ettei isyys olekaan niin yksiselitteinen asia kuin ensin voisi ajatella. Kaikilla on asiasta jonkinlainen omakohtainen kokemus, mutta miten isyyden voisi määritellä niin, että se olisi yleismaail- mallinen ja sopisi kuvaamaan kaikkea isyyttä?

1.1 Kuka on isä?

Miehellä voi olla erilaisia ajatuksia isyydestä ja usein isyyttä verrataan oman isän anta- maan malliin: haluaako itse toimia samalla tavalla, aikooko itse toimia isänä paremmin.

Oman valinnan mahdollisuus voi kuitenkin olla rajallista, sillä "sukupolvelta toiselle isien kautta siirtyneenä tunne-elämän puutteet heijastuvat vieläkin monien miesten ihmissuhteisiin" (Kujala 2003, Myllärrniemen (2010) mukaan).

(7)

Monelle miehelle oma tuleva isyys alkaa hahmottua siinä vaiheessa, kun mies saa tiedon raskaudesta. Isän odotusaika eli ajanjakso miehestä isäksi sisältää Punamäen (2011) mukaan kolme vaihetta: 1. Entisestä erottautumisen vaihe (tunneista viikkoihin), 2. Pysähty- misvaihe (raskausviikot 12–25) ja 3. Keskittymis- tai paneutumisvaihe (raskausviikot 25–

syntymä). Ensimmäisessä vaiheessa miehen tunteiden kirjo vaihtelee riemusta järkytyk- seen, mutta tasaantuu sitten. Pysähtymisvaiheessa miehellä on mahdollisuus eläytyä isyyteen tai jopa etääntyä perheestä, tässä omat muistot ovat merkittävässä osassa. Keskitty- misvaiheessa mies osallistuu valmisteluihin, kiinnostus isyyteen kasvaa. Tässä vaiheessa toveripiiriin, harrastuksiin ja ajankäyttöön tulee muutoksia.

Syntymän jälkeen äiti, isä ja lapsi muodostavat perheyksikön (kuva 1. sivulla 10). Tähän liittyvät kahdenväliset (dyadiset) suhteet (äiti-lapsi, isä-lapsi, äiti-isä), joista pieni lapsi ei ensin tiedosta viimeksi mainittua. Vasta myöhemmin, noin 1,5 vuoden iästä alkaen lapsi tiedostaa äidin ja isän välisen suhteen ja tällöin tilanne muuttuu dyadisesta triadiseksi (esim. Blos 1985; Sinkkonen 2011). Lapsi muodostaa ensisijaisesti lujan kiintymyssuhteen äitiin (Sinkkonen 2011), mutta jos äiti kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, niin isät ovat aktiivisempia ja kompensoivat äidin vetäytymistä luomalla lapseen läheisen suhteen (Punamäki 2011). Foxin ym. (1992) tulokset ovat osoittaneet, että isän positiivisella vuorovaikutuksella on vaikutusta isän ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muodostumiseen, sen sijaan äidin ja lapsen välinen kiintymyssuhde on vakaampi, eikä tämän suhteen muodostumiseen vaikuta äidin vuorovaikutuksen määrä tai laatu.

Lamb (1986) nostaa esiin tärkeitä piirteitä isien osallistumisesta lasten hoitoon: tarvitaan oma motivaatio, mutta sen lisäksi myös taidot ja itseluottamus. Ensimmäinen askel tähän voisi olla isien mahdollisuus tehdä lasten kanssa asioita, joista isät itsekin nauttivat. Teke- misen kautta oma itseluottamus kasvaa ja taitoja on mahdollista kerryttää samalla. Myös herkkyys tulkita lapsen viestejä on Lambin mukaan tärkeää, näin isä pystyy vastaamaan oikein lapsen viesteihin.

Isyyden tutkimuksessa on hyvin laajalti käytetty Lambin (1987) esittämiä kolmea luokkaa, joilla on arvioitu isän osallistumista lapsen hoitoon, kasvuun ja kehitykseen:

a) osallistuva ("engagement")

b) läsnäoleva ("accessibility", sekä fyysinen että psyykkinen läsnäolo)

(8)

c) huolehtiva ("responsibility, vastaa lapsen hyvinvoinnista, varaa esim. hoito ja tervey- denhuoltoajat).

Lisäksi Lamb (esim. 2004) on myöhemmin nostanut esille myös neljännen luokan:

d) herkkyys ("sensitivity", kyky havaita ja reagoida lapsen tarpeisiin).

Palkovitz (1997, Schoppe-Sullivanin (2004) mukaan) on tarjonnut Lambin luokitteluun tarkennuksia ja jakaa isän osallistumisen 15 luokkaan: kommunikointi, opettaminen, val- vominen, ajatustyö, tehtävät, huolenpito, lapsiin liittyvät kotiaskareet, yhteiset mielenkiin- nonkohteet, läsnäolo, suunnittelu, jaetut aktiviteetit, taloudellinen osallistuminen, kiintymyksen/hellyyden osoittaminen, suojeleminen ja henkinen tukeminen.

Isyys ei kuitenkaan ole mitattavissa pelkästään ulkoapäin. Nangle ym. (2003) tuovat esiin löydöksiä (Barnett & Hyde, 2001; Christiansen & Palkovitz, 2001), joiden mukaan useille miehille suurempi osallistuminen vanhemmuuteen heijastuu sisäisen arvon muutoksena;

aktiivinen ja osallistuva isyys on tärkeä osa elämää ja isän roolia.

Isyyttä ja vanhemmuutta voidaan tarkastella monesta suunnasta, sekä perheen sisältä, että myös ulkoa, useiden eri tahojen toimesta. Stueve (2003) esittää, miten monet eri tahot isyyttä määrittävät: hallinnolliset tahot tuovat asiaan juridiset seikat, sosiaalihuolto ja Kela määrittävät isyyden omalla tavallaan. Tutkijat ja akateeminen maailma tekevät omat määri- telmänsä. Kuitenkin tärkeimpänä pidetään lasten, perheenjäsenten ja isien itsensä tekemää määritelmää, jonka mukaan jokin mies on isä.

Isyystukija Jouko Huttunen on pohtinut isyyttä erilaisissa tilanteissa. Huttunen (2001, Ee- rolan ja Mykkäsen (2014) mukaan) näkee isyydessä neljä erilaista roolia: 1. biologinen isyys: lapsi on saanut alkunsa kyseisen miehen sukusolusta, 2. juridinen isyys: tarkoittaa Suomessa laillisia oikeuksia ja velvollisuuksia lasta kohtaan, muodostuu joko tunnustamal- la isyys tai avioliitossa isyysoletuksen myötä, 3. sosiaalinen isyys: lapsen kanssa yhdessä elämistä, olemista, vuorovaikutusta ja huolenpitoa, sekä 4. psykologinen isyys: tunteeseen ja kiintymykseen pohjaava suhde, "olen tuon lapsen isä"/"tuo mies on minun isäni". Usein sama mies on kaikkia edellä, mutta esimerkiksi eron, adoption ja kuoleman myötä roolit

(9)

jakautuvat tai voivat jakautua usealle miehelle. Isyyttä koskevissa tutkimuksissa pääosa huomiosta on kohdistunut kolmanteen kohtaan eli sosiaaliseen isyyteen.

Kuvassa 1 esitetään, kuinka isä on ensinnäkin osa perheyksikköä, johon kuuluvat isän li- säksi myös äiti ja lapsi. Jokaista yksilöä määrittävät omat sisäiset tekijät, kuten perimä ja terveys, sekä ulkoa tulevat tekijät, kuten koulutus, ammatti ja yksilön saama perimätieto.

Yksilöiden välillä taas ovat vuorovaikutussuhteet, jotka toimivat molempiin suuntiin. Per- heyksikön tasolla vaikuttavat myös perhe ja suku, perheen sisäinen historia sekä kyky hyö- dyntää ulkoisia resursseja. Kollektiiviseen vanhemmuuteen taas kuuluvat kaikki perheen ulkopuoliset sosiaaliset suhteet, kuten ystävät, naapurit, päiväkoti, koulu, työ ja muut ryh- mät, kuten harrastusporukat. Asiantuntijuuden tasolla (kuten terveydenhuolto, sosiaalitoi- mi) asioidaan useimmin silloin, kun on jokin ongelma, joka vaatii ratkaisua. Poikkeuksena on neuvolatoiminta, joka perustuu mahdollisten tulevien ongelmien ennaltaehkäisyyn, mutta toki neuvolassa tehdään paljon työtä myös olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi.

Raamit kaiken toiminnan ympärille luodaan yhteiskunnan tasolla. Lait ja asetukset määrit- tävät, mitä saa ja täytyy tehdä, sekä myös sen, mikä on kiellettyä. Lakien lisäksi on olemassa arvoja sekä normeja, joiden rikkomisesta ei ehkä ole laissa määritettyä rangaistusta, mutta niistä poikkeaminen voi aiheuttaa kuitenkin vähintään paheksuntaa.

(10)

ÄITI -Perimä -Terveys

-Koulutus/ammatti -Kiintymyssuhde -Henkilökohtainen perimätieto

Presentaatiot äitiydestä

ISÄ -Perimä -Terveys

-Koulutus/ammatti -Kiintymyssuhde -Henkilökohtainen perimätieto

Presentaatiot isyydestä

LAPSI

-Synnynnäiset ominaisuudet -Terveys

-Kiintymyssuhde VANHEMMUUS

Parisuhde

Vuorovaikutus

PERHEYKSIKÖN TASO -perhehistoria

-vanhempien lapsuuden perhe ja suku -kyky hyötyä resursseista

Vuorovaikutus

SOSIAALISET SUHTEET -Päiväkoti

-Koulu

-Työ/työttömyys -Harrastukset -Ystävät -Naapurit

-Kuuluminen ryhmään

ASIANTUNTIJUUDEN TASO -Terveydenhuolto

Terveyskeskus Neuvolat

Mielenterveyspalvelut -Sosiaalitoimen palvelut

Lastensuojelu Kasvatusneuvola -A-klinikka

-Kriminaalihuolto KOLLEKTIIVINEN VANHEMMUUS

YHTEISKUNNAN TASO -lait, normit, asetukset -sosiaalipolitiikka -arvot

Kuva 1. Vanhemmuus. Vanhemmuuden puitteet ja rakenteet. (Muokattu Florence Schmittin kuvasta, teoksessa Pesästä lentoon (Schmitt, 2003))

(11)

1.2 Neuvolatoiminta

Suomessa neuvolatoiminta pohjautuu terveydenhuoltolakiin (Terveydenhuoltolaki 15 § (1326/2010, Finlex):

"Kunnan on järjestettävä alueensa raskaana olevien naisten, lasta odottavien perheiden se- kä alle oppivelvollisuusikäisten lasten ja heidän perheidensä neuvolapalvelut.

Neuvolapalveluihin sisältyvät:

1) sikiön terveen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin sekä raskaana olevan ja synnyttäneen naisen terveyden määräajoin toteutettava ja yksilöllisen tarpeen mukainen seuranta ja edis- täminen;

2) lapsen terveen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edistäminen sekä seuranta ensimmäi- sen ikävuoden aikana keskimäärin kuukauden välein ja sen jälkeen vuosittain sekä yksilöl- lisen tarpeen mukaisesti;

3) lapsen suun terveydentilan seuranta vähintään joka toinen vuosi;

4) vanhemmuuden ja perheen muun hyvinvoinnin tukeminen;

5) lapsen kodin ja muun kasvu- ja kehitysympäristön sekä perheen elintapojen terveellisyyden edistäminen;

6) lapsen ja perheen erityisen tuen ja tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen sekä lapsen ja perheen tukeminen ja tarvittaessa tutkimuksiin tai hoitoon ohjaaminen.

Kunnan perusterveydenhuollon on neuvolapalveluja järjestäessään toimittava yhteistyössä varhaiskasvatuksesta, lastensuojelusta ja muusta sosiaalihuollosta, erikoissairaanhoidosta vastaavien sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa."

Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa tarkemmat neuvolatoimintaa koskevat suositukset kunnille toiminnan järjestämisestä sekä oppaat työntekijöille toiminnan toteuttami- seksi (THL 2018).

Edellä mainitun terveydenhuoltolain kohdat neljä ja viisi koskevat myös isyyttä, vaikka niihin ei THL:n erillisiä ohjeita olekaan. Vanhemmuuden ja perheen hyvinvoinnin tukemi- sessa sekä lapsen kodin ja perheen elintapojen terveellisyyden edistämisessä voitaisiin ajatella olevan isän osuudellakin merkitystä.

(12)

1.3 Isäneuvola

Siun soten (Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) alueella toteutet- tiin vuoden 2016 keväästä saman vuoden loppuun mennessä pilottihanke isäneuvolatoi- mintaan liittyen. Hanke oli samalla Suvi-Sirkku Koivuniemen ja Tuija Raatikaisen opin- näytetyö (Isäneuvolan toimintamallin kehittäminen osallisuuden keinoin, Koivuniemi &

Raatikainen 2017) Karelia-ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyössä luotiin malli isäneu- volatoiminnalle ja mallia testattiin Kiteen äitiys- ja lastenneuvolassa.

Isäneuvolan toiminta jatkuu Kiteellä edelleen ja toimintamallia on tarkoitus laajentaa myös Joensuun alueelle (Lauri Kivikoski, lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri, Siun sote, suul- linen tiedonanto, syyskuu 2018).

Isäneuvolan toimintaan liittyy isän merkitys ja vaikutus lapsen kasvuun ja kehitykseen.

Opinnäytetyössään Koivuniemi ja Raatikainen (2017) koostavat: "Osallistuva isä vaikuttaa koko perheeseen positiivisesti, mikä ilmenee kiintymyksenä, vuorovaikutuksena sekä läs- näolona. Suhde isään vaikuttaa lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen sekä sukupuoli-identiteetin muotoutumiseen. Hyvän isäsuhteen on todettu vähen- tävän lasten häiriökäyttäytymistä, tytöillä etenkin tunne-elämän ongelmien ja pojilla käy- tösongelmien osalta. Osallistuvan isyyden on todettu vaikuttavan positiivisesti lapsen itse- tunnon vahvistumiseen, ystävyyssuhteisiin, stressin sietämiseen ja sääntöjen noudattami- seen. Lisäksi isän osallistuvuuden on huomattu vähentävän lapsen aggressiivisuutta, ma- sentuneisuutta sekä neuroottisuutta. (Kekkonen, Lilja & Nieminen, 2013, 8; Mykkänen &

Eerola 2014, 50; Mykkänen 2016)".

Isän merkitystä haluttiin kuitenkin selvitellä tarkemmin ja näin ollen päädyttiin asiaa tar- kastelemaan kirjallisuuskatsauksella.

(13)

2 MATERIAALIT JA MENETELMÄT

Isäneuvolatoiminnan laajentamiseen liittyen heräsi kysymys, onko isällä merkitystä. Onko isällä jokin erillinen, oma roolinsa, jota kannattaisi tukea isyysneuvolatoiminnan keinoin?

Isän roolia ja merkitystä lähdettiin selvittämään kirjallisuuskatsauksella.

Aineistoa kerättiin kolmessa vaiheessa. Ensin perehdyttiin Joensuun pääkirjaston pääasias- sa suomenkieliseen aineistoon. Tässä aineistossa oli paljon kirjoja, jotka pohjautuivat joko kirjoittajan omiin kokemuksiin tai haastattelutietoon tai esitetyille väitteille ei ollut tieteel- listä näyttöä, jolloin teosta ei otettu mukaan tähän kirjallisuuskatsaukseen. Lähes ainoina teoksina tässä aineistossa nousivat esiin lastenpsykologi Jari Sinkkosen kirjat, joissa väit- teiden tueksi oli esitetty aikaisempia tieteellisiä julkaisuja.

Seuraavassa vaiheessa käytettiin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen kirjastoa, ai- neistona pääasiassa englanninkieliset kirjat. Tässä rajausta pyrittiin tekemään niin, että pääpaino oli kokoelman uudemmilla kirjoilla, mutta toisaalta muutamia merkittäviä isyyttä käsitteleviä kirjoja otettiin mukaan myös 1970 ja 1980 -luvuilta.

Kolmannessa vaiheessa käytettiin sähköisiä tietokantoja UEF-Finna-palvelun kautta. Haus- ta ei alkuun saatu toivottuja tuloksia ja lopulta pääasiallisena lähteenä olivat Fathering - lehden artikkelit (artikkelit julkaistu vuosina 2003–2015), joista rajattiin pois esimerkiksi kirja-arvioinnit sekä selkeästi Suomen oloista/yhteiskunnasta poikkeavat artikkelit (kuten köyhien alueiden etnisten vähemmistöjen isät). Myöhemmin toistettuna UEF-Finnan haul- la saatiin katsausta täydentäviä artikkeleita.

Lähteiden englanninkielisessä kirjallisuudessa toistuu termi father / paternal involvement, joka tässä katsauksessa on suomennettu isän osallistumiseksi.

Kirjallisuuskatsauksessa nollahypoteesina oli ”isällä ei ole merkitystä” ja tarkoitus oli sel- vittää, voidaanko nollahypoteesi kumota kirjallisuuden perusteella.

(14)

3 TULOKSET

3.1 Isä ja lapsi

Isän osallistumisella on osoitettu olevan positiivinen yhteys lapsen parempaan koulumenestykseen, kaverisuhteisiin, sosiaalisiin taitoihin, kognitiiviseen kehitykseen, itsetuntoon sekä käyttäytymisen ja tunteiden säätelyyn (Amato & Rivera, 1999; Cabrera ym., 2000;

Lamb, 1997, 2004; Marsiglio ym., 2000; Palkovitz, 2002; Pleck, 1997; Radin, 1994; Ta- mis-LeMonda & Cabrera, 2002; kaikki Cabreran (ym. 2004) mukaan).

3.1.1Isän ja lapsen suhteen muodostuminen

Isä-lapsisuhteessa on ulkoisia, havainnoitavia piirteitä sekä sisäisiä, merkityskeskeisiä piir- teitä (Brotherson ym., 2005). Lapsen syntyessä vanhemmat muodostavat lapseen yhteyden, vastaavat lapsen tarpeisiin turvallisuuden ja ravitsemuksen osalta ja täten luovat kiintymyssuhteen, joka motivoi huolehtimaan lapsesta (Ainsworth, 1973; Ainsworth ym., 1978;

Bowlby, 1982; Bretherton, 1987; kaikki Brothersonin (2005) mukaan). Isät ovat kykeneviä ja herkkiä hoivaamaan lasta, pystyvät vastaamaan lapsen huolenaiheisiin ja osaavat luoda tunnesiteen lapseen (Biller, 1993; Gerson, 1993; Parke, 1996; Pruett, 1989; kaikki Brother- sonin ym. (2005) mukaan). Isän ja lapsen välinen side vahvistuu yhdessä vietetyn ajan myötä (Grossman ym.,1988; Marsiglio, 1991; Palkovitz, 1985; kaikki Brothesonin (2005) mukaan).

Lapsen ja isän välisen suhteen muodostumista ja merkitystä on tutkittu vauvaiästä alkaen.

Fox (ym. 1992, Calderan 2004 mukaan) havaitsi pitkittäistutkimuksessa, että kolmen kuukauden ikäisten lasten isäsuhteella on merkitystä vuoden iässä havaittavaan turvalliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa isän positiivinen asenne (lasta ja omaa roolia kohtaan) se- kä positiivinen vuorovaikutus (laatu) ennustivat molemmat positiivista suhdetta vuoden iässä. Sen sijaan vuorovaikutuksen kestolla (määrä) ei ollut vastaavaa vaikutusta, vaan li-

(15)

sääntynyt vuorovaikutus näkyi pikemmin heikentyneenä tuloksena turvallisen suhteen osalta.

Lapset, joilla on positiivien isäsuhde, pärjäävät ja sopeutuvat paremmin koulussa, ja heillä on terve itsetunto (Biller & Kimpton, 1997; Blankenhorn, 1995; Hetherington &Stanley- Hagan,1997; kaikki Brothersonin (ym. 2003) mukaan). Positiivinen isyys ennustaa lasten parempia kognitiivisia, akateemisia ja esisosiaalisia taitoja sekä parempaa itsehillintää, kun taas negatiivinen isyys ennustaa käyttäytymisen ongelmia ja heikompaa koulumenestystä (McWayne ym., 2013; Van Andersin (2014) mukaan). Sinkkonen (2011) myös esittää Bil- lerin ja Kimptonin (1997) tuloksen, jonka mukaan huolehtivan isän kanssa vietetyllä ajalla on positiivinen korrelaatio pojan älylliseen kehitykseen ja ongelmanratkaisukykyyn.

Isän läheisyydellä on positiivinen vaikutus isä-lapsisuhteen laatuun murrosiässä (Brother- son ym. 2003). Millerin (ym 2005) mukaan isien rakentava ongelmanratkaisukyky vähensi 11–12-vuotiaiden lasten sosiaalista vetäytymistä opettajien huomioimana. Sen sijaan äitien vastaavalla toiminnalla ei ollut samanlaista vaikutusta, kuten ei myöskään isän tai äidin omakohtaisella stressillä. Erityisesti isien vaikutus näkyi pojissa. Miller nostaa myös esille myös aikaisempia tutkimuksia (Verschueren &Marcoen, 1999; Amato & Gilbreth, 1999), joiden mukaan lapsen sosiaalisella vetäytymisellä on yhteys heikkoon kiintymyssuhteeseen isän kanssa ja toisaalta isän positiivinen osallistuminen yhdistyy lapsen parempaan sosiaaliseen sopeutumiseen.

Isän mielenterveysongelmat taas lisäävät lapsen mielenterveysongelmia sekä suoraan että äidin kautta, isän masennus on yhteydessä lasten masentuneisuuteen. Masentuneiden isien pojat myös kärsivät esimerkiksi vilkkaudesta leikki-iässä. Toisaalta hyvä ja aktiivinen isä- lapsi-suhde saattaa edistää lapsen fyysistä kasvua, muistia, tarkkaavuutta ja kielen kehitys- tä. Aktiivisten isien pojat ovat vähemmän aggressiivisia ja tytöillä on vähemmän masennus- ja ahdistusoireita kuin vetäytyvillä isillä. (Punamäki 2011; Schacht ym. 2009 Sinkko- sen (2011) mukaan).

Fyysinen kurittaminen siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Sen sijaan huolehtiva ja tukeva isäsuhde vähentää fyysisen kurittamisen todennäköisyyttä seuraavan polven vanhemmilla.

(16)

Myös positiivinen isyys siirtyy eteenpäin: isien omilta vanhemmiltaan saama lämmin kohtelu jatkuu isän käytöksen myötä seuraavalle sukupolvelle, samoin isien ja äitien turvalliset kiintymyssuhteet omassa lapsuudessa näkyvät turvallisina kiintymyssuhteina omien lasten kanssa. (Herrenkohl ym., 2013; Hofferth ym., 2012; molemmat Van Andersin (2014) mukaan); (Snarey, 1993; Cohn, ym. 1992; Cowan & Cowan, 1992; Steele, ym. 1996; kaikki Beatonin (ym. 2003) mukaan)

Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole hyvää positiivista isäsuhdetta. Isättömyydellä voidaan Krampen (2003) mukaan tarkoittaa isän fyysistä poissaoloa lapsen kodista, jolloin se usein johtaa muutoksiin isän ja lapsen välisessä suhteessa (Hertz, 2002; Orbuch ym., 2000; Selt- zer, 1991). Krampe lainaa myös Fairweatherin (1997, julkaisematon käsikirjoitus) luoki- tusta isättömyydestä: henkilöön kohdistuva, psykokoginen ja sosiaalinen isättömyys. En- simmäiseen luokkaan kuuluu kappaleen alussa esitetty fyysinen poissaolo, joka voi olla isän kuolemasta tai vanhempien erosta johtuvaa. Psykologinen isättömyys muodostuu positiivisen isän puutteesta – varhaislapsuuden väärinkäyttö, huomiotta jättäminen tai torjunta aiheuttaa lapsella isän ja isän tarpeen kieltämisen. Sosiaalinen isättömyys nähdään Fair- weatherin luokittelussa yhteiskunnan aiheuttamana, kun yhteiskunnassa sallitaan isyyden tarpeen ja isyyden merkityksen kieltäminen.

Lapsilla, joilta puuttuu positiivinen isäsuhde, saattaa olla lisääntynyt masennuksen, rikolli- suuden ja päihteiden käyttön riski (Biller & Kimpton, 1997; Blankenhorn, 1995; Hethe- rington & Stanley-Hagan,1997; kaikki Brothersonin (ym. 2003) mukaan). Erityisesti pojat, jotka ovat kasvaneet ilman isää, ovat alttiita ongelmille sukupuolirooleissa, sukupuoli- identiteetin kehityksessä, koulumenestyksessä, psykososiaalisessa säätelyssä ja itsehillin- nässä (Hetherington & Stanley-Hagan, 1995; Hetherington & Henderson, 1997; Cabrerab (ym. 2004) mukaan). Tyttöjen osalta turvallinen isäsuhde kuvastaa tyttöjen tulevaa suhtau- tumista tuleviin kumppaneihin; isän puuttuminen yhdistyy varhain aloitettuun seksiin ja teiniraskauksiin (Ellis ym. 2003, Sinkkosen (2011) mukaan). Morris (ym. 2013) nostaa myös esille tutkimuksen (Ellis ym. 1999), jonka mukaan isän poissaoleminen aiheuttaa tyt- töjen kuukautisten aikaisemman alkamisen, syynä tähän arvellaan olevan tilanteen aiheut- taman stressin (isän poissaolo) ja/tai isä-tytärsuhde suojaavana tekijänä liian aikaista kyp- symistä vastaan.

(17)

Myös Sinkkonen (2011) toteaa, että isän tai isän funktion puuttuminen on yhteydessä nuo- ruusiän käytöshäiriöihin, toisaalta isän väkivaltaisuus ja parisuhteen riitaisuuskin vaikuttavat lasten ja nuorten aggressioihin. Isän puuttuessa isän roolia voivat ottaa muutkin miespuoliset sukulaiset, lähipiirissä olevat miehet tai joissakin tapauksessa jopa ongelmien takia laitoshoitoon joutuneiden poikien miespuoliset hoitajat (Sinkkonen 2005).

Sinkkosen (2011) mukaan isän ja lapsen kiintymyssuhteeseen ei vaikuta isän sensitiivisyys tai kyky auttaa lapsen tunteiden säätelyssä, tärkein kiintymyssuhde muodostuu vain äidin ja lapsen välille. Äidin ja lapsen välinen kiintymyssuhde onkin vakaampi: Foxin (ym.

1992, Calderan 2004 mukaan) tutkimuksessa vuorovaikutuksen laadulla tai määrällä ei ollut vaikutusta äiti–lapsi-kiintymyssuhteen muodostumiseen. Samansuuntaisesti Grossmann ym. (2008) ovat päätyneet päätelmään, että isän tärkein tehtävä ei ole turvallisen kiintymyssuhteen luominen lapseen ja lapsen rauhoittaminen, vaan auttaa ja tukea lasta turvalli- sesti tutkimaan uusia asioita sekä voittamaan esteitä.

3.1.2 Laulu ja leikki

Jo 1970-luvulla Lamb (1976) osoitti lasten kahden vuoden iässä aloittavan useammin leikin isän kuin äidin kanssa, jos molemmat olivat paikalla, tämä koski erityisesti poikia. Isän tarjoama leikki on fyysisempää, kuten hyppyyttämistä, kun taas äidin kanssa leikitään rau- hallisemmin leluilla. Tyttöjen mielenkiinto kääntyy kuitenkin enemmän äidin suuntaan 2–4 vuoden iässä.

Isää voidaan pitää ensisijaisena leikkikaverina lapselle, samoin kuin äiti on ensisijainen huolenpitäjä. Isät käyttävät enemmän aikaa lapsen kanssa leikkimiseen kuin hoitamiseen.

Isän leikki on omaperäistä, aktiivisempaa ja fyysisempää kuin äidin leikki, lapsi myös va- litsee isän useammin leikkikaveriksi. Lapsi leikkii kuitenkin paljon samoja leikkejä isän sekä äidin kanssa, kuten leluilla leikkiminen. Isän kanssa leikkimisellä on havaittu yhteys lapsen parempaan tunteiden hallintaan sekä kaverisuhteisiin. Isän vastavuoroisella käytök- sellä leikin aikana on myös selkeä yhteys lapsen kognitiiviseen kehitykseen. (Roggman

(18)

ym, 2001; MacDonald &Parke, 1986; Dickson ym, 1997; Parke, 1981; Goldberg ym, 2002; Lindsey ym, 1997; Parke, 1981; Roopnarine &Mounts, 1998; Clarke-Stewart, 1978;

Lamb, 1987; Yogman, 1994; Pettit ym. 1998; Roberts, 1998; Shannon ym, 2002; kaikki Roggmanin (2004) mukaan)

Isän leikkityyli on myös yhdistetty lapsen lisääntyneeseen kiinnostukseen uusia asioita kohtaan sekä tuntemattomassa ympäristössä, että myös tuntemattomien ihmisten seurassa (Feldman ym., 1997; Kromelow ym., 1990; Abrakianin (ym. 2003) mukaan). Isän omilla voimavaroilla on kuitenkin vaikutusta. Masentuneet isät leikkivät vähemmän lasten kanssa ja vuorovaikutus on negatiivista (Lyons-Ruth, 2002; Roggmanin (2004) mukaan).

Isän ja äidin erilainen toiminta lasten parissa näkyy myös lauluissa, joita vanhemmat laulavat lapsilleen. Äidit laulavat lapsille tyypillisesti helppoja lastenlauluja (tuiki, tuiki tähtö- nen tai hämä-hämä-häkki), kun taas isät laulavat vaihtelevammin monimutkaisempia laulu- ja (Trehaub ym., 1997; Arakianin (ym. 2003) mukaan).

3.1.3 Isä tuo lapselle uutta sanastoa

Isät käyttävät lasten kanssa vaihtelevampaa sanastoa ja harvinaisempia sekä käsitteelli- sempiä sanoja kuin äidit. Isät myös esittävät lapsille ohjailevampia kysymyksiä, kuten kuka, missä tai miksi, kun taas äidit suosivat kyllä/ei -kysymyksiä. Toisaalta isät eivät niin- kään lähde mukaan lapsen puheenaiheeseen ja isiltä, toisin kuin äideiltä, jää puuttumaan reagointi lapsen asiaan, kuten "sepä mukavaa" tai "niinkö". (Bernstein-Ratner, 1988; Glea- son, 1975; Masur &Gleason, 1980; McLaughlin ym., 1980; McLaughlin ym., 1983; Wal- ker & Armstrong, 1995; Hladik & Edwards, 1984; Leaper ym., 1998; Mannle & Tomasel- lo, 1987; Arakianin (ym. 2003) mukaan).

Arakianin (ym. 2003) mukaan useissa tutkimuksissa on osoitettu, että äidit muuntavat omaa puhettaan lapsen tasolle käyttäen puheessa lapsen mielenkiinnon kohteita, menneitä tapahtumia ja lapsen iän mukaista lausepituutta. Lisäksi äidit pyrkivät jatkamaan keskuste- lua lapsen kanssa ja vastaavat lapsen keskusteluun antamalla palautetta ja sanastoa, joka vastaa lapsen käyttämää.

(19)

Sen sijaan isien puhetta pidetään siltana, jonka myötä opitaan kommunikointitaitoja kodin ulkopuolisia tilanteita ja suurempien ihmisjoukkojen kohtaamista varten. Isien kanssa kes- kusteleminen johtaa sanavaraston laajenemiseen ja isien kanssa lapset käyttävät pidempiä ja monimutkaisempia lauserakenteita sekä monipuolisempaa kerrontaa kuin äidin kanssa.

(Barton & Tomasello, 1994; Gleason, 1975; Mannle & Tomasello,1987; Bornstein ym.,1992; Masur & Gleason, 1980; Rondal, 1980; Haden ym., 1997; Arakianin (ym. 2003) mukaan).

Yksi isän käytöksen erityispiirre on lasten kiusoittelu, sekä sanallisesti että ei-sanallisesti.

Sanallinen kiusoittelu voi olla esimerkiksi nimittelyä ("senkin viisastelija"), kun taas ei- sanallisessa kiusoittelussa isä saattaa hankaloittaa lapsen pääsemistä tiettyyn paikkaan tai esineen luo. Kiusoittelulle on ominaista, että kyseessä on jotain uutta ja odottamatonta sekä älyllisesti haastavaa. Näin ollen kiusoittelu toimii virikkeenä, joka on ristiriidassa sääntöjen ja odotusten kanssa. (Gleason, 1975; Pecheux & Labrell, 1994; Arakianin (ym. 2003) mukaan).

Isän kiusoittelun voidaan katsoa olevan lapselle eduksi, ennalta-arvaamattomuus edesaut- taa leikkimielisyyttä ja valppautta. Erityisesti poikaporukoissa ja toisaalta myös miesten kesken kiusoittelulla vahvistetaan yhteenkuuluvuutta. Näin ollen lapsi, joka ei osaa kiusoit- telua tai ei osaa suhtautua siihen oikein, jää heikompaan asemaan kielellisessä kilpailussa.

(Reddy, 1991; Maltz & Borker, 1982; Kyratzis & Guo, 1996; Ely & Gleason, 1995; Ara- kianin (ym. 2003) mukaan).

3.1.4 Isän vaikutus lapsen painoon

Isän merkitys lapsen painoon näkyy ainakin nuorilla lapsilla. Punamäki (2011) kuvaa tutkimustuloksia, joiden mukaan sairaalahoidossa olevien keskosten paino nousi nopeammin ja kotiutuminen aikaistui, jos isät kävivät katsomassa heitä.

Isien, mutta ei äitien, tavoissa toimia vanhempana on vaikutusta alle kouluikäisten ylipai-

(20)

noon ja lihavuuteen. Isien lämmin, tukeva ja napakka kasvatustapa saattaa suojata ylipai- nolta ja lihavuudelta. (Wake ym. 2007; Fraserin (ym. 2011) mukaan)

3.2 Isä ja äiti

Morris (ym. 2013) on koostanut tutkittua tietoa parisuhteen vaikutuksesta vanhempien ja lasten väleihin. Useiden julkaisujen mukaan (Parke ja Buriel 2006, Cummings ym 2004, Harold ja Conger 1997, Erel ja Burman 1995, Cummings ja Wilson 1999, Davies ym 2002) parisuhteen laadulla on positiivinen korrelaatio vanhempi-lapsisuhteen laatuun, hy- vällä parisuhteella on yhteys parempaan vanhemmuuteen. Vastaavasti ongelmat parisuhteessa aiheuttavat lapselle turvattomuutta stressin ja ahdistuksen muodossa.

Punamäen (2011) mukaan tutkimukset osoittavat, että isän antama tuki synnytyksessä vä- hentää äidin pelkoja ja parantaa vauvavaiheen parisuhdetta sekä varhaista vuorovaikutusta lapsen kanssa. Samoin isän antamalla tuella on myönteinen vaikutus äidin ja lapsen ime- tyskokemukseen ja imetyksen kestoon. Isän antama tuki myös ehkäisee äidin synnytyksen jälkeistä masennusta. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivän äidin tilanteessa isät ovat aktiivisempia ja kompensoivat äidin vetäytymistä luomalla lapseen läheisen suhteen.

Isän emotionaalisella tuella on yhteys masentuneen äidin ja lapsen väliseen hyvään vuoro- vaikutukseen.

Isillä on tärkeä rooli äitien kannustajina ja äitien mielenterveyden tukijoina. Terveyden- huolto ei välttämättä tunnista äidin synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta perheen kanssa tiiviisti olevat isät voivat huomata äidin mielialan muutokset muita helpommin. Puoliso toimii ensisijaisena tukena ja turvana ohittaen esimerkiksi oman äidin, sisarukset ja ystä- vät. Äideillä on myös suuret odotukset siitä, että isät osallistuvat lastenhoitoon ja tukevat äitejä. Vastavuoroisesti isät pystyvät vastaamaan äitien kokemaan stressiin ja joidenkin tutkimusten mukaan isien antama tuki auttaa äitejä selviytymään synnytyksen jälkeisistä psyykkisistä ongelmista, lievittää äitien masennusoireita, vähentää äitien masennuksen puhkeamisen todennäköisyyttä ja parantaa parisuhteen laatua. (Dennis ym., 2004; Dennis

& Ross, 2006; Lemola ym., 2007; Sarkadi ym., 2007; Bianchi ym., 2006; Coleman & Gar-

(21)

field, 2004; Pleck, 1997; Dehle ym., 2001; Grant ym., 1997; Rini ym., 2006; Misri ym, 2000; Zelkowitz & Milet, 2001; kaikki Garfieldin ja Isaccon (2009) mukaan).

Pleck ja Hofferth (2008) esittelevät kaksi mallia, jotka kuvaavat lasten hoitoon vaikuttavia tekijöitä: Belskyn (1984) mallissa vanhempana toimimiseen vaikuttavat a) vanhemman persoona, b) lapsen luonne, c) kuormittavat ja tukevat tekijät, kuten parisuhde, vanhemman työ ja sosiaaliset verkot. Vastaavasti Lambin (ym., 1985a) neljän tekijän mallissa isän osallistumista ennakoivat a) motivaatio, b) taidot ja itseluottamus, c) sosiaalinen tuki, erityisesti äidiltä ja d) järjestelmään liittyvät tekijät, erityisesti työpaikalla. Malleissa on yhtäläi- syyksiä, joita on käsitelty Pleckin (1997) huomioissa. Pleck ja Hofferth kiinnittävät kuitenkin erityistä huomiota molemmissa malleissa esiintyvään äidin vaikutukseen. He nostavat esiin aikaisempia tuloksia, joiden mukaan äitien positiiviset asenteet isän osallistumisesta ja toisaalta myös äitien odotukset siitä, että isä osallistuu, näkyvät isien lisääntyneenä osallistumisena (Maurer ym., 2001; McBride & Rane, 1998). Toisaalta äitejä pidetään myös portinvartijoina isän osallistumiseen (Allen & Hawkins,1999; Pleckin ja Hofferthin (2008)mukaan)( Doherty, ym. 2000; Walker &McGraw, 2000; molemmat Stueven (2003) mukaan). Myös Stueven (2003) koosteesta käy ilmi, että äitien asenteet ja käsitykset isyy- destä ovat vähintään yhtä vahvasti sidoksissa isien osallistumiseen kuin isien omat asenteet ja käsitykset (Beitel & Parke, 1998; McBride & Rane, 1997; Pleck & Stueve, 2004).

Pleck ja Hoffert (2008) koostavat useiden tutkimusten tuloksia (Aldous ym., 1998; Amato

& Rivera, 1999; Harris & Ryan, 2004; Ishii-Kuntz & Coltrane, 1992) todetessaan, että äi- tien ja isien osallistumisella on selkeä positiivinen yhteys, joten isien ja äitien osallistumi- sessa ei ole kyse toisiaan kompensoivasta toiminnasta. Pleck ja Hofferth jatkavat pohdintaa kysymällä, miksi positiivinen yhteys on olemassa, ja vastaavat siihen Hawkinsin (ym., 1993) väitteellä, että mallioppiminen on yksi tärkeimpiä tapoja oppia vanhempana toimimista. He myös viittaavat kahteen julkaisuun (Daly, 1993; Masciadrelli ym., 2006), joissa isät itse kertovat oppivansa lastenhoitoa omilta puolisoiltaan. Pleck ja Hofferth myös pohtivat mahdollisuutta, että äitien antama malli toimii pohjana, jonka mukaan isät sovittavat omaa osuuttaan; jos äiti osallistuu enemmän, niin tehdäkseen oman osansa isänkin on osallistuttava enemmän. He jatkavat äitien vaikutusta myös parisuhteen saralta: useissa tutkimuksissa on todettu parisuhdeongelmien vähentävän isien osallistumista, mutta mikäli äi-

(22)

tienkin vähentynyttä osallistumista ei oteta huomioon, saatetaan pelkän parisuhdeongelman vaikutusta isän osallistumiseen yliarvioida.

Tutkittaessa isien vaikutusta lapsiin on Pleckin ja Hoffertin (2008) mukaan jo jonkin aikaa otettu huomioon myös äitien vaikutus. Kuitenkaan äidin vaikutusta ei ole heidän mukaansa otettu huomioon alkulähteenä isien osallistumiselle. Pleck ja Hofferth pohtivatkin, voisiko äidin toiminta ennustaa isien osallistumista. Heidän omissa tuloksissa äidin myötävaikutus isän osallistumiseen oli selkeä ja suuruudeltaan kaksikertainen muihin tutkittuihin tekijöi- hin verrattuna. Sen sijaan isien vaikutus äitien osallistumiseen oli pieni ja tilastollisesti merkityksetön. Muita Pleckin ja Hofferthin tuloksissa todettuja merkittäviä tekijöitä isän osallistumiseen olivat isän koulutus ja lasten ikä, sen sijaan äidin työssäoloajalla ei ollut vaikutusta. Negatiivinen vaikutus todettiin heidän tuloksissaan parisuhdeongelmilla ja isä- puolena olemisella. Äidin osallistumista vähensivät parisuhdeongelmat, äidin työtunnit, äi- din masennus ja lapsen ikä.

3.3 Isä ja isyys

Kekäle (2007; Eerolan ja Huttusen (2011) mukaan) jakaa suomalaisen isyyden kolmeen aikakauteen: premoderniin, moderniin ja postmoderniin. Kekäleen mukaan premodernilla kaudella isän ja äidin roolit eroavat selvästi toisistaan: isyys on ollut patriarkaalista yksin- valtiutta ja äiti on ollut pääasiallinen lastenhoitaja. Modernilla kaudella rooleissa on edelleen selkeä jako ja isät ovat olleet etäisiä leiväntuojia. Postmodernin kauden vanhemmuu- dessa rooli jakautuu tasaisemmin ja isän rooli on "äidin kaltainen" hoivaaja.

Eerolan ja Huttusen (2011) määritelmän mukaan "Uusi isä" on osallistuva, sitoutunut, luova, hoivaava, vastuullinen, jakaa vanhemmuuden ja toimii äidin lailla. Dufourin ja Bouchardin (2003) mukaan isiä koskevassa kirjallisuudessa isät jaetaan perinteisiin isiin sekä osallistuviin isiin. Osallistuvat isät voidaan vielä jakaa hoiva-isiin ja leikkikaveri- opettaja-isiin (Quéniart, 2000; Le Camus & Zaouche-Gaudron, 1998; McBride & Darragh, 1995; Pedersen, 1981; Jain ym., 1996). Pleck (2013) puolestaan kuvaa nykyistä isyyden tilannetta termeillä oleellinen ja ainutlaatuinen isä (essential, unique).

(23)

Isäksi ensimmäistä kertaa tulevat miehet näkevät itsensä hoivaajina ja elättäjinä. Ensikerta- laisten kohdalla on sosiaalisia odotuksia ja toisaalta haasteita, kuinka olla välittämättä tois- ten odotuksista. Lapsuusajan kokemukset muokkaavat myös ajatuksia isänä toimimisesta.

Miesten käyttäytymistä isänä muokkaa myös perinteinen sukupuolirooliajattelu, missä äiti nähdään ensisijaisena lapsen hoitajana. (Habib & Lancaster, 2006; Boyce ym., 2007; Bron- te-Tinkew, ym., 2006; Coltart & Henwood, 2012; Kaila-Behm & Vehviläinen-Julkunen, 2000; McBride, ym., 2005; Chin, ym, 2011; Coltart & Henwood, 2012; Fägerskiöld, 2006;

St. John, ym., 2005; Miller, 2011; kaikki Carlsonin (2015) mukaan).

Lamb (1986) myös nostaa esiin tärkeitä piirteitä isien osallistumisesta lasten hoitoon: tarvitaan oma motivaatio, taidot ja itseluottamus. Jos isät saavat tehdä lasten kanssa asoita, joista itse nauttivat, kasvaa itseluottamus ja taidot kertyvät ajan myötä. Herkkyys tulkita lapsen viestejä on Lambin mukaan tärkeää, näin isä pystyy vastaamaan oikein lapsen viesteihin.

Lisäksi äidin puolelta tuleva tuki vaikuttaa; mikäli äiti haluaa rajoittaa isän osuutta lasten hoidossa, voi isän olla vaikeaa osallistua haluamissaan määrin lasten hoitoon.

Magill-Evans (ym 2007) nostavat esille aikaisempia tutkimuksia (Mahoney ym 1996; Mc- Bride, 1990), joiden mukaan isätaitojen ohjauksella on havaittu isien lisääntynyt osallistuminen vanhemmuuteen esikouluikäisten kanssa. Magill-Evansin (ym 2007) omassa tutkimuksessa havaittiin, että viiden kuukauden ikäisen lasten isien ohjaamisella isien taidot tukea lapsen kognitiivista kasvua, ja herkkyys lapsen antamille signaaleille, olivat selkeästi paremmat kuin ilman ohjausta.

Hansenin (2018) mukaan norjalaisissa vankiloissa järjestetään neljän viikon pituisia "isät vankilassa" -jaksoja, jotka sisältävät koulutetun ohjaajan järjestämänä 16 opetuskertaa. Oh- jelman aikana vankilassa olevat isät oppivat, miten toimia lapsen kanssa, osana perhettä ja osana yhteiskuntaa. Hansenin mukaan ohjelmasta on saatu erittäin hyvää palautetta. Oh- jelman avulla vankilassa olevat isät ovat oppineet ymmärtämään oman merkityksensä lapsen elämässä ja ohjauksen myötä he ovat oppineet taitoja sekä tapoja osallistua lapsen elä- mään.

(24)

Isän omilla odotuksilla on myös yhteys isän osallistumiseen (Ihinger-Tallmann ym., 1993;

Maurer, T.W. ym., 2001; Maurer (2003) mukaan). Holmes ja Huston (2010) tiivistävät useiden tutkimusten tulokset: myös isän asenteilla isyydestä on merkitystä isän käytökseen isänä. Lapsen sukupuolella (isät antavat enemmän aikaa pojille), syntymäjärjestyksellä (esikoinen saa 20–30 min enemmän laatuaikaa kuin toisena syntynyt) ja luonteella on vaikutusta isän käyttäytymiseen. Myös lapsen sosiaalisuus vaikuttaa positiivisesti ajan käyt- töön, läsnäoloon ja huolehtivaisuuteen lasta kohtaan. Äidin asenteilla on vaikutusta isän osallistumiseen, mutta äidin työssäkäynnillä on merkitystä vain isän osallistumisen mää- rään, ei laatuun. Äiti-lapsisuhteella sekä äidin ja isän parisuhteella on vaikutusta isä-lapsi- suhteeseen. Holmesin ja Hustonin omassa tuloksessa vaikutus hyvään isä-lapsi-suhteeseen havaittiin, ei niinkään millään yksittäisellä tekijällä, vaan additiivisesti isän asenteilla, lapsen sosiaalisilla ja kielellisillä taidoilla, äidin työssäkäynnillä sekä äidin ja lapsen suhteella.

Nykyhetkessä toimimisen lisäksi vanhemmuuteen kuuluu myös tulevien tapahtumien suunnittelu. Stuave ja Pleck (2003) viittaavat aikaisempaan julkaisuunsa (Pleck ja Stuave, 2001), jossa he jakavat vastuullisuuden (responsibility) kahteen erilliseen osioon: lapsen elämän suunnitteluun sekä lapsen elämän järjestelyyn, joka vaatii aktiivisia toimia ilman lapsen osallistumista, kuten lääkäriajan varaaminen. Osallistuakseen lapsen elämän suunnitteluun isällä tai äidillä täytyy olla ymmärrys ja tieto lapsen menneisyydestä, nykyhetkes- tä ja tulevista tapahtumista eli kokonaiskuva lapsen elämästä. Stuave ja Pleck (2003) ko- koavat kirjallisuuskatsausten tuloksia (Pleck, 1997; Parke, 1995, 2002; Daly 2001), joiden mukaan isät osallistuvat lasten asioista huolehtimiseen äitejä vähemmän ja äideillä on myös suurempi rooli lasten sosiaalisten suhteiden luomisessa ja järjestelyssä perheen ulkopuolella. Äidit myös luovat pääosin perheen aikataulut, mistä isät voivat kokea sekä syylli- syyttä että helpotusta. Stuaven ja Pleckin (2003) tulokset omasta aineistosta isien vastuulli- suudesta jäivät epäselviksi, mutta mielenkiintoisina yksityiskohtina nousivat esille isien omat selitykset siitä, miksi he eivät osallistuneet enemmän suunnitteluun; isän työ kodin ulkopuolella vie paljon aikaa, isästä tuntui luonnolliselta antaa suunnittelu äidille, isä ei kokenut osaavansa sitä tarpeeksi hyvin tai isä ei ollut ymmärtänyt, miten paljon suunnitte- lua perhe-elämässä tarvitaan.

(25)

Isien työ- ja perherooleja on kuvattu niin, että työ antaa isälle mahdollisuuden toteuttaa it- seään elättäjänä, mutta toisaalta työ (kuorma ja aika) voi rajoittaa isänä toimimista. Kuor- mittava työ aiheuttaa isän vetäytymistä ja tunteettomuutta lapsia kohtaan töiden jälkeen ja konfliktit työssä näkyvät kotona kovempana äänensävynä lapsille. Miesten tunnetilat väis- tyvät hitaammin kuin naisten ja onkin osoitettu, että miesten negatiivinen tunnetila säilyy työstä kotiin. (Barnett, 1998; Gottman & Levenson, 1986; Repetti, 1989; Williams & Alli- ger, 1994; kaikki McDonaldin ja Almeidan (2004) mukaan)

3.4 Isän jääminen kotiin hoitamaan lasta

Alle kouluikäisten lasten äitien työllisyysaste putosi Suomessa vuosina 1989–1997 76 pro- sentista 61 prosenttiin (Haataja & Nyberg, 2006; Lammi-Taskulan (2008) mukaan). Ajan- käyttötutkimuksessa vuodelta 2000 alle kouluikäisten lasten parisuhteessa elävät äidit käyt- tivät lastenhoitoon 2,5 tuntia sekä kotitöihin 2,5 tuntia päivittäin, kun vastaavat luvut miehille olivat 1 tunti lastenhoitoon ja 45 minuuttia kotitöihin (Niemi & Pääkkönen, 2001;

Lammi-Taskulan (2008) mukaan). Lammi-Taskula (2008) viittaa aikaisempaan julkaisuunsa (2004), jonka mukaan kotiäitiys on naisille vaihtoehto työttömyyden sijaan, kun taas epävarmat olosuhteet ovat esteenä miesten pitkille poissaoloille palkkatyöstä. Pienten lasten isät tekevät jopa enemmän ylitöitä kuin naiset tai muut miehet (Lehto & Sutela, 1999;

Lammi-Taskulan (2008) mukaan).

Eerolan ja Huttusen (2011) mukaan Pohjoismaissa on kiinnitetty huomiota isyyteen, per- hepolitiikkaan sekä työhön (Haas & Hwang, 2009; Haataja, 2009; Miller, 2011b; Pajumets, 2010;) ja näkyvissä on selkeää yritystä saada isät osallistumaan lapsen hoitoon jo varhai- sessa vaiheessa esimerkiksi isyysvapaan uudistuksilla (Almqvist, 2008, p. 194; Klinth, 2008; Vuori, 2009). Vaikka isyysvapaita pitävien isien osuus on nousussa, on isien osuus Suomessa 6 prosenttia ja Ruotsissa 20 prosenttia koko vanhempainvapaasta (Haataja, 2009; Eerolan ja Huttusen (2011) mukaan). Lammi-Taskula (2008) nostaa yhdeksi syyksi maiden väliseen eroon sen, että Suomessa vanhempainraha on noin 70 prosenttia palkasta, kun taas muissa Pohjoismaissa luku on 80–100 prosenttia. Lammi-Taskulan (2008) omissa tuloksissa merkittävimpiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että isät jäävät vanhempainva- paalle, oli äidin sijoittuminen työelämässä; korkeammassa tehtävässä olevan naisen puoliso

(26)

jäi kaksi kertaa todennäköisemmin isyysvapaalle kuin matalapalkkaisen naisen puoliso.

Toisena tekijänä Lammi-Taskula nostaa isien asenteet; tasa-arvoista lastenhoitoa kannattavat isät jäivät helpommin isyysvapaalle kuin isät, jotka kannattavat perinteisempää suku- puoliroolia.

(27)

4 POHDINTA

Kirjallisuuskatsaus osoittaa, että hyvällä isäsuhteella ja isän osallistumisella on positiivista vaikutusta lapsen terveyteen ja hyvinvointiin, koulumenestykseen, kaverisuhteisiin, sosiaalisiin taitoihin, kognitiiviseen kehitykseen, itsetuntoon, käyttäytymisen ja tunteiden sääte- lyyn, akateemisiin ja esisosiaalisiin taitoihin, älylliseen kehitykseen, ongelmanratkaisukykyyn, lapsen fyysiseen kasvuun, muistiin, tarkkaavuuteen, kielen kehitykseen, pojilla aggressiivisuuden vähenemiseen ja tytöillä masennus- ja ahdistusoireiden vähenemiseen sekä isä-lapsisuhteen laatuun. Myös isän lapsilleen antama lämmin kohtelu ja turvallinen kiintymyssuhde siirtyvät seuraavalle sukupolvelle.

Positiivisen isäsuhteen puuttumiseen puolestaan yhdistyy lisääntynyt riski masennukseen, rikollisuuteen ja päihteiden käyttöön. Pojat, joilta puuttuu isä, ovat alttiita ongelmille sukupuolirooleissa, sukupuoli-identiteetin kehityksessä, koulumenestyksessä, psykososiaalisessa säätelyssä ja itsehillinnässä, tytöillä isän puuttuminen yhdistyy varhain aloitettuun seksiin ja teiniraskauksiin.

Tuloksissa kuvataan lisäksi, miten isä vaikuttaa lapsiin myös leikin ja laulun kautta, isän puhetyyli haastaa lapsen taidot ja isän kiusoittelu kehittää sosiaalisesta kielenkäyttöä.

Edellä kuvatun jälkeen voi hyvin ymmärtää, miksi Pleck (2013) määrittelee nykyistä isyyden tilannetta termeillä oleellinen ja ainutlaatuinen isä. Sinkkonen (2005) tuo myös esille Steve Bidduphin luoman termin DDD eli Dad Deficit Disorder, joka kuvaa isän puuttumi- sesta johtuvaa tilaa. Tilaan liittyen viitataan aikaisemmin esiteltyihin tuloksiin, joiden mukaan isän läsnäolo johtaa positiiviseen kehitykseen, kun taas isän puute johtaa moninaisiin ongelmiin.

Lamb (2010) koostaa pohdiskellen isyyttä koskevien useiden tutkimusten tuloksia: isät ovat erikoistuneet leikkiin, kun taas äitien erikoisalaa on huolenpito ja hoitaminen. Mutta toisaalta sekä isät että äidit rohkaisevat lapsia kokeilemaan uutta leikin aikana, muuttavat puhetapaa lapselle sopivaksi, reagoivat lapsen olotilaan sekä sopeuttavat omaa toimintaan-

(28)

sa lapsen kehitysvaiheen mukaiseksi. Herkkä isyys ennustaa lapsen tulevaa kehittymistä aivan kuten herkkä äitiyskin. Näin ollen isää ei voida pitää vain lapsen leikkikaverina, vaan isän rooli on paljon enemmän. Kaiken kaikkiaan isät vaikuttavat lapsiin ennemmin samalla tavalla kuin eri tavalla verrattuna äiteihin.

Lamb myös jatkaa aikaisempien tulosten osalta isän poissaolon vaikutuksista. Yksinhuolta- jaäitien lapsilla, erityisesti pojilla, todettiin ongelmia sukupuoliroolien ja oman identiteetin kanssa, myös koulumenestyksessä, sosiaalisessa sopeutumisessa ja aggressioiden hallin- nassa oli haasteita. Lamb kyseenalaistaa aikaisemman suoraviivaisen vähennyslaskumaisen päätelmän, jonka mukaan isän poissaoleminen yksin olisi syy havaittuun, ja koostaa muita syitä havainnoille. Ensinnäkin yksinhuoltajuutta ja eroa edeltää usein pitkään jatkunut pa- risuhdekriisi, joka itsessään on haitallista lapsille. Toiseksi ongelmia aiheuttaa toisen vanhemman puute, koska yksinhuoltaja ei saa taukoa tai apua lastenhoidossa eikä tukea hanka- lien päätösten teossa. Kolmanneksi yksinhuoltaja on myös talouden osalta hankalammassa tilanteessa, koska tulot ovat henkeä kohden pienemmät kuin kahden ansiotyössä olevan perheessä. Neljänneksi yksinhuoltajuus aiheuttaa sosiaalista syrjintää ja eristäytymistä, joka kohdistuu sekä vanhempaan että lapseen. Sinkkonen (2011) nostaa esille tutkimuksen (Demuth ja Brown 2004), jossa yksinhuoltajaisät otettiin erillisenä ryhmänä mukaan tut- kimukseen. Tuloksista kävi ilmi, että kahden vanhemman perheissä lapset tekivät vähem- män rikoksia kuin yksinhuoltajaisien tai -äitien ryhmässä. Näin ollen yksinhuoltajuuden ongelmat eivät koske vain yksinhuoltajaäitejä, vaan samalla tavalla myös yksinhuoltajaisiä.

Äidin rooli koskien isän osallistumista on merkittävä, oli kyseessä äidin yksinhuoltajuus tai jaettu huoltajuus. Mikäli äiti kantaa yksin vastuun lapsen arjesta ja tekee lasta koskevat päätökset, voi isä helposti jäädä sivuun. Vaikka kyseessä olisikin jaettu huoltajuus, saattaa äiti rajoittaa isän osallistumista. Syitä äidin toimintaan voivat olla isän merkityksen vähät- tely ja epäluottamus isään kasvattajana. Näin ollen äidit toimivat eron jälkeen portinvartijoina isän osallistumisella. Toisaalta, erityisesti jos äidit näkevät isällä olevan merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle, saattavat äidit myös kannustaa isiä pitämään yhteyttä lap- siinsa. (Fagan & Barnett, 2003; Madden-Derdich & Stacie, 2000; Markham ym, 2007;

Neale & Smart, 1997; kaikki Marinhon (2017) mukaan)

Lamb (2010) käy myös läpi aikaisempia tuloksia, joissa osoitettiin erittäin paljon osallistu-

(29)

vien isien lapsilla parempaa kognitiota, lisääntynyttä empatiaa, vähemmän sukupuoleen liittyviä stereotypioita ja parempi itsehillintä. Tulokseen voi olla Lambin mukaan useita syitä. Ensinnäkin kun vanhemmilla itsellään ei ole stereotyyppisiä rooleja, heidän lapsil- laankaan ei ole ajatusta sellaisesta. Parempaa kognitiota taas voi selittää, että lapsella on ollut kaksi intensiivisesti osallistunutta vanhempaa yhden sijaan. Lisäksi molempien vanhempien osallistuminen voi saada aikaan sen, että molemmat vanhemmat ovat voineet teh- dä lapsen kanssa itselleen mieluisia ja palkitsevia asioita. Näin ollen isän suurempi osallistuminen voi vaikuttaa lämpimämpiin ihmissuhteisiin, täten myös parempaan parisuhtee- seen. Toisaalta Lamb korostaa isän omaehtoista osallistumista. Mikäli isä joutuu osallistumaan lastenhoitoon enemmän esimerkiksi työttömyyden takia, ovat tulokset käänteisiä;

isän suuremmalla osallistumisella onkin negatiivinen vaikutus. Isän omat ominaisuudet ovat vähemmän ratkaisevia kuin lapseen luotu suhde. Myöskään lapsen kanssa vietetty aika ei ole niin merkitsevää kuin se, mitä lapsen kanssa tekee.

Lamb jatkaa isän vaikutuksesta lapsen kielen kehitykseen: koska isät tyypillisesti viettävät vähemmän aikaa lasten parissa, ei lapsen taitotaso ole isälle niin tuttu kuin äidille. Näin ollen isä käyttää helposti vaikeampaa kieltä, joka haastaa lapsen kielelliset kyvyt ja auttaa kielen kehittymisessä.

Isän epäsuorista vaikutuksista Lamb mainitsee isän tuoman taloudellisen hyödyn. Isä myös toimii äidin tukena, jolloin isä epäsuorasti vaikuttaa myös lapsen hyvinvointiin äiti- lapsisuhteen kautta. Myös isän osallistuminen kotitöihin helpottaa äidin kuormaa ja samalla antaa lapsille mallin, jonka he voivat omaksua.

Myös Pleck (2010) käsittelee isyyden vaikutuksia pohtien onko isyys todellakin ainutlaatuista vai pelkästään tärkeää. Tekstissään Pleck on varsin kriittinen aikaisempien tulosten suhteen. Kuitenkin vuoden 2013 julkaisussaan Pleck kuvaa isyyttä termeillä oleellinen ja ainutlaatuinen. Pleckin (2010) mukaan tarkemmin tarkasteltuna isien ja äitien puheessa lapsille ei ole merkittävää eroa. Kuitenkin edellä on juuri käsitelty Michael Lambin varsin looginen perustelu sille, miksi isien puhe lapsille eroaa äidin puheesta.

Pleck myöntää, että isillä on suurempi rooli leikittämisessä, mutta molemmat vanhemmat

(30)

käyttävät useita leikkityyppejä. Isät käyttävät enemmän fyysistä, omalaatuista leikkiä, mutta se ei ole ainoa tapa, jolla isät leikkivät, eikä leikki ole ainoa tapa, jolla isät vaikuttavat lastensa kehitykseen. Vaikka isät leikkivät lasten kanssa oloajasta suuremman osan kuin äidit, niin äitien vuorokaudessa leikkiin käyttämä kokonaisaika on kuitenkin suurempi kuin isien käyttämä. Pleck myös esittää, ettei isän ja pojan erilaisesta suhteesta verrattuna isän ja tytön suhteeseen ole mitään todellista näyttöä. Kuitenkin Pleckin omassakin julkaisussa (Brothersonin (2003) mukaan) on tästä poikkeavat tulokset:

Isät ovat enemmän tekemisissä poikien kuin tyttöjen kanssa, tämä vielä korostuu murros- iässä. Myös keskustelut tyttärien kanssa ovat vähäisempiä. Syyksi tähän on ehdotettu isien ja poikien yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja aktiviteetteja. (Pleck, 1997; Hosley & Mon- temayor, 1997; Barnett & Baruch, 1988; kaikki Brothersonin (ym. 2003) mukaan).

Pleck (2010) toteaa, että isän läsnä/poissaoloon näyttäisi kuitenkin liittyvän muutama to- dennäköinen vaikutus: isän läsnäolo ennustaa poikien alhaisempaa aggressiivisuutta ja toisaalta isän poissaolo ennustaa, että tytöllä on ongelmia virkavallan kanssa. Isän poissaolo on myös yhteydessä lasten negatiivisiin tunteisiin.

Pleck käsittelee isän puuttumista myös vertaamalla naisparien lapsia mies-naisparien lapsiin: eroja ryhmien välillä ei juuri ole, kunhan lapsella on kaksi vanhempaa. Eri ryhmien lapsien välillä ei esimerkiksi ollut eroa mielialassa, koulumenestyksessä tai itsetunnossa.

Näin ollen yksihuoltajaäitien lapsilla ei merkittävänä tekijänä ole isän puutos, vaan toisen vanhemman puutos. Isän poissaolosta havaittavat vaikutukset selittyvätkin muilla tekijöil- lä. Näitä on käsitelty edellä Lambin pohdinnassa isän poissaolosta.

Isän vaikutuksesta Pleck kuitenkin toteaa kaksi positiivista tekijää: isän läsnäolo perheessä lisää perheen tuloja ja isän läsnäolo saattaa lisätä äidin positiivista vanhemmuutta.

Pleck myös käsittelee isän ainutlaatuisuutta. Useammalla tutkimusmenetelmällä osoitettu- na nähtiin isän kannustavan vanhemmuuden vaikuttavan itsenäisesti lapsen kehitykseen 24 kuukauden iästä 36 kuukauden ikään. Pleck kuitenkin purkaa saadut tulokset niin, että jos lapsella on kaksi kannustavaa vanhempaa, lapsen tulos on erinomainen, jos lapsella on yksi kannustava vanhempi (joko isä tai äiti), niin tulos on hyvä. Jos lapsella ei ole yhtään kan-

(31)

nustavaa vanhempaa, niin tulos on huono. Näin ollen, jos lapsella on yksi kannustava vanhempi, niin sukupuolella ei ole väliä.

Yhteenvetona Pleck koostaa, että isyydellä on vaikutuksia, mutta nämä ovat varsin pieniä.

Myös isyyden laatu vaikuttaa, esimerkiksi isäpuolen on vaikeampaa puuttua lasten elä- mään, usein myös auktoriteetti puuttuu. Sen sijaan isän miehisyydellä ei ole merkitystä.

Tätä tukee Lambin (1986) kooste varhaisimmista isyyttä koskevia tutkimustuloksia: Isän miehisyydellä ei ole todettu mitään yhteyttä pojan miehisyyden tai kehityksen kanssa. Sen sijaan ominaisuudet isänä, kuten lämpö ja läheisyys, vaikuttavat enemmän lapsen kehitykseen.

Pleckin (2010) mukaan isän vaikutusta pohdittaessa on muistettava aina myös äidin vaikutus, koska isän vaikutuksen ja äidin vaikutuksen välillä on osoitettu selkeä yhteys. Tästä esimerkkinä Pleckin ja Hoffertin (2008) tulos, jonka mukaan äidin myötävaikutus isän osallistumiseen oli selkeä.

Vaikka Pleck varsin monitahoisesti pyrkiikin osoittamaan, ettei isän osallistumisella ole ainutlaatuista vaikutusta, niin edellä kuvatun mukaisesti perustelut eivät riitä vakuuttamaan siitä, etteikö näin voisi olla. Lisäksi osa Pleckin perusteluista on ristiriitaisia jopa hänen omien julkaisujensa kanssa. Voihan toki olla, että kyseessä onkin käänteispsykologiaa, ja Pleck haastaa lukijansa ajattelemaan itse, voiko isyydessä kuitenkin olla jotakin ainutlaatuista.

Vaikka isyydessä olisikin jotain ainutlaatuista, alkaa nykyaikaisen isän kuvaus kuitenkin muistuttaa hyvin paljon äidin kaltaista olentoa. Eerolan ja Huttusen (2011) määritelmä

"Uusi isä" (osallistuva, sitoutunut, luova, hoivaava, vastuullinen, jakaa vanhemmuuden ja toimii äidin lailla) on hyvin samankaltainen kuin Michael Lambin selvästi aikaisemmin (1987, 2004) tekemä luettelo isän osallistumista kuvaavista osa-alueista (osallistuva, läsnä oleva, huolehtiva ja herkkä). Näin ollen se, millä aikaisemmin arvioitiin osallistuvan isän ominaisuuksia, onkin muuttunut nykyaikaisen "uuden isän" määritelmäksi.

Isän merkitys ei kuitenkaan rajoitu vain lapsiin, vaan kuten Tulokset -osiossa esitetään,

(32)

isän tuki vaikuttaa positiivisesti äidin synnytyspelkoon ja imetykseen, ehkäisee synnytyksen jälkeistä masennusta sekä parantaa parisuhteen laatua. Isällä on tärkeä rooli äidin kannustajana, isä on äidin ensisijainen tuki.

Toisaalta äidit vaikuttavat myös isän toimintaan. Tulokset -osiossa kerrotaan, miten äitien positiiviset asenteet isän osallistumisesta ja lisäksi äitien odotukset siitä, että isä osallistuu, näkyvät isien lisääntyneenä osallistumisena. Toisaalta äitejä pidetään portinvartijoina isän osallistumiseen, jolloin äiti voi halutessaan rajoittaakin isän osallistumista. Pleckin ja Hof- fertin (2008) tuloksissa äidin myötävaikutus isän osallistumiseen oli selkeä. Yhtenä syynä ajateltiin vanhemmuuden olevan opittua toimintaa ja isien vanhemmuus opittaisiin äideiltä.

Pleck ja Hoffert pohtivat, toimiiko äitien antama malli pohjana, jonka mukaan isät sovittavat omaa osuuttaan; jos äiti osallistuu enemmän, niin tehdäkseen oman osansa isänkin on osallistuttava enemmän.

Tuloksista nähdään, että isänä toimimiseen vaikuttavat edellä mainitun lisäksi isän omat ominaisuudet ja kokemukset. Lapsuusajan kokemukset muokkaavat ajatuksia isänä toimimisesta. Myös perinteinen sukupuolirooliajattelu, jossa äiti nähdään ensisijaisena lapsen hoitajana, vaikuttaa miesten käyttäytymiseen isänä. Lasten hoitoon tarvitaan oma motivaatio, mutta sen lisäksi taidot ja itseluottamus. Useille miehille suurempi osallistuminen vanhemmuuteen heijastuu sisäisen arvon muutoksena: aktiivinen ja osallistuva isyys on tärkeä osa elämää ja isän roolia tuo esiin löydöksiä (Barnett & Hyde, 2001; Christiansen

&Palkovitz, 2001; molemmat Nanglen (ym. 2003) mukaan).

Edellä on kuvattu, miten isät oppivat vanhempana toimimista äideiltä. Magill-Evans (ym.

2007) osoittavat omien ja aikaisempien tutkimusten pohjalta, että isätaitojen ohjauksella havaitaan isien lisääntynyttä osallistumista vanhemmuuteen. Lisäksi isien taidot tukea lapsen kognitiivista kasvua, ja herkkyys lapsen antamille signaaleille, olivat selkeästi paremmat ohjattuna kuin ilman ohjausta.

Koska isällä on merkitystä, voidaanko isän osallistumista sitten tukea? Mielestäni kyllä, ja neuvolatoiminta on tähän varsin oiva väline. Kuten edellä on todettu, voidaan isätaitojen ohjauksella saada positiivisia vaikutuksia isien osallistumiseen ja parantaa isien taitoja las-

(33)

ten kasvun tukemiseksi. Koska osallistuvien isien lisäksi on myös perinteisiä isiä (Dufour

& Bouchard 2003), jotka luultavasti eivät käyttäisi isäneuvolan palveluita, voidaan heidän toimintaansa kuitenkin vaikuttaa epäsuorasti: äitiys- ja lapsineuvolaan osallistuvat äidit voivat omalla toiminnallaan toimia mallina, josta isät kotona oppivat vanhemmuutta. Li- säksi tulee myös huolehtia isien kanssa työskentelevien ammattihenkilöiden omasta osaa- misesta ja ymmärryksestä isyyden merkityksestä. English (ym. 2009) osoittivat, että isyyden merkityksestä kertominen perheiden parissa toimiville sosiaalityöntekijöille sai aikaan asenteen muutoksen isämyönteiseen suuntaan.

Varsin uutta tietoa isyyden tutkimuksesta koostaa Palkovitzin ja Hullin (2018) artikkeli.

Palkovitz ja Hull pohtivat artikkelissaan Roggmanin (ym. 2002) sanoin: ei ole yhtä yhte- näistä teoriaa, joka ohjaisi isyyden tutkimusta. Tätä ajatukseen sopien Palkovitz ja Hull ovat laatineet taulukon isyyden monimuotoisuuden ulottuvuuksista (Taulukko 1). Taulu- kossa on varsin kattava lista isyyden ulottuvuuksista, alkaen isän henkilökohtaisista resursseista aina resurssien hallintaan saakka. Isä-lapsisuhteen osalta tärkeäksi sisällöksi nousee jälleen aikaisemmin kuvattu Michael Lambin (1987, 2004) luettelo isän osallistumisesta.