Alle kouluikäisten lasten äitien työllisyysaste putosi Suomessa vuosina 1989–1997 76 pro-sentista 61 prosenttiin (Haataja & Nyberg, 2006; Lammi-Taskulan (2008) mukaan). Ajan-käyttötutkimuksessa vuodelta 2000 alle kouluikäisten lasten parisuhteessa elävät äidit käyt-tivät lastenhoitoon 2,5 tuntia sekä kotitöihin 2,5 tuntia päivittäin, kun vastaavat luvut mie-hille olivat 1 tunti lastenhoitoon ja 45 minuuttia kotitöihin (Niemi & Pääkkönen, 2001;
Lammi-Taskulan (2008) mukaan). Lammi-Taskula (2008) viittaa aikaisempaan julkaisuun-sa (2004), jonka mukaan kotiäitiys on naisille vaihtoehto työttömyyden sijaan, kun taas epävarmat olosuhteet ovat esteenä miesten pitkille poissaoloille palkkatyöstä. Pienten las-ten isät tekevät jopa enemmän ylitöitä kuin naiset tai muut miehet (Lehto & Sutela, 1999;
Lammi-Taskulan (2008) mukaan).
Eerolan ja Huttusen (2011) mukaan Pohjoismaissa on kiinnitetty huomiota isyyteen, per-hepolitiikkaan sekä työhön (Haas & Hwang, 2009; Haataja, 2009; Miller, 2011b; Pajumets, 2010;) ja näkyvissä on selkeää yritystä saada isät osallistumaan lapsen hoitoon jo varhai-sessa vaiheessa esimerkiksi isyysvapaan uudistuksilla (Almqvist, 2008, p. 194; Klinth, 2008; Vuori, 2009). Vaikka isyysvapaita pitävien isien osuus on nousussa, on isien osuus Suomessa 6 prosenttia ja Ruotsissa 20 prosenttia koko vanhempainvapaasta (Haataja, 2009; Eerolan ja Huttusen (2011) mukaan). Lammi-Taskula (2008) nostaa yhdeksi syyksi maiden väliseen eroon sen, että Suomessa vanhempainraha on noin 70 prosenttia palkasta, kun taas muissa Pohjoismaissa luku on 80–100 prosenttia. Lammi-Taskulan (2008) omissa tuloksissa merkittävimpiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että isät jäävät vanhempainva-paalle, oli äidin sijoittuminen työelämässä; korkeammassa tehtävässä olevan naisen puoliso
jäi kaksi kertaa todennäköisemmin isyysvapaalle kuin matalapalkkaisen naisen puoliso.
Toisena tekijänä Lammi-Taskula nostaa isien asenteet; tasa-arvoista lastenhoitoa kannatta-vat isät jäivät helpommin isyysvapaalle kuin isät, jotka kannattakannatta-vat perinteisempää suku-puoliroolia.
4 POHDINTA
Kirjallisuuskatsaus osoittaa, että hyvällä isäsuhteella ja isän osallistumisella on positiivista vaikutusta lapsen terveyteen ja hyvinvointiin, koulumenestykseen, kaverisuhteisiin, sosiaa-lisiin taitoihin, kognitiiviseen kehitykseen, itsetuntoon, käyttäytymisen ja tunteiden sääte-lyyn, akateemisiin ja esisosiaalisiin taitoihin, älylliseen kehitykseen, ongelmanratkaisuky-kyyn, lapsen fyysiseen kasvuun, muistiin, tarkkaavuuteen, kielen kehitykseen, pojilla ag-gressiivisuuden vähenemiseen ja tytöillä masennus- ja ahdistusoireiden vähenemiseen sekä isä-lapsisuhteen laatuun. Myös isän lapsilleen antama lämmin kohtelu ja turvallinen kiin-tymyssuhde siirtyvät seuraavalle sukupolvelle.
Positiivisen isäsuhteen puuttumiseen puolestaan yhdistyy lisääntynyt riski masennukseen, rikollisuuteen ja päihteiden käyttöön. Pojat, joilta puuttuu isä, ovat alttiita ongelmille suku-puolirooleissa, sukupuoli-identiteetin kehityksessä, koulumenestyksessä, psykososiaalises-sa säätelyssä ja itsehillinnässä, tytöillä isän puuttuminen yhdistyy varhain aloitettuun sek-siin ja teiniraskauksek-siin.
Tuloksissa kuvataan lisäksi, miten isä vaikuttaa lapsiin myös leikin ja laulun kautta, isän puhetyyli haastaa lapsen taidot ja isän kiusoittelu kehittää sosiaalisesta kielenkäyttöä.
Edellä kuvatun jälkeen voi hyvin ymmärtää, miksi Pleck (2013) määrittelee nykyistä isyy-den tilannetta termeillä oleellinen ja ainutlaatuinen isä. Sinkkonen (2005) tuo myös esille Steve Bidduphin luoman termin DDD eli Dad Deficit Disorder, joka kuvaa isän puuttumi-sesta johtuvaa tilaa. Tilaan liittyen viitataan aikaisemmin esiteltyihin tuloksiin, joiden mu-kaan isän läsnäolo johtaa positiiviseen kehitykseen, kun taas isän puute johtaa moninaisiin ongelmiin.
Lamb (2010) koostaa pohdiskellen isyyttä koskevien useiden tutkimusten tuloksia: isät ovat erikoistuneet leikkiin, kun taas äitien erikoisalaa on huolenpito ja hoitaminen. Mutta toisaalta sekä isät että äidit rohkaisevat lapsia kokeilemaan uutta leikin aikana, muuttavat puhetapaa lapselle sopivaksi, reagoivat lapsen olotilaan sekä sopeuttavat omaa
toimintaan-sa lapsen kehitysvaiheen mukaiseksi. Herkkä isyys ennustaa lapsen tulevaa kehittymistä aivan kuten herkkä äitiyskin. Näin ollen isää ei voida pitää vain lapsen leikkikaverina, vaan isän rooli on paljon enemmän. Kaiken kaikkiaan isät vaikuttavat lapsiin ennemmin samalla tavalla kuin eri tavalla verrattuna äiteihin.
Lamb myös jatkaa aikaisempien tulosten osalta isän poissaolon vaikutuksista. Yksinhuolta-jaäitien lapsilla, erityisesti pojilla, todettiin ongelmia sukupuoliroolien ja oman identiteetin kanssa, myös koulumenestyksessä, sosiaalisessa sopeutumisessa ja aggressioiden hallin-nassa oli haasteita. Lamb kyseenalaistaa aikaisemman suoraviivaisen vähennyslaskumaisen päätelmän, jonka mukaan isän poissaoleminen yksin olisi syy havaittuun, ja koostaa muita syitä havainnoille. Ensinnäkin yksinhuoltajuutta ja eroa edeltää usein pitkään jatkunut pa-risuhdekriisi, joka itsessään on haitallista lapsille. Toiseksi ongelmia aiheuttaa toisen van-hemman puute, koska yksinhuoltaja ei saa taukoa tai apua lastenhoidossa eikä tukea hanka-lien päätösten teossa. Kolmanneksi yksinhuoltaja on myös talouden osalta hankalammassa tilanteessa, koska tulot ovat henkeä kohden pienemmät kuin kahden ansiotyössä olevan perheessä. Neljänneksi yksinhuoltajuus aiheuttaa sosiaalista syrjintää ja eristäytymistä, jo-ka kohdistuu sekä vanhempaan että lapseen. Sinkkonen (2011) nostaa esille tutkimuksen (Demuth ja Brown 2004), jossa yksinhuoltajaisät otettiin erillisenä ryhmänä mukaan tut-kimukseen. Tuloksista kävi ilmi, että kahden vanhemman perheissä lapset tekivät vähem-män rikoksia kuin yksinhuoltajaisien tai -äitien ryhmässä. Näin ollen yksinhuoltajuuden ongelmat eivät koske vain yksinhuoltajaäitejä, vaan samalla tavalla myös yksinhuoltajaisiä.
Äidin rooli koskien isän osallistumista on merkittävä, oli kyseessä äidin yksinhuoltajuus tai jaettu huoltajuus. Mikäli äiti kantaa yksin vastuun lapsen arjesta ja tekee lasta koskevat päätökset, voi isä helposti jäädä sivuun. Vaikka kyseessä olisikin jaettu huoltajuus, saattaa äiti rajoittaa isän osallistumista. Syitä äidin toimintaan voivat olla isän merkityksen vähät-tely ja epäluottamus isään kasvattajana. Näin ollen äidit toimivat eron jälkeen portinvarti-joina isän osallistumisella. Toisaalta, erityisesti jos äidit näkevät isällä olevan merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle, saattavat äidit myös kannustaa isiä pitämään yhteyttä lap-siinsa. (Fagan & Barnett, 2003; Madden-Derdich & Stacie, 2000; Markham ym, 2007;
Neale & Smart, 1997; kaikki Marinhon (2017) mukaan)
Lamb (2010) käy myös läpi aikaisempia tuloksia, joissa osoitettiin erittäin paljon
osallistu-vien isien lapsilla parempaa kognitiota, lisääntynyttä empatiaa, vähemmän sukupuoleen liittyviä stereotypioita ja parempi itsehillintä. Tulokseen voi olla Lambin mukaan useita syitä. Ensinnäkin kun vanhemmilla itsellään ei ole stereotyyppisiä rooleja, heidän lapsil-laankaan ei ole ajatusta sellaisesta. Parempaa kognitiota taas voi selittää, että lapsella on ollut kaksi intensiivisesti osallistunutta vanhempaa yhden sijaan. Lisäksi molempien van-hempien osallistuminen voi saada aikaan sen, että molemmat vanhemmat ovat voineet teh-dä lapsen kanssa itselleen mieluisia ja palkitsevia asioita. Näin ollen isän suurempi osallis-tuminen voi vaikuttaa lämpimämpiin ihmissuhteisiin, täten myös parempaan parisuhtee-seen. Toisaalta Lamb korostaa isän omaehtoista osallistumista. Mikäli isä joutuu osallistu-maan lastenhoitoon enemmän esimerkiksi työttömyyden takia, ovat tulokset käänteisiä;
isän suuremmalla osallistumisella onkin negatiivinen vaikutus. Isän omat ominaisuudet ovat vähemmän ratkaisevia kuin lapseen luotu suhde. Myöskään lapsen kanssa vietetty ai-ka ei ole niin merkitsevää kuin se, mitä lapsen ai-kanssa tekee.
Lamb jatkaa isän vaikutuksesta lapsen kielen kehitykseen: koska isät tyypillisesti viettävät vähemmän aikaa lasten parissa, ei lapsen taitotaso ole isälle niin tuttu kuin äidille. Näin ol-len isä käyttää helposti vaikeampaa kieltä, joka haastaa lapsen kielelliset kyvyt ja auttaa kielen kehittymisessä.
Isän epäsuorista vaikutuksista Lamb mainitsee isän tuoman taloudellisen hyödyn. Isä myös toimii äidin tukena, jolloin isä epäsuorasti vaikuttaa myös lapsen hyvinvointiin äiti-lapsisuhteen kautta. Myös isän osallistuminen kotitöihin helpottaa äidin kuormaa ja samal-la antaa samal-lapsille mallin, jonka he voivat omaksua.
Myös Pleck (2010) käsittelee isyyden vaikutuksia pohtien onko isyys todellakin ainutlaa-tuista vai pelkästään tärkeää. Tekstissään Pleck on varsin kriittinen aikaisempien tulosten suhteen. Kuitenkin vuoden 2013 julkaisussaan Pleck kuvaa isyyttä termeillä oleellinen ja ainutlaatuinen. Pleckin (2010) mukaan tarkemmin tarkasteltuna isien ja äitien puheessa lapsille ei ole merkittävää eroa. Kuitenkin edellä on juuri käsitelty Michael Lambin varsin looginen perustelu sille, miksi isien puhe lapsille eroaa äidin puheesta.
Pleck myöntää, että isillä on suurempi rooli leikittämisessä, mutta molemmat vanhemmat
käyttävät useita leikkityyppejä. Isät käyttävät enemmän fyysistä, omalaatuista leikkiä, mut-ta se ei ole ainoa mut-tapa, jolla isät leikkivät, eikä leikki ole ainoa mut-tapa, jolla isät vaikutmut-tavat lastensa kehitykseen. Vaikka isät leikkivät lasten kanssa oloajasta suuremman osan kuin äidit, niin äitien vuorokaudessa leikkiin käyttämä kokonaisaika on kuitenkin suurempi kuin isien käyttämä. Pleck myös esittää, ettei isän ja pojan erilaisesta suhteesta verrattuna isän ja tytön suhteeseen ole mitään todellista näyttöä. Kuitenkin Pleckin omassakin julkaisussa (Brothersonin (2003) mukaan) on tästä poikkeavat tulokset:
Isät ovat enemmän tekemisissä poikien kuin tyttöjen kanssa, tämä vielä korostuu murros-iässä. Myös keskustelut tyttärien kanssa ovat vähäisempiä. Syyksi tähän on ehdotettu isien ja poikien yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja aktiviteetteja. (Pleck, 1997; Hosley & Mon-temayor, 1997; Barnett & Baruch, 1988; kaikki Brothersonin (ym. 2003) mukaan).
Pleck (2010) toteaa, että isän läsnä/poissaoloon näyttäisi kuitenkin liittyvän muutama to-dennäköinen vaikutus: isän läsnäolo ennustaa poikien alhaisempaa aggressiivisuutta ja toi-saalta isän poissaolo ennustaa, että tytöllä on ongelmia virkavallan kanssa. Isän poissaolo on myös yhteydessä lasten negatiivisiin tunteisiin.
Pleck käsittelee isän puuttumista myös vertaamalla naisparien lapsia mies-naisparien lap-siin: eroja ryhmien välillä ei juuri ole, kunhan lapsella on kaksi vanhempaa. Eri ryhmien lapsien välillä ei esimerkiksi ollut eroa mielialassa, koulumenestyksessä tai itsetunnossa.
Näin ollen yksihuoltajaäitien lapsilla ei merkittävänä tekijänä ole isän puutos, vaan toisen vanhemman puutos. Isän poissaolosta havaittavat vaikutukset selittyvätkin muilla tekijöil-lä. Näitä on käsitelty edellä Lambin pohdinnassa isän poissaolosta.
Isän vaikutuksesta Pleck kuitenkin toteaa kaksi positiivista tekijää: isän läsnäolo perheessä lisää perheen tuloja ja isän läsnäolo saattaa lisätä äidin positiivista vanhemmuutta.
Pleck myös käsittelee isän ainutlaatuisuutta. Useammalla tutkimusmenetelmällä osoitettu-na nähtiin isän kannustavan vanhemmuuden vaikuttavan itsenäisesti lapsen kehitykseen 24 kuukauden iästä 36 kuukauden ikään. Pleck kuitenkin purkaa saadut tulokset niin, että jos lapsella on kaksi kannustavaa vanhempaa, lapsen tulos on erinomainen, jos lapsella on yksi kannustava vanhempi (joko isä tai äiti), niin tulos on hyvä. Jos lapsella ei ole yhtään
kan-nustavaa vanhempaa, niin tulos on huono. Näin ollen, jos lapsella on yksi kannustava van-hempi, niin sukupuolella ei ole väliä.
Yhteenvetona Pleck koostaa, että isyydellä on vaikutuksia, mutta nämä ovat varsin pieniä.
Myös isyyden laatu vaikuttaa, esimerkiksi isäpuolen on vaikeampaa puuttua lasten elä-mään, usein myös auktoriteetti puuttuu. Sen sijaan isän miehisyydellä ei ole merkitystä.
Tätä tukee Lambin (1986) kooste varhaisimmista isyyttä koskevia tutkimustuloksia: Isän miehisyydellä ei ole todettu mitään yhteyttä pojan miehisyyden tai kehityksen kanssa. Sen sijaan ominaisuudet isänä, kuten lämpö ja läheisyys, vaikuttavat enemmän lapsen kehityk-seen.
Pleckin (2010) mukaan isän vaikutusta pohdittaessa on muistettava aina myös äidin vaiku-tus, koska isän vaikutuksen ja äidin vaikutuksen välillä on osoitettu selkeä yhteys. Tästä esimerkkinä Pleckin ja Hoffertin (2008) tulos, jonka mukaan äidin myötävaikutus isän osallistumiseen oli selkeä.
Vaikka Pleck varsin monitahoisesti pyrkiikin osoittamaan, ettei isän osallistumisella ole ainutlaatuista vaikutusta, niin edellä kuvatun mukaisesti perustelut eivät riitä vakuuttamaan siitä, etteikö näin voisi olla. Lisäksi osa Pleckin perusteluista on ristiriitaisia jopa hänen omien julkaisujensa kanssa. Voihan toki olla, että kyseessä onkin käänteispsykologiaa, ja Pleck haastaa lukijansa ajattelemaan itse, voiko isyydessä kuitenkin olla jotakin ainutlaa-tuista.
Vaikka isyydessä olisikin jotain ainutlaatuista, alkaa nykyaikaisen isän kuvaus kuitenkin muistuttaa hyvin paljon äidin kaltaista olentoa. Eerolan ja Huttusen (2011) määritelmä
"Uusi isä" (osallistuva, sitoutunut, luova, hoivaava, vastuullinen, jakaa vanhemmuuden ja toimii äidin lailla) on hyvin samankaltainen kuin Michael Lambin selvästi aikaisemmin (1987, 2004) tekemä luettelo isän osallistumista kuvaavista osa-alueista (osallistuva, läsnä oleva, huolehtiva ja herkkä). Näin ollen se, millä aikaisemmin arvioitiin osallistuvan isän ominaisuuksia, onkin muuttunut nykyaikaisen "uuden isän" määritelmäksi.
Isän merkitys ei kuitenkaan rajoitu vain lapsiin, vaan kuten Tulokset -osiossa esitetään,
isän tuki vaikuttaa positiivisesti äidin synnytyspelkoon ja imetykseen, ehkäisee synnytyk-sen jälkeistä masynnytyk-sennusta sekä parantaa parisuhteen laatua. Isällä on tärkeä rooli äidin kan-nustajana, isä on äidin ensisijainen tuki.
Toisaalta äidit vaikuttavat myös isän toimintaan. Tulokset -osiossa kerrotaan, miten äitien positiiviset asenteet isän osallistumisesta ja lisäksi äitien odotukset siitä, että isä osallistuu, näkyvät isien lisääntyneenä osallistumisena. Toisaalta äitejä pidetään portinvartijoina isän osallistumiseen, jolloin äiti voi halutessaan rajoittaakin isän osallistumista. Pleckin ja Hof-fertin (2008) tuloksissa äidin myötävaikutus isän osallistumiseen oli selkeä. Yhtenä syynä ajateltiin vanhemmuuden olevan opittua toimintaa ja isien vanhemmuus opittaisiin äideiltä.
Pleck ja Hoffert pohtivat, toimiiko äitien antama malli pohjana, jonka mukaan isät sovitta-vat omaa osuuttaan; jos äiti osallistuu enemmän, niin tehdäkseen oman osansa isänkin on osallistuttava enemmän.
Tuloksista nähdään, että isänä toimimiseen vaikuttavat edellä mainitun lisäksi isän omat ominaisuudet ja kokemukset. Lapsuusajan kokemukset muokkaavat ajatuksia isänä toimi-misesta. Myös perinteinen sukupuolirooliajattelu, jossa äiti nähdään ensisijaisena lapsen hoitajana, vaikuttaa miesten käyttäytymiseen isänä. Lasten hoitoon tarvitaan oma motivaa-tio, mutta sen lisäksi taidot ja itseluottamus. Useille miehille suurempi osallistuminen van-hemmuuteen heijastuu sisäisen arvon muutoksena: aktiivinen ja osallistuva isyys on tärkeä osa elämää ja isän roolia tuo esiin löydöksiä (Barnett & Hyde, 2001; Christiansen
&Palkovitz, 2001; molemmat Nanglen (ym. 2003) mukaan).
Edellä on kuvattu, miten isät oppivat vanhempana toimimista äideiltä. Magill-Evans (ym.
2007) osoittavat omien ja aikaisempien tutkimusten pohjalta, että isätaitojen ohjauksella havaitaan isien lisääntynyttä osallistumista vanhemmuuteen. Lisäksi isien taidot tukea lap-sen kognitiivista kasvua, ja herkkyys laplap-sen antamille signaaleille, olivat selkeästi parem-mat ohjattuna kuin ilman ohjausta.
Koska isällä on merkitystä, voidaanko isän osallistumista sitten tukea? Mielestäni kyllä, ja neuvolatoiminta on tähän varsin oiva väline. Kuten edellä on todettu, voidaan isätaitojen ohjauksella saada positiivisia vaikutuksia isien osallistumiseen ja parantaa isien taitoja
las-ten kasvun tukemiseksi. Koska osallistuvien isien lisäksi on myös perinteisiä isiä (Dufour
& Bouchard 2003), jotka luultavasti eivät käyttäisi isäneuvolan palveluita, voidaan heidän toimintaansa kuitenkin vaikuttaa epäsuorasti: äitiys- ja lapsineuvolaan osallistuvat äidit voivat omalla toiminnallaan toimia mallina, josta isät kotona oppivat vanhemmuutta. Li-säksi tulee myös huolehtia isien kanssa työskentelevien ammattihenkilöiden omasta osaa-misesta ja ymmärryksestä isyyden merkityksestä. English (ym. 2009) osoittivat, että isyy-den merkityksestä kertominen perheiisyy-den parissa toimiville sosiaalityöntekijöille sai aikaan asenteen muutoksen isämyönteiseen suuntaan.
Varsin uutta tietoa isyyden tutkimuksesta koostaa Palkovitzin ja Hullin (2018) artikkeli.
Palkovitz ja Hull pohtivat artikkelissaan Roggmanin (ym. 2002) sanoin: ei ole yhtä yhte-näistä teoriaa, joka ohjaisi isyyden tutkimusta. Tätä ajatukseen sopien Palkovitz ja Hull ovat laatineet taulukon isyyden monimuotoisuuden ulottuvuuksista (Taulukko 1). Taulu-kossa on varsin kattava lista isyyden ulottuvuuksista, alkaen isän henkilökohtaisista resurs-seista aina resurssien hallintaan saakka. Isä-lapsisuhteen osalta tärkeäksi sisällöksi nousee jälleen aikaisemmin kuvattu Michael Lambin (1987, 2004) luettelo isän osallistumisesta.